Telkkarista tuli värikynällä tehty onneton raina, joka kertoi "pöörl haarbor"-nimisestä paikasta ja sinne japsien ms2:ssa tekemän hyökkäyksen tohinoista.
Jos tarina on puoliksi tottakaan, niin miksi jenkit ovat kuitenkin nykyään niin hyvää pataa japsien kanssa?
Suomessa on puolestaan istutettu samoihin aikoihin tapahtuneesta riehunnasta johtuva ryssäviha joka toiseen vastaantulijaan.
Ovatko suomalaiset pitkävihaisempia, vai ovatko jenkit huonomuistisia? Japsituotteet tuntuvat kuitenkin menestyvän aika hyvin uudella mantereella.
Suomessa ei taida olla myynnissä yhtään venäläistä tuotetta? Energiaa ehkä, mutta jotain jalostetta. Votkaa?
Kultaako aika muistot muualla nopeammin? Vai myydäänkö sielu ja isänmaa muualla halvemmalla?
Jos tarina on puoliksi tottakaan, niin miksi jenkit ovat kuitenkin nykyään niin hyvää pataa japsien kanssa?
Suomessa on puolestaan istutettu samoihin aikoihin tapahtuneesta riehunnasta johtuva ryssäviha joka toiseen vastaantulijaan.
Ovatko suomalaiset pitkävihaisempia, vai ovatko jenkit huonomuistisia? Japsituotteet tuntuvat kuitenkin menestyvän aika hyvin uudella mantereella.
Suomessa ei taida olla myynnissä yhtään venäläistä tuotetta? Energiaa ehkä, mutta jotain jalostetta. Votkaa?
Kultaako aika muistot muualla nopeammin? Vai myydäänkö sielu ja isänmaa muualla halvemmalla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miten olisi
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/22/1110-teemalauantai-sota-ja-hollywood
Venäjä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_talous
japsit ja jenkit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyynenmeren_sota_toisessa_maailmansodassa
kauppapolittiikka
http://www.europarl.europa.eu/atyourservice/fi/displayFtu.html?ftuId=FTU_6.2.1.html
http://ek.fi/wp-content/uploads/fta_kysely_usa_jpn_.pdf
http://m.kauppalehti.fi/uutiset/analyytikot-japani-horjuttaa-usan-ydinvoimateollisuutta/3dYZ9PTF
Piskuisesta tukialus hyökkäyksetä missä Englannin kaksitasot hyökkäsivät Italiaa vastaan tuli lähinnä idea Japanille massiiviseen hyökkäykseen.Tietenkin niin uutta ettei vielä paljon uskottu kuin tuohonaikaan panssarilaiva sodan käyntiin ja siksi yllätys.
Japani hyökkäsi kerran USAn.
Venäjä on sortanut Suomalaisia kautta historian.
Isovihan historiaan kannattaa tutustua, mikä on varmaankin euroopan suurin kansanmurha ja tuhoaminen suhteutettuna väkilukuun minkä Suomalaiset kokivat Venäjän osalta. Orjuutettiin, raiskattiin, ryöstettiin lapset, tapettiin, otettiin orjiksi, omaisuus ryöstettiin tai poltettiin. Merenkurkun saaristossa tapettiin kirveellä noin 80 ihmistä yhdessä yössä, siis vain yhdessä. Isoviha kesti vuosia joten kyllä siinä Suomalaisia ihan tarpeeksi nuijittiin.
Venäjän vallan aikana Suomalaiset olivat alamaisia ja alistettuja. Ruotsin vallan alla kansalaisia joilla oli edustus.
Suomen sisällissota. Venäjä lähetti sotilaita ja aseapua punakaartille jotka ryöstelivät ja tappoivat ihmisiä jotka laillisesti omistivat maata ja muuta omaisuutta. Suomi haki apua Saksasta ja sitä sai.
Talvisota. Venäjä hyökkäsi Suomeen tarkoituksenaan ryöstää koko Suomi itselleen.
Jatkosota. Kumpusi edellisestä ja Venäjä edelleen halusi ryöstää Suomen itselleen.
Talvisodan ja jatkosodan aikana Venäläiset tappoivat noin 82 000 suomalaista, haavoittivat noin 200 000. Sotaleskien määrä noin 24 000. Sotaorpojen määrä 50 000. Noin 80 000 lasta lähetettiin sotaa pakoon Ruotsiin tai muihin pohjoismaihin.
Venäjän nykyinen käyttäytyminen suomalaisia kohtaan. Toisinaan venäläinen poliitikko haluaa Suomen takaisin kuten Krimin ja Itä Ukrainan jne.
Suomea syytetään suomessa asuvien venäläislasten huonosta kohtelusta ja huostaanotoista. Kuitenkin Suomessa asuvat Venäläiset ovat tyytyväisiä suomalaiseen päiväkoti ja koulutusjärjestelmään sekä sosiaalitoimeen joista venäläinen venäjällä voi vain uneksia.
Venäläinen voi ryöstää suomen kansalaisuuden omaavan lapsen venäjälle ja venäjän viranomainen tätä lapsikaappausta tukee oikeutettuna vastoin kansainvälisiä olkeuksia. Kun lapsen isä haki kaapattua lastaan suomeen ja joka on suomen kansalainen niin venäjä ei päästänyt lasta suomeen vaan pysäytti rajalle. Siis ei päästänyt suomen kansalaista Suomeen.
Kun sitten suomalainen diplomaatti salakuljetti kyseisen lapsen suomeen diplomaattiautossaan niin Venäjä pillastui. Syyttely ja uhkailu Suomea kohtaan alkoi. Kysyn vaan että mistä, siis siitä että suomen kansalinen tuotiin Suomeen.
Kun vielä otat huomioon Georgian, Ossetian, Tshetsenian, Itä Ukrainan, Krimin, Viron jne. Kaikki nuo ovat Venäjän naapurimaita joita Venäjä ryöstää, tappaa ja polkee kaikin keinoin pienestäkin syystä.
Kaiken tuon monisatavuotisen historian kerrattuasi ymmärrät ettei tuota sikamaista venäläistä käyttäytymistä voi sietää. Mikäli Venäjä lopettaisi naapurien polkemisen ja pysyisi siitä kuivilla edes sata vuotta niin voisi olla edes pikkasen toivoa siitä että heidät luettaisiin sivistysvaltioksi ja katkeruus poistuisi. En kuitenkaan usko venäjästä olevan siihen, sieltä ei vain löydy täysipäistä porukkaa johtoon.
Koska ryssä hyökkää?? Veikkaan että hillasato ei ehdi kypsyä kun jo rajalla rytisee.