Tuulivoimaloiden matalataajuinen melupäästö on vakava ongelma
Viime vuosina Suomeen on pystytetty ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita. Voimaloiden koon äkillisen kasvun myötä ovat myös voimaloiden aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyneet. Harva tuulivoimaloiden rakentamisesta kuullut ymmärsi pari vuotta sitten, kuinka suurista laitoksista edes puhutaan. Tilanne on ollut uusi myös virkamiehille ja kuntapäättäjille, eikä päätösten seurauksia ole osattu pelätä. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat useiden hankepaikkakuntien jääviysongelmat. Voimaloita on kaavoitettu päättävissä asemissa olevien henkilöiden omistamille maa-alueille ja näin pyritty edesauttamaan hankkeiden toteutumista. Ne henkilöt, jotka ahneuksissaan ovat tällaiseen sortuneet, eivät ollenkaan ole ymmärtäneet, millaisen asian kanssa ovat tekemisissä. Ei ole osattu ajatella, millainen kuohunta syntyy, kun voimaloista alkaakin ilmaantua terveyshaittoja, ja ihmiset joutuvat jättämään kotejaan.
Ennakko-odotuksista huolimatta on havaittu, että positiivisia vaikutuksia tuulivoimapaikkakunnille ei voimaloista juuri muodostu. Odotukset syntyvistä työpaikoista ja positiivista talousvaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi. Sen sijaan merialueille suunniteltujen voimaloiden sijoittamisesta maa-alueille aivan liian lähelle asutusta on havaittu syntyvän runsaasti haittavaikutuksia. Puheissa ”johonkin kauas metsään” rakennettavat voimalat hallitsevatkin nyt maisemaa melu- ja välkehaittaa aiheuttaen. Metsää ja muuta luontoa katosi nostokenttien, tiepohjien ja voimalinjojen alle yllättävän suuret määrät. Kuin varkain voimalat toivat mukanaan myös rakennusrajoituksia ja jäävaaraa. Kuitenkin ylivoimaisesti vakavin tuulivoimaloista aiheutuva haittavaikutus on matalataajuinen paineaaltoilu eli ns. infraäänimelu.
Infraäänimelulla tarkoitetaan taajuustasossa kuulokynnyksen alapuolella tapahtuvaa paineaaltoilua, jota syntyy, kun tuulivoimalan jättikokoinen siipi ohittaa voimalan rungon. Tuulen suuntaan taipunut siipi tärähtää äkillisesti, kun ilmamassa puristuu siiven ja rungon väliin. Siipi toimii tilanteessa kuin kitaran kieli, jota sormen sijasta näpäyttääkin voimalan runko. Siipi värähtelee, kunnes jälleen ohittaa rungon ja sama voimakas paineisku syntyy uudelleen. Luonnollisesti jokainen voimalan siipi käyttäytyy samalla tavalla ja paineiskuja syntyy isoilla voimaloilla noin 1,6 sekunnin välein. Paineiskut selittävät mm. oudot korvatuntemukset ja lepakkojen kuolemat tuulivoimaloiden lähialueilla. Matalasta taajuudesta ja pitkistä aallonpituuksista johtuen eri voimaloiden synnyttämien paineiskujen amplitudit summautuvat helposti toisiinsa ja tämä pahentaa ilmiön vaikutuksia entisestään. Edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi paineaaltoilu vaimenee erittäin hitaasti ja leviää hämmästyttävän voimakkaana kymmenien kilometrin etäisyydelle voimaloista.
Infraäänialtistuksen tiedetään aiheuttavan erilaisia terveyshaittoja. Haittojen muodostuminen ja vakavuus riippuu altistuksen voimakkuudesta ja kestosta.
Ennennäkemättömän suuret tuulivoimalat aiheuttavat aiempaa voimakkaampaa infraääntä ja samalla vaurioittavat elimistöä lyhyemmässä ajassa. Kuulo- ja tasapainoelimistön infraäänialtistus johtaa nopeasti muun muassa erilaisiin korvaoireisiin, huimaukseen ja pahoinvointiin. Tuuliolosuhteiden mukaan vaihtelevat kiputuntemukset muun muassa päässä, lihaksissa ja nivelissä ovat myös tyypillisiä infraäänialtistuksen aiheuttamia oireita. Lyhyellä aikavälillä vaarallisimpia ovat sydänoireet, joiden on raportoitu johtaneen jopa kuolemantapauksiin. Tuulivoimatoimijat haluavat tietysti kieltää kaikenlaiset terveyshaitat, koska voimaloihin on investoitu isot summat ja toiminta on taloudellisesti toimijoille erittäin kannattavaa.
