Partalapsi ja 13 kultamunaa
Suomalaiset on vaiennettu. Jos kertoisi totuuden maahanmuutosta, monelta menisi työpaikka. Saan paljon kansalaispostia näiltä maan hiljaisilta. Tässä yksi, jota olen yhdestä kohtaa muuttanut lähteen suojaamiseksi.
Somali oli tullut "lapsena" Suomeen. Sitten hän tuli miehen ikään ja haki itselleen somalialaisen vaimon, lomamatkallaan. Työpaikan mieheksi varttunut "lapsi" sai positiivisen syrjinnän avulla, oikeastaan ihan turhan, mutta hyväpalkkaisen työn.
Sitten tuli veljenpoika. Migrin virhe. Näitä voi tulla myös siten, että Suomesta lähetetään rahaa Somaliaan, tullaan komeasti lentokoneella Suomeen ja haetaan omaa turvapaikkaa. Aikaisemmin nämä tulivat kasvattilapsina.
Veljenpoika sai tuoda Suomeen äitinsä ja isänsä, ja heidän 5 muuta lastaan, siis veljenpojan sisarukset.
Sitten tuli oma äiti. (Eli ensimmäisenä tulleen äiti, joka on myös veljenpojan kautta tulleen isän äiti.) Taas Migrin virhe. Vantaalla oli perheelle etukäteen annettu samasta talosta isompi asunto, jotta äiti saa oman rauhan. Äiti vietiin vähän provosoiden sanottuna suoraan lentokentältä silmäleikkaukseen. Suomalaiset tietävät omaisia, jotka odottavat kaihileikkausta vuosia, jotkut ehtivät kuolla ennenkuin vuoro tulee. Selvästi sosiaalitoimiston väki ystävystyy maahanmuuttajien kanssa ja järjestävät heidän asioitaan kuin omilla rahoillaan.
Somaliasta tuotu vaimo on saanut 3 lasta. Tasaisen vauhdin taulukolla hän ehtii tehdä tusinan lapsosia Suomeen.
Tähän mennessä yksi partalapsi on muninut 13 kultamunaa. Perheen (klaanin?) tarina Suomessa on vasta alussa.
Kun vuonna 2015 tulleista 20.000 saa oleskeluluvan, 6000 valittaa ja jää ja 6000 jää tänne muuten vaan, niin se tietää 400.000 uutta maahanmuuttajaa seuraavien vuosien aikana. Mikäli he kotoutuvat Suomeen yhtä hyvin kuin tämä partalapsi. Noiden 32.000 tulleen lisäksi. Joka vuosi.
Jos tulijoiden tahti pysyy samana, on täällä 10 vuodessa 320.000 turvapaikanhakijana tullutta ja heidän 4.000.000 kultamunaansa. Tänne aiemmin tulleiden lisäksi. 10 vuoden jälkeenkin on elämää ja maahanmuuttoa.
Hyvää uutta vuotta, tosin suomalaisille ei tule hyvää vuotta. Somaleille, afgaaneille ja irakilaisille kyllä.
Partalapset
Näitämeilläriittää
3
704
Vastaukset 3
- rintintintti
Pudasjärvi sai mitä tilasi. Tilaajia oli kolme, osa naureskelee koko asialle jo eläkepäivillä.
- Anonyymi
Pudasjärvellä lestadiolaiset ja poromiehet suhtautuvat islamin ja monikulttuurisuuden edistämiseen suurella innolla .
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 991090
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔69957Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22887- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6738- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.56601- 35600