Asiahan ei millään tavoin kuulu tänne, mutta entä sitten?
Mikä oli suomalaisen lääkintämiehen laukun sisältö talvi/jatkosodassa?
Laastaria ja särkylääkettä?
Mikä oli suomalaisen lääkintämiehen laukun sisältö talvi/jatkosodassa?
Laastaria ja särkylääkettä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lääkintämiehen laukun sisällöstä en pysty sanomaan mitään.
Lääkintäaliupseerin laukussa sensijaan oli järeämpää kamaa, mm. morfiinia ja oopiumia. Kivun lievittämiseen morfiinia ja rauhoittamiseen oopiumia (oikeastaan johdannaista).
Lääkintämiehen laukusta löytyi sidetarpeita ja kokoontaitettavat purilaat.
Diasetylmorfiinia eli heroiinia tabletteina pelkääjille.
Se selittänee heroiinin valtavan kulutuksen sotien aikana, sillä luultavasti aika moni pelkäsi sodassa. Oli joku juttu, jossa kerrottiin YK:n kiinnittäneen huomiota siihen, että sotien jälkeenkin Suomessa kulutettiin heroiinia ihan laillisesti valtavat määrät verrattuna muihin maihin. Sanotaan Suomen ensimmäisen huumeongelman ajoittuneen juuri sotien jälkeiseen aikaan. Vaikka jo 1920-luvulla paremmissa piireissä näkyy huumeet olleen suosiossa, kertoi taas toinen tarina.
Kyllä siellä muutakin oli, ainakin tavanomaiset aspiriinit, yskänlääkkeet ja muut reseptivapaat lääkkeet. Taisi olla joskus inttiaikoina lääkintämiehen kanssa puhettakin, mutta en enää muista. Tuskin aloittaja juuri niistä oli kiinnostunutkaan.
Yle Areenalta löytyy asiaan liittyviä klippejä nimellä Huume-Suomen historia.
http://areena.yle.fi/1-2491670
http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/vaiettu-salaisuus-suomalaiset-sotilaat-koukuttuivat-huumeisiin/128328
https://www.youtube.com/watch?v=TfQ3Zcxwnaw
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/heroiinia-kaytettiin-suomessa-yskanlaakkeena-sodan-jalkeen/267724/
-