Koska asia on äärimmäisen vakava, tulisi uudet tuulivoimahankkeet keskeyttää ja nykyiset voimalat pysäyttää lisävahinkojen estämiseksi.
Viime vuosina Suomeen on pystytetty ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita. Voimaloiden koon äkillisen kasvun myötä ovat myös voimaloiden aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyneet. Harva tuulivoimaloiden rakentamisesta kuullut ymmärsi pari vuotta sitten, kuinka suurista laitoksista edes puhutaan. Tilanne on ollut uusi myös virkamiehille ja kuntapäättäjille, eikä päätösten seurauksia ole osattu pelätä. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat useiden hankepaikkakuntien jääviysongelmat. Voimaloita on kaavoitettu päättävissä asemissa olevien henkilöiden omistamille maa-alueille ja näin pyritty edesauttamaan hankkeiden toteutumista. Ne henkilöt, jotka ahneuksissaan ovat tällaiseen sortuneet, eivät ollenkaan ole ymmärtäneet, millaisen asian kanssa ovat tekemisissä. Ei ole osattu ajatella, millainen kuohunta syntyy, kun voimaloista alkaakin ilmaantua terveyshaittoja, ja ihmiset joutuvat jättämään kotejaan.
Ennakko-odotuksista huolimatta on havaittu, että positiivisia vaikutuksia tuulivoimapaikkakunnille ei voimaloista juuri muodostu. Odotukset syntyvistä työpaikoista ja positiivista talousvaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi. Sen sijaan merialueille suunniteltujen voimaloiden sijoittamisesta maa-alueille aivan liian lähelle asutusta on havaittu syntyvän runsaasti haittavaikutuksia. Puheissa ”johonkin kauas metsään” rakennettavat voimalat hallitsevatkin nyt maisemaa melu- ja välkehaittaa aiheuttaen. Metsää ja muuta luontoa katosi nostokenttien, tiepohjien ja voimalinjojen alle yllättävän suuret määrät. Kuin varkain voimalat toivat mukanaan myös rakennusrajoituksia ja jäävaaraa. Kuitenkin ylivoimaisesti vakavin tuulivoimaloista aiheutuva haittavaikutus on matalataajuinen paineaaltoilu eli ns. infraäänimelu.
Infraäänimelulla tarkoitetaan taajuustasossa kuulokynnyksen alapuolella tapahtuvaa paineaaltoilua, jota syntyy, kun tuulivoimalan jättikokoinen siipi ohittaa voimalan rungon. Tuulen suuntaan taipunut siipi tärähtää äkillisesti, kun ilmamassa puristuu siiven ja rungon väliin. Siipi toimii tilanteessa kuin kitaran kieli, jota sormen sijasta näpäyttääkin voimalan runko. Siipi värähtelee, kunnes jälleen ohittaa rungon ja sama voimakas paineisku syntyy uudelleen. Luonnollisesti jokainen voimalan siipi käyttäytyy samalla tavalla ja paineiskuja syntyy isoilla voimaloilla noin 1,6 sekunnin välein. Paineiskut selittävät mm. oudot korvatuntemukset ja lepakkojen kuolemat tuulivoimaloiden lähialueilla. Matalasta taajuudesta ja pitkistä aallonpituuksista johtuen eri voimaloiden synnyttämien paineiskujen amplitudit summautuvat helposti toisiinsa ja tämä pahentaa ilmiön vaikutuksia entisestään. Edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi paineaaltoilu vaimenee erittäin hitaasti ja leviää hämmästyttävän voimakkaana kymmenien kilometrin etäisyydelle voimaloista.
Infraäänialtistuksen tiedetään aiheuttavan erilaisia terveyshaittoja. Haittojen muodostuminen ja vakavuus riippuu altistuksen voimakkuudesta ja kestosta.
Ennennäkemättömän suuret tuulivoimalat aiheuttavat aiempaa voimakkaampaa infraääntä ja samalla vaurioittavat elimistöä lyhyemmässä ajassa. Kuulo- ja tasapainoelimistön infraäänialtistus johtaa nopeasti muun muassa erilaisiin korvaoireisiin, huimaukseen ja pahoinvointiin. Tuuliolosuhteiden mukaan vaihtelevat kiputuntemukset muun muassa päässä, lihaksissa ja nivelissä ovat myös tyypillisiä infraäänialtistuksen aiheuttamia oireita. Lyhyellä aikavälillä vaarallisimpia ovat sydänoireet, joiden on raportoitu johtaneen jopa kuolemantapauksiin. Tuulivoimatoimijat haluavat tietysti kieltää kaikenlaiset terveyshaitat, koska voimaloihin on investoitu isot summat ja toiminta on taloudellisesti toimijoille erittäin kannattavaa.
Koska asia on äärimmäisen vakava, tulisi uudet tuulivoimahankkeet keskeyttää ja nykyiset voimalat pysäyttää lisävahinkojen estämiseksi.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Tuulivoimaloiden haitoista kärsivät ovat perustaneet satoja järjestöjä ympäri maailmaa. Mm. Saksassa, Ruotsissa ja Tanskassa ovat tuulivoimalat aiheuttaneet pahoja ongelmia. On pelkkää propagandaa, ettei maailmalla kärsittäisi tuulivoimaloiden melupäästön aiheuttamista terveyshaitoista. Kuitenkin Suomessa on rakennettu merialueille suunniteltuja ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita maa-alueille lähelle asutusta. Suomeen nyt rakennettavat voimalat ovat karkeasti neljä kertaa isompia, kuin voimalat keskimäärin näissä em. maissa. Voimaloiden koon kasvaessa matalataajuinen melupäästö ja paineaaltoilu lisääntyy dramaattisesti. Jos esim. Tanskassa vakavien terveyshaittojen syntymiseen tarvittiin vuoden mittainen altistus, syntyy Suomessa vastaavat terveyshaitat parissa kuukaudessa.
Tuulivoimaloiden aiheuttama infraäänipäästö on vakava ongelma. Asian tulo julkisuuteen aiheuttaa paniikkia tuulivoimaa rakentavilla ja kannattavilla tahoilla. Siellä tiedetään, että asian selvitessä tuulivoimarakentaminen Suomessa loppuu kuin seinään. Myöskään viranomaiset, joiden hankkeita on pitänyt valvoa, eivät haluaisi asiaa myöntää. Kuka nyt haluaisi olla vastuussa terveyshaitoista ja siitä, että perheet ovat joutuneet jättämään kotejaan? Siksi ko. tahot yrittävät vain laittaa koko homman läskiksi. Kaikki asiallinen keskustelu terveyshaitoista pyritään leimaamaan hörhöilyksi, kateellisuudeksi, nuppivaivoiksi tai vaikka ydinvoima- tai öljyteollisuuden salajuoneksi.
Olen keskustellut tuulivoimalan vieressä asuvan kanssa, eikä kyseinen henkilö ole huomannut mitään sairautta itsessään. Jos näin on että altistus melulle tekee tätä niin tässä tapauksessa viiden vuoden altistuminen ei sitä ole tehnyt, asuu vieläkin samassa paikassa. Eikä aio pois muuttaa.
Asia ei ole niin yksinkertainen, että kysymys olisi pelkästä etäisyydestä tuulivoimalaan. Tuulivoimalan pitää olla ensinnäkin riittävän iso, jotta se tuottaa infraääntä. Ei pidä sekoittaa jotain kW-luokan vipperöitä 3-5 MW:n voimaloihin.
Viisi vuotta sitten ei vielä rakennettu nykyisen kokoluokan tuulivoimaloita, joten sekoitat asioita ja luultavasti teet sen tarkoituksella...
Altistumisaika ja ns. lepotaukojen tiheys vaikuttaa sairastumiseen ratkaisevasti. Jos ihminen käy esim. päivittäin päästöalueen ulkopuolella töissä, niin oireiden puhkeamiseen saattaa mennä paljon enemmän aikaa, kuin sellaisella ihmisellä, joka elää jatkuvasti päästöalueella. Myös ilmansuunta ja sijainti yleensäkin vaikuttaa merkittävästi.
Ei ihminen kaikkia sairauksia itse huomaakaan. Jotkut huomaavat mutta eivät välitä. Esimerkkinä palstaa terrorisoiva supo-kaunainen.
Juu olen huomannut. Olen nähnyt muutaman you tube videon tältä kyseiseltä henkilöltä tai niin luulen. Esiintyy artolauri nimellä, en viitsi edes kommentoida näitä Videoita.
ilmansuunnalla on tosi suuri merkitys haittojen syntymiseen ja yleensä siihen, että myllyjen ääni häiritsee. Koska vallitseva tuulensuunta on lännestä, niin esim. myllyn eteläpuolen asukas ei välttämättä edes huomaa myllyn ääntä, kun itäpuolen asukas kärsii siitä.
Kun selaa tuulivoimayritysten rahoittamia tutkimuksia, joissa myllyjen lähiasukkaita on haastateltu, niin voi hyvin huomata, että tutkimuskohteet ja haastateltavat on valittu ns. sopivasti, eikä eniten haitoista kärsiviä yleensä ole haastateltu lainkaan. Valitettavasti tuulivoimamelusta ei velä ole juuri lainkaan tutkimustietoa, jossa ei tuulivoimayrityksillä olisi jossain muodossa näpit mukana. Mm. lukuisa joukko yliopistojen professoreita on mukana tuulivoimabisneksessä, joka on minusta hyvin arvelluttava tilanne. Voiko henkilö, joka hyötyy tuulivoimasta taloudellisesti olla tutkijoiden taustajoukoissa? - Ilmeisesti maailman vähiten korruptoituneessa maassa, Suomessa voi!
Ovat isompia juu ja näin ollen ääni tasot ovat isommat.
Ahaa. Nyt ymmärrän tuulivoimalan lapa aiheuttaa paineiskun rungon kohdalla jota sanotaan infraääneksi. Tämä taas vaikuttaa tasapaino elimen korvassa, voi tuntea itsensä merisairaaksi. Just sain tuttavalta viestin että on ollut tälläisia tuntemuksia.
Juuri tämä tuulivoimalan siipien aiheuttama paineaaltoilu on tuulivoimarakentamisen suurin ongelma. Valtavalla vauhdilla etenevä siipi tärähtää voimakkaasti ohittaessaan voimalan rungon. Samalla siiven mukana kulkeva ilmamassa törmää voimalan runkoon. Tämä on tuulivoimaloiden rakenteellinen ominaisuus, jota ei voi lapakulmilla tai muilla säädöillä poistaa.
Warmwool on ilmeisesti aerodynamiikan asiantuntija?
Jos ilma kulkisi siiven mukana kuvailemallasi tavalla olisi siiven ympärillä tyyntä kulkeehan siipi ja ilma likipitäen samaa nopeutta, eikö? Kuinka ihmeessä siipi tuottaa mitään energiaa, kun se tulee nimenomaan ilman virtauksesta siiven ympärillä :D Sulla oli mahtava selostus jossa ei sitten ollut mitään pohjaa!
Siipi edetessään häiritsee ilmavirtausta siis tuulta, myös mastolla on oma alueensa jota tuuli joutuu kiertämään. Noiden häiriöi kohtien osuminensa toisiinsa aiheuttaa melua tai puutosta äänessä. Harmi kun rakenteiden muoto on yhtenevä, jos roottori ei olisi keskellä mastoa vaan sivussa tai lavat olisi kaartuvat, tuota ongelmaa ei niin havaittaisiin koska lapa ei kerralla ylittäisi maston kohtaa vaan aina eri osa siipeä olisi leikkauskohdassa. Voimalan akselin jatkaminen 20m poistaisi ongelman, ristikkorakenne masto myös auttaisi. Mutta jostakin syystä melua on noissakin ristikkorakenteisissa jolloin syynä ei aina ole maston ja lavan häiriöalueiden kohtaaminen. Tavaraa liikkuu ilmassa siitä kyllä ääntä lähtee.
Warmwool on signaalinkäsittelyn asiantuntija, joka tietää enemmän painemittareista ja Matlabista, kuin potkureista tai aerodynamiikasta.
Siiven ohittaessa voimalan rungon syntyy voimakas paineisku. Tämä tapahtuu suurilla voimaloilla noin 1,6 sekunnin välein. Tämä ilmiö johtuu ainakin siiven taipumisesta ja tärähtämisestä. Ilmiö on ainakin osittain havaittavissa myös visuaalisesti. https://www.youtube.com/watch?v=8KdprUBu9mQ
Jos airfoil osaat kuvata tämä ilmiön sanallisesti paremmin, niin ole hyvä ja tee se. Kysymys on kuitenkin vakavasta ongelmasta, joka kaipaisi vähintäänkin ripeää selvittämistä. Useita perheitä on jo joutunut jättämään kotinsa kyseisen ilmiön vuoksi. Jos ymmärrät ilmiön ja siiven käyttäytymisen ko. tilanteessa, niin ymmärrät varmasti myös asian vakavuuden.
Airfoil taustaa. Olen yrittäjä ja monissa tuotteissani on potkuri. mutta en siltikään ole asiantuntija. Mutta koitan olla todella objektiivinen. Minusta tuulivoima on tdella hyvä asia. mutta harmi että se ei ole toimitus varma juuri kun energiaa eniten tarvitaan. ja asuessani sisämaassa tuulet liian heikkoja edes itsetehdyille myllyille, vaikka olen väkertänyt 6m pitkän lavan ihan koe mielessä.
Katsoin tuon Youtuben.. harmikseni en huomannut sitä taipumaa selkeästi, kai siis ollenkaan. Siksikin epäselvä tuo video. Itse pitäisi päästä näkemään omin silmin. Sivukuvassakin valaistus muuttuu ohitushetkellä niin paljon että se sotkee.
Mutta mastohan tekee tuulelle estettä ja lavan tullessa tyynempään ilmaan toki taipuma vähenee. Lapa taas tekee kärkipyörrettä ilmavirtaan se pyörteinen ilma läpäisee tornin alueen muuttaen hieman siksi myös äänimaisemaa.
Jos torni tekee ilmaan häiriötä tekee tuulimylly myös ilmaan melkoisen häiriön jolloin osa tuulesta kiertää myllyn. Yllättävän väljästi ne pitää rakentaa siitä syystä.
joskus olin tuuleisllä säällä myymässä lippuja autokisoihin ja huomasin kuinka tuulenpuuska lähestyi ja toi lunta tullessaa, pari lipunmyyja jutteli siinä ja se puuska (tuulen mukana tuleva lumi) jakaantu ja kiersi yllättävän kaukaa tyypit, vaikka heillä oli jalat suunnilleen tuulta kohti.. Ihmettelin että kyllä siinä välistä olisi mahtunut. Oivallus tää,, Ilma kiertää helposti
Nyt ei pidä mitenkään sekoittaa pientuulivoimalaa yli 3MW:n jättiläisiin.
Tuskin ketään häiritsee kesämökin pienet vipperät tai paikallisen pelle-pelottoman viritykset, vaan ongelmat syntyvät jopa 230metriä korkeista teollisuuslaitoksista.
Monet asiaan perehtymättömät ihmettelevät puhetta haitoista, mutta erehtyvät luullessaan, että puhe on pienistä maksimissaan kymmeniä metrejä korkeista voimaloista.
Monet kärsivät oireista, mutta eivät osaa yhdistää niitä tuulivoimaloihin.
Ja monet niistä, jotka tietävät oireiden aiheuttajan, eivät uskalla puhua aiheesta, koska pelkäävät leimaantumista.
"Viime vuosina Suomeen on pystytetty ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita. Voimaloiden koon äkillisen kasvun myötä ovat myös voimaloiden aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyneet. Harva tuulivoimaloiden rakentamisesta kuullut ymmärsi pari vuotta sitten, kuinka suurista laitoksista edes puhutaan."
Harva vieläkään tajuaa, että kuinka valtavia voimaloita suomeen nykyisin rakennetaan. Ja aivan asutuksen kupeeseen. Turha verrata mihinkään saksan tai tanskan pikkumyllyihin.
On tosiaan hiukka eri kokoluokkaa nykyset myllyt ko muutama vuos sitten.
Kauheen kokosia härveleitä.
Kaikki tuulivoimahankkeita koskevat selvitykset on tehty, jotta hankkeet voitaisiin toteuttaa. Niiden ainoa tarkoitus on hankkeen käynnistäminen. Ketään ei oikeasti kiinnosta vaikutukset. Pääasia, että syöttötariffi saadaan virtaamaan ja konsulteille palkkiot maksettua.
Selvitykset tehdään mahdollisimman kevyesti, jotta päästään mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Nopeasti tarkasteltuna selvitykset saattavat näyttää vakuuttavilta, mutta tarkemmin luettuna huomaa, ettei maankäyttö- ja rakennuslain vaatimukset riittävistä selvityksistä täyty alkuunkaan.
Voimaloiden suurin vaikutus, eli matalataajuinen terveyshaittoja aiheuttava melupäästö on selvityksistä kokonaan jätetty pois, koska sen huomioiminen estäisi voimaloiden rakentamisen maa-alueille.
Juuri näin myös meillä.
Paikallisten asukkaiden hyvinvointi ei kiinnostanut kaavoittajaa yhtään. Vain tuulivoimayhtiön toimittama materiaali kelpasi ja myös kaavaan tehtyhin valituksiin taisi vastata tuulivoimayhtiön palkkaama konsultti.
Kunta ulkoisti käytännössä kaiken yhdelle ja samalle toimijalle. Tuli halvaksi, mutta lopputulos on juuri sen näköinen kuin pukki olisi ollut kaalimaan vartijana.
Niin jos mitataan melua laitetaan ilmaisin päälle ja mitataan. Ei siinä kohtaa erotella taajuuksia. koska korkein melu peittää matalat. Jos ihminen ei kuule, miten voisi olla haittaakaan.
En tarkoita etteikö haittaa voisi olla.
Mutta aikaisemmin ei tarvinnut taajuuksia erotella, nyt ollaan viisampia.
ilmeisesti Luhangassa on ollut meluhaittaa.
Jostakin syystä meluhaitta ja negatiiviset vaikutukset menee paljolti sen mukaan halusiko myllyjä alueelle vai ei.? Joka taas viittaa enemmän psygolokisiin vaikutuksiin, kuin todellisiin vaikutuksiin.
No muutaman vuoden jälkeen ollaan viisampia kunhan on muutama tutkimus tehty ja KAIKKI vaikutukset huomioitu, myös psygolokiset.
Toi Hongiston ja kumppaneiden (Tuuliwatin tilauksesta) lanseeraama Nocebo-ilmiö, eli oireiden johtuminen asenteista on täyttä skeidaa! Ilmeisesti myös TTL:lla huomasivat asian, kun ko. työryhmä ei enää laitoksen palveluksessa ole.
Laboratorio-olosuhteissa on todettu infraäänialtistuksen mm. tuhoavan sydänsoluja. Painemittareilla ja sydänsoluilla ei ole ennakkoasenteita.
Täältä löytyy TVKY:n taannoin aiheesta julkaisema raportti
http://tvky.info/tiedostot/infra_aani.pdf
Täältä voi katsella ja fiilistellä toisten kärsimystä:
http://areena.yle.fi/1-3084875?autoplay=true
Viranomaiset eivät tunnusta ongelmaa ja tuulivoimatoimijat hyödyntävät härskisti porsaanreiän lainsäädännössä.
Tuulivoiman kannattajat pyrkivät vaikenemaan infraäänimelusta ja terveyshaitoista. Vaikea perustella onnetonta sähköntuotantomenetelmää, kun se häätää ihmiset kodeistaan.
Sairauksien hoito tulee kalliiksi kunnalle sekä yrityksille. Yksi poissaolopäivä maksaa työnantajalle 300 - 350 €.
Tuulivoimarakentaminen on nykyisellään myös taloudellinen katastrofi kunnille ja yrityksille.
"Tuulivoimaloiden melu tiedetään kuitenkin laadultaan hyvin häiritseväksi, ja sen on raportoitu aiheuttavan ainakin univaikeuksia ja stressiä, sanoo johtava tutkija Timo Lanki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ympäristöterveyden osastolta.
Melu tuulivoimalan lähellä on liikennemelun tasoa, mutta häiritsevämpää. Se johtuu äänen jaksoittaisuudesta, joka tulee lapojen suhahduksista ja toisaalta matalista taajuuksista, Lanki selittää."
http://yle.fi/uutiset/tuulivoimalan_suhahtelun_ja_kuminan_terveyshaittoja_ei_tunneta/6445374
STY ja kumppanit vetoavat, ettei infraäänestä ole haittaa, koska infraääntä esiintyy myös luonnossa. Esim. tuulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset tuottavat infraääntä. Käsitykseni mukaan em. asiat ovat ihmisen terveydelle erittäin haitallisia.
Tarkoittaako STY, että tuulivoimarakentaminen on yhtä fataalia, kuin tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset?
STY:n mukaan myös monet ihmisen valmistamat laitteet tuottavat infraääntä. Mainittuina ovat mm. räjäytykset ja lentokoneiden yliäänipamaukset.
Räjäytyksiä ja lentokoneiden yliäänipamauksia on rajoitettu voimakkaasti. Ilmeisesti STY:n mielestä olisi ok, jos asuinalueilla saisi räjäytellä ja lennellä yli äänennopeuden rajoituksetta, kun kerran tuulivoimarakentaminenkin pitäisi sallia?
STY myös toteaa, että infraäänestä on haittaa vain silloin, kun kuulo- tai havaintokynnys ylitetään.
Näin juuri tapahtuu parhaillaankin ympäri Suomea. Miksi voimaloita ei pysäytetä?
Suosittelisin kaikkia lukemaan vaikka wikipediasta, että mitä infraääni oikein tarkoittaa. Lähtökohtaisesti se tarkoittaa ääntä, joka alittaa taajuustasossa ihmisen kuulokynnyksen, eli ihminen ei sitä kuulee.
Tuulivoimaloiden tapauksessa infraäänipäästöllä tarkoitetaan siipien pyörimisliikkeen aiheuttamaan matalataajuista paineaaltoilua, jota ihminen ei kuule. Tämän infraäänipäästön tiedetään kuitenkin aiheuttavan ihmisille vakavia terveysoireita.
Saksalaiset protestoivat tuulivoimaloiden huonoa sijoittamista vastaan. Videolla mies mm. kertoo yrittäneensä myydä taloaan jo viiden vuoden ajan puolella hintaa, mutta se ei mene kaupaksi tuulivoimaloiden läheisyyden takia.
https://www.youtube.com/watch?v=f0o8kaRFTw0#t=71
Tästä voi tsiikailla, että kuinka tuollainen tuuliturbiini palaa:
https://www.youtube.com/watch?v=dW1bQziKVUQ
Saattaa aiheuttaa jonkinlaista terveyshaittaa, jos alkaa kesäkuivalla palamaan ja samalla palaa poroksi, vaikka muutama tuhat neliökilometriä.
Ei tuossa filmissä myllyt paljoa melua, myllyjen ääni hukkuu tausta meluun miltei kokonaan.
Hyvin paloi, romua tuli.
Siinä esitettiin ainoa tilanne, jossa tuulimylly aiheuttaa CO2-päästöjä. Ydinvoimalathan aiheuttaa niitä ihan normaalitoiminnassakin, tai vielä ennen valmistumistakin, kuten OL3
"Jos ilma kulkisi siiven mukana kuvailemallasi tavalla olisi siiven ympärillä tyyntä kulkeehan siipi ja ilma likipitäen samaa nopeutta, eikö?"
Eikös tuulivoimalan siipien kärkien kehänopeus ole paljonkin enemmän kuin tuulen nopeus ?
Tuulivoima sopii paremmin pienimuotoiseen energian tuottamiseen, kuin megaluokan
kokoisilla myllyillä tehtäväksi.
Hajautetut , monipuoliset ja kotimaiset energiaratkaisut olisi muutenkin parhaiten sopivia varsinkin harvaan asutettuun Suomeen.
Ydinvoimakin kalleutensa lisäksi liian häiriöherkkä, terveydelle ja luonnolle vaarallinen.
Ydinvoiman terveyshaittoja tänne vertailtavaksi
https://www.google.com/search?q=chernobyl fukushima children mutation&biw=1212&bih=549&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiG-d-p99fJAhWI8XIKHZZAAtsQ_AUIBigB
Taitaa stuxnet taas levittää mutanttipornoaan.
Pelottaako sinua nuo ydinvoiman selvästi näkyvät terveyshaitat? Ehkä ne kaikki ei johdu ydinvoimasta, mutta jonkinlaisen aavistuksen niiden laadusta saa nimenomaan eri sähköntuotantomuotojen terveyshaittojen vertailuun.
Oletko täysin varma, etteikö tuulivoima voisi aiheuttaa linkkisi kaltaisia mutaatioita? Kai olet se selvillä, että infraäänimelu on ihmisten terveydelle kovin haitallista? Ydinvoimala säteilee merkittävästi ympäristöönsä vain onnettomuustilanteissa, jotka toki ovat kauheita. Tuulivoimalat levittämät matalataajuista paineaaltoilua ympäristöönsä todella laajalle alueelle aina pyöriessään.
Tuulivoimarakentaminen on yksinkertaisesti tyhmää. Tuulivoimalat aiheuttavat vakavia terveyshaittoja matalataajuisella melupäästöllään. Valosaaste häiritsee asukkaita ja eläimistöä. Syöttötariffi kuormittaa kohtuuttomasti valtiota ja veronmaksajia. Tuulivoimaloiden sattumasähkö vain sekoittaa sähkömarkkinoita ja lisää mm. vesivoimaloiden ohijuoksutusta alassäätötilanteissa. Ulkomainen turbiinivalmistaja vie koko investoinnista 70-80%. Tuulivoima työllistää lähinnä ulkomailla. Tuulivoimarakentaminen vain lisää CO2-päästöjä. Haittavaikutukset jäävät kohdepaikkakunnalle, mutta raha valuu ulos.
Tuulivoimaloiden aiheuttamista terveysongelmista on raportoitu kiihtyvällä tahdilla. Kevät tuo tullessaan tuulia, jotka lisäävät voimaloiden tuotantoa ja matalataajuista melupäästöä. Melupäästön lisääntyminen johtaa paheneviin terveysongelmiin ja pakottaa lisää perheitä muuttamaan kotoaan.
Tilanne on alkanut eskaloitua pohjanmaalla.
Sydän- ja korvaoireita on ilmaantunut entistä enemmän.
Myös karjaan ja turkiseläimiin kohdistuneista haittavaikutuksista on tullut tietoja.
Tuntuu siltä, etteivät tuulivoiman kannattajat ole lainkaan ymmärtäneet, kuinka iso voimaloiden aiheuttama melupäästö on. Kuullun äänen alueellakin päästö on huomattava. Esim. 4,5 MW:n Gamesan melupäästö on valmistajankin mukaan yli 110 dB. Tuollaisilla melutasoilla ei tarvitse puhua mistään kuiskauksista. Ääneen vaikuttavat paljon sääolosuhteet, kuuntelupaikka ja voimalaitoksen käyttöaste. Nopea vierailu kohteessa ei kerro koko totuutta.
Edellä mainittua paljon pahempi juttu on kuitenkin taajuustasossa kuulokynnyksen alittava matalataajuinen paineaaltoilu, eli ns. infraäänimelu. Tätä voimakasta paineaaltoilua syntyy erityisesti siiven ohittaessa voimalan rungon. Matalan taajuutensa vuoksi infraäänimelu kulkeutuu voimakkaana monia kilometrejä lähes vaimentumatta. Tutkimusten perusteella infraäänen tiedetään aiheuttavan vakavia terveyshaittoja. Pitkäaikainen altistus johtaa väistämättä erilaisiin sairauksiin. Monet ihmiset ovat jo nyt joutuneet jättämään kotinsa terveyshaittojen vuoksi.
Meluongelma on ollut tiedossa jo vuosia, mutta siitä on vaiettu, koska ottamalla infraäänet mukaan kaavoitusvaiheen tarkasteluun, ei voimaloita voitaisi maa-alueille rakentaa. Kovassa kilpajuoksussa syöttötariffin piiriin on terveyshaitat kylmän viileästi sivuutettu.