Yksi järkevä mies: Presidentti Milos Zeman
Milos_Zeman
5.1.2016 20:27
Tshekin presidentti Milos Zeman katsoo, että siirtolaisaalto Eurooppaan on "järjestäytynyt invaasio".
Joulutervehdyksessään presidentti oli täysin vakuuttunut siitä, että Euroopassa ei ole meneillään spontaani pakolaisaalto.
Hänen mukaansa myötätunto on "mahdollista" vanhoja ja sairaita sekä lapsia kohtaan, mutta ei kriisialueilta saapuvia nuoria miehiä kohtaan.
Presidentin mukaan Syyrian ja Irakin nuorten miesten tulisi jäädä kotimaahansa taistelemaan Isis-järjestöä vastaan, eikä hakea turvapaikkaa Euroopasta.
– Suuri enemmistö laittomista maahantulijoista on terveitä, nuoria ja naimattomia miehiä. Ihmettelen, miksi he eivät jää taistelemaan maansa vapauden puolesta Isisiä vastaan, Zeman kysyi.
Zeman, 71, valittiin Tshekin presidentiksi vuonna 2013.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten saataisiin Suomeen tätä järkeä?
Paskaahan toi puhuu. Helppo Eurooppalaisena huudella.
Lähi-idässä kato ei joka valtiolla ole yhtenäistä kansallisaatetta. Ei ole armeijoita jotka ovat kaikkien maansa kansalaisten puolella, ei ole yhtä isänmaata kenen puolella taistella. Esim. kaikille Irakilaisille ei Irak ole isänmaa, eikä maan armeija ole heidän puolellaan.
Jos on sodalla on kaksi osapuolta; toinen on terroristijärjestö ISIS ja toinen on maan oman korruptoituneen hallituksen armeija joka on myöskin sun vihollinen, niin kumman pahan puolella nä alat oikein taistelemaan? Tai joku heimojen välinen sota joka kestää vuosikymmeniä eikä johda mihinkään.
Mietippä nyt järjen kanssa, jos nä olisit nuori perheetön sinkkumies jolla on elämä edessä eikä mitään menetettävää, niin kumman kahdesta vaihtoehdosta valitset:
A. Jäätkö nä kenties loppuelämäksesi taistelemaan sodassa joka ei sulle kuulu.
vai
B. Muutat jonnekin rauhalliseen maahan jossa voit aloitta elämän alusta?
100% varmuudella itse lähtisin ainakin mamuksi muualle. Zeman viissiin ryhtyisi ite terroristiksi.
puheenvuorossa on ajatuksia herättäviä näkökohtia.
Se vain mietityttää, että nämä nuoret miehet jättävät vaimonsa ja naisensa sinne tuhoalueille ja itse pakevenat tänne meidän lämpimiin majoihimme syömään meidän porsaankyljyksiämme. Jos ei sitten mitenkään ole mahdollisuuksia ottaa perhettä mukaan niin kait se on oikeutettua pelastaa pelkästään oma nahka.
Tartuin vaan tähän kohtaan:
"Presidentin mukaan Syyrian ja Irakin nuorten miesten tulisi jäädä kotimaahansa taistelemaan Isis-järjestöä vastaan, eikä hakea turvapaikkaa Euroopasta.
– Suuri enemmistö laittomista maahantulijoista on terveitä, nuoria ja naimattomia miehiä. Ihmettelen, miksi he eivät jää taistelemaan maansa vapauden puolesta Isisiä vastaan, Zeman kysyi."
Eli puhuttiin NAIMATTOMISTA nuorista miehistä. Naimaton tarkoittaa semmoista jolla ei ole vaimoa, eikä myöskään silloin todennäköisesti lapsiakaan.
Ja mieti asiaa myös vanhempien kannalta. Jos esim. mä asuisin sotatoimialueella niin kyllä turvaisin jälkikasvuni tulevaisuuden ja antaisin aikuisen poikani lähteä tien päälle. Ei sota ole nuoria varten.
Juuri on muuten pidätetty Hämeenlinnassa 23-v Irakilainen jota epäillään sotarikoksesta. Hän on taistellut Isisiä VASTAAN. Melko erikoista pidättää sotarikoksista terrrorismia vstustanut tyyppi, sankareitahan he ovat. Ja Isis itessänhän ei noudata mitään sääntöjä.