Elämä LXXXI jatkuu

Cee-Lila

Jatketaan nyt vuonna 2016 taas Elämää, minkä HH-Riitu meille aloitti joku vuosi sitten ja minkä olemme hyväksi elämäksi todenneet.

499

1528

    Vastaukset

    • Cee-Lila

      Nyt kaikki elämäläiset tänne uuteen ja W-epeli pois sieltä Madridista, Alilla matkakuume polttelee savannille, HH-Riitu varoittelee Alia vauhkoontumasta liikaa, Rapusen kone takkuilee, A-mummu totuttelee uudistettuun kämppäänsä, Whon kuuntelee salaa Wienin konserttia, EA odottaa, että saisi rakvaattorille töitä, ei vain jaksa lunta sataa, itse toivon, ettei sitä tulekaan. En ole hiihtänyt vuosiin. En myöskään ole luistellut vuosiin. Sain ekat kaunoluistimet 12 vuotiaana, sopisivat varmaan edelleen jalkaani, jos tietäisin, missä ne ovat. Niilläkin sain vettä polveeni kun kaaduin tarpeeksi monta kertaa kovassa vauhdissa. Sukset olivat tädiltäni lainassa, nekin onnistuin katkaisemaan, onneksi klabbit pysyivät ehjinä.

      Pulkkamäessäkin onnistuin lentämään nurin. Ei ole minusta noihin talviurheilulajeihin. En ymmärrä ihmisiä, jotka matkustavat esim laskettelemaan, sehän on tosi vaarallista.

      Kertokaapa te muut, millaisia muistoja on talviurheilulajeistanne. Kaksi malmilaista serkkuani harrastivat mäkihyppyä Aarnikassa, eli nykyisessä Pihlajamäessä, tai itse asiassa heistä se nuorempi. Hän hyppäsi siellä jatkuvasti. Kerran se vanhempi veli päätti, että hänkin kokeilee. Hyppäsi kerran, ei sen jälkeen, koska jalka katkesi, ei pelkästään suksi.

      Murtsikkaa voisin kokeilla tasaisella maalla nytkin. Tällä hetkellä urheilutaminekauppiaat ovat heikoilla, kun ei ole lunta, joten ei mene suksetkaan kaupaksi.

      • wpel

        Jees, taas on palstaa tarjolla, tänks. Viel pitää toisella korvalla kattoa futea ja toisella jallaalla voi kirjoittaa kyllä. Talviurheilua? Voi mahoton... Siis suurinpiirtein kaikkia on tullut harrastettua, paitsi kaunoluistelua. Ihan pitkän matkan umpihankisukelluksesta avantouintiin. Näistä kumpaakaan ei kyllä vapaaehtoisesti.

        Kaikilla mailan-ja suksienpätkillä mitä aikaiseksi sai, niillähän olis mökkiä talaven lämmittäny. Ja meleki ainahan se piti joku paikka paketissa olla tai muuten teipattu kuhmuja kasaan. Nyt ollaan sitten vain enempi tossu-ja saapashiihtelijöitä, tai-luistelijoita ettei enää luitaan rikkois pahemmin.

        Tais tuo edellinen putkahtaa täyteen, jos ei niin Ali käyköön "tumppaamassa"....
        Ny tuo pelikin het lopussa mut kyl tästä pitää ittekin vaateriin het oikaista, joten huomisiin.


      • Aly-Hir

        Kävin jo tumppaamassa. Kyllä oli makeeta saada olla 500's kommentoija ja ensimmäinen siinä ketjussa. Silloin voi kehua olleensa alusta loppuun mukana! Eller hyyyyr?


    • Ali-Baba

      No niin , hyvin toimittu rouva Cee. Nyt on roomalaiset numerotkin oikeassa järjestyksessä. Tästä on hyvä jatkaa tämän vuoden elämää!

      • Cee-Lila

        Kiitos sinulle edellisestä. Minkälaisilla suksilla siellä savannilla hiihdät? Taitaa olla erämaan laiva paras kulkupeli. Toiseksi paras jeeppi turvakaarilla. Kovalla tuulella voisi olla hyvä myös kumivene, jossa on liitovarjo, sellainen ilmatyynyalus hiekalle.
        Nyt tutimaan.


    • Alkuperäinen-Rapu

      Huomenta "uusi" Elämä ja kaikki Elämäläiset!

      Minulla on tuossa kirjanmerkeissä, mitä kautta avaan tämän ketjun, "Elämä jatkuu II. Ketjun avannut riitu-s 6.3.2012 klo. 9.31. Ykkösketjun avaamisenpäivämäärää en nyt muista, mutta riitu sen avasi täällä kun Hesari potki meidät sieltä heidän "elämästä" pois lakkauttamalla "Elämän!"

      Sain muuten avattua nuo linkit sitten tuolla edellisessä elämässäkin. Kiitos vaan. Samoin kiitos Alille nopeasti täyttyneestä ketjusta ja onnea tällä vuoden uudelle, Cee-Lilan aloittamalle.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Tähän ei tullut laskutehtävää kun kirjoitin tuon edellisen, mutta kun lähetin ilman sitä, niin tuli teksti, "virhe lähetyksessä" ja johan tuli myös laskutehtävä. Nyt on lasku jo valmiina.

    • wpel

      Talvista aamua. Manna( ei manne)ryynejä sataa niin että maa on valkoisena rannikolla, ja hups, yöllä kävi - 11 ja nyt vain -9.
      Minä kun muistelisin että sen ekan avauspäivä olisi ollut 2.3 2012? No samahan tuo, niin tai näin mutta onhan tätä höpinää jatkunut jo kohtalaisen ajan.

      Juu, mää arvasin että kun suljet sen "ihgun" välillä, tai ainakin selaimen niin voi jopa toimia taas! Se oli varmana liian täynnä taas hözärin höpöjuttuja :)

      Ps. "Nimikin" lyhenee täs koko ajan, onkohan mitään kohta jäljellä, "hallitus leikkaa".......

      • wpel

        Huh, kävipäs tuuri kun en lotonnut, ei yhtään 7-oikein tulosta !
        Mihin sitä taas olisikaan joutunut jos rivinkin olisi tehnyt ?


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        Huh, kävipäs tuuri kun en lotonnut, ei yhtään 7-oikein tulosta !
        Mihin sitä taas olisikaan joutunut jos rivinkin olisi tehnyt ?

        Minulla kävi huono tuuri, kun eilen pitkästä aikaa "kenosin" eikä ollut yksikään numero oikein. Tuhlasin tuohon edellisen voittoni, yhden euron.

        Tuo II:s avaus on siirretty suoraan siitä riitun avaamasta ketjusta. Siinä on tuo päivämäärä 6.3.2012. Myös tuo II:s ketju on siinä luettavissa heti ensimmäisenä. Sitten klikkaan "Aloittelevat keskustelijat" ja pääsen näihin nyt oleviin.

        Tää Linux on todella niin "ihgu". Kestää nuo "hözärin höpöjututkin" melko hyvin. Ai että pelkäsin, jos lapsukaiseni eivät kielloistani huolimatta olisi uskoneet minua ja olisivat laittaneet joulupukin tuomaan minulle toisenlaisen tietokoneen. En halua vaihtaa!


      • wpel

        **Elämä jatkuu täällä

        Riitu S

        2.3.2012 21:30

        Olisiko mitään mahdollisuutta jatkaa täällä keskusteluja, jotka loppuivat yhtäkkiä Hesarissa?

        Tulkaa tänne mukaan kaikki, jotka tunnette itsenne kutsutuiksi.

        Tämä on koeavaus, ja jos ei kukaan tätä lue, niin ei sitten.**

        HaaHaa tätä "huonoa" muistia :)
        Ps. "Liinux" on läjä .......


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        **Elämä jatkuu täällä

        Riitu S

        2.3.2012 21:30

        Olisiko mitään mahdollisuutta jatkaa täällä keskusteluja, jotka loppuivat yhtäkkiä Hesarissa?

        Tulkaa tänne mukaan kaikki, jotka tunnette itsenne kutsutuiksi.

        Tämä on koeavaus, ja jos ei kukaan tätä lue, niin ei sitten.**

        HaaHaa tätä "huonoa" muistia :)
        Ps. "Liinux" on läjä .......

        Tuo täytyy sitten olla hyvin lyhyeksi jäänyt ykkönen. Yritin hakea tuota ykköstä, mutta en saanut esiin. Ketjussa II. 6.3.2012 riitu-s:n avaus kuuluu näin:

        "No katsotaan, avautuuko uusi sivu tästä. Tulkaa tänne uusin viestein, paitsi edelliseen sinne kuuluvat vastaukset. Kyllä tää tästä. Täällä ei varmaan pidä anella polvillaan lupaa."

        Ketjuun oli tullut 277 vastausta.

        Jospa riitulla on tarkempaa tietoa tuosta ykkösketjun avaamis päivämäärästä?

        Tuo ote ylhäällä on II:s ketjun aloitus. riitun itsensä avaaman ketjun.

        Ei muistin varassa, vaan todistettavan tiedon mukaista tekstiä.


      • wpel
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Tuo täytyy sitten olla hyvin lyhyeksi jäänyt ykkönen. Yritin hakea tuota ykköstä, mutta en saanut esiin. Ketjussa II. 6.3.2012 riitu-s:n avaus kuuluu näin:

        "No katsotaan, avautuuko uusi sivu tästä. Tulkaa tänne uusin viestein, paitsi edelliseen sinne kuuluvat vastaukset. Kyllä tää tästä. Täällä ei varmaan pidä anella polvillaan lupaa."

        Ketjuun oli tullut 277 vastausta.

        Jospa riitulla on tarkempaa tietoa tuosta ykkösketjun avaamis päivämäärästä?

        Tuo ote ylhäällä on II:s ketjun aloitus. riitun itsensä avaaman ketjun.

        Ei muistin varassa, vaan todistettavan tiedon mukaista tekstiä.

        Joo joo, kyllä minäkin palasin sivuja niinpaljon (60-80?) taaksepäin josta löytyy tuo minun lainaamani, todistettavasti :) II on voinut alkaa sitten jo tuossa 6.3 jos eka oli noin lyhyt pätkä.
        Katsotaan pitääkö paikkansa, sanoi hampilekuri.


      • wpel

        Siinähän se sivulla 93 on tuo mainitsemani Elämä jatkuu täällä, siis 2.3 /Riitu S.
        Ja siinä vain 131 viestiä, sitten hyppää tuohon II:een heti samalla sivulla jo 6.3.

        Meistähän vielä joukkio jatkoi hösärissä yhtäaikaa joka selittänee osan noista lyhyistä ketjuista. Ja kuulema"riippuvaiset" eivät ole vieläkään siitä vieroittuneet ! :D


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        Siinähän se sivulla 93 on tuo mainitsemani Elämä jatkuu täällä, siis 2.3 /Riitu S.
        Ja siinä vain 131 viestiä, sitten hyppää tuohon II:een heti samalla sivulla jo 6.3.

        Meistähän vielä joukkio jatkoi hösärissä yhtäaikaa joka selittänee osan noista lyhyistä ketjuista. Ja kuulema"riippuvaiset" eivät ole vieläkään siitä vieroittuneet ! :D

        Hyvä, kyllä ne asiat aina selviää. Nähtävästi se ykkösketju on jumittanut, tai sitten riitu tarkoitti tuota kun hesari ei suostunut jatkamaan, pyynnöistä huolimatta sitä "Elämää" siellä, mihin kaikki kirjoittelimme.

        Minä en meinannut löytää tänne, kun en ollut käynyt koskaan edes vilkasemassa S24:ssä. Sinä ja minä, taisimme olla ne viimeisimmät kun löysimme tänne, kuitenkin jo heti ensimmäiseen Elämä-ketjuun täällä.

        Niinpä - minä en ole osannut vieläkään vieroittua Hesarista! Joskus tuntuu, että vauhti sen kun kiihtyy.


      • Ali-Baba

        Minäkään en ollut noissa eka ketjuissa mukana kun meni aikansa ennen kuin löysin kadonneet lampaat ja minähän löysin nämä uudet elämät siten että kirjoitin hakusanan "Calvados" ruutuun ja sieltähän se ohjasi silloiseen Calvados nimimerkillä kirjoitettuun viimeiseen kommenttiin Elämää ketjuilla.

        On minullakin kaikki talletettuna mutta kestäisi aikaa etsiä se kun minulla on hirmuinen määrä juttuja tallennettuna kaikki yhteen keskustelukansioon nimeltään "Putut" all of them. Siellä on sitten irtoputtuja eri paikoissa ja osin puttu vuosikansioita.
        Siellä on aika paljon jopa Vanhan Hösarin aikaisia puttuja tallennettuna mutta ei suinkaan kaikkia kun joskus ajatteli että siellähän ne pysyvät Hösarin tallennuksissa, vaan eivätpä sitten pysyneetkään. Sinne taisi kadota bittitaivaaseen melkoinen määrä sen vapaan nimimerkkiajan puttuja kaikenkarvaisilla nimimerkeillä kaikenkarvaisissa HS kommenttiasioissa.


      • wpel

        Täälläkin taisi silloin sivut jumitella mutta useammin taisi monen kone jumia ja tökkiä koska tämä foorumi oli sentään kaikkinensa paljon laajempi kuin esim. hözäri.
        Ainakin muistan että Ceellä ja Riitulla, Rapurapsilla? oli toistuvasti koneet juntturassa. No sittemmin monien "uudistusten uudistusten" jälkeen nämä nyt aika jouhevasti toimivat. Ja koneitakin uusittu.
        Mutta edelleenkään ei ole tuota hakutoimintoa järkeväksi saatu. Samoin jos haluat palata sivuissa taaksepäin, täytyy ensin palstan alalaidan ruudukosta delettää sivun auki oleva sivunumero, näppäillä tilalle hakemansa "arvioitu" sivunumero ja sitten klikata nuolta >.

        Ps. Vielä olis näköjään vara "leikata" nimeä yhdellä :)


      • Whonever

        Enhän minä varmasti tiedä, mutta silloin alussako täällä saattoi kirjoitella sulassa sovussa koko tää nyt kolmeen leiriin jakaantunut poppoo. Sula sopu sitten suli johonkin.


      • Alkuperäinen-Rapu
        Whonever kirjoitti:

        Enhän minä varmasti tiedä, mutta silloin alussako täällä saattoi kirjoitella sulassa sovussa koko tää nyt kolmeen leiriin jakaantunut poppoo. Sula sopu sitten suli johonkin.

        Kyllä tuo tietosi on oikea. Luin tänään tuon riitu-s:n kakkosketjun ja siellä me keskustelemme sovussa. Siirtyminen Hesarista oli onnistunut riitun ansiosta. Hän meitä yritti kerätä mukaan ja onnistui tuossa urakassa.

        Silloin kauan sitten, kun Hesarissa ei ollut pakko rekisteröityä ja käyttää samaa nimimerkkiä, niin minä olen kuitenkin ollut siellä alusta asti rekisteröitynyt. Silloin pelkkänä "Rapuna", ilman mitään "Alkuperäistä", mutta sitten jossakin Hesarin uudistuksessa pelkkä Rapu ei enää kelvannutkaan, oli mukamas varattu jo! No olihan se, nimittäin minulle. Ei sitä sitten edes yhteistyössä Hesarin kanssa saatu "palautettua" minulle ja tämän nimiehdotuksen minulle ehdotti Hesarin Kaisa Hakkarainen. Niinpä sitten olen "Alkuperäinen"-Rapu!

        Saas nähdä kuinka nyt käy kommentin lähettämisen kanssa, kun laskutehtävä näyttää taas puuttuvan?


      • wpel

        "Saas nähdä kuinka nyt käy kommentin lähettämisen kanssa, kun laskutehtävä näyttää taas puuttuvan?"

        Heh heh, ne on niin ihguja nuo "liinuxit" !


      • hh-riitu

        Päiviä. Täällä ollaan jo kovaa vauhtia kommentoimassa. Hyvä, hyvä! Jos minulta kysytte, milloin aloitin nämä Elämät, niin täytyy vastata, että "enpä muista ". No, kiitos teille , jotka olette kaivaneet päivämäärät esille. Muistan vaan jotenkin (olen huonomuistinen muutenkin, varsinkin sen halvauksen jälkeen se on pahentunut), että Calvados oli ensimmäinen, joka kekkasi minut eli riitu-s:n täältä suomi 24:stä. En minäkään ollut koskaan aikaisemmin ollut tämän puljun sivuilla. Muistaakseni silloin piti rekisteröityä ja tein sen. Nykyään en enää pääse omalle sivulleni jostain syystä. Eikä se ole niin tärkeääkään. Kun ei sinne voi enää laittaa kuviakaan.

        Kiitos teille kaikille, että olette olleet näin kauan mukana vaikken minä enää niin säännöllisesti tänne ennätäkkään. Sitäpaitsi näköni eli näkökykyni on niin paljon heikentynyt, vaikka rillit onkin nenällä, että en kärsi kovin kauan lukea tätä monitorin tekstiä. On liian vaalea ja voimakas valo. Pitäisköhän panna aurinkolasit silmille.

        Whokose sanoi, että alussa olivat kaikki samassa ketjussa, mutta sitten siitä haarautui useampia, ikävä kyllä, kun ei meidän seura enää ollut kaikkien mieleen. Eihän aina kaikki voi olla jokaisen mieliksi, mutta, mutta, jos joku haluaa keskustella vain ihan yksin jonkun toisen kanssa, niin mikäs siinä.

        Hyvää JATKOA MEIDÄN ELÄMÄLLE!


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        Enhän minä varmasti tiedä, mutta silloin alussako täällä saattoi kirjoitella sulassa sovussa koko tää nyt kolmeen leiriin jakaantunut poppoo. Sula sopu sitten suli johonkin.

        Moro. Jaa joo, saattoi jopa joskus noinkin, vaikka ainahan on välillä hiekkaa rattaisiin yritetty heitellä. Siis ilman näkyvää syytäkään. Se on sitä "mielenkuvitusta" mitä luullaan toisen sanoneen tai tarkoittaneen. Sitten nakellaan jotain torajyvää yrittäen saada satoa sellaiseksi mikä käy omalle ( ja avain omalle) lautaselle.

        Meinaa muuten uhkailla oikeesti pakkasilla ja talvella.


      • wpel
        hh-riitu kirjoitti:

        Päiviä. Täällä ollaan jo kovaa vauhtia kommentoimassa. Hyvä, hyvä! Jos minulta kysytte, milloin aloitin nämä Elämät, niin täytyy vastata, että "enpä muista ". No, kiitos teille , jotka olette kaivaneet päivämäärät esille. Muistan vaan jotenkin (olen huonomuistinen muutenkin, varsinkin sen halvauksen jälkeen se on pahentunut), että Calvados oli ensimmäinen, joka kekkasi minut eli riitu-s:n täältä suomi 24:stä. En minäkään ollut koskaan aikaisemmin ollut tämän puljun sivuilla. Muistaakseni silloin piti rekisteröityä ja tein sen. Nykyään en enää pääse omalle sivulleni jostain syystä. Eikä se ole niin tärkeääkään. Kun ei sinne voi enää laittaa kuviakaan.

        Kiitos teille kaikille, että olette olleet näin kauan mukana vaikken minä enää niin säännöllisesti tänne ennätäkkään. Sitäpaitsi näköni eli näkökykyni on niin paljon heikentynyt, vaikka rillit onkin nenällä, että en kärsi kovin kauan lukea tätä monitorin tekstiä. On liian vaalea ja voimakas valo. Pitäisköhän panna aurinkolasit silmille.

        Whokose sanoi, että alussa olivat kaikki samassa ketjussa, mutta sitten siitä haarautui useampia, ikävä kyllä, kun ei meidän seura enää ollut kaikkien mieleen. Eihän aina kaikki voi olla jokaisen mieliksi, mutta, mutta, jos joku haluaa keskustella vain ihan yksin jonkun toisen kanssa, niin mikäs siinä.

        Hyvää JATKOA MEIDÄN ELÄMÄLLE!

        Tere Riitu.
        Ei tänne ole ollut "pakko" rekisteröityä vielä ainakaan, ei ollut silloinkaan, mutta jos halusi esim. niitä kuvia liittää niin silloin se vaati sen profiilin ja rekkauksen tekemisen. Niinkuin on nytkin, eli nuo rekatut nikit näkyvät sinisinä mutta kuvien laitto on ainakin estetty kait julkisesti näkyvään profiiliin. Oman naamansa( tai muun) voi siihen avatarin paikalle laittaa.
        Muutenhan näyttää että voi vapaasti sen profiilinsa "kuvailla", tai olla niin tekemättä.

        Kannattaisi varmasti sitten sinun siitä näytöltä pienentää kirkkautta, ehkä kontrastia ja sitten tarvittaessa vaikka suurentaa fonttia niin lukeminen ei vaikeudu mutta silmille rasitus vähenee.


      • Cee-Lila
        hh-riitu kirjoitti:

        Päiviä. Täällä ollaan jo kovaa vauhtia kommentoimassa. Hyvä, hyvä! Jos minulta kysytte, milloin aloitin nämä Elämät, niin täytyy vastata, että "enpä muista ". No, kiitos teille , jotka olette kaivaneet päivämäärät esille. Muistan vaan jotenkin (olen huonomuistinen muutenkin, varsinkin sen halvauksen jälkeen se on pahentunut), että Calvados oli ensimmäinen, joka kekkasi minut eli riitu-s:n täältä suomi 24:stä. En minäkään ollut koskaan aikaisemmin ollut tämän puljun sivuilla. Muistaakseni silloin piti rekisteröityä ja tein sen. Nykyään en enää pääse omalle sivulleni jostain syystä. Eikä se ole niin tärkeääkään. Kun ei sinne voi enää laittaa kuviakaan.

        Kiitos teille kaikille, että olette olleet näin kauan mukana vaikken minä enää niin säännöllisesti tänne ennätäkkään. Sitäpaitsi näköni eli näkökykyni on niin paljon heikentynyt, vaikka rillit onkin nenällä, että en kärsi kovin kauan lukea tätä monitorin tekstiä. On liian vaalea ja voimakas valo. Pitäisköhän panna aurinkolasit silmille.

        Whokose sanoi, että alussa olivat kaikki samassa ketjussa, mutta sitten siitä haarautui useampia, ikävä kyllä, kun ei meidän seura enää ollut kaikkien mieleen. Eihän aina kaikki voi olla jokaisen mieliksi, mutta, mutta, jos joku haluaa keskustella vain ihan yksin jonkun toisen kanssa, niin mikäs siinä.

        Hyvää JATKOA MEIDÄN ELÄMÄLLE!

        Kiitos HH-Riitu. Elämämme jatkuu ja hyvä niin. Emme ole aivan kituliaaksi kuivuneet koskaan, kiitos siitä kaikille, emme ole viimeisiä mehuja itsestämme puristaneet, vielä on elämän eliksiiriä meissä moneksi tulevaksikin vuodeksi.

        Jos ei tekstit hyvin näy, suurennetaan fonttia, kuten Wpel ehdotti. Minulla on mahdollisuus suurentaa fontti vain vetämällä sormilla kuvaruudusta, suurenee vaikka niin isoksi, etten tarvitse edes silmälaseja koneella ollessani:-) Sanomalehteä lukiessani tarvitsen silmälaseja, en tätä näyttöä katsoessani ja teksti ei ole edes kovin suurta. Ikänäköni on varmaan parantunut vanhetessani? Voikohan se olla mahdollista.


      • hh-riitu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Kiitos HH-Riitu. Elämämme jatkuu ja hyvä niin. Emme ole aivan kituliaaksi kuivuneet koskaan, kiitos siitä kaikille, emme ole viimeisiä mehuja itsestämme puristaneet, vielä on elämän eliksiiriä meissä moneksi tulevaksikin vuodeksi.

        Jos ei tekstit hyvin näy, suurennetaan fonttia, kuten Wpel ehdotti. Minulla on mahdollisuus suurentaa fontti vain vetämällä sormilla kuvaruudusta, suurenee vaikka niin isoksi, etten tarvitse edes silmälaseja koneella ollessani:-) Sanomalehteä lukiessani tarvitsen silmälaseja, en tätä näyttöä katsoessani ja teksti ei ole edes kovin suurta. Ikänäköni on varmaan parantunut vanhetessani? Voikohan se olla mahdollista.

        Kyllä se näkökyky voi parantua iän mukana. Tunnen erään naisen, jolla oli lapsena ja nuorena rillit, mutta nyt ei enää.
        Otin muuten wpelin neuvosta vaarin ja zoomasin tekstin 150%:seksi ja samalla teksti myös sai mustetta lisää. Nyt näkyy hyvin. Thanks.


      • Cee-Lila
        hh-riitu kirjoitti:

        Kyllä se näkökyky voi parantua iän mukana. Tunnen erään naisen, jolla oli lapsena ja nuorena rillit, mutta nyt ei enää.
        Otin muuten wpelin neuvosta vaarin ja zoomasin tekstin 150%:seksi ja samalla teksti myös sai mustetta lisää. Nyt näkyy hyvin. Thanks.

        Hyvä HH-Riitu! Nyt ei haittaa sinunkaan näkökykyäsi nämä fonttien koot. On se hyvä tuo Wpel, kun osaa antaa neuvoja vaikka mihin. Minun lukulasini ovat 2,25 ja niillä näen edelleen lukea esim Hesaria. Telkkaria ja tätä näyttöä netissa näen ilman laseja. Lasien kanssa en näe juuri mitään, jos pitää parin metrin päähän nähdä. Kaukonäköni on siis hyvä.


    • Cee-Lila

      Hyvää iltaa kaikille. Täällä on arvuuteltu, milloin eka elämä täällä alkoi Hesarin elämän jälkeen. Kyllä se silloin keväällä 2003 alkoi Riitun aloittamana, sen tarkempaa en muista. Saattoi olla, että eka elämä oli 133 kirjoitusta ja seuraava 277 kuten Rapu muisteli. Kiitos Riitu, että saatoit osan meistä yhteen. Nyt siis jatkamme jo kohta neljättä vuotta.

      Itse olin tänään taas apen kaappeja setvimässä, joten olen ollut huono aloittaja tälle 81. ketjulle, onneksi olette kirjoitelleet runsaasti tänne muisteloita. Kiitos teille.

      Itse en ole koskaan kirjautunut tänne enkä muillekaan ketjuille, siksi nimmarini on pari kertaa vohkittu. Calvadoksena aloitin aikoinaan Hesarissa ja Iltiksessä, sitten se vohkittiin Hesarissa ja olin hetken dos calva, jolloin Zipzap valisti minua, että se tarkoittaa kaksi kaljua! Täällä sain olla Calvadoksena kunnes joku omi sen ja sitten olin hetken Cee, kunnes senkin väitettiin olevan jo käytössä, joten nyt olen Cee-Lila. Minunkin pitäisi kai ottaa käyttöön vaihteleva nimmari, kuten V-P 54, nykyään W-pel Wpel, W-epeli taikka Ali papparainen kaikilla mahdollisilla versioilla alkaen Yrmeä Körmystä:-)

      • wpel

        Illat Cee. Vielä siis riittää asunnon tyhjäämistä? Kuinkahan helposti noita asuntoja mahtanee saada myytyä yleensä. Eivät taida sopia juuri kuin "vanhus"-asukkaalle jos se on tavallaan samaa kombinaatioita sen palvelutalon kanssa.
        Vai oliko tuo appesi asunto ihan eri talossa jossa asuu esim. perheitä tai muuten nuorempaa väkeä?


      • Cee-Lila

        Kyllä siinä tyhjäämistä riitää. Kaikenlaista tilpehööriä laatikot täynnä. Talo on senioritalo, eli ei siinä lapsiperheitä asu. Vaikka siihen taloon ei ole asukkailla ikärajaa. On eri talo kuin se palvelutalo. Palvelutalossa asuvat ovat vuokralla, senioritalossa omistavat asuntonsa. Ei ole helppo saada niitä kaupaksi nyt, varsinkaan isompia asuntoja. Apen on pieni kaksio.


      • wpel

        Voi olla tosiaan vähän hankala aika saada myydyksi vaikka toisaalta noiden senioriasuntojen tarve varmasti on kasvussa. Ja siinä olisi "vetonaulana" noiden hoivapalveluiden saanti läheltä. Kalliisti kyllä siltä yksityiseltä taholta.
        Tuollainen Alin kaltainen "roope-ankka" pitäisi saada innostumaan asiasta :)

        Ps. Ny mie oon Valenciassa......


    • wpel

      Hrrr hrrrrr hu hu huomenta. Vai niin, -14.4 ja koillistuulta 6 m/s ? Kumpis se ny olikaan ensin tulossa, lämpeneminen vai jääkausi? Ja kiristyvää tuonne loppuviikolle päin.

      Mutta tämähän sopii siihen sykliin mistä Alin kanssa tuumattiin, kestäis vaan tuonne maalis/huhtikuulle nyt kun aloittaa...... vai mitä SuSi-rajat tuumii?

      Mitäs muuten Pappara ei uskaltanut "koiravahtiin" kannelle, taitaa tulla arkajalaks?

      • Alkuperäinen-Rapu

        Huomenta!

        "Pakkasyö on ja leimuten...", jotenkin noin se tontun laulu alkaa. Minulle olisi kyllä sopinut paremmin tuo "lämmennyt" maailma, en ole talvi-ihminen ollenkaan. Lieneekö syntymäajankohdalla jotakin tekemistä tuon asian kanssa? Onneksi tänään ei tarvitse mennä ulos sen kauemmaksi kuin postilaatikolle ja roskia viemään - samalla ulkona käynnillä, ettei saa "kylmänkyhmyjä", millaisia sitten lienevätkään?

        Ali varmaan pakkaa "kapsäkkiään" kun lämpö kutsuu! Niin ne jotkut voivat karata pakkasta pakoon ja saavat siitä vielä palkkaakin!

        Mutta - mukavaa tammikuista maanantaita kuitenkin kaikille! Kyllä se helmikuu ja sen mukanaan tuoma kevään aavistus pian koittaa. Nyt täytyy olla hieman varovainen tuon helmikuisen kevään saapumisen kanssa kun tämä talven saapuminen lykkääntyi näin myöhäiseksi. Osansa vuoden kulussa talvenkin on saatava, ei maha mittään!

        Lähetys temppuilee, joten jos tulee moneen kertaan, niin syy ei ole minun.


      • wpel
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Huomenta!

        "Pakkasyö on ja leimuten...", jotenkin noin se tontun laulu alkaa. Minulle olisi kyllä sopinut paremmin tuo "lämmennyt" maailma, en ole talvi-ihminen ollenkaan. Lieneekö syntymäajankohdalla jotakin tekemistä tuon asian kanssa? Onneksi tänään ei tarvitse mennä ulos sen kauemmaksi kuin postilaatikolle ja roskia viemään - samalla ulkona käynnillä, ettei saa "kylmänkyhmyjä", millaisia sitten lienevätkään?

        Ali varmaan pakkaa "kapsäkkiään" kun lämpö kutsuu! Niin ne jotkut voivat karata pakkasta pakoon ja saavat siitä vielä palkkaakin!

        Mutta - mukavaa tammikuista maanantaita kuitenkin kaikille! Kyllä se helmikuu ja sen mukanaan tuoma kevään aavistus pian koittaa. Nyt täytyy olla hieman varovainen tuon helmikuisen kevään saapumisen kanssa kun tämä talven saapuminen lykkääntyi näin myöhäiseksi. Osansa vuoden kulussa talvenkin on saatava, ei maha mittään!

        Lähetys temppuilee, joten jos tulee moneen kertaan, niin syy ei ole minun.

        Pääseehän sitä talvea " tuohella" karkuun jos haluaa. Mm. taas on (ex)-anoppi lähdössä epsanjaan 5 vko:ksi, olisiko ainakin jo 10. talvi sama homma, sama paikka, sama hotelli.

        Kun nyt aina "aikaa" tarkistetaan vuosittain kai jollain sekunnin sadasosalla /v niin olisiko kerralla päräytettävä 1 kk taaksepäin jo. Silloin vastaisi nykyisten vuosien talven/ kesäntulot sitä mitä nyt ovat viimevuosina olleet.

        Taasko se "ihgu" takkuaa.......on se niiiiiiiiiiin..... :/


    • hh-riitu

      No, nyt on minunkii heitettävä täältä "etelästä" kylmät terveiset. On ihan julmetut 4 astetta miinuksen puolella ja itä tai mikä lie koillistuuli on puhallellut jo voimakkaana pari päivää. Mutta ilma on raikas ja terveellistä vetää keuhkot täyteen, jotta verikin hapettuu. Se on tärkeää aivoillekkin. Nyt sitten lopulta alkavat ne ihan normaalit arjet eikä tartte hössätä mitään erikoista.Ei silti, en minä ole liiemmälti enää hössännytkään minkään juhlapyhän edellä, mutta nyt ei tartte edes kärsiä huonosta omasta tunnosta sen takia.
      Juon tässä vasta aamukahvia ja mietin, mihin on tänään mentävä asioille. Ennen kauppaa on mentävä virastoon hakemaan oleskelulupaa . Entinen papru on hävinnyt jonnekkin enkä löydä mistään. Piru vie tai vei jo. Mitäs, j0s en enää saakkaan lupaa? Sit on pakattava laukut ja suunnistettava jonnekkin, missä ei tartte lupia. Passi on kyllä tallessa.

      • wpel

        Hetihän se täällä taas keskiviikkona arkipyhää pukkaa, loppiainen. Sitten saadaankin pitää maaliskuun lopulle niistä huilia.
        Jos eivät sinne enää huoli, hyppäät vain " matujen" mukaan, kyllä Sipilä tänne ottaa ja kustantaa.
        Ja kun et passia esittele ja mongerrat "arabiaa" niin hotelliin ja täydellä ylöspidolla.


      • hh-riitu
        wpel kirjoitti:

        Hetihän se täällä taas keskiviikkona arkipyhää pukkaa, loppiainen. Sitten saadaankin pitää maaliskuun lopulle niistä huilia.
        Jos eivät sinne enää huoli, hyppäät vain " matujen" mukaan, kyllä Sipilä tänne ottaa ja kustantaa.
        Ja kun et passia esittele ja mongerrat "arabiaa" niin hotelliin ja täydellä ylöspidolla.

        No, meillä täällä HH:ssa ei ole tuota Loppiaista. Se on vain tämän maan katolisissa osavaltioissa, niinkun monet muutkin pyhät. Suomi on monessa asiassa jäänyt keskiaikaisewen katoliseen käytäntöön, kuten nimipäivienkin viettoon. Luterilaisilla ei ole nimipäiviä ollenkaan.

        Minua huvitti tänä aamupäivänä, kun on niin aurinkoinen ja raikas päivä, vein sänkypeittoni ja tyynyt ulos parvekkeelle tuulettumaan, jotta kaikki pikkueliöt saavat pakkasta pyllylleen ja häviäisivät. Naapurin turkkilainen mies ihmetteli tätä, ja kysyi miksi tuon tällaisella pakkasella peiton ulos kuivumaan. Sanoin, että ei se ole märkä vaan toin sen tuulettumaan. "Olen suomalainen ja Suomessa tehdään näin tai ainakin ennen tehtiin. Vuodevaatteet vietiin juuri pakkasella ulos, jotta ne raikastuisivat. Tuo sinäkin vaan peittosi ulos." Vähän ajan perästä hänenkin vuodevaatteet roikkuivat parvekkeen tangolla. Hehheh.


    • Ali-Pappanen

      Täällä hytisen minäkin Siperian kynsissä. Onneks pääsee kohta lämpimään. Seuraavina vuosina pitääkin sitten suunnitella juuri sellaisia Wiepelin mainitsemia 5 viikkoisia jossain hiukan lämpimämmässä talven katkaisemiseksi.
      Olin kyllä yövuorossa työvuorossa mutta en nyt saanut mitään kirjailtua kun meni keskittyminen Men in Black sarjan katsomiseen. Minua viehättää tuollainen toimintafiktio missä tietää lopun aina päättyvän hyvin.
      Nyt pitää hilpasta Eikkaa helssaamaan viimeisen kerran ennen talvehtimaan lähtöä. Sen jälkeen Örjan hoitelee hommat kunnes palaan.

      4 astetta pakkasta Hampurissa on hyytävän kylmää, mutta ei poikkeavaa. Vuonna 75 siellä oli noin 3 viikon jakso luokassa -15C. Siellä paukkuivat silloin putket urakalla Blohm & Vossin telakalla. Nesteen Enskeri oli siellä telakassa silloin

    • amummu

      Kipakkaa pakkasaamupäivää!

      Vaihteeksi on kyllä mukavaa, kun on kuivaa ja valoisaa. Lumi on talveen kuuluva elementti, jonka puute vuoden pimeimpänä aikana tekee nk. talvesta vielä pimeämmän kuin se muuten onkaan. Pakkanen nyt kuitenkin vähän hirvittää, kun kaikki kunnon talvivermeeni ovat vielä mökillä remonttievakossa. Noh, enköhän tänään kettislenkistäkin selviä kerrospukeutumisella: kaikki vaatteet päälle ja loput tuulen puolelle kainaloon.

      Cee kertoi appensa asunnon tyhjäämisestä. Aikoinaan äitini asunnon "hävittäminen" oli melkoinen ponnistus, vaikka hänellä asuttavanaan oli vain isohko yksiö. Vanhalle ihmiselle oli kertynyt kaikenlaista tavaraa pilvin pimein. Joukossa hyvää ja huonoa. Sen silpiminen tavara kerrallaan kyllä koetteli. Kaikkea ei olisi halunnut heittää menemään /kierrätykseen, mutta sen setviminen kuka sukulaisista mitäkin huolisi vai huolisiko kukaan mitään oli rasittava, aikaa vievä operaatio. Niinpä sisareni mökillä on vieläkin sellaista tavaraa, mitä ei raaskittu pistää menemään, mikä vieläkin odottaa mahdollista toista sijoituspaikkaa/käyttöä. Itse asiassa tiedämme varsin hyvin, että kukaan ei niitä huoli, joten lavalle ne pitäisi viedä, mutku...

      Eilen selvitimme pojan tyttären kanssa kirjahyllyjemme uudelleen täytön. Ennen remppaa kuskasin monta kassillista kirjoja kirppiksille, ynnä jäteaseman enrgiajaekonttiin. Mutta vielä enemmän pakkasin niitä laatikoihin. Eilen sitten niiden purkaminen onnistui yli odotusten. Jäi vielä hyllyihin tilaakin! Sen verran olin ollut huolimaton kirppiksille viemieni kirjojen kanssa, että parista Steinbeckin teoksesta oli jäänyt meille vain ykkösosat, kakkoset ehkä siis nyt olutta ja menyytä. Mitä anteeksiantamatonta huolimattomuutta!. Pieni toivo kuitenkin vielä on: muistelen, että yksi loota kirjoja on vielä mökillä, jospa ne kakkoset olisivat siinä.

      Nyt pitää lähteä potkimaan picassoa käyntiin ja verhokaupan ompelupalvelua hyödyntämään. Ostin lauantaina kankaita, joita heti oitis aloin ommella. Ja kuinkas sitten kävikään: vanha ompelukoneeni sanoikin sopimuksen irti. Sain muutaman tikin poljettua ja sitten kuului suunnilleen räks ja pum; moottori teki stopin. Ja minä kun olen aina tykännyt että Pfaff tekee koneita ikuiseen käyttöön! No, onhan koneellani ikää jo nelisenkymmentä vuotta, joten hyvin on hintansa haukkunut ja ompelukoneiden taivas on nyt sitten auennut. Harmittaa kyllä. Ilman konetta en kyllä usko voivani elää, joten pitänee ruveta katselemaan jotain käytettyä masiinaa.

      Nyt siis uhmaamaan pakkast. Kaikille iloista maanantaita!

      PS. Kuinka sinä A. Babbarainen raaskit jättää tämän kauniin ja aurinkoisen suomen talven. Pyydä niitä kuuman maan ihmisiä lähettämään laatikollinen hiekkaa ja pari kamelia tänne, niin sillä homma hoituu.

      • wpel

        Nonnih, siitäs sait taas. Jätä vaan ne Phahvit ja pysyttele sen kevytlapion varressa ja öljyilet kuuppaa, siis lapiosta. Ny jätät jo ne matit rauhaan :)
        Niin ja kuskasit niitä kirjoja sinne Hesyn kirpparille, satuitkos lukemaan mitään mitä siellä tapahtuu? Kannattaako rahoittaa epäilyttäviä välistävetäjiä.... ei instanssia etteikö jotain hämärää aina esille tule.


      • Cee-Lila

        Pakkaspäivää. Mitäs siellä Hesyllä on tapahtunut? Sinne olemme aikoneet viedä apen täkkejä, lakanoita, tyynyjä ym. Eli kissataloon, onkohan edes samaa firmaa?


      • amummu

        Tuskin mikään nk. hyväntekeväisyysjärjestö "puhtain paperein" toimii. Niinhän esim. SPR:n toimintakin on rahantekopaikka, kansanedustajia myöten, samaten Uffaffaat, Unescot, jne. Taviksen vain on keksittävä joku paikka romppeelleen, mitä ei ihan tunkiolle kannata viedä. Sitäpaitsi tunkiollekaan ei kohta itse asiassa saa viedä melkein mitään, kun lopullisena päämääränä on kaatisten hävittäminen ja kaiken kierrättäminen. Ja siinäpä iso tulon lähde monille, keinolla millä hyvänsä.

        Ai mitkä matit! Kukkarossahan ne pakosta kulkee mukana, pieniä kun ovat:))

        Vaan oli sentään hyistä koiralenkillä. Paha (ei kova mutta ilkeä) tuulikin vielä piiskasi. Kettiskin oli ihan iloinen päästessään takaisin sisälle, vaikka yleensä lumessa peuhtoisi loputtomiin. Minäkin olin iloinen sisälle lämpimään päästessäni. Ei ollut tarpeeksi päällä sittenkään, vaikka toimin oman ohjeeni mukaan. Nyt kuumaa kahveeta naamaan, ja lukemaan vielä toista aamun aviisia.


      • wpel

        Tere. Jotain hässäköitähän siellä kai on ollut pidemmän aikaa. Uutta toiminnanjohtajaa tullut joka lähti lähes samantein poiskin.
        Jotain uutisia oli ettei mm. kissoille edes hiekat riitä, taisi olla ruokapulastakin jotain juttuja niin että työntekijät olisivat omilla kustannuksillaan niitä ostelleet.

        Rahojen käytöstä kait siellä kähinät ovat ollut mutta en osaa niistä tarkemmin nyt "valistaa". Ehkä kuukkelin kautta voi juttuja löytyä? Ja juu, nimenomaan oli samasta paikasta kyse. Varmaan ennen joulua oli noita juttuja lööpeissäkin.


      • wpel

        "Ai mitkä matit! Kukkarossahan ne pakosta kulkee mukana, pieniä kun ovat:))"

        Haaa, taitaa olla vaan vähän "paksumpi" lompakko suokakotelona ja hämäystä varten :)
        Äsken muuten uutimissa jotain puhuivat että taaskos joku ulinakilpailu on Lpr:ssa menossa !?

        Jaa muuten, jokos se tuli voimaan ettei sais vaatetavaraa mm. jätteisiin laittaa? Tulossa kumminkin.


      • Cee-Lila
        wpel kirjoitti:

        "Ai mitkä matit! Kukkarossahan ne pakosta kulkee mukana, pieniä kun ovat:))"

        Haaa, taitaa olla vaan vähän "paksumpi" lompakko suokakotelona ja hämäystä varten :)
        Äsken muuten uutimissa jotain puhuivat että taaskos joku ulinakilpailu on Lpr:ssa menossa !?

        Jaa muuten, jokos se tuli voimaan ettei sais vaatetavaraa mm. jätteisiin laittaa? Tulossa kumminkin.

        Itse olen laittanut vanhoja risoja kuteita energiajakeeseen, nehän poltetaan. Meidän talossa on ainakin vielä voimassa energiajäteastia, mihin saa laittaa laittaa tiettyjä muoveja, leikerasioita ym. Jo aikaa sitten luin Hesarista, että energiajae lopetetaan ja kaikki laitetaan sekajätteeseen, jotka poltetaan. Sinne ei sitten saa laittaa metallia eikä lasia. Meidän taloyhtiömme ei edelleenkään ole tällaisesta informoinut, joten muovirasiat ja vastaavat ovat omassa jäteastiassaan edelleen taloytiömme jätekatoksessa. Siellä on myöskin lasille, metallille, lehdille, kartongille ja biojätteelle edelleen omat astiat. Kauppaan viemme limsa ym pullot ja patterit taikka muut esim sorttiasemalle, vanhentuneet lääkkeet apteekkiin jne. Niitä nyt onkin apen jäljiltä aika paljon.


      • wpel

        Kyllä meilläkin on kaikki muut lajitteluastiat poislukien SER-jäte sekä isommat metallit jotka on hoidettava omin neuvoin pois.
        Nythän on jo poltettu lähes kaikki sekajätteenä mutta ongelmat ovat juuri niissä oleva metallin ja lasin määrät joita ihmiset eivät ole pois lajitellut.
        Mutta joku laki oli (on) esillä ja tulossa ainakin ettei tekstiilejä saisi muuten kuin kierrättämällä poistaa.

        Sitä en tiedä kuinka aikoisivat kerätä ja valvoa sitten lumpui ja rätei.


    • Riitukka07

      Hyvää Uutta Vuotta jokaiselle!
      Tulipa vietettyä joulu ja uus vuos maalaismaisemissa. Ihan mukavasti meni. Vieraita kävi ennen aattoa ja jokunen sen jälkeenkin joten serveerausta oli yllin kyllin mutta hyvä sikseen ettei meitin tarvinnut lähtee mihinkään vierailuille. Kun olemme kumpikin semmosia "mökkihöperöitä". Uuden vuoden aattona odottelimme puolta yötä mutta en millään jaksanut valvoo kuin puol 11 asti. Nukuin kuin tukki aamuun asti. Pappa sanoi et töni 12 aikaan katsomaan ja kuulemaan pauketta mutta en tiennyt yhtikäs mittään. Naapuri oli pyssykällä paukutellut mutta muuten oli ollut melko hiljaista. Kunpa sillai saisin nukuttua muulloinkin kuin uuden vuoden yönä.
      Aamulla piti lähtee maalikylään asioita hoiteleen. Radio sanoi et -13 on ja vielä huomenissa pakastuu viel enemmän. Paljon vaatetta päälle niin kyllä sitä tarkenee. Ostin alennusmyynistä toppatakin edulliseen hintaan. Harmittaa vähän kun punaista meinasin mutta oli kaikki menneet joten musta sitten. Liikkeen lopettava kello-kultaliike on mainostanut kovasti hintojaan ja vein sinne patterin vaihtoon rannekellon jonka joskus vuosia täyttäessäni sain työpaikalta ja siinnä samalla katsastin hieman korviksia. Kahdet Kalevalakorun korvikset oon osannut kadottaa en tiiä minne mutta hävinneet on. Yleensä kotona en pidä niitä ja tietysti laitoin niin hyvään paikkaan ettei satu silmään. Jospa joskus sattus etteen tulemaan. Kauppias esitteli kalliita timanttisia ja oli kyllä kauniit mutta enhän minä semmosilla prameile joten otin 9euroo maksavat semmoset ihan nätit kulmikkaat korvamerkit. On aikoinaan papan ostamat kultarenkaat mutta kun en osaa niitä pitää jotenkin tuntuu liian hienoilta minun kaltaiselle tavalliselle taapertajalle. Muutamissa juhlissa elikkä yhdet synttärit ja yhdet hääjuhlat on rinkulat ollut korvissa. Ja sitten menin Guudmanniin ja Instruun. Sattu tälleen joulunaattona kun olin viemässä talon taakse kissa-koira vainajille kynttilöitä törmäsin pimeessä rautasiin tikkaisiin ja jotenkin hieman väänty sanka sen verran et rupes painamaan nenän varteen aika ilkeesti. No täti hoiti homman ja nyt tuntuu ihan sopivilta. Taas on Instrussa mahtavat alennukset et tulin siihen tulokseen että halvemmalla olis varmaan nyt saanut kakkulat vaikka oli ikäalennus silloin marraskuulla. Pääasia et näkköö hyvin. Jotenkin tuntuu että tipoista olis jotain hyötyä kun ei niin paljon tunnu "kokkareita" silmissä.
      Rouva Ceelle paljon kiitoksia palstan teosta ja hänelle ilmoitan että talviurheilu lajini on ainostaan metsässä tarpominen. En oo hiihtännä pian 50 vuoteen ja ikinä en oo luistellut. Kouluaikaan ei ollut kotikunnassa luistinrataa vielä olleskaan. Kun tuli keskikoulu niin sitten tekivät ensimmäisen luistinradan mutta enhän minä niin vanhana haikaillut luistimia. Serkkupoika oli hyvä hiihtämään ja kävi monet hiihtokisat ja joskus olin katsomassa joten näin se on mennyt. Joskus kyllä oon aatellut et olispa sukset ja siellä papan peltoja pitkin viilettäsin. Yksinäisinä nuoruudenvuosina monina vuosina joka aamu hiihdin Humalavuoreen yks sivu n5km. Mutta kun tuli ukonkuhjake ja lapset hiihdot tyssäs siihen.
      Kohta varmaan kone sannoo että lopeta hyvä ihminen tuo tyhjän jauhaminen. Joopa joo! Loppu.

      • hh-riitu

        Heippa Riitukka,
        minäkin kävin aina yksin hiihtämässä silloin ennenaikaan siellä vielä kotona asuessani. Oli niin ihanaa hiihdellä ja lasketella pieniä mäkiä metsässä ja ihastella lumista luontoa. Kävin myös usein luistinradalla ja soittoilloissa kaupungin urheilukentällä, joka oli jäädytetty luistinkentäksi. Voi niitä aikoja! Sitten tuli avioliitto ja muutimme tänne. Lahjoitin luistimeni sinne ikäväkyllä. Olisin alkuaikoina täälläkin voinut luistella, koska silloin 70 luvulla oli joinain talvina enemmänkin pakkasta ja lähilampi oli usein jäässä. Tyttärilleni ostettiin myös luistimet.
        Ostin täältä eräältä suomalaiselta suksetkin itselleni, minulla oli suomalaiset monot. Silloin suksissa oli vielä vanhanaikaiset siteet. Sitten myöhemmin koiramme puri mononi hajalle, enkä voinut enää hiihtää. Ei kait sellasia monoja enää tehdäkkään. Sukset on vielä vintillä.


      • Cee-Lila

        Itse hiihtelin 14 vuotiaana ja sitä ennen Mikkelissä Kalevankankaalla olevalla hiihtoladulla, jossa oli pari isohkoa mäkeäkin. Siellä en katkaissut sukseani, vaan paljon pienemmässä mäessä hieman kauempana Mikkelistä. Sen mäen laski ensin siskoni, sitten serkkuni ja sitten minä viimeisenä uskaltauduin ja suksi katkesi, Isäpuoleni paikkasi sen, onneksi ei jalkani murtunut. Se mäki oli melko pieni, mutta jyrkkä.


    • Cee-Lila

      Voi miten ihania muistelukirjoituksia täällä Riitukka 07:lta ja HH-Riitulta, A-mummulta, W-peliltä, Alilta, Rapuselta, kaikki olemme kärvistelleet pakkasen kourissa, osa vienyt petivaatteet parvekkeelle pakkaseen, jotta pölypunkit, nuo hirviöt, joita ei silmillä näe, mutta oleilevat siellä, kuolevat kylmyyteen. U lähti juuri partsille istumaan kynttilöiden loisteeseen, sanoin, että ota lämmin huopa persiinalaiselle torille, otti, mutta laittoi sen jalkojensa päälle. Olisi ollut toinenkin sinne persiaan, mutta kun ei niin ei. Rottinkituolin tyyny on varmaan todella kylmä 13 asteen pakkasessa.

      Itsellänikin oli aikoinaan Järvisen puusukset ja siihen monot, sellaiset rantilliset, vai miksikä sitä reunusta kutsuttiin niihin sen aikaisiin siteisiin sopiviksi. En sitten hiihtänyt niillä koskaan. Luistimillanikin oli käytöä jossain vaiheessa U:n sisarella, jolta perin ne taas takaisin jossain elämäni vaiheessa.

    • wpel

      Huh huh hei! Aika kovia olivat taas jellonapoijat, sveamamman pojat tarvii varmasti kiireesti kriisiapua nyt :)
      No AkenttiR:kin löytänyt taas maalikylille sieltä jostain pistämään kaupuntin asiat ordeliin, hyvä näin.

      Eikös ne pölypunkit ala olla jo uhanalainen laji jota pitäis suojella eikä pakkasessa tuhota? Ne nää nykyajan tekstiilit patjoissa ja imurit ovat niin "rakkaan" kotieläimen pahimmat vihulliset.

    • wpel

      Lieköhän jo Alin polle hyytynyt sille Eikan treffaamisreissulle, vai veteleekö ukko niitä normi päivänokosiaan?

      Oli se muuten järkiratkaisu jäädä näille vapaille tänne sillä kyllä ny periferiassa p...sukset jäätyis ihan kunnolla. Parissa kympissä nytkin näyttää siellä pakkanen pureksivan, mitähän lie sitten aamulla.

      Who on jäätynny altaaseen kiinni, kukahan kävis irrottelemassa? Vai ootellaanko kevättä.

    • Aliapa

      Eihän tokkiinsa polle ole hyytynyt. Sehän tykkää ulkoilusta ja pakkasesta. Kunnon ranskis.
      Tässä nyt vaan on ollut kaikenlaista tänään kuten pitkähkö vierailu Eikalla ja sitten päälle jiäkiakkoa mikä menee taas.
      Ja ehän tässä taho perässä pysyä kun ovat rouvat taas kirjailleet novelleja tänne

      • Cee-Lila

        Onpa hyvä ettei polle jäätynyt. Eikös ranskikset ole tehty Keski-Euroopan leutoihin säihin? Olihan meilläkin aikoinaan Opel Kadett ja hyvin toimi pakkasissa, kuten kaukoidän autommekin, 3 Mazdaa peräkkäin.


      • wpel

        Ali antaa pollelle aina niin hyvät ryypyt että kyllä se vanha, väljä kone siitä hirnahtaa :) Niinhän se isäntä ittekin tekee......

        Jaa, vielä pitäis kiakkoo erä kattoa kumpi tulee huomen jellonanpentuja vastaan finaalissa?


      • Cee-Lila

        On oltava ylpeä, kun jellonanpennut ovat niin hyvin pärjänneet, hyvä suomipojat!


      • wpel

        No saatiin karhunpennut huomiseksi vastaaan sitten. Usa oli kyllä ennakkosuosikki mutta karhukopla pelasi yhtä fiksusti kuin jellonatkin.
        Mutta eipä unohdeta Suomen flikkoja kun viikonlopulla ottivat ringeten 5. maailmanmestaruuden ylivoimaisesti Kanadan flikoista.


      • Cee-Lila

        Eli, hyvä suomitytöt! Jo viides kerta. Huomasin kyllä tuon uutisen, vaikka ringette on vähän sellainen oudompi laji.


    • Aliapana

      Pelottaa kun kattelee noita pakkasennusteita. Siis mahtavatko bussitkaan lähteä käyntiin Lauantaina kun pitäisi raahautua lentokentälle.
      Voi Polle raukkaa. Taas se on hylättävä pellolle yksinään pitkäksi aikaa. Onneks se on jo tottunut siihen ja aina keväisin tyytyväisenä noussut laukalle isännän palattua!

    • wpel

      Huomenta.

      Kyllä Alin pelko voi olla jopa aiheellinen että bussit (osa) saattavat kohta ruveta hyytymään sillä nyt tuollainen "kiva pikkupakkanen" näyttäis olevan, -21.6 ( alin -22), ja tuuli raikastelee 5-6 m/s.
      Tartteskos kohta ettiä talvitakki jo varastosta ja laittaa sukat kenkiin kun ulos lähtee?

    • Alkuperäinen-Rapu

      Huomenta!

      Täällä miinusta 21 astetta. Dubaissa myös 21 astetta mutta plussa merkinnällä. On se niin väärin! Miksi ei meillä ole "ikikesä"?

      Tuli "pieni" tauko tuon edellisen kirjoitukseni jälkeen, mitä en ehtinyt lähettää. Ystävätär soitti ja puhuimme puolitoistatuntia. Nyt lähetän tämän huomentoivotuksen, vaikka onkin jo keskipäivä.

      • wpel

        "Ystävätär soitti ja puhuimme puolitoistatuntia."

        Ei jummijammi, 1½ luurissa ! Kyllä minä jo ennen otan .......jaaa.. no vaikka "ikitalven" tuollaisen sijaan. Tai melkein ainakin.
        Joskus joutui kärsimään(< korostan ) erään sukulaisrouvan tuollaisista puheluista ja joissa joka minuutilla tuli viidesti ainakin "tota noin...".. aaaarrrrhgg! Sitten kun lanka hävitettiin niin hiipuivat, kaikkien onneksi.


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        "Ystävätär soitti ja puhuimme puolitoistatuntia."

        Ei jummijammi, 1½ luurissa ! Kyllä minä jo ennen otan .......jaaa.. no vaikka "ikitalven" tuollaisen sijaan. Tai melkein ainakin.
        Joskus joutui kärsimään(< korostan ) erään sukulaisrouvan tuollaisista puheluista ja joissa joka minuutilla tuli viidesti ainakin "tota noin...".. aaaarrrrhgg! Sitten kun lanka hävitettiin niin hiipuivat, kaikkien onneksi.

        Niin, eikä tainnut olla ensimmäinen kertakaan. Emme kyllä puhuneet "lankaan", vaan kännypuhelua. Hänen miehensä on nyt hiihtämässä tuolla kovien pakkasten seuduilla pohjoisessa, siellä nuo "lämpötilat" ovat aivan toiset kuin meillä täällä. Hän on ystävätär, entinen työkaveri ja olemme olleet ystäviä jo kolmekymmentä vuotta. Meillä on erittäin paljon yhteisiä juttuja ja puhetta riittää aina. Ei tarvitse hokea tuota "tota noin". Nyt olemme lähdössä yhdessä risteilylle helmikuun alussa. Kumpikin olimme yhtämieltä siitä, että pääsee lähtemään "hyvässä seurassa."


      • wpel

        Siihen aikaan kun tuo rouva meille soitteli aktiivisti vielä niin niillä puheluhinnoilla olisi omaisuus mennyt kännyjen kanssa.
        Hih, siis kaikki saavat olla hyvässä seurassa, te, sekä hänen miehensä :)


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        Siihen aikaan kun tuo rouva meille soitteli aktiivisti vielä niin niillä puheluhinnoilla olisi omaisuus mennyt kännyjen kanssa.
        Hih, siis kaikki saavat olla hyvässä seurassa, te, sekä hänen miehensä :)

        Juupa juu, mutta ystävättären mies on kyllä silloin, kun me menemme risteilylle, yksin kotona - mutta voihan hänkin tietysti tuntea olevansa itsensä kanssa hyvässä seurassa! Sitä en kuitenkaan oikein usko, koska hän on erittäin "kiinni" (tunteilla) vaimossaan!


    • amummu

      Nyt on niin kylmä, viileää sisälläkin, että ekaa kertaa koskaan piti täällä kotona laittaa ilmalämpöpumppu puhisemaan lisää lämpöä. Aiemmin sitä on käytetty vain jäähdytykseen.

      Tämä meidän kämppä jäähtyy, kun tuulee ikkunaseinän puolelta. Vanha talo ja eristeet vissiin jo aika huonot, jos niitä on enää ollenkaan. Ilkeä on tosiaan viima. Sen havaitsin äsken, kun hetken seisoin terassilla ravistamassa täkkejä. En jättänyt niitä sinne, vaikka pölypunkit ehkä sen olisivat ansainneet. Paitsi, että viime talvena jossain lehdessä oli juttu, että ei mitään pölypunkkeja ole olemassakaan. Tiedä tässä sitten, mikä on totuus. Mutta pöly on totta, ihan liian totta. Meillä sitä leijailee runsaasti. Odotan kuin kuuta nousevaa lahjaksi saamaani suursiivousta, mutta en ole voinut sitä vielä sopia, kun tulosssa on kohta yhden ikkunan ja terassin oven vaihto ja siitä tulee lisää sotkua.

      Tänään pitää tehdä aika monta ruokaa. Huomenna laitan porukalle vielä jouluaterian, kun toinen poika ja miniä eivät sitä saaneet ennen Lapin jouluun lähtöään. Se on ollut meillä tapana jo 11 vuoden ajan, minkä tradition nyt remppamme esti. Eli kohta kinkun ja laatikoiden paistoon. Lisäksi paistan kalkkunaa ja teen pari miniöiden kasvislempparia. Ja lapsille lihapullia. Niitä kyllä syövät kaikki muutkin. Jostain syystä!

      Illalla menen Finlandia-talolle Strauss-konserttiin. Miniä sai töistään lippuja, joilla pääsee myös nauttimaan ennen esitystä samppusta ja nilviäisiä:)) Sopii minulle kuin nenä päähän. Vaikka kohta alan seistä hellan vieressä ihan urakalla, niin ei tule niitä eväitä syötyä, ja nälkä varmaan illalla jo kurnii. Muutama nilviäinen ja kuohua päälle, niin kyllä kelpaa sen jälkeen nälkäisiä haastatella.

      Wpel tuolla ylempänä tiesi myös, että laulukilpailut ovat menossa L-rannassa. On tainnut salaa kuunnella:D. Eiliset esitykset ovat minulta vielä kuuntelematta, mutta pistän ne soimaan kunhan tuonne kyökkiin asemoin itseni muutamaksi tunniksi. Tosin kettistä pitää käyttää pislirulla joskus päivemmällä. Tänään pitääkin laittaa eilistä enemmän päälle. Nyt vähän kyrsii, kun kaikki kunnon talvivaatteet on mökillä. No, kyllä tuonne kaapin perälle sentään jotain vermettä jäi, vaikka kirppiksillekin niitä kuskasin autokaupalla. Nyt on meillä tilanne, että siipan kanssa yhdessä yhteisessä vaatekaapisssa on siipan kuteita enemmän kuin minulla. Voikohan semmoinen olle tottakaan, vai olenkohan nähnyt vain pahaa unta - pitää varmaan tarkistaa.

      Unista puheen ollen näin yöllä unta, että otimme koiran. Pikimustan, pystykorvaisen ja aika pitkäkarvaisen. Ettei olis vain etiäinen. Koirista tykkään, mutta omaa en ottaisi. Kettishän on melkein kuin oma ja sitä saan ihan koska vain käydä työntelemässä, saaden siten helposti koiran kaipuuni taltutettua. Oman koiran kanssa olisi ilon ohella paljon vaivannäköä - mm. vihaamiani aamuaikaisia nousuja - eikä semmoinen oikein kiehdo; nääs "ahkeruus on iloni ja laiskuus intohimoni".

      Hyvää päivää kaikille, pakkasesta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi.

      • wpel

        "Wpel tuolla ylempänä tiesi myös, että laulukilpailut ovat menossa L-rannassa. On tainnut salaa kuunnella:D."

        Elä elä kuule ees unta nää että minä itteeni tuollai kiduttaisin, "ei ikinäkoskaan" ei.
        Hih, eka kerran "eskimotakin" vetäsin päälle niin ei helevata, tälläkin pakkasella oli kuin saunassa olis käynyt. Siis untsikan. Se päällä olis kai joku -35 sopiva keli kunhan pysyis paikallaan sittenkin, ja ulkona :)


    • Cee-Lila

      Huomenta ja päivää. Pakkasta taitaa olla aika paljon, koska merikin höyryää. Se on ohuessa jäässä. Partsilla oli aamulla -10, nyt -5, koska aurinko paistaa. Onko ulkona ihan totta -21? Kauheaa. Meillä on kotona vain 20, mutta ei ole mitään, millä saisi tänne lisää lämpöä.

    • Alipapana

      Täällä harvemmin harjoitetaan syväfilosofointia kun käytännön asioissa on jokaisella riittävästi tekemistä.
      Tässä näyte syväfilosofoinnista tyyliin Ali-Sofokles:

      Olette todenneet että HH Riitu meidät ohjasi näille uusille Elämää ketjuille uuteen ympäristöön Hesarin meidät ajettua maailmalle.

      Riitu on siis meitin kaikkien ketjulaisten äiti!

      Siinä näyte filofofisista kaikenkattavista kiteytyksistä

      • wpel

        Voihan vilosohvi ! Laitahan Kallion Sohlates tohvelit jalakaan, kierrä kämppää vastapäivään kuus kertaa ja istu sitten taas :)

        Kyllä tässä nyt on mietittävä taas millä keinoin orientoitua to-aamuna office aukaisemaan, tälläisen "lorvimisen" jälkeen ? Ehkä nuo pakkaset vähän jeesaavat siinä(kin).


    • amummu

      Onpa tosiaan aika meidänkin jengissä päästä vähän eteenpäin, edes filosofoimaan. Oikeita asioitahan me ei tiedetä eikä ymmärretä, oikeasta keskustelusta puhumattakaan:))

      En kyllä muista, milloin viimeksi naama olisi ollut niin jäässä kuin äsken koiralenkillä. Pirullinen tuuli meinasi vallan nikeltää hengityksenkin. Onneksi oli kunnon villahuivi kaulassa, jonka saatoin nostaa naamankin suojaksi.

      Ja nyt sitten taas hampaat vihloo niin, että kohta pää halkeaa. Tykkään talvesta ja lumesta, pakkasestakin (kunhan se pysyy ymmärrettävissä lukemissa), mutta hampaani eivät. Kylmillä keleillä ulkoa sisälle tulo on pitkään silkkaa tuskaa. Toisilla vihloo kylmä, eivät esim. voi syödä jätskiä tai juoda jäävettä. Minä voin niistä nautiskella täysin siemauksin, mutta rangaistuksen siitä saan heti perään, kun lämpötila suussa palaa normaaliksi. Kahvinautintokin on vähän mennyt äitiinsä, kun en enää voi sitä kuumana ryystää. Haalea maitokahvi ei ihan ole lempparini, mutta ilman kahvia en tule toimeen, joten pitää valita kahdesta pahasta se pienempi.

      Ei maar, on jatkettava hellahommia.

    • Ali-Baba

      Olipa todella hyytävän kylmää vaikka liikkeelle ampaistessa ei ollut kuin -17C. Onneksi Polle on kylänkestävä ja ensiryypystä hörhähti iloisesti laukalle. Siis varmaa on että se loikkaa vielä ainakin -20C huurassa.

      No siellä värjötellessä taas kerran ilmineerasi miksi olen liuennut savannille pahimpien pakkaskuukausien ajaksi. Näin myöhään viimeisen 11 vuoden aikana olenkin lähtenyt vai yhden kerran. Silloinkin 09.01 jotain vuotta

      Ellen väärin muista niin silloinkin ehti kokea pakkasen purevuutta, mutta ehti kuitenkin lämpimälle oksalle "ilkkumaan" että mitäs kuuluu Marja-Liisa, joka pakkasessa pakertaa ja lunta lapioi....

      Klenkkakin joutuu hankkimaan lenkilleen varmasti sellaisen rollaattoriskootterin missä on lumiaura edessä. Osin auraamaan lunta sivuun ja osin työntämään ihailevia mummojen joukkoja kauemmaksi! =))

      ps. taas kysyivät ihan ihmeellisä juttuja jonkun happitehtaan kolonnin sisuksien puhdistamisesta ja mittaa misesta hiilivetyvapaaksi. Edelleenkin luulevat et mie hevosmies muka jotain tietäisin heijän kummajaishärveleistään.
      Täs on olo kuin intialaisella gurulla. Mitään ei mistään tiedä mutta lausuu yleisfilosoofista ja hyväksyy tuputetun palkkion siitä

      • wpel

        Non noh : - " Osin auraamaan lunta sivuun ja osin työntämään ihailevia mummojen joukkoja kauemmaksi! =))"

        Saurin varasto saa aurata jos ehtivät saada kaluston liikkeelle lumien aikaan.Yleensä eivät silloin saa kun tarvitaan, ja sitten kun saavat, ei enää tarvita.


    • Riitukka07

      Loppiaisaattoa ja pakkaspäivää elämään ja tervehdys myös Riitulle Saksanmaalle!
      En tiiä kuin paljon pakkasta on ulkona kun ei vielä reiskat oo asentaneet mittareita. Luvassa on digitaaliset vempaimet. Sisällä on 22. en oo tänään ulos mennyt kun ei oo tarvetta mihinkään mennä. Aurinko paistaa kaupunkiin mutta tänne ei vielä aikoihin kun edessä on korkee mäki ja talo melko montussa.
      Puolikas päivää meni noin vaan. Leivoin kakkusen ja tuli niin hyvä että aattelin jos joku olis täällä kysäseisin kuka oli leipurina. Ei tiiä vaikka joku poikkeais "päiväkahveella" huomenissa. Ei tietenkään siinnä merkityksessä kuin joskus päiväkahvi vieraista puhutaan.
      Vai meinaa alipappa jättää kylmät taakseen ja lähtee hikoilemaan aavikoille. Aikamoinen muutos tämmösestä paukkupakkasesta yhtäkkiä kesän kuumuuteen. Itellä ei oo mittään semmosia kokemuksia kun oo edes talvisin koskaan matkustellut. Mutta kaipaan vaan tään kotimaan kesälämpöö etenkin pakkasten aikaan. Voi että palelin lapsena kun vaatteet oli mitä oli ja tytöillä siihen aikaan oli talvella hame päällä ja pässinpökkimät. Takkikin oli tehty isän ulsterista joka oli käännetty ja ommeltu minulle sopivaksi. Ei paljoo lämmittänyt ja enimmäkseen kumisaappaat ja hiihto aikaan tietysti monot. Ensimmäiset hiihtohousut sain ollessani neljännellä luokalla koulussa. Siniset ja piti kerran viikossa prässätä kun tuli polvipussit. Ja olihan toki oikeet huopatossit kovalla pakkasella. Kyllä nykyajan lapsilla on lämpimät kuteet ja hyvä niin. Kaninnahka hattu oli myös. Oltiin kyllä aikamoisia resupekkoja kuten koulukuvista näkyy ja tytöillä essut eessä ja pojilla pussihousut. No olikos Weepelillä ja alipapalla kokemusta pussipöksyistä?
      No nyt kahville ja kakulle jos tuutte tarjoon!

      • wpel

        Voi voi, menipä hyvä kaffetarjous nyt sivu, ja vielä kuakun kera. Eipä voinu sitten mitään kuin nuoleskella täällä huuliaan.
        Kyllä minä hyvin muistan, ja nehän olivat hienot pöksyt, ihan hiihtohousun nimelläkin taisivat meillä kulkea.

        Onneks ei tarvinnu sentään enää vetää varsinaisia diagonaaleja pussihousuja jalakaan mutta kyllä ihan kunnon lämpimät sarkahousut ja pusakka oli. Ja olivat lämpimät vetimet ne yhdessä karvahatun ja huopikkaitten kera.


    • Alinapapana

      Minä muistan hyvinkin pussihousut. Me kutsuttiin niitä hienosti golfhousuiksi. Sellaisia oli minulla vielä ihan kansakoulun alaluokilla käytössä.
      Ihan sellaisia armeijatyylisiä pussihousuja mitä jussitkin käyttivät en muista kyllä käyttäneeni enkä kavereillakaan nähneeni, mutta minähän olen muuten "kaupunkilainen" paitsi mitä nyt jäi se suuri meijeritila separaattoreineen ja suuren suuri justeerisaha sinne veli vanjan takavarikoimaan karjalaan. (S....n Vanjat, kun veivät kotitilat)

      • wpel

        "ps. taas kysyivät ihan ihmeellisä juttuja jonkun happitehtaan kolonnin sisuksien puhdistamisesta ja mittaa misesta hiilivetyvapaaksi."

        Siis puhtaan hapen? Heh, et sitten ehottanut paineella vaseliinin läpiajoa ! :) "Ooooops! Voi voi, nyt se ....... "


    • wpel

      Voi voi sveamamman poikia, kyllä pelistä näki että yö oli mennyt itkiessä eilistä tappiota. Usa otti ansaitusti pronssiset pois kuleksimasta. Mutta kuka vie kirkkaimmat? Jellonat vai karhukopla, ai ai mikä namipala illaksi..........

    • Cee-Lila

      Voi hitsipilli teittii pussihousuja, U:llakin oli ns golfhousut pentuna ja häpesi, kunnes erään porhoperheenkin pojalle ostettiin sellaiset. Appi oli edelläkävijä poikiensa vaatteisiin. Toisin oli minulla. Olin hame päällä, pässinpökkimät sukat jalassa ja sen alla jotain flnellia, silti paleli. Nykynuoret kulkevat tiukoissa legginseissä, ohuissa takeissa ja silti ikään kuin tarkenevat. Tänään näimme tällaisia tiukkalegginsejä ohuissa vartalonmyötäisissä pikkutakeissaan, mutta selvästi kropan olemus paljasti, että palelivat.

      Kiitos Riitukka, hyvin maistui kahvi ja leipomuksesi.

    • wpel

      "Olipa todella hyytävän kylmää vaikka liikkeelle ampaistessa ei ollut kuin -17C."

      No älä hätäile, huomenna jos hyvin käy, on kylmempää niin saat testata taas .
      Ihan muuten niinkuin pirullaan jus tuli tänään kortti Koh Chang`ista, "aurinkoa, lämpöä, hyvää ruokaa ja kylmää juotavaa riittää", terv. "Pp & L".

      • Cee-Lila

        Vai on Pöllönpojalta ja vaimolta tullut kortti sieltä Thaimaasta, kummipoikamme on vaimonsa kanssa parasta iakaa Vietnamissa, mitään korttia ei ole tullut kylläkään, lähtivät uudenvuoden aattona ja ovat vain kaksi viikkoa. Ei sieltä kortti ehdi tullakaan ennen kuin ovat jo takaisin kotomaassa.

        Itse olimme taas apen asuntoa setvimässä parin tunnin ajan, on siellä kamalasti tavaraa, nippeliä ja näppeliä, pohdintaa, mihin roskikseen kuuluu, onko kirpparitavaraa, viemmekö Kivikkoon sorttiin, kissataloon vaiko mihin. Nyt tyhjensimme astiakaappia, valtava määrä lautasia, ohutta posliinia, kahvikuppeja ja lautasia tusinoittain, aterimia, mukeja laseja, kattiloita, paistinpannuja, lääkepakaasia, lääkkeitä, puhdistusaineita ja vanhentuneita sellaisia, mihin nämä kaikki kuuluvat? Numismaatikkoakin tarvitsemme rahakokoelman setvimisen, niitä rahoja on alkaen apen syntymävuodesta 1919 ja mitä kaikkea. Saatuja lahjoja jäätyään eläkkeelle 65 vuotiaana, puteleita viinakaapissaan, joita ei itse juonut, uskaltaako niitä enää juoda kukaan muukaan? Kymmeniä albumeja valokuvia. Vitriini täynnä erilaisia laseja ja kuppeja eri puolilta maailmaa. Ja ison osan hänen tavaroistaan hävitimme jo vuonna 2008 muuttaessaan tähän nykyiseen asuntoonsa, senioritaloon. Pieneen kaksioon, jossa on vain pieni kananhäkki tavaroille kellarissa, mikä on lämmin, edellisessä asunnossaan hänellä oli iso kylmä vinttikomero ja kellaritila erikseen. Niiden sälät hävitettiin jo silloin, otimme pihalle lavan, jonne ne vietiin. Lavalta iso osa hävisi, hyvä niin.


      • wpel

        Huomenta rannikko (kunhan herää).....

        On siellä apellasi ollut sitten kokoelmat kaikkea. Jos nuo astiastot ovat vaikka täällä tehtyä Arabiaa niin luulen että ne voivat kohta arvossaan nousta kun täältä kaikki valmistus loppui. Niiden hintoja ehkä löytyy jostain googlettamalla valmistusvuosien ja mallien mukaan.

        Rahat on tietysti hyvä käydä läpi mutta aika harvoin noissa oikein "arvokasta" löytyy ellei jokin yksittäinen satu olemaan sellaista erää jota olisi erikoisen vähän lyöty esim. kolikkoina. Tietyt juhla-ja vuosirahat voivat olla sellaisia.
        Lasitavara on taas aika "ongelmallinen", onko jotain kristallia, tavallista lasia vai mitä.
        Kaikki ne puhdistusaineethan ovat ongelmajätettä joita ei sekajätteeseen saa laittaa vaan Sortille.
        Noista "alkoista" voi kysyä vaikka Alkosta, luulen että jos ne ovat avaamattomia "kunnon aineita" niin ei ne ole miksikään pilalle mennyt.

        Ps. Juu, kortti tuli Thaimaasta vaikka luulin että on äijä taas jossain Intiassa töissään, mutta että lomalla ! Outoa siltä tyypiltä :)


    • wpel

      Huh hei, sellainen trilleri että kyllä sanattomaksi veti. Uuuuuuuskomattomia tyyppejä meillä !!
      Oikeesti piti jo välillä tarkistaa lyökö tuo tykytin enää ollenkaan, vielä se kuitenkin. :)

    • Ali-Baba

      Ziiz näyttää siltä että jotain Suomessa on oikeasti maailman parasta nostamatt itse häntää illuusiossa!

    • amummu

      Minäkin jouduin jotenkin lätkämatsista tietämään. Olin miniän ja lasten kanssa siellä Strauss-konsertissa, ja lapset väliajalla tsekkasivat tilanteen. Melkein itkua väänsivät, kun siinä vaiheessa V. oli johdossa. Kotona sitten siippa tapansa mukaan surffaili kakella, ja tuo jatkoaika ja ratkaisu jäivät näkemättä. Sehän kävi niin nopsasti, että kaken nappulat (vai siipan sormet?) eivät kerinneet reagoida. Mutta upean työn tekivät pojat. Ja pressakin oli paikalla. Oiskohan Haloska moiseen alentunut. Hän vain syleili maailmoita, ei Suomea.

      Nyt kyttään rosamundien kiehumista. Pitää saada ne vielä survottua ja imeltymään huomista paistoa varten. Porkkanaboxinkin tein paistovalmiiksi. Kinkku on uunissa ja mansikkajääädyke ulkona jäätymässä. Sapuskat siis aika hyvässä jamassa. Huomenna esille laitto kahdeksalle on suurin homma. Vielä pitää aamulla vähän ravistella matoista pölyä ja sitten on homma reilassa:D

      On sinulla Cee melkoinen rumba noiden apen tavaroiden setvimisessä. Ei käy kateeksi. Kun ihminen noinkin vanhaksi elää, niin kaiketi on luonnollista, että kamaa kertyy. Mutta jälkipolville se on aikamoinen riesa. Tsemppiä.

      Minäkin muistan,kun kakarana jouduin jopa koulun kilpailuissa (osallistumispakko) hiihtämään suksilla, jotka isäni oli tehnyt. Ei silloin kovin kummoisia keinoja ollut esim. kärkien taivuttamiseen - notski vain. Ja niinhän nuo halonpirut tökkivät joka helkutin tuppaaseen sillä seurauksella, että olin kisassa viimeinen. Ja juuri kuten Cee sanoi, niin hameessa hiihdin minäkin, ämmikset suksisiteinä, monoja ei ollut, ja taisivat porkatkin olla pelkät kepit. En muista, että niissä koskaan sompaa olisi ollutkaan. - Voi meitä kurjia silloin! Nyt on toisin, ja hyvä niin. Eihän kurjuuden soisi jatkuvan.

      Toivottavasti Alibabbaraisen matkalaukun lukot eivät jäädy tässä pakkasessa. Muuten täytyy lähteä matkaan vain passin ja hammasharjan kanssa. Eipähän kyllä silloin tarvitse huolehtia mahdollisesta laukun katoamisesta. Lämpötilaero voi kyllä pistää rytmit sekaisin ninku Wp:n pumpun kävi äskeisessä pelissä. Kyllä ei pitäisi näillä ikävuosilla ihan hulluja enää harjoittaa: siis kuuden kymmenen asteen lämpöeroja ja Suomi-poikain lätkämatsien finaaleja

      Nyt ruiskuun, sitten muussaamaan pottuja ja laittamaan imellykset muhimaan. Kauniita unia jokaiikalle!

    • Alkuperäinen-Rapu

      Huomenta ja tietysti on sanottava - Onnea Leijonat!

      Minä jouduin aikoinaan katsomaan niin paljon tuonkin lajin urheilua, samoin kuin "pallonpotkintaa" että en juuri enää katsele. "Seuraan" vain "salaa!"

      Sepä siitä.

      Tänään luulin, että tämä minun "ihgu" Liinukseni jätti minut kokonaan, koska pari päivää se on temppuillut ja aamulla ei avautunut ollenkaan. Meinasin jo luovuttaa, mutta kun en helpolla luovuta, niin yritin, ja yritin, ja yhtäkkiä rupesi toimimaan ilman mitään häikkää. Kop,kop!

      Hyvää Loppiaista kaikille!

      • wpel

        Joo joo, "salaahan" sitä tietysti katsellaan. Taasko se ihgu meinasi? Heitä jo hitossa mäkeen se. Tai no, hommaat uuden 4G reitittimen ja uuden nopeamman nettiliittymän siihen. Sinne pitäisi saada esim. tuo sauniksen 50 Meganen 4G-Lte jolla jopa sen koneen pitäisi surrata ihan hyvin.
        Edellyttäen tietysti että koneen rautapuoli on kunnossa (oletettavasti) ja ne "ihgut palikka-paketit" päivitetty ajantasalle?

        Tuo (se ) 21 Mbitsin mobiili alkaa varmasti olla sielläkin hyytymässä totaalisesti koska niin paljon on nykyään kaistoilla kaikenkarvaisia warettajia jotka syövät kaistat olemattomiin, ainakin ruuhka-aikoina.


    • wpel

      Huomenta? No johan ny (eikä "raussit") vaan että a-mummukin on pitänyt yö vielä kokata. Pakko kysyy "onko järkee vai ei, onko järkee vai ei..."! Voihan venäjä, tollaseks sitä kait tulee kun noissa uupperoissa höperehtii liiaksi :)

      Ja kahten metrin propseilla piti lapsena hiihtääkin, vauhtia lykkiä aidanseipäillä, ja ja ja, voi meitä, eikun teitä "kurjia" raasuja. En kyllä muista mitkä kapulat lie ittellä ekat ollut mutta ei niillä kyllä mihkään päässyt, paitsi usein nokilleen hankeen. Sitten sentäs jo sain oiki Järviset ja alkoi metallia taloon tulla.

      Ny jo sentään alkaa visiin tuo tykytin tasaantua pelin jälkeen. Tai no, pomppas se taas kun vilkaisi ulkona vaakasuoraan lepattavia lippuja ja pakkasmittaria, alin -22.8 nyt vain - 22.1, ehkäpä jo kohta hikee pukkaa...

    • Cee-Lila

      Huomenta. Täällä on yötä myöten katsottu lätkää, leivottu ja paistettu ruokaa, keräännytty Mantalle iloitsemaan Leijonien voitosta ym hauskaa. Nyt paistaa aurinko ja meillä on kylmä kotona. Mittarissa nipinnapin 20. Fleece päällä ja pörrösukat jalassa, silti palelee.

    • wpel

      Ali vois vielä (kunhan herää) höristellä pollella lämpimikseen tonne sivun Tor...kun Turun, kattella kaikki lammikot läpi jos sattuis vaik näkemään minne toi Who on jäätynny kiinni.
      En kyl tiijä kantsiiko yrittää irrotella, voi murentua siihen.

      • Whonever

        Vaikka nimeni oli aloittajan "kutsuvieraslistassa", en usko että minua(kaan) tähän(kään) ketjuun oikeasti kaivataan. Sorry W .

        Jään odottamaan ketjua johon kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, ilman nimilistoja, ilman muitakaan ohjeistuksia.


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        Vaikka nimeni oli aloittajan "kutsuvieraslistassa", en usko että minua(kaan) tähän(kään) ketjuun oikeasti kaivataan. Sorry W .

        Jään odottamaan ketjua johon kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, ilman nimilistoja, ilman muitakaan ohjeistuksia.

        öööh, nyt en oikein ossaa mitään tuohon kommentoida kun en ainakaan ymmärtänyt tuota "ohjeistuksia"?

        No "nimilistat" juu, mutta en oikein usko että sillä oli nyt mitään "tarkoitushakuisuutta" kuitenkaan.
        Sa***na jos meinaat pois jäädä, heitä se luuri ainakin tänne, kyl mie jotain käyttöö sille keksin.


      • Cee-Lila
        Whonever kirjoitti:

        Vaikka nimeni oli aloittajan "kutsuvieraslistassa", en usko että minua(kaan) tähän(kään) ketjuun oikeasti kaivataan. Sorry W .

        Jään odottamaan ketjua johon kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, ilman nimilistoja, ilman muitakaan ohjeistuksia.

        Voi hertsileijaa sentään, lupaan parantaa tapani ja ilmoittaa seuraavalla kerralla, että tervetuoloa tänne kaikki, jotka haluavat, ilman minkäänlaista nimilistaa. Arvasinkin, kun Whonia ei näkynyt, että syy on siinä, että kyse on minun avaamassani ketjussa. Eli tervetuloa tänne kaikki nekin, jotka ovat erkaantyneet elämästä jossain vaiheessa.


      • Cee-Lila
        Whonever kirjoitti:

        Vaikka nimeni oli aloittajan "kutsuvieraslistassa", en usko että minua(kaan) tähän(kään) ketjuun oikeasti kaivataan. Sorry W .

        Jään odottamaan ketjua johon kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, ilman nimilistoja, ilman muitakaan ohjeistuksia.

        Minulla vain on tapana huomioida muidenkin kirjoitukset mainitsemalla, mitä he ovat kirjoittaneet, en siis ole ohittanut heitä noin vain ja löpisemällä vain omia kuulumisiani. Sorry, sekin on siis erittäin paha asia täällä ketjuissa.


      • Alkuperäinen-Rapu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Minulla vain on tapana huomioida muidenkin kirjoitukset mainitsemalla, mitä he ovat kirjoittaneet, en siis ole ohittanut heitä noin vain ja löpisemällä vain omia kuulumisiani. Sorry, sekin on siis erittäin paha asia täällä ketjuissa.

        Luulin, ja olen sen hyväksynyt omalta kohdaltani, että "ravut" ovat "hienohipiäisiä". Sen yli minä kuitenkin aina pääsen, enkä hae mitään täydellisyyttä, enkä vain juuri minun "pirtaani" sopivia kirjoittajia, koska en sitä ole itsekään.

        Mites minusta tuntuu nyt, että "naapurista" kuuluu hurraa huutoja - ai niin Leijonat juhlii jossakin, siinähän se syy. Ravulla on tarkka kuulo!


    • hh-riitu

      Ai jaa, että Loppiainen, mikä se on?Taisivat silloin tulla ne kolme kuningasta Jeesus-lasta tervehtimään ja toivat kukin mukanaan lahjansa Uudelle Kuninkaalle.
      No eihän täällä saa tollasia puhella, anteeksi. Mutta kun minä en ymmärrä yhtään noista jääkiekoista enkä Leijonista.
      Täälläkin on valkoinen maa, vaikkei kaikkialla ja pakkastakin ihan omiksi tarpeiksi. Asunnossani on 20 astetta plussaa, mutta minusta se on ihan OK. Ei palella, kun on villapusero päällä.

      • wpel

        Katos katos, että sielläkin lumi maassa ja pakkasta, hyvä hyvä. Etkös kaivannutkin "kunnon talvea" joskus?

        "Ai jaa, että Loppiainen, mikä se on?"

        Yks turhanpäiväinen arkipyhä sotkemassa arkiviikon kulkua, sehän se on. "Kolme viisasta miestä" vai kunkkuja? Täällä olis lännessä pari kunkkua mutta kolmee viisasta ei löydy.. :) Ei kyllä idästäkään, kait.


      • Cee-Lila

        Kas kun en minäkään ole koskaan oikein mieltänyt, miksi loppiaista vietetään, on siis jotkut kolme kunkkua tai tietäjää, jotka tulivat Jeesus-lasta tervehtimään. Kuten HH-Riitu ounasteli ja Wpel totesi, että niinhän se on. Sen tiedän, että loppiainen oli meillä alkujaan kirkollinen pyhä, joka välillä poistettiin siltä paikalta siten, että se ei ollut keskellä viikkoa koskaan ns pyhä, palautettiin paikalleen jokunen vuosi sitten ja on siis tänään. Kaupat olivat aiemmin kiinni aina loppiaisena, mutta nyt kun kauppojen aukiolot vapautettiin, ovat tänäänkin auki suurin osa. Sekin ns pyhä on siis menettänyt merkityksensä siinä mielessä, kuten eräs ystävämme tapaa sanoa, että "siinä mielessä", on milloin mikäkin asia. Hän on syntyisin Teuvalta.


    • Cee-Lila

      Nyt kiinnostuin loppiaissta niin paljon, että kopioin sen tänne Suomen Ev.lut. kirkon sivuilta:

      Loppiainen

      Loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia, vanhempi kuin joulu. Kuudentena päivänä tammikuuta vietettävään loppiaiseen on aikojen saatossa kytkeytynyt useita eri aiheita.

      Loppiainen vakiintui jo 200-luvulla, jolloin sitä vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlana. Juhlan ajankohdaksi tuli siihen aikaan 6.1. vastapainoksi 5.1. vietetylle pakanalliselle aurinkojuhlalle. Loppiaista saatetaan vielä nykyään sanoa vanhaksi jouluksi. Sanonta johtuu siitä, että Venäjällä käytettiin juliaanista kalenteria 1918 saakka. Sen mukaan joulu oli samaan aikaan kuin loppiainen meidän gregoriaanisessa kalenterissamme.

      Vanhalta ajalta periytyy loppiaisen toinenkin aihe, Jeesuksen kasteen juhla. Tässä merkityksessä itäinen kristikunta viettää loppiaista edelleen. Kolmas vanha aihe on Kaanan häät, joissa Jeesus aloitti julkisen toimintansa.

      Läntisessä kristikunnassa kaikki loppiaisen alkuperäiset aiheet saivat väistyä varhaisella keskiajalla. Tuolloin loppiaisen aiheeksi tuli kertomus idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Loppiaisen alkuperäiset aiheet siirrettiin kahteen loppiaista seuraavaan sunnuntaihin. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Näin loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Joulun sanoma kuuluu kaikille.

      Raamattu ei kerro tietäjien lukumäärää, mutta jo varhain kirkossa vakiintui tietäjien määräksi kolme. Tämä uskomus perustuu todennäköisesti evankeliumien mainitsemiin kolmeen lahjaan: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Myöhemmin vakiintui myös käsitys, että tietäjät olivat kuninkaita. Ruotsi-Suomen luterilaisen kirkon ensimmäisessä kirkkojärjestyksessä 1500-luvulta loppiainen oli "Meidän Herramme kasteen päivä, jota sanotaan kolmen pyhän kuninkaan päiväksi". Myös Ruotsin valtakunnanvaakunan – Tre kronor – juuret löytyvät kolmen kuninkaan kruunuista.

      Loppiaisen perinteinen nimi on epifania, Herran ilmestyminen. Se on yksi suurista Kristus-juhlista, jolloin liturginen väri on valkoinen ja alttarikynttilöitä on kuusi. Loppiaisen suomenkielinen nimi on peräisin 1600-luvulta, ja se tarkoittaa joulun pyhien loppumista. Vaikka jouluaika päättyykin loppiaiseen, niin loppiaisen jälkeiset pyhät kuuluvat vielä joulujaksoon, joka päätty vasta pääsiäisjakson alkaessa.

    • Ali-Babba

      Etelään, etelään, kohta lennän etelään.
      Jos tänne jään niin koen jäätyvän pään
      Siis lennän etelään, etelään....

      ps. vielä -20C polle hirnahti kylmästä tallista potkaistuna eka potkusta iloisesti. Ovatkin hyvin lähtöhaluisia nämä ranskiksen pollet! Vai mittee sannoo Picasso Pollen omistaja, vai onko sillä piha tai talli loimena lämmittämässä?

      • Cee-Lila

        Mitä, onko pollellasi talli? Meillä on polle taivasalla, mutta kylläkin lämpöpistokkeen päässä, jonka U aina kytkee päälle pari tuntia ennen lähtöä, samalla hörähtää sisälämmitin päälle. Mutta kyllä etupenkki on aina jääkylmä, joten laitan aina persiinalaisen lämmittimen päälle niin jo vain kohta takamusta kuumottaa. Ei montaa minuuttia kärsi päällä pitää.


      • amummu

        Minun P-pollellani on katos, missä pistoke, jota juuri koskaan en käytä. Se kun pitää aina ohjelmoida lämmitykselle sen mukaan kun johonkin on lähdössä. Ja minä kyllä lähden, mutta lähden miten milloinkin, koskaan en etukäteen oikein tiedä ajankohtaa. Tänään varmaan kuitenkin täytyy P-p käydä pistämässä liekaan, kun jossain vaiheessa päivällä lähden liikenteeseen.

        Kyllä P on tähän saakka hörähtänyt käyntiin ekalla yrityksellä, vaan mistäs sen tietää, jos joku päivä ei enää sitä tee. Jos sillekin liika on liikaa. Kylmää, meinaan.

        On kyllä nyt mittarissa niin monta graadia sinisen puolella - digimittaria en uskalla katsoakaan - että mieluiten löhöstelisin vain sisätiloissa. Mutta kettis on jossain vaiheessa pöllytettävä. Sapettaa, kun se untuvatakki on edelleen mökillä. Meidän oli meininki tänään sinne polkaista, mutta todettiin, että ei oikein järkeä lähteä sinne posottamaan lämpöjä nupit kaakossa ja sitten kun on hyvä lämmin, niin pistää taas pillit pussiin ja tulla takaisin tänne rintamaille. Tällä kelillä tilojen lämpeneminen kun ottaa aikaa. Siis odottelemme leudompia kelejä, ja minun vain pitää täällä pärjätä ohuemmalla takilla. No, lisää villaa ylle alle.

        Nyt aamukahveelle! Hyvää päivää!


    • Ali-Baba

      Ei sillä mitään tallia ole vaan tarkoitin kylmällä tallilla ulkoilmaa eli katutallia. Eikä täällä keskikylällä ole mitään pistokkeitakaan tarjolla.
      Hyvä että muistutit siitä persiinalaisesta lämmittimestä. Onhan se mullakin kun löytää vaan sen vivun mistä se kytketään päälle. Olen ainakin joskus osannut kytkeä sen pois kun harvemmin olen näin siperialaisessa viileydessä ollut sitä tarvitsemassa.

      • Cee-Lila

        Että et ole löytänyt persiinalaista lämmitintä? Se on ainakin meidän pollessa siinä etupaneelissa, missä on puhaltimia ja lämmittimiä joka suuntaan, mihin milloinkin haluaa suunnata. Siinä on sekä persiin- että selänlämmitintä ja kuumenevat todella nopeasti. Osa suuntaa ikkunoihin, etteivät huurru, osa jaloille, etteivät palellu jne. Takapenkille on omat puhaltimet, mutta ei persiinalaisia lämmittimiä sinne.

        Että ei pistokkeitakaan? Sitten pollesi yhtä hyvässä kunnossa kuin meidän matulat alkaen vuodesta -85, jolloin matula hörähti käyntiin Mersun hyytyessä naapurilla. Matula on kaukoitäauto, Mersu keskieurooppalainen, lämpimiin olosuhteisiin tehty, kuten Lagunasikin.


    • Riitukka07

      Heippa vaan ja pakkanen paukkuu edelleen! Huomenna kuulema pitäs olla viikon kylmin päivä. Voi kauhistuksen kananjalka joka joutuu ulos mennä töitä tekemään. Taitaahan niillä reiskoilla olla nykyään pakkasrajat. Eivät ainakaan eilen olleet hommissa. Tuli eilen luukusta kysely paperi johon pittää präntätä onko tullut lisää läpirorauksia tai muuta huomattu vikoja tai tekemättä jättämisiä. No kyllä on vieläkin jäänyt jottain tekemättä. Köökin patterin alapuolla onko se nyt lattia-vai seinälista on jäänyt laittamatta. Huomasin yks päivä kun tutkin taas pattereita että johan nyt ei pojat sit listaa laittaneetkaan siihen. Ei ihan heti huomaakkaan jos ei osaa sillä silmällä katsoo. Ruma kuin mikä paljas simenttihän siinnä paistaa. Eipä mittään kirjuutan plakaattiin että tulevat listan laittamaan. Lehdessä lukikin jokin aika sitten että kaupungissa joudutaan paljon korjaamaan jo korjattua. Tuo yks koulukin tuossa lähellä hyvä esim. purettiin osiks tehtiin jotain uutta ja kummempaa ei tullukkaan hyvä, kosteusongelmaa ja itiöitä sun muita pöpöjä edelleen ja taas uus rumba. Lapset opiskelee nyt parakeissa.
      Tuli mieleen ensimmäiset sukseni. Enoni oli tehnyt ja hienot oli semmonen koriste viirukin oli reunoissa. Isä teki vanhoista pehmeistä nahkasaappaan varsista varpaalliset. Monta kertaa isä tervas sukset ja laittoi saunan nurkkapiähän hirren välliin taipumaan. Joutuin ne suoristu" suksennokat" siihen aikaan. Jäi sit sukset lyhyeksi ja silloin jo kierrätystä tehtiin nimittäin isä lahjoitti sukset karjalasta tulleen evakon lapselle. Samoin vaununi meni samaan osoitteeseen. Mieleeni on jäänyt vaunujen tuoksu kun niissä ulkona makasin. En kyllä varmaankaan kovin vanha ollut mutta varmaankin ensimmäinen muisto joka jäi mieleen.
      Ei tullukkaan päiväkahvi vieraat tänään. Ilmoittivat et huomenna paremmalla onnella. Menen tässä nyt sitten iteksen pannua varistammaan ja lukasemmaan lahjakirjaani "Samaa verta". Hyvät illanjatkot kaikelle kansalle!

      • Cee-Lila

        Vai luet sinäkin Patricia Cornwelliä, ex-miniäni on oikea Cornwell-fani, hänellä on ne kaikki, olen ostanut osan ja hankkinut itse puuttuvat.


      • wpel

        No voihan läppä, eikun kirja. Meinaan kun taas kattoin yhden kaapin yläosaan niin eikös sielläkin pari kirjaa lojunut. Toinen oli Christieta ja toinen juuri tuon Cornwellin " Ansaittu Kuolema". Ja onhan noita vielä tuossa hyllykössäkin, mitä lie, mihin heittäisi, osan ainakin.

        Jaa, Akentti teki tarkastuksen ja noottihan tuosta on tehtävä, listat paikalleen eikä livistetä. Oikein, aina niiltä jotain jää puolitiehen.

        Huoh, onneks nää pyhät loppuu ja pääsee (ehkä) normirytmiin taas, huomenna toimisto auki jos "matskut" tulis. Sen näkee sitten pääseekö työstämään vai "joutenolostako" liksa juoksee. Samahan se mulle, teenkö töitä vai etinkö hevosta?


    • hh-riitu

      Kirjoitinkin tuolla edellä, oliko se eilen, että täällä HH:ssa ei loppiaista vietetä minään lepopäivänä. Siihen on oikeudet vain katolisissa osavaltioissa. No, minulle se on sama. Ei ole tarvinnut lähteä kolmeen, eikun kahteen päivään ullos, kun en mitään tartte. Olen vaan löhötellyt ja lueskellut. Nyt oli vuorossa Utrion "Pappilan neidot" Olen lukenut sen jo kolme kertaa, on niin liikuttavan ihana kuvaus 1800-luvun alkupuolelta, jolloin tyttöjen piti ehdottomasti saada "säätynsä mukainen aviomies". Vaihtoehtona oli vain lasten piikana sisarusten perheessä tai vanhapiika kotiopettajjana. Köyhän perheen tyttäret joutuivat sitten piiaksi herrasväelle.
      Kylmyys jatkuu täälläkin.

    • amummu

      Kylmää on täälläkin. Porukat oli syömässä, ja yksi osa läks kettiksen kanssa kävellen meiltä kotiinsa. Matkaa suunnilleen pari kilsaa. Miniä sit lähetti kotiin tultuaan kuvan kettiksen illan vietosta: makoili fleeceen käärittynä karvapeiton päällä. Oli kuulemma kotiin tullessa valitellut viluaan, eli tärissyt. Niin tuo elukka teki viime keväänäkin, kun oli useampaan kertaan blutaillut jäiden seassa. Pakkokos on jäille hinkua!

      Cornwellia olen joskus lukenut, mutt lopettanut aika pian. En ihan ymmärrä, onko niinkin hirmuisten tarinoiden kertojalla kaikki omassa päässään kohdallaan. Luulis, että terve tyyppi ei moisia karmeuksia voi keksiä. Aikoinaan valitin kirjkerhollekin, että kuka niin hirveistä jutuista edes kiinnostuu kirjaa tilatakseen. Minä en ainakaan.

      Minäkin ihmettelen reagointiasi, Whon. En ihan tarkkaan kyll ymmärrä, mistä on kyse. Mutta jokainenhan saa kirjoitella siellä, missä parhaaksi näkee. Vaikka tekisi sitä tämän foorumin joka ainoassa ketjussa. Mutta siltikään en hiffaa, että jos on mainittuna joitain nimiä, että se jotenkin tarkoittaisi porukan rajaamista. Itse ajattelen niin, että kirjoittajakollegoiden nimen mainitseminen ja ehkä heidän kirjoitustensakin referoiminen meinaa sitä, että haluaa kertoa huomioivansa kolleegan kirjoituksen, vastaavansa siihen. Ennen vanhaankin vastattiin kirjeeseen: "kiitos kirjeestä..." No, nythän ei tietenkään ole ennenvanhaan.

      Nyt unta palloon, että taas aamulla jaksan läheä kylille (jos Picasso on samaa mieltä, ja luultavasti on).

    • wpel

      Aamupäivitys "kälviältä". Jee, ei yhtään vaikeeta jäädä toimistoon, -25.5 ( alin - 26).
      Ehkä tästä hengissä selvitään vaikka eipä moneen talveen ole tälläistä ollut. Nyt vaan tarvitaan ne hanget korkeat nietoksen niin ........?
      Päivän alkuja, muistakaa ravistella itseänne.

    • e-a

      Mukavata pakkaspäivää tännekii.

      Meil oli kyl parempi pakkane. No tiätäähä sen

    • Cee-Lila

      Huomenta kaikille. Kova on pakkanen. Parvekkeellamme on -10, mutta U sanoi uutiset katsottuaan, että stadissa on -19. Wpelillä vielä kylmempää, mutta kun on jo niin aikaisin hereillä. EA kehuu vielä kovemmalla. Mitähän systerillä on Mikkelissä?

      Meidänkin polle on aina ajastettava uudelleen, mikäli lähtee liikkeelle muuhun aikaan päivästä kuin esim aamuseitsemäksi. Se on siinä vakiona, jos U lähtee töihin, menee päälle noin viideltä, samalla käynnistyy sisälämmitin. Jos olisi katos, sekin auttaisi heti, etteivät lasit olisi jäässä, mutta pihallamme on katoksen alla vain osa autoista.

    • Cee-Lila

      U laittoi saunan päälle, on pakko päästä lämmittelemään. Meren jäällä näkyy jo yksi ihminen, meri jäätyi vasta pari päivää sitten, jolloin meri sauhusi. Taitaa kairailla siellä reikiä.

    • Riitukka07

      Terveppä terve kaikille kirjoittajille ja lukijoille!
      Tuli myös tänään ilmoitus että vasta kun pakkanen lauhtuu tulle kahvieraani käymään ja hyvä niin. On vanha auton ropponen et voisi se jäätyäkkin tällä kelillä. Pappa soitteli kans ja oli aamulla lähes -25. Pittää katella lähtöökö aamulla pirssi käyntiin. Aika hyvin on tähän asti lähtennä jopa -30 pakkasella. Ei oo varsinaista tallia vaan vanhassa riihessä auto asuu ja eikä oo ees lohkolämmitintä mutta siitä huolimatta on ens polakasulla lähtennä hyrisemmään. En tiiä kuin huomenna onnistuu.
      Joulu on nyt riisuttu tästä pirtistä pois. Jotenkin tuntuu niin autiolta. Jätin kuitenkin kynttelikön ja semmosen riippuvan sydämen muotoisen härvelin johon laitetaan lämpökynttilä ja yks pikkunen punainen lasilintu pyöriskelee kans ikkunalla.
      Noista kirjoista vielä että kyllähän nuo Cornwell aikamoisia kirjoja kirjoittaa mutta kyllä niitä on muutamia lahjaks saatuja hyllyssä ja luettu on myös kirjastosta. Tykkään jännityskirjoista enkä oo tähän mennessä pahoja uniakaan nähnyt joten lukeminen jatkuu edelleen. Alennusmyynistä ostin Camilla Läckbergin kirjoittaman kirjan Enkelintekijä. Miniälle vuos sitten ostin saman kirjailijan kirjan en muista nimee mutta kehui hyväksi. Lehti Aftonbladet on tästä kirjasta sanonut seuraavaa: Enkelintekijä on vähän niinkuin kindermuna-suklaan ja yllätyksen saa samassa paketissa. tulipa mieleen et miniän kirja tais olla Majakanvartija. Samoin tykkään kovasti sairaala-lääkäri kirjoista. Jännitystä pitää olla elämässä!
      Jospa sattuu etten kirjoittele kuin ens viikolla niin toivottelen AliAavikkoiselle hyvää matkaa. Pidä huoli itsestäsi!
      Kyllä noita sanoja tulloo kuin tuutista ihan liian kanssa mutta koettakaa kestää minunlaistani höpöttäjää. Hyvät jatkot kaikille ja yritetään pysyä lämpiminä.

      • Cee-Lila

        Minä olen sellainen pelkuri, etten uskalla lukea Cornwellin kirjoja, yhtä ex-miniälle hankkimaani luin pari sivua ja lopetin. En saisi yöllä unta ja näkisin painajaisia, jos olisin lukenut lisää. Nuorempana pelkäsin jo malmilaisia pihapuita myöhään illalla, kun olin pesemässä vauvamme pyykkiä alakerran saunalla, jonne jouduin menemään pihan kautta. Pihaamme ympäröi synkkä korkea kuusiaita, ja olin katsellut tv;stä sellaista avaruussarjaa, jossa puut kävelivät. Triffidien kapina oli toinen kirja ja leffa josta sain melkein traumoja kävelevistä puista ja kasveista. Hui. Meitä on moneksi. Ex-miniä ja pojantyttäreni rakastavat jännitystä ja leffoja, joita minä en voi katsoa.


    • Ali-Baba

      Huh hah onpas hyytävää, mutta polle kyllä hirnahtelee iloisesti vielä -20C. Toivottavasti ei tarvitse edes yrittää liikkeellelähtöä sitä suuremmissa pakkasissa.
      On ilmeiseti muidenkin huushålleissa viileempää kuin kesäpäivänä. Täällä Kalliossakin on pakko pitää tavallista enemmään ylimääräistä sähkösyöppöä eli 2000 W lämpöpuhallinta päällä.

      Sähvöstä puheenollen niin nyt imaistaan 14.9 GW Gigawatin tehoa piuhoista mutta oma tuotanto on vain 10.9 GW ja loppu tuontia Ruatsista ja Venemaalta.

      Minusta omavaraisuus ja pakkaskauden reservi on tosi huonosti hoidettu. Maan onan kokonaistuotantokapasiteetin pitäisi olla oletetun maksimikysynnän mukainen eli meillä 15 GW. Se puuttuva 4 GW ei tule edes lähestään korvattua senkään jälkeen kun OL 3 lopulta tulee linjaan ja Fennovoima. Vielä jää kysyntää parin suuren ydinvoimalan verran kun vanhoja hiili ja turvevoimaloitakin poistuu käytöstä ja vesivoimaa ei ole lisättäväksi. Liioin ei sitä määrää metsää voida polttaa kun silloin ei jäisi metsää.
      Pitäisi vielä saada luvat uusia 2 Loviisan pientä reaktori uusiksi suuriksi. Sen jälkeen vähän aikaa olisi kotimaan huippukysyntään vastata. Tosin sitten alkavat jo OL 1 ja 2 vanhentua eli nekin pitäisi laittaa korvauslistalle uudemmilla ja suuremmilla myllyillä.

      Tuulivoimaakaan ei juuri tule pakkasjaksojen aikana ja aarinko on kuamoksessa. What to do? Paitsi matkustaa savannille!

      • hh-riitu

        Alibabbarainen kärvistelee pakkasissa, mutta älä huoli, kohta se muuttuu auringosa kärvistelyksi. Noi kaikki OL: t olisi saanut jäädä rakentamatta. Oletko lukenut Ilkka Remeksen thrilleriä"Shokkuaalto"? Vaikka onkin mielikuvitusjuttu, niin siinä on kuitenkin selvää tekstiä Olkiluodoista. Ranskalaisethan ne rakensivat ja he hankkivat uraanit Nigeristä, entisestä Ranskan siirtomaasta, kaivoksista, joissa alkuasukkaat louhivat urania ilman minkäänlaista suojaa. Ranska väittää tietenkin muuta. Sensijaan Suomessa ja muissa atomivoimamaissa ollaan erittäin, erittäin pikkutarkkoja, ettei pienintäkään vaarallista hiukkasta pääse ympäristöön. Kannattaisi lukea.


    • amummu

      Olipa todella ollut kylmä päivä; mutta P-polle lähti mukavasti käyntiin. Tosin ensin yskähti pari kertaa - en laittanut naruun ja oli eilisenkin päivän seisomatalkoissa - mutta sitten hörähti. Vähän aikaa kyllä piti sitä hörisyttää ennen varsinaiseen ajoon lähtöä. Oli vaihdekeppikin niin jäässä, että aattelin sen katkeavan liikutteluun. Mutta notkistuihan sekin aika pian, kuten koko autokin.

      Mummu vain ei oikein notkistunut. Vieläkin palelen. Minullakin on autossani persiinalainen lämmitin, tosin irtosellainen, kun istuimen sisällä oleva jo sanonut sopimuksen irti, mutta senkin lämpö tuntui nyt kovin vaatimattomalta. Yleensä se polttaa takamusta ja selkää jo parin minuutin päästä, mutta nyt ei sekään jaksanut. Onneksi vähän sentään lämmitti.

      Kävin viemässä tänään ne joulun alla väärinpäin ommellut verhot uudelleen ommeltaviksi. Vähän harmitti naisten puolesta, kun nyt joutuvat purkamaan lähes 50m saumaa ja ompelemaan saman verran uutta. Eivätkä rahasta minua siitä. Itse kyllä olen sitä mieltä, että juuri minun olisi pitänyt olla tarkempi kankaan kanssa. Kysyinkin lisämaksusta, mutta eivät ottaneet mitään.

      Nyt menen kokoamaan itselleni myöhäisen lounaan: kylmää graavilohta, kylmää punajuurisalaattia, kylmiä lanttukuutioita. Ja palelee jo entisestäänkin! Mutta laiskottaa, enkä viitsi ruokaa lämmitellä. Ja lämmitettävää olisikin vain tuo lanttu. En koskaan ole syönyt kuumaa graavikalaa. Sitä kyllä jäi aika paljon, joten taidan tehdä siitä lohikiusauksen tjms. Sen voi ja pitää syödä lämpimänä. Meillä sisällä on kyllä ihan normaali lämpö, 21-22, mutta silti vain hytisyttää. On tainnut pakkanen tarttua sisuskaluihin. Huomenna onneksi kait jo lauhempaa.

      • Cee-Lila

        Minkähänlainen kangas tuokin on, kun edes ammattiompelijat eivät tienneet, mille puolelle saumat kuuluvat. Kun muutimme tänne nykyiseen asuntoomme U hankki meille kalleimmat verhot, mitä meillä on ikinä ollut. Emmekä saaneet edes juuri sen värisiä, kun uumoilimme. Kankaat tulivat Saksasta muistaakseni vai liekö Sveitsistä, olivat karsean hankalat ripustaa tänne, mistä olen kertonutkin, joten ovat ja pysyvät nyt tuolla katon rajassa ylettyen lattiaan asti. Eivätkä ole edes kummoisen näköiset. Anttilasta olisi saanut kymmenet verhot tuohon hintaan. Liike oli joku arvostettu pikku liike stadin melkein keskustasta, verhoihin erikoistunut, siellä ne ommeltiinkin.


    • Cee-Lila

      Soitin systerillekin, hekin hytisivät omakotitalossaan, olivat laittaneet kotiin tullessaan iltapäivällä tulet sekä leivinuuniin, että saunaan, leivinuunin varaava tulikiviseinä lämmittää myös pesuhuoneen. Silti lisäsivät myös sähköpattereidensa lämpöä, heillä on talossa muuten sähkölämmitys, en tiedä, onko yösähkö vai mikä, mutta sähkö kuitenkin. Heidän lämminvesivaraajansa toimii myös vain sähköllä, toisin kuin meillä kaukolämpöasukkailla vesi tulee lämpimänä, oli kesä tai talvi. Heidän talonsa ei kuulu kunnalliseen vesijohtoon, joten jos on oikein kuiva kesä heiltä saattaa loppua vesikin porakaivostaan. Systeri sanoi, että ikkunoiden alaosasta tulee oikein huro, kun istui sohvallaan lähellä ikkunaa. Taas uusi sana minulle, huro, ei siis horo, sen tarkoituksen luulen tietäväni. Olivat taas tänään hakeneet sen melkein 9-kymppisen tädin sairaalasta kotiinsa, siellä käy hoitajat nykyään kolme kertaa päivässä. Asuu siis yksin omassa asunnossaan.

    • wpel

      Kuules Babbara :

      -"Huh hah onpas hyytävää, mutta polle kyllä hirnahtelee iloisesti vielä -20C. Toivottavasti ei tarvitse edes yrittää liikkeellelähtöä sitä suuremmissa pakkasissa."

      Hyvin lähti liikkeelle vaikka nyt -25, tossut jalakaan ja menox. No vain nyt se 6 kilsaa ja hikeehän se pukkas :) Alussa ei vain enää "muistanut" oikeaa pakkaskelin hengitystä niin köh köh, mutta äkkiä sekin muistui sitten mieleen. Nenun kautta sisään ja suun kautta ulos.
      Jees, siinä tuli hyvin päivän välimuistit tyhjättyä "vintiltä".

      -"Tuulivoimaakaan ei juuri tule pakkasjaksojen aikana ja aarinko on kuamoksessa. What to do? Paitsi matkustaa savannille!"

      Hih, eiköhän kysellä neuvoja Saksan "vihreiltä", siellähän osataan, eller hyyr?

      http://www.taloussanomat.fi/energia/2014/09/22/saksa-antoi-pakit-ydinvoimalle-nyt-karyaa-hiili/201413134/12

    • wpel

      Vai sellasii, amummu on sotkeutunut verhoihinsa pahemman kerran, vai ompelijatkos ne olikin, Akentti R purkanut joulut pois, hh-Riitu lukee Remestä ja ottaa ytinvoimatietoo ja Cee on "ryhtynyt" arkajalaks jo nuoresta pitäen, "puita pelekeemällä" :)
      Mitenhän menis tuolla erämaissa pimeen keskellä ? Kun vaikka nuotion loimun ulkopuolelle ei justi nää mitään, tuuli rutisee puissa tai pakkanen kirraa kunnon paukkuja? Niin ja vois suskii ulvahtaa jos oikeilla maisemilla olis.

      Nojjoo, vai huro käy systerin ikkunain alta? No siel meillä se on kyllä huju, siis kylmän tunne tai veto. Tuskin sentään tarkoitti huurua.

      Sellanen päivä tänään, Rapuraps hyytyny "ihgun" vierelle, liinuxi jäässä taas.......

      • Cee-Lila

        Juu, en uskaltas metässä olla yksin varsinkän pimeellä. Mutta rohkean urhon vierellä olisi tietysti eri assii. Istua vaikka nuotiolla viisveisaten jopa suden ulvahtelun. Ryystää vaikkapa trangialla keitettyä kahveeta, sokerin ja maidon kera, ilman niitäkin saattaisi kelvata, mikäli ei teetä olisi saatavilla, sekin sokerilla. Saattaisi suskin tulla osingoille. Onks siellä saarella susia näkynyt. Jos on, niin kesän aikana uineet sinne.


      • wpel

        Ei siel oo nyt laumoja eikä pentueita lähimailla ollut, pari-kolme yksittäistä kiertelee vaihtelevasti kylien ympäristöjä. Mutta kun itään mennään vähän niin tihenee ja koiria on joutunut "suen persijjeen" kyllä. Muutama vuosi sitten kyllä vähän arvelutti koiria irti päästää, pahimmillaan oli ajokokeet lopettava kesken kun neljäkin hukka oli yhden koiran perässä.

        Mutta "nallukoita" onkin nyt ollut niiden edestä mutta ei ne saariin herkästi tule, vaikka uimalla kyllä ovat ohitelleet aluetta vaihtaessaan.


    • Ali-Baba

      Juu, näyttää Rapulaxin kone hyytyneen kuin kaupungin bussit.
      Tuo oli hyvä tuo Talousanomien saksalaisen energian todellisuuden artikkeli.
      Unohdin päivällä raportoida, että löysin sen persiinalaisen lämmittimen katkaisijan kun ajaessa muistin että pitää etsiä se. No eipä löytynyt ajaessa mutta heti pysähdyttyäni eka kerran ja poistuttuani ulos autosta näin sen siinä kuskin penkin alaetukulmassa ulko oven puolella. Se oli sellainen upotettu keinuvipu mikä ei edes tuntunut sormeen hamutessa vaan piti tietää sen olevan juuri siinä kohdassa. Sitten pystyi kyllä ajaessaankin sen kytkemään päälle tai pois. Mutta kylläpä lämmitti tuhdisti takamusta. Ei mikään ihme että olin sen pois kytkenyt. Ei kyllä tarvi kun juuri tällaisislla tai yli -15C pakkasilla.

      • wpel

        Onhan siitä energian tuotannon "vihreydestä" aika paljon noita artikkeleja ja täysin totta. Ja mitä sen kierrätys tulee maksamaan kun sattuu ne huipputuotannon päivät sekä tuulella tai auringolla, hävikit ovat valtavat koska varastointi nyt vaan on lähes mahdotonta. Ja ollakseen silloin kustannuksiin nähden edes "edullista" niin "varastoonhan" se pitäisi saada.

        Ai löysit kytkimen lämmittäjälle? Taitaa olla muuten junnun kaarassa melkein samalla tavalla vai olikohan siinä keskikonsolissa, en nyt muista varmaksi.


      • Cee-Lila

        Hyvä että löysit sen nappulan, tiedät seuraavan kerran, kun taas joskus palaat tänne periferiaan ja pakkaseen sitä tarvitsemaan.


    • wpel

      "U laittoi saunan päälle, on pakko päästä lämmittelemään. Meren jäällä näkyy jo yksi ihminen, meri jäätyi vasta pari päivää sitten, jolloin meri sauhusi. Taitaa kairailla siellä reikiä."

      Mites teillä se kämppä niin kylmäksi menee? Ei kai vaan ole kulmahuoneisto jossa ulkopintaa reilusti. Kyllä tässä tasaseen pysyy nyt siinä 22 kun ei tuuli vongu länneltä, eikä silloinkaan välttämättä lämpö paljon putoa mutta vedon tuntu tulee välillä. On tässäkin juuri tuo länsipuoli kokonaan ulkoseinää josta osa tosin partsia.

      Jaa joku oli kairailemassa? Melkein voin arvata tyypin nimeltä ihan. Entinen seura- ja kisakamu varmaan, ei siis ollenkaan "hätäinen" mennä sinne urheilemaan. Omatpa on vehkeensä jos uittaa :)

      • Cee-Lila

        Meillä oli syksyllä taloyhtiössä sellainen meininki, että kävivät säätämässä pattereita ja vesihanoja, että vessanpytyn vedenlaskua pienelle lirulle ja sitten isommalle, että sellainen säästökampanja lämmölle ja vedenkulutukselle. Pattereita meillä eivät pystyneet säätämään kuin makkarissa, olkkarissa se oli sellaisessa paikassa, ettei kaveri päässyt siihen käsiksi, sanoi, että huonekalut olisi siirrettävä edestä pois. Sanoin, ettei olkkarin patteri ole ollut koskaan lämmin, joten ei sitä ainakaan pienemmälle saa. Keittiön patteriin ei myöskään pääse käsiksi, koska joku neropatti on laittanut kaapiston siihen eteen, siis jälkikäteen, patteri on siellä kaapin takana. Kaappi on kyllä tarpeen, meillä ei olisi tilaa juuri millekään taloustavaralle, jos sitä kaappia ei olisi. On siinä ilmarako pöytätasolla, että mahdollinen patterinlämpö pääsee keittiöön.

        Meillä ei ole kulmahuoneisto, vaan keskellä taloa. Mahtaa noissa kulmahuoneistoissa olla kylmä. Meillä oli kulmahuoneisto edellisessä asunnossamme siellä Laajasalon nurkilla, välillä lämpö laski 15 asteeseen, ennen talon täysremonttia.


      • wpel
        Cee-Lila kirjoitti:

        Meillä oli syksyllä taloyhtiössä sellainen meininki, että kävivät säätämässä pattereita ja vesihanoja, että vessanpytyn vedenlaskua pienelle lirulle ja sitten isommalle, että sellainen säästökampanja lämmölle ja vedenkulutukselle. Pattereita meillä eivät pystyneet säätämään kuin makkarissa, olkkarissa se oli sellaisessa paikassa, ettei kaveri päässyt siihen käsiksi, sanoi, että huonekalut olisi siirrettävä edestä pois. Sanoin, ettei olkkarin patteri ole ollut koskaan lämmin, joten ei sitä ainakaan pienemmälle saa. Keittiön patteriin ei myöskään pääse käsiksi, koska joku neropatti on laittanut kaapiston siihen eteen, siis jälkikäteen, patteri on siellä kaapin takana. Kaappi on kyllä tarpeen, meillä ei olisi tilaa juuri millekään taloustavaralle, jos sitä kaappia ei olisi. On siinä ilmarako pöytätasolla, että mahdollinen patterinlämpö pääsee keittiöön.

        Meillä ei ole kulmahuoneisto, vaan keskellä taloa. Mahtaa noissa kulmahuoneistoissa olla kylmä. Meillä oli kulmahuoneisto edellisessä asunnossamme siellä Laajasalon nurkilla, välillä lämpö laski 15 asteeseen, ennen talon täysremonttia.

        Sellaista, no ne säätää yleensä ne termostaatit siihen 21:een (suurimmillaan) elleivät ole jo tehdassäädettyjä. Mutta siellä olkkarin patterissa voi olla kierto käännetty vaikka kiinni ellei se koskaan lämpiä. Sellasesta pikku " nipukasta" putkessa ennen patteria ruuvarilla säädetään.

        Tässä oli ekan asukkaan jäljiltä makkarin patterin kierto väännetty kiinni ja kylmähän se aina oli ennenkuin itse säädin. Se pitäisi sieltä katsoa.( Huom. ei patterin päässä oleva ilmausruuvi.)


    • e-a

      "Sähvöstä puheenollen niin nyt imaistaan 14.9 GW Gigawatin tehoa piuhoista mutta oma tuotanto on vain 10.9 GW ja loppu tuontia Ruatsista ja Venemaalta."

      Mä jelppaan teitä, otin pois käytöstä muutamia sulakkeita. Pääsette johonkin sähkösaunaan lämmittelemään, jos sattuis pää tai varpaat jäätymään 20 asteessa.

      Juu ja kun omavaraisuudesta olette huolissanne, niin kyl mäkin. Ny ei saada enää vietyä kauppapakotteiden takia Venäjälle ylimäärämaitoo. Ja suami taas perseellään. Apuva, sellutehtaat takasi.

      Joo ja kun saksalaiset uutiset tuppaavat loppua, niin jotain sieltä Kölnistä tilalle ehkä ...paikalliset kaljupäät antavat enskäden tiatoo, mitä sitten jaellaan muualla Sanoma Media konsernin tiadonlevittäjissä.

      • e-a

        Vittu, Saksassa pidätetty jo 16. Suamimedia hädissään ja pyydetään pesemään kasvot, jos kävelee läpi H:gin rautatieaseman.


      • Cee-Lila

        Elähän huoli EA, istumme täällä kynttilänvalossa, kun satuimme kuluttamaan sähkösaunaamme puolen tunnin ajan päivällä, sitä ennen se saunamme oli päällä 5.12., kun lapsenlapsemme olivat meillä isoisoisänsä siunaustilaisuudessa.


      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Elähän huoli EA, istumme täällä kynttilänvalossa, kun satuimme kuluttamaan sähkösaunaamme puolen tunnin ajan päivällä, sitä ennen se saunamme oli päällä 5.12., kun lapsenlapsemme olivat meillä isoisoisänsä siunaustilaisuudessa.

        Rohkeita, Cee, olette tuon saunanne kanssa, kun uskallatte sitä kaikkia sähkönkuluttajia syyllistävien moitteidenkin uhalla lämmittää noin usein! Aikamoinen on tuo synnin tekotahtinne:)))

        Mekin lämmitämme saunaa jopa pari kertaa viikossa, mutta täällä kotona(kin) se on puilla lämmitettävä. Mutta sekin on lähes yhtä syntiä kuin sähköllä kiukaan kuumentaminen. Siispä synnin määrä varmaan ylittää keskimääräisen, kun teemme sitä niin usein.

        Tänään piti lähtemäni ajelemaan tuonne kauemmas yhteen huonekaluliikkeeseen, mutta joudunkin kyttäämään erästä siipan rahtilähetystä, joka tulee ilmoituksen mukaan 12 ja 15 välillä, tarkempi aika selviää vasta puolen tunnin varoitusajalla. Eli nyt sitten vain käyn pikaisesti kettislenkillä ja kipinkapin takaisin kotiin vahtimaan hernaria, jonka kohtapuoleen pistän porisemaan. Nyt jo tippuu vesi kieleltä. Hernari - itse tehty - on yksi parhaimmista sapuskoista.

        Pakkasesta ja synneistä huolimatta lämminhenkistä perjantaita!


    • Alkuperäinen-Rapu

      No nyt ehtii, nimittäin kirjoittamaankin.

      Eipä ole "Rapurapsin" linux tänään pahemmin jäässä ollut, sen enempää kuin "Rapulaxinkaan", ei edes tänään käyttämäni bussitkaan. Yleensä "aikataulut" eivät pidä paikkaansa kun minä suunnistan pysäkille, vaan bussi menee nenän edestä. Nyt tulivat juuri sopivasti, niin etten ehtinyt paleltua. Asioilla meni aikaa monta tuntia. Ihmettelin, kun kävin Malmin Prismassa sitä, että hyllyt ja kaikki laarit ammottivat tyhjinä ja valtavat tavaralavetit täyttivät jokapaikan. Myyjät huhkivat niitä purkaen, vaikka oli jo iltapäivä silloin. Oli tainnut olla hyvä myyntipäivä tuo loppiainen.

      Minulle tulee kova, ei tämä, mutta seuraava viikonloppu, kun porukat saivat sovittua keskenään tuon "lihapulla" päivän. Melkein kaikki tulevat, eli noin 12 - 13 henkeä. Siinäpä on pyöritettävä "pulla poikineen!" Eikä siinä kaikki. Karjalanpiirakoita ostin tänään kolme pussia, yhteensä niitä on 45 kappaletta. Vaasan rukiisia ja laktoosittomia, ruiskuorisia juhlapiirakoita. Ne paistan ja saavat myös voikasteen sinä aamuna kun nauttijat tulee. Munavoita tietysti, sekä salaattia valtava kulho. Venäläinen lohi-riisipiirakka on jo valmiina pakasteessa. Samoin kahvin kanssa tarjottavat.

      Minä olen palellut koko syksyn täällä kotona, varsinkin alakerrassa suorastaan puhaltaa kylmää, kun siellä on koko olohuoneen levyiset ikkunat. Nyt, ihme ja kumma, jopa alakerrassa tarkenee aika hyvin ja täällä ylhäällä jouduin jopa laittamaan patterin termostaattia pienemmälle, kun mittari näytti 25 astetta. Se tuntui liian lämpimältä.

      Onpas kiva kun huomenna ei tarvitse mennä kauppaan, mutta nyt olisi hyvä sää sulattaa pakastin, kun voi nostaa tavarat sieltä ulos sulatuksen ajaksi. Se vaan on sellainen homma, mikä ei oikein miellytä!

      Nyt tästä tuli sellainen "loruloota", että taidanpa lopettaa ja mennä kirjan kanssa seurustelemaan.

      Nukkukaahan hyvin! Ali tuskin unta saa, kun uneksii valveunia lämmöstä!

      • Cee-Lila

        On sinulla taas herkut tarjolla. Heitä pari lihapullaa tänne rannikollekin. Itse ihastuin Castellon Marquis-punakittijuustoon, joka tuli poikamme juustolajitelmassa meille jouluna. Ne muut juustot olivat jo tuttuja minulle, ne valko-, sinihome- ja pippurijuustot.

        Sain S in L:ltä timanttiananaskukan, ennen kuin lähti Suomesta 12.12., ja hän sanoi, että sitä ei saa kastella kuin kahden viikon välein ja sinne suppiloon, ei multaan. Nyt se on edelleen hengissä tuolla keittiön ikkunalla ja upean punaisena. Olen silti antanut sille vettä pienen tipan sinne suppiloon, vaikka ei ole kulunut montaa päivää. Katson aina, onko siellä vielä vettä ja jos ei ole, annan pienen määrän. Luulen, että sillä on jano. Saan aina kaikki kukat kuolemaan hetkessä. Mitä sanoo viherpeukalot HH-Riitu ja Riitukka 07 tähän ananaskukan hoitoon? Olen lukenut netistä tämän kukan hoidosta ja se kukkii todella kauan, mutta sitten kasvattaa uuden poikasen, joka sitten taas saattaa kukkia, emo kuolee. Joku viherpeukalo on saanut sen emonkin uudelleen kukkimaan.


      • Alkuperäinen-Rapu
        Cee-Lila kirjoitti:

        On sinulla taas herkut tarjolla. Heitä pari lihapullaa tänne rannikollekin. Itse ihastuin Castellon Marquis-punakittijuustoon, joka tuli poikamme juustolajitelmassa meille jouluna. Ne muut juustot olivat jo tuttuja minulle, ne valko-, sinihome- ja pippurijuustot.

        Sain S in L:ltä timanttiananaskukan, ennen kuin lähti Suomesta 12.12., ja hän sanoi, että sitä ei saa kastella kuin kahden viikon välein ja sinne suppiloon, ei multaan. Nyt se on edelleen hengissä tuolla keittiön ikkunalla ja upean punaisena. Olen silti antanut sille vettä pienen tipan sinne suppiloon, vaikka ei ole kulunut montaa päivää. Katson aina, onko siellä vielä vettä ja jos ei ole, annan pienen määrän. Luulen, että sillä on jano. Saan aina kaikki kukat kuolemaan hetkessä. Mitä sanoo viherpeukalot HH-Riitu ja Riitukka 07 tähän ananaskukan hoitoon? Olen lukenut netistä tämän kukan hoidosta ja se kukkii todella kauan, mutta sitten kasvattaa uuden poikasen, joka sitten taas saattaa kukkia, emo kuolee. Joku viherpeukalo on saanut sen emonkin uudelleen kukkimaan.

        Tervehdys kaikille tänä aurinkoisena pakkaspäivänä!

        Aivan varmasti tulee "lentäviä" lihapullia kaikille, kunhan niitä ryhdyn väkräämään. Olkaa varuillanne, että osuvat sinne minne pitääkin!

        Nuo tekemäni tarjoilut ovat aivan tavallista arkiruokaa, mutta maistuu kyllä kaikille. Alkujaan nämä tammikuun tarjoilut kulkivat nimellä "piparkakkutalokutsut, mutta aina niihin on liittynyt nuo muutkin jutut. Sienisalaatti tietysti myöskin. Sen unohdin mainita. Se on tärkeä. Nyt tuota piparkakkutaloa en enää tee, koska pienemmille lapsille sen tekee heidän äitinsä yhdessä lasten kanssa.

        Minullakin on ollut joskus tuo timanttiananaskukka, mutta minunkin kukkani tahtovat kuolla, vaikka niitä suuresti ihailenkin. Olen aikonut ostaa tuon kyseisen kukan, kun katselen niitä aina tuolla kaupassa. Niitähän on nykyisin ainakin, monen värisiä.

        Nyt täytyy raahata imuri tänne ylös. Ei auta mikään, töihin on ryhdyttävä.


    • wpel

      Päivvät.
      Jaa jaa, noita lukiessa tuli nälkä, mitä tehdä? Kai se jotain on äkkiä ääntä kohti "taiottava" kun ei tullut aamulla mitään valmistököttiä kaupasta otettua. (huom . Cee, aamulla 7.30 ).
      Ja joups, täällä tehtiin tän talven rekat yöllä, - 27. Ny vähän yrittäs luntakin näemmä, sais ammun kevytlapio ees töitä, näin suurtyöttömyyden aikana.

    • Cee-Lila

      Me menemme taas kohta apen asuntoa perkaamaan. U kävi laittamassa pollemme lämppäriin ajastuksen kahdeksi tunniksi tunti sitten. Jatkamme astioiden pakkaamista. Taidan keittää tänään helppoa ruokaa, jauhelihakeittoa, niin saa hörpsiä lämmintä kasvislientä, jossa on nippu persiljaa pilkottuna.

    • Ali-Baba

      Kyllä teittien kelppaa! On kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä ja kokkaamista. Mie onneton vaan joudun tekemään pelkkää matkalaukun pakkaamista huomista savanneille lentoa varten! ;)

      • amummu

        Voe, voe, Babbarainen! Sinua nyt taietaan koetella meiän kaikkien eestä. Pakkaaminen ei ole minunkaan lempihomma matka-asioissa, ja kun vielä on tiiossa karseet helteet, niin ei voi kuin toivottaa kärsivällisyyttä ja pitkää ikää:D. Toista se on täällä meillä, kun vain pakataan - vaatetta niskaan.

        Olin äsken kettislenkillä ja mitä kummaa, siellä(kin)hän oli melkein helle. Eilisiin lukemiin verrattuna. Eilen oli auton mittarissa -24 kun siitä hyppäsin ulos hakeakseni koiruuden, tänään suunnilleen samaan kellonaikaan vain -20. Eli hurja lämpeneminen on siis alkanut.

        Huvitti, kun kettikselle oli eilen ostettu toppatakki ja sitä se nyt pakkasilla pitää. On tullut vanhemmiten niin viluiseksi, että eilenkin kuulemma lenkiltä tultuaan oli vain tärissyt. Mutta kun se laitettiin fleesen sisään omalle patjalleen, niin vähin erin tärinä lakkasi. ei tu näköjään koirallekaan vanhuus yksin.

        Huushollissamme tuoksuu muheva hernari. Kohta pitää lähteä kaapimaan luista lihat ja sitten: eiku syömään.

        Yksi riesa, jota vielä koskaan emme ole kokeneet, oli aamulla huomata, että kyökin kraanasta ei tule vettä. Jäässä on. Naapurin, jonka kanssa meillä yhteiset putket, puolella kylppärin kraana mykkänä. Saas nähdä, koska tulee sulattaja. Hällä kuulemma kolmekymmentä jäätymistä jonossa meitä ennen. No, eipä tässä hätiä mitiä, kylppärin ja saunan puolella vesi virtaa kuin Niagarassa - vielä. Mutta miten minä tiskaan;)!!!


      • Alkuperäinen-Rapu

        En tiedä miten aikaisin aamulla kone savannille lähtee lentämään, mutta jo nyt varmuuden vuoksi toivottelen hyvää ja turvallista lentosäätä - samoin paluumatkalla takaisin tänne kylmään, mutta muuten niin ihanaan maahan. Tosin jos kesänkynnyksellä palaat, niin toivottavasti täälläkin on silloin jo plussa-asteita mittarissa.

        "Ei vapaata vangita voi..."


    • wpel

      Dodih taas, mitäs täällä? Ei oo näkyny, eikä näkyny lenkilläkään lentäviä lihapulleja, saati hernaria tai lenteleviä lautasia edes. Päivä pulkassa ja ruppi käyty hapettamassa kunnolla taas.
      Voi ja kun meni se kunnon pakkanenkin pers.....uuks, enää ollu lähtiessä kun reilu -14 :(

      Ali Pappara ei yritä sitä pöytäkonettaan laukkuun survoa joten ehkä tässä vielä lähtökuume-kuulumiset saadaan? Mutta jos ei saada nin pidä rontti hiekat hyvänäs ja lähetä joku muuliposti välillä. Ja terviiset niille hotellin "tytöille" ;)

      • amummu

        Minunkin piti eilen pistää Babbaraiselle hyvät matkan toivotukset, mutta jäi. Vaan eiköhän tämänkin kertainen reissu hyvin taas mene. Varmaan pian kuullaan. Jospas kuulumisten oheen liittäis näytteen kamelin hirnunnasta, niin uskottais et on hypännyt oikeeseen koneeseen ja päässyt oikeeseen kohteeseen.


    • Cee-Lila

      Voevottelen minäkii, ku Babbarainen tuas jättää meijät pariks päeväks, enne ku sua tuas piuhat kii siellä savannilla, jotta voe meille viestivä lähettöö. Onneks oot jyäkuapin sisukset tyhjentännä, jottei siellä mikkää mätäne sillä aekoo. Hyvää matkaa sinulle!

      Itse olimme taas apen asunnolla ja aivan ihanan paljon saimme tavaroita pois ja hyvään hyötykäyttöön, ei roskikseen. Kierrätämme kaiken mahdollisen.

      Karsea tilanne A-mummulla, putket osittain jäässä:-( On se kumma tuo pakkanen, ensin se paukkuu maan päällä ja kun lauhtuu, painuu maan sisään putkia halkomaan.

      • wpel

        Hyvä että saitte tavaraa kierrätettyä käyttöön, sääli on hyvää käyttötavaraakin kaatopaikalle heittää. Niin teimme mekin kun tähän muutimme, kierrätyskeskuksen auto kävi hakemassa 2 kuormaa ihan priimaa huonekaluja.

        Työttömien keskukselle vietiin laatikoittain kirjoja, lehtien vuosikertoja ja hakivat muutakin tavaraa. Tosin ne noudot olivat vapaaehtoisen pakukuskin ajoja heille joten kannatti muutama kymppi antaa löpörahaa.

        Nehän taisi kaivella sen Amummun pihan ihan levälleen ja uusia niitä putkiakin? Jäiköhän vähän huonoille eristyksille nyt jos eivät koskaan aiemmin ole jäätyneet sillä onhan niitä kovempiakin pakkasia ollut aiemmin.


      • amummu

        Sitä tuolla meidän hallituksessakin pohtivat, jotta oisko jotain kaivausten yhteydessä tapahtunut, mutta ans ny ens kattoo, kun sulatusmies jossain välissä ehtii tulla hoitamaan jäät pois. No, hän ei ehkä pysty päältä päin näkemään, mikä on pielessä, vai onko mikään, enkä nyt kovin innolla enää ottais mitään sisä- tai ulkokaivausmiestä hommiin. Nyt kun paikat vihdoin on saatu tukkoon ja "kannet päälle".

        Missään muussa huoneistossa ei kylläkään jäätymisiä ole ilmaantunut, joten ainakaan ei voi olla mikään systemaattinen virhe kaivausten puitteissa.

        Tänään onneksi ei ole enää niin turkasen kylmä. Minullakin useampi kettislenkki tiedossa, kun tulee tänne hoitoon ja yökyläänkin. Eli tänään ainakin kaksi ulkoilua tiedossa, hyvässä lykyssä kolmekin. Ja huomenaamulla jatkuu.

        Leppeämpää lauantaita!


      • wpel

        Tröööt.....
        Ehkäpä ei mitään "ratikaalia" virhettä, toivottavasti. Tuotapa on vaikea mennä sanomaan jos yhden ( kyökin) puolelle ei vesi tule. Samassa linjassahan ne olettaisi olevan muiden kanssa mutta kukapa tietää sen sydeemejä?
        Aika monesti jos linjoja on uusittu niin se " virhe ja jäätymispiste" löytyy linjan seinän läpiviennin kohdalta.
        Vaikka täytöt olisivat tehty ihan ok, maa tiivistyy ja seinän viereen voi syntyä pakkasen mentävä "rako". Yleensä uusittujen linjastojen " eka talven virheitä" jos vielä vähänkin puutteellinen eristys on läpivienneillä.

        Toivotaan parasta,,,, eikä pelätä......


      • amummu
        wpel kirjoitti:

        Tröööt.....
        Ehkäpä ei mitään "ratikaalia" virhettä, toivottavasti. Tuotapa on vaikea mennä sanomaan jos yhden ( kyökin) puolelle ei vesi tule. Samassa linjassahan ne olettaisi olevan muiden kanssa mutta kukapa tietää sen sydeemejä?
        Aika monesti jos linjoja on uusittu niin se " virhe ja jäätymispiste" löytyy linjan seinän läpiviennin kohdalta.
        Vaikka täytöt olisivat tehty ihan ok, maa tiivistyy ja seinän viereen voi syntyä pakkasen mentävä "rako". Yleensä uusittujen linjastojen " eka talven virheitä" jos vielä vähänkin puutteellinen eristys on läpivienneillä.

        Toivotaan parasta,,,, eikä pelätä......

        Ei meillä pelätä! Eikä kärsitä janoa: siippa kävi just ostamassa pari tuplapukkia saunajuomaksi ja pullon hyvää, australialaista punkkua - huomenna syömme taas poroa. Niin ja hätätilassa, jos jano liian kovasti kurittaa, saamme vettä kylppärin puolelta.

        Seinänaapurilla oli yksi hana jäässä jonkun aikaa, mutta sitten läks itekseen pelaamaan. Tämä putki, joka meillä nyt jäässä antaa vettä naapurin vessaan, mutta heillä se on sula, meillä siis ei. Eli jää on jossain, ehkä juuri kuvailemassasi paikassa ehkä juuri kuvailemastasi syystä.

        Kävimme vähän aikaa sitten katsomassa siippani sisarta, joka nyt on jo kovin lähellä matkansa päätä. Kyllä siinä itku pääsi kummaltakin häntä katsoessa. Vaikka olemuksensa jo on hyvin hauras, eikä häntä äkkiä katsoessa edes tunnista, niin muistamme silti aina hänet topakkana viiden lapsen äitinä, joka leijonan tavoin on pitänyt huolen lapsistaan ja lapsenlapsistaan.

        Kun menimme sisään tuohon potilashuoneeseen, kuului vessan oven takaa hyvin vaimea "tulkaa miehet auttamaan". Vessan lattialle oli kaatunut yksi potilaista, vanha nainen, joka pyysi meitä hakemaan miehiä apuun. Soitimme sitten hoitajat paikalle, ja heidän tultuaan nainen vain kyseli, missä ne miehet on. Hoitajat (nuoria tyttöjä) kysyivät, että eivätkös he kelpaa. Ja kävihän se sitten hänellekin, kun hänet ylös nostivat ja sänkyyn kyytivät.

        Kolmas potilas oli vanha mummo, joka jo oli kuin pois päässyt. Vain pieni liike peitolla kertoi, että henki vielä kulkee.

        Kyllä tuossa huoneessa jo vaikka kuinka monenteen kertaan huokaili, että itse pääsisi pois seisovilta jaloiltaan. Mutta kaikkeen muuhunkin on vain varauduttava. Eihän ain käy niin kuin toivotaan.

        Haa, juuri soitti putkensulattaja, että on tulossa. Täytyypä mennä tyhjäämään tiskialtaan aluskaappi, että pääsee hommiin pitemmittä puheitta.


      • wpel

        Hyvä että "kunnon" juomat on varattu kuitenkin :) Juohan sitä pahimpaan hätäänsä vaikka vinhoa tahi konzakkia.

        Juu, ei noihin paikkoihin ne vierailut oikein mieltä kohottavia ole vaikka tärkeitä ovatkin muuten. Siellä juuri näkee kaiken mitä ei toivoisi kenenkään kohdalle tulevaksi. Siinä vain ja aina se toive voimistuu, "kumpa laakista vaikka saappaat jalassa".


    • wpel

      Ei ei, nyt "laiskurit" puuhille, jos ei muuta niin jonnekin Merikarvialle lunta huiskimaan... täällä tuleekin sopivan säällisesti hiutaleita harvakseen.

      Mutta ei vieläkään niitä lentäviä lihapulleja oo näkyny, edes kauppareissulla, siis ei kai se auta kuin taas itte ruveta sopankeittoon :(
      Lämmöt kohtuulliset -12> -10 graaderia (sisällä) joten mikäs "ollin ollessa".

      • wpel

        " -12> -10 graaderia (sisällä) joten mikäs "ollin ollessa"."

        Hups, siis..........( 21 sisällä)...........


      • Alkuperäinen-Rapu

        Täällä SU-Si seutuvilla on jo tänään ahkeroitu kovasti. Lakanatkin vaihdettu, kun on tuo sauna-ilta tänään. Imuroitu, kone päällä ym. ym.

        Lentäviä lihapullia (ei edes laulavia sellaisia), ei vielä ole, niitä joutuu vielä odottamaan. Ne odottavat paistamistaan ensi viikonloppuun. Juuri kirjoitin ostoslistaan, että paistijauhelihaa 3 kiloa!

        Minullakin on tänään ruokana "soppaa", nimittäin itsetehtyä hernekeittoa.

        Jokohan Ali on lentänyt pois? Ei sanonut meille "heippa", nyt se on menoa!


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        " -12> -10 graaderia (sisällä) joten mikäs "ollin ollessa"."

        Hups, siis..........( 21 sisällä)...........

        Huh, huh! Enpä huomannut! Tuo lämpötila sisällä olisi jo voittanut minunkin sisälämpötilani. Nyt ei kyllä palele. Ylhäällä on liian kuumakin.


    • e-a

      Ammu : "Rohkeita, Cee, olette tuon saunanne kanssa, kun uskallatte sitä kaikkia sähkönkuluttajia syyllistävien moitteidenkin uhalla lämmittää noin usein! Aikamoinen on tuo synnin tekotahtinne:)))"

      Voi vitun pelle, ootkos sä käyny mitään kouluja? No oot, mut ois aika käydä jatkokurssit

      • amummu

        Sua on kiva provosoida. Päivä pelastettu:)))


      • e-a
        amummu kirjoitti:

        Sua on kiva provosoida. Päivä pelastettu:)))

        Ai sä sitteki tykkäät mun kirjoituksista?

        Voithan mennä provon taakse piiloon. Muuten, jos kirjoittaisit jotain sähköstä, niin variksetkin naurais. Tai synnistä. Tai koulutuksestas. Tai kyvystäsi oppia yleensäkään mitään. Pelkkää tyhjää.

        En olisi kiinnittänyt mitään huomiota, mutta kun tuonne toisaalle tuli paskan haju.


      • amummu

        Ea-pappa se vaan jaksaa meitä hauskuttaa. Harvemmin tapaa noin provokaatiolle herkkää tyyppiä, joka provosoituu jopa omista sanomisistaan. Jatka samalla linjalla, niin tulee pelastetuksi useampikin päivä. Se paskan haju taitaakin tehä ihan eetvarttia sulle.


    • Alkuperäinen-Rapu

      Minä olen katsellut ja lukenut yhtä ostamaani laadukasta lehteä.

      Siinä on kymmenen sivua nuorimmaiseni ottamia valokuvia ja hänen avomiehensä kirjoittama teksti! Lehden lopussa oli kilpailu: äänestä lehden parasjuttu. No, minähän äänestin tietysti. Ei voi olla huonojuttu jos se saa tilaa 10:n sivua laatulehdessä!

      "Sydämen kyllyydestä suu puhuu..."

      Nyt hernekeittoa syömään.

      • wpel

        Nyt miekii taijan laittaa "pillit pussiin" tält päivält ja pönkän toimiston ovelle.
        Hernaria siis sielläkin, no meikä tsuhmuroi tuossa ohessa ihan jauhis-suupan ja njamiahan sekin. Kun tälläinen ammattilainen sen kokkaa.......

        Liittyykös tuo juttu siihen Ämeriikan keikkaan taannoin, vai Ahriikan? Jotain muistelen lukeneeni Newe Örkin keikasta ainakin. (jossain ketjussa täällä)


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        Nyt miekii taijan laittaa "pillit pussiin" tält päivält ja pönkän toimiston ovelle.
        Hernaria siis sielläkin, no meikä tsuhmuroi tuossa ohessa ihan jauhis-suupan ja njamiahan sekin. Kun tälläinen ammattilainen sen kokkaa.......

        Liittyykös tuo juttu siihen Ämeriikan keikkaan taannoin, vai Ahriikan? Jotain muistelen lukeneeni Newe Örkin keikasta ainakin. (jossain ketjussa täällä)

        On jo aikakin laittaa pönkä toimiston ovelle, onhan nyt lauantai.

        Hyvää se jauhelihakeittokin on, en sitä epäile yhtään. Ja tietysti kun sitä keittelee "ammattilainen!" Minulta kysyi kerran yksi tanssittajani, kun kappale mitä tanssimme, kertoi jotain "tummasta naisesta" joka keitteli jotain juomaa, että "sinustako se laulaa?" No enpä keitteli simaa kummempia juomia.

        "Newe Örkissä" oli vanhempi tyttäreni miehensä kanssa. Ei siis tämä valokuvaaja tytär.


      • wpel
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        On jo aikakin laittaa pönkä toimiston ovelle, onhan nyt lauantai.

        Hyvää se jauhelihakeittokin on, en sitä epäile yhtään. Ja tietysti kun sitä keittelee "ammattilainen!" Minulta kysyi kerran yksi tanssittajani, kun kappale mitä tanssimme, kertoi jotain "tummasta naisesta" joka keitteli jotain juomaa, että "sinustako se laulaa?" No enpä keitteli simaa kummempia juomia.

        "Newe Örkissä" oli vanhempi tyttäreni miehensä kanssa. Ei siis tämä valokuvaaja tytär.

        Noo , mulla on voinut muistissa mennä tyttäret , tai heidän matkat sekaisin, ei kai ne tyttäret ole sekaisin kuitenkaan......

        Jaa, "tumma nainen" vai " suloinen myrkynkeittäjä"? Lea Laven vai Mariska? Voi toki olla muitakin vielä, "myrkynkeittäjiä".


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        Noo , mulla on voinut muistissa mennä tyttäret , tai heidän matkat sekaisin, ei kai ne tyttäret ole sekaisin kuitenkaan......

        Jaa, "tumma nainen" vai " suloinen myrkynkeittäjä"? Lea Laven vai Mariska? Voi toki olla muitakin vielä, "myrkynkeittäjiä".

        No, onneksi tyttäret ovat melko "selväpäisiä", äiti voi joskus sekoilla!

        Karjalan Marjaana soi just nyt Järviradiossa, mutta tuo laulu mitä tarkoitin oli se Lea Lavenin "tumma nainen"

        Nyt föönaamaan kutreja.


    • hh-riitu

      Siellä taas ahkerat ovat ahkerina. Imuroidaan, kokataan, käydään koiraa ku...tamassa, eiku ulkoiluttamassa jne. Jos minäkin tähän ihan pienen omankehun. Imuroin tänään, mitä hommaa inhoan kaikkein eniten. Selkä ei tykkää siitä yhtään. Jos imee kaikki nurkat ja listat, sängyn aluset ym. pahat paikat, niinse imuri jää aina jonkun esteen taakse ja sitä täytyy riuhtoa ja potkia. Suuttuuvähemmästäkin. Onnistuin taas irrottamaan kaksi n.20 cm pitusta lattialistaa. Sitten jos imurin suulle sattuu jokin muovipussi , niin se imee puolet siitä pussista putkeen, minkä saa irti vaan jos sammuttaa koneen.
      Imuroituani heitin itteni sohvalle selälleni ja kas vaan, heti silmät nauliintivat katon rajassa roikkuvaan hämähäkin verkkoon, missä roikkui jokin kärpäsen siipi . Voi helveetia, ettenkö sitä ollut huomannut imuroida. No, noustuani etsin kättä pidempää, eli käsivarren jatketta ja pyyhkäsin ne unohtuneet alas. Hämähäkki juoksi kyllä rivakkaan jonnekkin piiloon. Olkoon missä on, pitäähän senkin elää.
      Hernekeittoa en ole keittänyt, kun ei ole jäänyt yhtään siansorkkia tai muutakaan sikamaista. Meillä oli Aldi-marketissa viikolla monenlaista aasialaista herkkua tarjolla. Ostin kaksi pientä purkillista keittoa. Toinen Peking keitto ja toinen Curry-keitto, kummassakin kananlihaa seassa. Ei ollenkaan hullumpia maultaan, vaikka yleensä en ole mikään kiinalaisen ruuan ystävä. Leivän kanssa ihan täyttäviäkin ja salaattia päälle. Saan yhdestä purkista itselleni kolmeksi kerraksi aterian.

      Meilläkin on sää lauhtunut. Mittari pyörii nollan paikkeilla , milloin alle milloin päälle. Eilen oli ihan pääkallokeli. Minulla oli tapaaminen aamupäivällä ja kun olin ulkona, olisin mieluimmin kääntynyt takaisin. Kadut olivat paksussa sohjossa ja sen alla jäätikkö, vettä satoi napakasti kaiken päälle ja taiteilin jotenkuten pystyssä pysyen määränpäähän. Onneksi takaisin pääsin linjurilla.

      • wpel

        Heh, elä hyvä Riitu riehu siellä. Listat lentelee ja imuria pitää potkia? Harmi kun ei nykyimureihin saa sitä letkua puhaltamaan niinkuin joskus oli, kai "vähän jälkeen sotien" ajassa. Ainakin joissain merkeissä oli tuokin ominaisuus, tai "omituisuus".
        Tohauttelis sillä villakoirat pahimmista paikoista paremmille paikoille poisotettaviksi.

        Kyl siekii aika vähäruokanen oot jos 3 kertaa riittää sellaisesta purnukasta evästellä.
        No täällä ny lunta tulee hissukseen koko ajan, tuonne jonnekin huitaisi kerralla liki metrin. Siel meikän periferiassa ei taas oo kun muutama sentti. "Lohduttelin" kyllä systeriä sinne että kyllä saavat takuusti jossain vaiheessa taas liiaksikin, kuten usein käy.


      • Alkuperäinen-Rapu

        Lauantai-iltaa ja terveisiä saunasta hh-riitu. Nyt on hiukset föönattu eikä niille tarvitse tehdä mitään ennen seuraavaa pesua. Harjalla vähän huitasta täytyy tietysti.

        Liukkaat kelit ovat ne kaikkein kauheimmat. Kyllä sen pienen pakkasen kestää, mutta kun saa kävellä "kieli keskellä suuta", niin siitä on leikki kaukana jos lonkka menee.

        Minä olenmyöskin imuroinut, enkä tykkää siitä hommasta tuolla uudella imurillani. En tiedä mikä siinä hannaa, mutta se ei vain tunnu "omalta" ja käteen sopivalta. No, "lahjahevosen suuhun ei saa katsoa", niinhän sanotaan.

        Hyvää viikonloppua sinne sinulle. Minä menen katselemaan tv:stä pian alkavaa "Avara luonto" ohjelmaa.


    • wpel

      Täältähän noita leidejä löytyy, ja oikeen "vasaralla iskevää tankoa " tuossa listan Rotunaisessa.
      Missähänpäin nyt "vintit himmeni" kun meikäkin saunan lämmitti. Hetkonen mutta eihän kai Cee oo lähtenyt matikkapilikille?

      https://www.youtube.com/watch?v=4Jyk-gvmOnY

      • hh-riitu

        Minun on nyt kerrottava hauska juttu tyttäreni Unnasta j exäni samojediuroksesta. Ne ja myös he asuvat samassa talossa, missä on iso piha. Exäni asuu talon yläkerrassa ja tyttäreni perhe alakerrassa. Sain kuulla tyttäreltäni, millainen pikku neiti on luonteeltaan; kiusaa Juria (samojedi) työkseen. Kun poika tai ukko jo (9v)
        haluaisi mennä yläkertaan isäntänsä luo, niin neiti asettuu rappusille poikittain eikä laske Juripoikaa ohitseen ylös.
        Sitten pihassa, kun Juria ei huvita "leikkiä" neitosen kanssa niin tämäpä tarttuu kuonollaan eli hampaillaan pojan kaulakarvoihin ja vedättää sitä pitkin pihaa tiukalla otteella. Eikä poika pane yhtään vastaan. Pikkuneiti on se, joka määrää.
        Miten sellanen uroskoira voi sallia sellasen ? Vai onko niin rakastunut saiihewn nuoreen kenkkuilijaan?Sanoppas sinä wpeli, kun olet koira-asiantuntija.


      • wpel

        Vai sellaista peliä se Unna pitää. Ihan tuo on normaalia nuoremman "häiriköintiä" leikkimielessä. Vanha herra ei siitä nyt vain ole moksiskaan. Ei edes katso uhaksi omalle reviirilleen mutta varmasti toisin olisi jos Unnan tilalla olisi uroskoira.

        Silloin melkoisella varmuudella samojedi näyttäis "kaapin paikan" ja nokkimisjärjestyksen laumanjohtajana. Silti parinakin aikana vuodesta kannattaisi katsoa ettei taloon ruveta oottelemaan pikku-Unnia lisää :)


      • Alkuperäinen-Rapu

        Juuri tuo kappale sai jonkun kysymään, josko minä keittelisin noita ihmejuomia? Ei, pois se minusta!
        Lea Lavenilla on myös levy, minkä nimi on Rotunainen. Entisessä asunnossa, silloin kun perhe oli vielä "kokonainen", naapurit tulivat meille kylään ja naapurinmies (toimittaja) toi minulle lahjaksi sen Lavenin Rotunaisen. On se vieläkin minulla jossakin. Levyn antaja on "pilvenpäällä." Nyt minulla on luettavana tuon levyn antajan vaimon, minulle nyt joululahjaksi antama Donna Leonin kirjoittama kirja Kultamuna. Elämä on...

        Kiitoksia musiikista. Nyt sen äsken mainitun kirjan pariin.


    • wpel

      Lukuhetkiä lukijoille, unihetkiä uneksijoille ja jooooo....

      Kun tuota "tuohta" nyt on päässyt kasautumaan taas niin surffasinpas Monacoon kattelemaan futea.

    • Cee-Lila

      Hauska tyttö tuo Unna, kiusoittelee vanhaa samojediä, joka ei ole moksiskaan pikku tytsyn kiusoitteluista. Pitää Unnaa vauvana, ainakin vielä jonkun aikaa..

      En ole pilkillä ollut tänäänkään, vaan taas apen asunnolla. Vauvaa mekin odottelemme, mutta vielä ei ole mitään tapahtunut siellä E-Pohjanmaan tienoilla.

      • wpel

        Moro, minä luulin että matikkapilikille oot lähtennä ! Eiköhän tuo Unna ole jo täysin "naisen iässä" joten joten, silmät kun välttää niin voi käydä hups tups oikeina päivinä :) Koirilla kun ei nartuilla ole niitä vuosia jolloin tuo lakkaisi vaan kestää niinkauan kuin elinikää riittää. En tiedä nyt mikä olisi "ikäennätys" kun vielä on pentuja tehnyt. Mutta tuskin kovin kauaksi siitä jäänee yhden kaverini lapinpystykorvan ja "tuntemattoman" seropi joka teki pennut 17-vuotiaana ja taisi elää 19 v:n ikään.

        Olinkohan nyt laskuissa vielä mukana jos odotatte kovasti lapsenlapsenlasta? Eli 4.sukupolvi olisi taas totta yhtäaikaisesti, ja lähellä oli etteikö olisi ollut peräti 5.
        No meillä ehti vaimon puolelta reilun vuoden juurikin olla tuo 4 .

        Nyt on studio suljettava ja Öitä .


      • Cee-Lila

        Juu, lapsenlapsenlapsi tulossa ja 5 sukupolvea ehti olla vajaan vuoden kun U:n vanhemman veljen pojan tytär sai tyttären viime vuoden maaliskuussa. Nyt on siis neljättä polvea toinen lapsi tulossa. Vai voiko sitä sanoa 5. polveksi, koska U:n veli kuoli vuosia sitten lento-onnettomuudessa.

        En ole tiennytkään, että koira voi saada pentuja myös vanhana, meillä ihmisillähän (ainakin naisilla) biologinen kello tikittää jo 35-40-vuotiaana, joillakin tietysti myöhemmin. Itse tunnen pari naista, jotka ovat saaneet lapsen 47 vuotiaana.


      • wpel

        Huomenta.
        Minun käsittääkseni aina lasketaan nuo sukupolvet suoraan alenevassa ja yhtäaikaa vielä elossa olevat, eli teille nyt tulossa 4:n polven edustaja, kuten myös ollut U:n veljen puolella jos U:n veli oli jo menehtynyt, tai hänen vaimonsa ei myöskään ollut elossa kun lapsi syntyi. Siis isä /äiti >lapsi>lapsenlapsi>lapsenlapsenlapsi. 4 sukupolvea. 5. vaatisi jo sitten joko isän/äidin jommankumman vanhemman elossa oloa vielä. Varsin pitkä jatkumo ja ennen ainakin varsin harvinainen.
        Tulevaisuudessa voi yleistyäkin koska elinajat ovat kasvaneet huomattavasti .

        Sitten tosiaan noista koirista, niillä ei nartuilla todellakaan lopu tuo kiimaan tulo ja ne voivat saada pentuja niinkauan kuin elävät. Toki harvoin vanhaa koiraa pennutetaan ellei ole "vahinko" päässyt käymään. Kuten tuossa kaverini koiran tapauksessa, 4 tervettä pentua teki vielä.


      • Cee-Lila

        Sukupolvista, niin U:n veljenvaimo voi hyvin ja elää. Mutta hän ei ole apen tytär, vaan vanhemman jo kuolleen pojan vaimo. Siihen haaraan suoraan apesta alaspäin tarvittiin siis U sukukuvaan, että olisi 5 elossa olevaa polvea apen puolelta. Onko se siis enää 5 sukupolvea.? No, väliäkös tuolla. Nyt on meidän haarasta suoraan alenevassa polvessa tulossa vauva, joka vieläkin odotuttaa itseään. Oli muutamasta viikosta kiinni 5 sukupolvea.


      • wpel
        Cee-Lila kirjoitti:

        Sukupolvista, niin U:n veljenvaimo voi hyvin ja elää. Mutta hän ei ole apen tytär, vaan vanhemman jo kuolleen pojan vaimo. Siihen haaraan suoraan apesta alaspäin tarvittiin siis U sukukuvaan, että olisi 5 elossa olevaa polvea apen puolelta. Onko se siis enää 5 sukupolvea.? No, väliäkös tuolla. Nyt on meidän haarasta suoraan alenevassa polvessa tulossa vauva, joka vieläkin odotuttaa itseään. Oli muutamasta viikosta kiinni 5 sukupolvea.

        Terve, eipä meinannut löytää tätä viestiä, jostain syystä ? :)
        Kyllähän sen voi laskea että 5 sukupolvea oli , joskaan ei suoraan yhtä haaraa. Eli appesi, U:n veljen vaimo, heidän poika, pojan tytär, ja tyttären tytär.

        Sitä juuri mietinkin että olisi ollut lähellä suoraan teille tullut 5. polvi jos apellesi olisi suotu lisäaikaa.
        Onko muuten asunnolle löytynyt ostajaehdokkaita yhtään? Varmaan sovittekin että vastikkeet muut kulut maksatte pesän tililtä siihen asti kunnes ostaja löytyy.


      • Cee-Lila
        wpel kirjoitti:

        Terve, eipä meinannut löytää tätä viestiä, jostain syystä ? :)
        Kyllähän sen voi laskea että 5 sukupolvea oli , joskaan ei suoraan yhtä haaraa. Eli appesi, U:n veljen vaimo, heidän poika, pojan tytär, ja tyttären tytär.

        Sitä juuri mietinkin että olisi ollut lähellä suoraan teille tullut 5. polvi jos apellesi olisi suotu lisäaikaa.
        Onko muuten asunnolle löytynyt ostajaehdokkaita yhtään? Varmaan sovittekin että vastikkeet muut kulut maksatte pesän tililtä siihen asti kunnes ostaja löytyy.

        Näin olemme sopineet, asuntoa setvimme tänäänkin, U:n veljentyttären kanssa, S in L soitti Ausseista ja harmitteli, että hän ei voi olla mukana tavaroiden setvinnässä, vaan se jäi meille täällä asuville. Sanoin, että selviämme kyllä. Vastikkeet maksamme, sähköt ja kotivakuutuksen siihen asti, kun asunto saadaan myytyä. Meillä ei ole minkäänlaista epäsopua asioiden hoidossa, minut on valtuutettu asioiden hoitajaksi. Asunto laitetaan myyntiin kun se on saatu tyhjennettyä. Eli ostajaehdokkaita ei vielä ole. Tänäänkin kun menimme sinne, oli viereisen asunnon nainen samaan aikaan hississä ja muisteli, miten ihana ja hieno mies tämä appemme/isä/isoisä hän oli. Samaa sanoi eräs vielä ylemmän kerroksen mies U:lle pari päivää sitten. Olemme kuulleet apesta pelkkää hyvää kerrottavaa, oli sanojana kuka tahansa, joko saman talon asukas, hoitajat palvelutalosta, sairaalasta, missä viimeksi oli taikka jopa hänen edellisen asuntonsa asukkailta sieltä Käpylästä. Ja asiallisesta ja huumorintajuisesta potilaasta olemme lukeneet hänen sairaskertomuksistaan eri sairaaloista lääkärien lausunnoista alkaen 16 vuotta sitten. Hänen huumorintajunsa oli sellainen, ettei aina tiennyt, kehuuko hän vai pilkkaako. Pappikin piti todella hyvän puheen, koska oli meillä kylässä, jossa kerroimme erilaisia asioita apesta ja hän otti ne todella hyvn puheessaan esiin kappelissa. Siellä kävi jopa pieni naurunhörähdys kun hän osasi niin hyvin sijoittaa ne apen luonteenlaadut ja huumorin sinne puheeseensa, vaikka ei ollut koskaan appea nähnyt.


      • wpel

        Noinhan sen on mentäväkin ja onneksi ei yhtään "känkkäränkkää" porukassa ole, muuten menisi joskus hankalaksi, jopa mahdottomaksi toimia pesänhoitajana. Turhan usein aika mitättömissäkin tarvitaan hakea ulkopuolinen pesänselvittäjä ja- hoitaja kun ei sopua ole.

        Heh, kaikista mitä olet joskus täälläkin apestasi kertonut niin aika veijarihan hän taisi lopulta olla vaikkakin "äkseerasi" joskus enemmän "piruuttaan" kuin tosissaan. Toki siinä iässä ja kun kunto alkaa rapistua pitää ymmärtää ihan aitoakin ärtymyksen ilmaisua, elämäänhän ne kuuluvat.

        Nyt pitää jo toivotella huomisiin, valmistella vähän hommia ja huomenna voi tulla muutenkin hopihopi-päivä heti aamusta, palataan.


    • wpel

      Yrittääkö nyt "herra viisas" näyttää suurta nokkeluuttaan täällä, suoraan herjaamalla (vihjaten nimimerkkeihin) todella olevansa kovinkin fiksu ja johonkin vaikuttava tyyppi.
      Todella surkea ja epäonnistunut mahalasku joka kohta jo alittaa monen osion alimmankin tason jopa täällä suoli24:n eräillä palstoilla.

      Mää voin vähän auttaa kun sulla tuo digitys tuntuu heittävän överiksi :

      **Mielenterveyskeskus

      Mielenterveyskeskuksen hoitoon tullaan lähetteellä. Äkillisissä kriisitilanteissa hoitoon pääsee samana tai seuraavana arkipäivänä ilman lähetettä. Mielenterveyspalvelut kohdennetaan yli 18-vuotiaille. Hoito on vapaaehtoista ja luottamuksellista.

      Osoite: Sairaalantie 11, 42100 Jämsä
      Puh. 050 433 8344
      Fax. 014 712 200
      Mielenterveyskeskuksen toimistossa osastosihteeri palvelee
      ma - pe klo .8 - 11 ja 11.30 - 14.

      Kuhmoisten sivuvastaanotto maanantaisin ja keskiviikkoisin.
      Osoite: Orivedentie 3, 17800 Kuhmoinen
      Puh. 050 433 8344 **

      Aiheetta enempään , "ravistele itteäs".

      • e-a

        Mä oon käynny tuolla, mut hoidatkos ittes Idässä ja lasku tulee sit Hesaan. Pöljä.

        Pertti Sainio


      • wpel
        e-a kirjoitti:

        Mä oon käynny tuolla, mut hoidatkos ittes Idässä ja lasku tulee sit Hesaan. Pöljä.

        Pertti Sainio

        Ei ole vielä tarvetta ilmennyt mutta jos ilmenee niin voin tulla vaikka tonne teille. Tuntuu olevan varsin "tehokasta" hoitoa.

        PPS. Älähän huoli maksupuolesta, kyllä fyffee löytyy.


    • amummu

      Iltapäivä onkin taas jo pitkällä, ja vasta sain luettua päivän lehdet. Oli tuo budjettijuttukin niin pitkä, että sen kanssa vierähti vallan pari tovia. Yöllä meni aika myöhään, kun odottelin koiran hakijoita. Vastaavasti sitten nukuin aamulla pitkään.

      Kettis oli illalla jostain syystä kamalan levoton, etupäässä seisoskeli eteisessä, ja vähän väliä tassutteli eteeni tuijottamaan minua silmiin; halusi ulos. Ja kolme kertaa illan mittaan kävinkin sen kanssa nuuskimassa pakkasta. Sillä seurauksella, että Bankskin jäi katsomatta. No, pistin sen tallennukseen, joten uusi yritys Banksin kanssa tänään tiedossa. Kunhan ensin olen laittanut porot ja lisukkeet. Ja syönytkin ne.

      As Oyssämme tehtiin pieni sisälämpötilan mittausrupeama. Selvisi, että meidän kämpässä oli toiseksi kylmintä. Eihän tuo ihan kamala ihme ole, kun on kolme kylmää seinää ja tuuli sopivalta puolelta. Ekaks kylmin asunto on myös samalla tavoin pääty ja samalle tuulelle avoin. Meillä ehkä ne pienet erot johtuvat siitä, että remontissa kaikki seinät levytettiin uudestaan, joten tuli vähän lisää tavaraa ulkoilman ja sisäilman väliin. Tai sitten erot johtuvat jostain muusta. Tiiä häntä.

      Nyt pitää lähteä käymään kaupassa. Unohtu eilen ostaa voi, eikä poroa voi paistaa muussa rasvassa kuin voissa.

      Leppoisaa lepopäivää!

      • wpel

        Kerkisikin tähän väliin tuo viesti. Arvelinkin että teillä on ilmeisesti päätykämppä, siitä putken jäätymisestä. Nuo ovat ihan yleisiä että pääty- ja kulmahuoneistot kerrostaloissakin ovat aina kylmimmät.
        Ihme ettei niitä koskaan rakennusvaiheessa huomioida vaikka ovat itsestäänselvyyksiä. No kun piirretty on, sen mukaan mennään ja tehdään, järjen käyttö siis kielletty niiltä(kin) osin.

        Ps. Mikä on Banksi? :) Joku uus futari?


      • e-a

        Kolme kylmää seinää, ei voi olla totta

        Koita kestää. Mutta surkee iltahan sulla, ku banks jäi kattomatta. Kuitenki pistit asiat tärkeysjärjestykseen


      • amummu

        Joo, Banks fudii rikollisia. Siis englantilainen polissisarja. Pääosassa mies, joka aiemmin esitti jossain alkuillan brittisarjassa pappia, en enää muista sarjan nimeä, mutta jonka aina katsoin. Oli paikoin hauska.

        Tää meiän jäätynyt kraana ei ole ulkoseinällä, vaan siinä ainoassa asuntojen välisessä seinässä. Ja silti jäätyi. Mutta nyt taas vesi virtaa, itekseen läks toimimaan. Sulattajat kyllä kävivät mutta totesivat, että siinä paikassa ei heidän konstejaan voi käyttää. Ottivat vain pois jotain eristeitä putkien ympäriltä, niin meillä kuin naapurissa. Sisäilma sitten pääsi hivelemään putkiakin, ja niinpä jäät lähtivät kolisten. Nyt sujuu kahvin keitto ketterämmin ja mikä tärkeintä: tiskikone toimii!

        Ja eikun voin hakuun!


      • wpel

        Joo, eipä sitten Banksi tuttu ole kun ei futaa valioliigassa.
        Mutta mistäs pirusta se kylmä on sinne kohtaa päässyt jäätämään? Tuntuis siltä että hyytyy muualla je siihen tukkii sitten :(


    • wpel

      Trööt, jokos ne putket aukesi siel?
      Illalla veljenpoika soitteli periferiasta niin kertoili olleensa omakotien putkia sulattelemassa 18 tuntia yhtäsoittoa. Siellä nääs yli 30:n pakkaset eikä lunta maassa. Aika huono yhdistelmä. Porakaivojenkin ympäristöjä on pitänyt reilusti "topata" villapaaleilla.
      Maataloissa sentään siihen saatavilla olki-ja heinäpaaleja avuksi.

      • e-a

        Ei helvetin vittu sentään, hyvä tietää. Että olkiakin. Saati heinää


      • amummu

        Sullahan on nyt draivi päällänsä! Taidat potea parantumatonta wannabe-traumaa.


      • wpel
        e-a kirjoitti:

        Ei helvetin vittu sentään, hyvä tietää. Että olkiakin. Saati heinää

        Wau, mikä kommentti !
        Et sitten huomannut ravistella ittees, surkimus.... Ootsä unohtanu ottaa niitä mitä sieltä määräsivät? Nähtävästi.


      • e-a
        wpel kirjoitti:

        Wau, mikä kommentti !
        Et sitten huomannut ravistella ittees, surkimus.... Ootsä unohtanu ottaa niitä mitä sieltä määräsivät? Nähtävästi.

        Voihan perse, tollasii syntyy, ku sisarusparvessa tehään uutta sukupolvee.


      • wpel
        e-a kirjoitti:

        Voihan perse, tollasii syntyy, ku sisarusparvessa tehään uutta sukupolvee.

        Hih, tilaahan uusi "kurssi" jo mainitusta paikasta. Sellanen vähän valvotumpi ja pitkäkestoisempi tällä kertaa, ehkä se siitä sitten vähäksi aikaa puristus vähenee.


      • e-a
        amummu kirjoitti:

        Sullahan on nyt draivi päällänsä! Taidat potea parantumatonta wannabe-traumaa.

        Taidat potea ...

        No helevetti sentään, epävarma tuostaki. Kysy ny ammu silt ketjun tohtorilt, se tietää, missä lääkitä, miksi, miten ja missä maksaja.


      • e-a
        wpel kirjoitti:

        Hih, tilaahan uusi "kurssi" jo mainitusta paikasta. Sellanen vähän valvotumpi ja pitkäkestoisempi tällä kertaa, ehkä se siitä sitten vähäksi aikaa puristus vähenee.

        Hih, kursi ittes kokoon itärajalla, hesa betaalaa. Silviisiinhän se menee, että puolet vuodesta olet suljetulla ja puolet sitten avohoidosssa.

        Voi vitun vittu, kaikenkarvaisia sinnekin kaduille vapaaksi päästetään.


      • wpel
        e-a kirjoitti:

        Hih, kursi ittes kokoon itärajalla, hesa betaalaa. Silviisiinhän se menee, että puolet vuodesta olet suljetulla ja puolet sitten avohoidosssa.

        Voi vitun vittu, kaikenkarvaisia sinnekin kaduille vapaaksi päästetään.

        Äläs muuta virka mutta kun sinne viel tuppaavat kaikenmaailman Pöljäpertit turistiautoillaan.
        Minä saan sentään olla ainakin puolet avossa kun sinä itte suljetulla koko ajan. Paitsi minkä välillä pääset vierihoidosta pitsakuurille.

        Oot sie kyllä "kova jätkä", vi...vi...vi. vi..! Hoh hoi, elä jaksa naurattaa enempää.


      • amummu

        Siitä koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Saatiinhan sut tänne takas "keskustelemaan":D - konstit on monet sano akka ku kissalla pöytää pyyhki. Paitsi sä et kyl edes tiedä, mitä on keskustelu. Mut oppia ikä kaikki, koskaan ei ole liian myöhäistä. Sinunkaan tapauksessasi. Saattaa helpottaa se koulutukseenkin liittyvä traumas.


    • Whonever

      Voi himputti, jukulauta jurkele ja pemppu! Osaan minäkin pistää rankkaa tekstiä, siinäs näitte.

      Mutta kyse onkin nyt siitä, himputti vieköön, että iski pitkästä aikaa oikein kunnon migreenikohtaus. Ja tietysti höyrysaunassa vielä. Hetkeen en nähnyt juuri mitään, mutta onneksi sain kompuroitua pukukaapille, ja eikun pari kiloa parasetamoolia naamaan. Nyt jo helpottaa.

      Taitaa näitten ketjujen lukeminen aiheuttaa migreeniä.

      • Whonever

        Ups, kumpaas ketjuun tää nyt tuli, näkö näköjään heittää vielä.


      • amummu

        Onhan täällä muitakin rohkeita miehiä! Et ihan pemalauta jurkele! Ja vielä pemppu! Melkoista voimasanailua. On, on. Papukaijamerkinhän siitä ainakin saa, "ruma sana sanotaan ninku se on".

        PS. Migreeni ei o kiva tauti. Nim. kokenut kaiken tietää, ja vaivanen kaiken kokee.
        Mut päinvastoin, näiltä ketjuilta saa välillä päivän parhaimmat naurut, ainakin tänään.


      • Whonever
        amummu kirjoitti:

        Onhan täällä muitakin rohkeita miehiä! Et ihan pemalauta jurkele! Ja vielä pemppu! Melkoista voimasanailua. On, on. Papukaijamerkinhän siitä ainakin saa, "ruma sana sanotaan ninku se on".

        PS. Migreeni ei o kiva tauti. Nim. kokenut kaiken tietää, ja vaivanen kaiken kokee.
        Mut päinvastoin, näiltä ketjuilta saa välillä päivän parhaimmat naurut, ainakin tänään.

        Ei ole kiva tauti ei.
        Mutta nyt sain sentään lohturuuaksi rva. W:n tekemää phänängiä. Se oli etten sanoisi erittäin hyvää. Minähän tietysti olen opettanut tuotakin tekemään..


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        Ei ole kiva tauti ei.
        Mutta nyt sain sentään lohturuuaksi rva. W:n tekemää phänängiä. Se oli etten sanoisi erittäin hyvää. Minähän tietysti olen opettanut tuotakin tekemään..

        Ai Whokin täällä, no se jos näkö heitti nin seurasit ilmeisesti hajua.
        Mutta kerro ny vielä mitä hittoa on phänängi siis suameks. No tyhmänä voisin lyötä vetoa et se on pannukuakkuva. Hävisinkö?


      • Whonever
        wpel kirjoitti:

        Ai Whokin täällä, no se jos näkö heitti nin seurasit ilmeisesti hajua.
        Mutta kerro ny vielä mitä hittoa on phänängi siis suameks. No tyhmänä voisin lyötä vetoa et se on pannukuakkuva. Hävisinkö?

        No himputti, jokainen thai ruuan (oikean gurmeen) ystävä tietää että se on currykastike. Niitä on monia erilaisia nimiltään ja koostumuksiltaan.

        Eli hävisit.


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        No himputti, jokainen thai ruuan (oikean gurmeen) ystävä tietää että se on currykastike. Niitä on monia erilaisia nimiltään ja koostumuksiltaan.

        Eli hävisit.

        Äääääh, mieluusti hävisin sille eihän kenenkään "normaalin" kassi kestä mitään thaita. Paitsi ehkä.....jääköön..
        Alihan ny söis vaik matoja jos currya reilusti päälle.

        Mille tilille ja paljonko?


      • amummu

        Virtuaalisen selkäsaunan uhallakin pakko tässä varovasti raottaa sanaista arkkuani ja kertoa, että omien thai-ruokakokemusteni perusteella po. ruoka on herkkua parhaasta päästä. Itsekin olen sitä opetellut tekemään, mutta en onnistu saamaan siihen ihan samoja makuvivahteita kuin paikan päällä syödyssä sapuskassa on. Olisikohan syy sikäläisen ilmanalan vai paikallisten ihmisten panoksen puutteessa. Ja voihan olla, että kokkikaan ei ole parhaasta päästä. Mikä tietysti minun tapauksessani on aikalailla mahdotonta.


      • Whonever

        Kukaan thai ruuan ystävä ei voi olla täysin paha.

        Se on totta, ettö samoja makuja on vaikea itse löytää kuin aidossa thai kokin tekemässä. Mutta onneksi löytyy reseptit.
        Ja muistaa laittaa riittävästi mukaan aitoa mätäkalakastiketta.


      • amummu
        Whonever kirjoitti:

        Kukaan thai ruuan ystävä ei voi olla täysin paha.

        Se on totta, ettö samoja makuja on vaikea itse löytää kuin aidossa thai kokin tekemässä. Mutta onneksi löytyy reseptit.
        Ja muistaa laittaa riittävästi mukaan aitoa mätäkalakastiketta.

        Ettet nyt vain sekoittanut surströmmingiä thailaiseen kalakastikkeeseen....:D.

        Joo, sur on hapan, mutta esim. siippani (kala-akkergikko) sanoo sitä mätäkalaksi


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        Kukaan thai ruuan ystävä ei voi olla täysin paha.

        Se on totta, ettö samoja makuja on vaikea itse löytää kuin aidossa thai kokin tekemässä. Mutta onneksi löytyy reseptit.
        Ja muistaa laittaa riittävästi mukaan aitoa mätäkalakastiketta.

        Hih, "ei täysin paha". Tuo oli aika paha, mitkä toleranssit käytössä? Kai nakit ja kalakin ( ei mätä) thai-ruoasta tähän suureen hätiin kelpaa, mutta mitään sienijuomaa ei pidä liiaksi nauttiman.


      • amummu
        Whonever kirjoitti:

        Kukaan thai ruuan ystävä ei voi olla täysin paha.

        Se on totta, ettö samoja makuja on vaikea itse löytää kuin aidossa thai kokin tekemässä. Mutta onneksi löytyy reseptit.
        Ja muistaa laittaa riittävästi mukaan aitoa mätäkalakastiketta.

        Otin itsekkään ihmisenä itseeni:D Kiitos!


      • Whonever
        wpel kirjoitti:

        Hih, "ei täysin paha". Tuo oli aika paha, mitkä toleranssit käytössä? Kai nakit ja kalakin ( ei mätä) thai-ruoasta tähän suureen hätiin kelpaa, mutta mitään sienijuomaa ei pidä liiaksi nauttiman.

        Sienistä puheenollen, taitaa Alillakin olla ankeat olot kuin mummolla kamelin alla, kun ei ole edes sieniä mailla eikä halmeilla. Vai muistikohan ottaa pari kapsäkkiä torveloita ynnä muita kääpiä mukaan?


    • Alkuperäinen-Rapu

      "Kielellinen taituruus" - niinpä! Joidenkin mielestä se on sitä, että osaa hokea v-sanaa mahdollisimman usein, joka "väliin!"

      Vaikka me emme olisikaan täällä Elämä-ketjussa kovin hyviä tuossa "kielellisessä taituruudessa", niin me olemme vapaita! Kenenkään, ei edes miesten, tarvitse odottaa "lupaa" kirjoittamiseensa jossakin muualla.

      Kateus on kavala tauti! Olipa kerran, niinhän sadut alkavat - monta vuotta toiminut "Runoketju", missä vallitsi sopu ja rauha. Siellä kirjoittivat runojaan niin heterot, kuin homotkin. Kukaan ei arvostellut siellä toisia "runoilijoita", vaikka riimit eivät olisi osuneet aivan mallikelpoiseen järjestykseen. Vaikka puuttui tuo "kielellinen taituruus!"

      Sitten se sopu siellä oli jollekin taholle liikaa, ja epäjärjestys siellä(kin) piti saada aikaan. Onnistuihan se, koska "runojenrustaajat" eivät halunneet mitään riitasointuja, vaan lopettivat runoilunsa.

      On se kumma, kuinka jotkut saavat henkeä ja sisältöä omaan elämäänsä yrittämällä aiheuttaa epäsopua. Se tie ei kyllä johda mihinkään hyvään, kateilijalle itselleenkin siitä on vain hetken ilo, mikä saa hänelle hymyn aikaan.

      Tässä pyörii nyt hyrrä lähetyksen yhteydessä, mutta yritän kuitenkin, ja jos tulee moneen kertaan, niin sitten tulee.

      • Whonever

        No tuota, kun nyt otit asian puheeksi, onkos sinulla mielikuvaa siitä keitä henkilöitä osallistui noihin runoketjuihin? Otaksun nimittäin että aika moni näidenkin ketjujen kirjoittajista.


      • amummu

        Niinpä, se kai on rohkeuden ja anarkismin huippu, kun uskaltaa pistää tuota veetä joka toiseen paikkaan, välimerkin tapaan; koulutyttöjen ja -poikien keino hakiessaa kavereiden hyväksyntää (ja muiden kuulijoiden huomiota).

        Rapunen, kiitos sympatiasta tuolla ylempänäkin!


      • A-ra

        Minähän tässä taas se suurin syyllinen olen.

        No nyt on kaikki hyvin. e-a ja Who ovat palanneet kotiketjuun sinun helmoihisi. Minä jaksan hyvin haudata tuon perin tarpeettoman Tuuban yksinkin.

        Rouva voisi vähän tutkia Tuuban tekstejä tästä aamusta taaksepäin ja katsoa, kuka siellä on epäsopua aiheuttanut vai onko kukaan.

        Onko nyt hyvä mieli?


      • Whonever

        Parahin A. Toisaalla sanoit, että välillä on vaikeaa ymmärtää ea:ta. Sama pätee kyllä sinuunkin. Voisitko ihan rautalangasta vääntää mihin sinä nyt tunnet olevasi syyllinen?

        Tämän enempää en asiaan puutu, vaikka tuntuu että tämäkin kalabaliikki taas jotenkin kytkeytyy minuun. Vai kytkeytyykö..


      • A-ra
        Whonever kirjoitti:

        Parahin A. Toisaalla sanoit, että välillä on vaikeaa ymmärtää ea:ta. Sama pätee kyllä sinuunkin. Voisitko ihan rautalangasta vääntää mihin sinä nyt tunnet olevasi syyllinen?

        Tämän enempää en asiaan puutu, vaikka tuntuu että tämäkin kalabaliikki taas jotenkin kytkeytyy minuun. Vai kytkeytyykö..

        Vastasin äsken Tuubassa Ravun vuodatukseen, jossa oli selviä viittauksia minun persoonaani. Ehkä voimme siellä jatkaa keskustelua tästä aiheesta. Täällä en viitsi kirjoittaa, niin narsisti en sentään ole.

        No pahin rikokseni oli "kiittää" e-ata kielellisestä taituruudesta. Muistaakseni joku muukin on joskus täällä yrittänyt käyttää ironiaa, mutta se on kilpistynyt totisuuden muuriin. Täällä huumoria saavat käyttää vain harvat ja valitut.


      • Alkuperäinen-Rapu
        Whonever kirjoitti:

        No tuota, kun nyt otit asian puheeksi, onkos sinulla mielikuvaa siitä keitä henkilöitä osallistui noihin runoketjuihin? Otaksun nimittäin että aika moni näidenkin ketjujen kirjoittajista.

        Tuohon en osaa vastata muuta kuin , en tiedä! Hyviä tyyppejä kyllä kaikki.

        Erityisesti on mieleeni jäänyt jossakin vaiheessa mukaan tullut nimimerkki "ilme uus" - hän oli urheilija, nuori nainen, joka oli sairas (sai kantasoluhoitoja), mutta niin valoisa ja toiveikas sen suhteen, että nuo hoidot auttavat häntä. Odotti kesää. Sitten noiden riitasointujen tultua ketjuun, hän lopetti runoilemisen ketjussa, pahoitellen! Toissakesänä Hesarissa oli juttu jostakin nuoresta, lupaavasta kilpapyöräilijästä, naispuolisesta,joka oli kantasoluhoidoista huolimatta menehtynyt. En tiedä, kuka oli, mutta tuntui hyvin pahalta kun luin tuon jutun? Tuli tunne, että ei kai vaan hän...


      • Whonever
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Tuohon en osaa vastata muuta kuin , en tiedä! Hyviä tyyppejä kyllä kaikki.

        Erityisesti on mieleeni jäänyt jossakin vaiheessa mukaan tullut nimimerkki "ilme uus" - hän oli urheilija, nuori nainen, joka oli sairas (sai kantasoluhoitoja), mutta niin valoisa ja toiveikas sen suhteen, että nuo hoidot auttavat häntä. Odotti kesää. Sitten noiden riitasointujen tultua ketjuun, hän lopetti runoilemisen ketjussa, pahoitellen! Toissakesänä Hesarissa oli juttu jostakin nuoresta, lupaavasta kilpapyöräilijästä, naispuolisesta,joka oli kantasoluhoidoista huolimatta menehtynyt. En tiedä, kuka oli, mutta tuntui hyvin pahalta kun luin tuon jutun? Tuli tunne, että ei kai vaan hän...

        Sen verran kun runoketjuja seurasin, mieleeni jäi, että Ilme uus sairasti lymfoomaa, ja hänellä oli n. 10 vuotias tytär.
        Ehkä ei siis kuitenkaan tuo nuori pyöräilijä.


      • e-a
        A-ra kirjoitti:

        Minähän tässä taas se suurin syyllinen olen.

        No nyt on kaikki hyvin. e-a ja Who ovat palanneet kotiketjuun sinun helmoihisi. Minä jaksan hyvin haudata tuon perin tarpeettoman Tuuban yksinkin.

        Rouva voisi vähän tutkia Tuuban tekstejä tästä aamusta taaksepäin ja katsoa, kuka siellä on epäsopua aiheuttanut vai onko kukaan.

        Onko nyt hyvä mieli?

        Pertti ei ole palannut mihinkään ja sinä nyt et kyllä ole syyllinen mihinkään. Eikä Whookaan. Mä oon niin narsisti-anarkisti-kukkahattu, että haluun joskus antaa kaikkeni saadakseni enemmän. Ja huom. jotta minut näkyisi ja saisin myös vastakaikua. Ei oo meinaan kiva kirjoittaa ku ei saa kaikuja, vai mitä ammu?

        En ole edes loppuunpalanut, en syytä en soimaa, vaan pelkästään neuvon, vaikka sitä ei jotkut haluukkaan. Mutta että kääntäisin toisen poskeni, ei ei. Mieluummin sekoitan ironiaa satiiriin ja leivon kunnon kakun eli se joka nauraa omille mukaprovoille, saa ylimääräneuvoja.

        No joo, anti olla. Väännän tähän joitain käsitettäviä sanoja : Voikaa paskas...paksusti nukkukaa huonosti.


      • amummu
        e-a kirjoitti:

        Pertti ei ole palannut mihinkään ja sinä nyt et kyllä ole syyllinen mihinkään. Eikä Whookaan. Mä oon niin narsisti-anarkisti-kukkahattu, että haluun joskus antaa kaikkeni saadakseni enemmän. Ja huom. jotta minut näkyisi ja saisin myös vastakaikua. Ei oo meinaan kiva kirjoittaa ku ei saa kaikuja, vai mitä ammu?

        En ole edes loppuunpalanut, en syytä en soimaa, vaan pelkästään neuvon, vaikka sitä ei jotkut haluukkaan. Mutta että kääntäisin toisen poskeni, ei ei. Mieluummin sekoitan ironiaa satiiriin ja leivon kunnon kakun eli se joka nauraa omille mukaprovoille, saa ylimääräneuvoja.

        No joo, anti olla. Väännän tähän joitain käsitettäviä sanoja : Voikaa paskas...paksusti nukkukaa huonosti.

        Nyt vasta huomasin, että olit laittanut minulle kysymyksen. Sori siitä.

        Minä en kirjoittele tänne kaikujen toivossa, kuten ilmeisesti itse teet, vaan ihan vain kirjoittamisen vuoksi. Jos joku joskus tekstiini tarttuu, niin plussaahan se siten on. Mutta viime vuorokauden aikana olen saanut niin paljon kaikuja - sinulta - että sillä pärjään lopun Elämän. Kiitos!


    • Cee-Lila

      Tulin äsken tänne koneelle ja kirjoitin jo pari viestiä tuonne ylemmäs, sitten luin mitä täällä on kirjoitettu, huomasin mikä tornado täällä on pyörinyt, sanan säilää käytetty.

      Annetaan pölyn laskeutua, en ala täällä tuomaroimaan, A-mummu on saanut kyllä tarpeettoman paljon kuraa päälleen. Kun olin kauppaopistossa aikoinani valmistumassa "metronomiksi" opetti äidinkielenopettajani, että reklamaatiossa ei saa käyttää ylisanoja. Sain kaikista äidinkielen osa-alueista kympin, ainoana oppilaana luokaltamme, mikä ei kyllä täällä näy muussa kuin siinä, että äidinkieleni on jämähtänyt jonnekin ja varon ylisanoja, mistä minua on haukuttu liian varovaisena ja imartelevana, mutta kun minun perusluonteeni on positiivinen ja yritän nähdä kaikissa hyvää. Se on nykyään pahe. Pitää saada aikaan jytinää, ei pelkkää asioiden kertomista ja tavanomaisuuksia, mihin itse siis syyllistyn.

      • e-a

        "Kun olin kauppaopistossa aikoinani valmistumassa "metronomiksi" opetti äidinkielenopettajani, että reklamaatiossa ei saa käyttää ylisanoja. Sain kaikista äidinkielen osa-alueista kympin..."

        Onneks olkoon ja sitten fanfaarit https://www.youtube.com/watch?v=U0sLhaCeYpw Mulla tekeeyhdyssanattepposet. Ja joskus opjektin paikka.

        "kun minun perusluonteeni on positiivinen ja yritän nähdä kaikissa hyvää. Se on nykyään pahe "

        Ei o pahe. Mäkin oon perusluanteeltani positiivinen ja haluun vaan jakaa ohjeita kaikille hyville ja pahoillekin. Lähes kristillisriippuvainen siis, paitsi että ensin aloittaneelle en käännä poskea en. Neuvon vaan.


    • e-a

      "Äläs muuta virka mutta kun sinne viel tuppaavat kaikenmaailman Pöljäpertit turistiautoillaan."

      Kuules ny karvalakki-yhistyksen puheenjohtaja. http://kuvapilvi.fi/k/yUKt.jpg

      Vankka sanomani eli ylivertainen arviointini ei liity nyt nelipyöräkotiini, vaan ... Jotain rajaa sentään pääkaupungissa pliis, pese ne kolmet välihousut ainaski joskus, ku kerran saat siellä vapaana liikkuu.

      Mulla on muuten sellainen kuva, että se laaja naisystäväpiirini tuntee jo tuoksus siellä ja pätkivät pätkää turpaan. Ei tuoksun takia ei, sillä ei ne sellaset viekoittelu-yritykset, mitä harrastat, pure naisiin isolla ännällä. Se, että istut karvalakki päässä pilkkijakkaralla juoksupolkusi varrella viheltelemässä ja näytät nylkemääsi ilveksen nahkaa, ei todella vetoa, ei ei. Usko ny, kylän baarissa sitten, ku pääset taas kesällä jatkohoitoon, voi baarin pöytään kokoontua muutama kylän lökäpöksy ihastelemaan.

      Sinuu vaan savolainen harmittaa ettenkös sanoisi suorastaan kadehdittaa sellainen lämmin vierihoito, mitä saan liki päivittäin. Herrojen herkunkin pitäs olla loppujen lopuksi polkematta tanssilavoilla miesten varpaille kostoksi. Noista märehtijöistä tai lepakoista ja niitten sukupualiviettien salaperäisistä harrastuksista ja ilmentymisistä en tiedä, mutta ammuna en kyllä liikkuisi suomalaisella maaseudulla. Voin syvällä rinta-äänelläni varottaa, että jos lehmän nämä kulttuurimme rukkaset eli kukkaset eli sisaristaan syntyneet näkevät eli pankolla päivänsä nukkuneet, äiteensä vieressä koko ikänsä levänneet maaseudun vientivaltit innostuvat ... Niitä tarkoitan. Niin se on sitten sellaista puskassa rytinää, että ... pelastajaa ei ole, ei tule, ku siipatkin lentävät peloissaan päin mäntyä.

      • amummu

        Jessus, kyllä yhä vakuuttuneempi olen pakurilitkujes hitaasta hivutuksesta. Mikään muu ei moista aivotonta "tajunnan virtaasi" selitä. Mut älä välitä. Mitä tukkosempaa sen armollisempaa.


      • e-a
        amummu kirjoitti:

        Jessus, kyllä yhä vakuuttuneempi olen pakurilitkujes hitaasta hivutuksesta. Mikään muu ei moista aivotonta "tajunnan virtaasi" selitä. Mut älä välitä. Mitä tukkosempaa sen armollisempaa.

        Jumal auta, taas doktoril asia ... hetkine. Nyt sotkin, siis sekoitin asian ja sinut. Me ny helevetis tekeen kakkujas. Mut älä unoha jotain telkkuohjelmaa tai tallaa koiraas kualiaaks. Tai mene tukkiin niitä kolmee seinääs. Siin ei aina kyllä jelppaa se, että mitä "tukkosempaa" niin sitä lämpösempää. Mut kysy, jos tarttet heinii tai olkii, sillä ny ei oo kysymys armollisuudesta vaan ihan yksinkertaisesti eristämisestä.

        Jaa-a. Luulis kyllä siipan lentävän hermostuneesti, jos kyseessä olis muurahaiset, siis ne vihulaiset, jotka saattavat pesii niis seinis.


      • amummu
        e-a kirjoitti:

        Jumal auta, taas doktoril asia ... hetkine. Nyt sotkin, siis sekoitin asian ja sinut. Me ny helevetis tekeen kakkujas. Mut älä unoha jotain telkkuohjelmaa tai tallaa koiraas kualiaaks. Tai mene tukkiin niitä kolmee seinääs. Siin ei aina kyllä jelppaa se, että mitä "tukkosempaa" niin sitä lämpösempää. Mut kysy, jos tarttet heinii tai olkii, sillä ny ei oo kysymys armollisuudesta vaan ihan yksinkertaisesti eristämisestä.

        Jaa-a. Luulis kyllä siipan lentävän hermostuneesti, jos kyseessä olis muurahaiset, siis ne vihulaiset, jotka saattavat pesii niis seinis.

        No semmosta tuubaa taas tuo jorinas, ettei sitä erkkikään ymmärrä. Pakuriko??? Sen verran sekoa tekstis on, et vaikeeta on yhdistää sitä mihinkään älylliseen...


      • e-a
        amummu kirjoitti:

        No semmosta tuubaa taas tuo jorinas, ettei sitä erkkikään ymmärrä. Pakuriko??? Sen verran sekoa tekstis on, et vaikeeta on yhdistää sitä mihinkään älylliseen...

        Vaikeeta on, kun ei ole mitään välineitä, missä tajuntasi pystyisi edes virtaamaan.

        Kuules ny, teitä luonnon rasittajia, jotka kuljette väliä koti ja maaseutu, ei todella kaipaa yksikään järjellinen olento. No Elämässä jotkut. Liki kahdeksasta miljardista ihmisestä siis muutama.

        "Ehkä olisikin hyvä vähän puhdistautua kevättä ootellessa."

        Tässä mainio esimerkki älyn ja kirjoituksen yhteispelistä. Normaalit ihmiset eivät ilmoita, että "olisi hyvä puhdistaa", vaan tekevät sen. Elämän kirjoittajien pakuritonta sosiaalielämää.

        "Teen nämä kotihommat niin, että sitten neljän, viiden aikoihin ehdin kauppaan. "

        Loistava suunnitelma. No mitäs sit kaupassakäynnin jälkeen?


    • wpel

      Huomenat.
      Jahas ja Pöljäpertti on jaksanut jatkaa jauhamistaan, eli vaahtoa enemmän kuin talvivaarasta. No nythän se on varmasti todistettu että pakurissa on voimaa ja paljon nopeasti tehoavia ainesosia, puun lahottajasienihän se on. Ja tulokset luettavissa täällä palstalla :)

      No samapa tuo. Sääliäkään ei viitti kun senkin lukevat "sairaudeksi".
      Sellainen tapaus taas täällä kertaa. Oireet ovat moninaiset.

      Jääköön nyt, muut kiireet painavat päälle joten toimisto on avattava.

      • e-a

        No mitäs se kaivosten sankari, tippuiko aikoinaan montakin kiveä päähän? Sinulle sopisi mainiosti se "Talvivaaran kuohujuoma", kestäisit sen mainiosti, koska mitäänhän menetettävää sinulla ei ole.

        Ja luulisi nyt kalaa syöneellä jotain tukan alle jo kasvanut, kun pakurit näkee noin. Mutta se karvareuhka ja ilvesturkki ne varmaan lämmittävät sinunkin mahdollista ainoaa solua. Onneks sentään siittiöt jo kuolleet.

        Ehotan. "Yhtykäätte" ammu ja ilves, niin syntyy yksi mahdollisesti käyttökelpoinen solu.

        "Jääköön nyt, muut kiireet painavat päälle joten toimisto on avattava."

        Juu juu että oikein toimisto.


      • wpel

        " Onneks sentään siittiöt jo kuolleet."

        Voi voi sentään jos sulla on, ja kuten onkin varmasti noin jo käynyt, toisin kun meikällä ( ehkä turkisten ansio) totesivat viime katsastuksessa varsin vilkasta ja viriiliä toimintaa ikäisekseni. :)

        Ja karvahattu on onneks suojannut edes sen yhden solun joka sulta tuntuu sekin puuttuvan. Sulla sama neste kiertää yläkerrassa mitä tulla lirisee kengille pohjaventtiilistä.

        Juu, ihan toimisto, herra kaikkitietävä voi vaikka etsiä tietoa "työhuonevähennyksestä".


    • Ali-Baba

      Savannin toimisto palaa joukkoon mukaan. Sanailusta ei voi vielä sanoa itään, ehkä illemmalla kotoa kun sain juuri nettitikunkin haltuuni.

      Se on vaan valittaen todettava että kyllä on ankeeta, m elkein tulee hik eikä yhtään ainakaan palele vaikka alasti nukkuisi-

      Kaikenmaailman curryt ja nilviäiset kroolaavat ruokapöytään ja niiden syömisestävielä saa pallkionkin.

      Ei muuta tule heti m ieleen kuin onnellinen kloknksuttaja joka kumipolvillaan taivaltaa päivittäistä 7 km lenkkiään vasteen jäähilevihmaa! Siinä adrenaliinit ja muut serotoniinit pääsee kunnolla henkiin! Eller hyyr.

      Paikka onkin sama International city, sma x11 talo English clusterissa, Sama käytävä mutta eri huoneisto. Sama Fortuner pakaran alla. Kämppä vuokrattu 3 kuukaudeksi joten jos jaksan tätä aurinkoa ja lämmintä niin palailen maaliskuun lopussa-huhtikuun alussa.

      Sen vaan sdanon että nämä pitkät lennot ovat vuosi vuodelta raskaamipa ja kun tekee tuollaisden matkan että lähtee lauantai iltapäivällä ja saapuu sunnuntai aamuna neljältä niin pari päivää menee kunnon palautumiseen

      Paslaan asiaan illemmalla kunhan olen alakerran ravintelista (Royal Dawat) saanut haettua mukavat pakistanilaiset curryt pöydälleni. Eilinen hieno Curry maksoi salaatteineen 3 Euroa. Söin sen leivän kanssa intialaiseen tapaan ja kanat erikseen. Tänään otan riisit mukaan ja silloin se maksaakin jo peräti 5 euroa viimeisen kurssin m ukaan. Voi meitä köyhiä kun joutuu tuollaista syömään ihan väkisin! :)))

      • amummu

        Onpa ollut melkoinen matka-aika sinulla. Mutta vähän pistelet herkkuja kitusiis ja otat kunnon unet, niin eiköhän siinä Babbali taas ole entisessä vedossaan.

        Polleasi kyllä täällä vähän käy sääliksi, mutta itse lähditkin kreivin aikaan: me valmistaudumme vastaanottamaan talven ekaa kunnon lumimyräkkää. Voin kyllä säilöä lunta pakastimeen sinua varten, että sitten kun tulet, niin halutessasi voin lähettää sen sinulle ihailtavaksi.

        Köyhäilehän nyt siellä meidänkin puolestamme!


    • amummu

      Huomenta!

      Heräsin aamulla tuulen pauhuun! Aika hyistä on nyt ulkona. Voi olla että päivällä kettislenkillä pitää jo pitää hatusta kiinni. Naamakin varmaan pitää peittää. Vanhoilla sukkahousuilla on vihdoinkin käyttöä:). Pitääpä katsoa Niksi-Pirkasta suosittelevatko pakkaskeleillä mustaa vai ihon väristä peittoa.

      Joku aika sitten soi Muistojen bulevardissa vanha kunnon Mikki-hiiri Ja Vuorenpeikko. Enpä sitä laulua olekaan kuullut aikoihin, oisko vallan vuosikymmeniin. Omille lapsenlapsilleni olen sitä laulanut, että tuntevat kyllä kun/jos jossain kuulevat.

      Nyt sitten alkoi kausi, jossa ei muita pyhiä ole kuin tavalliset sunnuntait. Mitenhän tässä ollenkaan selviää, kun herkutteluun ei oikein nyt löydä hyviä syitä. Mutta tulee sentään pääsiäinen jossain vaiheessa, keväämmällä - alkaakohan se tänä vuonna helmikuussa. Rapunen hohoi!!

      Ehkä olisikin hyvä vähän puhdistautua kevättä ootellessa. Että sitten taas jaksaa vetää mämmiä naamaan. Onneksi kohta on Ruuneperi, että voi edes torttukahveja keitellä. Torttuja oli kyllä jo viime viikolla kaupan. Varmaan mämmiropposetkin tulevat myyntiin viimeistään R:n päivän tienoilla. Ja kohta sen jälkeen tippaleivät. Kauppa on tulevaisuuden asialla.

      Nyt vatvomaan pyykkejä. Pesin eilen kaksi koneellista ja kaikki on vielä kasassa odottamassa selvittämistä. Se on sitä meikäläisen duunia, kun kunnon ihmiset raatavat kustannuspaikoillaan. Teen nämä kotihommat niin, että sitten neljän, viiden aikoihin ehdin kauppaan. Ne eläkeläiset, mrrrrr...:D

      • e-a

        "Mutta tulee sentään pääsiäinen jossain vaiheessa, keväämmällä - alkaakohan se tänä vuonna helmikuussa. Rapunen hohoi!!"

        Rapunen, millons on juhannus? Mahdollisesti kesäkuussako?

        "Onneksi kohta on Ruuneperi, että voi edes torttukahveja keitellä. "

        Tulis äkkii.

        "Torttuja oli kyllä jo viime viikolla kaupan."

        Älä ny, joko oli?


      • amummu
        e-a kirjoitti:

        "Mutta tulee sentään pääsiäinen jossain vaiheessa, keväämmällä - alkaakohan se tänä vuonna helmikuussa. Rapunen hohoi!!"

        Rapunen, millons on juhannus? Mahdollisesti kesäkuussako?

        "Onneksi kohta on Ruuneperi, että voi edes torttukahveja keitellä. "

        Tulis äkkii.

        "Torttuja oli kyllä jo viime viikolla kaupan."

        Älä ny, joko oli?

        Mä oon aina ollu sitä mieltä, että miehen sanaan voi luottaa. Nyt siihen kuitenkin on tullut pieni epäillys. Sanoit, etkä kovin kauankaan sitten, että et enää jorinoitani lue. Vaan nythän vasta niitä luetkin, suurennuslasin kanssa. Tekstini kelpaa jopa lainattavaksesi. Siis puhuitkin pelkkää soopaa. Tai ehkä et ookaan mies...


    • Cee-Lila

      Huomenta. Mukavaa, että Ali on onnellisesti perillä ja on siellä curry lautasten ja nilviäisten ja muiden antimien äärellä lämmössä löhöilemässä, jotain työtäkin tekemässä. Meillä ikkunat vonkuvat, taitaa tuulla suoraan mereltä.

    • Whonever

      R.I.P. David Bowie.

      Vaikkei ollut ehkä tään kohderyhmän artisti, kuitenkin yksi alansa suurimmista legendoista.

      • Cee-Lila

        Totta joka sana, aivan liian nuorena lähti.


      • e-a

        Kuinka sä uskalsit mainita hänet tässä ketjussa?

        "Bowie kertoi haastattelussa vuonna 1992: "Minua viehättivät jo hyvin nuorena kaikki ne, jotka ylittivät normeja, uhmasivat sovinnaisuutta, olipa kyse maalauksesta, musiikista tai mistä tahansa."


      • Cee-Lila
        e-a kirjoitti:

        Kuinka sä uskalsit mainita hänet tässä ketjussa?

        "Bowie kertoi haastattelussa vuonna 1992: "Minua viehättivät jo hyvin nuorena kaikki ne, jotka ylittivät normeja, uhmasivat sovinnaisuutta, olipa kyse maalauksesta, musiikista tai mistä tahansa."

        Kyllähän itse kukin on nuorena eri mieltä monestakin asiasta, ei ainoastaan David Bowie. Hän ilmaisi yhdessä vaiheessa olevansa biseksuaali, mutta katui myöhemmin tätä, kun löysi Imanin, upean vaimonsa, jonka kanssa eli lopun elämänsä tuolta 90-luvun alkupuolelta. DB oli monipuolinen taiteilija, itse pidän kuitenkin enemmän jopa Lemmy Kilmisteristä, joka on/oli hevimuusikko. Tänään kuuntelin hänen yhden kipaleensa, joka oli melkein kuin Accept-yhtyeen Princess of the dawn, johon tykästyin joskus poikamme myötä. Se levy on meillä vieläkin LP:nä, mutta sen voi kuulla jo täältä Juutuubista. Samoin pidän Alan Parsons projectin In the lap of the gods - kipaleesta, joka on progressiivista poppia, melkein kuin oopperaa, melkein kuin Carmina burana, jota jalkapallomatseissa soitettiin. Myös jo aidsiin kuolleen laulajan Queen -yhtyeen kipaleet ovat mahtavan oopperamaisia ja progressiivisia ja taidokkaita äänialoiltaan, esim Bohemian rapsody. A-mummu osaa varmaan paremmin selittää nämä sävelkulut, mikäli on ikinä kuunnellut tämän tapaista musiikkia.


      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Kyllähän itse kukin on nuorena eri mieltä monestakin asiasta, ei ainoastaan David Bowie. Hän ilmaisi yhdessä vaiheessa olevansa biseksuaali, mutta katui myöhemmin tätä, kun löysi Imanin, upean vaimonsa, jonka kanssa eli lopun elämänsä tuolta 90-luvun alkupuolelta. DB oli monipuolinen taiteilija, itse pidän kuitenkin enemmän jopa Lemmy Kilmisteristä, joka on/oli hevimuusikko. Tänään kuuntelin hänen yhden kipaleensa, joka oli melkein kuin Accept-yhtyeen Princess of the dawn, johon tykästyin joskus poikamme myötä. Se levy on meillä vieläkin LP:nä, mutta sen voi kuulla jo täältä Juutuubista. Samoin pidän Alan Parsons projectin In the lap of the gods - kipaleesta, joka on progressiivista poppia, melkein kuin oopperaa, melkein kuin Carmina burana, jota jalkapallomatseissa soitettiin. Myös jo aidsiin kuolleen laulajan Queen -yhtyeen kipaleet ovat mahtavan oopperamaisia ja progressiivisia ja taidokkaita äänialoiltaan, esim Bohemian rapsody. A-mummu osaa varmaan paremmin selittää nämä sävelkulut, mikäli on ikinä kuunnellut tämän tapaista musiikkia.

        Sävelkulkuja en osaa arvioida muuten kuin sillä ovatko ne omissa korvissani nautittavia vai ei. Queenista olen aina tykännyt, etenkin FM:n voimakkaasta lauluäänestä, joka tosiaan oli hyvin oopperamaista. Kappaleesta tietysti riippuen. Juuri tuo mainitsemasi Bohemian Rapsody on mahtava.

        DB:tä tunne aika vähän. Eräs hänen alkuaikojensa "piisi" Life on Mars (tai ainakin jotain sinne päin on nimi) soi meilläkin kotona silloin tällöin, ja on edelleen hyvä, kun sitä kuulee.


    • Alkuperäinen-Rapu

      Toivottelen kaikille täältä "alalaatikosta" hyvää iltapäivää!

      Tulin juuri kirjastosta ja kaupasta. Totesin, että on se oikea talvi tullut. Tuuli oli tosi kylmä. Eipä taida, amummu, tulla kevät helmikuussa. Se nyt vähän siltä vaikuttaa, kun tämä talven tulokin viivästyi. Mitä tulee mämmiin, niin Malmin Prisma on myynyt sitä koko ajan. Syksyllä jo ihmettelin sitä itsekseni, kun huomasin nuo mämmiropeet laarissa.

      Hyvä kun Ali pääsi turvallisesti perille lämpöön. Sitten kun palaa takaisin, niin eiköhän jo meilläkin ole hieman lämpöisempää kuin nyt on.

      Nyt on kyllä mentävä katselemaan jotakin syötävää. Mitään ei ole kyllä nyt jäänyt tähteeksi, joten on mietittävä, josko viitsin laittaa juuri mitään!

      • e-a

        Menin juuri ulos ja totesin, että talvihan se

        Amuu, kevät ei siis tule helmikuussa. Ja nyt

        Malmin Prismaan. Heippa hei kaikki ja hyvää iltapäivää. Pusi pusi.


      • amummu

        Olipa koiralenkillä raikas puhallus. Kylmä ei kuitenkaan tullut, kun olin topannut villaa alle. Liikaakin, koska hiki tuppas yllättämään.

        Nyt sitten odottelemaan luvattua, öistä, runsasta lumisadetta. Saa keytlapionikin vihdoin kyytiä. Melkein onkin jo ruosteessa, vaikka sitä ahkerasti olen öljynnyt ja teroitellutkin.

        Meillä seisoo nyt keskellä olkkaria kaksi sähköpotkulautaa latauksessa. Siippa tilasi ne jo joskus elokuussa, ja nyt jo tulivat. Niistä on tarkoitus saada lapsille kulkuneuvot kevääksi, kunhan niihin vielä asennetaan nopeuden rajoittimet. Lapset intoilevat jo ajoharjoittelun kanssa, mutta vielä pitää odottaa. Hekin ovat sitä mieltä, että kyllä kevät tulee helmikuussa:D Jos laudat toimivat hyvin ja pysyvät ehjinä, niin ei tarvitse kaiken aikaa olla vaihtamassa polkupyöriä isompiin, kun lapset kasvavat niin kohinalla. Vuosi sitten syksyllä hankitut pyörät ovat nyt jo liian pienet.

        Noilla potkulaudoilla voi ajaa aikuinenkin. Stongassa on aika iso säätövara ja painoakin pyörän päälle saa ladata 80kg. Voisi olla hauska tehdä niillä kauppareissuja. Ties vaikka itsekin innostuisin hankkimaan sellaisen. Katsotaan, miten lähtevät toimimaan. Minulla itselläni on aina ollut huono tasapaino, joka on vain lisinyt iän mukana. Polkypyörällä en enää pariin kesään ole uskaltanut ajaa juuri sen takia. Tuolla potkulaudalla voisin yrittää. Siitä kun ei putoa korkealta, jos horjutus yllättää.

        Jostain tulee nyt kahvin tuoksu nokkaan. Siippa yllätti. Hän kun ei itse juurikaan juo kahvia, niin harvemmin sitä keitteleekään. Mutta nyt sen teki ja joi itsekin. Potkulautojen kunniaksi kai! Tai sitten arveli minun mielivän kupposta kuumaa tuulisen lenkin jälkiruoaksi. Oikeassa olikin.


      • wpel

        Voi perskuta, se on sitten "mummolle" kyytiä tiedossa, hanat auki ja nupit kaakkoon!
        Tuo olis nähtävä, kypärä päähän, pari vanhaa micheliniä rupin ympärille, turvasaappaat ja polvisuojukset (hups, onneks huomasin, meinas jäädä polvi- l pois), ja tööööt tööööt niinkuin maantiekiitäjä menoiks........

        Ja ....... piiipaa piipaaa... Töölöön >>


      • amummu
        wpel kirjoitti:

        Voi perskuta, se on sitten "mummolle" kyytiä tiedossa, hanat auki ja nupit kaakkoon!
        Tuo olis nähtävä, kypärä päähän, pari vanhaa micheliniä rupin ympärille, turvasaappaat ja polvisuojukset (hups, onneks huomasin, meinas jäädä polvi- l pois), ja tööööt tööööt niinkuin maantiekiitäjä menoiks........

        Ja ....... piiipaa piipaaa... Töölöön >>

        Joo, kypärä on, michelinitkin omasta takaa:)). Saappaat on vanhat Hait (pohjallisilla varustettuina) ja po(l)visuojuksina toimikoot puutarhurin toppaukset:D

        Laudoissa on töötti omasta takaa, ja sen ääni kurauttaa kurat housuun itse kullakin, kun sitä korvan juuressa töräyttää. Toivottavasti piipaakaan ei ole käheä, jos sen apua tarvitaan. Niin, ja pääsiskin Töölöön, mutta sinne meitä böndeläisiä viedään vain tosi hädässä. No, ite kyl pääsin sinne tuon pään kuplan takia, mut se ei ollukaan hätätila, vaan kärsivällisyydellä odotettu tapaus.

        Nyh kettiksen kanssa lenkille, ennen ku polut umpeutuu. Joutu tänne, ressu, hoitoon, kun taas isäntänsä liesussa.


      • wpel
        amummu kirjoitti:

        Joo, kypärä on, michelinitkin omasta takaa:)). Saappaat on vanhat Hait (pohjallisilla varustettuina) ja po(l)visuojuksina toimikoot puutarhurin toppaukset:D

        Laudoissa on töötti omasta takaa, ja sen ääni kurauttaa kurat housuun itse kullakin, kun sitä korvan juuressa töräyttää. Toivottavasti piipaakaan ei ole käheä, jos sen apua tarvitaan. Niin, ja pääsiskin Töölöön, mutta sinne meitä böndeläisiä viedään vain tosi hädässä. No, ite kyl pääsin sinne tuon pään kuplan takia, mut se ei ollukaan hätätila, vaan kärsivällisyydellä odotettu tapaus.

        Nyh kettiksen kanssa lenkille, ennen ku polut umpeutuu. Joutu tänne, ressu, hoitoon, kun taas isäntänsä liesussa.

        Voi mahoton, ihan miul alakaa sääliks käyvä kettis-vaaria, taas sinne työnneltäväks onneton joutu . Saaneeko hää ruokaa ees siellä? :)
        Lattiaki tietysti sill kiillotellaan rempan jäliltä :( Vuh vuh......


      • amummu
        wpel kirjoitti:

        Voi mahoton, ihan miul alakaa sääliks käyvä kettis-vaaria, taas sinne työnneltäväks onneton joutu . Saaneeko hää ruokaa ees siellä? :)
        Lattiaki tietysti sill kiillotellaan rempan jäliltä :( Vuh vuh......

        Joo, eikös se entinenkin akka todennut, että konstit on monet kun kissalla pöytää pyyhki? Miksei sitten mummu koiralla lattiaa:)

        Mutta nyt kevytlapioni jo hihittelee tuossa portaan pielessä: pääsee tänään töihin. Mutta ei vielä. En moneen kertaan meinaa lumitöitä tehdä. Itse asiassa, jos tarpeeksi pitkään odottelen, niin siippa töistä tullessaan tarttuu varmasti lapioon, kunhan ensin kaaloo kainaloitaan myöten noissa kinoksissa. Naapurin nuori parikin on kova tekemään lumitöitä, mutta ansiotyönsä rajoittaa sen harrastuksen harrastamisen iltapuolen tunteihin. Ovat hirmuliikkujia, joten lumen luonti on vain alkuverryttelyä heille.

        Rapusella eilen ollut melkoinen herkkuruoka. Silli kaikissa muodoissaan on minunkin lempparini, mutta yritän rajoittaa sen ostamista, koska purkillinen tai file menee alta aikayksikön, jos sellainen jääkaapissa on. Joskus kyllä syön silliä ihan vain siksi, että janottaisi. Minä juon liian vähän, kun koskaan ei ole jano. Puhutaan, että päivän mittaan pitäisi juoda ainakin kaksi litraa. Minulta ei onnistu, hyvä jos puoli litraa yhteensä nesteitä saan kumottua.

        En kyllä ymmärrä tuota veden juonnista kohkaamista. Talvellakin näkee nuoria naisia kulkevan vesipullo kourassaan. Ymmärrän kesällä sen tarpeen, mutta että kylmilläkin. Muotijuttu sekin. Joku julkkunainenhan oli joutunut sairaalaan tiputukseen, kun oli juonut liikaa vettä ja kropan suolat ja muut ainekset menneet ihan sekaisin.

        Jokohan Babbali on hankkimasssa lounasta nilviäisravintolassa. Ties vaikka kuitenkin söisi tänään kamelipihvin. Varmaan harmittaa, kun ei pääse täällä kaivelemaan Polleaan kinoksista. Siinä kun tulisi päivän kuntoiluannoskin nautittua.

        Hyvää päivää! Pitäkää nenä pinnalla - hangen!


    • hh-riitu

      "Pusi pusi" Mistäs päin tänään tuulee? Luin eilen illalla vain tämän ketjun kirjoituksia, en halunnut itse sekaantua moiseen. Mutta e-a, olen kyllä lievästi sanottuna hämmästynyt säikähtäin kaikesta siitä, mitä sinun näppäimistä on irronnut. En alkujaankaaan ymmärtänyt, mikä koko rumien sanojen heiton oli laukaissut. Ja toi v-sanan käyttö ......
      No, ei
      kannata tänään jatkaa enää....

      • wpel

        Tere Riitu, jatka toki ihmeessä, antaa nyt "pojan" tuuletella kun oikein ahistaa ja puristaa. Minun pitäis viel jatkaa työstämistä kunhan ehtii välillä täs syömään ensin.


      • e-a
        wpel kirjoitti:

        Tere Riitu, jatka toki ihmeessä, antaa nyt "pojan" tuuletella kun oikein ahistaa ja puristaa. Minun pitäis viel jatkaa työstämistä kunhan ehtii välillä täs syömään ensin.

        Sun rinnalla kaikki on miehii

        Jatkaa työstämistä, vai niin. Kylä kiirettä pitää noin tärkeel penskal, ettei oikein ehi syömäänkään.


    • wpel

      Whonever:

      "Sienistä puheenollen, taitaa Alillakin olla ankeat olot kuin mummolla kamelin alla, kun ei ole edes sieniä mailla eikä halmeilla. Vai muistikohan ottaa pari kapsäkkiä torveloita ynnä muita kääpiä mukaan?"

      Heh, kyl se varmaan on jotain sienii mukana vieny? Mutta jos ei muistini täysin petä ( aika mahdotonta) niin taisi se pirulainen löytää sieltä jostain aavikonlaidaltakin DalleVallen tatei.

      Ja juu, kyllä DB iskee joillakin osilla meikäänkin vaik toisin luulis. Keposet mullat hänelle.

    • Cee-Lila

      Tänään emme olleet apen asunnolla, U oli TTT-töissä, minä tein inhoamaani kodin työtä, imuroin ja vaihdoin lakanat makkariin. Sitten paistoin lettuja, joita U on kaivannut jo pitkään. Eilen saimme kutsun U:n enon hautajaisiin, tänään stadilaisen kaverimme hautajaisiin, molemmat samana päivänä, joten enon hautajaisiin menemme. U jopa arkun kantajaksi. Ihmisten ei pitäisi kuolla talvella. Eno haudataan arkkuhautaan, tuolla 250 km:n päässä stadista, toivottavasti ei ole karsea pakkanen.

      • wpel

        Teillä nyt noita kehnompia kutsuja pukkaa kasapäin sitten. Saa ny nähä millainen myräkkä huomenis iskee, ennusteet ainakin melko rajut. Nyt sitten liikenne taas jumiin kun ei entisestäkään pakkashommista ainakaan junat ole kulkeneet normaalisti.
        Nyt sentään varoiksi peruvat vuoroja etukäteen.
        Kyllä tuo suht`kovaa talvea näyttää ainakin 10 vrk:n ennusteet.


    • wpel
      • amummu

        Päivän naurut!! Kiitti!


    • wpel

      "Nyt on kyllä mentävä katselemaan jotakin syötävää. Mitään ei ole kyllä nyt jäänyt tähteeksi, joten on mietittävä, josko viitsin laittaa juuri mitään!"

      Noh, näitkös mitään syötävää ? Kyllä se "nälkä" kun kurnasee niin kummasti jotain viittii kokata. Vaik tänään selvis itte "tähteillä" ja eihän se suuppa kun paranee kun sen lämmäyttää ja ääntä kohti hutasee.

      • Alkuperäinen-Rapu

        No, näin sitten kun jääkaappia tutkin, pari kevytsuolattua sillifilettä. Leikkelin ne ohuiksi paloiksi, samoin silputin siihen sipulin ja kaksi kananmunaa. Purkillinen smetanaa ja desin verran kermaa. Mausteeksi viinietikkaa ruokalusikallinen, sekoitus ja jääkaappiin maustumaan. Ohjeen mukaan niitä pitäisi pitää siellä ainakin puolivuorokautta, mutta nälkä ei antanut odottaa niin kauan, joten laitoin perunat kiehumaan ja tein salaatin. Sitten nautin - oli pitkästä aikaa tosi hyvää silli noin laitettuna. Nyt sitä herkkua on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä, joten iltapalaksi sitä ruisleivälle, niin johan uni tulee.

        Ensi viikolla sitten alkaa keittoviikot.


      • wpel

        Ain sitä jotain löytyy kun kaappeja kaivelee, tuo pakastin välillä ihan "arvaamaton" mitä sieltä vastaan tulee. No siellä säilyy onneksi, jääkaapissa ei välttämättä kaikki pitkiä aikoja.

        Kyl meikäkin on seonnut ja homeessa. Ennen ei kyl homejuustot menny ja nyt taas tuli vetäistyä tummalle rukiiselle paksulti ranskalaista Le Brie President- valkohometta. Ja eilen vasta loppus Castellon vastaava tanskalainen.

        Mutta mistäs hiijestä tietää että homejuusto on pilalla? Kun tuntuu et mitä vanhempaa sen parempaa, kuten yleensä muutkin juustot. No kai sen tietää jos pois pitää sylkäistä ? Vai..


    • Whonever

      Eteenpäin se on sekin, sanoos mummo kun lumessa kaatu.

      Meinaan että ny sitä tuloo taivahan täyreltä täälläki. Ois joutanu kyllä siellä stadissa tulemaan nääkin lumet.
      Ennusteen mukaan 20 senttiä keskiviikko iltaan mennessä. Onneks on kola. (ja riuska vaimo)

      Mutta nyt on kyllä mentävä maanantaisaunaan.

      • wpel

        Tääl mittään viel tule mut entistä on 10 cm. Joo, aika pirukseen se lupas tulevaks kyllä, ei huolis. Saurin varaston koneet kumminkaan mihkään kerkiä.
        Sinne pohojanmaan pelloille paremmin mahtuis valakiat.


    • Ali-Baba

      Niin kuin huomasitte, niin taisin liueta savannille juuri oikea aikaisesti. Viikon ehdin olla pakastinkokemusta hankkimassa mutta onneksi en enää vaakasuoraan puhaltavia lumi ja jäämyrskyjä. Nyt jo tuntuu vanha kehys missä matkustelen alkavan sopeutua ja kas kummaa taas kun vaihtoi säätä kerrasta kunnolla niin alkoi pukkaamaan paksua ysköstä, Joks vuasi sama juttu. Onneks täällä on vapaat apteekit ja niitä on tiuhassa ja ne on auki ptkään. Useimmat lääkkeet löytyy heti hyllystä. Jotain harvemmin käytettyä saattaa olla vaan aloitukseen.
      Suomessa keskustellaan apteekkien avauksesta ja minun kokemukdeni kertoo kyllä ihan epäilyksettä että jos apteekkikilpailu avataan niin asiakkaan saama vastine paranee ihan merkittävästi.

      Sama vuokra asunnoista joista Hesassa keskutellaa na kuten esiomerkiksi Sinnemäki ihan tosissaan ettei vuokralaisia voi sijoittaa liikaa yhnteen talon tai alueelle kun ne ovat sosioaalitapauksia ja tulee huono järjestys ja kaikki sotketaan ja hävitetään (Sinnemäki ja Arhinmäki asustelevat muuten itse kaupungin asunnoissa mutta unohtavat kertoa sen noita älyn väläyksiään esitellessään.

      Tämä Internationl Citykin miss' nyt jo ties kuinka monetta kertaa asun on 120000 asukkaan lähiöomlla tarpeelisella ja vilkkaalla sokkelielämällään. Täällä asuu ihmisiä kymmenistää maista paitsi ei yhtään paikallista. Täällä ei olemilloinkaan ollut mitään järjestysongelmia, ei siivotonta eikä erityistä asuntojen hävittämistä.
      Jos Helsinkiin kyettäisiin siirtämään yhtä hyvä järjestys niin ei olisi minkäänlaista estettä rakentaa ihan puhtaita vuokralähiöitä. Luulen ett' se syy olla hyväksymättävuokralla asumista normaaliasumiseksi johtuukin ihan muusta kuin järjestysongelmista.

      Ugh, sori siitä!

      • wpel

        Teret. Sulla ny kävi taas tsäkä että talvee karkuun pääsit, arkajalaka. No olihan se ennusteissa nähtävissä mitä tuleman pitää.
        Nielit sitten heti hiekanpölyä ja kuivaa ilmaa niin kurkkuunhan se takertuu.

        Juu katos kun Sinnemäki ? tai ainakin Arhis asuu Hitas-kämpässä niin eihän niihin "sosiaalitapauksia" voi asuttaa, selvähän se.

        Mutta kyllä on pakko myös sanoa että mihin useampaan talokompleksiin on pelkästään lähes "sosiaalitapauksia" asutettu niin onhan niissä ne tietyt ongelmat olemassa, ja ihan silmin nähtävissä.
        Syy ei tietysti ole asumismuoto, vuokra-asuminen vaan asukkaiden taustat sekä elämäntavat. Mutta luulen että nuokin ongelmat olisi paljolti vähennettävissä jos jollain muotoa asukkaat saataisiin sitoutumaan kustannuksiin mitä esim. paikkojen tuhoilu maksaa.

        On tavallaan aika raakaa peliä vuokratasoa nostamalla maksattaa itse vuokransa hoitavilla myös ne ylimääräiset kulut mitä pieni osa tekee "tuhojaan". Nämä kun harvoin itse maksavat asumisestaan juurikaan mitään.

        Elä tukehu niihin pirun etanoihin ja toukkiin mitä syöt siellä, muista niliviäisiä unohtamati.


    • Ali-Baba

      Sataako lunta, kuuntelen?
      Täällä ei sada lunta !
      Hilpasen tästä nyt ihmisten aikaan toimistolle. Kello täällä sen 2 tuntia edellä Suomen ajasta.
      Melkein kaikki tarpeet valmiin pidempää oleskelua varten.
      Kertokaa montako metriä kinosta tuli Hesaan tänään.
      Onneksi sain Pollen parkkeerattua kolmannelle linjalle pois siitä pääteiden aurauskammotuksesta eli se saa rauhassa levätä lämmittävän lumikerroksen peittämänä kuin karhu talviuntaan

      • wpel

        Haloo haloo, juu, tulee niin sakeesti ettei tiedä paljonko on jo :) Uutta ehkä nyt aamun tunteina 10-15 cm entinen 10 >> iltaan mennessä voi olla se 40 cm.
        Pärsse. Niin ja "lämpöä" nyt sellanen -9 .

        Ja tuolla "kirkolla" pitää vaan jotenkin lähteä käymään, pääseeköhän muuten kuin hiihtämällä? Mutta jaa, milläs hiihät perskuta kun ainoot sukset ovat satojen kilometrien päässä?

        Varmana hra, Whokin vasta on kaivautumassa oveltaan etsimässä sitä audiaan metallipaljastimen kanssa sukelluspuvussaan ?


      • Whonever
        wpel kirjoitti:

        Haloo haloo, juu, tulee niin sakeesti ettei tiedä paljonko on jo :) Uutta ehkä nyt aamun tunteina 10-15 cm entinen 10 >> iltaan mennessä voi olla se 40 cm.
        Pärsse. Niin ja "lämpöä" nyt sellanen -9 .

        Ja tuolla "kirkolla" pitää vaan jotenkin lähteä käymään, pääseeköhän muuten kuin hiihtämällä? Mutta jaa, milläs hiihät perskuta kun ainoot sukset ovat satojen kilometrien päässä?

        Varmana hra, Whokin vasta on kaivautumassa oveltaan etsimässä sitä audiaan metallipaljastimen kanssa sukelluspuvussaan ?

        Ehei täällä juuri mitään lunta tule. Yhteensä on tullut noin 5 cm. Loput 50-100 cm tulee tietysti hesaan. Mää taidan laittaa ulkogrillin lämpiämään illalla.


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        Ehei täällä juuri mitään lunta tule. Yhteensä on tullut noin 5 cm. Loput 50-100 cm tulee tietysti hesaan. Mää taidan laittaa ulkogrillin lämpiämään illalla.

        No on tää niiiiiin väärin taas, pemajurk.....
        Niin, voi sitä grillata siel lumilinnan sisälläkin.


    • e-a

      Voihan nenä. Olen alkanut työstämään somen keskustelupalstojen nerokkaimpia ilmentymiä ja ei sitä Elämää voi mitenkään sivuuttaa, ihan on ykkönen lajissaan.. Antoisa aarre-arkku on meinaan.

      Ensin pieni näyte teknisistä kotikoneista, niiden huollosta ja kätevyydestä vaikkapa olohuoneessa liikkumiseen. Yhtä vaan ihmettelen, että lepakot keittelevät kahvia.

      "Saa keytlapionikin vihdoin kyytiä. Melkein onkin jo ruosteessa, vaikka sitä ahkerasti olen öljynnyt ja teroitellutkin."
      "Meillä seisoo nyt keskellä olkkaria kaksi sähköpotkulautaa latauksessa"
      "Noilla potkulaudoilla voi ajaa aikuinenkin."
      "Jostain tulee nyt kahvin tuoksu nokkaan. Siippa yllätti."

      • amummu

        Olen niin onnellinen, että Elämä luo sinullekin antoisia luku- ja kirjoitusrupeamia. Oot huomannut näämmä, että ilman niitä - meitä - et tulekaan toimeen:D.

        Kun työstät tekstejäni, niin ota nyt helkkarissa jo käyttöön sana eikä. Tuo "ja ei" kuullostaa niin wannabe-sanataiteilijan ilmaisulta.


      • e-a
        amummu kirjoitti:

        Olen niin onnellinen, että Elämä luo sinullekin antoisia luku- ja kirjoitusrupeamia. Oot huomannut näämmä, että ilman niitä - meitä - et tulekaan toimeen:D.

        Kun työstät tekstejäni, niin ota nyt helkkarissa jo käyttöön sana eikä. Tuo "ja ei" kuullostaa niin wannabe-sanataiteilijan ilmaisulta.

        "Olen niin onnellinen"

        Tuossa muuten itse kirjoittamasi otsikko tutkielmalle, "Mistä onni muodostuu" No voihan sitä tietysti lähteä tutkiin luonnonoikkujenkin kautta. Että siippa ja ammu ...

        En todella tule toimeen ilman teitä, sillä eihän moni muukaan tutkimusarkistoistaan luovu.

        "Tuo "ja ei" kuullostaa niin wannabe-sanataiteilijan ilmaisulta."

        Kylä siäl on oikke luannonihme, lehmä analysoimassa tekstejä.


    • e-a

      Juu ja sitten kotomaan matkustamisen ja paikanvaihdon ylimestari

      "Teret. Sulla ny kävi taas tsäkä että talvee karkuun pääsit, arkajalaka."

      Ite mestari tulee avohoitoon vaik vois olla suljetullaki. Saahan siellä lämmön ja ruuan. Mikä siis todellisuudessa on vain karvalakkikomitean puheenjohtajalta pelkkää pelkuruutta. Nylkee kuin intiaani villipetoja kesällä, ei syö kuitenkaan saalistaan. Oikee luannon ihmemies. Näyttäytyy näillä, ah niin mehevillä kirjuutusmarkkinoilla, mitä nyt toimistotöiltään ehtii. Ja ehtiihän se.

      "Mutta jaa, milläs hiihät perskuta kun ainoot sukset ovat satojen kilometrien päässä?"

      Mitäs pärsse niitä siellä pitää, no rekvisiittaa kait. Ota kuva ja lähetä näille muille toopeille todiste, että ihan on sukset sulla toope.

      • e-a

        Ny täytyy poistua, toimisto oottaa.

        Tuossa oli vasta löysimmät tapaukset. No täytyy mietti, miten rakentaa ihmeellinen taru ihmeellisyyksistä


      • amummu
        e-a kirjoitti:

        Ny täytyy poistua, toimisto oottaa.

        Tuossa oli vasta löysimmät tapaukset. No täytyy mietti, miten rakentaa ihmeellinen taru ihmeellisyyksistä

        Millä??


    • Cee-Lila

      Tuuheata lumisateista päivää. Valkoinen näkymä aukeaa olkkarin ikkunasta, maa, meri , taivas ja niemennokat kaikki samaa valkeaa. Onneksi ei tarvitse lähteä minnekään.

      • wpel

        Moro, olihan aika myryä eikä loppua vielä näy. Tulin vähän aikaa sitten tuolta "kirkolta" ja nyt jopa kerkisin syömään "ihmisten ajoissa". Pirullisen liukasta noilla metroasemien laitureilla, on vetäissyt melkein peileiksi lattiat.
        Kiirettä pitää kalustoilla että saavat jotenkin noita väyliä auki pidettyä. Eivätkä joka paikkaan ehdi varmasti moneen päivään.


    • Ali-Baba

      Hiukan lumisen näköistä näyttää olevan noista Hesarin tuoreiosta kuvistakin päätellen. Tuon voisi kuvitella olevan sellaita mitä Dr Who väläytti että kaatunut kuin mummo lumihankeen. Itsekin on niin syvään hautautunut että sieltä ei pääse ulos edes nettibitit!
      Minä parka nyt joudun vaan netin välityksellä seuraamaan tuota valkoista maailmaa.

      Nyt riittää kuitenkin lunta amummullekin pakastettvaksi minulle kevättä varten ja rouva cee ei kyllä sieltä rannikolta pääse kinoksilta edes kauppaan. Toivottavasti on ruokaa kaapissa muutamiksi päiviksi.

      • Cee-Lila

        Nyt on vielä ruokaa, huomenna on kaivauduttava hangesta, mutta jos emme kaivaudu, emme nälkään kuole todellakaan. On tonnikalaa pari purkkia kaapissa, pottuja, porkkanoita, leipää, sekä puikulaa, että näkkäriä, juustoja montaa sorttia, teetä ja kahvia, nuudeleita, makaroneja, munia jne. Kyllä ruuassa löytyy.

        Mites sinulla siellä, onko huoneesi hyvin ilmastoitu? Meillä tuulen suunta on varmaan muuttunut, kun kämppä ei ole niin viileä kuin eilen.


    • wpel

      Eipä ollut vaikea arvata että kihniön Donald Tumppi on täällä meuhunnut.
      "Ny täytyy poistua, toimisto oottaa."

      Mihis ny, ai niin kun sulla on yks-vai kaksreikäinen se toimisto, pitäähän siellä toki käydä. Täs just näin konetta lämmitellä että taaaaaaas pääsee työn ääreen..

      Hih, juu kun vilkaisin noita juttujas niin kyl amummu varsin oikeaan osuu, kyl sulla nopeesti ikävä näyttää tulevan :) Tää sopiikin sinuun aika hyvin. (ainakin naisia kohtaan täällä).

      https://www.youtube.com/watch?v=VinY15Cystc

      "Rohvessori" jatkaa vain valitsemallaan tiellä...........

      • e-a

        Toimistossa kokoan juuri myös sinun, Donald Juntin juttuja. Ja muutkin "miehet" ja miehenpuolikkaat, ei teitä oo unohettu. Voi voi, valtava lähdeaineisto aina sieltä alusta asti

        Ei ehi ny muuta.

        Ei oo ikävä, ei todella. Usko vaan, jo pelkkä lähdeaineistosto naurattaa ja siitä kun pääsee työstämään...

        Pusi pusi


      • wpel

        "Ei oo ikävä, ei todella."

        Ei ollenkaan uskottavaa, hra. rohvessori, kun et pysty poissakaan olemaan. Eipä silti, kyllä yks tollanen pellesvenssoni aina hupina menee.
        Mutta heitäs voltti pertsa, tai no vitska vetoo ettei se onnistu sulta kumminkaan.

        Smack, smack

        PS. Pertana, mull on lähdeaineisto ( ei- tosto) tältä päivää purettuna ja odottaa vaan toiselle levylle ajoa.


    • Alkuperäinen-Rapu

      Mä oon aivan poikki!

      Aamulla aikaisin kahlasin lumessa bussipysäkille. Aura-autoja ei näkynyt mailla halmeilla. Jalkakäytävällä kapea polku vain.

      Kun tulin pysäkille, niin oli 11 minuuttia minun kyytini tuloon, mutta sitten kun oli enää "viisi pientä minuuttia" niin yht'äkkiä näyttötaululle ilmestyikin 17 minuuttia. Vuoro välistä pois. Arvatkaa harmittiko ja paleliko?

      Kun sitten kyyti tuli, niin Malmilla oli aivan auraamatonta myös. Syvässä lumihangessa sai kauppaan kahlata. Joku mies yritti kolalla työnnellä kauppojen oven edestä lumia pois.

      Pelotti kotimatka kulkea painavien kassien kanssa sitä kapeaa polkua kotiin. Kassit todella painoivat, kun kävin ostamassa sunnuntaita varten kaksi pulloa punaviiniäkin, jos joku haluaa. Ne olivat jo painavat, mutta sitten menin Prismaan varsinaisille ostoksille. Ostin kolmekiloa paistijauhelihaa. Neljä pakettia a 750g. Ja vielä vaikka mitä muuta, tosin kevyempiä juttuja.

      Yli kaksituntia seisoin keittiössä ja pyörittelin ensimmäisen satsin pullia. Puolitoistakiloa on nyt valmiina (hyviäkin) jäähtymässä ja sitten pakasteeseen odottamaan sunnuntain uunilämmitystä. Huomenna teen tuon toisen satsin.

      Eipä tuo raadanta tuohon loppunut. Oli mentävä tekemään lumitöitä, että Hesarin saa aamulla postiluukusta eteiseen. Tässä taloyhtiössä maksetaan tuo Hesari eteiseen, muu päiväposti tulee laatikkoon. Tänä aamuna Hesari tuli tavallista myöhempään ja ajattelin jo, että täytyykö ruveta soittelemaan sen perään. No tuli sitten soittelematta.

      Avo trassilla on lunta "hanget korkeat nietokset"...nutta en jaksa tänään mennä niitä heittelemään. Huomenna sitten...

      Nyt syömään - ei ole kyllä yhtään nälkäkään. Liika rasitus kait syynä.

      • Cee-Lila

        Voihan nenä sinua rapu. Raadat tavaroita kilokaupalla kotiisi umpihangessa. Tuli mieleeni anoppini, joka kantoi umpihangessa kotiinsa 5 henkisen perheen yhden ison koiran ruuat, apella oli auto, mutta ei tullut mieleenkään auttaa vaimoansa kauppareissuilla. Eikö sinun poikasikin muuttanut melko lähelle, voisit pyytää häntä vaikka kerran viikossa avustamaan kauppakassien tuomisessa kotiisi, kun olet ensin itse rauhassa ne tavarat valinnut kaupoista? Tiedän, että miehet inhoavat kaupoissa käyntejä, niin U:kin. Mutta autolla kamat kuljetamme kotiin, hän on se kantakirjakameli, näin hauskasti sanottuna. Minäkin sain taas tänään Hesarin laskun 105 euroa, kotiin kannettuna 3 kk:n ajan.


      • Alkuperäinen-Rapu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Voihan nenä sinua rapu. Raadat tavaroita kilokaupalla kotiisi umpihangessa. Tuli mieleeni anoppini, joka kantoi umpihangessa kotiinsa 5 henkisen perheen yhden ison koiran ruuat, apella oli auto, mutta ei tullut mieleenkään auttaa vaimoansa kauppareissuilla. Eikö sinun poikasikin muuttanut melko lähelle, voisit pyytää häntä vaikka kerran viikossa avustamaan kauppakassien tuomisessa kotiisi, kun olet ensin itse rauhassa ne tavarat valinnut kaupoista? Tiedän, että miehet inhoavat kaupoissa käyntejä, niin U:kin. Mutta autolla kamat kuljetamme kotiin, hän on se kantakirjakameli, näin hauskasti sanottuna. Minäkin sain taas tänään Hesarin laskun 105 euroa, kotiin kannettuna 3 kk:n ajan.

        Niin, se on aina joskus pelkkää raatamista tämä elämä. Olen kyllä jo tottunut raijaamaan tavaroita kotiin, vaikka ennen kauppareissut meilläkin tehtiinkin autolla. Tietystin saisin "automiehenkin" apuun, mutta kun poika on nyt todella kiireinen, samoin miniä, joka joutuu myös matkustelemaan paljon työnsä takia, ja minulla on nämä omat aikatauluni, menen kauppaan silloin kun minulle sopii, enkä halua odotella milloin esimerkiksi pojalle sopii. Joskus kyllä ajattelee, että vois se kantajakin olla joku muu kuin minä aina.

        No nyt olen taas voitonpuolella, mitä tulee sunnuntain suhteen. Salaattiaineita ja jotain muuta kevyitä juttuja käyn hakemassa perjantaina.


      • Cee-Lila

        Hyvä juttu, en itsekään halua olla sitoutunut mihinkään aikatauluihin, olen sikäli myös oman tieni kulkija, mutta onneksi U on kuljettajani, koska hänen tavaroitaan etupäässä kuljetetaan, itse eläisin melkein pyhällä hengellä, vaikka en mikään uskovainen olekaan.


      • wpel

        *"Mä oon aivan poikki!

        Aamulla aikaisin kahlasin lumessa bussipysäkille. Aura-autoja ei näkynyt mailla halmeilla. Jalkakäytävällä kapea polku vain.

        Kun tulin pysäkille, niin oli 11 minuuttia minun kyytini tuloon, mutta sitten kun oli enää "viisi pientä minuuttia" niin yht'äkkiä näyttötaululle ilmestyikin 17 minuuttia. Vuoro välistä pois. Arvatkaa harmittiko ja paleliko?"*

        Niinpä, oliskos voinut käyttää "harkintaa" ja siirtää tuo keikka vaikka huomiselle? Kun tuon jo uutisista kuuli ja näki että on syytä varautua ettei bussitkaan välttämättä kulje lähellekkään aikatauluissaan :(
        Tuossa aamulla metrolle mennessä kysäisin tuolta pitkän , syksyllä aloitetun linjan kuskilta päättärillä et kuis menee? Naurahti ja sanoi et menee just kun ei hätäile ja joka toinen vuoro ainakin välistä jää pois heiltä.

        Ja voisi jo varmasti vaikka "ulkoistaa" nuoremmille noiden syöminkien valmistelut? Ugh.


      • wpel
        Cee-Lila kirjoitti:

        Hyvä juttu, en itsekään halua olla sitoutunut mihinkään aikatauluihin, olen sikäli myös oman tieni kulkija, mutta onneksi U on kuljettajani, koska hänen tavaroitaan etupäässä kuljetetaan, itse eläisin melkein pyhällä hengellä, vaikka en mikään uskovainen olekaan.

        "itse eläisin melkein pyhällä hengellä, vaikka en mikään uskovainen olekaan."

        Tuo on huomattu että syöt kuin häkkilintu? Hitto jos kokonaan unohat kohta tuon vähänkin niin käy pian kuin sille Valden hevoiselle !


    • Riitukka07

      Tervehdys Hämeen lumisista maisemista!
      Lunta tulloo että hirvittää mutta siitä huolimatta piti mennä apteekkiasioille. Selvisin hyvään aikaan takas ennenkuin alkoi sakein sade. Ja tämähän on mun lemppari ilma. Kakarana piti lähtee hiihtolenkille kun mitä kovin tuisku sattu olemaan ja äet manas että mitä tuo nyt on kun tuommoseen koiranilmaan pittää pukkautua.
      Vielä oli torilla joulukuusi pystyssä mutta ilman valoja. Oli oikastu vähän ennen joulua kun valtakunnan mediassa oli mainittu vinosta kuusesta. Tais olla 7sijalla kuusikilpailussa. Hijasta sanon minä kuten kaikki muukin. Rouva Cee kyseli aiemmin tähtiananaksesta. Ei ole mulla koskaan ollut mutta nähnyt olen ja on kaunis. Kuukkelista löytyy hoito-ohje. Kerran aikoinaan leikkasin tuoreesta ananaksesta sen kasvupuolen ja laitoin ensin veteen ja muutamia päiviä jälkeen multaan. Mutta ei se ruvenna kasvamaan vaikka joku oli joskus onnistunut ainakin kehumaan et hyvin kasvais mutta ei minulla onnistunut. Jouluksi papan tytär toi puna-valko amarylliksen. Ainakin 7 kukkaa on pukannut ja hyvin voi ainaskin tähän asti. On ollut aikaisemminkin minulla "amar" mutta sipuli on häippässyt olemattomiin kesän aikaan. Äitimuori osa senkin taidon että sai kukkimaan monet kerrat. Pittää kohta ruveta aattelemmaan tomaatin siemeniä muttei vielä Anttilassa näkynnä. Taimimulta on kuitenkin jo ostettu.
      Kaupungissa käveli Guutmannissa kaupunkimme "sellisti". Liekö rouva sairastunut kun usein olivat yhdessä ostoksilla. Minä niin oon tykännyt hänen laulamastaan Konsta Jylhän joulaulusta ettei se muitten laulamana oikein kuulosta miltään. Jos rohkeneisin joskus pyytäisin häntä se laulamaan. Mutta tiedän etten kummiskaan kun
      oon tällänen hissukka
      Vein aamulla lapun "listapojille" laatikkoon ja sepäs oli puolillaan viestejä joten on sitä näköjään korjattavaa sanosin melko jokaisessa asunnossa ja rapussa on 9 asuntoo joten korjauksia piisaa. Saa nähdä koska sitten aloittavat korjauskiertueen.
      Tällä palstalla on näköjään ollut pyörremyrskyjä liikkeellä että ihan tässä peljästyy kun ei oo oikein tuo sana minulla hallussa mutta olen yrittänyt ainakin etten tuottaisi sanoillani pahaa mieltä kenellekkään. Näin sannoo aeto savolainen! Eläkäämme sovussa!

      • wpel

        Terviiset takaisin ja kyllä meilläkin nyt valakiaa riittää, kerkeshän sitä paikoin tulla entisen päälle lähes 30 cm.

        "Kaupungissa käveli Guutmannissa kaupunkimme "sellisti"."

        Kukahan mahtanee tuo"sellisti" olla ? Vaikka tiijä jos tää a-mummu tietäiskin kun liippaa vähän hänen tuntemaansa genreä paremmin kuin meikäläisen. Toki K.Jylhän jopa meikäkin muistaa hyvin, ehkä lähinnä siitä Vaienneesta viulusta paremminkin.

        Noin siinä yleensä aina käy että remppamiesten jälkeen tulee korjaajat sitten turneen tekemään, aina jää jotain fiksattavaa.


      • amummu
        wpel kirjoitti:

        Terviiset takaisin ja kyllä meilläkin nyt valakiaa riittää, kerkeshän sitä paikoin tulla entisen päälle lähes 30 cm.

        "Kaupungissa käveli Guutmannissa kaupunkimme "sellisti"."

        Kukahan mahtanee tuo"sellisti" olla ? Vaikka tiijä jos tää a-mummu tietäiskin kun liippaa vähän hänen tuntemaansa genreä paremmin kuin meikäläisen. Toki K.Jylhän jopa meikäkin muistaa hyvin, ehkä lähinnä siitä Vaienneesta viulusta paremminkin.

        Noin siinä yleensä aina käy että remppamiesten jälkeen tulee korjaajat sitten turneen tekemään, aina jää jotain fiksattavaa.

        Oiskohan tuo sellisti on Karoly Garam. Hän ainakin po. joululaulun on levyttänyt. Muuta levylle laulanutta sellistiä en tiedä.


      • wpel
        amummu kirjoitti:

        Oiskohan tuo sellisti on Karoly Garam. Hän ainakin po. joululaulun on levyttänyt. Muuta levylle laulanutta sellistiä en tiedä.

        Joooo`o, oishan tuo meikä mehtäläisenkin pitänyt muistaa :( Kyllä joku mielikuva alkoi kaalissa hyrrätä mutta kun ei losahtanut niin ei. Olis voinu joskus vaikka parin viikon sisällä , ping! :)


    • e-a

      Voi persehen suti, ettekö sanoisi jumal'auta ....

      http://kuvapilvi.fi/k/yzlu.jpg

      Milläkö toimistoon, no ei ainakaan potkulaudalla. On siinä kysymys kans. Oikein suomenkielen lettutohtori asialla, ammun röyhtäilyjä lisää, ni voi tehä ihka uuden aapisen.

      • amummu

        Sori siitä. Mä en hokannu osottaa sormella, aattelin et kun sä oot niin viksu niin ymmärrät neuvomattakin. Sähän uhkasit miettiä...


      • wpel

        Hih, kaikki muut kai tuon hokas paitsi itse kielibasa rohvessoori :))


    • Cee-Lila

      Riitukka 07, oli mahtavan kiva kirjoitus taas sinulta. Älä pelästy näitä pyörremyrskyjä, niitä on aina täällä tietyin väliajoin, kun on tarve purkautua, kuten Etna tuolla Sisiliassa alvariinsa :-) Etkä ole mikään hissukka, vaan kerrot aidon elävästi asiat niin kuin ne ovat. Ei siihen voimasanoja tarvita.

      Se timanttiananakseni on edelleen hengissä ja loistaa upean punaisena. Hoito-ohjeita olen kuukkelista lukenutkin.

      Lapsena itsekin rakastin lumisia ilmoja, nytkin, kun katsoin keittiön ikkunasta pihalle, oli joku isä pihalla kahden pikkulapsen kanssa, jotka tekivät lumienkeleitä hankeen, on niin paljon lunta tullut koko päivän. Aikoinaan itsekin laskin jollakin pulkalla jäistä liukumäkeä ja tapani mukaan, pyllähdin ja löin pääni, mutta ei tapahtunut pahempaa, koska minulla oli paksu ns teddyhattu päässä, ei ollut kireätä pipoa, mutta puuleluja kylläkin oli, esim puiset nukenvaunut ja kuttaperkkanukke, mistä olin ikionnellinen.

      • amummu

        Minullakin aikoinaan oli puiset nukenvaunut, jotka isä oli tehnyt. Kauniin siniset, missä kyljissä maalatut kukat. Ainut vika niissä oli se, että yksi pyörä irtosi jatkuvasti, ja vaunujen työntely oli hankalaa sen takia. Silloin ei kai, ainakaan meidän perheessä, ollut saatavilla kovin kummoisia vehkeitä ja tarvikkeita, joilla pyörät olisi saatu kiinnitettyä kunnolla.

        Hurrikaanit tulevat ja menevät. Olen kyllä omasta puolestani pahoillani, että "ilmasto" täällä välillä lämpenee liiaksi, mutta en minäkään henno kaikkea ihan ilmaiseksi vastaanottaa. "Kaikkihan on maksettava eikös juu..."


      • Cee-Lila
        amummu kirjoitti:

        Minullakin aikoinaan oli puiset nukenvaunut, jotka isä oli tehnyt. Kauniin siniset, missä kyljissä maalatut kukat. Ainut vika niissä oli se, että yksi pyörä irtosi jatkuvasti, ja vaunujen työntely oli hankalaa sen takia. Silloin ei kai, ainakaan meidän perheessä, ollut saatavilla kovin kummoisia vehkeitä ja tarvikkeita, joilla pyörät olisi saatu kiinnitettyä kunnolla.

        Hurrikaanit tulevat ja menevät. Olen kyllä omasta puolestani pahoillani, että "ilmasto" täällä välillä lämpenee liiaksi, mutta en minäkään henno kaikkea ihan ilmaiseksi vastaanottaa. "Kaikkihan on maksettava eikös juu..."

        Olen itsekin pahoillani, että ketju on mennyt tällaiseksi, täällä ei pelkästään keskustella ja kerrota kuulumisia, vaan haukutaan törkeästi muita kirjoittajia, kuten sinua ja Wpeliä ja sanoilla, jotka ovat täysin ala-arvoisia. Ihmettelen, mitä tämän henkilön sisäpiirissä tai omassa päässä on tapahtunut. Ei hän aina ole ollut tuollainen. Vaikka on aina erikoinen ollutkin, mutta nyt on mennyt jotenkin överiksi.


      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Olen itsekin pahoillani, että ketju on mennyt tällaiseksi, täällä ei pelkästään keskustella ja kerrota kuulumisia, vaan haukutaan törkeästi muita kirjoittajia, kuten sinua ja Wpeliä ja sanoilla, jotka ovat täysin ala-arvoisia. Ihmettelen, mitä tämän henkilön sisäpiirissä tai omassa päässä on tapahtunut. Ei hän aina ole ollut tuollainen. Vaikka on aina erikoinen ollutkin, mutta nyt on mennyt jotenkin överiksi.

        Cee, kiitos!


      • wpel

        Älä hyvä Cee miusta huoli yhtään, onhan noita tavattu ennenkin. Mutta sentään joku roti on ollut etteivät niin "rohkeita" oo olleet että naisille "silmille syljetään",
        toistuvasti.
        Se on tosi "miehekästä" se. Ja vähän eri kulttuuritaustaisten tapoja.


    • wpel

      Joo, jokohan Who on sen grillin sytytelly siel lumilinnassa vai uskotteli ettei sinne mitään just satanut?
      Ennehän tehtiin jäällekin verkkoavannon ( kokemisavannon) ympärille tuulensuojaksi melkein umpiympyrä seiniksi. Riittävän tilavan kun teki niin saattoi vaikka siellä suojassa "kynsitulia" pitää. Kummasti siellä sitten tuulenmyräkälläkin pystyi verkot kattomaan ja jopa selvittelemään sotkut pois.

      • Whonever

        Jokos heltsinki on hautautunut lumen alle, ja tarvitaanko siellä hengitysputkia? Näköjään bitit vielä sentään pääsee lumen läpi...mutta kyllä täällä meilläkin jo kuudetta senttiä tiputtelee.

        Mää en viihti ottaa mittään kantaa näihin ea:n viimeaikaisiin "ulostuloihin", kukin taaplaa tyylillään.

        Hieman ihmetyttää kyllä Auroran reaktiot "hyvästeineen" (taas) tuolla toisaalla.


      • wpel

        Moro. Onneks ei bitit hangessa kulje, jos kaapeli himmenee laitetaan heti suoraan ilmojen halki. Kyl paikoin on reilusti se yli 30 senttiä ja ny aloitti uudestaan.

        Juu, jokainen tyylillään ja aikansa kutakin, näinhän ne menee. Mitkäs "hyvästit " siel nyt on , en oo käyny ees kattomassa. Ny tais ihan "uteliaisuus"-kynnys mullakin ylittyy.

        Jaa mutta kuulema vuoden urheilija meillä tänään? Sanosinkos et uimarityttöhän sen pitäisi olla, vai?


      • amummu
        Whonever kirjoitti:

        Jokos heltsinki on hautautunut lumen alle, ja tarvitaanko siellä hengitysputkia? Näköjään bitit vielä sentään pääsee lumen läpi...mutta kyllä täällä meilläkin jo kuudetta senttiä tiputtelee.

        Mää en viihti ottaa mittään kantaa näihin ea:n viimeaikaisiin "ulostuloihin", kukin taaplaa tyylillään.

        Hieman ihmetyttää kyllä Auroran reaktiot "hyvästeineen" (taas) tuolla toisaalla.

        Poika käy Hesassa töissä ja soitti minulle kotimatkaltaan ällin lyömänä, kun "eihän täällä böndellä o yhtään lunta, stadissa jo kainaloon". Niin niitä hesalaisia taas kuritetaan:)). Taitaa ranta-asukit tietää, mitä on lumisade.

        Kyllä täälläkin satanut on joitakin senttejä, mutta luulin sitä tulevan monin verroin enemmän. Vaik kyllähän nuo juuttaan kahvinporojen tuijottajat lisää lupasivat, joten voi olla, että tännekin kohta tulee uutta lunta tupaan. Parin päivän päästä vielä jos sataa, niin voi tulla lunta tupaan ihan oikeasti, kun meillä vaihdetaan terassin ovi ja yksi ikkuna. Naapurit kertoivat että tunti oli hommassa mennyt niin, että po. aukot olivat peitotta. Lumen lisäksi taitaa tupaan tulla myös kirsi.

        Onneksi on eri taaplaustyylejä; kävis muuten ykstotiseks.


      • wpel
        amummu kirjoitti:

        Poika käy Hesassa töissä ja soitti minulle kotimatkaltaan ällin lyömänä, kun "eihän täällä böndellä o yhtään lunta, stadissa jo kainaloon". Niin niitä hesalaisia taas kuritetaan:)). Taitaa ranta-asukit tietää, mitä on lumisade.

        Kyllä täälläkin satanut on joitakin senttejä, mutta luulin sitä tulevan monin verroin enemmän. Vaik kyllähän nuo juuttaan kahvinporojen tuijottajat lisää lupasivat, joten voi olla, että tännekin kohta tulee uutta lunta tupaan. Parin päivän päästä vielä jos sataa, niin voi tulla lunta tupaan ihan oikeasti, kun meillä vaihdetaan terassin ovi ja yksi ikkuna. Naapurit kertoivat että tunti oli hommassa mennyt niin, että po. aukot olivat peitotta. Lumen lisäksi taitaa tupaan tulla myös kirsi.

        Onneksi on eri taaplaustyylejä; kävis muuten ykstotiseks.

        Nojooo, sinäkin viel! Soitin periferiaankin niin velipoika vaan naureksi pertana meitin lumen määrälle, siellä 3 cm. Lupasin lähettää nää myryt sinne niin saat böndellekin matkalla osasi.
        Yleensä siellä on jo tähän aikaan se 60-80 cm. Oikeesti ei sinne tarviis pakatakaan ainakaan vielä, tekevät saaressa vähän harvennusta ja saisivat ajettua osan jo rangoista vkl:lla maihin. Hyvät on jäät, huoletta autolla voivat suhata palstalle.

        Ai niin, kävin vilkaseen siel "naapurissa" mut en kyl jyvälle päässyt mikä siellä "homman" nimi lie. "Levylistahan" tuol oli kyllä.


      • Aurora4
        Whonever kirjoitti:

        Jokos heltsinki on hautautunut lumen alle, ja tarvitaanko siellä hengitysputkia? Näköjään bitit vielä sentään pääsee lumen läpi...mutta kyllä täällä meilläkin jo kuudetta senttiä tiputtelee.

        Mää en viihti ottaa mittään kantaa näihin ea:n viimeaikaisiin "ulostuloihin", kukin taaplaa tyylillään.

        Hieman ihmetyttää kyllä Auroran reaktiot "hyvästeineen" (taas) tuolla toisaalla.

        Täytyy kai lieventää Whoneverin uteliaisuutta ja kertoa, että "jäähyväiskonsertti" oli mielestäni sopivan korrekti tapa lopettaa ketjumme, jonka jatkamiseen ei ollut enää aihetta. Lopetuspäätös sattuikin sopivaan hetkeen. Yksin kai olisin siellä saanut lörpötellä, kun e-akin innostui liittymään tänne "vanhojen veikkojen" seuraan, jossa hänellä epäilemättä hauskempaa onkin.

        Talviaiheisen konsertin perään oli joku "ketjukojootti" valinnut mielestään minulle sopivan läksiäiskappaleen. Vähän likainen ja solvattu olo siitä stykistä jäi, mutta nythän olen vapaa.


      • e-a
        Aurora4 kirjoitti:

        Täytyy kai lieventää Whoneverin uteliaisuutta ja kertoa, että "jäähyväiskonsertti" oli mielestäni sopivan korrekti tapa lopettaa ketjumme, jonka jatkamiseen ei ollut enää aihetta. Lopetuspäätös sattuikin sopivaan hetkeen. Yksin kai olisin siellä saanut lörpötellä, kun e-akin innostui liittymään tänne "vanhojen veikkojen" seuraan, jossa hänellä epäilemättä hauskempaa onkin.

        Talviaiheisen konsertin perään oli joku "ketjukojootti" valinnut mielestään minulle sopivan läksiäiskappaleen. Vähän likainen ja solvattu olo siitä stykistä jäi, mutta nythän olen vapaa.

        "Talviaiheisen konsertin perään oli joku "ketjukojootti" valinnut mielestään minulle sopivan läksiäiskappaleen."

        Kaksi pahaa virhettä. Minulle se oli se läksiäiskappale ja e-e ei todella ole innostunut tänne liittymään. Täältä saa vain raaka-ainetta tuleville iloilleni.


    • wpel

      Öhöh, se urheilun Kala-iltahan on menny ties kuin pitkään, luulin et vasta on joskus myöhemmäl. Tuonkin nyt kuulin luurin kautta toisaalta :)

    • Cee-Lila

      Katsoin juuri ulos olkkarin ikkunasta, vielä näkyy satavan lunta, mutta ei kovin tuuheasti. Eiköhän tuo gaala jatku vielä ainakin kakkoskanavalla, niin olin äsken kuulevinani.

      • wpel

        Tulee se tuolta Areenasta nyt taustalla suorana kakkoselta. Vielä kai muutama pysti jakamatta.
        Joutukos U tänään TTT:ksi lähtemään kun keli oli tälläinen?


      • Cee-Lila

        Ei joutunut:-)


      • wpel

        Ahas, mutta en saanu ees futevedoista kuitattua tuota valinnan "järkyttävää" tappiota, yhyyys (:z.

        Siltikin hyviä Ötyjä koko hiippakunnalle.


    • Ali-Bacana

      Täältä ehdin vielä keskusteluun sen verran mukaan että pääsen huitasemaan että sde Weepelin bönde onkin niin böndellä että VR lipunmyynnissäkin kysyvät Liperin lippua odtettaessa, että onkos aidon maalaisen aitoustodistusta. Ilman sitä ei edes lippua myyrä siis myyrä tamperelaisittain. Se vanha manselainen bussivitsi eli bussinkuljettaja on myyrä kun asiakas aina kysyy onks sulla lippuja myyrä? ;)
      Meilläkin saattaa huomenn ripsahtaa muutama pisra talvivettä ja päivälämpö saatta pudota jopa 19C'hen mikä on täkäläisittäin niitä talven kylmimpiä muutaman päivän lämpöjä- Saattaa sittenkin tulla visiitti Omaniin viikonloppuna Lauantaina. Siellä on putkahtanut esiin tilanne minkä setviminen vaatii ikivanhaa konnaa!
      Ju nou, näitä tapauksia joita sattuu kohdalle insinööreilläkin hyvin harvoin paitsi jos on niin vanha kuin mina niin niitäkin on sattunut joitakin kertoja.

      • wpel

        Häh, sehän on keskemmäl Suomee kun tää tsadi, piruvie..... Täähän se syrjässä on, katot mistäpäin vaan. Mutta ei sinne kyllä mitään junalippuja myyrä vaikka konnari olis kuinka myyrä, ainakaan kohta kun lopettavat poikittaisen Jns-Pieksämäki kiiturinkin. Vai jokohan ne lopetti sen?

        Satas vaan metrin vettä siellä ja kylymää senkin. Onkos se ylivilkas luurin räplääjä tehnyt jonkun mokan siel Omanisssa vai meneekö konnan omaan piikkiin, siis kilipikonnat putkessa?


    • wpel

      Voihan vatanen, sinne män satanen :( Pertanan valitsijat, mää laittosin uimaritytön puolest velipojan Pitkämäkee vastaan. Kyl oli "tollo" valinta sanon minä. Ei se sit auta kuin kuvetta kaivella ja maksaa , perskutarallaa.

      • wpel

        Onneks tulee raatiosta taas Kantritohtori Nättilän tunnin pläjäys niin unohtuu tuo satonen äkkiä, ja sukuunhan se onneksi män.


    • Ali-Babbarainen

      Se ylivilkas luurin räplääjähän on Dohassa Qatarissa. Mutta itseasiassa hiukansoveltaen, juuri putkeen menneet "kilpikonnat" ovat se ongelma. Hyvin haistettu iohan sattumalla. Varmaan kannattaisi alkaa Kenoamaan noin hyvällä sattumalla!

      Kyse on siis voimalaitoksen jäähdytysvesi(merivesi)putkistosta mihin on iskenyt ns. marine fouling mikä on pääasiassa simpukkaa ja tukkii mielellään putket ja suodattimet tai verkot (Sieves)

      Jos se ei ole ihan ummessa niin asiaa voi mahdollisesti hoitaa tietyllä kemikaalijippoilulla eli kirjaimellisesti sellaisella mikä "räjäyttää"lian.
      Reaktiot vaan ovat suuressa skaalassa massiiviset joten sellaisen operation voi oteuttaa vaan kokemuksella. Kirjanopit eivät auta eivätkä muutern edes kerrokaan miten sellainen "lian" räjäytys toimeksipannaan

      Kun täälläei kukaan sellaista lähde kokeilemaan tai kilpailemaan niin se biomassa hapetetaan laimealla peroksiidillä ja se peroksiidi lopussa aktivoidaan pikatehonnostona eli happen tuottona pläjäyttämällä sekaan laimeaa natriumhydroksiidia. Silloin se kuvainnollisesti räjäyttää simpukatkin irti liimauksestaan ja jos päälle huuhdellaan riittävällä teholla niin kuollut simpukkamassa itiöineen lilluu pois putkista. Kutern aina: :) älkää tehkö tätä kotona.

      Jos simpukopiden kalkkikuoret halutaan kokonaan liuottaa niin kalsiumkarbonaattiahan se on ja liukenee iloiseti vaikka suolahappoon, mutta se biologinen osa ei ja siksi se on räjäytettävä, ju understand, fattar ni?

      • wpel

        Huomenet.
        Voi jos olisikin kuules Ali noin helppoa "arvaamalla" haistella lotto/kenonumerot niin väh. miljönäärihän tässä oltais. Mutta kun ei ole.
        Kyllä tuo "arvaus" tai haistelu perustui ihan siihen kun tietää kuinka tehokkaasti meriveden pieneliöstö takertuu pintoihin kiinni ja pysyy siinä jopa yllättävän kovassa virtauksessa. Vrt. veneiden pohjat jatkuvassa merivedessä.

        Jos olisit vielä vihjannut jäähdytysvesiputken(-ien) ongelmista niin asiahan olisi ollut jopa "satavarma" :) Ainakin meidän kylmissä vesissä, saati siellä lämpimissä joissa eliöstomassa lienee moninkertainen.

        No heitän sitten tyhmän kysymyksen (ilman tietoa), eikö ole kehitetty mitään putkien sisäpintojen pinnoitetta joka estäisi /vähentäisi radikaalisti esim. piensimpukoiden kiinnittymistä?
        Täälläkin toki tietyt antifouling-maalit (myrkkymaalit) ovat tietysti nykyään kiellettyjä ja hyvä niin eikä korvaavat aineet ole niin tehokkaita enää. Eli vaihtoehdoksi jää useammin suoritettava osin karkea mekaaninen puhdistus ja sitten riittävän usein toistuva painepesu.

        Mutta sen mittakaavan ja putkiston kyseenollen on kai sitten vain nuo kemialliset vaihtoehdot mahdollisia toteutettavia.

        Hei, muuten meil loppui lumisateet (ainakin nyt), ja nyt pitää ruveta "oman alan" töille pikkuhiljaa, ei "räjäyttelemään" kuitenkaan.

        Huomenat siis muullekin hiippakunnalla, tässä "lentäviä lihapulleja" zoomaillessa :) ?


    • hh-riitu

      No huomenta vaan sinne ylös että myös alas. Vai ovat siellä sheikkien maassa simputtajat terrorisoimassa putkia. Minä nyt en ole mikään inssi, oon ihan vaan tällanen viherpiipertäjä. Tulikin heti mieleen, että eikö niitä simpukoita voisi poistaa ihan luonnon menetelmin? Ne ko. putket ovat varmaan aika paksuja, eli niissä pystyisi varmaan sukeltamaankin, ainakin pienet kalankokoiset oliot. Niin, että putkiin vaan sellasia simpukoita syöviä kaloja ja siinähän olisi sitten herkkua vaiikka omalle lautasellekkin loppupäässä putkia. " Että kaikkea sitä akkojen päähän läjähtääkin," eller hyr?

    • Cee-Lila

      Huomentapäivää. On paljonkin kalalajeja, jotka syövät simpukoita, osa elää makeissa, osa murto- ja osa merivesissä. Millainen vesi sitten noissa putkissa virtaa, eiköhän ne ole niitä, missä merivesistä tehdään juomakelpoista vettä. Hyvä idea Riitulta sinänsä.

    • Ali-Baba

      Heisulit ja HaaHaat!
      Se on sitten Lauantain se simpukanmetsästysmatka alkamassa. Päivän ajo täältä autolla. Sunnuntain tarkastus ja takaisin joko Sunnuntaina tai maanataina riippuen siitä opnkop heillä toimisto auki Sunnuntaina. Pitää vielä laittaa goalainen kemisti tarkistamaan. Se kelpaa hyvin kuskiksi ja sopimaan tapaamisista!

      Paikka on Masirah. Jossain Muscatin lähellä. En ole vielä tarkaa sijantia katsonut muutta google mapsistä löytyy kyllä. Nimen muiostankin mutta tarkkaa paikkaa en.

      HH Riitu oli ihan teoriassa hyvän ajatuksen jäljillä sillä tuollainen biotorjunta olisi mahdollista jos kyseessä olisi vapp tila tai putki. Nyt on kuitenkin niin että putken päässä laitoksen puolella on joko putki-tai levylämmönvaihtimia ja niihin ei lasketa kalojakaan tukkimaan. Siksi siinä ns sisäänotossa (Intaske) on melko tiukat terässiivilät jotka suodattavat pois piooenetkin kalat ja myös roskat.
      Ne eivät kuitenkaan kykene pysäyttämään simpukan itiöitä vaan ne purjehtivat rauhassa eteenpäin ja alkavat asuttaa kaikkea aluetta mine valoa vähänkin riittää.

      Siksi ne intake kloorataan. Nyt on varmaan käynyt niin että klooraus on ollut epähuomiossa Rikki tai päältä pois tai jopa jokun talousmies konttorissa kasellut että m iksi turhaan kemikaalia tuonne tungemme, jätetään pois, Simpukat kiittää ja sanoo että tähän putkeen kun jo ois, eller hyyr_

      Katselin tänään kansainvälista 2 viikon sääennustetta Helsinskiin ja kyllä se näyttää olevan Hedll sinki viileyden osalta. Tuntuu sitä katsellessa ettäoli ihan oikea päätös pakottaa vanhat luunsa lähtemään tänne.

      Se tietysti on avian kaameeta että melkein koko päivän joutuu olemaan tekevinään jotain. Eläkkeellä kotona senkun makoili pimennysverhojen takana

      ps.kävin lataamassa muonavarastooni eurooppalaista ruokaa tuolta umm Suqeimin Choitramista. Sieltä käyvät oikeat projektipäälliköt ja rikkaat siirtotyöläis expatriotit Euroopasta ostoksilla. Hinnat sen mukaisia. Minaltakin hurahti heti 50 euroaa kaappien täyttöön. Harvoin saa Liiterissä kulumaan 50 egee.
      Toisaalta tarttuihan matkaan aitoa italialaista sikamortadellaa ja englantilaisia raaka sikamakkaroita. Ne ovt nääs tosi maukkaita nekin,

    • Ali-Baba

      Kävin heti tarkistamassa sen Masirahin ja sehän olikin se suurehko saari Surista vielä Jemenin suuntaan. Se onkin ihan oikeasti kilpikonnien reitillä. Kilpåikonnioen yksi pesimiospaikkoja (Viherkilpikonna) on juuri siellä Surin alueella ja siellä käytiinkin beachilla Surinkeikan aikaan.
      Tämä Saari onkin ihan uusi aluevaltaus sillä sen ympärillä on todella harvinaista merielämää alkane valashaista jne. Siitä tuleekin hiukan pidempi reissue sillä ilmeisesti Masiraan on mentävä joko lentokoneella Muscatista tai lautalla siitä rannalta mine sinnekin saa melkoisesti kaasua polkea.

      Kaikkea sitä joutuukin kokemaan näin projektituristina. Kääk!

      Taidanpa kokeilla siellä kilpikonnakeittoa!

    • e-a

      "Hih, kaikki muut kai tuon hokas paitsi itse kielibasa rohvessoori :))"

      Ei vittu, pääset todella ylivertaisten hoksaajien joukkoon, mä kyl hoksasin, mutta sä et hoksanu, et mä hoksasin. He juu, ladatkaa ny vaan niitä akkujanne.

      Hoksaajista saan kyllä tosi terävää analyysii täältä. Ammu antaa ilveksen kanssa tosi paukkui. Ceekin ryhtynyt Elämän tohtoriks, no onneksi vaan täällä, tänne riittää kaikki meriitit. Ja mitä hianoo piolokiaaki : "On paljonkin kalalajeja, jotka syövät simpukoita, osa elää makeissa, osa murto- ja osa merivesissä. "

      Ei helvetti, teissä on jytyä koko Elämän luomakuntalaisten tiedon ylläpitäjiksi.

      "No heitän sitten tyhmän kysymyksen "

      Voi hitto, milloin sä viisait kysymyksii heitteletkään. Mut havaintokyky on mestariluokkaa : "Hei, muuten meil loppui lumisateet "

      Osa yhden historiakirjoitukseni sisällysluettelo jo valmis. Painakaa näppäimiä ahkeraan, aineistonne on ainutlaatuista.

      • amummu

        Kai muistat liittää historiaasi omat viisautesi, mm. nuo kerrassan taiturillisesta ja omaperäisestä kielen käytöstä kertovat, kuolemattomat huudahdukset "ei vi...u", "voihan h...tti", "voi p...seen suti, jne. Vasta meidän tavisten luoma historia vertailukohteenaan ne pääsevät oikeuksiinsa ja saat siten ansaitsemasi ihailun.


      • e-a
        amummu kirjoitti:

        Kai muistat liittää historiaasi omat viisautesi, mm. nuo kerrassan taiturillisesta ja omaperäisestä kielen käytöstä kertovat, kuolemattomat huudahdukset "ei vi...u", "voihan h...tti", "voi p...seen suti, jne. Vasta meidän tavisten luoma historia vertailukohteenaan ne pääsevät oikeuksiinsa ja saat siten ansaitsemasi ihailun.

        Voi vittu sentään.

        Imbesillinkin viisaus loistaa seurassasi.


      • amummu
        e-a kirjoitti:

        Voi vittu sentään.

        Imbesillinkin viisaus loistaa seurassasi.

        Sää varmaan sekoitit intellektuellin imbesilliin:)).


    • Ali-Babana
      • wpel

        Älä hitossa mee tonne, siellähän sinä lämpöiseen tottunut voit vilustua :) Olikos tuolla ny jotain 26 sellainen ca. lämpötila/vrk. Jostain vilkaisin et lautalla jos haluu auton mukaan niin 6 h. Se oli kai jostain kauempaa koska eihän tuo saari mantereesta pirun kaukana ole.
        Kattoin jostain googlella napatusta sivulta.

        Jep, nyt on otettava huilia, pääsen kurmuutettavaksi muutamiks tunneiks ja se on kovaa puuhaa.


    • e-a

      "Ai niin, kävin vilkaseen siel "naapurissa" mut en kyl jyvälle päässyt"

      Ei mikään suuri yllätys.

      Älkää ny hoksatko taas omilla hoksottimilla. No jos sillail kuitenkin yritätte räpeltää, niin suuri yllätys ei ollut vilkaisemassa käynti, vaan se olisi se jyvälle pääsy ollut suuri yllätys

      Heippa, mä meen ny töihin toimistolle. Pusi pusi

      • wpel

        Smack smack............... (*&*)


    • Alkuperäinen-Rapu

      "Lentävät lihapullat" lähteneet maisteltaviksi vähän jokapuolelle. Toivottavasti eivät lennä ohitse. Laulussa sanotaan, että "lentävä kalakukko...", mutta kyllä lihapullatkin tarvittaessa saa siivet.

      Eilen paistoin niitä ensimmäisen satsin. Vanhemman tyttären poika pistäytyi eilen illalla mummin kuona. En ollut silloin vielä laittanut lihapullia pakkaseen, vaan olivat vielä jäähtymässä. Annoin pojalle haarukan ja hän sai toimia koemaistajana. Sanoi, "hyviä ovat, kyllä me tullaan sunnuntaina."

      Minua huvittaa taas tuo Hesarin sensuuri. Se iskee aina määrättyjen asioiden kohdalla. Aivan viattomasti kysyin tänään, kun turvapaikanhakijat ovat koko ajan esillä lehdissä, että joko Sipilän taloon ovat turvapaikanhakijat tulleet ja ovatko edes he tyytyväisiä majoitukseensa? Sipilähän sanoi itse, että tammikuussa hän antaa sen talon turvapaikanhakijoiden käyttöön. Eipä julkaistu tuota aivan tavallista kysymystä. Taitaa olla sumu laskeutunut tuon talon ylle.

      Kyllä se tuo Ali sitten näkee "mualimaa" tulikohan "oikein" tuo mualima?

      • Alkuperäinen-Rapu

        Niinpä tietysti taas! Luona eikä "kuona."


      • wpel

        "eikä "kuona.""

        Slurps klups njami, njami, koppi tuli. Kits kits..


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        "eikä "kuona.""

        Slurps klups njami, njami, koppi tuli. Kits kits..

        Ole hyvä vain. Mukavaa ettei ohi lentänyt.


    • Riitukka07

      Heikun keikun!
      Sade pikkuhiljaa lopettelee ja hyvä näin ettei lisää kolareita siunaantuis lumen takia. Tänään vietin laiskanpäivää kun ei oo pakko mihinkään lähtee jos ei taho. Huomenissa sitten pittää lähtee liikkeelle ettei kroppa kangistu.
      Amummu tiesi "sellistin". Olin kirjoittanut virheellisesti et joulaulu vaikka tarkoitin tietysti joululaulua. Sitä sattuu tällä iällä usseestikkin. Vaiennut viulu on upea kappale mutta aika harvoin sitä kuulee radiosta. Yhtenä yönä kuului Vanhan vaahteran laulu. Ihan kaipuu iski menneeseen aikaan jolloin oli hienot tunnelmalliset sävelmät. En oikein oo lämmennyt näihin takkutukkiin ja risahousujen musiikkiin. Aikanaan kyllä dikkasin Paul Ankkaa, Elvistäkin ja "piitlespoikia". Ja Taisto Tammi tango Sinikalle.
      Nukuin perin huonosti viime yönä kun illalla otin petiin mukaan sanaristikkolehden. Olen ennenkin huomioinut että se ei oikein sovi sänkytehtäviin. Aivot mietiskelee sit lopun yötä ja laittaa kädet tyynyjä puristelemaan kun ei löydy hyvää nukkumis asentoo.
      Eipä juur mittään kummosia juttuja irronnut tänään täältä hijas alueelta joten taidan mennä myös köökkitoimistooni valmistelemaan pyönävettä. Laitanko tähän vielä Pusi pusi vai enkö laita no tuli jo älkäätte huonoo tykätä kun tässä vähän kautta rantain "fiilistelen" pilke silmäkulmassa!

      • amummu

        Hauska ilmaisu " risahousujen musiikki". Sitäpä justiinsa!

        Vissiinkin muistat, Riitukka, että myös Mauno Kuusisto on levyttänyt po. joululaulun, mutta ainakin minun kuulemani mukaan Garamin versiota soitetaan nykyään enemmän.


      • wpel

        "Hauska ilmaisu " risahousujen musiikki". Sitäpä justiinsa!"

        Vai pilike silimäkulumassa? Paha tikki puunpilikkojalle , eikös? Hih , risahousujen musiikkia.. Noooh mutta joskus joku sellainen kivasti muistuu mieleen vaikka tässähän on varsin Suomen ykkösiä lyriikoiden saralta, siis tekijä. Tuurilla löysin tuubista kun ei nimeä varmaksi muistanut.

        https://www.youtube.com/watch?v=xxVkqurptNM


    • hh-riitu

      Riitukka se kirjoittelee niin kotosen (entisen) tuntusia. Muistuupi mieleen ne nuoruuven ajat mummon ja enon luona käyvessä. Oho muuttu puhekkii tässä.
      Mutta sanoppa mikä on pyönävettä. Kerroit jo aikaisemmin, että laitat kohta tomaatin siemenet itämään. Minunkii täytyy tehä se, että ne maaholliset tomaatit tänä vuonna kerkeisivät kypsyä. Viime vuonna ne jäivät ulkona vihreinä roikkumaan varsiin. Sain ohjeen, että ota ne sisälle ensin ikkunalaudalle silleensä ja sitten kun ne hiukan kellastuvat niin sitten sanomalehden sisään ja kaappiin kypsymään. Ja niinpä ne kypsyivätkin punaisiksi ja niissä oli jopa ihan oikee tomaatin makukii.

    • hh-riitu

      Ei maaholliset vaan mohollisesti kasvavat tomaatit.

    • Cee-Lila

      Täällä tomaatit kasvavat ja murteet kukkivat. On oikein mukavaa saada lukea kirjoituksia erilaisilla murteilla ja sanoilla, joita ei itse tunne. Pyönävesi on mielestäni kahvivettä. Itsekin olen elänyt niin monia murteita omaavien ihmisten seassa, että ainoa, mikä hiukan tuottaa vaikeuksia ymmärtää, on enää ehkä rauman murre ja saame. Rauman murteessakin tiedän, että osa vokaaleista jätetään pois, kun savossa niitä taas lisätään:-)) Pohojanmaalla ja Lapissa lisätään h-kirjaimia ja vokaaleja. Näin olen havainnut tämän elämäni saatossa, varsinkin nyt, kun lapsenlapseni asuvat E-Pohjanmaalla ja sukuun on tullut uusia murteita entisten lisäksi.

      • wpel

        Terve, ja "pyönävesi". Kyllä se kahvivettä tarkoittaa. Meillä siellä vieläkin kuulee että " nakkoopa pöönat pannaan". Varsinkin näin nuotioporukoissa usein kun karvahattu- ja vällyhoussulähetystö kokoontuu :) Ja vielä niissäkin aidoissa wanhanajan tupasissa missä puuhellalla pannu porisee eikä ole näitä nykyajan keitinvempaimia hankittu. Tai jos onkin niin halutaan kunnon kahvit eikä plörövettä.

        Ps. Kohta muuten radiossa alkaa entisen"Euroopan taivaan alla" tilalle tullut Tuuli Saksalan "Musiikkikeidas" jossa tulee kaiken genren musaa eri puolilta palloamme.


      • amummu

        Minunkin isäni keitti joko "pöönät" tai "sumpit". Pönää tehtiin mökillä pannukahviksi ja myöhemmin sitten, kun keitin ilmaantui huusholliimme, tuli siinä sumppia.

        Kun eräs ysäväpariskunta, Turusta lähtöisin, juo "kaffeplöröä", niin silloin siinä on seassa jotain miestä vahvempaa. Ilman tuota voimaannuttavaa ainetta se on vain "kaffe".

        "Cafe brutal" tai "bara kaffe" on kaffen konjakiton versio.

        Mutta muuten hyvät päivän kulut!


      • Whonever

        Mää syän ny papusoppa ja plätei. Sit viäl kaffe pääl. Tääl onki niimpal hyvä kaffe, et mää pruukkan juara par kolk kuppi.


    • Ali-Babskis

      Teille kaffebönan eli pöönan ja pyönan tunnistajille kerron mitä ette osaanneet edes aavistaa.

      Umm Suqeimin Choitramissa, eli siellä missä saa maksaa expatriot lisää elintarvikkeista mutta saa myös laatua rahoilleen, löytää paikallisesti leivottua oikeaa rusinapullaa, joka on suorastaan parempaa kuin saa suomalaisista kaupoista nykyisin,
      Kaikki jauhot ovat huippulaadukkaita, oikein vaivattu ja venytetty, mausteet kuin mummon joulupullassa, rusinoita kunnollaa eikä kuitenkaan liikaa sokeria. Uskomaton pullakokemus. Qatarissa on muuten myös yksi kauppa josta saa samantasoista pullaa.

      Se mainitsemani italialainen mortadellakin maksaa noin kolminkertaisesti tavalliseen täkäläiseen chicken mortadellaan verrattuna, mutta niin on maku ja kokemuskin!

      • amummu

        Pulla kuullostaa herkulliselta, mutta ne rusinat: yäk. Maksalootakin on hyvää, mutta jos on rusinoita, niin jäävät lautaselle. Harvoin maksista ostankaan (jouluna miniälle, kun en enää viitsi tehdä sitä itse), mutta sekin ehdottomasti rusinatonta. Onkos mortadellassa rusinoita?

        Kerkiitköhän Ali-Namskis tehä töitä ollenkaan, kun sulla noita ruokapaikkoja/-kauppoja on niin paljon tutkittavanas;)


    • Cee-Lila

      Kuuntelin tuon Wpelin mainitseman Musiikkikeitaan, mieleeni jäivät ainakin 9,10 ja 11 sellaisina, jotka sykäyttivät , ehkä toinenkin, olivat kaikki uusia minulle, täytyy kuunnella toinenkin kerta, että sisäistän.

      Ali on herkutellut rusinapullilla ja muilla herkuilla. älä vain halkea siellä, että pääset takaisin kotosuomeenkin sieltä ehjänä!

    • wpel

      Huomenat ja voihan rusinapulla tää tallaaja-kelemi. Taisikin suurin syy aavikolle lähtöön olla kun kyllästyi täällä Liiterin pakasteisiin? Ja wanhojen luiden kolottelut. Mikäpäs siinä kun on "joutava wanaha käpysäkki" niin missä sitä roikkuu, vai?

      No mulla meni vähän ohi koko tuon Musakeitaan kuuntelu kun vielä piti luurissa hölistä puolet ajasta, vähän alusta sain kuunneltua ja taisi olla meitin M-A. kun sen viimeisen kuulin siitä. No se seuraava M. Turusen Yöradio on ihan hyvää antia myös ja alkaa nykyisin jo 23:n uutisten jälkeen.

      Mutta nyt pari konetta päivityksiin kunhan katsotaan mitä tuubaa sieltä yrittää M§ nyt tupata riesaksi. :(

      Jaa sitten se julemetun tärkeä huomio kun siihen kyvyt vielä riittää, ei sada lunta ja pakkasta -13.8 . Jippijaijeee.

    • Ali-Babbis

      Kyllä tässä vieläkin polvet noituu kaikenmaailman lentokentillä tallaamisesta mutta selkä on jo toipunut ja polvetkin notkenee sinun kumisten suuntaan päivä päivältä.
      Mikäs täällä on ollessa, kun on tuo netti. Nythän siitä voi läppärillä kuunnella RadioSuomeakin suorana. Itellänikin se oli auki Turusen konsertin aikana. BBCt saa striimauksella eli ei tarvi edes televisoo ja on täysin kommunikado. Aikaisemmin ei ollut täällä sitä nettitikkua tai kotiliitäntää käytössä niin ei sdaanut kaikkia esiin ja vielä viime talvena arena ei antanut ainakaan täällä muuta kuin pätkinä. Nyt tulee valinnan mukaan kes,keytyksettä.

      Voit olla oikeassa että tekee hyvää vaihdella välillä Liiterin sakuskoja pois ruokavaliosta. Ennekaikke maukasta on se että voi hakea alakerran laaturavintolasta safkat valmiina kotiin ihan minkä lajinsena vaan. Nilviäisillä tai iliman.

      Huomernna alkaa meillä viikonloppu ja lauantai on tälläkertaa työpäivä. Viikon päästä sekin vapaapäivä eli joka toinen lauantaa täällä talossa käydään töissä ja aina tietenkin sunnuntaina.

      Mikäson itämaan tietäjän sammakolta konsultoitu veikkaus talven kestosta. Katkeaako kahdern viikon päästä vai vasta Maaliskuun 15 päivänä?

      Sen mukaan alustavasdti suunnitellaan kotiinpaluuta. No ei suunnitella kuitenkaan ennen 15 Helmikuuta missään vaihtoehdossa vaan edelleenkin on tarkoitus notkua sinne maaliskuun lopuille ja tulla aprillina takaisein. Ei muuten olisi eka kerta aprillipaluu.

      • wpel

        Hyvä homma jos pääset kuuntelemaan ihan omaa raatiota ja nopeudet netissä riittää pyörittämään Areenankin antia. Ilmeisesti ainakaan tv.n puolella ei kaikki ole ulkomailla nähtävissä ellei ole sydeemi muuttunut.

        Pirun sammakot painus piiloon pakkasia niin etteivät puhu eikä pukahda tulevan talven kestosta enkä nyt ole juuri pitkän ajan tulevaa ennustetta (-eita) tutkinut. Mutta varsin epävalistuneen arvion ( syklitysten mukaan) vois heittää että maaliskuun ekan viikon yli talvea kestää. Siis ihan reilummillakin yöpakkasilla.
        Nämähän vaan vanhojen huomioiden pohjilta, ja tilannetta onkin paljon helpompaa tarkastella sitten huhtikuussa ! :)


    • Ali-Babbam

      Olenkin unohtanut kertoa, että vuokranantajani nimi on ihan oikeasti Saddam Hussain.
      Ja tämä on 100% totta.

    • Alinpolle
    • alinpakana

      amummulle pitää tässä väliin vastata, että olen tekevinäni töitä ja he ovat maksavinaan siitä!
      Kyllä sitä vuorokautta siis riittää kaikille enemmän kuin huvittaisi kuulua kävelevään (Homo erectus) lajiin. Mieluummin kuuluisi homo liggande lajiin

      • amummu

        Taitaa olla harva työpaikka sellainen, missä työantaja ja palkansaaja ovat samoilla linjoilla: kumpikin on hoitavinaan leiviskänsä:D

        Mitä tulee makoiluun, niin tänään oli lehdessä juttu eräästä tv-julkusta, nuorehkosta naisesta, joka tunnusti, että "nukkuminen on parasta mitä tiedän". Liikunnan invaasion huumassa harva uskaltaa tunnustaa tuollaista. Onhan nukkuminen silkkaa ajan tuhlausta ja kuolon jouduttamista ennenaikaisesti. Mutta homo liggande olisi ihan käypänen laji minullekin. Vaan ihan vielä ei kerkii.


    • Cee-Lila

      Heisulivei kaikille. mitä lienee kello tällä hetkellä, jotain 16 jälkeen, helpporuoka tulossa uunissa, eli kinkkukiusaus, pakastesipuliperunasta, kinkkukuutioista, hylaruokakermasta, mausteista ja mustaemmentalpastajuustosta. Telkussa tulee pumpumia, Mäkäräinen toisena tällä hetkellä. Kävimme myös Sorttiasemalla tänään, viemässä lajiteltua elektroniikka/sähköjätettä sekä muutamia paistinpannuja ja kattiloita, eikä maksanut mitään niiden jättäminen sinne. Yksi hyvä työ tehty apen asunnon osalta.

      Nukkuminen on hyvä asia myös minun mielestäni. Eri asia vain, mihin aikaan nukun. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, paitsi työelämässä. Silloin oli pakko mennä aamulla töihin, silti valvoin myöhään, nukuin viikonlopulla senkin edestä.

    • wpel

      "Kerkiitköhän Ali-Namskis tehä töitä ollenkaan, kun sulla noita ruokapaikkoja/-kauppoja on niin paljon tutkittavanas;)"

      Hah haaa, täällä on ollut muitakin näemmä ketkä ovat epäilleet Papparan aavikolle lähdön motiiveja. Juuu, kyllä se näin voi olla, syö ja haaveilee vain kuuluvansa makoilevaan lajistoon.

      Whoskis on vetäissyt papusoppaa ja nyt arvatenkin sitten letui (lätei ?) perään ja kaffe tietysti. Par kolk kuppi.

      Sortti on saanut täydennystä Ceen apen jäämistöstä joka tietysti hyvä että menevät oikeaan paikkaan. Tuossa hommassa kun näyttäisi olevan yleisesti vieläkin aikas paljon jopa "nuijalle" töitä. Kun ei se vaan tahdo mennä muuten ihmisille "jakeluun" mitä kuuluu mihinkin jakeluun. Tai eivät välitä siitä hevon peetä.

      Kyllä se kuules Ali tuo kuvas pitää paikkansa, siel jossain se polles lepää ellei Sauri vie sitä kaatikselle :)
      Jaa , se Kaisa sitten oli tullut kakkoseksi, sekin meni taas ohi tohutessa mutta ny pönkä ovelle.

    • wpel

      "Olenkin unohtanut kertoa, että vuokranantajani nimi on ihan oikeasti Saddam Hussain."

      Siis sama heppuli kuin joskus ennenkin. Melkein kuin olisi Muammad Khattavi.

    • wpel

      Nonih, alkaas ranskisten omistajat selitellä, Rellukan kurssi miinusta 22 %?
      "Ei ole huijannut mutta päästöt liian suuria".... Hyvä ettei ole "huijattu" sentään :)

      Onkos tämä lihapullien paistaja uupunut uuninsa kuumuuteen vai taasko se ihgu liinuxi on jäässä ? Pitää antaa koneelle pikku ryyppy näin pakkasilla että alkaa bittikone hyrrätä.

      • Alkuperäinen-Rapu

        Aikalailla oikein arvattu - molempien "arvausten" suhteen. Tosin tuolla uunin vieressä ei ole tänään tarvinnut "lämmitellä", mutta lumityöt melkein uuvutti.

        Sitten tämä minun "ihguni" on tänään pistänyt hanttiin. Muutaman kerran olen yrittänyt tulla koneelle, mutta Liinux on ollut useimmiten erimieltä, joten yritykseksi on jäänyt.

        Nyt pääsin, kun tulin konetta sulkemaan. Kirja kaverina ei temppuile, joten öitä kaikille. Huomenna on päivä uus!


      • wpel

        Juu juu, kannattais "joutoajoiks" välillä katkaista sen ihgun virrat pois niin se vois sitten taas "joskus" toimia. No kirjaa pystyy lukemaan mut on sillä aika hankala kirjoitella (:/


    • wpel

      Oooops! Minähän muistin väärin noita raatio-ohjelmia eilen. Nythän se to-iltana on kuin onkin vielä tuo Euroopan taivaan alla, ei siis loppunutkaan tämä. Sen eilisen tilalta taisi poistua se missä tuli viime vuosi noita latinoita, eniten Kuuban rytmejä.

    • wpel

      Aamut taas, jo tässä lakisääteiseltä kaffatauolta. Hra Whollahan pitäisi olla jo kolmannet kai menossa? Mikäs porukkaa ryydyttää, pakkanenko vai yhden röllin meuhkaaminen ketjussa aiemmin? Mitä tuolla väliä ainakaan sen antaa "hiljennellä" kenenkään sanomisia vaikka ketjun kulun torppaamiseen "ansiokasta" yritystä olikin.

      Mitäs ny, uutta luntako odotellaan mereltä kun yöllä käynyt -17 putoaa hetkessä -10:een? Toisaalta voi olla "tilapäinen" häiriö kun lännen puolelle tuulta käänsi, toivottavasti näin vaan. Muuten alkaa kevytlapiot käydä kuumana jos entisestäänkään jäähtyä ehtivät.

      Nonnih, jatketaas taas sitten mitä kukakin puuhastaa. Luultavasti yks "muulilla" kurvailija yrittää zoomailla web-kameroiden avulla polleensa näkyville :)

      • amummu

        Sisällä 13,2! Eli nyt se kirsi sitten tuli!

        Onneksi vain tilapäisesti. Tässä kyllä anivarhainen herätyskin viluttaa (siis oikeasti: viluttaa). Kello soi minulla jo puoli 7, kun oven ja ikkunan vaihtajien oli määrä aloittaa työnsä heti seitsemän jälkeen. Ja niinhän nuo tekivät. Eiku ikkuna ja ovi irti ja raikas talvi-ilma sisään jaagaamaan kaikki oravasta pienemmät huone-eliöt autuaammille metsästysmaille. Ei ole, muuten, naapurin kissakaan käynyt tänään terassillamme.

        Onneks huoneiden ovet sulkemalla voin istuskella suht lämpimässä, sisävaateissa aamutelkkaria vahtaamassa ja nyt siis tätä konetta räpläämässä. Nyt jo ovat saaneet paikoilleen uudet "luukut" ja jäljellä enää viimeistelytyöt. Aika nopeaa toimintaa. Ja kohta alkaa taas lämmetäkin, mutta jonkin aikaa patterin käyvät punaisena, ja puhallinkin pauhaa.

        Se pitää työpoikien kunniaksi sanoa, että näköjään siivoavat kaikki töistään syntyneet sotkut. Yleensä ei niin ole käynyt, vaan kaikki roju ja puru on jäänyt jälkipolville setvittäväksi. Ehkä ajat ovat muuttuneet, tai sitten korjaustyöt tekevällä firmalla on normaaleista poikkeava toimintatapa. Hatun nosto sille.

        Jo oli aikakin tuulen kääntyä. Ja saisi siellä pysyäkin. Kaakon ja idän puoleinen tuuli sopii meidän kämppään pahasti kuin nappi nautaan. Sillä puolella juuri ovat nuo seinän kokoiset ikkunamme, eivätkä talon eristeetkään ole ihan eilen laitettuja, eli raitista ilmaa piisaa niillä tuulilla. Tuulen suunnan muutoksen talvella voikin lukea suoraan sisälämpömittaristamme.

        Jospas Muulialilla onkin lämmittävä web-kamera, jolla saa pollestakin lumettomia kuvia:). Ei tartte sitten niin kovasti polleparkaa surrata.

        Nyt pistämään "pökköä pesään", kun ovista tramppaaminen on loppunut. Kohta voin viedä kukatkin paikoilleen olkkarin puolelle. Ja elämä palaa vähin eriin uomiinsa.

        TGIF! Siis hyvää sitä!


      • Whonever

        Työkiireet ne ryydyttää, ainakin minua. Alan olla förtti ströpö. Ja huomenna pitäisi vielä lähteä pohjanmaalle, ryytyy sitä kuka tahansa vähemmästäkin.

        Ei minua "meuhkaaminen" haittaa. Päinvastoin, niitähän on melkein hauska lukea. Olen kyllä vähän pettynyt kun minä en ole saanut osakseni juuri mitään. Täähän on selvää syrjintää.


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        Työkiireet ne ryydyttää, ainakin minua. Alan olla förtti ströpö. Ja huomenna pitäisi vielä lähteä pohjanmaalle, ryytyy sitä kuka tahansa vähemmästäkin.

        Ei minua "meuhkaaminen" haittaa. Päinvastoin, niitähän on melkein hauska lukea. Olen kyllä vähän pettynyt kun minä en ole saanut osakseni juuri mitään. Täähän on selvää syrjintää.

        Voihan läppä, vielä pohojanmaalle, ja taitaa olla pakko vaikkei tahtois?

        Kyllä nää sisähommat puuduttaa mutta ny on klabbikin sen verran taas äreenä ettei viitti lähtee sitä enempää härnäämään tossuttelemalla, täytyy tussutella vaan sisätiloissa.

        "Olen kyllä vähän pettynyt kun minä en ole saanut osakseni juuri mitään. Täähän on selvää syrjintää."

        Älä masennu, kyl me siltikin sinusta piretään vaikka ei niin kauhiast vi........ viisastellakaan.


      • amummu
        Whonever kirjoitti:

        Työkiireet ne ryydyttää, ainakin minua. Alan olla förtti ströpö. Ja huomenna pitäisi vielä lähteä pohjanmaalle, ryytyy sitä kuka tahansa vähemmästäkin.

        Ei minua "meuhkaaminen" haittaa. Päinvastoin, niitähän on melkein hauska lukea. Olen kyllä vähän pettynyt kun minä en ole saanut osakseni juuri mitään. Täähän on selvää syrjintää.

        Mää voin kyl forwardata parhaimmat "osat" sulle. Muutan vain kohteen nimmarin. Eli syytöksestä "ammu se vaan viisastelee" tulee "Whon se vain viisastelee" tjms:)) Syrjiminen on halveksittavaa.


      • Whonever

        Yhdenvertaisuuslain 6§:

        "Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella".

        Mielenkiintoista, että ikä on listassa ensimmäisenä.

        Tarkoittaakohan tuo "muu henkilöön liittyvä syy" ettei edes erittäin vit..maista henkilöä saisi vähän syrjiä ja sorsia...siis ainakaan kovin paljon ja kovin usein...


      • wpel

        Se onkin melko laaja tuo "muu henkilöön liittyvä syy".
        Pitäisköhän tuo ymmärtää ettei siis edes vit...........sta yrittäjää saisi? Kun eikös se tuo yrittäjyys tavallaan mene ainakin pariin edellä mainittuihin kategorioihin. Klups...


      • wpel

        Niin ja muu syy ? Nonih perskuta, karvahattu ja vällyhoussut esmes? Vaik ei mullakaan ny ole enää ku virtuaallinen karvahattu kun koiranpentele repi viimeisenkin. Mut vällyhoussut on, enkä ennen juhannusta heitä ku toiset pois.


      • Whonever
        wpel kirjoitti:

        Se onkin melko laaja tuo "muu henkilöön liittyvä syy".
        Pitäisköhän tuo ymmärtää ettei siis edes vit...........sta yrittäjää saisi? Kun eikös se tuo yrittäjyys tavallaan mene ainakin pariin edellä mainittuihin kategorioihin. Klups...

        Hulluutta ei ollut erikseen mainittu, mutta se mennee terveyden piikkiin.


      • wpel
        Whonever kirjoitti:

        Hulluutta ei ollut erikseen mainittu, mutta se mennee terveyden piikkiin.

        Öhömps, osui ja uppos. Eihän se onneks iso "vamma" ole eikä näy välttämäti ulospäin.


    • Cee-Lila

      Hyvää iltapäivää kaikille. Olen tehnyt tänään revinnäistöitä pari tuntia, alkoivat jo sormet ja ranteet väsymään, joten päätin tulla koneelle lepuuttamaan niitä. Revinnäistyöni on apen papereiden silppuaminen käsivoimin, koska meillä ei ole mitään tulisijaa, missä niitä polttaisimme, eikä ole repijää kotikäyttöön, ovat niin surkeita teholtaan, että sormipelillä ehtii samaan aikaan niitä silputa. En halua viedä mihinkään lehtiroskikseen papereita, joissa on ihmisten nimiä, osoitteita ja pankki- tai sairaustietoja, vaikka henkilö ei olekaan enää elävien kirjoissa. U luki hienon ohjeenkin jostain, että esim tiliotteet laitetaan sankoon tai vatiin, lasketaan vettä päälle ja lisätään cloriittia. Kun paperit ovat vettyneet, otetaan vatkain, jolla paperit möyhennetään sekamössöksi. Sitten vesi valutetaan pois ja paperimössö laitetaan sekajätteeseen. Tätä konstia emme ole kokeilleet. Tämä ei ollut Niksi-Pirkassa todennäköisesti, koska meille ei tule mainittua lehteä.

      A-mummulla on puhuri käynyt asunnossa, nyt on kohta kukatkin taas omilla paikoillaan. Meilläkin se yksi elävä kukka kukkii vielä keittiön ikkunalla, se timanttiananas. Muuta elävää meillä ei olekaan, paitsi U ja minä ja mahdolliset pölypunkit, mutta joku sanoi, ettei niitäkään enää ole. Hyvä juttu:-)

    • Ali.Baba

      Huhhuijaa kun ei tahdo ehtiä edeskirtjoitella kun on niin mukava 4 litraisella Fortuner aasilla kopitella Pitkin mukavan lämpimiä aavikon raitteja.

      Ja siihen twisted rolliin eli paikallisen leipomon rusinapullaan tuli himo. Oli pakko hakea pussillinen lisää. Ne on sellaisia ihan kuin käsin veivattuja ja mahdollisesti opvatkin kun niitä ei ole kuin siinä yhdessä kaupassa eikä hirveitä pinoja sielläkään.

      Masirahin rfeissua vähän muutettiin papereihin tutustumisen jälkeen niin että menemme ensiksi vain pääkonttoriin Muscatiin ja jos sieltä saatu lisätieto edellyttää niin sitten Masirahiin.

      Joutuu lähtemään sängystä epäinhimillioseen aikaan jo 06. Sunnuntai aamuna. Kääk.

      Katsoin taas 2 viikon viimeisen sääennusteen ja nyt sen jakson lopulla näyttää tulena jopa alle -10C lämpöjä.

      Kylläpä teitin kelpaa.
      No en nyt ihan hirveesti kurjaa kohtaloani itsekään ala valittamaan. Tuskin se siitäparanis :::)))))) =))

      • wpel

        Sillai, nyt toimisto kiinni ja kohta kattomaan pumpumia. Amummulle kävivät oven ja ikkunan vaihtamassa vauhdilla, ja vielä siivosivat jälkensä! No on se ikkuna varmaan onneks likainen :) Onneks tuota pakkasta lykkää sen verran kovaksi taas ettei sitä huoli ulkoa pesemään mennä. Ja tuuletkin taas pystylle kääntymässä.

        Pysyy Ceen ja U:nkin kämppä vähemmän "tuulisena" kun ei mereltä hönkäile. Vai sellaista papereiden revinnäisiä. Tuttua on se homma ja sormet kovilla ellei kunnon silppuria (toimisto) hanki. Hieman kyllä varoisin mitään pikku kotivatkainta käyttämään tuohon konstiin. No muutamaa arkkia voi se massata mutta kun se roiskuva vesi ja sähkö ei oo kovin hyvä yhdistelmä.

        Hieman eri asia jos on vahva porakone johon pitkävartinen maalien sekoittamiseen käytettävä vispilä laitetaan. Joilla myös eri massoja rempoissa sekoitetaan. Sellaista 18 V akulla toimivaa vahvaa akkukonetta äijät käyttävä jopa pilkillä kairaa vääntämään.

        Kyllä tolta Alilta pitäis se kaara ottaa pois ja muulilla vaan potkimaan, jäis ne pullakeikat vähemmälle.


    • wpel

      No juu, turhaan hätäilin, pumpum tuleekin vasta jälkilähetyksenä klo. 18 :( ja kun kerrankin meinasin että nyt ehdin. Ehdin kyllä hyvinkin mutta jos tulokset tietää etukäteen niin pläääääh !

      Niin Ali "hekumoi" että mekin päästään kunnon lämmöille, juu, niin tehdään. Sitten joskus voi olla reilun viikon päästä jo pysytellä -5>-15:n välillä mutta tuleva näyttääkin melkoisen raakaa keliä. Ei se mitään kun on päässyt sisätöihin. Periferian keikka oli vähän "suunnitteilla" mutta kiitos ei sittenkään, vielä ainakaan. Pitäkööt turkkinsa, siis tunkkinsa.

      Kattelin tossa puheluiden aikana sitä radion "pölinäikkunaa" niin johan kovaa pärinää länsimetrosta, puolesta ja vastaan. Toimittaja Häikiö oli kovasti sitä mieltä että kyllä se jokin "kutsubussi"-sydeemi olisi paras ollut. No ehkä heille, en tiedä mutta ei ne bussien käryt ja saasteet siinä ainakaan vähentynyt olisi, eikä ruuhkat Länsiväylälle vähentynyt.
      Siellä näyttää muuten nimimerkki Tolkku viestivän joka saattaisi olla sama Tolkku kuin hözärissäkin. Myös durian, mutta vaikuttaa kyllä nuoremmalta tyypiltä kuin hösärin durian.

      Jeee, siis persjantai kuten "mummeli" totesi, mutta olkoon saguzkan hakukeikka huomiseen aamuun. Pakastin pelastaa taas......

      • Cee-Lila

        Tolkun ja Durianin muistan Hesarista, Tolkku aina ajeli turboahdetulla autollaan ja ihasteli vaimoaan Elisabetia, joka oli lentoemäntä, punatukkainen sorjasäärinen nainen ja Durian oli insinööri, joka oli kriittinen kaikille yhteiskunnan järjestelmille, molemmat olivat mukavia kirjoittajia. Mikä on radion pölinäikkuna? Minulla on aukko sivistyksessä, kun en juurikaan kuuntele radiota. Kutsubussi ei ole minulle tuttu, mutta kun Jouko lakkautettiin, kulkee nyt ikkunamme alta kaksi kertaa tunnissa bussi tuonne metroasemalle ja takaisin. Eli jopa useammin kuin Joukon aikaan? Vai muistankohan väärin?

        Lapsenlapsemme on tulossa isäksi parasta aikaa, ovat sairaalassa olleet jo aamuyön ensimmäisestä tunnista alkaen, vielä ei ole vauvaa näkynyt. Jännityksellä olemme olleet puhelimen ääressä jo viikon, koska laskettu aika oli 7.1.


      • wpel
        Cee-Lila kirjoitti:

        Tolkun ja Durianin muistan Hesarista, Tolkku aina ajeli turboahdetulla autollaan ja ihasteli vaimoaan Elisabetia, joka oli lentoemäntä, punatukkainen sorjasäärinen nainen ja Durian oli insinööri, joka oli kriittinen kaikille yhteiskunnan järjestelmille, molemmat olivat mukavia kirjoittajia. Mikä on radion pölinäikkuna? Minulla on aukko sivistyksessä, kun en juurikaan kuuntele radiota. Kutsubussi ei ole minulle tuttu, mutta kun Jouko lakkautettiin, kulkee nyt ikkunamme alta kaksi kertaa tunnissa bussi tuonne metroasemalle ja takaisin. Eli jopa useammin kuin Joukon aikaan? Vai muistankohan väärin?

        Lapsenlapsemme on tulossa isäksi parasta aikaa, ovat sairaalassa olleet jo aamuyön ensimmäisestä tunnista alkaen, vielä ei ole vauvaa näkynyt. Jännityksellä olemme olleet puhelimen ääressä jo viikon, koska laskettu aika oli 7.1.

        Durianhan oli melko kiivan katkera esim. meidän oikeuslaitosta kohtaan ja ymmärtääkseni se johtui -90 luvun tapahtumista jolloin ilmeisesti häneltä "vietiin" siinä lamahässäkässä joko firma tai jotain muuta.

        En ole nyt varma ovatko ne lakkauttamassa tätäkin kutsubussi- järjestelmää joka tuli Joukon korvaajaksi. Mutta täällähän laitettiin syksyllä uusiksi melkein kaikki bussilinjat ja reittejä muutettiin.

        Teillä sitten riittää "jännitystä" ilman muita ohjelmia :)

        Se "pölinäikkuna " on tämä boxi missä näyttävät päivystävän ja pölisevän samat nikit lähes koko päivän, aamusta iltaan mitä välillä aina olen vilkaissut juuri puhelimessa ollessani.

        http://yle.fi/radio/radiosuomi/helsinki/suora/


      • Cee-Lila

        Jännitys loppui. Saimme tiedon, että tyttövauva on syntynyt hätäsektiolla klo 17.14. Vauvalta meinasi happi loppua. Hyvä niin, sillä apgar pisteetkin olivat 1/6/9. Vauva sai heti happiviikset ja huutaa kurkku suorana ja kädet ja jalat harallaan ja kippurassa, sydän-ym seurantapiuhoja kehossaan, joten elintoiminnat jees. Saimme jo kuvan sähköpostilla.


      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Jännitys loppui. Saimme tiedon, että tyttövauva on syntynyt hätäsektiolla klo 17.14. Vauvalta meinasi happi loppua. Hyvä niin, sillä apgar pisteetkin olivat 1/6/9. Vauva sai heti happiviikset ja huutaa kurkku suorana ja kädet ja jalat harallaan ja kippurassa, sydän-ym seurantapiuhoja kehossaan, joten elintoiminnat jees. Saimme jo kuvan sähköpostilla.

        Onnea isoisovanhemmille! Toivottavasti vauva (ja vanhemmat) pääsevtä pian normaaliin päiväjärjestykseen.

        Meidänkin molemmat lapsenlapset syntyivät hätäsektiolla, hapen puuttessa myös. Raju kokemus vanhemmille. Isovanhemmillekin. Pojalle pelättiin sen aiheuttaneen vaurion aivoihin, mutta pelko oli onneksi turha. Tutkittiin mutta ei mitään, ja ihana pikkupoika onkin. Äitikin oli päästä hengestään. Isälle toinen kerta samaa pelon tuskaa meinasi olla liikaa, hyvä ettei hänkin joutunut teholle.

        Nyt ovat lapset vahvoja ja energisiä. Jjoskus ehkä vähän liikaakin, mutta saavat onneksi purkaa liiat vauhdit harrastuksissaan, joita riittää.


      • wpel

        Hipheijaa ja paaaaaljon onnea Ceelle & Uulle ! Onhan se aina "tiukka paikka" kaikille jännittää ja etenkin kun on pitänyt noin auttaa tulokas maailmaan. Varmaan sitten kaikki hyvin kun "flikasta" ääntä lähtee :))


      • Whonever

        Onnittelut sitten iskälle, äiskälle, penskalle ja isomummolle. Menikös tuo nyt oikein..


      • Cee-Lila
        Whonever kirjoitti:

        Onnittelut sitten iskälle, äiskälle, penskalle ja isomummolle. Menikös tuo nyt oikein..

        Oikein meni:-)


      • Cee-Lila

        Kiitos onnitteluista kaikille. Tämä pojanpoikammekin, joka nyt tuli isäksi syntyi itsekin hätäsektiolla ja viime tipassa Hgin kättärillä, kun oli täysin väärässä asennossa, eikä olisi pystynyt syntymään mitenkään oikeassa asennossa, hän oli perätilassa, joten peffa olisi tullut ekana ja sen jälkeen kaikki jäsenet ja pää samassa mytyssä. Miniä oli tuntikaupalla yrittämässä saada poikaa syntymään ja kun mitään ei tapahtunut, oli kätilöopiskelija huomannut, että ei täältä ole pää tulossa, vaan peffa. Onneksi sektio tehtiin viime tipassa ja poika selvisi suuremmitta vaurioitta. Tästä tapahtumasta ei ole kuin 22 vuotta. Samaan aikaan S in L odotti ensimmäistä lastaan Ausseissa, lapsi pidettiin liian kauan kohdussa ja kun lopulta syntyi, oli liian myöhäistä saada jäämään henkiin. Kyseessä oli tosin ns vanha ensisynnyttäjä, millä oli varmaan iso osasyy, ettei lapsi alkanut itse syntymään ajoissa, vaan oli varmaan 3 viikkoa yliajan, mitä ei Suomessa koskaan sallita, vaan annetaan tekopolttoja vaikka puhalluslampulla, kuten apella oli tapana sanoa. Hän vielä vitsaili, kun itse nuorena odotin ensimmäistä lastani ja olin apen kyydissä tuonne Keski-Suomeen, että enhän joudu puremaan napanuoraa poikki?


      • wpel

        Oli tuo appesi aika velmu näsäilemään :) Vähän samaan tapaan totesi yksi entinen työkaverini kun muksu oli vähän toista viikkoa jo "myöhässä" lähetyksestä että kyllä se sieltä tulee vaikka sähköiskuilla tai viimeistään luolakoiralla.
        No tulikin ihan jämerä sällin alku sitten omia aikojaan, olisko kuullut isänsä jutut? :)


      • Alkuperäinen-Rapu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Jännitys loppui. Saimme tiedon, että tyttövauva on syntynyt hätäsektiolla klo 17.14. Vauvalta meinasi happi loppua. Hyvä niin, sillä apgar pisteetkin olivat 1/6/9. Vauva sai heti happiviikset ja huutaa kurkku suorana ja kädet ja jalat harallaan ja kippurassa, sydän-ym seurantapiuhoja kehossaan, joten elintoiminnat jees. Saimme jo kuvan sähköpostilla.

        Onnea Cee-isoisomummi ja onnea U-isoisovaari! Ja tuoreille vanhemmille tietysti onnittelut tyttären perheeseen tulon johdosta. Tyttö oli meilläkin ensimmäinen ja jotenkin olin aivan varma, että tyttö sieltä tulee vaikka en sitä tiennytkään minkään ultrakuvan perusteella.

        Niin tervehdys myös kaikille. Tulin juuri nyt koneelle. En ehtinyt aiemmin, kun tuntuu että on kaikenlaista tekemistä. Äsken tein salaattikastikkeen jo valmiiksi, en osta kaupan kastikkeita. Huomenna on paljon tekemistä ja sunnuntaina sitten klo 14.00 porukat täyttää "pirtin."

        Katselin tv:stä tuon uuden Perjantai-ohjelman. Tippa tuli silmään kun siinä tyttö tapasi isänsä 20:n vuoden jälkeen. Tyttönsä, jonka isä oli jättänyt aivan pienenä ja häipynyt maailmalle. Tuli siinä kyllä tuolle isällekin tippa silmään.

        Ensi perjantaina tuo ohjelma menee Joensuuhun tapaamaan noita "Kyllikkejä."


    • wpel

      **"Kotimaa klo 16:32
      Video: Kyllikin siskot partioivat Joensuussa.
      00:12
      Kyllikin siskot jalkautuivat Joensuun kaduille – video rakkauden sanomasta

      Katupartioivat naiset jakoivat kauppakeskuksessa tikkareita ja levittivät rakkauden ja välittämisen sanomaa."** Yle.fi

      Nyt alkoi "kovat ajat" matu-pojille J-suussakin, tästähän jo monessa paikkaa näyttöä, etenkin hesan aseman seuduilla. Juoskaa ihmeessä pojat, juoskaa kun vielä ehditte !

    • Ali-Baba

      Tänne aavikolle saakka kantautuu juttuja naisten suorittamasta ulkolaisavustamisesta tuon tikkaripartion lisäksi!

    • Ali-Baba

      Lisäksi kun tämä lämmin virkistää huolenpitofunktioita niin mitenkäs vanhan klonksu herran polvet siellä Taigalla, Siperialaisessa viimassa pärjäävät. Alkavatko jo tunbtua rapeilta?

      • wpel

        Jep jep, kyllähän ne tuolla ulkona voisivat rapsakoitua ellei liikettä riittäisi. Mutta nyt oon antanut nivelille huilia ja pysytellyt sisätöillä.
        Taitaa wanha käpysäkki siellä itteään hoidatella jotenkin muuten kuin "tikkari-Kyllikeillä".
        Noita varmana Odininkin poijjaat karkusille lähtee, varsinkin jos niil on tunnuksina SPR tai SDP :)


    • amummu

      Jaahas, se on sitten lavvantaki ja ulkona kipakka talvi. Tänään on otettava juna ja ookattava sillä mökkimaisemia kohden. Mökillä ilmaantui lämmityslaiteongelma, ja siippa siipaisi sinne jo eilen työmatkaltaan. Minä olen siellä vain apuna vapisemassa; korjauspartio on luvannut tulla maanantaina.

      Voisin tietty taittaa matkan omalla autollakin, mutta näillä pakkasilla en oikein raaski kahta vanhaa kiusata. Jos tulee matkalla joku ongelma, niin siinäpä sitten molemmat kärvistelisimme kylmässä apua odotellessamme. VR toivottavasti toimittaa asiansa luotettavaan tapaansa:). Niin ja voin ottaa junassa vaikka nokoset.

      Alkaakin jo silmissä painaa tämän viikon aikaiset ylösnousut. Joka aamu jotakin. Tänään sitten heräsin ihan itsekseni heti seitsemän jälkeen - en kai vain ole jo tottunut aikaisiin herätyksiin!! En laittanut illalla kelloa soimaan, koska lähden liikkeelle vasta iltapäivällä, ja aattelin, että tänään nukun pitkään. Ja katinvillat. Jo puoli kahdeksan olin lataamassa kahvinkeittimeen aamusumppeja. Lehdet on jo luettu ja vähän olen siivoillutkin. Kivampi tulla kotiin, kun ei heti kynnyksellä tarvitse kompastella pölykoiriin.

      Jospas näistä aikaisista aamuista tulisikin jo tapa. Tulisi viikkoon monta tuntia lisää toiminta-aikaa. Jaa-a, mitenhän ne tunnit sitten käyttäisin. Varmaa lehtien lukuun, tietsikalla roikkumiseen, kahvin keittoon, tjms jonnin joutavaan; viis virkaa, kuus nälkää!

      Nyt pitää lopettaa tämä tietsikkapuuha muutamaksi päiväksi. Puhelin toimikoon mökillä lukulaitteena; "isoveli" valvoo. Kirjoittaa ei Lumiallani voi kuin vain muutaman viestin mittaiseen ketjuun. Toivotan hyviä viikonvaihteen meininkejä, kuka niitä sitten mitenkin toimittaa, toivottavasti kuitenkin tarkoin yhdenvertaisuusperiaatteita noudattaen. Ali vois kyllä pistää meille kuvan oikein aurinkoisesta kamelin hymystä, josta voisimme ammentaa lämmitystä kevättä odotellessamme. Sehän varmaan tuleekin jo helmikuussa, kun viikon päästä luvassa jo lauhaa.

      Juna kohta jyskyttää vanhaa ystävää...

      • wpel

        Katos kun "mummeli" ehti just ennen :) Mutta hää onkii kirjuuttanu tuota puol tuntii ainaskii.. Oikein mokomalle että joutuu heräilemään joskus ihmisten ajoilla. Ja vielä junakyytiin, voi mahoton.

        Vai lämmitysonkelma hönnällä ? Mul ei oo niitä onkelmii, siel on nytkin varmasti noin -32 sisälläkin, eli ei ees kylymä vielä ? Mennään sitten vasta kun aarinko lämmittää, jos talviaikaan ollenkaan. Voi olla että ei, ellei "savottakuume" iske keväällä, tai muuten hulluks tule.
        Heitä meidän ohjeiden mukaan se Lumiahankeen ja vaihda oikeeseen luuriin, siis toimivaan.....

        Siltikin, yrittää olla kompuroimatta siellä käännöksissä, juunou :)


    • wpel

      Minäkös taas? No kiprakat terveiset aamulenkiltä, tosin vain pikamarssia muonanhankintaa reppu selässä, tossut jalassa.
      Aika napakasti narskahteli ja viima poskipäihin käy mutta ny saa olla taas sisähommissa. ( ellei kaali sekoa.)

      Jaa, Rapuraps on saanut illalla vielä liinux-pollen hörähtämään raville kuitenkin. Mikähän lie sitten taas tuo uusi persjantai-ohjelma, tuon perusteella vaikuttaa joltain "nyyhkytarinoiden uusformaatilta" ? Näitähän riittää, samaa tavaraa eri paketissa joka kanavalla.
      Toivottavasti ei ollut veroraha-kanavilta tuokin.

      • Alkuperäinen-Rapu

        "Toivottavasti ei ollut veroraha-kanavilta tuokin."

        Tv:1:seltä se tulee, joten on verorahoilla tehty ohjelma. Unohdin äsken tuon tiedon.


      • wpel

        Juu, hetken vilkaisin ja normi dampereen studion höpinää.
        Kohta pumpumia mikä on asiaa sentään hetkessä eikä itsestäänselvyyksien toistuvaa läpinää..


    • Alkuperäinen-Rapu

      Aurinkoista pakkas lauantaipäivää kaikille!

      On tässä pieni tauko hommien keskellä, joten tietysti koneelle!

      Tuo uusi puheohjelma lähetetään suorana Tampereelta. "Pistääkö Perjantai miettimään?" Siinä kaksi juontajaa, Sean Ricks ja Pekka Vahvanen, jututtavat lähinnä kai julkkiksia. Nyt haastateltavina olivat Susanna Koski ja Maryan Abdulkarim. Sali on haalittu täyteen "taputtajia." Ei tuo ohjelma vakuuttanut minua, mutta ajattelin katsella tuon aloitusjakson. Lähinnä halusin nähdä tuosta tavallisesta ihmisestä tehdyn dokumentin isäsuhteesta - isästä, joka katosi.

      amummu kolkuttelee "matkantekkoo" junalla. Ei sitten kannata ryhtyä konduktööriä pahoinpitelemään, ettei joudu pakkaseen taivaltamaan. Tänään Hesarissa kerrottiin, kuinka Pukinmäen asemalla nainen löi konduktööriä ohimoon nyrkillä ja konduktööri sai kolhun ohimoonsa ja haavan sormeensa tuon pahoinpitelyn seurauksena! Ulos joutui tuo pariskunta junasta, mutta pötkivät pakoon. Poliisi etsii!

      Nyt töihi - sanoi Lapatossu!

    • Alkuperäinen-Rapu

      Terveisiä saunasta - olipas ihanaa! Nyt voi istua koneella hetken, kunnes menen föönaaman hiukseni.

      Järviradiosta tulee niin hempeää musiikkia, joten mikäs tässä on kuunnellessa. Hommatkin huomista varten ovat mallillaan, joten ei siitäkään mitään paineita - eikä muutenkaan, omia ihmisiä ovat Ketjussa on hiljaista. Hiljaista kuin Sipilän talossa!

      Taidanpa painua nyt tuonne alakertaan, hiukset ovat jo hieman kuivahtaneet.

      • Cee-Lila

        Meillä on nyt päällä töllössä Harju & Pöntinen, siellä on ollut jo muutama Irwin-fani ollut musiikkia toivomassa. Nyt soi Zen cafe. Tein tänään taas apen papereiden revinnäistöitä, nyt on silputtu loppuja arkistoon tarvitsettomia laskuja ym. Ja jaoteltu vuosilukujen mukaan, jos joku niitä tietoja joskus tarvitsee. Katsoin jo valmiiksi, mistä summasta appi maksoi hoidoistaan, mitkä oikeuttavat kotitalousvähennykseen vuodelta 2015. Saa täyden vähennyksen. Onhan minut valittu pesänhoitajaksi, pitää tehdä pesän osakkaiden eteen kaikki mahdollinen. Itse olen ulkopuolinen, melkein, en ihan, koska U:lla ja minulla ei ole avioehtoa. Hih. Hyvässä sovussa olemme kaikki. Taas Irwin soi, jo toista kertaa pienen ajan sisällä, siis Rentun ruusu.


      • wpel
        Cee-Lila kirjoitti:

        Meillä on nyt päällä töllössä Harju & Pöntinen, siellä on ollut jo muutama Irwin-fani ollut musiikkia toivomassa. Nyt soi Zen cafe. Tein tänään taas apen papereiden revinnäistöitä, nyt on silputtu loppuja arkistoon tarvitsettomia laskuja ym. Ja jaoteltu vuosilukujen mukaan, jos joku niitä tietoja joskus tarvitsee. Katsoin jo valmiiksi, mistä summasta appi maksoi hoidoistaan, mitkä oikeuttavat kotitalousvähennykseen vuodelta 2015. Saa täyden vähennyksen. Onhan minut valittu pesänhoitajaksi, pitää tehdä pesän osakkaiden eteen kaikki mahdollinen. Itse olen ulkopuolinen, melkein, en ihan, koska U:lla ja minulla ei ole avioehtoa. Hih. Hyvässä sovussa olemme kaikki. Taas Irwin soi, jo toista kertaa pienen ajan sisällä, siis Rentun ruusu.

        Eilenhän tuli Irwinin kuolemasta se 25 vuotta eikä mm. Yle noteerannut oikein koko asiaa. Tänään tuli sitten joissain ohjelmissa toiveissa sentään hänen kipaleitaan, samoin kuin paljon DB:n myös.

        Hyvä että teillä on noin "tunnollinen" pesänhoitaja :) Nuo vähennyksethän saatte tehdä viime vuodelta vielä kuten apen eläessä.


    • Cee-Lila

      Hyvä alkuiltaa, vai mikä aika nyt klo 17:05 on? Iltapäivän loppua siis. A-mummu on lähtenyt mökille ja junalla kun ei raski vanhaa autoaan kuluttaa näissä keleissä. Hyvä tapa, ettei aiheuta lisää kuluja jos auto jättääkin välille. Siipan kyydissä sitten pääset takaisin. Toivottavasti et palellu siellä, onhan siellä sauna, missä lämmittelette:-)

      Meidän suvun uusi prinsessa on hoidossa, ei mennyt kaikki kuin Strömsössä, toivottavasti elämän taipaleen alku menee hyvin ilman suurempai vammoja. Saa happea, typpeä ja vaikka mitä piuhoja on pienessä kiinni, että saa keuhkot toimimaan, koska oli saanut lapsivettä keuhkoihinsa, johon oli ulostanut hapenpuutteessa, oli niellyt sitä vatsaansakin. Saa antibiootteja ja lääkitystä. Toivottavasti saa elämästä kiinni hyvin, eikä saa pysyviä vaurioita.

      • Alkuperäinen-Rapu

        "Pakkasaamu oli joella..." Lumiperhosesta lauletaan Järviradiossa. En kuuntele Järviradiota oikeastaan muulloin, kuin lauantaisin. Lauantaina tulee koko päivän kivaa tanssimusiikkia, aivan vielä silloinkin kun menen nukkumaan.

        Kyllä on varmaan kova homma repiä noita appesi papereita. Minä "silppuan" myös käsilläni kaikista lehdistä ja postimyyntiesitteistä nimeni ja asiakasnumeroni, ja sekin on jo suuri homma, joten ymmärrän tuon sinun urakkasi.

        Ole huoletta teidän prinsessan suhteen. Meillä on taitavat "elämästä kiinni antajat" vauvoille.


      • wpel

        Tervehdys rannikko(kin).
        Eipäs tiedä mitä sanois muuten kuin luotetaan meidän ammattilaisiin pikkuisen kohdalla. Varmasti hoito ja osaaminen on huippuluokkaa, mutta ehtikö tulla jotain vaurioita, toivotaan ettei ja kaikki lähtee sujumaan omin voimin.

        Vähän on hiljaista täälläkin ollut, omakin aika on mennyt kuin harakan per.....uksiin, ei siis oikein mitään "näkyvää" aikaiseksi. Vähän eilisten hommien tarkastuksia ja siinäpä ne. Mutta haitannoonko tuo mittää jos vähän välliin löysemmin ottaa.
        Jotenkin tuntuu ettei "iskujakaan" tänään löytynyt isompiin, liekö laiskuutta vai hiukka kipeeks tuloillaan :(


    • wpel
      • wpel

      • Cee-Lila

        Ilmankos Irwin soi niin tiuhaan, olin nuorena teininä töissä malmilaisessa tehtaassa, missä soitettiin työntekijöiden haluamia levyjä työnjohtajien konttorissa olevalla levysoittimella, johon he latoivat aina sellaisen 10 levyn läjän, mitkä oli ostettu työntekijöiden toiveiden mukaisesti. Kun Irwinin Työmiehen lauantai alkoi soida, laittoi eräs työntekijä neljännen kerroksen työkaluosastolta kovaäänisen kiinni, koska ei sietänyt sitä, että viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, se on työmiehen lauantai.

        Styx oli mukava kirjoittaja, kirjoittaakohan enää mitään?


      • wpel

        Eilen näytti juuri siellä ylen pölinäikkunassa kovasti ihmettelyä olevan ettei Irwiniä soitettu ollenkaan. Tänään sitten olikohan Enskassa noita toiveita ja joita soiteltiinkin.
        Aikoinaan hyvin muistan kun mm. siellä meilläpäin Irwin oli keikalla lavalla niin poliisiautotkin "sattuivat kaatuilemaan", syystä tai toisesta. Itse en silloin ollut paikalla :)

        Yhden kerran myöhemmin Irwin oli tekopitäjän (kaupungin) hotelliravintolassa keikkaa tekemässä niin piti tunnilla aloitusta myöhästää. Eka yrityksellä kun ei itse stara pysynyt edes baarijakkaralla istuallaan, saati laulamaan. Mutta vetäis sitten myöhemmin lyhennetyn keikan läpi kyllä.

        Vilkaisin haulla niin viimeisimmän Styxin kommentin löysin marraskuulta -12 koskien brittien äänestystä EU.sta. Kommentteja näytti olevan siihen viimeiseen jotain 340 kpl. On tietysti voinut vaihtaa nikkiäkin tai lopettanut.


    • Baban-Ali

      Halipatsuijaa aavikoltakin.
      Otan esiin vielä yhden rusinapullan ja valmistaudun epäinhimillisen aikaiseen nousuun Omanin kiekkaa varten Huomisna.
      Ei kauhiasta kyl palele.
      Styx taisi vaihtaa nikkiä!

      • wpel

        Tere pullahiiri. Vai Styx vaihtoi nikkiä, mites mahtoi olla Sörkan(?) mies Aito Rasvanahka?? Vai Kallion?
        Kattelen futea Vigosta Epsanjasta niin eipä ollut kovin hikistä siellä ilma, 13. Sehän on siel rannikolla heti Portugalin pohj. puolella.

        Milläs te sen keikan heitätte sinne, ilmojen teitä vai hiekkaa nieleksien?


    • Ali-Baha

      Entisen pomoni entisellä pomolla jonka kanssa menen on Pajero eli pyörillä mennään.
      Entisen pomoni entinen pomo on nykyiseltä titteliltään Senior Technical Consultant. Alunperin pakistanilaisen kynttiläpajan omistajan poika. Myös täysin työssä oppinut sen minkä osaa. On muuten erittäin taitava tilanteen rauhoittaja hankalissa neuvotteluissa. Sellaisissa joissa kokenut minäkin ajattelisin sanovani että pidä kiduttaja tunkkis, tämä poika lähtee nyt kaljalle!

      • wpel

        Heh , vai niin, siulla taitaakin olla niitä ent. pomoja ja pompotettavia pomoja myös siellä. Vai ihan Senior konsultti? Kai sulle antaa kohta titteli Sir Senior Technical Consultant :)

        Siirryinkin vähän lämpöisemmälle puolelle Epsanjaa, lähelle Valenciaa ny vielä, nopeesti tää käy nykyään....


    • wpel

      "Hiljaiset" huomenet tännekin, ettei Cee herää.
      Menipäs "hyvä" pakkanen äkkiä kumolleen kun iltayöstä kävi taas -17.4 ja nyt vaan -9.4 :( Hih, no viikolla taas vähän kiristyy kunhan huomenna lunta lisää ? tuuppaa.

      Hra Who on siellä anopin kurimuksessa vai oliskos tuupannut audinsa umpihankeen niin ettei perävaloja näy. SuSi-rajoilla mätetään herkkuja pöytään, "mummeli" kantaa säkillä nuotion lämpöjä sisälle hönnään ettei siippa jäädy.
      Ali istuu pärsse puuduksissa aavikolla hiekkaan nielemässä ja muuleja potkii pois edestä.

      Meneehän se noinkin, täytyy nyt vain tässä laskeskella noita eilisiä vetovoittoja ja niputtaa niitä sopiviin annoksiin.

      • Whonever

        Jaahas, juu täällä ollahan pohojanmaalla. Tulthin tänne kun ei ihimisihin keherattu mennä.
        Mutta kohta lähretähän "audilla" takaasin.
        Täällä on komiaat 19 astetta pakkasta, lunta enempi ku kotoona, mut väheempi ku helsinkiissä.


      • wpel

        Jep mutta sanopas tuo anopilles? Nin pääset nopeemmin kotimatkalle viel.
        Täälläkin ny tuo myräkän antama lumi painunut jo alle 20 cm:n ja taitaa huomiseksi luvatut väistää meitit.


    • Cee-Lila

      Hyvää iltapäivää. Heräsin jo kyllä klo 9 ap, vai onko se am?, mutta en ole ehtinyt tänne, kun on noita revinnäistöitä vielä rutkasti.

      Wpel on rivissä ja Whonkin informoinut pohojanmaalla oloansa. Itsekin tekisi mieleni mennä E-Pohjanmaalle ensi lauantaina, koska meillä on hautajaiset Jämsässä, siitä olisi enää parisataa kilometriä Seinäjoelle katsomaan uutta perheenjäsentä, joka voi jo hiukan paremmin tällä hetkellä. Ei ole päässyt vielä vierihoitoon letkuistaan, vertakin oli pikku tytsylle viime yöllä hankittu Helsingistä asti.

      • wpel

        Terve, vai jo niin aikaisin heräilit? :) Sama se meillä kait joko ap tai ämeriikaks a.m. Kumma että tuon pisteen väliin laittavat vaikka käytännössä usein taitaa kirjoituksissa pois jäädäkin.
        On pikkutulokkaan vähän vaikean kautta aloittaa taivalta mutta varmasti lähtee siitä voimistumaan nopeasti kunhan alkuun pääsee.

        Ai yhä teit revinnäistöitä? Niitä kyllä riittää, minullakin varmasti vielä löytyy jostain aina papereita joita ei enää tarvitse. Kaikista tärkeistä otin kyllä skannerilla kopiot ja siirsin vielä muistitikuille talteen, ei tarvitse niin paljon paperitulosteita tehdä. Löytyvät niistä jos jotain tarvitsee vielä. Muuten syntyisi revittyjen tilalle uusi "varasto".


      • Cee-Lila

        Muistan kun asuin tädilläni, hän sanoi, että kaikki paperit ja laskut pitää säilyttää 10 vuotta. Silloin ei ollut vielä tiliotteita pankista, ei mitään maksupalvelusysteemejä muutenkaan. Silloin ymmärränkin sellaisen käytännön. Nytkin väitetään, että laskut ja tiliotteet on säilytettävä 6 vuoden ajalta. Koskeeko tuo todella myös yksityistä henkilöä, jolla ei ole mitään firmaa, ei edes toiminimeä? Apen paperit on nyt kuitenkin tallessa tuolta ajalta. Olen löytänyt paljon muutakin mielenkiintoista, mikä ei liity laskuihin eikä mihinkään muuhun, kuin apen äidin ja isän elämään. Itselläni ei ole edes oman äitini jäljiltä mitään tietoa, mikä olisi paperilla, saati äidin ja isän vanhemmista. Olisikin mielenkiintoista, mutta kun e tietoja ole. Katoavaista on maallinen kunnia taikka kunniattomuus.


      • wpel

        Kyllä periaatteessa tuon 6 vuotta pitäisi asiapapereita & tositteita ymv. säilyttää jos tulee tarve jotain todistaa tai muuten esittää vaikkapa jollekin "karhukirjeitä" (aiheettomia) lähettävälle.
        Pankistahan kyllä löytyy tilaamalla esim. maksutapahtumista tiedot vaikka ne verkkopankeissa taitaa saada muuten esille vain vuoden ajalta.
        Samoin verottajalta pitäisi löytyä ainakin tuolta 6 v:n ajalta minkä "edellyttävät" henkilöltäkin säilytettävän.

        Mutta kaikkia esim. kiinteistö/tontti- asuntokauppoja koskevat ovat syytä toki pitää tallessa aina itselläänkin sillä ainakin kiinteistörekistereissä löytyy ajan saatossa syntyneitä virheellisiäkin tietoja. Olen omaltani mm. joutunut parikin kertaa korjaamaan sekä maistraatin- ja maanmittauslaitoksen tietoja. Ihan ovat "inhimillisiä" virheitä kirjaamoissa, vai sanoisiko huolimattomuus?

        Kyllä myös esim. perukirjoista/ pesän jakosopimuksista tms. olisi syytä kopiot tallentaa myös digitaalimuotoon vaikka ulkoiselle kiintolevylle ja säilyttää eri paikassa kuin kotona. Näin mahd. tulipalonkin sattuessa eivät kaikki menisi kerralla.


    • Alkuperäinen-Rapu

      No, niin. Nyt on lihapullat syöty ja maistuivat kyllä. Vävyni sanoi, että ensi vuonna taas sama resepti. Kun olin kertonut, etten mitään reseptiä käytä. Mausteita käytän oman mieleni mukaan. Sienisalaatista vanhemman tyttären tytär sanoi, että se on aivan "sikahyvää." 12-henkeä meitä oli, mutta kyllä oli tarpeeksi syötävääkin.

      Huomenna aion lorvailla - luulisin! Nyt nukuttaa kun heräsin tänä aamuna jo puoli viideltä.

      Kauniita unia kaikille.

      • wpel

        Kyllä sitä ny kehutaan, pärskutarallaa...... Eikä mitään huomenna lorvailla, se on sitten siivottava huusholli ! Ja tulikos se ihgu ees päivitettyä ajan tasalle? Joo joo, eipä tietenkään, kuis arvasin....

        Mää lähten täst Barcelonan Camp Noulle joten sillälailla, sano.


    • Ali-Baba

      Heysula weysula ja terveisiä Muscatista mistä juuri 18 tunnin päivän reippailun jälkeen saavuin sänkyni lähistölle.
      Omanista erikseen muutta nämä johtaja ja konsulttihommat menevät, jotta kaikki kärryllä pysyisiväöt niin, että Alunperin johtajani entinen johtaja siis technical consultant eli sales consultant, oli minun pomoni silloin kuin nykyinen pomoni oli alaiseni. Sen jälkeen minusdta tuli eräässä vaiheessa senior consultant specialist ja entinen pomoni vielä jatkoi entisen alaiseni pomnona. Sitten organisaatiota muutettiin ja entinen alaiseni siirrteeiin uuden jaoston pomoksi ja siten myös minun "pomoksi" vaiika todellisuudessa olen hänen gurunsa ja mentorinsa.
      Entinen minun ja hänen pomonsa joutui jättämään pomon tehtävät tuossa organisaatiouudistuksssa minkä jälkeen hänestä tuli senior technical consultant. Tänään huomasinkin erittäin hankalan tekniskemiallisen probleeman käsittelyssä Muscatissa että todella on melkoinen ero senior technical (myynti) konsultilla ja senior specialist consultilla.

      Nyt varmaan kaikille tuli selväksi miten hienosti rakennetut pomo ja osaamissuhteet yoimivat kansainvälisessä yhtiössä! =))

      • wpel

        Ahah, hah, siis pomo, pomompi, pomoin, ent. pomo jonka pomo on pomompi kuin pomon pomo. :) Seleväähän tuo kuin pässin......heiluvaiset.

        Selviskös se saaren probleemi siel Muscatissa vai heittääkö vielä sinne sitten eri keikalle?
        Mutta kyllä Barca raateli pihvilihoiksi Ath. Bilbaon, vähän ennen loppua jo 6-0.

        Ötyjä.....


    • wpel

      Vieläkös täällä "lorvaillaan" vai?
      Täällä tuli pieni "lorvitauko" kun pitää taas paria puhelua odotella, mutta mikäs tässä muuten "ollin ollessa". Odotellaan............
      Olis kyllä aamulla vaikka nukuttanutkin mutta hiphei, jyräsi auraustraktori jo kuuden jälkeen heti tuossa pihakadulla. Satoihan tuo kyllä muutaman sentin joten kiireesti pois ne kasattava. Pääse muksut levittelemään sitten ne kasat taas :)

    • Ali-Baba

      Se saaren probleema vcalkaistui, mutta on todella vaikea ratkaistavaksi. Vaatii erilaista kalustoa ja kemiaa yhdistettynä. Mderivesiputken sisäänotto on toisessa putkessa täysin tukossa ja toisessa melkein. Putki alkaa pystysuoralla sisäänottoputkella vaakav irtaus sihdillä ja pohjassa n. 7 m syvyytessa betoniblokissa kääntyy 90 asteen elbow kanssa laitokselle menevään putkeen mikä nousee siis sen 7 metriä ylöspäin.
      Luultavasti non 50 metriä meren pään putkesta on ongelma.
      Vaatii takaisinhuuhtelun organisoimista ja tukkeuman alkuavaamista ja loppuRäjäytystä@ kemian avulla. Saattaa merip''ss' joutua lisäksi käyttämään korkeapainemyyrää.
      Pähkäilemme ensin täällätoimistossa mitä kalustoa on tarjolla ja sitten on kyllä käytävä live varmistamassa systeemi saarella ennen mitään lopullista ehdotusta. Tämän selvityn kyllä jo laitoksen omistajille.

      ps. rillit nyt ihan huurteessa omista höyryistä! :)

    • Cee-Lila

      Huomenta. On näköjään lunta taas sadellut ja ripeksii hiljalleen nytkin. Meilläkin aurausauto jo jyrisi aamutuimaan.

      Huvittavia nuo Alin pomot, entinen on on siis saanut ylennyksen ja toinen alennuksen taikka saanut erityistehtävän, alenikohan palkka samalla? Onhan meillä Suomessakin tuota esiintynyt, että päällikkötason henkilö siirretään ns erityistehtävään, eli hänet nostetaan piippuhyllylle, ellei itse älyä erota.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Keskipäivää!

      Olen todella lorvaillut ja tehnyt sellaisenkin "uuden asian", että heräsin, söin aamiaisen ja luin Hesarin, minä jälkeen nukutti edelleen, joten meni pitkäkseni, nostin jalat seinälle ja nukahdin noin pariksi tunniksi. Vieläkin kyllä nukuttaa.

      "Ihguni" ei nyt tänään tykkää yhtään, että yritän mennä lukemaan Hs.fitä. Kyllä hyrrä pyörii. Elämään päästää hyvin - taitaa pitää yllä tärkeysjärjestystä!

      Tottahan se on, että imuroida kait pitäisi, mutta enpä taida tänään sitä tehdä. Keittiön sain kuntoon jo eilen ja kaikki käyttämämme astiat puhtaina omille paikoilleen kaappeihin.

      Sen verran jäi lihapullia, että riittävät minulle ateriaksi tänään. Tytär jo varoitteli napsijoita, että jättäkää nyt jotain äidille huomiseksi! Olisivat saaneet kyllä syödä kaikki. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt nälkäiseksi, vaan päinvastoin.

      Täällä rupesi juuri kuulumaan kolan ääni. Naapuri kolaa. Kurkkasin jo ikkunasta, kun ääni tuntui tulevan aivan kohdaltani, että onko joku "avuliasaatu" kolaamassa minun tieosuuttani, mutta eipä ollut. Kai se on itsensä tehtävä vielä tänään jossain vaiheessa.

      • wpel

        Et kai nyt oikeesti malta lorvia ? Imuri tankattu ja kaikki, kola valmiina ja ihgukin tök tök tök tökkii kuten tavallista. On siinä sitten jotain "järkee" kun ei hösäriin päästä! :)

        Jaa, Ceenkin ovat aurat herättäneet vaika eipähän tuolla pakkashötön määrällä niin kiire olisi ollut liukkaaksi raitteja hankaamaan. Jokos paljon jäällä on näkynyt pilkkijöitä, varmaankin vaikka pakkanen ehkä vähän on hillinyt porukoita.
        En ihan varma oo mutta huomen tai ke:na siel voi olla "hurujen" viikottaiskisa, elleivät ole paikkaa vaihtaneet.

        Ny näyttää s-postia pukkaavan, jokohan pääsis tsuumaamaan enemmän hommia, no se puhelu yhä oottaa tulevaksi.

        Ps. Jäätyköhän toi Amummuli siipan kanssa sinne hönnäänsä? Hiton kylmä siellä ainakin on ollut.


    • Ali-Bacana

      Täälläpä onkin senior turistina hauskaa päästä seurailemaan aivan sivusta kutsuttuna vieraana yhtiön sisäisiä organisaatiomuutoksia ja valtataisteluja.
      Kyllä ne ovat samanlaisia ilmeisesti kaikkialla. Juonittelua, pyrkyryyttä, omien etujen subjektiivistä ajamista, statuksen kehittämistä. Eli kaikenmaailman pakanallisia arvoja.
      On todella saavutus ettei ole enää pakanoiden joukossa vaan ulkopuolinen pakanatarkkailija.
      Minun entisen alaiseni asemaa tukeevat kaupalliset ja toiminnalliset faktat. Toisaalta entisen pomoini sijalle tuotettu uusi kreikkalainen pomo on puhtaasti materian ja statuksen ja henkilökohtaisen edun perässä mutta "Samassa" huoneessa yhtiön pääjohdon kanssa eli pystyy paremmin manipuloimaan!

      Sellaista se elämä on mutta kaikkihan me juonittelun ja manipuloinnin kai tunnemme ja olemme toivon mukaan sellaisen yläpuolella

      • wpel

        Nojoo, sanos muuta, ainahan on joku ajamassa ensiks omaa etuaan, seuraavaksi kaverin etua, kaverin kaverin etua jne....... Ainakin jos ei ole aivan puhtaasti oman yrityksen asioista kysymys jossa joutuu paljon omistaan tinkimään yrityksen eduksi, tai jopa olemassa olon pysymiseksi.

        Tää päivä nyt taisi mennä osittain "ollin odotuksille", bigBoss yhä neuvotteluissa kiinni, "assistentti" pyörittelee peukaloitaan ja silleen. No onneksi on vähän vielä ittellä entisiä läpikäytäviä joten ei ihan hukkapäivä tule.

        Lukaisin tuolta sitä putkistoproleemia ja aika hankalalta vaikuttaa. No luultavasti ne ottoputket on päästy kuvaamaan ja tukoksien laajuus ja paikannus onnistuu?
        Tuli mieleen ovatko putket yhteenhitsatut vai pulttiliitoksin jatkettuja, ja millaisissa "pätkissä". Eli olisiko mahdottomuus uuteen vaihto siellä pahimmassa päässä. Iso projekti tietysti sekin. Toinen tietysti mekaaninen paineporaus( kairaus) ainakin siihen alkuavaukseen. Ilmeisesti sellaisia roboja ei siellä ole vai onko saatavissa? Muuten olisi kait sukeltajien jobi. Kyllähän se muutaman sukeltajan työtä siltikin varmasti vaatii. Luulisin sen olevan siitä elbowin kohdata ainakin betoniboxista "katkaistavissa". Kuinkas pitkälle se yleensä mereen menee ja mikä on tuollaisen ottoputken ø, 1000-1500 mm? Hih, onneks ei meikän "murheita", vaikka mielenkiintoista kyllä.


    • Ali-Bacana

      Tässä on kaksi rinnakkaisputkea 450 mm halkaisijaltaa ja teflonista. Kaikkia noita mainitsemiasi "kairauksia" joudutaan kin harkitsemaan siellä meren puoleisessa päässä missä se sisäänottoankkuriblokki on. Kairausta ajatellaan nyt painevedellä. silläosalla. Jos se siitä eteenpäin liikahtaa niin kerron sitten joskus miten vaikea ongelma ratkaistiin. Se lähtöputken sisäänottosihti on 2.85 m pinnan alla. Ei se putken pää kovin kaukana rannasta ole kun sen kokonaispituus laitteelle on vain 600 metriä. Proomun kuitenkin vaatii pöaikalle laitteita ja operointeja varten ja Dieselkäyttöiset vehkeet.

      • wpel

        Jep, kertoile sitten joskus kuinka se homma parhaiten onnistui. "Yllättävän" ohuitakin nuo putket olivat mutta tietysti riittävä ottoteho saadaan pienemmillä pumpuilla kun ei tilavuus liiaksi kasva. Toisaalta sitten nopeammin tuo tukkeutuminen lienee odotettavissa.

        Joup, ny meikäkin "joutuu" aloittamaan isommilla tehoilla vaikka kieltämättä ei enää tähän aikaan niin inspiroisikaan :(
        Palaillaan...


      • Cee-Lila

        Ihmeen ohuita nuo putket ovatkin, ei sinne ketään sukeltajaa mahdu sisään simpukoita irrottamaan. Tefloniin ei minkään pitäisi tarttua, mutta niin vain tarttuu. Muistan, että teflonpannujen pinnoitteet keksittiin avaruusohjelmien kautta USA:ssa. Itselläni on ollut montakin teflon pannua ajan saatossa, alkavat kulua ja tartuttavat ruuat pohjaan kiinni ennen pitkää, sitten on aika heittää pannu pois. Yksi hyvä vokkipannu minulla on edelleen monen vuoden takaa, jonka pinta on edelleen ehjä ja ei mikään tartu kiinni siihen.


    • Riitukka07

      Hyvät päivät kansalaiset!
      Ensinnäkin isot onnittelut isomummo Ceelle ja isovaari Uulle ja tietenkin "tekijöille". On ollut isot asiat esillä mutta toivotaan että pikkuinen pääsee pian viettämään normaalia vauvan elämää.
      Riitu tuolla aikaisemmin kertoi vihreistä tomaateista joita kypsyttelee. Teen samalla lailla et paperiin kääräisenja laatikkoon eikä kauaakaan mene kun punastuvat. Ei ikinä oo kaikki ennättäneet kypsyä luonnollisesti mutta tää on hyvä niksi.
      Torstaina kirjoitin pitkän litanian mutta ei se mennyt mihinkään. Laskutehtäväkin temppuili eikä lähetysnappi reagoinut olleskaan. Torstaina viimeinkin tuli ne odotetut kahvivieraani ja kun he lähtivät poikani soitti ja meillä on aina paljon keskusteltavaa joten venyi ja venyi ilta pitkälle. Tulipa mieleen kun Riitu kyseli pyönäveestä. Täällä oli tietoväkee selvittämässä. Ennen kahvi tuli raakana ja sitä sitten itekukin paahtoi itse rännälillä. Se oli tarkkaa hommaa ettei kärähtännä pavut. Ite en oo rännälöinyt mutta äitee se teki sitä taidolla. Ihana tuoksu levis tuppaan ja isä sanoi et kohta on tupa täynnä kylän akkoja. Usein kävi niin et saatiin vieraita ja pyönävettä keitettiin. Yleinen sanonta oli ennen pavuista pyönä. Harmittaa kun rännäli jäi muuttokuormasta pois,olisin arvuuttanut nykyihmisille et mikäs värkki tää on.
      Lauantaina oli ihana kirkas ja kuulas talvipäivä joten taas tein metsäreissun papan metsissä. Oli paljon jänösen jälkiä ja kävinpä ketun pesälläkin. Sekin oli siinnä kuljeskellut ympäriinsä. Liekö ollut kotona pesässään mutta siitä huolimatta sanoin hälle et olisitkos kiltti etkä papan viimeistä kissaa ottais. Epäillään vähän et toukokuussa saattoi olla kettu tai ilves joka emokissan vei kun se hävis ihan yht äkkiä. Kesällä lomittajien ollessa talossa huomasin laitumella ketun joka roikotti jotain suussaan mut sen verran kaukana oli ettei siitä ottanna selevee mitä vei. Yhtenä kesänä tää emoliini kissa oli istumassa "strutsin munan" päällä pellon reunalla ja kettu istui paalin juurella. Sanoinkin silloin että taitavat olla peräti tuttuja kun noin seurustelevat. Mukava oli metsässä kävellä kun lumi oli ihan höttöö ja kun ennätin takas ajoi neljä mustaa pakua peltotielle. Jopas kävi tuuri että ennätin pois. Pappa sanoi että naapurin mies on taas kettujahdissa tuttaviensa kanssa. Ovat ennenkin käyneet hättyytämässä kettuja ja viime vuonnakin ainaskin yhden ampuivat. Toivoin että kettu olis ollut jossain muualla eikä pesässään onhan silläkin oikeus elää vaikka vähän sutki onkin. Pappa vielä sanoi että jos olisin vielä metässä ollut ois äijät sanoneet et nythän me saalis saatiin mutta kiitän luojaani et pois tulin vaikka meinasin et menisinkö vielä kauemmas. Onni oli myötä.
      Ootte te hirmu viisaita miehiä Alipappa ja Weepel näissä putkijutuissa ja kai tämä "tohtorismieskin" on jyvällä näistä jutuista. Minä en ymmärrä kuin putki kun putki!
      Iltapäiviä jokkaisen pirttiin ja pööniä pannuun!

    • Cee-Lila

      Kiitos Riitukka onnitteluista! Vauva ei ole vieläkään päässyt vierihoitoon, -kään-pääte on ylisana, jota ei pitäisi käyttää, koska olihan jo selvä, kun vauva hätäsektiolla syntyi, että ei pääse letkuista ainakaan viikkoon.

      Tuo pööna-selvityksesi oli loistava. Vielä tänä päivänä kahvi tulee Suomeen raakana, eli harmaina papuina. Ne paahdetaan eri paahtimoissa, suurin paahtimo Suomessa on Paulig. Lukuisia pienempiä on eri puolilla Suomea. Muistan kun tätinikin kertoi paahtaneensa raakapapuja omassa uunissaan pellillä, sitten jauhoi ne omalla kahvimyllyllään, käsikäyttöisellä. Sellainen oli äitiniäidilläkin. Hän jauhoi ne juuri ennen kahvinkeittoa ja kahvi oli tietenkin pannukahvia. Tuo rännäli-nimi täytyy kuuklata.

      • Cee-Lila

        Jopahan selvitin tuon rännälin, kooklasin ja totesin että on sama kuin brännäri, alkusana brännare, kirjaimet vaihtelevat, missä päin suomennientä ollaan. Ja kun ei ollut sitä pientä rännäliä, varrellista astiaa, jota tulella paahdettiin, otettiin avuksi uuninpelllille levityt pavut, jotka sitten paahdettiin sopivan ruskeiksi, jonka jälkeen jauhettiin ja keitettiin kahvit. Niitä kahveja sitten yleensä keitettiin vielä uudestaan, eli ns sumpit, jonka jälkeen vasta porot heitettiin pois ja lisättiin uutta pannukarkeata kahvia sekaan ja taas juotiin ns kahvia. Muistan sikurinkin, oudon ruskean pötkön, jolla kahviin saatiin ruskeata väriä. Nykyisin kahvia on tavaton määrä erilaisia ja maustettuja vaikka millä, itse juon vain teetä ja siinäkin olen amatööri, juon vain tavallista mustaa teetä. En pidä maustetuista kahveista enkä teestä, pitää olla ns perusmakuisia. Esim Aquaa, mitä U juo, kun ei kelpaa pelkkä hanavesi, on jos jollakin tavalla lievästi maustettuja. Pitää olla tarkkana kaupassa, ettei ota esim sitä, jossa on lievä mansikan tai mustikan maku. Itselleni kelpaa stadin hanavesi. Kahvia juon muutaman kerran vuodessa edelleen, keitänkin sitä vierailleni, mutta yleensä se avattu paketti väljähtyy mikäli ei ehdi vanhentua. On minulla hyvä, tiivis kahvipurkki, mutta vaikka säilytän sen kahvipaketin vielä sen purkin sisällä, ei se vastaa enää juuri paahdettua kahvia.


      • wpel

        Näin, päivä "pulkassa" ja pönkä ovelle. Riitukka on selvittänyt vielä pöönärännäliä. Muista hyvin kun äitini kotona papuja paahdettiin mutta ei ollut sellainen terillä varustettu paahdin vaan enempi kasaria muistuttava valurauta pikku "pata", toki varrellinen että sai hellan päällä kuumettua pyöriteltyä pöönät etteivät kärtsännyt pilalle. Jauhin oli sitten sellainen puuvekotin, johon pavut päältä sisään ja kammesta pyöritettiin ja alalootaan jauhe varisi. Ei sillä kyllä tainnut saada kuin kerta-annoksen tarpeet kerrallaan.

        Jos Ceellä meinaa kahvijauhe ennättää väljähtyä, säilytäpä siinä omassa pussissa tiiviisti suljet ja pidät jääkaapissa. Kahvi on sen verran rasvaista että se muuten äkkiä ottaa "väljähtäneen" maun, tai oikeastaan sen kahvin maku häviää. Jääkaapissa säilyy vähän paremmin jos pidempään säilytät. Kahvin voi muuten myös pakastaa kunhan sen sitten poisotettua suht nopeasti käyttää. Olen joskus laittanut "ylijäämän" pienempinä annoksina pakkaseen jos olen vaikka reissun päälle lähtenyt. Ihan on tuoretta sitten vastannut.

        Jaa ja tuota kyllä minä aika varma olen että ilves sen Riitukan /Papan kissan on napannut, kettu ei yleensä helposti kyllä kissaa nappaa kun puuhun äkkiä kissa livahtaa. Ja saapa jopa repolainen äkkiä "turpiinsa" kissaa vastaan kun kissa heittää selälleen ja kynsiä tarjoaa. Näin on moni koirakin kirsunsa revittänyt.


    • Cee-Lila

      "Jauhin oli sitten sellainen puuvekotin, johon pavut päältä sisään ja kammesta pyöritettiin ja alalootaan jauhe varisi. Ei sillä kyllä tainnut saada kuin kerta-annoksen tarpeet kerrallaan".

      Tuollainen kahvimylly äidinäidilläni oli. Omat kahvipakettini ovatkin nykyisin alkuperäispaketeissaan, jonka jälkeen suljen ne vielä peltiseen kahvipurkkiin, jossa on tiivis kansi. Ja kun kahvipaetti on avattu, suljen sen vielä ennen purkkiin laittoa (voihan hitsipilli), jopa joko pyykkipojalla tai maalarinteipillä, riippuen miten iso suljin sinne purkkiin mahtuu:-) Nyt kun Wpel ohjeisti, että jääkaappiin, laitanko paketin sinne alkuperäispaketissaan vai sen lisäksi siinä peltipurkissa? Tuleeko kondenssivettä jos on kaksikerroksinen suoja? Entä pakkaseen laitto? No vitsi vitsi.

      Olin yhdessä vaiheessa kova kahvinjuoja, join varmaan litran päivässä. Muutama vuosi sitten lopetin, kun tuli verenpaineet koholle ja pumppu hakkasi tuhatta ja sataa. Nyt on verenpaineet suurinpiirtein hallinnassa, pumppu ei. Syke on normaalisti 80 ja yli, harvoin alle salpaajasta huolimatta. Vaikka en harrasta urheilua. Piäisi harrastaa, mutta kun en harrasta. Kun S in L oli meillä mittasimme aina aamupäivisin verenpaineemme ja sykkeemme, minulla ne olivat aina aivan eri luokkaa kuin hänellä. Ihmettelen, että hän on elossa. Lukemat olivat aina niin alhaisia. Verenpaineen osalta en sinänsä ihmettele, sehän on hyvä, mutta pulssin vähyyttää ihmettelin. Itselläni syke on aina liian korkea. S in L:n sykkeellä isäpuoleni sai sydämentahdistimen, kuoli silti 2 vuoden sisällä. Tokihan siihen vaikuttaa moni muukin asia yleisessä terveydentilassa. S in L on terve kuin pukki ja asuu maanosassa, jossa ollaan pää alaspäin meihin nähden:-)

      • wpel

        " Vaikka en harrasta urheilua. Piäisi harrastaa, mutta kun en harrasta. "

        Vai et harrasta? Kyl sie muistaaksein ainaskii töllöstä snookkeria katot, johan se urheilusta käy :) Tuntuu nyt tuo syke olevan 60 vaikka kahvetta tulee ryypättyä kyllä enemmän kuin laki sallii, paineet yleensä aina noin 70 (75)- 110 (115) tasolla. Ei nuo oo niitä justi haukkunu eli kai ne kelpaa. Kovaa pitää meikän mennä vaikka se kasin lenkki jos meinaa saada sykkeen yli satasen, vuoristoreitillä kyllä helpommin saa aina tuonne 120: een kun ottaa hyvät intervallit. Jos klabbi ei petä :) Nyt oon säästänyt ( lue laiskotellut) pakkasten aikaan että kestäis kevään revitykset sitten.

        Että pääsis "rantakuntoon", hih. (kova jobi)


      • Cee-Lila

        Heh. Luin jostain, että syke on normaalin rajoissa jos se on 60-115, vaikka nojatuolissa istuen. Minullahan suunnilleen on. Snookeria katson ja mäenlaskua, joita katsoessa ei paljoa hengästytä. SinL:n pulssi oli useimmiten 35-42. Joskus harvoin lähes 60.


      • wpel
        Cee-Lila kirjoitti:

        Heh. Luin jostain, että syke on normaalin rajoissa jos se on 60-115, vaikka nojatuolissa istuen. Minullahan suunnilleen on. Snookeria katson ja mäenlaskua, joita katsoessa ei paljoa hengästytä. SinL:n pulssi oli useimmiten 35-42. Joskus harvoin lähes 60.

        Juu juu, siihenkin vaikuttaa niin moni asia mutta eikös sulla silloin välillä se naputtanut kuin lampaan saparo, ennenkuin salpaajan määräsivät? Mutta kyllä tuo SiL:n syke vaikuttaa jo siltä kuin olisi sydänlihaksen laajentuma eikä enää "urheilijan sydän". No, mene ja tiedä.

        Ohos, nyt täytyy sanoa että Ötyjä ja nätei painajaissi....


    • wpel

      No taas? Ei kirjasimen näpäystä täällä vaikka Rapuraps näytti "hereillä" olleen. Mitäpäs tässä erikoista, välikahvet juotava taas että jaksaa. Ihan kohtuulliset pakkaskelit olla sisähommissakin vaikka melko puuduttavaa. Tai noista meidän "pakkasista" sanoa, velipoika lähetti illalla kuvan viestinä digitaalista niin -33.4 näytti silloin siellä.
      Ei olis kyllä kalapaikoilla tungosta :)

      Tais sen Whonin audi jäätyä matkalle sieltä pohojanmaalta tai anoppi pidätti trengipojaks lumitöihin?

    • alinbacana

      Heisulit Siperiaan.
      Olen loppukuun ilman kotinettiä. Yhtiön tikussa olikin se Elisan mainostama typerä datakatto ja se tuli täyteen eilen ja lisää ei saa muuttamatta koko sopimusta mitä taas mina en tee vaan käyn iltaisin nettikaffilassa jos tarvetta on ja käynnistän tikun taas helmikuussa jolloin on uusi datakatto ja jätän vähemmälle radiosuomen kuuntelun niin riittää kommunicadoonn koko kuuksi.
      Kävin vanhassa nettikahvilassa jo eilen illalla ja siellähän olivat samat hoitajat jotka tunnistivat minut heti samoin kuin yksi iranilainen vakioasiakas joka oli vuosi sitten siellä ja edelleenkin. On varmaan tekemässä jotain muslimien nettilähetystyötä mitä he usein hoitavat nettikahviloista anonymiteetin ja jäljittämättömyyden säilymiseksi. Varmaan ni mittäin kannattaa jo nettitukku hommata jos vuodenkin joka päivä kirjoittelee tai skypekommunikoi.
      Miksi aina kaikki muistavat minut. No minulla on apina syndrooma eli kyllä apinan kaikki muistavat mutta apina ei muista ketään, eller hyyr?
      Ps. Hyisen tuntuista näyttää olevan Siperiassa ja vielä hyisempää “Liperissä”

      • wpel

        Heisulit, " se on vaan typerää olla datakatto" :) Juu, "Liberiassa" kans aika vileetä vaik ei nuo velipojan lukemat ihan sieltä olekaan mutta aika läheltä. Nyt siel kohta hikee pukkaa, vain -29.7. (yöllä -34.5)

        Jep, täytyy vähän katella jotain "nilviäisiä" mitä nieleksiä ettei vain pääsis laihtumaan.

        Niin no, aika helppo kai sinut siellä on tunnistaa ja muistaa kun nuppi heiluu 60 cm korkeemmalla kuin paikallisilla. Eli "iso aappa" kyllä laumasta erottuu.
        Ota ny yhteyksii kun siel kahvilassa käyt niitä paikallisia pelottelemassa.

        Ps. Katotaan mihin aikaan saa mahd. tän viestin lähtemään, on palvelimet nurin. Sonera kans aamuyöstä "päivitti" verkkojaan niin kaikki matkapuhelin-verkot ollut aamu viidestä mykkänä .


    • Cee-Lila

      Nyt vasta pääsin tänne, olikohan s24 sivut muillakin tiukassa päästä? Erroria vaan lykkäsi kun keskusteluun yritin.

      • wpel

        Juu, kyllä palvelimet olivat ehkäpä tunnin verran nurin täällä. Aina on helppo tapa testata missä vika. Kokeilet muille sivustoille, jos toimii niin vika ei omalla koneella.

        Jos ei pääse minnekään, tarkista *verkkoyhteydet*, jos ne ovat päällä, tarkista operaattorin häiriötiedotteet. Kokeile toisella selaimella. Irroita modeemin piuha seinästä ( tai katkaise virta siitä) n. 30 sek..n ajaksi ja kytke uudelleen.

        Hih, noooh, vain kolmekybää näistä :)

        Ehti hyvin syömään ja nyt töille taas.


    • Cee-Lila

      Oli näköjää erroria lykännyt Wpelillekin. Luin että Soneran linjat takkuaa myös puhelimissa. Kenenköhän linjoja DNA käyttää, meillä on netti että puhelinlinjat sieltä paitsi lankamme on Elisalta. Minulle ilmestyi työpöydälle joku kotiryhmän kuvake, minä mitään sellaista ole meille perustanut. Eihän meillä ole kuin tämä yksi tietokone käytössä ja tabletti joka on aina kiinni.

      • wpel

        Tässäpä kiireesti puhelua odotellessa : Ilmeisesti sinun kone on "lukenut" sijainnin ja luonut automaattisesti kotiryhmän. Eli luultavasti kotiryhmäsi laitteita ovat tabsi, tulostin ja ehkäpä vielä se vanha kone johon oli jaettu yhteys.

        Täs tietoa vähän siitä:
        http://windows.microsoft.com/fi-fi/windows/homegroup-help#homegroup-start-to-finish=windows-81&v1h=win81tab1&v2h=win7tab1

        Jos suojaukset salasanoin ovat jaetuissa yhteyksissä kunnossa, ei hätää. Jos vielä varmasti haluat varmistaa ettei sinun koneeseen saa ulkoa yhteyttä (etä-) niin täytyy se estää , tai varmistaa että se on estettynä. Tapahtuu resurssienhallinnan / järjestelmän ominaisuudet kautta.

        Löytyy noin johon esto pitäisi asettaa jos haluaa.

        http://kuvapilvi.fi/k/yzfL.jpg


      • wpel

        Tähän pitää vähän selventää kun kiiruussa väsäsin. Ei sinun ole tarvinnut välttämättä liittää muita koneita siihen kotiverkkoon mutta näin on mahdollista nk. kotiryhmä muodostaa useamman koneen kesken. Silloin voi jakaa valittuja tiedostoja muiden ryhmän koneiden kanssa. Ja on pääsy jaetuiksi valittuihin eri koneilta ja eri henkilöillä.

        Toimii sitten kuten esim. työpaikan monen koneen yhteinen suojattu ryhmä lähiverkon osalta.


    • hh-riitu

      Heitämpä tässä älillä viestiä tänne. Eipä ole pakkanen näköjään kohmettanut teitin kirjainalustoja. Tänne ei se talvi tunnu oikein yltyvänkään. Pientä lumihyhmää maassa ja siinä se talvi onkin. No ei se mitään.
      Minulla on nyt oikein mukavaa kuunneltavaa korjallisilla. Sain joululahjaksi sellasen pienen MP3 laitteen, mutta en osannut ladata siihen mitään. Eilen tuli nuorempi tyttären poika avuksi koulun jälkeen. Hän näytti mummolle kuinka sen värkin kanssa toimitaan. Aika mutkikas näin meikämummon aivoille, mutta onneksi on apua. Halusin YouTubesta lempparilaulajani musiikkia. Se onnistui. Ensin se musiikki täytyy kopsata omalle tietsikalle ja sitten YouTube to MP3 converter Classicilla tähän laitteen muistikortille. Sen paremmin en osaa nyt selittää. Menin eilen illalla sänkyyn tän laitteen kanssa. Parempaa kaveria en olisi tarvinnutkaan.
      Niin, ja hyvää pakkaspäivää sinne.

      • wpel

        Vai on Riitulle mp3- soitin hommattu, mikäs siinä. Ainoa siinä on kuinka paljon muistitilaa siinä on ja kappaleita mahtuu. Sitten ne ovat siellä samat joten jos haluat uutta niin entisiä pois ja uudet sisään jos tila meinaa loppua.

        Tuo mp3 on vain tosiaan yksi formaatti ja videoita tehdään useilla eri formaateilla. Tässä on ehkä se helpoin tapa muuntaa ilmaiseksi tuohon formuun online-systeemillä. Avaat toiseen välilehteen tämän :

        http://www.youtube-mp3.org/fi

        Valitset muunnettavan videon/musiikin, kopioit sen url-osoitteen, liität sen tuohon laatikkoon ja klikkaat *muunna*. Muuntamisen jälkeen lataat sen ja tallennat vaikka koneesi musiikki-tiedostoon. Siellä se säilyy, voit toistaa sieltä tai siirtää juuri esim. mp3 soittimeen tai kännyyn tmv. laitteeseen.

        Tuo muunnin estää automaattisesti muuntamisen jos esim. tekijänoikeudet sen estävät. Ja maksimissaan tuolla voit muuntaa 20 min:n yhtäjaksoisen "konsertin".
        Toisaalta nykyiset laitteet kyllä ( esim. älykännyt) pystyvät toistamaan paljon, ja useita eri uudempiakin formaatteja kuin mp3.

        Jepjep, sai laittaa toimiston kiinni nyt jo?


    • Alkuperäinen-Rapu

      Tervehdys! Aamun jälkeen en minäkään ole tänne päässyt. Erroria minullekin vaan. Hesariin olen päässyt melko hyvin, samoin sähköpostiini, mutta S24 on kenkkuillut.

      "Rapuraps" rapsuttelee jäitä pakastimesta ja sehän ei meinaa nyt millään sulaa. Täytyy mennä katsomaan jokos pian pääsen latomaan marjat sinne takaisin.

      • wpel

        Ei kai Rapsraps rapsutellut ennenkuin pehmeni ne jäät siellä? Nehän sulaa vikkelään kun puhaltaa hiustenkuivurilla lämmintä "lootaan" niin kohta rapisevat ittestään alas. Tuollainen puhaltava kuivuri tai fööni on monen jäätyneen paikan avaamisen ensiapu jos vain virtasta on suhtkoht lähellä.
        Monta automiestäkin jeesannut lukot ja ovet mm. avaamaan.


      • Alkuperäinen-Rapu
        wpel kirjoitti:

        Ei kai Rapsraps rapsutellut ennenkuin pehmeni ne jäät siellä? Nehän sulaa vikkelään kun puhaltaa hiustenkuivurilla lämmintä "lootaan" niin kohta rapisevat ittestään alas. Tuollainen puhaltava kuivuri tai fööni on monen jäätyneen paikan avaamisen ensiapu jos vain virtasta on suhtkoht lähellä.
        Monta automiestäkin jeesannut lukot ja ovet mm. avaamaan.

        No ei, mutta kyllä kesti nyt noiden jäiden pehmenimen. Tää oli niin umpijäässä ja vaikka laitoin sinne kuumalla vedellä täytettyjä astioita niin ei meinannut sulaa millään. Hiustenkuivaajan johto ei olisi ylettynyt sinne. Neljä tuntia meni aikaa, mutta nyt se on tehty. Piti tehdä jo kun ensimmäiset pakkaset tuli, mutta jäi silloin tekemättä. Huh,huh, kyllä helpotti kun sain sen nyt pois mielenalta!

        Laskutehtävää ei ole, joten kokeilen saanko sitä ollenkaan, vai jääkö tämä lähettämättä.


      • wpel
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        No ei, mutta kyllä kesti nyt noiden jäiden pehmenimen. Tää oli niin umpijäässä ja vaikka laitoin sinne kuumalla vedellä täytettyjä astioita niin ei meinannut sulaa millään. Hiustenkuivaajan johto ei olisi ylettynyt sinne. Neljä tuntia meni aikaa, mutta nyt se on tehty. Piti tehdä jo kun ensimmäiset pakkaset tuli, mutta jäi silloin tekemättä. Huh,huh, kyllä helpotti kun sain sen nyt pois mielenalta!

        Laskutehtävää ei ole, joten kokeilen saanko sitä ollenkaan, vai jääkö tämä lähettämättä.

        Ai ai ai, eikä talossa yhtään jatkojohtoa? Ne vedetkin jäähtyy siellä nopeasti joten pitäis aina niitä vaihtaa. Kuivurilla se lämpö puhallus toimii melko nopeasti. Ei tietty nakata sitä kuivuria sinne ittekseen :) Pitää "kuskin " ohjailla, muuten rätisee pahasti..... Vai ei laskua näy? Jaa, kyllä minä jonkun laskun voisin lähettää, vaikka tuon kotivakuutuksen mikä näytti luukusta kolahtavan.


    • hh-riitu

      wpelille vaan tähän väliin, että tässä sirukortissa on 16 Gigaa, että kyllä tähän muutama luritus mahtuu. Kiitos suomalaisista ohjeista. Minulla on vain enemmän vaikeuksia suomalaisten ohjeitten kanssa täällä netissa, kun on kysymys tietsikan toiminnasta. Ymmärrän paremmin nämä täkäläisellä kielellä annetut ohjeet. Johtuu siitä, että muutin tänne 70 luvulla, jonka jälkeen vasta tämä koko touhu on tullut tutuksi. Suomessahan en joutunut näitten kanssa juuri tekemisiin; mikä on URL, jms. lyhennykset, joita ei sanota selvällä kielellä.

      • wpel

        Juu, kyllä siihen mahtuu melkein "lopunajan" musiikit :) Alkupäästä jo unohtaa kun loppuun pääsee niin taas on "uutta" , no vitsi vitsi.
        No URL on esim. linkin merkkijono joka ohjaa sinut tietylle tiedon sivun sijainnille internetissä, kuten http://www. xxxx xxx xxxx xxx .wpel#. Kuten UT:ssa avaat jonkin videon sen URL-osoite avautuu siihen ylös. Joka sitten kopioidaan ja liitetään (copy & paste) vaikka linkkiin.

        Et sitten huomannut tuosta vaihtaa kieltä?

        http://www.youtube-mp3.org/de


    • Ali-Bapatti

      Istuskelin illalla siellä nettikahvilassa ja kun sillä on ne vanhat XP systeemit päivittämättöminä niin enää ei aukea Suomi24 kunnolla eli valikkoja ei saa enää auki eli keskusteluja ei pääse kommentoimaan sieltä. Hesarin nettisivuistakaan eivät enää keskustelut aukea mutta itse uutiset kuitenkin. Yle käyttää sen verran vanhaa tekniikkaa että se kyllä aukeaa ongelmitta.
      Lämpöä oli eilen 26 ja tänään saman verran. Hikeä pukkaa.

      Ja tämä riivatun läppäri kirjoittaa täällä ihan mitä se itse haluaa, ei sitä mitä näppäilen. grrrrrh

    • Ali-Bacana

      Meteorologilta karu viesti lauhtumista toivoville: ”Kylmä sää olla rötköttää”

      Jos se kerran tuollaiselta Siperiassa näyttää niin silloin ei auta muu kuin täällä auringonpaisteessa ja lämpimässä "pötköttää", eller hyyyr?

      • wpel

        Tästä välikahveelta morot Pakanalle. On ehkä syytäkin sieltä "ählämeistä" olla päästämättä XP:llä sivustoille. Voi olla sen tietoturvan kanssa vähän niin ja näin, juurihan oli juttu kun jonkin aussi-sairaalan sydeemit pisti ihan sekaisin. Tietyillä erityistiukoilla säädöillä ja sovellusten poistoilla voisi vielä "ehkä käyttää" jonkin aikaa mutta liian hankalaa. Enkä siltikään ehkä menisi vaikkapa verkkopankkiini jolloin jotain tapahtuessa, ei pankilla ole mitään vastuita, päinvastoin voisi olla isotkin korvausvaatimukset pahimmillaan tulossa.

        Hih, kyllä sen läppärin pitäisi kirjuuttaa ihan mitä näppäilet :)
        Just näytti että pääsi kirimään tuohon -20:n hetkeksi ja jopa vähän lauhempaa tulossa, mikä tietää sitten että pollen päälle lisää peittoa tulossa, revippä siitä :)


    • Ali-Bacanandero

      En mina siellä nettikahvilassa tilaisi edes lentolippua. Vain meilin vilkaisen sillä siihen ei pitäisi olla mitään ongelmaa aiheuttavaa kun ei availe mitään liitteitä, ainoastaan mailboxin ja lukee tutut meilit.

      Tämä läppäri on sitten poikkeus sillä se takuulla kirjoittelee välillä ihan mitä lystää.

    • hh-riitu

      Alisetä se kirjoittaa sieltä heltestä. " Meteorologilta karu viesti lauhtumista toivoville: ”Kylmä sää olla rötköttää”. Luin tässä aamusen tihrusilla silmillä, että "meteroogeilta karu viesti laihtumista toivoville " kylmänä saa olla rötköttää" hehhhhee. Hyvinhän sinun näppäimet toimivat.

      • Cee-Lila

        No voihan hulivilivoo, miten hauskasti HH-Riitu luki tuon Alin meteoroloogin tiedotuksen. Tuli heti mieleeni se vanha vitsi: mikä on hyvää kylmänä ja avattuna pöydällä? Olut ja anoppi.


      • wpel
        Cee-Lila kirjoitti:

        No voihan hulivilivoo, miten hauskasti HH-Riitu luki tuon Alin meteoroloogin tiedotuksen. Tuli heti mieleeni se vanha vitsi: mikä on hyvää kylmänä ja avattuna pöydällä? Olut ja anoppi.

        Hih, tuo oli jo aika paha :)

        Pitäisköhän Riitun vielä hiukan fonttia suurentaa tai ainakin ensin "heräillä" ennen lukemista? :)


    • amummu

      Näköjään nyt tänne taas pääsee. Eilen yritin muuataman kerran, mutta kun ei mitään tapahtunut, niin ajattelin, että pitäkää tunkkinne. Olikohan sama "mato", joka Soneraa rassasi. Enkä siten enää illemmalla päässyt edes yrittämään, kun "piti taas mennä uupperaan". Wp lepo: kävin vain Vantaalla. Mutta eämys oli taas ihan huikea.

      Pakkasta oli ihan mukavasti aamulla, kun jouduin jo susiaikaisin lähtemään ajoon. Piti toimittaa erään ystävän synttärilahja ennen sankarin reissuun lähtemistä, joten kellokin piti pistää soimaan jo vaikka kuinka aikaisin, eli puoli kahdeksalta; sehän on minulle vielä ihan yötä. Ja nyt onkin sitten melkein uni silmässä.

      Mutta aikainen lintu madon löytää, ja nyt olenkin reippaasti hoitanut jo päivän kauppakeikatkin. Kohta ryhdyn väsäämään isot annokset sapuskoita, jotka sitten jaan poikieni perheisiin. Kismittää, kun eivät syö kunnon ruokaa, vaan kaikennäköistä hätäapumättöä. Kotiruoasta tykkäävät kuitenkin kovasti, ja muutaman kerran vuodessa teenkin isot määrät jotain lemppareitaan, että niistä riittää heille pakastettavaksikin. Vähän aikaa koko keittiöni on kuin tornadon viskoma, ja sitten taas yhtäkkiä rauha maassa, kun sapuskat on haettu ja sotkut korjattu.

      Alilla näköjään rajoituksia nettitoiminnoissa. Taiat olla liian kiltti. Nythän perinteisen, suomalaisen eduvalvontamentaliteetin mukaan sinun pitäisi istahtaa pärsiilles ja sanoa, että me vaatimme:))

      Meillä mökkikeikka meni ihan mukiin. Lämmityssysteemi tuli kuntoon. Pakkasta oli parhaillaan kolmisenkymmentä, mutta sisällä mukava lämpö. Onneksi meillä on siellä vielä tallella parit syöpöt, vanhat sähköpatterit, leivinuuni ja tietysti sauna. Eli ei hätää. Ainut ongelman muotoinen seikka oli se samperin vasen käännös, jonka kanssa kylläkään ei niillä pakkaslukemilla kauan nokka tuhissut.

      Toivottavasti Ceen suvun uusin tulokas toipuu pian rajuista kokemuksistaan. Vastasyntyneet on niin liikuttavia muutenkin, saati silloin, kun niillä joku ongelma ja joutuvat noihin hurjan näköisiin hoitolaitteisiin. Mutta onneksi niitä on olemassa, ja useimmat vauvat toipuvat täysin terveiksi nopean, hyvään hoitoon pääsyn ansiosta.

      Nyt sitten vain hyvää päivää, niin "työläisille" kuin meille "työttömillekin". Pian olisi hiihtoloman aika, jos jostain lomaa saisi:D

      • Cee-Lila

        Olet sinä mahtava äiti ja isoäiti, kun teet valtavat määrät sapuskaa poikiesi perheisiinkin, että saavat välillä maittavaa kotiruokaakin. Että ihan pakastamiseen asti.

        Meidän uusin tulokas ei ole vielä päässyt vierihoitoon, oli eilen päässyt hetkeksi äidin syliin, tänään ehkä isäkin saa ottaa hetkeksi syliin. On kaikenmaailman letkuissa ja laitteissa edelleen kiinni. Pikkuisesta nenästä menee hengitysletku kurkun kautta keuhkoihin, toisesta sieraimesta ruokintaletku vatsaan. Saa äidin maitoa muutaman millin kerrallaan lypsettynä. Ääntä ei tule vaikka itkisi, koska kurkku on täynnä tavaraa. Nyt ovat vähentäneet annettavan hapen määrää ja typetys on kaiketi lopetettu, ehkä kaikki keuhkorakkulat ovat jo auenneet. Toivotaan parasta terveyden osalta, on jo otettu aivo, keuhko- ja sydäntutkimuksia ja väitetään, ettei ole mitään pahempaa. Sen sitten aika näyttää, kun alkaa kasvamaan ja kehittymään.


      • wpel

        Voihan keppihevonen, siis tuo Amummu, kyllä nyt jo vähän epäilykset herää? Taitaa "hirvosta" ja meittiä jujuttaa. Se epäilys, pyörittää kehveli pimeetä pitopalvelua ja kuskaa kylän mummoja uupperaan über-taksina vielä! Tsot tsot sanonkos?
        Onneks asuu böndellä sentään (:d

        Siitäpä varmaan suvun pikkutulokas voimistuu ja toivottavasti kohta pääsisi pois niistä letkuista.

        Ai juu, niistä Sonteran sotkuista ei ole tarkempaa tietoa juuri tihkunut mutta aika pahasti taas jotain tyrivät. Siitähän kertoo jo että Viestintävirasto laittaa tutkimuksen vireille eikä tyydy enää toistuviin "seliseli"-raportteihin.

        Voe voe, taitaapi tulla tänään piiiitkä päivä, ja osin se johtuu juuri eilisistä tiedonkulun jumeista :(


      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Olet sinä mahtava äiti ja isoäiti, kun teet valtavat määrät sapuskaa poikiesi perheisiinkin, että saavat välillä maittavaa kotiruokaakin. Että ihan pakastamiseen asti.

        Meidän uusin tulokas ei ole vielä päässyt vierihoitoon, oli eilen päässyt hetkeksi äidin syliin, tänään ehkä isäkin saa ottaa hetkeksi syliin. On kaikenmaailman letkuissa ja laitteissa edelleen kiinni. Pikkuisesta nenästä menee hengitysletku kurkun kautta keuhkoihin, toisesta sieraimesta ruokintaletku vatsaan. Saa äidin maitoa muutaman millin kerrallaan lypsettynä. Ääntä ei tule vaikka itkisi, koska kurkku on täynnä tavaraa. Nyt ovat vähentäneet annettavan hapen määrää ja typetys on kaiketi lopetettu, ehkä kaikki keuhkorakkulat ovat jo auenneet. Toivotaan parasta terveyden osalta, on jo otettu aivo, keuhko- ja sydäntutkimuksia ja väitetään, ettei ole mitään pahempaa. Sen sitten aika näyttää, kun alkaa kasvamaan ja kehittymään.

        Voi pientä ressua. Raju alku elämälle. Vanhemmillekin varmaan melkoinen stressien ja pelkojen paikka. Voimia heille ja ennen kaikkea pikkuiselle.

        On tämmöisestä keittiöurakoinnista sekin hyöty, että samalla saan sapuskat myös siipalle ja itselleni. Mikään ei minua turhauta niin kuin sapuskan väsääminen kahdelle. Niin pieniä annoksia en edes osaa tehdä. Ja samalla, kun ryhdyn isomman satsin tekoon (kuten usein teen vain meille kahdellekin, ettei tarvitse joka päivä seistä hellan vieressä), niin isonnan vain kerrointa, ja siitä sitä muonaa sitten syntyy, eikä vaivaa koidu juurikaan sen enempää kuin itselle tarkoitettujen keitosten parissa.

        Nämä valmistamani jättiannokset ovat kuitenkin ihan tavallista perusruokaa, laatikoita, kastikkeita ym, mitkä syntyvät aika vähillä pilkkomisilla, paloitteluilla ym. esivalmisteluilla. Siis ei mitään cuisine nouveau'ta tai muuta hienoa gourmettia, jotka vaatisivat tuntien ähräämisen hellan ja työpöydän ääressä.

        Ilma on kuin morsian. Ulos pitäisi mennä, mutta on kylmä, eikä kettiskään ole kotona, että saisin siitä kaverin. Se lähti taas lomille oman kaverinsa luokse ja nautiskelee siellä koiran elämästä. Ensi viikolla lupailivat jo lauhempaa, joten saattaa olla, että pääsemme jo järven jäälle lenkkeilemään. Olispas vain aurinkoistakin. No, se jää nähtäväksi. Nyt sentään minulla on jo untsikkakin käytössä, jos kylmää piisaakin. Sehän monien muiden vaatteiden kanssa oli evakossa mökillä, mistä sen nyt sitten toin tänne pakkasia loitolla pitelemään. Mukavan lämmin se oli tänäkin aamuna, kun silmät ristissä liikkeelle läksin melkein yön selkään:))


      • amummu
        wpel kirjoitti:

        Voihan keppihevonen, siis tuo Amummu, kyllä nyt jo vähän epäilykset herää? Taitaa "hirvosta" ja meittiä jujuttaa. Se epäilys, pyörittää kehveli pimeetä pitopalvelua ja kuskaa kylän mummoja uupperaan über-taksina vielä! Tsot tsot sanonkos?
        Onneks asuu böndellä sentään (:d

        Siitäpä varmaan suvun pikkutulokas voimistuu ja toivottavasti kohta pääsisi pois niistä letkuista.

        Ai juu, niistä Sonteran sotkuista ei ole tarkempaa tietoa juuri tihkunut mutta aika pahasti taas jotain tyrivät. Siitähän kertoo jo että Viestintävirasto laittaa tutkimuksen vireille eikä tyydy enää toistuviin "seliseli"-raportteihin.

        Voe voe, taitaapi tulla tänään piiiitkä päivä, ja osin se johtuu juuri eilisistä tiedonkulun jumeista :(

        Aina sitä pientä jäynää pitää verottajalle järkätä:D. Sen voin kyllä rehellisesti tunnustaa, että vain yksi mummu oli autossani. Kuskin paikalla. Toinen mummo tuli omallaan. Stadista!!


      • Cee-Lila
        amummu kirjoitti:

        Voi pientä ressua. Raju alku elämälle. Vanhemmillekin varmaan melkoinen stressien ja pelkojen paikka. Voimia heille ja ennen kaikkea pikkuiselle.

        On tämmöisestä keittiöurakoinnista sekin hyöty, että samalla saan sapuskat myös siipalle ja itselleni. Mikään ei minua turhauta niin kuin sapuskan väsääminen kahdelle. Niin pieniä annoksia en edes osaa tehdä. Ja samalla, kun ryhdyn isomman satsin tekoon (kuten usein teen vain meille kahdellekin, ettei tarvitse joka päivä seistä hellan vieressä), niin isonnan vain kerrointa, ja siitä sitä muonaa sitten syntyy, eikä vaivaa koidu juurikaan sen enempää kuin itselle tarkoitettujen keitosten parissa.

        Nämä valmistamani jättiannokset ovat kuitenkin ihan tavallista perusruokaa, laatikoita, kastikkeita ym, mitkä syntyvät aika vähillä pilkkomisilla, paloitteluilla ym. esivalmisteluilla. Siis ei mitään cuisine nouveau'ta tai muuta hienoa gourmettia, jotka vaatisivat tuntien ähräämisen hellan ja työpöydän ääressä.

        Ilma on kuin morsian. Ulos pitäisi mennä, mutta on kylmä, eikä kettiskään ole kotona, että saisin siitä kaverin. Se lähti taas lomille oman kaverinsa luokse ja nautiskelee siellä koiran elämästä. Ensi viikolla lupailivat jo lauhempaa, joten saattaa olla, että pääsemme jo järven jäälle lenkkeilemään. Olispas vain aurinkoistakin. No, se jää nähtäväksi. Nyt sentään minulla on jo untsikkakin käytössä, jos kylmää piisaakin. Sehän monien muiden vaatteiden kanssa oli evakossa mökillä, mistä sen nyt sitten toin tänne pakkasia loitolla pitelemään. Mukavan lämmin se oli tänäkin aamuna, kun silmät ristissä liikkeelle läksin melkein yön selkään:))

        Itsekään en osaa tehdä esim keittoa kahdelle; kun sanon U:lle, ett teen meille pienen keiton, niin ei se ikinä lopu ennen kuin on kolme kertaa sitä syöty ja vielä jää yksi annos pois heitettäväksi.


    • Ali-Baba

      Minä en nyt ollenkaan pärjää teidän ruoanlaittokyvyillenne ja tuloksille, mutta sen voin kuitenkin sanoa että omalla vaatimattomalla panoksellani olen yrittänyt pitää muutamaa intialaspakistanilaista ruokaravintolaa hengissä!

      Tuosta Ceen perheen uusimmasta tulokkasta ei voi muuta näin kaukaa todeta kuin että toivottavasti selviää elämästä hengissä. Aika sen sitten vasta näyttää mitä maailmaan putkahti. Toisethan meista aikuistuvatb vasta 60 vuotiaina. En nyt kuitenkaan ala sormia sojottamaa sillä sehän on niin että jos yhden sormen johonkin suuntaa niin neljä olsoittaa itseään, eller hyyr?

      Huikeesti on ollut projekteja nyt taas liikkeellä. Melkein hikeä pukkaaaaa. Juurio lähtee projektisihteerin koneelta yksi iso tarjous Hindustaniin mutta työ Sharjahissa.

      • Cee-Lila

        Elämästähän ei kukaan selviä hengissä, kaikki me kuolemme joko heti syntymän aikana tai sen jälkeen, kuten appi vasta 96 vuotiaana. Jotkut kuolevat jo kohtuun, kuten parhaan ystäväni vauva taikka meidän toinen poikamme syntymänsä jälkeen vähän alle 6 kuisena. Mitä tulee aikuistumiseen, toiset aikuistuvat todellakin vasta 60 vuotiaina:-) Appikin aina väitti, että eräs tunnettu suomalainen lastenlääkäri meinasi tappaa hänet. Oli varmaan apen äidin mielipide. Hyvin appi kuitenkin elämässään pärjäsi. Löysimme hänen jäljiltään nyt myös pitämänsä päiväkirjan alkaen 1.1.39. Kertoo ajatuksistaan, harrastuksistaan, kavereistaan, luistelemassa käynneistään ym jopa tytöistä. On 19 v, asuu Käpylässä. Kirjoitettu ruotsiksi selkeällä käsialalla, musteella ja kaunokirjoituksella, joka on pienempää kuin hänen myöhempi käsialansa. Löysimme myös selostuksen hänen toimiessaan komppanian päällikön sijaisena jossain vaiheessa sodan aikana Lapin sodassa, sekä tekemästään projektista viimeisimmässä firmassaan, miten tuotanto organisoitiin uudelleen johdonmukaiseen järjestykseen.

        Näitä projekteja Alikin tekee edelleen. Appi lopetti 65 v iässä ja jatkoi vain harrasteiden parissa, kuten suunnistus ja samoilu Lapissa sekä matkustelu ilman projekteja.


    • hh-riitu

      Iltoja
      Ceen apella on varmaan ollut rikas elämänkokemus, hienoa, että on muistiinpanot säilyneet. Sai elää pitkän elämän vaikka loppuvuodet olivatkin kaikkea muuta kuin helppoa. Toivottavasti hän kuitenkin pystyi muistelemaan kiinnostavaa ja kaunista elämäänsä.
      Nyt sinulla Cee on huolta lapsenlapsenlapsen selviytymisestä. Tiedän sen itsekin isoäitinä, että huoli jälkipolven elämästä on aina mielessä, vaikka eihän siihen voi juuri vaikuttaa, on vain luotettava siihen, että asiat kääntyvät parhain päin. Toivon sinulle sydämestäni hyviä uutisia sieltä Pohjanmaalta ja että saat pian nähdä uuden perheenlisän.

      • Cee-Lila

        Kiitos Riitu. Toivotaan, että vauva paranee, täyttää huomenna viikon.


    • wpel

      Torstaiset aamupäivät. Eipäs ehtinyt (jaksanut) eilen enää kirjailla mitään kuten ounastelin. Vähän ehdin futen loppua välillä Roomasta zoomata ja sitten vielä(kin) jatkaa "virka-aikaa" niin että klo. 1:15 koneet himmeni :(
      Taas jatkuu "kaasu pohjassa" ja tunnetustihan lada lähtee kuin raketti, nopeemmin ainakin kuin lagunat. Katotaan nyt koska tänään ollaan maaliviivalla, hyvin jos menee niin jopa ihmisten ajoilla. Tietty Ali Pakana poislukien :)

    • Ali-Baba

      Huh huijaa, kun katselee taas 2 wiikon säätiedotetta niin huurtuu silmätkin. Hirmuista Siperiaa näyttää olevan. Klonksun sammakotkin paenneet 2 metriä syvään ojien pohjille eikä saada muutosennustetta. Nyt on hyvä aika sekä Ladojen, että Lagunoiden levätä rauhassa lumivällyn alla. Kotona jos olis näillä keleillä ollut niin lämpöpuhallin olisi ollut piällä koko ajan ja sairastunut sähkölaskusta. Nyt senkun naureksii ja nilviäisiä tilaa grillattuna ulkopöytään missä istuu lyhythihaisessa paidassa ja siinäkin lähellä hikoamista.

      Eilen läksi yhtä iso tarjous liikkeelle kuin se SUR homma silloin 2013. Tämä tosin tarjottu vuodelle 2017. Saa nähdä saadaanko homma ja tarvitseeko siihen projektituristia. Tulisi taas hyvä kupla päästä seuraavankin talven pakkasia pakoon sillä pitkän ennusteen mukaan myös ensi-ja sitä seuraava talvi ovat yhtä Siperiaa eli just niinkuin ilmastotutkijat ennustaa että kun kuumenee niin kylmenee.

      • amummu

        A-B, ei täkäläinen povaus ihan hulluja enää näytä. Eikä engelsmannikaan ainakaan kymmeneen päivään Siperialla uhkaa. Oisko siellä käytössä joku sikäläinen malli, missä alle 30:n lämpötilat väritetään ennustuskartalle Siperian värillä:)

        Nyt juuri täällä on vain n. 16 graadia pakkasta. Sisällä mukavan lämmintä. Kohta kyllä pitää lähteä pakkasliikenteeseen tapaamaan ystävätärtäni, joka huomenissa siippansa kanssa taas lähtee lämmittelemään vanhoja luitaan lämpimämpiin ilmanaloihin. Mietin tässä itsekin, josko tekisin saman tempun ensi kuussa vierailemalla heidän luonaan. Kutsu on ollut voimassa viimeiset kymmenen vuotta. Matka vain on niin peijakkaan pitkä, että sen mittainen lentsikassa istuminen alkaa jo olla melkoinen kynnyskysymys. Jos olisi rahaa tuhlattavaksi saakka ostaisin lipun BA:n ykköseen ja lentelisin herroiksi. Mutta jääköön sellainen ylellisyys unien aiheeksi.

        Olen taas pitkin aamua kuunnellut Yle Suomelta kahden naisen lähes loputonta kälätystä. Kyllä on rahaa YLEllä liikaa, kun on vara pitää samassa vuorossa kaksi nk. toimittajaa, joilta tulee puhetta kuin sudelta kuraa, eikä oikein mitään viisasta. Keskenään heillä kai on hauskaa, ainakin välillä eetteriin ruiskimistaan naurunpyrskähdyksistä päätellen. No, kateuttahan tämä vain, kun minua ei naurata.

        Vissiin, Rapunen, sittenkin on kevät tulossa! Kukat nimittäin alkavat toimia: joulun alla katkaisin melkein pari metriä korkean lyyrafiikukseni rungon (lehdet tippuneet kaikki), jostain syystä en kuitenkaan ihan juuresta, vaan jätin mullasta sojottamaan muutaman sentin tyngän. Uskoin kasvin jo kuolleen, mutten vienyt sitä silloin vielä rokeen. Siitä saakka se on ollut omineen - lähinnä omasta saamattomuudestani johtuen - yhdessä huoneessa kaappitilaa odottelevien romppeitten seassa. En ole kiinnittänyt ruukkuunn mitään huomiota ennen kuin tänä aamuna, kun jostain syystä sain inspiraation kasvieni tilan selvittämiseen. Ja se tynkä on nyt tuupannut kolme uutta, napakan kiiltävää lehteä!! Vettäkin po. fiikus sai nyt ekan kerran katkaisuhoidon jälkeen. Siis ollut kuivillaan yli kuukauden! Tuollaisen kasvuryöpäyksen täytyy johtua siitä, että kevät on tulossa. MOT.

        "Torstai on toivoa täynnä" ja tää lähtee "hyvien ihmisten juhlaan". Hyvää päivää kaikille!


      • Alkuperäinen-Rapu

        Iltapäivää kaikille!

        Aika menee kuin siivillä. Ei meinaa mukana pysyä. Tänään olen puhunut kolme pitkää puhelua, joten niissä kului aikaa rattoisasti lähes kolme tuntia! Ensin soitti sisareni ja kertoi kompastuneensa eilen vaatehuoneen mattoon. Lensi nurin ja ranne murtui ("ensimmäinen" sellainen haaveri hänelle). Siitä tuli reissu Malminsairaalaan ja käsi kipsiin. Onneksi ei käynyt pahemmin kuitenkaan.

        Sitten soitti ystävätär ja hänen kanssaan puhuimme tunnin. Seuraavaksi minä soitin toiselle siskolleni ja taas meni tunti rattoisasti. Korva on puuduksissa kyllä, mutta mitäs pienistä.

        Voi että minä olen samaa mieltä amummu kanssasi tuosta Ylen Radio Suomen toimittajakunnasta - varsinkin niistä kolmesta kälättäjästä, jotka suorastaan "pilaavat" radionkuuntelun aamulla. Monesti en kestäkään, vaan suljen. Suurin kälättäjä siellä on tuo itseään täynnä oleva Riikka Porttila. Ei malteta antaa toisen puhua, mitä on aloittanut, vaan yhtäaikaa sölkötetään naurun säestyksellä, joten mitään selvää itse asiasta ei saa. Vaikka ei ole kovin kummaista asiaa nuo heidän juttunsa.

        Yksi juttu, mikä on jäänyt mieleeni Tiina von Martensin radio "uutisista" on hyvin pitkän ajan takaa. Hän kertoi silloin, että kun heidän poikansa oli vauva, hän meni kylpyyn vauvan kanssa ja jätti vauvan kakkavaipan "keittiönpöydälle" ja suuttui sitten miehelleen, joka ei ollut vienyt sitä roskiin hänen kylvyssä ollessaan! Tuosta on aikaa, koska onhan se heidän poikansa nyt jo pitkälti toisellakymmentä.

        Olen kerran lähettänyt Ylelle asiakaspalautetta, että vähempikin toimittajien määrä riittäisi "häiritsemästä" kälätyksineen ihmisten aamua. Laitoin sähköpostiosoitteeni ja muut tietoni, mutta vastausta ei ole tullut. Joskus kerroin mielipiteeni siellä Ylen ikkunassa, omalla etunimelläni, mutta Porttilalta sain hyvin ylimielisen vastauksen. Nythän sinne laitettiin rekisteriytymispakko jos aikoo "keskustella". Sinne jäi jäljelle vain "myötäkarvaansilittelijät", jotka roikkuvat siellä aamusta iltaan.

        Sitten sepustuksen loppuun tuosta kevääntulosta. Voi se olla, että kyllä se kevät tulee (helmikuussa)? kun jo kuolleeksi luultu kukkasesikin virkoaa uuteen elämään!

        Nyt on paras lopettaa tällä kertaa.


    • Cee-Lila

      Pakkanen jatkuu, mutta pitäisi lauhtua lauantaiksi. Meillä on silloin hautajaiset, ovat arkkuhautajaiset, jolloin joutuu hytisemään haudallakin. Muistan lapsuudestani, kun mammaa (äidinäiti) haudattiin helmikuun pakkasilla, niin minua oikein itketti kun varpaita paleli niin kamalasti.

    • Arabianali

      Siellä on varmaan Tiina von Martens ollut kälättämässä niin, että ammuliltakin on meinnnut hermo piukentua- Onneks Sannika Mikkelson on äitiyslomalla tietääkseni.

      No mina lähden sitten ja huomenissa Fortunoimaan Arabianmeren rannalle Kalbaan, Fujairaan ja Khorfakkaniin sekä Dibbaan sillä takaisintulotiellä.
      Siellä ovat tämän maailmanosan ainoat luonnolliset maisemat ja mukavia tienvarsitoreja esimerkiksi Masafissa. Jos olisin kani niin siellä on matkan varrella vaikka minkälaista tarjontaa tienvarsi kojuista ja ihan autoista.

      Ylen sääennustetta luin tuossa juuri ja sekin lupailee siedettävämpää ihan muutaman päivän päästä. Se maailmanennuste mitä aamulla vilkaisin paukutteli viikon päästävielä 23 leukemia Hesaan.

      Tulis vaan kesä niin pääsis kotiin ja vois mennä vaikka Erkki serkkua morjenstamaan Lappeenrantaan

    • Aliliemessä

      Katsokaapas tuota Sanaa leukemia edellisessa kirjoituksessani. Ymmärrätte että kirjoitin lukemia ja että saadaksenin kirjoittamaani lukemia sanaan sen ylimääräisen e kirjaimen niin minun olisi sitä varten pitänyt erikseen käydä koko näppäimistön toisella puolella eli se ei ole edes ns kaksoiskosketus vaan tämä läppäri kirjoittaa ihan oikeasti mitä sitä huvittaa eikä sitä mitä näppäilen ellen huomaa korjata..
      Wiepel epäili, mutta se johtuu siitä, että tässäon päällä englannin kielen englantilaisen windowsin kielioppiohjelma ja se muuttelee sanoja sen mukaan kun se tunnistaa jonkun sanan mahdollisesti olevan virheellisesti kirjoitettu englannin sana eli kaikki menee pain peetä jos tällä suomea kirjoittaa. Tuon Wiepelinkin se korjasi Wipel mutta huomasin.

      Tässäon se täysenglantilainen systeemi ja kielentarkistus siksi että työkirjoitan tällä englanniksi ja se tarvitsee oikean tarkistuksen. Näppäimistö on kuitenkin nyt suomenkieliselle muutettu jotta saan umlautit, mutta muuttuu yhdellä painalluksella US-Eng näppäimistöksi. Välillä sekin lipsahtaa päälle ja sitten umlautien tilalle tulee joku yläpilkku jos ei heti huomaa näppäimistöasetuksen vaihtuneen. Kotikone taas on englanninkielisellä windowksilla sekin mutta suomen kielen tarkastusohjelmalla eli se tuottaa paljon vähemmän virheitä mutta sekin skiitä win kielestä johtuen joitakin. Loput omasta taittovirheestä ja isoista kaksoiskosketuksen mahdollistavista sormista ja konekirjoitusperinteestä.
      Onneks ymmärrätte ja saan valittaa omista tekeleistäni!

      • Cee-Lila

        Älysin heti, että tarkoitit sanaa lukemia, e on todella ihan eri puolella näppistäkin, joten ei ole kaksoispainalluksesta kyse, Yleensä luen sanat oikein, vaikka niissä olisi virotusvihre, asiasisältö paljastaa asian oikean laidan, useimmiten.


    • Riitukka07

      Heippa kaikille! Onhan siedettävä keli. En tiiä asteita mutta mukavan oloiselta ilma vaikutti. Yhdeksän päivän sää ennuste lupaa ens tiistaiksi 0 keliä keskiviikoksi 1 samoin torstaiksi ja perjantaiks-2. Mitenhän pittää paikkasa. Täällä oltiin lunta kuormaamassa parissakin kohteessa tänään. Kävin "puolvälin" marketissa hakemassa kilon silakoita,haukifileen ja paketin jauhelihaa. Kyllä luulis mummelin pärjäävän jonkun aikaa näillä eväillä. Oli iha piimän tuska kun en oo pyhän jälkeen piimää juonut kun olin laiskimus enkä puotiin viittinyt pakkasilla lähtee. Melkein litran purkki pohjia näyttää. En käytä maitoo juur ollenkaan kun lapsuudessa oli "hapottomuus". Äidillä oli kans sama vika ja lasareetin lääkäri oli v-60 sanonut ettei sitä vaivaa oo tähän aikaan ollenkaan. Monta vuotta ennen ruokailua piti lasillinen Pepsiiniä juoda ja nyt aikuis iällä oon pystynyt sen säätelemään syömällä vaikka puolukkahilloo tai muuta hapanta niin vaiva häviää. Koulussa oli pakko syödä klimppistä kauravelliä ja sen jälkeen oli kiire juoksu oksentamaan nurkan taa, Opettaja viimein laitto kotiin lapun jossa kehotti mennä lääkäriin ja mentiin sit "koe aamiaiselle" ja letkua nielemään. Taitaa olla muistikatkos kun en muista millä nimellä nykyään tätä vaivaa kutsutaan.
      Parina päivänä oon vaihdellut kukkasiin multia. Nyt on enimmäkseen vain viherkasveja täällä kaupungissa kun viime kesä oli remontin kannalta huono että ottivat ihteesä ja kuolivat pois. Papan luona kasvit kukoistaa,tykkäävät asua puulämmitteisessä talossa. Ostin joulun edellä jouluruusun ja se peijakas ei tykännä kaupungin lämmöstä ja kuukahti pois mutta teki siemeniä joita yritän tässä jossain vaiheessa idättää. Maalla on jouluruusuja vissiin 4kpl. Vanhin tehnyt poikasia joita syksyllä istuttelin sinne tänne ja enpä tiiä miten selviävät talvesta. Nuppuja oli kait kymmenkunta kun pakkaset ja lumet tuli. Toin kyllä lisä havuja niitten päälle mutta en tiiä sitten kuin käy no kevväällä näkköö sitten. Jotenkin oon ihastunut siihen kasviin ja lisää vaan haluan. Miniä toi jouluks joulutähden ja kun tulin joulun vietosta kotiin oli tipauttanut jokaikisen lehden ja kuoli pois.
      Samoin oon kassillisen papereita selvitellyt kaapeista. Olen tallennellut melko lailla 10v kuten isä vaenoo aikoinaan sanoi. Ja muutakin rojua kertynyt kun tulee aina mieleen jos tuotakin vielä joskus tarviis. En oo tehnä revinnäisiä vaan osan silppuriin pistin ja osan pussiin jotka vien papan uuniin poltettaviks.
      Voe mahoton mikä litania taas tuli jaksaako ennee kukkaan lukkeekkaan näitä höpinöitä. Mutta eikun jatketaan harjootuksia ja palataan asiaan ens viikolla uusin kujein. Tsau!

      • Cee-Lila

        Kyllä sinun juttusi aina mielelläni luen ja nopeasti sujuu, on niin letkeätä tuo kirjoitustyylisi, elän siinä ohella kukkien syntymät ja kuolemat, kun taas uutta asiaa pukkaa:-)

        Olisikohan tuo maidon sietämättömyytesi laktoosi intoleranssia? Muistan kun isäpuoleni joi harvoin maitoa, jos joi, laittoi puolet vettä. Useimmiten joi piimää. Sanoi aina, että hapot vaihtelevat. Joi aina jotain vatsahappoja tasaavaa juomaa, nimeä en muista. Samariinin ainakin muistan, onkohan sitä vieläkin? Tätini joi aina jotain "suolahappoa" pillillä, se kun voi pilata hampaat. Ja tädin mies söi aina ruokasoodaa.

        Minunkin on alettava silppuamaan omaa ja U:n lasku- ja tiliotearsenaalia, ei meidän kämppään enää mahdu kaappeihin mitään uutta. Meillä ei ole mitään, missä niistä edes osan polttaisi.


    • wpel

      Nyt riitti kiitti, tälle päivälle, siis nää tohinat :( Kyllä teiltä on turinaa tuutista tullut niin että piti ihan tarkistaa missäs päivässä sitä ollaankaan? Kyllä kai sitä vieläkin siinä torstakissa kuitenkin.
      Kyllä mie arvasinkii et Pakanalla on koneessa oikeinkirjoituksen tarkistus päällä ja eihän se meijän sanoja ymmärrä lontoon kielillä. Siun "umlautit" tarkoittanee skandeja, eli öötä ja äätä ettei tartte"norjaa" opetella.

      Ja minä taas sanon teille arvon "mummelit" jotta elekee tuas höyrytkö sen kevvään piältä, se tulloo ihan aikannaan niinku tähännii asti, ja kesähii alakaa jo heinäkuun puolvälistä. Sinne asti pitäkee vuan vällyhuossut ja toppavällyt suatavilla eikä kuskata niitä minnekkää böndenböndelle. Kesäretonkii suattaa jonnain välpäivinä keritä just piälle vetästä, ja välleen poikkeen.
      Ja tämähän ei ou mikkää satavarma ennuste, se joko pittää paikkasa tahi suattaa välillä olla pitämättäi.
      Ettäs siihen varraan. Vuan nyt piätä särköö nämmäi työhommat suati säihen arvuuttelut joten välpalloo on suatava ettei urvaha tähän.

      • Cee-Lila

        Elähän säre piätäs, muista syyä välillä, ettei tarvii buranata naattia.


      • wpel

        Jos se ny ohittas kuitenkin kun haukkaili hiukopalaa, tuli vähän liian pitkä "putki" yhteenmenoon työstettyä ilman taukoja.
        Enää ei jaksa ees happihyppelylle lähteä mutta taisipa tuo pakkanenkin taas kirrata aika tavalla, vissiin jo -18 graaderia taas.

        Kyllä se onneksi nyt lauhtuvaa jo lauantaille näyttää jos teilläkin ne hautajaiset ovat silloin.


      • amummu
        wpel kirjoitti:

        Jos se ny ohittas kuitenkin kun haukkaili hiukopalaa, tuli vähän liian pitkä "putki" yhteenmenoon työstettyä ilman taukoja.
        Enää ei jaksa ees happihyppelylle lähteä mutta taisipa tuo pakkanenkin taas kirrata aika tavalla, vissiin jo -18 graaderia taas.

        Kyllä se onneksi nyt lauhtuvaa jo lauantaille näyttää jos teilläkin ne hautajaiset ovat silloin.

        "...vissiin jo -18 graaderia..."
        ja melkein kymmenen astetta päälle: minun mittarissani just nyt -27,6! Joten kyllä on nyt aihettakin lauhtumiseen. Picasso kyllä on iloisesti hörähtänyt joka päivä käyntiin. Ilman johtoa kaiken lisäksi! Lämmitysjohto oli pitkään kateissa, ja kun se löytyi, olikin siitä se autoon kiinnitettävä pää särki. En muistanut sitä, että se viime talvena hajosi. No, uutta en enää täksi talveksi hanki. Jo huomenna pitäisi pakkasen olla enää pikkulukemilla.

        Taas on viikko vierähtänyt. Meneeköhän sen muilta yhtä kovalla vauhdilla kuin minulta. Vastahan oli perjantai ja nyt taas. Kohta alkaa helmikuu - ja kevät? Minunkin siippani on rapu, mutta hän on ehdottomasti talvi-ihminen. Meidän huushollissa menneiden vuosien "EU-talvet" ovatkin kirvoittaneet häneltä monet raskaat manailut. En minäkään niistä tykkää; lunta ja pakkasta pitää olla silloin kun kuuluu. No, pakkasta ei välttämättä ihan näin paljon kuin juuri nyt on, mutta tuommoinen kymmenen graadia olisi sopiva.

        Mietin, jotta pitäisiköhän kuusi jo viedä tunkiolle. Meidän joulukuusi pystytettiin tänä vuonna ulos rapun pieleen, ja koristeena on vain led-ketju. Ei edes latvatähteä joka minulle on yleensä ihan must. Puu on kyllä juuri nyt niin kaunis lumen peittämine oksineen ja välistä kimaltavine valoineen, että en oikein raaski. Taidankin odottaa ensi viikon odottaa ja lumen putoamista oksilta, jolloin näkymä ei enää ole niin silmiä hivelevä.

        Nyt pitää taas lähteä kauppakierrokselle. Siippa tuo taas tänään yhden ulkomaan elävän meille odottelemaan iltaisen lentonsa lähtöä. Lupasin laittaa "iltapalaksi" lasagnea - en siis mitään perisuomalaista, lanttukukkoa tjms. - runsaan valkosipulin kera. Se on myös sapuska, jonka ääressä kerran vuodessa lähimpien ystäviemme kanssa vietämme synttäriäni juuri näin talvisydännä. Tänään on siis lassenteon kertausharjoitukset ja joidenkin päivien päästä tosi toimet, kun kaksitoista ihmistä karkaa sen kimppuun.

        Siis lasse-aineksien hankintaan. Mukavaa päivää! Pidelkää itsenne lämpiminä!


    • Dr.Whoo

      Jaahas, ja viikon viimeistä perjantaita pukkaa. Hiljaasen puoleista on näköjänsä täälläkin. Jokos ea:kin kyllästyi kirjoittamaan hauskoja juttujaan? Siis tarkoitan tänne kadun aurinkoiselle puolelle...lupasi muistaakseni kuitenkin käsitellä meidän muidenkin miesten ansioita näillä ketjuilla. Menikös pupu pöksyyn vai, häh?

      Minäkin ajattelin säästää painomustetta ja lyhentää hienon nimmarini pelkäksi Who'ksi. Mutta on näköjään varattu, olkoon siis Dr.Whoo

      Lasagne on parhammillaan tosihyvää, mutta nähtävävästi vaikeaa valmistaa, koska usein se on sitä sun tätä.
      Täydellistä on vain itseni tekemä.

      • wpel

        Katos juu, niin onkin viikon viimeinen perjantai ja nyt laitetaan legot laatikkoon. Niinpä näyttää hiljaiselta, Ammu vaan ihmetellyt kun piuha risana. Oliskos jääny "mosseen" kiinni kun on kiirustanut uupperaan lähtiessään. Ei olis eka eikä toinenkaan tapaus.
        Että mustetta säästät? Kyllä se on kaikessa nyt vähän tinkaistava, ei auta ei.


      • e-a

    • Cee-Lila

      Muistelisin että Dr Who on joku bändi, mutta taitaa olla vain joku Scifi-sarja töllöstä. On ollut olevinaan kiirettä tänään. Aamulla lähdemme ajamaan tuonne jonnekin pitkähkön matkan päähän hautajaisiin. Ei paljoa inspiroi. Ihmisiltä pitäisi kieltää kuoleminen sydäntalvella. Mutta minkäs teet. Luin juuri pari päivää sitten HS:sta, että ihmisiä kuolee eniten helmikuussa, juhannuksena ja heti joulun jälkeen.

      • wpel

        Moro, et nyt ihan hakoteillä ole muistisi kanssa. The Who oli kyllä ainakin brittiläinen rock-bändi, ei taida kyllä enää olla "koneet käynnissä", en varmaksi sano kylläkään. Eikös Dr. Who ollut joku leffahahmo?
        Tähän varmaan vastauksen tietää hra. Who.


      • wpel

        Piti "päivittää" tietokantaa, hih, vielähän nää The Whon patukat vetivät jäähyväiskonsertit viime vuonna, mm Amsterdam,Lontoo, Pariisi, Dublin ainakin paikkoina.


      • wpel

        "..... mutta taitaa olla vain joku Scifi-sarja töllöstä."

        Voi jumatzzzzzz :) Onko tosiaan tuo Tohtori Who tullut 9 tuotantokautta Yleltä?
        Hohhoi :)


      • Cee-Lila
        wpel kirjoitti:

        "..... mutta taitaa olla vain joku Scifi-sarja töllöstä."

        Voi jumatzzzzzz :) Onko tosiaan tuo Tohtori Who tullut 9 tuotantokautta Yleltä?
        Hohhoi :)

        Katsoin netistä, niin sarjaa on esitetty vuodesta 1963, tohtoria on muutettu ainakin 13 kertaa, osin inkarnaatioiden kautta, että saadaan jatkumoa, koska dr:n näyttelijät vaihtuivat niin usein. Olikohan tuo se sarja, jota katsoin joskus 60-luvun puolivälin jälkeen ja siinä oltiin jollain aika/avaruusmatkalla, missä puut ja pensaatkin liikkuivat? Sain kammon jopa senhetkisen asuintaloni pihapuihin ja pensaisiin iltapimeällä.


      • wpel

        Heh, no niin näyttää olleen, minä hätäiseen vilkaisin jostain niin se meni ihan eri sivulle jossa Areenakin mainittiin. Tässä sen näkee kuinka paljon meikä on ollut ja ehtinyt olla telkkufani, voihan läppä sentään. No koskaan ei sekään vähä kiinnostus ole ollut missään scifeissä.
        Vaikka tuo tuttu nimenä on ollut enpä muista yhtään pätkää katsoneeni sitä, ja tuskinpa sitä meillä kukaan muukaan koskaan katseli, ellei poika nuorena omasta telkustaan.


    • Ali-Baba

      Ja nyt kaffilan skandittomalla koneella eli umlautittomalla koneella kun onnistuin keskustelut chromella saamaan esiin. On se kumma tuo explorer. se ei vaan suostu kaikkia ohjelmia oikein operoimaan. Varsinkaan XP'lla.
      Olipa lamminta tuolla Arabianmeren rannalla. En vaan paassyt Omanin Dhabaan siina Dibban kupeessa. Aina sinne on paassyt, Ennen oli vain tarkkailukoppi tien reunalla rajalla. Viime vuonna jo puomillinen portti mutta sisaan laskettiin iloisesti. Nyt omanilaiset ajoivat pois ja sanoivat ei turisteja enaa, vain luvallisia matkustajia. No huono rajakehitys Omanin ja Emiraattien rajoilla on ollut jo vuosikausia nakyvissa. Kukin tyylillaan. On sentaan viela ne aidsti kansainvaliset rajanylityspisteen missa kaiiki saannot toimivat.
      Tassa valilla luulin etta seka Dr Who, etta kumipolvi olisivat eksyneet nietoksiin ja olisi pitanyt soittaa etsintapartiot hommiin.
      Hyvin menee, mutta menkoon! Eller hyyyr?

      • wpel

        Morjens. Eihän tässä nyt mihkään eksytty olla kuitenkaan, vaikka tutkimattomiahan ne sällien tiet joskus saati jos ylempään säätyyn kuuluisi.
        Eivät sinua laskenut enää rajalta läpi? Siellä alkavat järkiintyä kun täällä se on täysin jo kadonnut luonnonvara, siis hallinnossa .

        Siinä XP:ssa kun on se IE 8 viimeinen versio niin sille ei ole enää jaettu mitään turvapäivityksiä eikä olevia " aukkoja" paikkailla täällä ainakaan niin kaikki on käyttäjän omalla vastuulla. Ja useat sivustot blokkaavat sen. Samoin kuten tiedätkin, jopa 9-11 ovat jo kökkötraktoreita joita ei kehitetä vaan ajetaan hiljalleen alas Edgen tieltä. Turvapäivitykset on kuitenkin M§:n noihin tehtävä ainakin -23 asti kunnes Win 8.1:n tuki päättyy. Tai ainakin versioon IE 11 .

        Juu, tässähän tää menee niinkuin jäitä poltellessa mutta menköön :)


    • wpel

      Huomasin tässä Gijón`ssa futea katsellessa ettäs eikös vaik Rapurallaan, Whon, bönden tai kenen muun olisi syytä "heräillä" availemaan uutta kaistaa piakkoin?

      Cee ja U ajelee sitten reissun turvallisesti, voi tulla pluikastakin keliä jos äkkilauhtuminen iskee.

    • Whonever

      Juu, ei ihan uusi juttu tuo Dr. Who.
      Kuuluu olevan tää nykyinen sarja teini-ikäisten suosikki. Mutta kyllähän minäkin vielä teinistä käyn. Ehkä joskus aikuistun (mitä epäilen), ja alan sitten vakavaksi...kuten vaikka totiseksi torven soittajaksi.

      Mutta juu, ketju täyttyy kohta kuten imurimme pölypussi, ja täytyy siis vaihtaa uuteen. Ja tämä ei ollut yhtään piikikäs kommentti. Mutta piikikäs juttu on se, että olen menossa piikille Mehiläiseen. Lähitienoon kolmanneksi viimeinen rokote on kyseessä, niin kova kysyntä on nyt kuulemma ollut. Minäkään en ole tainnut mokomaa ennen ottaa, mutta kun turussakin alkaa jo keski-ikäisiäkin kuolla influenssaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe