Poliitikon värillä ei väliä

valtio-orja

Poliitikot ajavat omaa asiaansa aina silloin, kun siitä on hyötyä omalle puolueelle ja itselle.

Ainoa, joka ei hyödy poliitikon toimista, on kansa.

Ihmisiä kidutetaan, mutta poliitikot eivät kykene tätä lopettamaan.

Ainoa, mitä poliitikko tekee, on oikeuttaa kiduttamista epäsuorasti, jotta maailmassa vallitsisi laki ja oikeudenmukaisuus.
Näin poliitikko vakuuttaa muille olevansa oikealla asialla.

Tulevaisuudessa käytetään tehokkaampia aseita, joilla ihmisiä orjuutetaan, jolloin ihmiset eivät voi enää korjata tapahtuvia vääryyksiä, vaikka kuinka haluaisivat.

Siksi tänään maailmassa luodaan sekasortoa ja häiritään yksittäisiä ihmisiä, jotta voitaisiin vedota yleisiin järjestystä ja turvallisuutta lisääviin lakeihin ja luoda perustuslakien rinnalle ns. pakkolakeja.

Kun ihmiset käyttävät väärin ampuma-aseita, halutaan aseiden käyttöä kieltäviä lakeja enemmän, vaikka kyse on vain yhteiskunnassa olevista vääristä asenteista, ja sen seurauksena johtajien vallankäytön vääristymistä kansan parissa.

Ihmisiä siis häiritään, ihmiset reagoivat härintään kohtuuttomalla väkivallalla, johtajat vastaavat tähän pakkolaeilla, minkä seurauksena tulevaisuuden ihmisillä ei ole enää tukea ja turvaa omasta takaa, vaan ainoastaan niiden johtajien taholta, jotka eivät kansaa palvele.

Vastustan väkivaltaa ja sotaa, mutta tulevaisuudessa maailma on muuttumassa entistä enemmän samankaltaiseksi orjayhteiskunnaksi kaikkialla maailmassa, ja robotit kehittyneemmillä aseilla otetaan kaikkialla käyttöön, ja rikkaat kontrolloivat kaikkea tätä.

Sama asia on tupakan ja viinan eli päihteiden kohdalla.

Kukkahattutädit uskovat johtajien ja maksettujen asiantuntijoiden sanaan siitä, että maailma on parempi paikka, kun tupakasta ja viinasta on päästy eroon.

Kuitenkin rikkailla ja häikäilemättömillä bisnesmiehillä ja korruptoituneilla virkamiehillä on takataskussaan ihmisille jotain parempaa tulevaisuudessa kuin tupakka ja viina.

Nimittäin entistä kovemmat huumeet, joita laboratorioissa kasvatetaan ja kansalle myydään laillisesti.

Pakkolakien avulla ihmiset pakotetaan samaan muottiin ja kiistelemään keskenään, vaikka näin ei tarvitsisi tehdä.

Tällä tavoin luodaan entistä enemmän konflikteja ihmisten välille, joista poliitikot hyötyvät, ja saavat läpi pakkolakeja turvallisuutta parantamaan.

Eivät ihmiset oikeasti halua pakkosiirtoja ja pakkolakeja, joilla ihmisten vaikuttamismahdollisuuksia vähennetään.

Kun poliitikot puhuvat turvallisuudesta, he eivät tarkoita turvallisuutta kaikille lapsille, vaan ainoastaan omille lapsilleen sekä niille, jotka ovat asioista samaa mieltä heidän kanssaan, ja siten pelaavat rahat oikeille ihmisille.

Sama asia rahojen säästämisen kanssa.

Rikkaat säästävät ja repivät hyvinvointiyhteiskuntaa säästöjen nimissä hajalle, jolloin rahat päätyvät lopulta voittajien taskuihin.

Siis kun kansalta on säästetty turvaverkoista, voidaan kansalaisia laittaa hoitamaan toisiaan pienemmillä kustannuksilla.

Kun ihmiset on siististi purkitettu oikeankokoisiin ja vähemmän rahaa kuluttaviin yksiköihin, voidaan säästöistä saadut rahat jakaa niille rikkaille, jotka tuntevat olevansa tosi köyhiä.

0

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        178
        1476
      2. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        43
        1061
      3. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        38
        745
      4. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        670
      5. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        21
        660
      6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        29
        653
      7. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        37
        653
      8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        607
      9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

        Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
        Maailman menoa
        184
        604
      10. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        17
        593
      Aihe