Jutut kiertää ?

noompahanjuttu

Median silmissä Juha Sipilä on mysteerien mies vielä tänäkin päivänä. Hänen tiedetään olevan uskonnolliselta vakaamukseltaan lestadiolainen, viiden lapsen isä ja kolmen lapsen isoisä. Hänestä tiedetään kuinka hän loi omaisuutensa, ja että hän on yrittäjähenkinen sekä avulias. Paljoa muuta hänestä ei tiedäkään, koska Sipilän tie yhdeksi Suomen vaikutusvaltaisimmista poliitikoista on ollut niin nopea, ettei hänen taustojaan ole pystytty aukaisemaan julkisuudessa. Seurakunta vaikenee syyttäjiensä edessä, aivan kuten Jeesus Nasaretilainen ennen heitä.

- Mikä tämä Juha sitten on oikein miehiään?

Juha Sipilä on ammatiltaan diplomi-insinööri. Hänellä on pitkä kokemus yrityselämästä, niin työntekijänä kuin yrittäjänäkin. Ensimmäisen yrityksensä Solitra Oy:n Sipilä osti jo vuonna 1994, toimittuaan ensin muutaman vuoden yrityksen toimitusjohtajana. IT-alan huippuvuosina matkapuhelinverkkojen suurtaajuussuodattimia valmistanut yritys kasvoi valtavaa vauhtia, ja Sipilä näki mahdollisuutensa tulleen jo hyvin pian. Hän myi Solitra Oy:n amerikkalaiselle ADC Telecommunicationsille vain kaksi vuotta myöhemmin. Sipilän kerrotaan tienanneen kaupoista lähes 12 miljoonaa euroa, jonka myötä hänestä tuli Oulun yksi ensimmäisistä IT-miljonääreistä. Solitra Oy:tä on sittemmin kritisoitu muunmuassa työsuojelun laiminlyömisestä.

Vuonna 1995 Sipilä perusti Fortel Invest Oy:n, joka on teknologiayritysten pääomarahoitukseen keskittynyt yritys. Yhtiö oli voitollinen vain neljänä vuotena vuosien 1995 – 2012 välisenä aikana. Vuoden 2001 jälkeen plusmerkkisiä vuosia ei ole ollut ainuttakaan. Sipilän liiketoimintaa on tutkinut mm. Iltalehti.

Fortel Invest Oy on ehtinyt olla monessa mukana, ja onpa Sipilää epäilyty myös tapauksesta, johon liittyi veropetosepäilyjä sekä sisäpiirikauppoja. Kyse oli Arctos Capital nimisestä pääomasijoitusyhtiöstä, jonka hallitukseen Juha Sipilä astui vuonna 1998. Sipilän omistama yhtiö Fortel Communications Oy oli Arctosin yksi kymmenestä suurimmasta omistajasta.

Suurien omistajien joukkoon kuului myös Sipilän serkku, veroprofessori Heikki Niskakangas Kapitum Oy:nsä kautta. Elokuussa 1998, kun Sipilä oli toiminut Arctos Capitalin hallituksessa vasta neljä kuukautta, alkoi yhtiön kurssi nousta räjähdysmäisesti. Vielä saman kuukauden aikana Arctos ja Peter Fagernäsin luotsaama Conventum ilmoittivat fuusioituvansa täyden palvelun investointipankiksi.

Kaupoista kiinnostui myös rahoitustarkastus, jota kummastutti ennen kaikkea se, miksi jotkut tiesivät ostaa reippaasti Arctosin osakkeita jo ennen fuusioitumista. Yksi innokkaimmista ostajista oli Sipilän sukulaismies Heikki Niskakangas, jonka osakekaupat tulivat ilmi vasta myöhemmin. Fuusioitumisen myötä Niskakangas myi osakkeensa tuntuvalla voitolla. Kesällä 2002 häntä epäiltiin myös veropetoksesta, mutta syyte kuitenkin kaatui korkeimman oikeuden käsittelyssä vuonna 2006. Veroprofessori yksinkertaisesti oli ”unohtanut” ilmoittaa osakevoittonsa verottajalle. Tämä varmasti sattuu kunnian päälle, kun ajattelee miehen ammattia, mutta tällä tuskin kuitenkaan oli mitään tekemistä keskustan puheenjohtajan kanssa.

Enemmän meitä kiinnostaa se, kuinka Heikki Niskakangas tiesi keplotella osakkeillaan juuri oikeaan aikaan. Mediassa Niskakangas on vakuuttanut, että sisäpiiritietoa ei liikkunut hänen ja hallituksen jäsenen Juha Sipilän välillä. Ilmeisesti hän oli vain osakemarkkinoilla äärimmäisen onnekas. Myös Sipilä on vakuutellut syyttömyyttään. Hänen mukaansa mies kuuluu siihen suomalaiseen enemmistöön, joka ei ole selvillä serkkujensa sijoituksista tai taloudenhoidosta. Ei, vaikka Niskakangas huolehti samaan aikaan niin oman yhtiönsä Kapitum Oy:n kuin Sipilän Fortel Invest Oy:nkin arvopaperisalkkujen hoidosta.

Juha Sipilän osakekaupat herättivät kummastusta myös vuonna 2000, jolloin hän istui vuonna 1995 perustetun JOT Automationin hallituksessa. Tuolloin mediakeskiöön nousi uutinen, jonka mukaan JOT:n hallituksen jäsenet olisivat myyneet omistamiaan osakkeita yli 837 miljoonalla markalla vain muutama kuukausi ennen yhtiön antamaa tulosvaroitusta. Myös hallituksessa istunut Juha Sipilä oli myynyt JOT-osakkeitaan yli 6,6 miljoonalla markalla, vain kolme kuukautta ennen huhtikuun alussa annettua tulosvaroitusta.

Tehtyjen selvitysten mukaan kaupankäynnissä noudatettiin kaikkia tieteen ja taiteen sääntöjä. Osto- ja myyntihetkillä ei tutkinnan mukaan ollut kaupan esteenä olevaa tietoa. Sipilä on ilmoittanut pitävänsä kysymystä loukkaavana, koska sisäpiiritiedon käyttö on lain mukaan rikos.

Rahoitustarkastus selvitteli myös sitä, miten JOT Automation oli tammikuussa tiedottanut kehityksestään ja saanut yhtiön kurssin kovaan nousuun, vain kolme kuukautta ennen tulosvaroitusta. Yhtiö kuitenkin selvisi nuhteilla.

Aikas monta "yhteensattumaa" liittyy Juha Sipilän historiaan. Onko mies sittenkään niin puhtoinen, kun valtavalla mediavyörytyksellä on pyritty osoittamaan...

5

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Talousnero

      Kyllä se kun valtakunnansalin "uskonveljiä" on siellä täällä sopivissa viroissa auttaa kummasti..

    • Onhan_se_luon-

      nollista, että Juha Sipilä operoi niillä rahoillaan, jotka hän on yritystoiminnassaan onnistunut voittamaan.

      Aloituksessa sanottiin, että Juha Sipilä olisi yrityskaupoillaan saanut 12 miljoonaa euroa. Juha Sipilä itse mainitsi TV-haastattalussa, että hän sai firmansa myynnistä 100 miljoonaa markkaa eli noin 16 miljoonaa euroa. Tavallisen ihmisen kannalta ei tietenkään ole paljonkaan eroa sillä, saako 12 vai 16 miljoonaa euroa.

      Yhteiskunnallisten asioiden harrastuksestahan Juha Sipilä on nyt politiikassa. Hänellä ei ole semmoisia elämisen murheitä kuin meillä tavallisilla pulliaisilla. Tietenkin voimme aina kahdehtia Juha Sipilää ja hänen vaurauttaan, mutta eihän siitä kaikille voi riittää. Jokainen suomalainen saisi 3 euroa, jos Juha Sipilä jakaisi rahansa meille kaikille tasan. Jos Sipilä lähettäisi minulle nuo minulle kaiketi kuuluvat kolme euroa, saisin niillä kolme tölkkiä olutta Lidlistä, ei siis edes kunnon känniä.

      Oletettavasti perusteellisen aloituksen kirjoittaneen tiedot Sipilän yritystoiminnasta ja myöhemmästä sijoitustoiminnasta ovat pääosin oikeat. En kuitenkaan usko, että Sipilä tietoisesti olisi toiminut lainvastaisesti. Ymmärrettävää on, että hän on pyrkinyt saamaan varoilleen mahdollisimman suuren tuoton turvatakseen lastensa ja lastenlastensakin elämän. Meillä kaikillahan ei ole mahdollisuutta tällaiseen turvaamiseen, mutta kun kerran Sipilällä on, niin miksemme soisi sitä hänelle? Kateudesta ehkä.

      Me tavalliset ihmisethän - 30.000 äänestäjää, joista vain ehkä pari kolme on miljonäärejä - olemme äänestäneet Juha Sipilän eduskuntaan ja sitä kautta pääministeriksi. Parhaansahan Sipilä on työssää yrittänyt. Hänen hallituskautenaan on nyt tapahtunut yllätyksiäkin niin kuin esimerkiksi tämä turvapaikanhakijoiden ryntäys, jota on vaikea hoitaa. Voisimmehan kaikki rukoilla niin Sipilälle kuin hallituksellekin Jumalan siunausta.

      Onhan Sipilä toki parempi vaihtoehto pääministeriksi kuin esimerkiksi SDP:n Antti Rinne. Systeemi vain on nyt sellainen, että niitä arvostellaan, jotka ovat vallassa.

      Arvostan syvästi myös Juha Sipilän uskonnollista vakaumusta. Onhan tunnettua, että lestadiolaiset pyörittävät merkittävää osaa maan elinkeinoelämästä ja työllistävät suuren määrän ihmisiä. Uskonnollisen vakaumuksen suhteen asia on juuri niin kuin ministeri Tapani Tölli joitakin vuosia sitten sanoi, että mediassa halutaan luoda mielikuvaa, että uskonnollinen tai muu vakaumus tekisi henkilön pätemättömäksi johonkin julkiseen virkaan tai tehtävään.

      Ehkei pääministeri Juha Sipilä varsinaisesti ole mikään median suosikkipoika, mutta hän pärjää oikein hyvin, koska on rehellinen, näyttääkin rehelliseltä, ei näyttele ja sanoo asiat niin kuin ne hänen mielestään ovat. Meillä tavallisilla kansalaisilla on nyt täysi syy tukea Juha Sipilää.

      • HuuHaaUkko

        Toveri Sipilä vois tehdä jotain muutakin kuin uhkailla pakkolailla ja leikkauslistoilla.Ei niillä Suomea Rakenneta.Esim.Vuotoksen allas on edelleen rakentamatta ja Lemmenjoen Kulta-aarre odottaa kaivajaansa.Miksi Sipilä ei aloita massiivisia rakentamishankkeita??Täys nyhjäke koko mies.Kekkonen oli kuitenkin Mies isolla M-kirjaimella ja pani hankkeet käyntiin ja miehet töihin.


    • hyytnen

      NO ONHAN SIIPILÄ OUTO ILMESTYS RAKASTAA VAIN KEPULEITA JA KOKKAREITA??? Vihaa koiranäyttelyitä, urheilukilpailuja, eri uskoisia, katsoo salassa netistä insestiä, pornoa, rakastaa mamuja , homoja. VIHAA NAISIA ALISTAA NIITÄ, naiset ovat panopuita, lapsentekokoneita, nainen on orja esikoislestadiolaisen silmissä . ITSE ON RAHANAHNE MIELIPUOLI UHKAILIJA, SYNTINEN MIELISAIRAS

    • huippuesimerkki

      jup, eihän kukaan vaurastu Suomessa muuten kuin;
      .. viekkaudella vääryydellä ja kepuloinnilla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5479
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3637
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2995
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      296
      1866
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1397
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe