Tunnen tosi varakkaan lapsiperheen Oulusta, he katselivat kesästä saakka uudehkoa isoa taloa Kempeleen alueelta, mutta nykyisestä "tilanteesta" johtuen ovat ajatuksen kuopanneet.
....siis Kempele menetti isot verorahat
....Kempele tällä menolla muuttotappio kunta, eli rapistuvaa Oulun slummi aluetta.
....siis Kempele menetti isot verorahat
....Kempele tällä menolla muuttotappio kunta, eli rapistuvaa Oulun slummi aluetta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja höpö menee pohjoiseen keskelle korpea ei ole ihmisiä. Voi asua missä tahansa kun on rahaa. Ihmiset reissaa ympäri maailmaa. Täällä uikutetaan joka asiasta . Tuskin Kempeleen talous niihin kaatui on tänne tulijoita.
Moniko teistä marssi Oulussa jne. Raiskaus jutun vuoksi?
Aina se on tuomittavaa.
Alaikäiset kotiin kuuluu illaksi ja yöksi muutenkin.
Sipilä on saanut Kempeleen kirosanaksi. Siitä ei tule muuta mieleen kuin tervetuloa kaikki elintasonuorukaiset asumaan tänne. Toivotaan että ukon kämppä saa kunnon nuorisojoukon sinne huuhailemaan ja naisia kyyläämään. Alkakaahan perustaa jo niitä katupartioita,kohta on tarvis.
Kempele kuullostaa sellaselta Sipilän ideologiamaailmanparantamisloskalta. Suomalaisia painetaan alas, verotetaan ja leikataan. Mutta ku on joku etelänmaan mies niin jo vain annetaan omakototalot ja kaikki.
Niin, ja suomalaiset menee kyykkyyn ja alistuu kun Sipilä heiluttaa tahtipuikkoa. Paljon täällä napistaan Sipilän epätasa-arvoisesta politiikasta, mutta mitään me ei asioille saada tehtyä. Vihataan vaan Sipilän politiikkaa hiljaa mielessämme.
Sipilä on siinä kans Suomen etujen ajajs. Menis Mombasaan koko äijä. Ai niin ja auttaahan se mielellään. Toki vain veronmaksajien rahoilla.
En muuttaisi minäkään Kempeleeseen kun näitä juttuja lukee, te helvetinen omahyväiset kantasuomalaiset. Siellä kuulosta olevan liikaa mielisairaalaan porukkaa irrallaan. Kallon kutistukseen ja lääkitykset kohdalleen mahdollisimman pian. Varmaan normaalia ihmisiä muuttaa sieltä pois,saatte mädäntyä slummissanne ja jauhaa keskenään suuria viisauksianne.
Täällä vaikuttaa myös olevan tosi fiksua väkeä. Liekö kukaan ikinä käynyt muualla kun oman kylän kaupassa tai ehkä jopa apteekissa kansii käydä.
Jos siellä on lääkäri niin suosittelen käyntiä sielläkin ennen kaikkea!
Ettekö te osaa tuomita tekoja mitä täällä tehdään oman kansan keskellä. Vai onko se lian pelottavaa kun näkee ehkä oman pimeän puolen.
Kiva auttaa musssslimeita kun joku muu maksaa, eli te paremmat veronmaksajat. Leikkikäähän matujen kanssa :D
Mun siskon kaiman veljen hyvän kaverin naapurin setä kertoi kuulleensa, että saattoi olla muutto lähellä mutta kariutui johonkin joka luultavasti viittaa ehkä kuitenkin maahanmuuttoon. Tämän siis kuulin tosiaan aivan totena ja pakkohan sen on olla totta.
Sallikaa mun nauraa.... Kempele on kaukana spurgulähilöstä.
Niitä ei täällä näy mutta onhan se hyvä huudella omasta surkuhupaisasta lähiöstä kun ei mitään mistään tiedä eikä koskaan missään käynytkään. :)
valehtelet. huonosti keksitty tarina
Ihanaa sarkasmia....
Ei kiehtoviin mutta väkivallan lisätään väkivaltaa. Oletko koskaan kuullut sodista. Näköjään ihailee väkivaltaa ,kohta Euroopassa posahtaa uhkailuun mukaan. Varmaan nautit siitäkin, saat kirjottamisen aihetta.
Se on valitettavaa kun kyseisen Oululaisen lapsiperheen taloudellinen "tilanne" heikkeni syksyn mittaan niin jyrkästi, ettei Kempeleeseen muutto enää ollut mahdollista!
Sitäpaitsi siellä liikkuu tosi outoa porukkaa, vaikea varoa koska suomalaisia. Näitä tummaihoisia helpompi varoa.
Totta nuo outoudet, kirjotukset niin väkivaltaisia