Piispa lukee Raamattua

Piispa Mikko Heikka on pitänyt saarnan (ks. www.evl.fi / uutiset), ja siinä hän lainaa Jesajan kirjan lukua 43: "Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi". Piispa ei liene lukenut pidemmälti: "kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta."

Että näin. Juuri noinhan Jahve suojeli Indonesiassa.
12561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • se nasse ehdit työ paikatkin etsimään.
    Nyt tietenki suosituksia pitäs saada ja vaimo mukaan.
    Mitenkähän ne suomen olot tänään mahtaa olla ja onko siellä Espoon puolessa ate poppoo johon vois kahveelle piipahtaa oothan säkin nasse niitä hesan jortsuja vai?

    Äänestä

  • Luvut voi lukea kellä on kyky. Ja taidat taas Sinäkin olla väärällä palstalla.

    Äänestä

Voisitteko jo lopettaa tuon uskovien (ja Raamatun) pilkkaamisen? Kun uskomme, että Jla on meidän kanssamme ja pelastaa meidät, se ei tarkoita, että pelastumme aina tähän elämään. Olen lukemattomat kerrat sanonut hautajaisissa, että Jumala pelastaa meidät kuolemasta, vaikka seison arkun päässä kuolleen omaiset kasvojeni edessä. Jumala pelastaa meidät ennen kaikkea iäiseen elämään. Kuolemalla ei enää Kristuksen jälkeen ole kuin suhteellinen valta meihin. Näin uskomme.

Äänestä
  • ruumiin vierellä lupaamalla heille mahdottomia asioita.

    Häpeä!

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    ruumiin vierellä lupaamalla heille mahdottomia asioita.

    Häpeä!

    ... jos seisoisit Jorille osoittamasi kritiikin takana, voisit sen kertoa myös nimelläsi.

    Jorilla on ns. munaa, onko sinulla vai eikö Jumalasi takaa nimeäsi?

    PS: pyydä sitä piispaa kirjoittamaan vastine, vai hmmm..

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    ruumiin vierellä lupaamalla heille mahdottomia asioita.

    Häpeä!

    Sinun edessäsi kannan siis Kristuksen pilkkaa

    Äänestä

  • eräskin kirjoitti:

    Sinun edessäsi kannan siis Kristuksen pilkkaa

    muotoilla tuon ymmärrettäväksi suomeksi?

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    ... jos seisoisit Jorille osoittamasi kritiikin takana, voisit sen kertoa myös nimelläsi.

    Jorilla on ns. munaa, onko sinulla vai eikö Jumalasi takaa nimeäsi?

    PS: pyydä sitä piispaa kirjoittamaan vastine, vai hmmm..

    ja vaadi vasta sitten muilta samaa

    Äänestä

tämmöistä halpahintaista piikittelyäkö sinun moraalisi sittenkin oli.

olen koko lailla pettynyt.

sen verran olet kai logiikkaa opiskellut, että jos jahve varjelis kaikki kaiken aikaa, niin maailma olisi äkkiä täynnä kuolemattomia.

Äänestä
  • onhan se toki paskamainen asenne kääntää puukkoa haavassa.

    Varsinkin kun sen tekee aiheesta. Piispaa vituttaa ihan eläimenä, miten ammatti-ihminen voi tehdä moisen virheen?

    Kyllä me muut naapurihiippakuntien kaverit ollaan kuitattu tilanne aika hyvin lapaseen.

    :D

    Äänestä

  • niinpäniin kirjoitti:

    onhan se toki paskamainen asenne kääntää puukkoa haavassa.

    -kenen haavassa ja miksi?

    Varsinkin kun sen tekee aiheesta. Piispaa vituttaa ihan eläimenä, miten ammatti-ihminen voi tehdä moisen virheen?
    -mikä siis piispaa mielestäsi vituttaa?
    -minkä virheen ammatti-ihminen teki?

    Kyllä me muut naapurihiippakuntien kaverit ollaan kuitattu tilanne aika hyvin lapaseen.
    -mitä tällä tarkoitat tumppu-tuomas?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jori Mäntysalo kirjoitti:

Piispa Mikko Heikka on pitänyt saarnan (ks. www.evl.fi / uutiset), ja siinä hän lainaa Jesajan kirjan lukua 43: "Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi". Piispa ei liene lukenut pidemmälti: "kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta."

Että näin. Juuri noinhan Jahve suojeli Indonesiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu