Hallituksen toimille vuoden 2 015 puolelta ei voi löytää myönteistä. Siellä missä ei kuljeta entisen budjetin mukaisesti löytyy leikkausta, lakkauttamista, irtisanomista. Asevarustelu lienee ainoa ala, jonne rahaa löytyy tuhlattavaksi. Pääpaino hallituksella oli massiivinen hyökkäys ammatillista järjestäytymistä vastaan ja joka jatkuu.
Näin kansanvastaista hallitusta saa hakea 1 930 luvulta.
Suomen talouden pelastaminen tapahtuu vain istuvan hallituksen väistymisellä virastaan.
Sipilän hallitus tuhoaa kansantaloutta
29
130
Vastaukset
- talousale
Vuotta 2 015 kuvaa työttömyyden lisääntyminen, kiristyvät puheet palkkojen ja sosiaaliturvan alentamiseksi. Samaan aikaan on jaettu jättiosinkoja ja bonuksia. Natosotien aiheuttama pakolaistulva Eurooppaan kiihtyi silminnähtävästi syksyllä. Osin sen seurauksena EU on saanut vauhtia liittovaltiokehityksen suuntaan ilman että kansallisvaltiot olisivat käsitelleet asiaa. Pariisin joukkomurhien varjolla on paisuteltu terrorismihysteriaa ja kansalaisvapauksia rajoitettu. "Vapaa matkustus" koki suuria rajoituksia.
Pakolaistulvan seurauksena oikeistolaiset voimat ovat kiihdyttäneet rotuoppeja leimaten ulkopuoliset enemmän tai vähemmän alempiarvoisiksi. Öljyn hinnan alentuminen ei ole vaikuttanut EU:ssa työllistävästi. Investoinnit ovat jäissä muualla paitsi asetehtaissa. Talousoppineet hälyttävät uudesta finanssikriisistä. Sen jalanjäljissä kulkee mittava rikkaiden veronkiertojärjestelmä. SSS hallitus ei puutu lainkaan rikkaiden veronkiertoon. Pikemminkin päinvastoin. - ennustajat
Hallitus satsaa euroon ja EU:n liittovaltiokehityksen laajentamiseen, ydinvoimaan uusiutuvien energiamuotojen kehittämisen sijasta ja Talvivaaraan suurilla summilla tarkoituksella lahjoittaa, jos tuotanto tulee kuntoon, se yksityiselle pääomalle. Hallitus ottaa velkaa satsaamatta laisinkaan työllisyyteen ja kyykyttää pieni- ja keskituloisia valtionvelan nojalla.
EU:n vahvistaminen on ristiriitainen Perussuomalaisten osalta, joka ratsasti eu-vastaisella politiikalla suurehkoksi puolueeksi. Nyt sille kelpaa tukipaketit kriisimaille, natoyhteistyö, maahantulon yhteisrajoitukset ja talouskuripolitiikka.
Hallitus politikoi paljon. Tekoja, myönteisiä tekoja on vähän. Oikeusoppineet vitsailevat päättömästä lakien valmistelusta. Hallituksen muodostaneiden puolueiden kaikkien aikojen suurin valehtelu vaalipropagandassa.
Kansalaiset äänestivät aivan eri asioiden puolesta kuin muodostunut hallitusohjelma. Perussuomalaiset, Soini, vannoivat ettei pienituloisten kukkarolle mennä. Keskusta ja Kokoomus puhuivat "maltillisista" leikkauksista ja jotka hallitusohjelmassa moninkertaistuivat. Keskustapuolue jopa lisäsi leikkauskuluja ohjelman laatimisen jälkeen. Yksikään hallituspuolue ei lausunut kajoavansa työehtosopimuksiin.
Vaikea sanoa kuka valehteli eniten. Perussuomalaiset harhauttivat eniten pienituloisia. Keskustapuolue on aina esiintynyt ammattiliittoihin nähden nihkeästi. Sipilä reivasi Matti Vanhasen teesejä 10 kertaa enemmän oikealle. Kokoomus on näennäisesti ollut sivussa työmarkkinaosapuolista. Nyt Kokoomus suostui tärkeimmän kapitalistijärjestön EK:n puolesta toimijaksi.
Hallitus asetti ohjelmansa ulkopuolelta avoimen hyökkäyksen ammattiliittojen oikeuksien kumoamiseksi. Hallituksen juoni "kätilöiltä" tilattuna esityksenä oli ensimmäinen hallituksen heikkouden merkki ja työväen joukkovoiman voitto.
