Kuinka paljon tenttikysymykset muuttuu uusintatenttiin? Kaikki eivät toivottavasti viitsi tehdä monta versiota kokeista. Jos tuurilla, kun ei taidolla
Kuinka paljon tenttikysymykset muuttuu
tuurilla
61256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä ne siellä uudet tenttikysymykset tekee, se on fakta.
Eivät todellakaan tee, ongelmana vain on se, että yleensä ei ennakolta tiedä, tekevätkö uudet vai onko sama tentti. Mutta ei todellakaan ole mitenkään tavatonta, että tentti saattaa uusinnassa mätkähtää täsmälleen samanlaisena eteen. On sattunut allekirjoittaneellekin.
No ei todellakaan tee uusia kysymyksiä. Kopsaavat niitä vanhoista tenteistä, sekä omatekemistä etttä aikaisempien tentaattoreiden tekemistä. Joskus on uusintatentissa osa kysymyksistä samoja kuin ensimmäisessä tentissä. Harvoin sentään kaikki.
kannata luotaa tenttikysymysten kierrätykseen. Joskus tietysti saattaakin toimia, mutta ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun olen selannut tiettyyn tenttiin kaikki vanhat tenttikysymykset ja niiden perusteella lukenut, varsinaiseen tenttiin onkin tullut jotain aivan muuta siis ihan uudet kysymykset, joita ei ollut monen vuoden käsittävässä arkistossa. Toisaalta vanhat kysymykset olivat niin kattavia, että uusiin kysymyksiin vastaaminen ei tuottanut vaikeuksia. Kannattaa lukea kunnolla joka tapauksessa.
Kannattaa päästä kunnolla läpi heti ensimmäisellä kerralla, niin ei tarvitse miettiä uusintatenttien kysymyksiä.
Ainakin meillä (en kehtaa sanoa missä) oli sellainen tyyli, että noin 15-20 kysymystä/kurssi pyöri tenteissä kerta toisensa jälkeen. Näiden lisäksi saattoi olla jotain uusia, mutta nuo "peruskysymykset" opettelemalla pääsi kuitenkin yleensä tenteistä reilusti läpi.
Jos ei veikkaa, ei voi voittaa! Tärppiminen kannattaa aina.