En oikein ymmärrä mitä nämä viranomaisten solvaukset tarkoittaa. Itehän ne on sinne lähteneet lomalle, niin ei kai siitä voi viranomaisia syyttää.
"Melkein jokainen siellä oli sitä mieltä, että tästä tullaan kyllä tekemään reklamaatioita ulkoministeriön suuntaan. Suomessa on kriisitilanteisiin koulutettua henkilökuntaa. Silti onnettomuuspaikalle lähetetään tyhjiä koneita ja yksi piispa itkemään"
Tuotakaan en ymmärrä. Mihin sillä on oikeasti kiire, kun ei ole edes loukkaantunut? Selittäkää. Eiköhän ne avunantajat olleet siellä Thaimaassa, jos jossakin, eikä ne viranomaiset voineet tietää mitä siellä oli tapahtunut. Johan se yks sanoi telkkarissa, ettei ole tullut Suomalaisuhreja, niin kai se nyt niin tosissaan oli luullut, eikä vitsaillut. Jos mä olisin ollut siellä ja en olis loukkantunut, niin uskoisin, että olisin jäänyt auttamaan uhreja (kaiken maanlaisia).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kai kukaan viranomaisia syytä, että on päästänyt suomalaisia lomalle. Syytteet tulee toiminnasta katastrofin hoidosta, joka kuuluu viranomaisille.
Mitähän olisit siellä tehnyt, kerännyt ruumiita vedestä tai niitten palasia raunioista vai olisitko "valikoinut", miten autat?