Kytät tiesivät loisten puuhista

Kytät tiesivät ählämiloisten puuhista Helsingissä uudenvuodenaattona mutta eivät varoittaneet ihmisiä. Asematunneliin ja kaupungin keskustaan oli kokoontunut yli 1000 Irakilaista paskanahkaa tarkoituksenaan käydän ihmisten kimppuun. Jokusten naisten ja tyttöjen kimppuun oli keritty käymään ja kytät olivat joutuneet pidättämään muutaman paskanahan. Miksi kytät eivät varoittaneet ihmisiä tuosta vaarasta, oliko käsky jättää varoittamatta tullut joltain politiikolta vai ylemmältä poliisijohdolta, se pitäisi nyt tutkia. Kun kyttiin ei voi enää luottaa yhtään niin tämäkin tapaus osoittaa että kuinka tärkeää ovat kansalaisten omat partiot turvallisuuden takaamiseksi.
1988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No jos noista ennakkoon tieto on niin kyllähän niistä pitäisi antaa varoitus kansalaisille julkisissa tiedotusvälineissä.

Äänestä
  • Korkealla riskillä eletään. Viranomaisten tiedoitukseen ei ole mitään luottamista.

    Luottamuksen voi menettää vain kerran ja viime syksyn aikana luottamus Suomen viranomaisiin on saanut monta kolausta.

    Onkohan tässäkään koko totuus, kun on se "monikulttuurin edistämistavoite".

    Ylivieskassa afrikkalaiset vaatii poliisin suojelua, kun joku on muka tehnyt perättömän rikosilmoituksen. Afrikkalaisille on kyllä poliisin suojelua tarjottu, mutta ei suomalaisille. Suomalaisia ei edes varoiteta vaarasta. prkl

    Äänestä

Tuostakin uhasta tiedotetaan viikko jälkikäteen. Ei sisäministeriötä kansalaisten, varsinkaan suomalaisten tyttöjen turvallisuus paina. Matujen suunnitelmana oli käydä nimenomaan naisten päälle.

Poliisi tiedottaa näin:
"
Yhtään ahdisteluyritystä ei tapahtuman aikana tullut poliisin tietoon, mutta jälkeenpäin on ilmoitettu kolmesta tapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus.

– Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin, sanoo apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki poliisin tiedotteessa."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452138159988.html

Vasta jälkikäteen hoksasivat, että naisia on ahdisteltu pitkin Helsinkiä. Suomineidot ovat aikalailla vapaata riistaa, vaikka he itse sanovatkin, että eivät halua suomalaismiehiltä mitään suojelua...

Äänestä

Samaa mieltä. Kansalaisten partiot tärkeitä, kuten myös varustautuminen ja valmistautuminen itsensä, läheistensä ja omaisuutensa puolustamiseen. Poliisilla ei ilmeisesti ole halua tai kykyä turvallisuuden takaamiseen.

Äänestä

Juuri näin, jos asioista täällä aletaan tiedottaa viikon/viikkojen viiveellä, haastetaan siinä suomalaisväestö omatoimiseen suojeluun.
Sekö näillä vatuloijilla ja heidän lakeijoillaan on tarkoitus, kun jäädään odottamaan, jotta tapahtuuko meilläkin jotain jännää, siitä turhia varoittelematta etukäteen?
Kyllä on mukavaa olla ytimessä kaulaa myöten, takkuutuksia ja vatulointia, pääasia, että kansa köyhtyy, maksaa ja on hiljaa, jollei kuorossa toista hallinnon propagandaa.

Tämäkö on tapa estää holtittomasta rajojen vuotamisesta johtuvaa vastustusta, olla hiljaa kuin kusi sukassa?

Äänestä

"KRP:n Elfgren valehteli törkeästi koko Suomelle!
Petteri Orpo (kok.) vahvistaa, että uudenvuodenaattona Kirkkonummella kiinni otetut turvapaikanhakijat olisivat yllyttäneet vastaavanlaiseen häirintään kuin Kölnissä Saksassa."

"KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgren ei vahvista tätä tietoa. Esitutkinta ei ole osoittanut mitään yhteyksiä Saksaan, Elfgren sanoo. Hän ei halua kertoa, yllättyikö Kölnin häirintätapauksista."

"Thomas Elfgren on tunnettu siitä, että hän adoptoi itselleen mustia poikia. "

http://mvlehti.net/2016/01/07/krpn-elfgren-valehteli-torkeasti-koko-suomelle/

Tämmöisiä nämä meidän virkamiehet on.

Äänestä

Menis Orpo laskemaan Köyliöön susia niin ois edes jotenkin hyödyks tälle yhteiskunnalle!

Äänestä

miksi poliisit estivät sipilän ja stubin unelman.tyttöjen rikastamisen.

Äänestä

KRP:n Thomas Elfgren tykkää pitää hauskaa mustien nuorten poikien kanssa, eipä silti kyllä moni suomalainen mies tykkää myös pitää hauskaa thaityttöjen kanssa.

Äänestä

Mites nää taas liittyykään Poriin?

Äänestä
  • Saat nähdä, niin tulee liittymään poriinkin vielä ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • vanhalumi kirjoitti:

    Saat nähdä, niin tulee liittymään poriinkin vielä ennemmin tai myöhemmin.

    Saattaa liittyä tohon kitisijään hyvällä tuurilla vielä jossain pusikossa, saa rikastusta takapuoleensa :D

    Äänestä

Mediaa ja tiettyja politikkoja pelottaa suomalaisten katupartiot, mutta ei nuorten tyttöjen ja lasten ahditelut, lääppiminen ja raiskaukset.

Mitä tehdä, kun esimerkiksi 20 matua käy pikkutytön kimppuun?

Poliisille et voi soittaa, kun kännykkä revitään käsistä eikä poliisi ehdi muutenkaan paikalle muilta kiireiltään koska heitakin on niin vähän, etteivät he pysty matujengeille mitään.

Toistaiseksi meitä suomalaisia on enemmistö, mutta vastassa on sekä matut, että osa suomalaisista. Joensuuussa on jo naiset varustautumassa katupartioita vastaan.

Kyllä tämä vaatii organisoitumista. 30000 matun armeijan hallitsemiseen tarvitaan vähintään 60-90 000 suomalaista. Taitaa olla kokonainen ikäluokka.

Äänestä

Tämänpäivän iltapäivälehdissä poliisin edustaja vihdoin myönsi että suomalaisiin naisiin sekä tyttöihin kohdistuneita seksuaalisia ahdistelutapauksia oli pääkaupunkiseudulla ollut uutenavuotena lukuisia, tekijät nimettiin Irakilaisiksi pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi.

Äänestä
  • Poliisin toiminta, varsinkin ennakkolta tapahtuva tiedustelutoiminta, on aivan kiitettävää. Se on kuitenkin ikävää, ettei kansalaisille tiedoteta etukäteen näistä vaaroista, että voisi pitää sitä etäisyyttä enemmänkin kuin käsivarrenmitan, mikä ohje on annettu Saksassa.
    Poliisi saa tietysti ohjeet korkeammalta taholta, joten hekään eivät voi tiedottaa vaaratilanteista, kuten varmaan haluaisivat. Se helpottaisi poliisin työtä jos ,kansalaiset voisivat myös varautua etukäteen.

    Äänestä

Poliisi toimi loistavasti kun ilmoitti jälkikäteen että tiedossa oli ollut etukäteen että pakolaiset suorittavat mahdollisia joukkosormittamisia sekä muita väkivaltaisia seksuaalirikoksia suomalaisille tytöille. Poliisi oli saanut johdoltaan taktiset ohjeet että nyt ei hötkyillä vaan katsotaan ensin mitä tapahtuu ja varoitetaan uhreja jälkikäteen, poliiseille pisteet 5/5.

Äänestä
  • Juu viikko kului miettiessä kunnes hoksattiin, että "hei me tiedettiin tää etukäteen".

    Kunnon reinikaisia, juu

    Äänestä

Kun hyysäriäpärä näkee valkoisen naisen tuskan ja pelon kun paskanahat fistaavat tätä niin se saa hyysäriäpärän hirvittävään seksuaaliseen hurmostilaan, hänen perseensä valuttaa kiimanesteitä kuin vesiränni vettä rankkasateella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuppari-Martti kirjoitti:

Kytät tiesivät ählämiloisten puuhista Helsingissä uudenvuodenaattona mutta eivät varoittaneet ihmisiä. Asematunneliin ja kaupungin keskustaan oli kokoontunut yli 1000 Irakilaista paskanahkaa tarkoituksenaan käydän ihmisten kimppuun. Jokusten naisten ja tyttöjen kimppuun oli keritty käymään ja kytät olivat joutuneet pidättämään muutaman paskanahan. Miksi kytät eivät varoittaneet ihmisiä tuosta vaarasta, oliko käsky jättää varoittamatta tullut joltain politiikolta vai ylemmältä poliisijohdolta, se pitäisi nyt tutkia. Kun kyttiin ei voi enää luottaa yhtään niin tämäkin tapaus osoittaa että kuinka tärkeää ovat kansalaisten omat partiot turvallisuuden takaamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu