Saksan poliisi: Ulkomaalaistaustaiset ryhmät ahdistelivat naisia uudenvuodenyönä
Saksassa on noussut kohu uudenvuodenyön tapahtumista, kun jopa tuhat pieniin ryhmiin jakautunutta miestä ahdisteli naisia ja ryösti heiltä tavaroita. Tiistai-iltapäivään mennessä poliisi oli saanut jo 90 rikosilmoitusta, mutta uhreja saattaa olla enemmän.
Uudenvuoden ilotulitus Kölnin tuomiokirkon lähistöllä.
Uudenvuoden ilotulitus Kölnin tuomiokirkon lähistöllä 1. tammikuuta. Kuva: Maja Hitij / EPA
BERLIINI
Saksaa ravisuttaa joukkoryöstö- ja ahdisteluskandaali. Uudenvuodenyönä useat ulkomaalaistaustaiset miehet ahdistelivat naisia Kölnin rautatieaseman kupeessa.
Poliisiin mukaan mukana saattoi olla noin tuhat pieniin ryhmiin jakautunutta miestä, jotka piirittivät, ryöstivät ja jopa ahdistelivat naisia seksuaalisesti.
Vastaavia tapauksia on ilmoitettu myös Hampurissa ja Stuttgartissa, mutta ahdistelijoita oli vähemmän.
– Tämä on rikollisuutta aivan uudessa mittakaavassa, Kölnin poliisipäällikkö Wolfgang Albers sanoi tiedotustilaisuudessa.
Miehet ovat poliisin mukaan ulkonäkönsä perusteella kotoisin Pohjois-Afrikasta tai Lähi-idästä. He olivat kokoontuneet Kölnin valtavan tuomiokirkon lähistölle lähelle kaupungin päärautatieasemaa.
Myös yhden epäillyn raiskauksen selvittely jatkuu.
Tiistai-iltapäivään mennessä poliisi oli saanut 90 rikosilmoitusta. Uhrien määrä saattaa poliisin mukaan kuitenkin olla moninkertainen. Tähän mennessä viisi epäiltyä miestä on saatu kiinni.
Kölnin ylipormestari Henriette Reker järjestää tiistaina kriisikokouksen poliisin kanssa.
– Emme hyväksy täällä tällaista oikeudetonta tilaa, ylipormestari Reker sanoi.
Nordrhein-Westphalenin osavaltion sisäministeri Ralf Jäger on järkyttynyt tapahtuneesta.
– Emme hyväksy sitä, että pohjoisafrikkalaiset miesryhmät kokoontuvat sekä ahdistelevat ja nöyryyttävät puolustuskyvyttömiä naisia näin röyhkeällä tavalla, osavaltion sisäministeri Jäger sanoi.
Saksan oikeusministeri Heiko Maas sanoi Berliinissä tiistaina, että kaikki tekijät pitää saada kiinni ja oikeuden eteen.
Vaikka ryöstelyt ja ahdistelut tapahtuivat viime torstaina, poliisi tiedotti asiasta ensimmäisen kerran vasta maanantaina.
Juttua täydennetty klo 15.05: Poliisin saamien ilmoitusten määrä noussut 90:een.
LUE MYÖS
Germany shocked by Cologne New Year gang assaults on women BBC
German police search for 1,000 men after mass sexual assault in Cologne
Late Lapista. SSSS Ry!
UUTINEN HYYSÄ'REILLE !
3
61
Vastaukset 3
- kofkof
Eihän hyysärit tosiaan vielä tiedä, Merkelillekin tuli yllätyksenä.
- Halla-ahonäänestäjä7
epäily hyysännästä jne.
TUTKINTAPYYNTÖ EPÄILYSTÄ ETTÄ POLIISI VALEHTELEE JA HYYSÄÄ
VIRKA-ASEMAANSA HYVÄKSIKÄYTTÄEN
http://uutismaailma.com/krpn-ylikomisario-thomas-elfgrenista-tehty-kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle/
http://mvlehti.net/2016/01/07/thomas-elfgrenista-kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle/ - eimulla
Pohjois afrikkalaiset eivät missään nimessä saa kulkea joukoissa. Poliisien tehtävä on hajottaa rikollisten joukot, he elävät vielä viidakossa. Eivät villieläimetkään saa liikkua vapaana miksi sitten pohjoisafrikkalaiset jotka saavat aikaan enemmän tuhoa kuin hyeenalaumat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561