Schengen-sopimus ja Dublin-sopimus sanahelinää

"Schengenin sopimus helpottaa henkilöiden liikkumista maasta toiseen. Sopimusta soveltavien maiden väliset rajatarkastukset on poistettu, kun taas ulkorajoilla tarkastus on entistä tehokkaampaa. Yhden Schengen-maan myöntämä viisumi on voimassa koko Schengen-alueella." lainaus EU:n sivustolta. Liikkuminen maasta toiseen tarkoittaa liikkumista EU:n sisällä.
Miksi puhutaan viisumista,kun käytäntö on ihan vallan muuta, koko EU vuotaa kuin seula pakolaisasiassa. Riittää kun keplottelet itsesi Schengen-alueelle, niin sen jälkeen voit vaeltaa vapaasti Kreikasta, Italiasta tai Espanjasta läpi koko EU:n ja ilmoittautua Torniossa turvapaikanhakijaksi. Dublin-sopimus taas velvoittaa ensimmäisen EU-maan rekisteröimään turvapaikanhakijan (muuttuu pakolaiseksi vasta,kun turvapaikka on myönnetty). Niinpä, käytäntö on kuitenkin se, että ensimmäiset maat; Kreikka. Italia, Espanja jne ohjaavat maahantulijat sujuvasti eteenpäin, ilmaiset kuljetukset junilla ja busseilla seuraavaan maahan tai ohjatusti poliisin ja sotilaiden toimesta kävelemällä. No Itävalta jo vähän hermostui tulijoiden tulvasta ja syytti Sloveniaa ja Unkaria eteenpäin ohjauksesta, mutta ohjasi edelleen sujuvasti porukan Saksaan. Ainoa maa, joka on noudattanut pääosin sopimuksia on Saksa. Elintasosurffarit, nykyiset Suomen VOK:ien asukit halusivat vaan tulla Suomeen, niin se vain kävi. Syynä Suomen suosioon on isolta osin kusipää Sipilän mainosspotti maailman hyväntekijänä.
Sijaintimme pussinperällä estää meitä ohjaamasta pakoloisaaltoa eteenpäin, kun ei ole minne ohjaisi. Siksi toisekseen olemme Saksan tavoin EU:n mallioppilaita ja toimimme sopimusten mukaa. Dublinin-sopimus ei velvoita maahantulijoita reksteröitymään ensimmäisessä maassa. Kuka niin hölmö olisikaan, koska Unkari ja Kreikka tuuppaa porukan leirille eikä anna täyttä ylöspitoa kailla herkuilla hotelleissa. Lopputulema on, että kusessa ollaan suomalaiset. Osaa porukasta se ei tunnu kiinnostavan. "koska me tienataan tällä"-ajatus on nerokkaiden johtajiemmekin päällimmäinen ajatus. Toki näin on niiden poliitikkojen kohdalla sukulaisineen, jotka ovat mukana matu-bisneksessä. Tuleekohan tänä vuonna suurimmalle osalle kansasta mitta täyteen? Todennäköisesti. Onhan tämä miljardibisnestä tosiaan, tänä vuonna valtiolta meneen velkarahaa maahanmuuttoon ainakin se yksi miljardi. Uusi NOKIA ON SYNTYNYT! Hiphurraa!
653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjoitit juuri niinkuin valtaosa ajattelee! Mun mitta on jo täysi!

Äänestä
  • Kansan mitta täyttyisi sillä hetkellä, kun hallitus kertoisi mitä maahanmuutto todella maksaa. Nyt se salataan ja määrärahoja lisätään budjettiin vain tipottain.
    Eivät Suomeen nyt aikuisina saapuvat maksa koskaan takaisin sitä, mitä tulevat saamaan. Somaleista on nähty, että 25 vuotta sitten maahan tulleitten somalien aikuisiksi kasvaneista lapsista on joku päässyt työhön. Heidän vanhemmistaan tuskin kukaan.

    Äänestä

Täyttä asiaa. Tämä on vuosisadan huijaus.Aiheuttajana Lestadiolainen Sipilä ja Suomen Media ja rahapiirit. Kansaa ei ole kuunneltu.Kansa maksaa miljardit tästä huijauksesta.
Erotaan EI:sta jos itsenäisyys näin menetetään. Vai onko valhetta tämäkin.

