Mutta oikeasti USA on roistovaltioiden paras ystävä.
USA voisi vaikka aloittaa roistovaltioiden nitistämisen Saudiarabiasta ja Turkista.
Ei kai kukaan sentään luule tosissaan että Assad olisi isompi roisto kuin Saudiarabian kurkunleikkaajat.
Roistovaltioiden suojelijana USA on myös itse roistovaltio. Saisivat jo pommittaa itseään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei korppi korpin silmää noki. Vai miten sananlasku sanoo?
Juu ei ole uusaa enää pitkään aikaan ollut kuin ennenvanhaan. Sehän on aikoinaan syntynyt ihanteista, jotka kasvoivat totuuden puusta. Sittemmin sukupovien myötä ihanteista on tullut itseisarvoja, ja yhteys totuuden puuhun unohdettu. Ilman tätä elävää yhteyttä totuuteen arvoon, ihanteet ovat alkaneet mädätä, ja mädättää pikkuhiljaa koko yhteisön.
Kuvaavaa tälle prosessille oli heidän asevoimiensa siirtyminen totuuspohjaisuudesta, ikivanhaan kiinalaiseen SunTsu kieroilu-oppiin, jossa valheesta on tehty itseisarvo.
Niin, kahinan osapuolina eri puolilla maailmaa on aina paikalliset valtiot ja Yhdysvallat.
Jotenkin muu maailma ei osaa olla niin, ettei jenkkien tarvitsisi puuttua tapahtumien kulkuun.
Kärrynpyöriä yhdistää pahan akseli.