Suomalaisten onnellisuudesta

Mä taisin olla onnellisimmallani n. 11 vuotta sitten. Lapseni oli silloin vielä vauva.

Mä taisin olla onnellisimmallani n. 11 vuotta sitten. Lapseni oli silloin vielä vauva.
Ei se lapsen kasvaminen onnellisuuttani tosin ole vähentänyt, ihan muut asiat kyllä.

Kuulun ns. suuriin ikäluokkiin jolloin syntyvyys oli noin 110 000 lasta/vuosi.
Olen asiasta keskustellut ikätoverieni kanssa, ajasta jolloin olimme nuoria aikuisia.
Koulujärjestelmä oli tykkänään toisenlainen ka alaluokilla oli oppilaita 25-25/luokka.
Silloin ei ollut "yhtenäistä koulutusputkea" vaan putken pätkiä ja välillä työssä ja sitten taas lisäkoulutusta. Ei ollut opintolainaa tai tai tukea vaan pankkilainaa oli otettava.
Eräs oleellinen "onnellisuuden aihe" oli se, että työtä sai tosi helposti. Meni firmaan kyselemään duunia ja usein vastaus oli - milloin pääset aloittamaan työt.
Tuo lienee sellainen arvo, joka nykyisin on historiaa ja hyvin koulutetut taistelevat paikasta, että saada edes joku työ.
Sinäänsä elämä on paradoksi, kun ollaan nuoria, asutaan ahtaasti ja palkka on pieni ja lainat päälle. Kun olen huru-ukko niin asuminen ja se tulo minkä tarvitsen on riittävä.

Ilmeisesti ihmiset ovat onnellisimmillaan ollessaan terveimmillään ja vauraimmillaan. Huomaavat ehkä onnellisuutensa vasta jälkikäteen.