Ruotsalaiset haluavat palauttaa asevelvollisuuden

http://yle.fi/uutiset/dn_ruotsalaiset_haluavat_palauttaa_asevelvollisuuden/8568844

Seitsemän kymmenestä ruotsalaisesta palauttaisi asevelvollisuuden, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter. Asevelvollisuus lakkautettiin Ruotsissa vuonna 2010.

Syksyllä Ruotsin hallitus päätti selvittää, jos asevelvollisuus voitaisiin palauttaa. Jos hallitus päättää ehdottaa palauttamista, sillä on DN:n mukaan kansan riveissä vahva tuki.

Dagens Nyheter -lehden ja Ipsosin tekemän mielipidemittauksen mukaan jopa 87 prosenttia ruotsalaisista katsovat, että asevelvollisuuden tulisi koskea sekä miehiä että naisia. 72 prosentin mielestä "jonkinlainen asevelvollisuus on otettava käyttöön".

– Asevelvollisuudella on vahva tuki, vaikka muotoilu onkin epämääräinen. Tulokset näyttävät, että suuri osa kansaa tukee tätä, mielipidepäällikkö David Ahlin Ipsoksen instituutista sanoo.

Järjestelmä ontuu

DN:n mukaan Ruotsin ammattiarmeijasta perustuvasta puolustuksesta puuttuu tällä hetkellä 7 500 sotilasta, merimiestä ja ryhmänjohtajaa. Vaje täydennetään entisillä asevelvollisilla.

Lehden mukaan vuonna 2010 käyttöön otettu järjestelmä on myös tullut odotettua kalliimmaksi.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist sanoi syksyllä, että puolustusvoimilla on ollut ongelmia henkilöstön rekrytoinnissa, ja että monet lähtevät palveluksesta kolmen–neljän vuoden jälkeen.

– Se luo tilanteen, jossa meidän täytyy kouluttaa enemmän väkeä, mutta se luo myös taloudellisia ongelmia, hän sanoi silloin Ruotsin Radion haastattelussa.

David Ahlin uskoo, että keskustelu rekrytointiongelmista on voinut vaikuttaa ruotsalaisten mielipiteisiin.

– Voi olla, että monet näkevät uudenlaisen asevelvollisuuden ratkaisuna puolustusvoimien rekrytointiongelmaan, josta media aina raportoi.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mwerty kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu