Naurettavaa marista Suomen katupartioista, kun Kölnin poliisikin pelkää matulaumoja, miksi suomalaiset eivät saa olla iloisia, kun joku auttaa?
Suomen katupartiot
qwesttiiooooonnnnn
70177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Kemissä katupartiointia harjoittavan Odinin sotureiden johtohahmolla Mika Rannalla on taustallaan muiden väkivaltarikosten ohella myös lapseen kohdistunut teräaseella uhkaus. Ranta oli vuonna 2006 uhkaillut puukolla 12-vuotiasta romania, joka oli ollut menossa ruokaravintolaan.
Lisäksi Ranta oli nimitellyt lapsen seurassa ollutta romaniseuruetta halventavin nimin ja heittänyt näiden auton päälle pullon. Käräjillä kuultujen todistajien kertomuksen mukaan humalainen Ranta aloitti ahdistelun, kun lapsi astui ulos autosta.
Oikeudessa käsiteltiin myös muita samaan tapahtumaketjuun liittyviä rikoksia.
Mulle on ainakin ihan sama, mitä Mika on tehnyt kymmenen vuotta sitten, jos hän nyt on valmis puolustamaan suomalaisia näiltä "pakolaisilta". Suurempi uhka ovat todellakin nuo arabi- ja neekrisotilaat. Ja tietty nuo suvakit on suuri uhka.
Kun tietää kanssa, että romanit osaavat tahallaan ärsyttää ja vetävät myös hanakasti rasistikorttia esiin, jotta saavat mahdollisia korvauksia rahantarpeessaan ni en tuomitse Mikaa. Onhan mustalaisillakin aina puukko saappaassa niin miksei meillä suomalaisilla.
Toistaiseksi turvapaikanhakijoihin liittyen ei oikein muuta rikollisuuta ole ilmennyt kuin nämä polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin. Mutta jos Odinin pojat tosiaan niiltä meitä suojelee niin hieno homma.
Olen samaa mieltä. Odinit tekevät arvokasta työtä.
Katupartioille riittääkin rutosti suojeltavaa:
http://yksittaistapaus.com/
Täällä persulandiassa katupartiot ovat mamujen suojana ja polttopullojen heittelijöitä vastaan. Persut ja suvakit ovat täällä niin yhtä pataa. Ja tietysti ovat kun suvakit löytäneet todelliset mamuttajat. Vihervasurit jäävät auttamattomasti hopealle. Kuten Venäjä jääkiekossa.
Mamuttajatrolli taas haukkuu ainoaa mamutulvaa vastustavaa puoluetta.
Ressukka luulee, että moinen potaska menisi läpi tässä seurassa!?
viherkommarit yrittää taas kääntää asiat nurinpäin.....tosi asiassa koko mamu ongelma on euroopan vihervasemmiston tyhmän poliitiikan tulos ,jota he ovat harjoittaneet jo vuosia...ja tässä on tulos....naiset ja lapset eivät voi mennä ulos kun alkukantaisista maista tulevat nuo eläimellisillä vaistoilla olevat islamistit,jotka pitävät kristittyjä koiran asemassa. eiköhän viherkommunistienkin silmät ala pikkuhiljaa aueta ja epäilenpä että katupartiointi on vain lisääntymään päin...hyvä niin ,koska maatamme ei puolusta muut kuin me suomalaiset -maatamme rakastavat isänmaalliset miehet ja naiset.taitaa saksakin ottaa ns keskitysleirit käyttöön.jonne tungetaan nuo ihmisarvoa halventavat otukset. niin se vaan on että kohta alkaa taas euroopassa isot puhdistukset,ei tosin sellaiset kuin neukkulassa ja saksassa ,mutta sota siitä tullee sen merkit on ilimassa.....
Todellakin voi tauti näitä Suomijuntteja - länsinainenko on muka jonkinlainen uhri?
Nyt hieman ymmärrystä kehiin, sitä mamukaverit juuri nyt kaipaavat - Kölnin ja Hampurin tapahtumien johdosta entistäkin enemmän! Mennäänpä raakoihin faktoihin:
- Raiskauksia siellä oli uutenavuotena vain kaksi - Hei halloo, sillä oli tuhat juopunutta ei eurooppalaista nuorta miestä joiden arvomaailma näkee länsimaisen naisen aika toisin silmin - mutta ei heidän perspektinsä mukaan väärin!
- Hameen alle kokaisuja oli about sata - Tähän taas hieman mittakaavaa: otetaanpa tuhat kännistä suomalaista pikkujoulukarjua, montako kopelointia?
- Kuka tässä oikein kärsi - kysymys, numero yksi: Jos länsimaisen kulttuuripiirin kuuluvan aviomiehen/poikakaverin nainen saa hieman enemmän huomiota/ihailua osalleen vaikkapa sitten arabipojilta, niin ko. länsimaisen miehen egohan vain vahvistuu siitä - tämä lienee toki kaikille selvää!
- Kuka tässä oikein kärsi - kysymys numero kaksi: Länsimainen nainen meikkaa ja pukeutuu seksikkäästi - Mikähän lienee tuossa toiminnassa tavoitteena - mielistää itseään vai mitä? Luoja mitä jeesustelua! Pyydys meikataan ja kun kala sitten ryhtyy nykimään syöttiä, niin sitten siitä ruvetaan pitämään kunnon älämölyä!?
Summa summarum: Nämä niin sanotut mamu-miehethän vain yrittävät toimia maassa maan tavalla - europpalainen nainen on toki erilainen kuin arabinainen. Mitä pahaa on näissä arabimiesten reagoinnissa länsi-seireenin kutsuun?
Mikäli länsimies on mutaation kautta muuttunut kyseiselle länsinaisen kutsulle resistentiksi, niin onko syy arabipojissa jun he reagoivat toivotulla tavalla? Järki käteen - tässähän on lopulta kyse evoluutiosta - uusi elämä löytää menestyksen tiensä!
Tervemenoa evoluutioluuseri partioimaan takaisin sinne äiskän ja isukin kammarin perälle!
Sun täytyy olla hullu tai tyhmä. Etkö tiedä mitään uskonnosta nimeltä islam, ilmeisesti et kun on noi tyhmää teksitä. Oletko tietoinen että heillä on tietty tarkoitusperä teoilleen eli länsimaisen vapaan yhteiskunnan tuhoaminen ja vapaan länsimaalisen naisen alistaminen heidän sairaalle uskonnolleen. Sen takia on heikäläisiä poistunut kotimaahansa kun eivät kestä vapaata yhteiskuntaa ja vapaita naisia,kun eivät omilleen missään nimessä voisi suoda mitään vapauksia. Ylimielisiä ählyäijiä jotka luulevat olevansa jotain..ulos maasta on oikea osoite, pois kukkoilemasta.
joo turha se on jollakin kiimaisella nartulla puhua jonkun lääppimisen ja ahdistelun puolesta-suomen laki tuomitsee ahdistelun ja pillun luvattoman räpläämisen, vaikka se jostakin arabi kiimasesta viherhipistä saattaa ollakin unelma. pidetään suomi edelleenkin ihmisarvoisena maana jota pitää edelleenkin puolustaa kaikin keinon-vapautemme on isiemme verellä ostettu.
Hämis ja seitsemän kääpiötä liikkellä. Odinin tuttiritarit ratsastaa, TäättäRäättäTäää ! BäläDämäDämäLämä Bäätmänn, Men in tights !
Itsestäsi ei sen sijaan ole pitämään järjestystä edes kotisi lastenhuoneessa. Sen mukaan arvostan mielipidettäsi.
suomen tulisi säätää laki jottei tänne saa miespuoliset pakolaiset tulla,vaan naiset,jotka haluaisivat suomalaisen miehen. he haluavat todella pois islamistisesta orjakulttuurista ja pois tappouhan alla elämisestä. arabi miehet ovat todella mustasukkaista ja luulosairasta sakkia ja epäilenkin että naiset jotka puolustavat heitä ovat juuri näitä orjia jotka pakotetaan kirjoittamaan puolustavia lausuntoja näistä naisten alistajista. kunniamurhako on raiskatun oikea tuomio-minusta se on toisinpäin...voihan helevetti että ootta tyhymiä jotka ette ymmärrä tätä saatanallista arapi juonta....................
Lisää partioita, lisää vaan. Täällä ei matut riehu.
Matut karkotettava Suomesta, jouto sakkia, ällöttäviä rasvatukkia, pillifarkku elikoita. Ei tänne tarvite elätettäväksi rintamakarkureita, lähtömaansa pettureita.
Paluu tulevaisuuuteen, terveisiä vuodesta 1933- Ja Eurooppahan kukoistikin aivan valtavan upeana 1939-1945. Kyllä on hianoo pässinpäät.
Kaikki katupartiot ovat enemmän kuin tervetulleita. Kun Englanti palauttaa järjen Eurooppaan eroamalla mahdollisesti EU:sta ja maat saavat itse alkaa päättää asioistaan, voidaan ehkä lopulta palata kestävälle pohjalle omien asioiden hoidossa.
EU ja Schengen on kaiken pahan alku ja juuri.
Saatte kiittää ihan itseänne suvakit, jos ensin tulevat kotimaiset katupartiot ja sitten puolisotilaalliset joukot. Olisi kannattanut valita hieman paremmin ne keitä tänne otetaan.
Katupartioinnilla jo hyviä tuloksia
http://mvlehti.net/2015/07/28/turvapartio-sai-kiinni-oulun-ahdistelijan/
mv-paska
Härkös-paska.
Tämä on joku matuloinen jolle suvakki/spr opettanut kirjoittamaan muutaman sanan
Arvasit väärin, mutta muutama tosi sanakin on enemmän kuin mihin mv-paska pystyy.
Niin, sinä oletkin ihan kotimainen mentaalitapaus.
onpa söpöä kun pikkuinen leikki psykologia.
Soldiers of Odin on pikkutekijä.
http://mvlehti.net/2016/01/06/pomoilla-jarkyttava-rikoshistoria-soldiers-of-odin-onkin-vain-alajarjesto/
Katupartiot ovat suomalaisten hätähuuto turvattomuuden tunteeseen. Poliiseja ei näy missään joten jotakin on tehtävä. Hienoa, tervetuloa katupartiot kautta suomen. Kannatan
Ehdottomasti kannatan! Partiointia joka puolelle kiitos!
Kun ei ole poliisia niin onneksemme ovat katupartiot. Lisää poliiseja meitä turvaamaan. Nyt jokainen liikkeellä oleva partio turvaa karvalasten yksiköitä. Kohta se onkin tarpeen kun katupartiot yleistyvät ja raiskaajapaskoja aletaan hakea oikeuden eteen. Se on edessä kun tekojen määrä vaan lisääntyy.
Naurettavia nuo katupartiot.
Ja tuhannen hengen matulaumatko eivät ole naurettavia? Itseasiassa ne ovat oksettavia.
Oksettavia ovat nuo katupartiot.
Nyt puhuit omalle peilikuvallesi.
Ei, en ole katupartiopoikia. Minä olen täysjärkinen.
sinähän olet puolustellut ulkomaalaisia raiskausjengipoikia siitä lähtin kun ilmaannuit tänne trollaamaan, joten todellisuudessa et ole ollut järjissäsi enää vuosiin, jos olet koskaan ollutkaan.
olipas hurja syytös. Missä todisteet?
Lisää partiointia, ympäri suomen joka kaupunkiin. Näin saadaan kitkettyä mamujen tekemiä ahdisteluja ja rikoksia erittäin paljon. Suvakithan huutelee tasa-arvoa, niin eikö se nimenomaan ole tasa-arvoa, että kun poliisit seisovat ählämien puolella niin joku seisoo meidän rehellisten suomalaistenkin puolella? =)
Niin suvakit! Miksi me suomalaiset emme saisi ylläpitää arvojamme? Suvakiiit?
Tottakai saa ja pitääkin. ISIS on Syyrialainen HC versio näistä Odinin olkapäistä. Niilläkin on siellä katupartiot ja tulevat ihan sisälle koteihin katsomaan että siellä pidetään kiinni perinteisistä arvoista. Jotkut ei siellä sitten viihdy ja tulevat tänne karkuun. Mutta tulee sieltä terroristejakin ja heitähän en minäkään suvaitse ja sehän on koko terrorismin idea, että saadaan aikaan kaaos.
Raiskaamisen voi katsoa olevan terrorismia siinä missä tappamisenkin.
Minä olen myös samaa mieltä että ihan sama onko partiomiehistä joku joskus tehnyt rikoksen. Hän ilmeisesti on sen jo sovittanut joten ei sen pitäisi enää vaikuttaa. Ja toisaalta, mitä hiton väliä silläkään on, koska vastassa näyttää olevan todellinen raakalaismaisten olioiden lauma, siis todella lauma, tuhansittain. Ennen sentään rikollisia oli muutaman tyypin porukassa korkeintaan. Nyt niitä on vähintään tuhat kerrallaan, eikö se ole jo liikaa.
Niin että antaa katupartioiden olla rauhassa. ISO KIITOS niille jotka uhraavat omaa aikaansa että viitsivät kierrellä ulkona vartiossa. Pitäisi säätää pakollisiksi jokaiselle aikuiselle partiointi. Naisetkin pystyvät osallistumaan, puhelin on jokaisella. Soitto poliisille kun huomaa jotain epäilyttävää. Eikä tietenkään yksinään partioimaan, oltava ainakin kymmenen hengen ryhmät.
Mistä rikollisista höpiset? Tuleeko Romaniasta ja Valko-Venäjältä tosiaan tuhansittain ammattirikollisia Suomeen? Ja mistä katupartiopojat ne erottaa?
Ai et siis ole tietoinen mitä oli helsingissä uutenavuotena, tai kölnissä, tai hampurissa, missä tahansa missä uuttavuotta vietettiin. Suomessa kuulemma oli poliisit olleet uudenvuodenjuhlijoiden seassa isolla porukalla. Entäs jos eivät olisi olleet??
Poliisit on nykään siellä missä maahanmuutajatkin millon rajalla millon keskusissa millon missäkin siihen se poliisin työ menee.
Helsingissä tai koko Suomessa ei ollut oikein mitään. "Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin."
valehtelit taas, mutta mitään muuta ei sinulta voi edes odottaa.
Helsingin poliisin mukaan myös Helsingissä on tullut jälkikäteen ilmi useita uutena vuotena sattuneita ahdistelutapauksia.
Poliisi valvoi uuden vuoden viettoa tehostetusti ja varautui myös laajaan turvapaikanhakijoiden kokoontumiseen. Poliisi sai ennen uutta vuotta vihiä, että pääkaupunkiseudulla olevilla turvapaikanhakijoilla olisi ollut mahdollisesti samansuuntaisia suunnitelmia kuin mitä nyt on uutisoitu olleen Kölnin rautatieasemalla kokoontuneilla miehillä.
Saksan Kölnissä noin tuhannesta ulkomaalaismiehestä koostuneen joukon epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin. Kölniläislehden mukaan 15 naisen epäillään joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi.
Irakilaisia turvapaikanhakijoita saapui Helsinkiin uuden vuoden viettoon muualta Suomesta ja lisäksi kaupungin omista vastaanottokeskuksista. Rautatieaseman asematunnelissa oli noin kello 23 aikaan jopa 1 000 irakilaista turvapaikanhakijaa.
Poliisi poisti paikalta useita kymmeniä henkilöitä ja jo alkuillasta otettiin useita henkilöitä kiinni poliisilain perusteella.
Tapahtuman aikana poliisin tietoon ei tullut ahdisteluyrityksiä.
- Poliisille on ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus. Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin. Poliisi suhtautuu jokaiseen ahdistelutapaukseen vakavasti ja kehottaa tekemään niistä aina rikosilmoituksen. Valitettavaa on, että tapauksista tulee tietoa usein vasta jälkikäteen, eikä niistä ole kerrottu paikalla partioineille poliiseille tai järjestysmiehille, toteaa Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.
Koskimäen mukaan vakavampi häiriökäyttäytyminen pystyttiin estämään poliisin hyvällä ennakkovalmistautumisella, näkyvällä valvonnalla ja alhaisella puuttumiskynnyksellä.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/352796-laajaa-ahdistelua-uutena-vuotena-myos-helsingissa-asematunnelissa-jopa-tuhat
onpa sinulla kova kiire herjata muita valehtelijoiksi. Todellisuudessa se on vain sinun ongelmasi.
antaa poikien leikkiä rauhassa.
kunhan ei lähde mopo käsistä
Ei lähde käsistä kun joku järjestö ottaa homman hoitoonsa. Kaikki 18-64-vuotiaat velvoitettava partioimaan muutamana iltana kuukaudessa/paikkakunta. Silloin ei ole kenellekään liian iso vastuu. Tulee ulkoiltua samalla ja pysyy kännykänkäyttö paremmin hanskassa.
Poliisi on se järjestö.
Puolustuvoimissa olisi syytä harjoitella myös maan sisäistä ulkomaalaisuhkaa vastaan taistelemista. Puolustusvoimat ja sen reservi voidaan joutua ottamaan käyttöön milloin takansa, jos tuhannet matut päättävät räjäyttää pommeja ja terrorisoida kaupunkeja. Ei Venäjän sotilaallinen hyökkäys ole Suomen ainoa turvallisuusuhka.
Varusmiehet voisivat harjoitella kaupunkisotaa muutaman kymmenen sotilaan ryhmissä jokaisena vuoden päivänä. Sotilaiden harjoitteluun kuuluu myös partiointi ja uhkaavasti käyttäytyvien vierasmaalaisten tarkkailu kaduilla. Näin saataisiin halpaa katupartiointia samalla kun koulutetaan reserviä kohtaamaan uusia turvallisuusuhkia.
joo mun aikana oltiin armeijassa niinsanotussa katujyrässä,eli varusmiehet olivat iltaisin katupartiossa ja miksei reserviin kuuluvat voisi pukea ylleen palvelus asun ja toimia vapaaehtoisuuden puitteissa valvomassa lakia. me suomalaiset miehet kun tiedetään miten naisia kohdellaan-ainakin täällä lapissa, ja estettäis tämäkin mamu uhka
suomi on kuin syöpään sairastunut ihminen....paiseet odottavat vain otollista tilaisuutta voittaakseen kehon....tosipuheessa ensin on raiskauksia sitten yhteenottoja ja sitten paukkuu pommit ja sitten ollaankin taas jänisjahdissa kuin isämme ja isoisämme ratteessa 1939
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen lausunnot hämmästyttävät. Rasisti- ja fasistijärjestöt ovat perustaneet useille paikkakunnille katupartioita. Ylin poliisijohtaja näyttää toivottavan ne tervetulleiksi ja pitävän niiden toimintaa ”kansalaisten vapaaehtoisena talkootyönä, jota tarvitaan vaikeina aikoina”.
Kolehmainen on näköjään ihan pihalla asioista, jotka kuuluvat hänen oman tehtäväalueeseensa ytimeen. Hän ei tunnu ollenkaan ymmärtävän, millainen vihanlietsonta on meneillään tässä yhteiskunnassa.
Hän ei ilmeisesti lainkaan tiedä, mistä puhutaan, kun puhutaan tämän päivän katupartioista. Hän puhuu niistä kuin ne olisivat tavallisten lainkuuliaisten harmitonta ja hyödyllistäkin vapaaehtoistyötä. Siitä ne eivät totisesti ole.
Katupartiointia harjoittavat useissa kaupungeissa kansallissosialistinen Suomen vastarintaliike ja valkoista valtaa ajava Soldiers of Odin -joukkio. Nämä organisaatiot ovat osin yhtä ja samaa sakkia. Esimerkiksi Odinin sotureita Kemistä johtava mies on myös Suomen vastarintaliikkeen aktiivi ja jäsenvärväri.
Jo Soldiers of Odin -joukkion nimi kertoo sen yhteydestä pohjoismaiseen äärioikeistoon. Myös norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik vannoo norjalaislehtien mukaan Odinin nimiin. Hänkin on siis näitä Odinin sotureita.
Molempia organisaatioita voi pitää perustellusti äärioikeistolaisina ja rasistisina. Monet niiden johtajista on tuomittu rikoksista, muun muassa rasistisesta väkivallasta. Kun Kolehmaiselta kysyttiin näistä äärioikeiston partioista, hän sanoi, ettei ”ota kantaa, onko jokin parempi kuin toinen”.
Pääasia on naisrauha ja mahdollisuus liikkua kadulla turvallisesti. Siksi ei katupartioita, kiitos.
miksi sitten haluat tänne lisää valepakolaisia sellaisista maista, joista tänne tulevat syyllistyvät joukkoraiskauksiin ja -ahdisteluihin sekä väkivaltaisiin katuryöstöihin?
miksi laitat suuhuni sanoja joita en sanonut?
Suomessahan on jokamiehenoikeus ottaa kiinni rikollinen. Tämä oikeus on osa meidän yhteiskuntamme sovittuja asioita niinkuin muutkin lait ja asetukset. Ei siis mitään väärää niin kauan kuin ei kukaan ala "ottamaan syyttömiä kiinni". Kiinni ottamisessa käsittääkseni on täysin luvallista käyttää esim. sidontaotteita, kunhan poliisi soitetaan paikalle heti ensitilassa. Suomalaiset voivat myös parantaa omaa turvallisuuttaan kuntosaleilla ja kamppailulajeja harrastamalla. Pieni osa maahantulijoista on vaarallisia, mutta kyllä niissä varmasti niitäkin on. Ei pidä olla sinisilmäinen vaikka muuten periaatteessa olisikin suvaitsevainen ja hyvätahtoinen. Ihannetilannehan olisi että kukaan ei olisi koskaan väkivaltainen ketään kohtaan.
Nämä katupatrullit ovat vain pienen rajatun natsijoukon jonkinlainen mielenosoitus ja siten siihen suhtautunee koko suomalainen opissa sivistynyt
kansakin. Katunatsit tullaan nauramaan ulos toreilta jos sinne päivänvalossa
edes kehtaavat turpeita,ajatusvapaita ja noloja nuppejaan käydä esittelemään :)
-Miehen malli on aivan toisaalla kuin ruikuttavan uroksen tyhjässä päässä.
Ehkäpä näiltä alatason poikasilta puuttuukin juur isän malli,ovat het mamman-
poikia äksyluonteineen. Eiks jep te syrjäytyneet introvertit?
Ehkä tässä haetaan vähän hameväenkin suosiota portsarimaisella käytöksellä. Kyllä sillä luulis ainakin jonkin verran pesää irtoavan.
Katupartioita saatava huomattavasti enemmän liikenteeseen....Suomalaiset kaupungit ja kylät turvallisiksi kulkea...siihen auttaa vain katupartiot tällä hetkellä!
Suvakit itkevät kun matut eivät saakkaan enää raiskailla ja muuten häiritä naisia keskustoissa katupartioiden takia. Oksettavaa logiikkaa.
Suomen järkimiehet: Koska on tullut kaikenlaista lokaa katupartioinninkin niskaan ja muutenkin suomalaisten miesten päälle, niin suosittelen ettette tee yhtään mitään. Paitsi suojelette omianne tietysti. Vaikka yksikin tuntematon nainen apua huutaisi, sanokaa vain: soita poliisille.
Antakaa noiden maahantunkeutuneiden riehua kaupoissa, kaduilla, naisten ja lasten kimpussa. Pelastakaa vaan omanne. Muuta ei ole tehtävissä, kun alkavat taas nämä sössöt haukkumaan, eiköhän kohta presidentti sano partioistakin jotain, ainahan se pyrkii kansalaisia mollaaman.
Joten: Älkää suojelko näitä kommarikansalaisia, paskat saa vain palkakseen siitä.
Mikä on matu?
Matu on karvainen usein tumma, tai tummahko , joka sisältää, Hih ,kuppa, tubi, loisia, matoja kyrpä. Jo jota suvakit tykkää sisäänsä...
En ota kantaa, mutta jos minua ( olen nainen) joku uhkaisi kadulla väkivallalla, minulle olisi aivan sama kuka minua puolustaisi ja olisin yhtä kiitollinen kaikenlaisille auttajille. Olen humanisti. Todellinen humanisti on mielestäni sellainen, joka ei tuomitse jos& kun ei todellista syytä ole toteen näytetty. Jos vaikka entiset väkivaltarikolliset haluavat oikeasti kerrankin elämässään tehdä jotakin hyvää, jos tarkoitus todella on tehdä hyviä tekoja ilman alhaisia poliittisia vihamotiiveja, en suosittelisi ketään teilaamaan heidän sellaisten haluaan olla kunnollisia. Sekin olisi omahyväisyyttä. Toisaalta kuitenkin ymmärrän ihmisten pelon katupartioita kohtaan, koska osalla vaikuttaa olevan kieroutuneen oloisia ja pelottaviakin asenteita myös oman maansa erimielisiä kohtaan, asenteistaan muslimeja kohtaan nyt puhumattakaan. Turvattomuuden tunne kuitenkin on kasvanut ihmisillä, ja sitä myös ääriliikkeet käyttävät hyväksi. En ole niin tyhmä, etten käsittäisi tätä foorumia lukevan ja tänne kirjoittavan pääosin ne, joiden mielestä vaan rajat pitäisi äkkiä vetää kiinni ja varmaan mieluiten kaikki ulkomaalaiset(?) saada pois maasta - itse en ole sellainen, enkä ole koskaan kokenut edes väkivallan uhkaa Suomessa ulkomaalaisten taholta. Jos jotakin mietin, niin millähän maailman perusteella nämä "katupartiot" sitten oikein erottelevat ihmisiä. Naama ei kerro mitään siitä, kuka on turvapaikanhakija ja kuka ulkomaalaiselta vaan näyttävä vaikka nelkytvuotta maassa asunut nettoveronmaksaja - jos kerran sitäkin käsitettä taloudellista rakenteellista erottelevaa väkivaltaa pitäisi käyttää typerään ihmisten erotteluun.
Muistakaa, että valtaosalla Suomen kansasta ei ole mitään erityistä mielipidettä koko maahanmuuttoasiaan. Minulla ainakaan ei ole. Järki-ihmiset kaikki tietää, että Suomi yksin ja itse ei ole voinut tähän pakolaiskriisiin suuremmin vaikuttaa. Turha tilanteesta on syytellä ainakaan rasistien toimesta poliittista vasemmistoa ja pilkkatermeillä "suvakki" tavallisia hyväntahtoisia ihmisiä.