Hallituspuolueet kävivät vaalitaiston sammutetuin lyhdyin. Ohjelma ja syksyn toimet osoittavat tarkkaan laadittua suunnitelmaa ja jonka tarkoituksena oli asettaa säkki palkkatyöläisten silmille.- AjatteleeErkki
Eipä se työläisten joukkovoima pahemmin Kreikassakaan pure, kun rahat on loppu, niin ne on loppu.
Etujen jakamista ei voida jatkaa missään läntisen Euroopan maassa, ilman viennin tuomaa rahavirtaa.
Pahinta mitä nyt voisi tapahtua, vai olisiko parasta, koronnousu reilusti. Tulisivat Demaritkin järkiinsä mahdollisesti, Vihervasurit tuskin aivan ensimmäisiksi.
Selvästi Akavan edustamat korkeapalkkaiset julkisen sektorin työntekijät ovat jo nyt valmiita sopimaan kaikesta. Niin tietysti heiltähän eniten tullaan vähentämään kun pakkosäästäminen alkaa.
Kyllä se duunarinkin ostovoima on mennyt verotuksen kiristymisen vuoksi ja kannattaa huomata myös piiloverot eli taksat, niitäkin on nostetltu melko suruttomasti takavuosina.
- elmeri.v
Hallituksen irvokkuudesta kertoo puheet kilpailukyvystä ja kestävyysloikasta kun samaan aikaan aiotaan laskea ostovoimaa ja pidennetään työaikoja. Työttömyysluvut nousevat ja ovat puolen miljoonan työttömän tasolla. Mikään kansantalous ei kestä pitkän päälle massatyöttömyyttä. Infra, yhteiskunnalliset rakennukset ja rakenteet rappeutuvat. Hallituksen päätavoite on lisätä voiton suhdelukua pääoman tulojen lisäämiseksi keinolla millä hyvällä.
Olemme kokeilleet nykyistäkin ostovoimaa eikä hyvin mene joten sillä ei suuria voiteta tässä tilanteessa. Koska suuri osa meidän ongelmistamme on kustannustason korkeutta on sitä laskettava tasolle jossa pystymme kilpailemaan maailman markkinoilla. Toinen vaihtoehto on tosiaan tyytyä kotimaan markkinoihin ja tiputtaa suosiolla ensin palkkoja ja muita kustannustekijöitä kuten korvauksia ehkä 30% ja katsoa pari vuotta missä mennään. Tosin tuolla pudotuksella ehkä pääsisimme tuohon loikkaankin kiinni joten siitä se taas lähtisi mutta toivon mukaan viisaammin jottei sama enää toistuisi.
Nyt on kyse ihan muusta kuin jostain epämääräisestä "voiton suhdeluvusta", nyt on kyse siitä haluammeko itse hallita talouttamme vai haluammeko me tänne jonkun investointipankin asettaman miehen sanomaan meille miten tehdään ja tuo jätkä ei paljoakaan kumarra teidän suuntaanne. Kannattaa siis pikimmiten lähteä nykyhallituksen linjalle ja toivoa sen riittävän.
Kertokaa joku valtio tai alue joka tuolla sosialistisella talouspolitiikalla on edes Suomen tasolla hyvinvoinnissa nytkään kun sitä on alettava hieman nipistää.
Jos tuota vastausta ei tuohon löydy niin mitä ihmettä te vaahtoatte kun omat ideanne yleisesti vievät turmioon? Vastaa nyt edes tuohon!
Valtionvelka on sekä todellinen että illusorinen. Suomen valtionvelka on alle EU:n keskitason. Saksassa valtionvelka on yli 100 % bruttokansantuotteesta, eikä Saksaan ole tulossa kuritroika. Ei muihinkaan yli 60 % maihin.
http://www.skp.fi/blogit/seppo-ruotsalainen/2015-24-1/valtionvelka-orjuuttamisen-muoto-
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/vilkaistaanpa-maailman-velkatilannetta-ym
Illusorisuus liittyy kapitalistiseen velkatalouteen. Suurin osa valtionvelasta on yritysten ja rikkaiden verovelkaa valtiolle. Rikkaiden pummien veronkiertovarat EU:ssa ovat suuremmat kuin valtionvelat jäsenmaissa yhteensä.
Kapitalistit lainaavat valtiolle, eivät maksa veroa, korkoa vastaan ja se muuttuu valtionvelaksi. Valtion sisällä yhtiöt ja rikkaat siirtävät varojaan valtiolle velaksi.
Todellinen velka, jota on vähän, on lainata tilapäisesti suuria projekteja varten ulkomailta vapaana olevia varoja.
Hallitus valehtee kansalle enemmän kuin puolet valtionvelan luonteesta. Leikkaamalla tuotantoa tai sitä tukevia toimintoja talous syöksyy entistä alemmas. Hallituksen toimet johtavat talouden heikkenemiseen.
ps. EU:n tukemat kriisimaat ovat Keski-Euroopan suurten liikepankkien tappioiden pelastusoperaatio. Vapaan kapitalismin sääntöjä rikotaan siten että elinkelvottoman ei anneta kaatua. Käytännössä Suomenkin työläisiltä leikataan ja varoja siirtyy keski-eurooppalaisille kapitalisteille.- velkatalous
Finanssikapitalismin valta on askel harvainvaltaiseen kapitalismiin. Se on kapitalistisen kasautumisen synnyttämä yhteiskunnallinen valuvika. Suomessa sen kehtis alkoi samoihin aikoihin kuin muuallakin lännessä 1 970 luvulla. Kv-pankit ryhtyivät sanelemaan valtionlainoille ehtoja sosiaaliturvan ja julkisen sektorin leikkaamiseksi. Pääomien kasaantumista ryhdyttiin turvaamaan purkamalla julkista sektoria. Talouspolitiikkaa sanotaan uusliberalismiksi ja joka on jo tuhonnut useiden valtioiden kansantalouden. Toinen ilmiö oli velkaannuttaa palkkatyöläinen. Viimeksimainittu rantautui 90 luvulla traagisin seurauksin. Velkatalous tuli ja jäi.
Kreikkalainen ent. valtionvarainministeri, taloustieteilijä Varoufakis kuvaa kirjassaan Maailmantalouden Minotaurus kapitalistisen finanssijärjestelmän ajautuneen vakavaan kriisiin. Pääomien kasautumisen mekanismi on halvautettu poliittisilla päätöksillä. Velkatalous, valtionvelalla keinottelu pörssikeinottelun ohella on karannut niin sanotusti lapasesta.
Muualla maailmassa suhtaudutaan kriittisesti uusliberalismiin (käytetään myös sanaa monentarismi) mutta Sipilän hallitus otti sen käyttöön täysillä purjeilla. Sipilä haluaa halvauttaa talouden kertaiskulla ja ohessa syödä ohessa työläisten sosiaaliset edut poskeensa. - toive_elää
Ole huoletta. Porvarihallitus ampuu omaan jalkaansa suosimalla suurituloisia ja omistavaa luokkaa. Sillä muu osa kansasta ei sitä hyvällä katso. Ja se johtaa lakkoihin ja mielenosoituksiin. Kuten on nähty ja kohta taas nähdään. Ja se taas johtaa hallituksen kaatumiseen. Ja se taas johtaa toivottavasti neuvottelukykyiseen, uuteen hallitukseen. Ja se taas johtaa parempaan tulevaisuuteen. Meille KAIKILLE.
On todella hyvä idea suosia suurituloisia sillä ilman heitä sinäkin joutuisit menemään työhön ja pää saattaisi selvitä joka olisikin aivan uudenlainen kokemus.
Lakkoilu ei sinun avustuksia lisäisi vaan ehkä päin vastoin. Ota huomioon, että vastoin s.p:n aloitusta meillä on harvinaisen kansan myönteinen hallitus kun sosialistiosaston kannatus on vain alle neljänneksen jolloin sillä ei ole demokratiassa suurtakaan merkitystä.
Kansahan eduskunnan on valinnut ja kaikki tapahtuu koska kansa on tilannut muutoksen parempaan joka tosin vaatii nykyisellään toimia jotka hieman saattavat jotain satuttaa mutta ilman niitä ei ole hyvää tulevaisuutta Suomen kansalle.- kapitalistiporvari
Suurituloisille lisää ja köyhimmiltä pois. Siinä on kuonatyökkärin keinot kaikkeen.
Ja juuri tuon alle neljänneksen porvarihallitus haluaa nyt maksumieheksi.
Eipä tule onnistumaan. Kihiskää vaan kiukuissanne, mutta niin se vaan tulee olemaan. kapitalistiporvari kirjoitti:
Suurituloisille lisää ja köyhimmiltä pois. Siinä on kuonatyökkärin keinot kaikkeen.