Äänestä

Sitä porukkaa jotka tienaa sillä on aika helvetin paljon ja se lisääntyy koko ajan. Seuraavaksi ruvetaan palkkaamaan perseen pyyhkijöitä ja vesi wc:n käyttö kurssin vetäjiä.

Äänestä
  • Saatanan hyvä ja oike aloitus kirjoitus eipä tosi asioita selkeemmin osaa sanoa eikä ainakaan meikäläinen kirjoittaakkaan, hyvä ei muuta kuin jakoon vaan.

    Äänestä

  • No nyt kuulostaa hyvältä:
    http://yle.fi/uutiset/tanska_aloittaa_tarkastukset_saksan_rajalla/8569688

    Eli Tanska ja Ruotsi aloittaneet rajatarkastukset.

    Ja Venäjältä ei enää pääse kuin autolla tänne. Ja kyytiä ei saa tarjota, se on laittoman maahantulon järjestämistä.

    Henkilöllisyyden selvittäminen ja sormenjälkien ottaminen ovat ensisijaisen tärkeitä tulevaisuuden varalle.

    Tuo Shengen -sopimus oli kuolleena syntynyt ajatus ja saattaa kaataa koko EU:n. Nyt tänne ryysivät varkaat, kerjäläiset ja terroristit, eikä kukaan valvo rajoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eu-valhe kirjoitti:

"Schengenin sopimus helpottaa henkilöiden liikkumista maasta toiseen. Sopimusta soveltavien maiden väliset rajatarkastukset on poistettu, kun taas ulkorajoilla tarkastus on entistä tehokkaampaa. Yhden Schengen-maan myöntämä viisumi on voimassa koko Schengen-alueella." lainaus EU:n sivustolta. Liikkuminen maasta toiseen tarkoittaa liikkumista EU:n sisällä.
Miksi puhutaan viisumista,kun käytäntö on ihan vallan muuta, koko EU vuotaa kuin seula pakolaisasiassa. Riittää kun keplottelet itsesi Schengen-alueelle, niin sen jälkeen voit vaeltaa vapaasti Kreikasta, Italiasta tai Espanjasta läpi koko EU:n ja ilmoittautua Torniossa turvapaikanhakijaksi. Dublin-sopimus taas velvoittaa ensimmäisen EU-maan rekisteröimään turvapaikanhakijan (muuttuu pakolaiseksi vasta,kun turvapaikka on myönnetty). Niinpä, käytäntö on kuitenkin se, että ensimmäiset maat; Kreikka. Italia, Espanja jne ohjaavat maahantulijat sujuvasti eteenpäin, ilmaiset kuljetukset junilla ja busseilla seuraavaan maahan tai ohjatusti poliisin ja sotilaiden toimesta kävelemällä. No Itävalta jo vähän hermostui tulijoiden tulvasta ja syytti Sloveniaa ja Unkaria eteenpäin ohjauksesta, mutta ohjasi edelleen sujuvasti porukan Saksaan. Ainoa maa, joka on noudattanut pääosin sopimuksia on Saksa. Elintasosurffarit, nykyiset Suomen VOK:ien asukit halusivat vaan tulla Suomeen, niin se vain kävi. Syynä Suomen suosioon on isolta osin kusipää Sipilän mainosspotti maailman hyväntekijänä.
Sijaintimme pussinperällä estää meitä ohjaamasta pakoloisaaltoa eteenpäin, kun ei ole minne ohjaisi. Siksi toisekseen olemme Saksan tavoin EU:n mallioppilaita ja toimimme sopimusten mukaa. Dublinin-sopimus ei velvoita maahantulijoita reksteröitymään ensimmäisessä maassa. Kuka niin hölmö olisikaan, koska Unkari ja Kreikka tuuppaa porukan leirille eikä anna täyttä ylöspitoa kailla herkuilla hotelleissa. Lopputulema on, että kusessa ollaan suomalaiset. Osaa porukasta se ei tunnu kiinnostavan. "koska me tienataan tällä"-ajatus on nerokkaiden johtajiemmekin päällimmäinen ajatus. Toki näin on niiden poliitikkojen kohdalla sukulaisineen, jotka ovat mukana matu-bisneksessä. Tuleekohan tänä vuonna suurimmalle osalle kansasta mitta täyteen? Todennäköisesti. Onhan tämä miljardibisnestä tosiaan, tänä vuonna valtiolta meneen velkarahaa maahanmuuttoon ainakin se yksi miljardi. Uusi NOKIA ON SYNTYNYT! Hiphurraa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu