Koulussa kumisaappaat jalassa

Tämä tapahtui joskus 1990-luvulla, kun olin seiskaluokalla. Oltiin äidin kanssa yks lauantai kaupoissa etsimässä mulle uusia lenkkareita. En oikeastaan olisi halunnut lähteä mukaan, vaan jäädä kotiin pelailemaan Nintendoa. Tultiin sisään sellaseen ikävystyttävään pölynhajuiseen kenkäkauppaan, jossa kulkuset kilahti ovella kun sen avasi. Siellä oli joku äidin vanha tuttu myyjänä. Kai se oli hänen entinen oppilaansa, opettaja kun oli.
Yhtäkkiä kuulin sieltä sanan "saappaat". Katsoin äitiä ja sitä myyjää, ja tajusin että ne sormeili kumisaappaita ja katseli mua yhden hyllyn luona. "Nää on alennuksessa", äiti sanoi. Olin kauhuissani, sillä niitä ei olis voinut missään tapauksessa käyttää koulussa. Myyjä oli äitiä huomattavasti nuorempi nainen ja sai mut jotenkin houkuteltua istumaan sovituspenkille. Turha kai sanoa, että olin järkyttynyt. Istuin penkille ja tämä nainen riisui ensin kenkäni, sitten pakotti jalkaani aidot uudet kumisaappaat! Oikeanpuoleinen solahti jalkaan hyvin, sitten vedettiin samanlainen vasempaan. Olo tuntui jotenkin turvalliselta, kun myyjä asetteli saappaat jalkaani. Siinä kyykkiessään hän vetäisi vaalean hiuskiehkuransa takaisin korvan taakse ja hymyili. "Kävelepä hieman", hän komensi. Nousin kömpelösti seisomaan ja otin muutaman askeleen. Tämä oli myös hieman hankalaa, koska verkkareiden jalkovälin alla oli kummasti alkanut kangistua. Hän katseli minua varpaista päähän uteliaasti. "Nehän sopii sulle tosi hyvin", se sanoi. Minusta tuntui jotenkin kuumottavalta, ja ehkä salaisesti halusin ne saappaat itselleni. Samalla pälyilin, ettei kukaan muu asiakas liikkeessä vaan nähnyt minua. Myyjä tuli lähelleni, kumartui ja paineli kumisaappaiden kärkiä. "Kyllä täällä on kasvuvaraa", hän sanoi. Stondis alkoi olla hirvittävä. "Otetaan ne", äiti sanoi. Menin takaisin penkille ja aloin riisua saappaita. "Hei hei, äläs nyt", äiti komensi. "Siellähän on alkanut sataa." Vilkaisin näyteikkunasta ulos ja totta vie, sade oli jo niin rankka, että minkäänlaiset selitykset saappaiden riisumisesta eivät olisi auttaneet. "Irrotetaanpa hintalaput niin saat saappaat heti käyttöön", myyjä sanoi, kumartui taas jalkojeni juureen ja repäisi hintalaput pois, luoden samalla kauniin silmäyksen minuun. Tunsin kuinka alushousuni olivat jo hieman kastuneet niistä tipoista, joita nuorelta pojalta silloin tällöin karkasi.

Kun lähdimme pois kenkäkaupasta, toivoin hartaasti, ettei kukaan tuttu tulisi vastaan. Autoon pääsimme ilman että mitään noloa ehti tapahtua. Siellä äiti sanoi yhtäkkiä "sitten käydään vielä koululla". Kilahdin, "MITÄ?" "Niin, ala-astelaisilla on myyjäiset, etkö muistanut?" Minun oli pakko lähteä koululle kumisaappaat jalassa, eikä mitään selityksiä tai vastalauseita voinut esittää! Olin samaan aikaan kiihottunut ja kauhistunut, enkä pystynyt puhumaan mitään koko matkan aikana.

Kermanvalkoinen koulurakennus näytti syyssateessa ankealta, mutta alakerran luokissa paloi valot. Äiti parkkeerasi auton, sammutti moottorin ja käski ottaa muovikassin mukaan, "jos vaikka löytyisi jotakin". Lompsin kömpelösti saappaissani ala-aulaan. Lämpö ja kouluntuoksu tulvahtivat heti vastaan. Jäin seisomaan ihmeissäni paikoilleni, kunnes kuulin äidin komentavan minua kohti kuudennen luokan myyntipöytiä.

Onneksi paikalla näytti olevan vain oppilaiden vanhempia. Pöydillä oli kirpputoritavaraa, mokkapaloja ja käsitöitä. Äiti jäi juttelemaan jonkun tutun kanssa. Aloin jo viihtyä kumisaappaissani, sillä ne tuntuivat lämpimältä ja turvallisilta kastelevan syyssateen jäljiltä. Jalat olivat sisällä kuivat. Aloin huvikseni kipristellä varpaita tuntiessani mielihyvää noiden uusien ostosteni sisällä. Yhtäkkiä kuului vaimeasti "moi".

Käänsin päätäni ja näin Saaran. Hän oli tuona lauantaipäivänä kauniimpi kuin koskaan ankeiden koulupäivien aikana. Punehtuva tukka oli sateesta kihartunut, sievät posket hieman rusottuneet, silmät kirkkaat ja uteliaammat kuin koskaan. Pelmahdin täysin punaiseksi. "Moi", sain sanottua. Saara katseli minua. Hänen silmänsä laskeutuivat jalkoihini. "Onks sulla kumisaappaat", Saara sanoi pieni hymykare suupielessään. Polveni meinasivat pettää, aloin täristä noloudesta ja punastumisesta. "Ne on just hyvät", Saara jatkoi. En tiedä mikä minuun meni, mutta aloin yhtäkkiä hivellä Saaraa käsivarresta. Olin samaan aikaa häpeissäni ja jumalattoman kiihottunut. "Tuu kattoon meidän savitöitä", Saara sanoi.

Tömistelin hänen perässään toisen kerrokseen kuvisluokkaan. Saara avasi oven ja sytytti vain osan valoista. Kun hän sulki luokan oven, tajusin, että olimme kahdestaan märän saven hajuisessa luokassa. En tajua, mikä minuun meni, mutta jatkoin käsivarren hyväilyä ja painauduin yhä lähemmäksi Saaran vartaloa. Herrajumala, mehän olimme lapsia!

Jostain syystä Saara tiesi, mistä kohtaa minua pakotti. Se, mitä tuossa kuvisluokassa tapahtui, jäi vain meidän välillemme. Siitä lähtien oli Saaralla tärkeä paikka sydämessäni, kaikissa lemmensuhteissa sen jälkeen ja niissä kokemuksissa, jotka poskeni kuumottamaan saivat.