Kiina sakkaa - talos hyytyy maapallolla - Suomi?

Nyt olisi meille kaikkein tärkeintä, että valtiomme olisi velaton. Voisimme elvyttää ja pärjätä myös kylmällä. Ruplan kurssi saavutti heikoimman tasonsa koskaan. Börssit laskevat hurjaa vauhtia. Kohta nosusevat korot. Mitä mahdollisuuksia jää meille jättivelkamme hoitamiseksi? Talvivaaran lopettaminen, Outokummun lopettaminen, tuulivoimatukien lopettaminen, maataloustukien lopettaminen, ..... Ehdotuksia tähän reippaasti lisää, tarvitaan yli 10 miljardin säästöt vuotta kohti, vähintäinkin!
38110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Velatonta valtiota ei ole olemassakaan ja Suomi on yksi vähiten velkaantuneista.
Suomi on niiden neljän EU-maan joukossa, joiden rahoitusvarat ovat suuremmat kuin velat. Suomen julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat suhteessa bruttokansantuotteeseen olivat EU-maiden suurimmat

http://nyt.fi/a1305939911233

Äänestä
  • Jos lapsesi ovat tulevaisuudessa veronmaksajia tulevat kiroamaan sinut helvettiin. Mikään itsetarkoitus ei ole ollut viimeisten vuosien aikana elää velaksi kun on ollut hurja korkeasuhdanne, jota ei enää nähdä. Vain velat korkoineen jäävät valtiollemme.

    Äänestä

  • Lapseni ovat veronmaksajia jo nyt. Valtion velanhoitoa tärkeämpää on saada ihmiset töihin ja maksamaan veroja valtiolle sen sijaan, että valtio joutuu työttömyyskorvauksilla elättämään heitä. Valtionvelka ei ole sama asia kuin yksityisen kansalaisen velka, valtio voi verotulojen kasvaessa maksaa velkaaansa pois aivan eritavoin kuin tavallinen kansalainen.

    Äänestä

  • Kusettajakepuli kirjoitti:

    Lapseni ovat veronmaksajia jo nyt. Valtion velanhoitoa tärkeämpää on saada ihmiset töihin ja maksamaan veroja valtiolle sen sijaan, että valtio joutuu työttömyyskorvauksilla elättämään heitä. Valtionvelka ei ole sama asia kuin yksityisen kansalaisen velka, valtio voi verotulojen kasvaessa maksaa velkaaansa pois aivan eritavoin kuin tavallinen kansalainen.

    Niin omatkin lapseni ovat työssä ja ovat vieläpä hyvätuloisia. Myös heidän puolisonsa. Mutta olen onnellinen heidän puolestaan ja surullinen niin monen työttömäksi joutuneiden puolesta. Työpaikka ei ole itsestään selvyys ja siitä ei saisi syyllistää työttömiä, jotka ovat joutuneet työttömiksi firmojen tehostamis- ja organisaatio muutosten vuoksi, tai lisääntyvien vuusioiden takia. Lapsillani on ollut työläisvanhempien taustasta huolimatta, kiitos SDP:n käydä kouluja ja hankkia yliopistotutkinto ja edetä urillaan, MUTTA epävarmojen aikojen kasvaessa ei opiskelut, ahkeruus tai osaaminen yksin riitä ja työpaikka ei ole itsestään selvyys ja irtisanominen voi tulla kenelle tahansa.

    Äänestä

  • Kusettajakepuli kirjoitti:

    Lapseni ovat veronmaksajia jo nyt. Valtion velanhoitoa tärkeämpää on saada ihmiset töihin ja maksamaan veroja valtiolle sen sijaan, että valtio joutuu työttömyyskorvauksilla elättämään heitä. Valtionvelka ei ole sama asia kuin yksityisen kansalaisen velka, valtio voi verotulojen kasvaessa maksaa velkaaansa pois aivan eritavoin kuin tavallinen kansalainen.

    vaikka kreikan valtiota ja kuinka hyvin sillä menee kun se makselee yletöntä velkaansa pois. Niin helppoa se valtiolle on.

    Äänestä

  • Suomella on piiiitkä matka Kreikaksi, Suomi on EU ja euroalueen neljänneksi vähävelkaisin maa.

    Äänestä

  • Kusettajakepuli kirjoitti:

    Suomella on piiiitkä matka Kreikaksi, Suomi on EU ja euroalueen neljänneksi vähävelkaisin maa.

    Suomen velanottotahti suhteessa bkt:hen kasvaa eu:n nopeinta tahtia ja tulevaisuuden näkymä on yksi eu:n huonoimpia.

    Tähän näkymään nähden suomen valtion velan ottoa on ehdottomasti vähennettävä talouskasvusta tai sen puutteesta riippumatta.

    Jos näin ei tehdä niin se sinun piiiiitkä matka kreikaksi ei ole kuin 10:n vuoden mittainen.

    Äänestä

lainojenkin korot pomppaavat viiteen prosenttiin, alkaa suomipässienkin naama sinertämään. Velanhoitokulut ovat sitä luokkaa...

Äänestä

Ei se kepuloiset Suomi nouse eläkeläiset ryöstämällä, vaikka Sipilä luulee!

Äänestä

Kotimainen kysyntä ja ostovoiman säilyminen pieni-ja keskituloisilla olisi nyt tässä tilanteessa parasta lääkettä velkaantumisen taittamiseksi. Paniikkia tulisi nyt välttää, joilla siihen ei ole välitöntä syytä, sillä rahan tulisi kiertää, joka palvelee kotimaan markkinoita, työllisyyttä, yrityksiä, ja maan, sekä kuntien verotuloja.
Pahinta on luoda paniikkia, leikata edellämainittujen ostovoimaa, ja pilata tässä maailman taloudessa myös kotimaan markkinat.
Tärkeää on myös huolehtia ihmisten henkisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnista, työväestön jaksamisesta, perheiden ja työn yhteen sovittamisesta, tulevista työntekijöistä ja veronmaksajista, jotta työn tuottavuus, ja ihmisten terveys olisi paras mahdollinen. On lyhytnäköistä säästää tai leikata ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta, työnhyvinvoinnista, ja sairauspäivistä, sillä säästöt muuttuvat pitkässä juoksussa menoiksi.
Toisaalta on paljon merkittäviä mahdolllisuuksia leikata menoista, sen vaikuttamatta jaksamiseen tai hyvinvointiin, esim. firmojen työntekijöille järjestämät pippalot juomineen ja ohjelmineen, jotka on vaan omiaan lisäämään perheiden ongelmia mm. tunnetusti pikkujouluissa syntyneitä pettämistarinoita, jotka usein johtaa eroihin, ja ero ongelmat lisäävät työstä poissaoloja jne. Erot lisäävät taas sosiaali-ja terveysmenoja, toimeentulotukien kasvua, tukien lisääntyvää tarvetta jne.
Talouden tässä tilanteessa ollessa, leikkausten sijaan tulisi nostaa palkansaajien verotusta prosentin verran, silloin verotus tasaisi oikeudenmukaisemmin tuloja ja menoja ja se menisi maksukyvyn mukaan. Jos palkansaaja olisi yksinhuoltaja tai perheen ainoa palkansaaja niin hän/he saisivat vähennyksen verotukseen. Perusturvasta,.sairailta, opiskelijilta, pientä eläkettä saavilta tai työttömiltä leikkaaminen on hölmöläisten hommaa, sillä se heikentää kotimaista kysyntää, kotimaan markkinoita, lisää pitkässä juoksussa sairaahoidon menoja, lisää työkyvyttömyyttä, altistaa tapaturmille, jälkitaudeille, sydäntaudeille, lisäten ennenaikaisia kuolemia jne.

Äänestä

Ensimmäisenä asetamme Suomeen palkkakaton.
Poistamme johtajien saamat korkeat palkkiot.
Poistamme maataloustuen ja rupeamme verottamaan seisova pääomaa.
Eduskunta pienennetään 100 kansaedustajaan, Suomeen jätetään yksi vasemmistolainen, yksi porvaripuolue ja aiheettomat puolueet ja puoluetuet lakkautetaan.
Kuntien minikoko tulee olla vähintään 30.000 asukasta, muut kunnat pakko liitetään.
Suomalaiset velvoitetaan kantamaan yhdessä vastuuta.

Äänestä
  • Isoista palkkatuloista menee myös isot tuloverot ja niistä hyödymme me kaikki. Isoja palkkoja maksavat yksityiset firmat voivat sen tehdä myös jatkossa, Kuntien ja valtion palkkalistoilla olevien suurituloisten palkkoja sen sijaan voidaan leikata surutta ne rahat on poissa meiltä veronmaksajilta.

    Äänestä

Rahanjakopuolueita on Suomessa kolme. Ne ovat Kommarit, Sossut ja Talikkokommarit. Niin kauan kun niitä on niin meille otetaan lisää velkaa.

Äänestä
  • Kyllä tässä viievuosina velanotossa ovat kunnostautuneet ensisijaisesti porvarit Vanhanen/Kiviniemi ja Katainen/Stubb

    Äänestä

  • Niin ja tietysti Sipilä ainakin 5,3 miljardia tänä vuonna lisää velkaa

    Äänestä

  • Kusettajakepuli kirjoitti:

    Niin ja tietysti Sipilä ainakin 5,3 miljardia tänä vuonna lisää velkaa

    vasurit olisivat halituksessa, summa olisi lähempänä 8 miljardia.

    Äänestä

  • Kusettajakepuli kirjoitti:

    Vasureista en tiedä, demarit ainakin ottaisivat velkaa vähemmen kuin hallitus

    http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/sdp_vastalause-44216

    usko kyseisen budjetin toimivan, koska se perustuu 30 tuhannen uuden työpaikan luomiseen. Kukaan ei usko siihen ja sen takia vaihtoehtobudjetti ei ole uskottava.

    Äänestä

Suomi on muuttunut rajusti syksyn 2011 BKT:n notkahtamisen ja talouden syöksyn seurauksena.
Niitä ratkaisuja (Yhteiskuntasopimus, säästöt, sopeutukset, ym.) joita nykyinen hallitus on jo puoli vuotta yrittänyt tehdä, olisi pitänyt ehdottomasti tehdä jo vuonna 2011 syksyllä ja viimeistään 2012.

2011 syksyllä Suomen BKT lähti alenemaan, kun kaikkien muiden euromaiden BKT jatkoi nousuaan. (Kaikki muut euron jäsenmaat ovat tehneet talousreformeja ja säästöjä, palkan jäädytyksiä, eläkeiän nostoja,palkkojen alentamisia yms. toimia)

Velkamme määrä on jo ylittänyt 100 miljardia ja jatkaa karvamistaan hirmu vauhdilla.

Mikäli talouden korjaustoimet olisi tehty 2011, 2012 tai viimeistään 2013, olisi meillä nyt kymmeniä miljardeja pienempi velka ja taloutemme olisi samalla kasvu-uralla kun kaikissa muissa Euro-maissa. Monien euro-valuuttaa käyttävien maiden BKT kehittyy jopa 5-7% vuosivauhdiilla ja ne kykenevät pienentämään nyt velkojaan.

Jos Kiinan talous lähtee syöksyyn, ovat velkaantuvat ja velkaiset maat (kuten Suomi )
suurissa vaikeuksissa. (Kiitos vuosien 2011,2012,2013,14 ja 2015 valtiovarainministereille, jotka eivät halunneet kantaa vastuutaan vaan velkaannuttivat (täysin turhaan) Suomen kansantaloutta. Puolueista suurimmat syylliset ovat kaikki Kataiosen hallituksessa olleet puolueet ja erikoisesti taloudesta vastannut valtiovarainministeri puolue SDP)

Äänestä
  • Pääministerin ja pääministeripuolueen tarhdissa joutuvat myös muiden puolueiden valtionvaraministerit marssimaan. Virhe on tietystikin ollut se, että äärioikeistolainen demari Urpilainen yleensä vei demarit hallitukseen.

    Äänestä

  • Ei se mikään virhe Urpilaiselta ollut, hän teki aivan oikean ratkaisun muuten ei maahan olisi hallitusta saatu. Urpilaisen linja SDP.n peräsimessä oli etsiä uutta laajempaa kannatuspohjaa keskituloisista eikä sekään mielestäni ollut väärin. Kataisen ja Urpilaisen yhteistyö toimi hyvin ja päätöksiä saatiin aikaiseksi sadoittain vaikkakin suuret uudistukset kunta- ja sote törmäsivätkin perustuslakiin.
    Sopeutustoimiakin Kataisen hallitus teki lähes 6 miljardilla, joten se hallitus oli paljon mainettaan parempi ja huomattavasti parempi kuin nykyinen joka käy palkansaajan kimppuun.

    Äänestä

  • Et varmaan itsekkään usko omiin juttuihisi. Suomen talous heikentyi oleellisesti ja virheet tehtiin Keskustan pääministeri kaudella (Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi) Matti Vanhanen jätti uppoavan laivan kesken kauden, valtiovarainministerinä toimi tuolloin Jyrki Katainen.
    He myös EU:n kommisaari Olli Reheenin myötävaikutuksella päättivät Kreikan tukipaketeista. EU politiikka on enemmistöltään porvarillinen ja mm. Kreikan tukipakettien ehdoista ja Kreikan talouden kääntymisestä, noilla ehdoilla, parhaalla mahdollisella tavalla voidaan olla toista mieltä, kuten moni talousasiantuntija on kirjoittanut. EU porvarit ovat myös venäjäpakotteiden taustalla, ja siinä maamme on venäjää suurempi kärsijä, ja toimien vuoksi lisännyt työttömyyttä ja heikentänyt talouskasvua, vähentänyt verotuloja jne.
    Huomattakoon, että eläkerahastomme tuottavat joka minuutti enemmän, kuin maa samassa ajassa velkaantuu, joten ehkä taloutemme ei ole ihan niin huono kuin annetaan ymmärtää, varsinkin kun maallamme on varaa ottaa velkaa palkansaajien veronkevennyksiin, joka sotii pahasti oikeudentajua ja talouden velan oton määrän todellisuutta tai vakavuus astetta. Ei todellakaan voi olla tervettä jos velka huolettaa, niin tehdä lisävelkaa lisäten tuloja sinne missä se ei ole välttämätöntä ja heikentää samalla eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien ja sairaitten ostovoimaa , heikentäen kotimaista kysyntää ja lisäten kotimarkkoinoiden lamautumista ja työttömyyttä, jotka väistämättä lisäävät yhteiskuntamme kustannuksia.

    Äänestä

Rahan riistäjiä, keinottelioita, veronkiertäjiä, veropakolaisia, yli suuria palkkoja ( johtajat ,pankkirit, apteekkarit ynm.) ja yli suuria korvauksia ottavat (lakimiehet, lääkärit, isännöitsijät ynm.) Vakuutuslaitokset, ja Isojen teollisuuslaitosten Johtajien ahneudet ja heidän liian suuri vaikutus mahdollisuus ja neuvonantonsa päättäjille. Ahneus ja edellä mainittujen ryhmien muita suurempi ansiokehitys ovat syynä suuremmilta osin tähän talouskurjuuteen. Hyväveliverkostot jne. huolehtivat näiden eduista ja mahdollistavat kyseenalaiset toimet.
Tämä on mielipiteeni asioista ja meitä näin ajattelevia, on suuri ja yhä suureneva joukko.
Heidän poliittinen suuntautuminen ei varmasti ole kenellekkään yllätys, ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta he äänestävät porvareita.
Porvarit ovat nyt johtaneet putkeen 12 vuotta, ja tässä on lopputulos, joten eiköhän olisi syytä vaihtaa pääministeriksi SDP:n edustaja, he ovat ennenkin pelastaneet Suomen jamasta. Kansalaisten luottamus Hallitukseen on suurilta osin mennyt , eikä ihme sillä monet heistä on päässyt valtaan katteettomin lupauksin ja nuo kipeät leikkaukset pienituloisiin ja sairaisiin on monen oikeudentajun vastaista, riippumatta edes asemasta tai varallisuudesta.

Äänestä
  • Kyllähän SDP pääministeripuolueena toisi rauhan niin työmarkkinoille kuin yhteiskuntaankin ja se lienee paras tae sille, että Suomi nousee ylös siitä suosta mihin porvaripääministereiden johdolla on upottu.

    Äänestä

  • Kusettajakepuli kirjoitti:

    Kyllähän SDP pääministeripuolueena toisi rauhan niin työmarkkinoille kuin yhteiskuntaankin ja se lienee paras tae sille, että Suomi nousee ylös siitä suosta mihin porvaripääministereiden johdolla on upottu.

    käyttäminen poliittisen vallan kiristämiseen on suomen perustuslainvastaista ja tulee johtaa kyseisten järjestöjen hajottamiseen. Tämä pienenä muistutuksena suomen laista.

    Äänestä

  • AY-liikkeen kirjoitti:

    käyttäminen poliittisen vallan kiristämiseen on suomen perustuslainvastaista ja tulee johtaa kyseisten järjestöjen hajottamiseen. Tämä pienenä muistutuksena suomen laista.

    No nämäporvarihallituksethan eivät tuosta perustuslaista ole kovinkaan huolissaan olleet, heille se on sellaista sananahelinää.

    Äänestä

  • AY-liikkeen kirjoitti:

    käyttäminen poliittisen vallan kiristämiseen on suomen perustuslainvastaista ja tulee johtaa kyseisten järjestöjen hajottamiseen. Tämä pienenä muistutuksena suomen laista.

    Poliittinen lakko on laillinen toimenpide ja käytännössä palkansaajan ainoa käyttökelpoinen ase hallituksen provokaatioita vastaan.
    Ammattiliitto voi ryhtyä poliittiseen lakkoon esimerkiksi maan hallitusta vastaan ilman että se tuomitaan työtuomioistuimessa työrauhavelvoitteen rikkomisesta.

    Äänestä

  • Kusettajakepuli kirjoitti:

    Poliittinen lakko on laillinen toimenpide ja käytännössä palkansaajan ainoa käyttökelpoinen ase hallituksen provokaatioita vastaan.
    Ammattiliitto voi ryhtyä poliittiseen lakkoon esimerkiksi maan hallitusta vastaan ilman että se tuomitaan työtuomioistuimessa työrauhavelvoitteen rikkomisesta.

    ammattiyhdistysliikettä edes yritetään käyttää hallituksen kaatamiseen tulee sen johtaa kyseisten järjestöjen hajottamiseen.

    Protestoida tottakai saa, mutta mikäli ay-liike ei suostu hallituksen asettamiin muutoksiin tulee ay-liike hajottaa. Näin sanoo laki eikä siitä pääse mihinkään.

    Äänestä

  • Mutta_jos kirjoitti:

    hallituksen asettamat muutokset voidaan korvata, ei sitä mikään hallitus voi estää. Esim 30% lomarahasta pois voidaan korvata palkankorotuksella. Itseasiassa kaikki pakkolain kohdat johtavat palkankorotusvaatimuksiin ja mahdollisesti lakkoihin.

    Äänestä

  • Mutta_jos kirjoitti:

    ammattiyhdistysliikettä edes yritetään käyttää hallituksen kaatamiseen tulee sen johtaa kyseisten järjestöjen hajottamiseen.

    Protestoida tottakai saa, mutta mikäli ay-liike ei suostu hallituksen asettamiin muutoksiin tulee ay-liike hajottaa. Näin sanoo laki eikä siitä pääse mihinkään.

    Protesti kestää toki niin kauan että EK:lta tulee hallitukselle käsky perua pakkolait, näinhän se menee? Jokainen lakkopäivä maksaa EK:n mukaan 100 miljoonaa, montako sellaista päivää hallitus ja etenkin EK kestää?

    Äänestä

Valtion velattomuus ei ole mikään taikakeino. Tämän osoittaa hyvin Venäjän kurja taloudellinen tilanne. Venäjän valtio on velaton, mutta talous syöksyy öljyn hinnan alentuessa. Kysymys on tuotantorakenteen yksipuolisuudesta ja vanhakantaisesta teknologiasta. Venäjän tapauksessa suuri ongelma on myös lainsäädännön puutteen luoma epäluottamus ja korruptio.

Suomen taloudessa on myös samoja yksipuolisuuden ja vanhakantaisuuden ongelmia kuin Venäjälläkin varsinkin kun asiantilaa verrataan Ruotsiin. Markkinointikykymme on myös tunnetusti ruotsalaisia monta askelta jäljessä.

Tärkeintä olisi monipuolistaa teollista rakennettamme ja antaa luovan tuhon tehdä osittain tässä töitä. Eli pitää suosia sitä, mikä kannattaa markkinaehtoisesti ja välttää yritystoiminnan tukemista yhteiskunnan varoin. Tukeminen voi olla järkevää ehkä poikkeustoimena mutta mikään yritystoiminta ei saisi perustua jatkuvasti yhteiskunnan tukiin. Tässä kohdin siis lisää slush-maista näkökulmaa päätöksentekoon.

Elvytysvaraa on edelleenkin olemassa. Mutta elvytystä pitäisi suunnata vain sellaiseen, mikä on investointi tulevaisuuteen ja mikä pitää joka tapauksessa tehdä jossain vaiheessa. Hyvästä investoinnista käy esimerkkinä pääkaupunkiseudun kehärata, joka näyttäisi poikivan ympärilleen sekä liiketoiminta- että asuntorakentamista sen lisäksi, että se parantaa lentokenttäyhteyksiä.

Talouspolitiikan perustaksi pitäisi ottaa keskittämisen lisääminen. Edellisen hallituksen kuntarakenne- ja sotekaavailut olivat jo tie oikeaan suuntaan, mutta nykyinen hallitus on nämä vesittänyt. Hallituksen soteratkaisusta ja maakuntahallinto tulevat ilmeisesti nyt vain kasvattamaan menoja eikä vähentämään. Tämä on suorastaan järkyttävää. Ylipäänsä hajallaan asumista pitäisi diskriminoida niin pitkälle kuin mahdollista. Hajallaan asuminen tulee meille kaikille suomalaisille ylettömän kalliiksi.

Koulutuksesta ja sivistyksestä menestyvä maa kantaa aina huolta toisin kuin mitä tämä nykyinen hallitus tekee.

Näillä toimilla talous virkistyisi olennaisesti ja työttömyys lähtisi laskuun. Keinot ovat kyllä selvillä mutta poliittista tahtoa niiden läpiviemiseen puuttuu. Hallituksemme pääpuolue elää edelleen jossain 30-luvun peltomaisemissa. Mitäpä muuta agraaripuolueelta voisi odottaakaan.

Äänestä
  • Quote: Eli pitää suosia sitä, mikä kannattaa markkinaehtoisesti ja välttää yritystoiminnan tukemista yhteiskunnan varoin. Tukeminen voi olla järkevää ehkä poikkeustoimena mutta mikään yritystoiminta ei saisi perustua jatkuvasti yhteiskunnan tukiin.
    Unquote: Monesta asiasta samaa mieltä Mielipidepankin kanssa. Vaikkapa siitä, että pitää tukea sitä, mikä kannattaa eikä sitä mikä ainoataan syö pienentyviä pääomiamme.

    Me emme tässä maassa voi sille tosiasialle mitään, että kaikissa maissa tällä hetkellä pääoma keskyttyy kannattavan teollisuuden ympärille kasvukeskuksiin, eikä takamaille. Valtion rahanjako syrjäseuduille vain heikentää mahdollisuuksiamme pitää maaseutu elinvoimaisena. Lisäksi esimerkiksi Talvivaaran kaltaiset ikuisuustappiokehitelmät syövät varat niiltä, jotka rahoitusta todella kannattavasti käyttäisivät.

    Ja tämä sotehimmeli, jonka tavoitteeksi yht´äkkiä tulikin maakuntakepulaisten poliittinen vallanhimo veronmaksajan lisäriistämiseksi, kun piti yksinkertaistaa rakenteita niin monimutkastui. Verottajia onkin sitten tulevaisuudessa neljä: Kunta, Sotealue, Valtio ja Kirkko. Arvatkaapa kaksi kertaa laskeeko, vai nouseeko veroaste. Tämä saataa olla Kepun viimeisiä kostoja Suomen kansalle.

    Äänestä

  • Tuota tuota, oivalluksesi velattomuuden merkityksestä on juurikin näin. Mutta mutta. Tällä hetkellä ja jo tovin Suomen velkaantumistahti on ollut jos ei vallan progressiivista niin ainakun liki. 3 pääsyytä: 3) kansantalouden rakenteellinen vinouma, liikaa virkamiehiä suhteessa lisäarvoa tuottavaan toimintaan (pitkäkestoinen vaje), 2) paska tuuri maailmanpolitiikan temmellyksessä: Venäjänkauppa, Nokia, metsäteollisuusklusteri, 1) Vientiyritysten yhteiskuntavastuun romahdus (tästä ei ole paljon puhuttu). Kohta yksi on eräs pahimmista globalisaation mätäpaiseista, ehkäpä korostetusti juuri meidän yhteiskunnassamme.

    Muu osa kirjoitustasi on kiinnostavaa ja pitkälti olen samaa mieltä, mutta laiskana ihmisenä en nyty jaksa enempiä.

    Äänestä

  • old_profile_94582 kirjoitti:

    Tuota tuota, oivalluksesi velattomuuden merkityksestä on juurikin näin. Mutta mutta. Tällä hetkellä ja jo tovin Suomen velkaantumistahti on ollut jos ei vallan progressiivista niin ainakun liki. 3 pääsyytä: 3) kansantalouden rakenteellinen vinouma, liikaa virkamiehiä suhteessa lisäarvoa tuottavaan toimintaan (pitkäkestoinen vaje), 2) paska tuuri maailmanpolitiikan temmellyksessä: Venäjänkauppa, Nokia, metsäteollisuusklusteri, 1) Vientiyritysten yhteiskuntavastuun romahdus (tästä ei ole paljon puhuttu). Kohta yksi on eräs pahimmista globalisaation mätäpaiseista, ehkäpä korostetusti juuri meidän yhteiskunnassamme.

    Muu osa kirjoitustasi on kiinnostavaa ja pitkälti olen samaa mieltä, mutta laiskana ihmisenä en nyty jaksa enempiä.

    Unohdit kokonaan 5 000 miljoonan maataloustuet ja jättimäiset virheinvestoinnit viimeisen vuosikymmenen aikana. Huonontuvan taloudellisen tilan jatkuminen on myös varmistettu investoimalla huippukalliiseen ydinvoiman tuotantoon seuraavat kymmenet vuoden. Voi meitä poloisia.

    Äänestä

  • old_profile_94582 kirjoitti:

    Tuota tuota, oivalluksesi velattomuuden merkityksestä on juurikin näin. Mutta mutta. Tällä hetkellä ja jo tovin Suomen velkaantumistahti on ollut jos ei vallan progressiivista niin ainakun liki. 3 pääsyytä: 3) kansantalouden rakenteellinen vinouma, liikaa virkamiehiä suhteessa lisäarvoa tuottavaan toimintaan (pitkäkestoinen vaje), 2) paska tuuri maailmanpolitiikan temmellyksessä: Venäjänkauppa, Nokia, metsäteollisuusklusteri, 1) Vientiyritysten yhteiskuntavastuun romahdus (tästä ei ole paljon puhuttu). Kohta yksi on eräs pahimmista globalisaation mätäpaiseista, ehkäpä korostetusti juuri meidän yhteiskunnassamme.

    Muu osa kirjoitustasi on kiinnostavaa ja pitkälti olen samaa mieltä, mutta laiskana ihmisenä en nyty jaksa enempiä.

    Aloitan toisinpäin eli ykkösestä kolmoseen. Mutta ennen sitä itse velkaantumisvauhtiin. Sen progressiivisuus johtuu siitä, että korjaustoimet tulevat yleensä aina viipeellä. Nyt ne tulevat kyllä liian hitaasti. Kaikki alkoi Vanhasen II hallituksen virheellisestä taloustilannearviosta. Vanhasen hallitushan lähti ajatuksesta, että Suomella on jakovaraa. Sitten kun finanssikriisi iski, sen ajateltiin olevan vain väliaikainen ja Suomen taloutta elvytettiin. Rakenteellisiin ongelmiin havahduttiin vasta paljon myöhemmin. Kataisen hallituksen alku oli hyvä, kun tavoitteena oli korjata kuntarakenneongelma. Valitettavasti se meni täysin karille ja sote siinä mukana. Velkaantumisvauhti pitää katkaista, mutta sitäkin paljon tärkeämpää on saada talouden pyörät pyörimään. Velkaantuminen katkeasi sen ansiosta automaattisesti.

    1) Vientiyritysten yhteiskuntavastuun romahdus on minusta suhteettoman moittiva näkemys. Kysymys on globalisaatiosta kuten oikein oivallat, mutta yritykset reagoivat asiaan ainolla mahdollisella tavalla. Kyse on yritysten selviytymisestä. Samaan aikaan Saksan ja Ruotsin taloudet ovat pärjänneet. Niissäkin globalisaatio on aikaansaanut "yhteiskuntavastuuttomuutta", mutta samalla on korjattu globalisaation helmet. Näissä maissa ollaan vähemmän riippuvaisia suhdanteesta kuin Suomessa. Suuri suhdanneherkkýytemme johtuu liian yksipuolisesta teollisesta rakenteesta. Globalisoituneessa maailmassa läntisen maailman yritysten tulee olla ketteriä ja iskeä jokaiseen suhdannevaiheeseen. Suomi on vain investointitavaroiden suhdanteen varassa. Globalisoituneessa maailmassa myös Kiinan kotimarkkinakysyntä kasvaa. Tähän esim. Ruotsilla voi hyvinkin olla tuotevalikoimaa, mutta Suomella ei. Suomesta puuttuu kokonaisnäkemys taloudesta.

    2) Paska tuuri meillä on ollut. Siitä ei voi olla eri mieltä. Näistä Venäjä on ollut täysin meidän päätäntävaltamme ulkopuolella. Metsälkusterissa on puolestaan kyse ykköskohdassa mainitusta kapea-alaisuudesta. Ongelma ei ole niinkään metsäklusterin ylikapasiteettiongelma vaan se, että olemme liian riippuvaisia metsäteollisuudesta. Nokia taas oli Nokian oman johdon suurtöppäys. Se tehtiin jo ennen kuin Elop astui puikkoihin. Elop pelasti mitä pelastettavissa oli ja ansaitsi palkkansa. Microsoft antoikin hänelle kenkää havaittuaan, että Microsoft oli se, joka tuli kaupassa kusetetuksi. Nokian suomalaisen johdon suurmoka oli siinä, että tuotekehitys ei enää kiinnostanut. Apple meni ohi joka puolelta ja Samsung seurasi nopeasti peesissä. Nokialla oli kaikki eväät pitää markkinajohtoasema itsellään, jos johto olisi ollut ajan tasalla.

    3) Kansantalouden rakenteellinen ongelma ei ole siinä, että meillä olisi liikaa virkamiehiä. Ruotsissa on heitä Suomeakin enemmän eikä siinä ole mitään ongelmaa. On harhaista puhua virkamiehistä. Paljon selvempää olisi puhua julkisen sektorin toimista, jotka on jollain lailla tehtävä. Ei se muuta olennaisesti asiaa, onko suorittava porras sitten yksityinen vai julkinen. Julkisen sektorin toimijoiden valtaosa koostuu suorittavasta väestä, opettajista, sairaanhoitajista, lääkäreistä, päivähoitajista, kaavoitusinsinööreistä, poliiseista, sotilaista yms. Jos halutaan vähentää virkamiesten määrää, on huomattavasti rehellisempää sanoa silloin, että sairaanhoitajien, lääkärien, opettajien, poliisien, palomiesten ja sotilaiden määriä tulee vähentää. Sellainen puhe lisää selkeästi konkretian tasoa.

    Virkamiesten (julkisen sektorin) suuri määrä ei johdu siitä, että Suomessa olisi jotenkin ylisuuri julkinen sektori itsessään. Suuruuden tärkein yksittäinen syy on haja-asutus. Meillä on asukasta kohden nimenomaan ylisuuri julkinen sektori haja-asutusalueilla. Asutuskeskuksissa asia on ihan kunnossa ja kestää kansainvälisen vertailun. Kun puhutaan julkisen sektorin liian suuresta osuudesta, pitäisi oikeammin siis puhua hajallaan asumisen ongelmasta.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Jakovarasta puhuminen alkoi Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana.

    Silloin oppositiossa ollut Kokoomus teki mitä oppositiopuolueen kuuluukin, arvosteli hallituksen toimia, kritisoi muunmuassa ettei hallitus ole suitsinut tulloin voimakasta tuloerojen kasvua. Kokoomus lupasikin korjata pienipalkkaisten naisalojen ansiokehitystä tasa-arvo tupolla.

    Niissä vaaleissahan SDP tyri vaalimainontansa kun SAK:n ylensyöneet pamput esitettiin mainoksessa mässäämässä duunarin kustantamilla eväillä (vaikka tarkoitus oli ilmeisesti esittää jotain muuta)

    Jakovara oli vaalien alla termi, jonka suuruudesta ja käytöstä kiisteltiin. SDP vaati sitä käytettäväksi julkisten palveluiden paisuttamiseen, Kokoomus veronkevennyksiin, Keskusta pääosin valtion velan vähentämiseen. Lisäksi Kokoomuksella oli se julkisten alojen naisten palkkakuopan tasoittaminen.

    Kokoomus voitti vaalit ja lunasti lupauksensa. Veroja kevennettiin ja sairaanhoitajatkin saivat palkankorotuksensa, tosin lakkouhkausten ja joukkoirtisanoutumisten kautta. SDP:n mielestä naisten palkkoja ei olisi saanut nostaa, niinpä se masinoi SAK:n perinteisille miesaloille vastaavat ja jopa korkeammat palkkavaatimukset, ja sai AKT:n pysäyttämään viennin.

    Jakovarat olivat menneet eikä tasa-arvoakaan päästetty kohoamaan. Veroalen siivittämä kulutuskysynnän kasvu antoi illuusion hyvien aikojen jatkumisesta.

    Yritykset reagoivat nouseviin kustannuksiin (työvoimakulujen lisäksi mm. vihreiden läpiajamia energiaveroja, päästöoikeusmaksuja ym) siirtämällä tuotantoa halvan työvoiman ja vielä halvemman energian Aasiaan. Vihreät hurrasivat kun oli siirrytty teollisesta yhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi, pesemään toinen toistemme paitoja. Tehkööt Kiinassa kaiken muun, meillä kasvua tuo kahviloiden perustaminen.

    Maailman laajuisesti päästöt kasvoivat ja vihreät senkun hurrasivat. En ymmärrä miksi.

    Sitten tuli jenkeistä finanssikriisi. Ruotsi ja Saksa olivat onnistuneet nousukauden aikana helpottamaan yritysten sopeutumisedellytyksiä mm. veimällä työehtojen sopimisen yritystasolle. Suomi jäi jäykän työmarkkinakäytännön vagiksi silloin kun Saksa ja Ruotsi reagoivat finanssikriisin tuomaan taantumaan luomalla ns. halpatyöpaikkoja. Suomelle jäi vain elvytys, käytännössä valtion menojen lisääminen velkarahalla.

    Siihen se sitten jämähtikin. Emme ole saaneet jäykkää rakennetta muutettua. Velkaa otetaan vuosi vuodelta enemmän, työmarkkinapomot pysyy poteroissaa, AKT uhkaa seisauttaa viennin postimiesten vuoksi jne. Turhaakin turhempaa virkakuntaa ei kevennetä, sen sijaan paine laitetaan kunnille joissa lomautetaan opettajia, vähennetään hoitajia, päivähoidon rymiä kasvatetaan jne. Byrokraatit valtion hallinnossa saavat jatkaa kuin ei mitään, päinvastoin, keksivät mitä ihmeellisimpiä esteitä rakenteiden uusimiselle, kunnille laitetaan kaikki taloudellinen vastuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yli10miljardia kirjoitti:

Nyt olisi meille kaikkein tärkeintä, että valtiomme olisi velaton. Voisimme elvyttää ja pärjätä myös kylmällä. Ruplan kurssi saavutti heikoimman tasonsa koskaan. Börssit laskevat hurjaa vauhtia. Kohta nosusevat korot. Mitä mahdollisuuksia jää meille jättivelkamme hoitamiseksi? Talvivaaran lopettaminen, Outokummun lopettaminen, tuulivoimatukien lopettaminen, maataloustukien lopettaminen, ..... Ehdotuksia tähän reippaasti lisää, tarvitaan yli 10 miljardin säästöt vuotta kohti, vähintäinkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu