Kaikkein suurin syy Suomen lamaan on

K-ryhmä, S-ryhmä sekä krynderit.
Voi kuulostaa kovalta väitteeltä mutta asia on enemmän kuin tosi. Julkisuudessa esitetään suomen kovaa palkkatasoa syyksi siihen, miksi Suomen kilpailukyky on niin huono, vaikka se on ainoastaan seuraus vapaasti rehottaneesta rosvouksesta. Tässä maassa on annettu kahden kauppaketjun aivan ilman valvontaa hinnoitella elintarvikkeet oman mielensä mukaan ja nämä riistäjät ovat siekailematta sopineet itselleen sopivan hintatason. Ruoan myyminen ei tarvitse mitään lasipalatseja ja marmoripylväitä tehdäkseen kauppansa. Liian prameilla puitteilla on ainoastaan hintaa nostava vaikutus. Liiketalouden perusteita noudattaen ruoka pitäisi myydä toreilla ja navetoissa. Vanha liikemies neuvo sanoo, että ”seiniin ei kannata sijoittaa”.

Sama koskee rakennusyhtiöitä. Suomalaisilla rakennusyhtiöillä on ollut vapaus rakentaa täysin ala-arvoista laatua huippukatteilla kenenkään puuttumatta asiaan. En ole kommari enkä vasukka mutta elämän perusasiat, kuten ruoka ja asumisen hinta, eivät saa olla vapaata riistaa. Kympin uutisissa oli kerran juttu siitä kun Brysselin keskustassa oli myytävänä pieni, kolme kerroksinen ja tosi vanha kerrostalo. Hinta vaivaiset 175 000 €. Tarkistin sen vielä netistä niin kaunis oli kuin koru. Katutasolla oli vuokralaisena lihakauppa joka oli ollut siinä vuosikymmeniä ja näin tulovirta taloon oli turvattu jo siltä osin. Mitä Suomessa saa tuolla rahalla? Sillä saa 25 neliön yksiön Kalliosta jossa ikkunat ovat takapihalle. Suomessa asunnonhinnat ovat niin järjettömiä, että kun jäät eläkkeelle niin maksat viimeisen lainaerän riistäjäpankille. Mutta näin se on laskettu. Saksassa asunnon ostaminen ei ole mikään elämän mittainen velkavankeus vaan normaalilla työllä asunnon voi maksaa kymmenessä vuodessa pois. Puhumattakaan Espanjasta tai Portugalista.

Sen takia palkkakehityksen on ollut pakko seurata näiden ryöstäjien hintatasoa ja tässä sitä ollaan. Nyt kaikki tietävät, että Suomen palkkataso on suurin syy Suomen lamaan viennin vetämättömyyden takia mutta kukaan ei joko ymmärrä tai uskalla myöntää, että juuri päättäjien saamattomuuden vuoksi ollaan tässä tilanteessa missä nyt ollaan.

Lidl toi hieman toivottua helpotusta markkinoille mutta senkään ei tarvitse myydä Lidl,ille tyypillisellä laskennallisella hinnalla. Riittää kun se myy vain hieman alle S- ja K ryhmän hintatason. Sillä se saa jo huomattavan markkinaosuuden. Todellisuudessa Lidl,illä olisi varaa myydä paljon halvemmalla mutta sen ei tarvitse.

Eikä tilannetta ainakaan helpota se, että ruokittavia suita lappaa ovista ja ikkunoista kasvavalla vauhdilla.
Suomi tarvitsee nyt uuden maahanmuuttokriittisen puolueen joka panee kapulat rattaisiin lopullisesti. Persuilla, tuolla ehkä vähiten huonolla puolueella ei speksit näytä riittävän siihen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täyttä asiaa turisit - tolkuton tilanne tosiaan asumisessa äiti-Suomessa..mistä löytyisi korjaus?
Näin harvaan asuttu maa ja silti asuminen sikakallista; luulisi että elämme postimerkin päällä, emmekä tässä Euroopan suurimpiin kuuluvista valtioista,Belgia taas pienimpiä.hmm.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neekerit-vittuun kirjoitti:

K-ryhmä, S-ryhmä sekä krynderit.
Voi kuulostaa kovalta väitteeltä mutta asia on enemmän kuin tosi. Julkisuudessa esitetään suomen kovaa palkkatasoa syyksi siihen, miksi Suomen kilpailukyky on niin huono, vaikka se on ainoastaan seuraus vapaasti rehottaneesta rosvouksesta. Tässä maassa on annettu kahden kauppaketjun aivan ilman valvontaa hinnoitella elintarvikkeet oman mielensä mukaan ja nämä riistäjät ovat siekailematta sopineet itselleen sopivan hintatason. Ruoan myyminen ei tarvitse mitään lasipalatseja ja marmoripylväitä tehdäkseen kauppansa. Liian prameilla puitteilla on ainoastaan hintaa nostava vaikutus. Liiketalouden perusteita noudattaen ruoka pitäisi myydä toreilla ja navetoissa. Vanha liikemies neuvo sanoo, että ”seiniin ei kannata sijoittaa”.

Sama koskee rakennusyhtiöitä. Suomalaisilla rakennusyhtiöillä on ollut vapaus rakentaa täysin ala-arvoista laatua huippukatteilla kenenkään puuttumatta asiaan. En ole kommari enkä vasukka mutta elämän perusasiat, kuten ruoka ja asumisen hinta, eivät saa olla vapaata riistaa. Kympin uutisissa oli kerran juttu siitä kun Brysselin keskustassa oli myytävänä pieni, kolme kerroksinen ja tosi vanha kerrostalo. Hinta vaivaiset 175 000 €. Tarkistin sen vielä netistä niin kaunis oli kuin koru. Katutasolla oli vuokralaisena lihakauppa joka oli ollut siinä vuosikymmeniä ja näin tulovirta taloon oli turvattu jo siltä osin. Mitä Suomessa saa tuolla rahalla? Sillä saa 25 neliön yksiön Kalliosta jossa ikkunat ovat takapihalle. Suomessa asunnonhinnat ovat niin järjettömiä, että kun jäät eläkkeelle niin maksat viimeisen lainaerän riistäjäpankille. Mutta näin se on laskettu. Saksassa asunnon ostaminen ei ole mikään elämän mittainen velkavankeus vaan normaalilla työllä asunnon voi maksaa kymmenessä vuodessa pois. Puhumattakaan Espanjasta tai Portugalista.

Sen takia palkkakehityksen on ollut pakko seurata näiden ryöstäjien hintatasoa ja tässä sitä ollaan. Nyt kaikki tietävät, että Suomen palkkataso on suurin syy Suomen lamaan viennin vetämättömyyden takia mutta kukaan ei joko ymmärrä tai uskalla myöntää, että juuri päättäjien saamattomuuden vuoksi ollaan tässä tilanteessa missä nyt ollaan.

Lidl toi hieman toivottua helpotusta markkinoille mutta senkään ei tarvitse myydä Lidl,ille tyypillisellä laskennallisella hinnalla. Riittää kun se myy vain hieman alle S- ja K ryhmän hintatason. Sillä se saa jo huomattavan markkinaosuuden. Todellisuudessa Lidl,illä olisi varaa myydä paljon halvemmalla mutta sen ei tarvitse.

Eikä tilannetta ainakaan helpota se, että ruokittavia suita lappaa ovista ja ikkunoista kasvavalla vauhdilla.
Suomi tarvitsee nyt uuden maahanmuuttokriittisen puolueen joka panee kapulat rattaisiin lopullisesti. Persuilla, tuolla ehkä vähiten huonolla puolueella ei speksit näytä riittävän siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu