Aika tekstiä Iltalehden paperilehdessä. On ihan sama mitä se ylipainoinen imaami suomessa sönkkää, tämä tutkija on tutkinut pitkään koraanin ja muslimien touhuja.
Hän kertoo mm. sitä, että Isis ei tee mitään, mitä muhammad ei olisi aikoinaan tehnyt.
Isis hakee uskontoon perustuvaa oikeutusta teoilleen historiallisista teksteistä.
Koraanista tai haditheista (kertomuksia muhamedin teoista ja puheista) löytyy todisteita näille teoille, oli sitten kyse kaulankatkaisusta,avioliitosta alaikäiseen tai seksiorjien kohtelusta.
Muhammad teki sotavangeiksi saatujen naisten raiskauksista osan pyhää sotaa, ei riittänyt, että vihollisarmeijan miehet tapettiin, vaan myös heidän naisten "kohtu tulisi vallata".
Isis pitää edelleen tällaista, uskonsodan" hyvänä islamilaisena traditiona" Vääräuskoisen naisen raiskaaminen ja sen seurauksena ehkä raskaaksi tekeminen on taistelua allahin asian puolesta, tutkija kertoo.
Tottahan se on ollut koko ajan,että kunnon islamin tulkinta on tätä, sen todistaa nyt
islamin tutkija.
On ihan sama mitä nuo kierot "rauhalliset " muslimit sanovat. He eivät ole kunnon
muslimeita. He ovat luopioita jotka eivät noudata koraania, eivätkä seuraa muhamedin oppeja. Kunnon muslimeja ovat ne jotka tappavat, valtaavat, raiskaavat, jne, valitettavasti.
Lehti kannattaa ostaa jos sen vielä saa, harvinaista juttua. Kyllä tuosta älämölö nousee "rauhallisten muslimien" parissa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerrottakoon vielä, että hän on kirjoittanut saksassa kirjan islamista, Der islamische Fashismus, 2015 (Islamilainen fasismi) josta tämä Iltalehden juttu juontaa.
Hänelle on langetettu kuolemantuomio muslimien taholta, eli fatwa.
Niin, eivät he kestä, että totuus tulee ilmi heidän uskonnostaan.
Lisää tällaista, islamin paapominen loppukoon.
Mielestäni intellektuelli ihminen osaa muutoin kuin hyökkäämällä fyysisesti toisen koskemattomuuta vastaan ilmaista tunteitaan. Eikä polttamalla lippuja, riehumalla ja väkivaltaa toistamalla.
Me suomalaiset olemme luoneet kulttuurin, korkeatasoisen koulutuksen, sivistyneen yhteiskunnan.
On tieteellisesti todistettu, että olemme kiinalaisten ja joidenkin muiden kaukoidän kansojen kanssa maailman älykkäimpiä ihmisiä, siis me suomalaiset.
Oheisessa artikkelissa kuvataan, että älykkys on aivojen koosta kiinni.
Ja tuossa alemmassa artikkelissa kerrotaan että jääkausi kasvatt meille pohjoisen pallonpuoliskon ihmisille isommat aivot.
Arktisissa olosuhteissa oli pakko oppia selviämään, ja vain älykkäimmät jäivät henkiin jakamaan geenejä.
http://www.hs.fi/tiede/a13863104a13863104
http://tieku.fi/menneisyys/evoluutio/jaakausi-kasvatti-ihmisen-aivoja
Tiede lehden edellisessä numerossa oli juttu, että on tieteellisesti todistettu, että älykkyys liittyy aivojen pintaosien poimuihin. Mitä enemmän on poimuja, sitä enemmän synapsien välisiä yhteyksiä, ja älykkyyttä. Mitä isompi pää, sen suurempi mahdollisuus, että ihminen on älykäs. Kun taas toisinpäin... Ylöspäin suippeneva pään muoto pienentää aivojen kokoa, ja siksi poimuja ei ole niin paljon.
Neantherdalin ihmisellä oli iso pää, ja siksi neantherdalin ihminen oli kekseliäs, älykäs.
Meillä suomalaisilla on Neantherdalin ihmisen geenejä, mutta kaikilla ihmisillä ei ole neantherdalin geenejä. Voisiko tämä selittää suomalaisten älykkyyden?
Joku voisi väittää, että ajatukseni on rasistinen. Mutta turhaan, älykkyys ei liity mitenkään ihonväriin!
Meillä suomalaisilla ei ole mitään velvollisuutta alistua siihen, että kaikki se kaunis ja älykäs yhteiskunta tuhitaan sekasorron maaksi.
Omituista, että Suomessa joku lehti voi julkaista rehellistä tekstiä islamista... Väkivalta on osa islamin historiaa ja tulee aina olemaan.
http://islamisjewish.weebly.com/the-islamic-conquest.html
Aamulla R-kioskille, onkohan se auki?
Kyllä tuosta häly nousee, ei ole kumma kun mies uhataan tappaa.
Iltalehdelle 10 pistettä, johto taisi nyt nukkua.