Ja juuri tuon alle neljänneksen porvarihallitus haluaa nyt maksumieheksi.
Eipä tule onnistumaan. Kihiskää vaan kiukuissanne, mutta niin se vaan tulee olemaan.Miten perustelet "suurituloisille lisää"? Miten perustelet "köyhimmiltä pois"?
Ota huomioon jottei velaksi jakamisen vähentäminen ole ottamista! Mitä siis köyhimmiltä otetaan jos ne kerran ovat köyhiä?
En tiedä mitä ovat sinun suurituloisesi mutta jo hyvistä ansioista menee joko puolet ja joskus ylikin veroihin. Jos ei olisi suurituloisia/hyvin ansaitsevia niin ketä silloin verotettaisiin? Niitä köyhiäkö?
Neljännes palkansaajien ansioiden yläpäästä maksaa lähes kaikki palkasta maksettavat verot joten heitä kannattaa suosia.
Olet täysin hakoteillä koska et osaa ajatella kokonaisuutta! Vaan mitä muuta kapitalistiporvarilta voi edes odottaa!- KIVIMESTARI
Työeläkeläinen kirjoitti:
On todella hyvä idea suosia suurituloisia sillä ilman heitä sinäkin joutuisit menemään työhön ja pää saattaisi selvitä joka olisikin aivan uudenlainen kokemus.
Lakkoilu ei sinun avustuksia lisäisi vaan ehkä päin vastoin. Ota huomioon, että vastoin s.p:n aloitusta meillä on harvinaisen kansan myönteinen hallitus kun sosialistiosaston kannatus on vain alle neljänneksen jolloin sillä ei ole demokratiassa suurtakaan merkitystä.
Kansahan eduskunnan on valinnut ja kaikki tapahtuu koska kansa on tilannut muutoksen parempaan joka tosin vaatii nykyisellään toimia jotka hieman saattavat jotain satuttaa mutta ilman niitä ei ole hyvää tulevaisuutta Suomen kansalle.HEI! Miksi ei nyt tehdä siten, että poistetaan Omistavalta Luokalta kokonaan verovelvoite siis omistajien ei tarvitse Pökälekapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:ssä maksaa ollenkaan veroja? Miksi ei voitaisi antaa Punikkipaskojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:lle kova ja karu verovelvoite, sillä eihän Ryysysakki ole koskaan suunnitellu ytään mitään muuta kuin ovat höpöttäneet, että LISÄÄ LIKSAA, LISÄÄ LIKSAA ja LISÄÄ LIKSAA? Mitä ehdotuksestani haluavat tarinoida Antipunikki, Työkkäri, Kyselijä X sekä Timo ja Teuvo Suuri?
- kapitalistiporvari
Työeläkeläinen kirjoitti:
Miten perustelet "suurituloisille lisää"? Miten perustelet "köyhimmiltä pois"?
Ota huomioon jottei velaksi jakamisen vähentäminen ole ottamista! Mitä siis köyhimmiltä otetaan jos ne kerran ovat köyhiä?
En tiedä mitä ovat sinun suurituloisesi mutta jo hyvistä ansioista menee joko puolet ja joskus ylikin veroihin. Jos ei olisi suurituloisia/hyvin ansaitsevia niin ketä silloin verotettaisiin? Niitä köyhiäkö?
Neljännes palkansaajien ansioiden yläpäästä maksaa lähes kaikki palkasta maksettavat verot joten heitä kannattaa suosia.
Olet täysin hakoteillä koska et osaa ajatella kokonaisuutta! Vaan mitä muuta kapitalistiporvarilta voi edes odottaa!Itsehän kirjoitit "On todella hyvä idea suosia suurituloisia..."
Porvarihallitus on nyt leikkaamassa mm. perusturvasta, joka koskee juuri köyhimpään kansanosaan. Eli otetaan köyhimmiltä ja annetaan rikkaimmille.
Samoin lomien ja vapaapäivien poistamiset ovat suoraa tulonsiirtoa työntekijöiltä yrityksille. Eikä edes luo yhtään uutta työpaikkaa. Eikä alenna edes tuotteen hintaa, kun työvoimakustannus on yleensä se pienin osa siitä. Eli taas pelkkää rikkaiden suosimista työväen kustannuksella, ilman muuta hyötyä.
Ei siis ihme, että työväki on ryhtynyt vastustamaan porvarihallituksen törkeää yksipuolista sanelua. Kaikki suuret ammattiliitot ovat ilmoittaneet valmiutensa yleislakkoon, ellei pakkolakeja poisteta. TS 9.1.2016 kapitalistiporvari kirjoitti:
Itsehän kirjoitit "On todella hyvä idea suosia suurituloisia..."
Porvarihallitus on nyt leikkaamassa mm. perusturvasta, joka koskee juuri köyhimpään kansanosaan. Eli otetaan köyhimmiltä ja annetaan rikkaimmille.
Samoin lomien ja vapaapäivien poistamiset ovat suoraa tulonsiirtoa työntekijöiltä yrityksille. Eikä edes luo yhtään uutta työpaikkaa. Eikä alenna edes tuotteen hintaa, kun työvoimakustannus on yleensä se pienin osa siitä. Eli taas pelkkää rikkaiden suosimista työväen kustannuksella, ilman muuta hyötyä.
Ei siis ihme, että työväki on ryhtynyt vastustamaan porvarihallituksen törkeää yksipuolista sanelua. Kaikki suuret ammattiliitot ovat ilmoittaneet valmiutensa yleislakkoon, ellei pakkolakeja poisteta. TS 9.1.2016Ainoa oikea perusturva terveelle on TYÖ, muu on syntistä ja sitä pitää välttää jollai ole sairas tai vajaakykyinen.
Olen aina ollut sitä mieltä, että ammattiliitot ovat tolloja, he eivät välitä kyydistä pudonneista vaan he jäävät muiden kuten eläkeläisten armoille.
Me todella tarvitsemme suurituloisia maksamaan veroja. Yli 35'000€/a tienaavia palkansaajista on 26% ja he maksavat 97% valtion tuloveroista. Tuosta 26%:sta niitä jotka tienaavat yli 100'000€/a on veronmaksajista 1,5% mutta he maksavat tuloveroista 29%.
Tuo jo osoittaa jotta isopalkkaisia tarvitaan runsaasti. Tilastot joihin tässä vetoan ovat vuodelta 2013, uudempia en löytänyt!
Alle tuon 35'000€/a tienaavia on tuloverotettavista noin 73% ja he maksavat tuloverosta noin 3% eli eivät käytännössä maksa valtion veroa.
Kaikki lomat ja maksut lisäävät tuotannon kustannuksia ja siten nostavat tuotteiden hintoja eli niiden vähentäminen parantaa kilpailukykyä. Miten se voi olla niin vaikeaa ymmärtää?
Näillä markkinoilla yritykset ovat tärkeämpiä kuin työntekijät sillä ilman yrityksiä ei ole työläisiäkään, ehkä ainoastaan yrittäjiä jotka tosi9n ovatkin se valveutunein ja fiksuin osa työntekijöitä. Eli yrityksiä voi olla ilman palkkatyöntekijöitäkin vaan ei toisin päin!!!
Voidaan siis sanoa 73%:n maksavan 3% ja 1,5%:n maksavan 29% mikä on varsin luonteenomaista Suomen verotukselle mutta mitä te tollerot ette ymmärrä, isopalkkaosia tarvitaan jotta nuo pienituloisemmat 70% pääsisivät valtionveron maksuista tyystin. Ketä tässä suositaan verotuksen suhteen?- kapitalistiporvari
Työeläkeläinen kirjoitti:
Ainoa oikea perusturva terveelle on TYÖ, muu on syntistä ja sitä pitää välttää jollai ole sairas tai vajaakykyinen.
Olen aina ollut sitä mieltä, että ammattiliitot ovat tolloja, he eivät välitä kyydistä pudonneista vaan he jäävät muiden kuten eläkeläisten armoille.
Me todella tarvitsemme suurituloisia maksamaan veroja. Yli 35'000€/a tienaavia palkansaajista on 26% ja he maksavat 97% valtion tuloveroista. Tuosta 26%:sta niitä jotka tienaavat yli 100'000€/a on veronmaksajista 1,5% mutta he maksavat tuloveroista 29%.
Tuo jo osoittaa jotta isopalkkaisia tarvitaan runsaasti. Tilastot joihin tässä vetoan ovat vuodelta 2013, uudempia en löytänyt!
Alle tuon 35'000€/a tienaavia on tuloverotettavista noin 73% ja he maksavat tuloverosta noin 3% eli eivät käytännössä maksa valtion veroa.
Kaikki lomat ja maksut lisäävät tuotannon kustannuksia ja siten nostavat tuotteiden hintoja eli niiden vähentäminen parantaa kilpailukykyä. Miten se voi olla niin vaikeaa ymmärtää?
Näillä markkinoilla yritykset ovat tärkeämpiä kuin työntekijät sillä ilman yrityksiä ei ole työläisiäkään, ehkä ainoastaan yrittäjiä jotka tosi9n ovatkin se valveutunein ja fiksuin osa työntekijöitä. Eli yrityksiä voi olla ilman palkkatyöntekijöitäkin vaan ei toisin päin!!!
Voidaan siis sanoa 73%:n maksavan 3% ja 1,5%:n maksavan 29% mikä on varsin luonteenomaista Suomen verotukselle mutta mitä te tollerot ette ymmärrä, isopalkkaosia tarvitaan jotta nuo pienituloisemmat 70% pääsisivät valtionveron maksuista tyystin. Ketä tässä suositaan verotuksen suhteen?Eli koska sinun mielestä tarvitsemme lisää suurituloisia, niin hallitus voisi laatia pakkolain, jolla pakotetaan yritykset nostamaan kaikkien alle 35'000€/a saavien palkansaajien palkkoja tuon rajan yli. Silloin valtion saamat verotulot nousisivat räjähdysmäisesti ja kulutuskysyntä loisi ainakin 500 000 uutta hyväpalkkaista työpaikkaa. Työttömyys loppuisi ja pääsisivät sitten ne mamutkin varmasti töihin jne.
kapitalistiporvari kirjoitti:
Eli koska sinun mielestä tarvitsemme lisää suurituloisia, niin hallitus voisi laatia pakkolain, jolla pakotetaan yritykset nostamaan kaikkien alle 35'000€/a saavien palkansaajien palkkoja tuon rajan yli. Silloin valtion saamat verotulot nousisivat räjähdysmäisesti ja kulutuskysyntä loisi ainakin 500 000 uutta hyväpalkkaista työpaikkaa. Työttömyys loppuisi ja pääsisivät sitten ne mamutkin varmasti töihin jne.
Kaikki voivat tienata runsaastikin kunhan vain saavat aikaan tulosta jolla ansaitsevat sen palkan. Jos sinulla on hyviä ehdotuksia niin ei muuta kuin yritystä perustamaan jonka tuotosta sitten alat maksella. Minä sen sain aikaan ja vieläkin ne makselevat, eivät tosin enää minulle.
- kysy-tarjoa
Hallitus kapitalistien juoksupoikana.
Maailmantalouden kokonaiskysyntä on laskenut reilusti 2 008 kriisin jälkeen. Syitä siihen on öljykriisi, natosodat, venäjäpakotteet ja uusliberalismin taloauspolitiikka.
Puuttuvaa voittojen vajetta kapitalismi täyttää palkkoja, eläkkeitä, ostovoimaa alentamalla sekä hakee yksityisten markkinoiden piiriin vakaata julkista sektoria.
SSS hallitus jatkaa Kataisen-Stubbin linjoilla mutta paljon raaempana ja brutaalisti käskyvaltaisena. Ensisijainen tavoite näyttää olevan ammattilyhdistysliikkeen nujertaminen.
Vaihtoehto on SKP:n vaaliohjelma lyhyen tähtäimen ohjelmana. Se ei ole täydellinen mutta omaa keskeisiä välttämättömiä uudistuksia. Finassipääoman kansallistaminen palauttaisi rahan ja rahapolitiikan kansalliseen valvontaan. Muun muassa rikkaiden pummien veronkiertokanavat tukkeutuisivat.
http://skp.fi/vaalit/eduskunta-2015/artikkelit/tyota-rauhaa-perusturvaa- Etö
SUOMEN SE TUHOO... Itse yritin juuri soittaa dementoinuulle isälle,opettajalla.ei pärjää uus eukko,vei mummolan.MÖKIN, KESÄMÖKIN,joka oikeen äidin kans isän,ja minun rakennetun sielun.NYT OIKEUDENKÄYNTI. Jaa Kaikki jäikin ESKOLLE....
Hallitus toimii oikeaan suuntaan mutta hieman liian vaisusti. Ehkä teidän tomppeleiden vuoksi jotta alatte tottua siihen todelliseen ansaintatasoonne vähitellen. Nythän teille on jaettu ansiota enemmän kuin oikeasti olette ansainneet ja siitä syystä on suuri lauma työttömiä, lähes 400'000 ja lisäksi moni yritys mennyt nurin ja kaikki koska ay pojat ovat liian ahneita ja kiristäjiä.
SKP ja yleensäkään äärivasemmiston opeilla ei ole koskaan pitkälle pötkitty vai onko esimerkkejä kommunismin oppien elintasoa kohottavasta vaikutuksesta edes Suomen tasolle? Voisit alkaa luettelemaan ne maat ja valtiot joissa kommunismi on nostanut elintason Suomen yli! Siitä vaan oikein pitkä lista niin saatamme alkaa uskomaan kommunismin autuuttavaan voimaan.- kapitalistiporvari
Aivan. Liian lepsusti ainakin suurten eläkkeiden suhteen. Eläkekatto olisi heti asetettava ja mielellään samaan tasoon kuin ehdotettu kansalaispalkka. Eli alle 2000€/kk. Sitä suurempaa eläkettä ei kukaan normaalisti elävä eläkeläinen tarvitse, eikä ansaitse. Vaikka olisi ollut maailman paras aivokirurgi.
"Etukäteen maksettua ja nyt takaisin saatavaa palkkaa" sanoo heti kaikki ne, jotka ovat muutenkin jo keränneet "mammonaa" ylimäärin työaikoinaan. Ne varmaan riittävät säälliseen loppuelämään.
Ei muuta kuin pakkolaki voimaan ja eläkkeille maksukatto. Ja ylijäävät osuudet voidaan maksaa vaikka yritystukiin. Saataisiin sekin raha kiertämään.
- AjatteleeErkki
SKP:kaltaisilla ohjelmilla tähän tilanteeseen on juuri jouduttu, eikä bensiinin heitto liekkeihin auta.
Jakopolitiikan aika on ohi pitkäksi aikaa koko läntisestä Euroopasta. Nyt tarvitaan yrittäjyyttä, työllisyyttä ja verotuksen tarpeen vähentämistä.
Suomessa julkisen sektorin palkkojen ja etujen taso on suurempi kuin tulot. Siksi niitä on laskettava, eikä maksettava velaksi.
Väite että Sipilän hallitus tuhoaa kansantaloutta on väärä, vastahan tämä hallitus on vajaan vuoden yrittänyt kansantalouden alaspäin luisumista jarruttaa. 10 prosentin palkan alennus kauttaaltaan julkiselle sektorille, pudottaisi kustannuksia 20 prosenttia ja pienet lomien lyhennykset vielä lisää.
Kenenkään julkisen sektorin työntekijän talous ei romahtaisi, kun vielä samalla veroja ja taksoja voitaisiin halpuuteta !
Homma on vaikea ymmärtää, kun nyt hengissä olevien ihmisten elinaikana ei vielä ole tarvinnut ennen pakkia palkoissa ottaa.
Normaali vähemmän punainen järki sen kyllä oivaltaa. - eipahalle
Minusta eduskunnan suunta on oikean suuntainen tässä tilanteessa.
Vastakkain asettelu vääristää tilannetta.
Kaikki edustajat ovat vastuussa eduskunta työstä joka käyttää valtaa Suomessa. "Jakopolitiikan aika on ohi pitkäksi aikaa koko läntisestä Euroopasta. Nyt tarvitaan yrittäjyyttä, työllisyyttä ja verotuksen tarpeen vähentämistä."
Kannanotto kuvastaa täydellistä antautumista ihmiskunnan mahdollisuuksiin. Läntisessä kapitalismissa työn tuottavuus kohiaa rytinällä. Kovempaa vauhtia kuin viime vuosituhannen lopulla. Tuloksena on sotia, työttömyyttä, leikkauksia ja hyökkäyksiä työväenliikettä vastaan. Kapitalismi on solmussa itsensä kanssa. Toisaalta järjetöntä haaskausta aseisiin toisaalta sivistystoimen leikkaamista.
Kapitalismi on vakavassa kriisissä. Aikaisemmin kapitalistit ratkaisivat ongelmiaan sodalla. Ideologisesti kapitalismi vahvemmilla aikoihin. Suuret kansanjoukot on onnistuttu saada uskomaan työn tuottavuden jatkuvaan alenemiseen (mikä järjettömyys!) ja uusliberalismin uskonnolllisävytteiseen sanomaan julkisen sektorin pirullisuudesta. Mikäli koulutus, terveydenhoito ym halutaan säilyttää niin yksityistäminen lisää kustannuksia ja laskee laatua.
Kapitalismin profeetat elävät maailmanlopun tunnelmissa. Joko takaisin 1 800 luvun vapaaseen kapitalismiin, pitkiin työpäiviin, lapsityövoimaan tai vedenpaisumus.
Sosialististen voimien tulee kyetä osoittamaan, että ihmiskunnan tulevaisuus on vasta alussaan. Ei ole mitään syytä mennä hallitusten pakottamaan vastakkainasetteluun (joko kapitalismi tai kuolema). Sosiaalisen yhteisön rakentamiselle on paremmat mahdollisuudet kuin koskaan. Maailmaa raastavat suuret ongelmat ovat ratkaistavissa. Ilmasto on pelastettavissa. Maailmasta ei tarvitse tehdä jätekaatopaikkaa. Ensisijainen tehtävä on saada rahamarkkinat yhteiskunnan hoidettavaksi. Kapitalistiluokka on missannut kokeen ja saa mennä.
Aatelisto yritti estää vuosisatoja sitten porvariston valtaannousua väittämällä, että maailma tuhoutuu ilman heitä. Ei tuhoutunut. Kapitalistiluokka saarnaa maailmanloppua heidän jälkeensä. Ei tule. Sosialismi tulee ja ihmiskunta jatkaa vapauden ja veljeyden merkeissä tähtiin asuttamaan Linnunrataa.- yryts
Paradoksit. Presidentti Urho Kekkonen nosti haloon 1 975 kun työttömyys kohosi 63 tuhanteen.
Presidentti Sauli Niinistö ei mainitse 1.1.2 016 uudenvuodenpuheessa työttömiä lainkaan vaikka heitä on puoli miljoonaa. Luvussa laskettu kurssitetut, työharjoittelussa ym ym.
Sipilän hallitus tekee toimillaan maahan lisää työttömiä. Sipilä tuhoaa kaike... Ei ollu uutta...
- lippukorkeelle
Hallitus lähti kahdella kärkihankkeella: Sotun alasajo ja palkkojen alentaminen. Palkoista esitettiin uhkavaatimus määräajalla. Ammattiliittojen olisi tullut sanoa miten palkkoja pudotetaan ensin 5 % mutta lopulta vaatimus tuli 15 % alesta. Ammattiliitot nousivat takajoilleen. Työläiset tulvivat kaduille. Sipilä sai nenilleen monta kertaa. Vielä ennen joululomaa hänellä riitti uhoa "saatte nähdä ellette suostu".
Soten rakenneuudistuksessa Kepun ja Kokoomuksen pillit menivät vastakkain epäoleellisessa tai näytelmä oli harkittu. Molemmat puolueet liputtavat yksityistämisen puolesta ja se on oleellisin seikka leikkausten lisäksi.
Hallitus kärjisti luokkavastakohtia avoimeen riitatilaan. Työväestö nousi puolustamaan etujaan ja tilanne on toistaiseksi patti. Työväenluokka ei ole voittanut eikä hävinnyt. Valppautta tarvitaan. Hallitus on sitounut avoimesti kapitalistiluokan politiikan asianajajaksi. Hyökkäyksiä ammattiliittoja vastaan on odotettavissa. On odotettavissa kuuma vuosi 2 016. - nipa.alho
SSS hallituksen uhkaus on voimassa. Työehtosopimusten murtamiseen alistuttava tai sosiaaliturvan massiiviset leikkaukset.
Ammattiliitot voivat nojautua työläisten tukeen. Palkanalennuksiin ei suostuta. Tarvittaessa yleislakko. Pakkolakeihin liittyy uhkaus sotuleikkauksista. On oltava valmiina torjumaan nekin yleislakolla.
Persut yrittävät suunnata palkkatyöläiset turvapaikanhakijoita vastaan salatakseen karmean petoksen työläisväestöä kohtaan. Suomalalaisen palkkatyöläisen ja turvapaikanhakijoiden välillä ei ole ristiriitaa. Ristiriita on kapitalisteja tukevan hallituksen ja palkkatyöläisen välillä. Hallitus käy luokkasotaa työväenluokkaa vastaan. Proletaarit selättivät hallituksen syksyllä 2 015. Sama käyköön kuluvana vuotena. - lahtarien_perilliset
Ainakin kansalaisten talouden Sipilän hallitus aikoo tuhota. Varsinkin sen köyhimmän kansanosan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti34038580Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1037136Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315540Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214058Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi573242Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta673219Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D632410Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182181En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122154Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.5012066