Suomi muka kehityksen ja teknologian kärkimaita !? Vasta vuorokausien kuluttua katastrofista lähtee ambulanssikone hakemaan vakavasti loukkaantuneita. Jos he kuolevat,koska pääsevät kunnon hoitoon liian myöhään on syy töpeksineiden viranomaisten. Esimerkiksi Saksa on hakenut takaisin jo tuhansia kansalaisiaan tähän mennessä.
Käsittämätöntä
viivyttelyä
4299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olen ihmetellyt ja ollut raivoissani ko.asiasta. Jo ensimmäinen Suomesta lähtenyt kone olis pitänyt olla ambulanssikone,nyt haettiin ekaksi hyväkuntoisia omissa vaatteissaan matkustavia turisteja!!! Montakohan kuoli sinä aikana?? JA MISSÄHÄN ON NYT EU:PERHEEN APU??
Sorkke vaan, mutta Suomi aloitti evakuoinnin paljon (esim.) Ruotsia aikaisemmin!
Saksan koneet tosin lähtivät myöhemmin hakemaan kansalaisiaan kuin Suomen. Saksalaisia sattui olemaan alueilla enemmän, joten "tähän mennessä" on ehkä keritty tuomaan enemmän kotiin lukumääränä.
Aika hyvin on Suomikin ollut asiassa mukana.
No kai seuraavaksi ,pitäisi lähteä ,koko avustuslaivue , menolennolle mukaan ,kun Rilluttelu lasti lähtee kaukoitään hillumaan ,että joku vielä valittaa ,palveluista,kun siellä kännissä mesotaan ,ja joudutaan hankaluuksiin,milloin mistäkin syystä, Jokainen älykäs kyllä tietää
että riskit on aina olemassa,voi tapahtua mitä vaan ,kun koneeseen nousee,,Ei ainakaan pitäisi olla nurisemista ,,tästä pelastusoperaatiosta,joka toimii todella ripeästi .Jolla on varaa matkustaa ,sillä on myös oltava varaa maksaa ,tulevat kulut,