kymmeniä vuosia tätä samaa rasismia täällä

27.5.2010

Joensuun 1990-luvun rasistinuoret painostivat toisiaan samankaltaisuuteen.

Rasismi oli joensuulaisnuorison keskuudessa yleistä 1990-luvun lopulla. Väitöskirjan mukaan rasistiset nuoret kokivat itsensä tavallisiksi nuoriksi, jotka arvostivat samankaltaisuutta ja hyväksyivät rasismin. Pohjois-Karjalan poliisin mukaan rasismi nostaa nyt päätään etenkin Lieksassa.

Joensuun pilottitakkiset skinit saivat viime vuosikymmenen puolivälissä paljon valtakunnallista julkisuutta. Vahingon- ja väkivallanteot johtivat lopulta johtoporukan vankilaan. Rasistiset nuorten piirit olivat kuitenkin laajempi porukka kaupungin nuorisotaloilla.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Sini Perho erittelee rasistisia teini-ikäisiä yhdistäneitä syitä perjantaina Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan.

- Piti hyväksyä kielteinen suhtautuminen erilaisuutta ja maahanmuuttajia kohtaan. Esimerkiksi rasistiset vitsit ja rasistinen väkivalta hyväksyttiin, Perho summaa.

Erilaisuuden ja muutosten vastustaminen koski Perhon mukaan jopa omaa nuorisotaloa.

- Ei haluttu, että nuorisotalo tai sen toiminta muuttuu. Ei haluttu esimerkiksi, että siitä tulee monikulttuurinen nuorisotalo, jossa käy monenlaisia nuoria.

Alakulttuureista hyväksyttävää oli olla skini tai rokkari.

http://yle.fi/uutiset/joensuun_1990-luvun_rasistinuoret_painostivat_toisiaan_samankaltaisuuteen/5570004

Lisää 2010 vuodelta alempana

Rasistinen rikollisuus lisääntynyt rajusti
Uusnatsit palasivat Joensuuhun

Poliisi kirjasi viime vuonna Joensuussa ja lähikunnissa 57 rasistista rikosta, kun vuonna 2008 niitä kirjattiin 14. Rikosten määrä kasvu näyttää jatkuvan kuluvan vuonnakin, sillä marraskuun alkuun mennessä rasistisia rikosilmoituksia oli kirjattu 51.

Tiedot käyvät ilmi Poliisiammattikorkeakoulun raportista Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2009.

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on nostanut rasististen tekojen selvittämisen ja torjunnan toimintansa painopisteeksi.

- Rasismiin pitää pystyä puuttumaan jo ennen kuin niistä tulee poliisiasioita. Kun poliisi puuttuu peliin ollaan jo tietyllä tavalla myöhässä, poliisilaitokselta tiedotetaan.

Pitkät perinteet

Joensuu tuli 90-luvulla tunnetuksi rasistisia rikoksia tekevistä uusnatseista. Tuolloin rasistisia rikoksia tehtiin useita kymmeniä vuosittain. Rikollisuus väheni 2000 luvulla, mutta on taas nostanut päätään. Raportin mukaan rasismin nousu alkoi pari vuotta sitten.

Pilottitakit, kaljut päät ja rasistinen toiminta sekä puhe palasi Joensuun seudulle vuonna 2008. Poliisi on saanut asiasta useita huolestuneita yhteydenottoja eri tahoilta.

Pohjois-Karjalan poliisi on huolestunut siitä, että lapset toistavat usein kotoa opittuja toimintatapoja. Joensuun seudulla on 90-luvun rasismivuosien jälkeen kehitetty ennaltaehkäisevää toimintaa kouluissa ja siellä missä nuoret liikkuvat.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010110312633275_uu.shtml
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei Joensuussa ollut lainkaan rasismia kun minä asuin siellä muutaman vuoden 1980 l. Lopussa ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rasismia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu