Lestadiolaiset on tuomittu ryhmänä lasten hyväksik

Maijan tarina ja Taivaan taimet ovat saaneet valtavasti mediahuomiota. Kirjojen väitteet on julkaistu lehdistössä pitkälti kritiikittä, ja mediakäsittely on saanut aikaan tyypillisen someajan keskustelun, jossa lestadiolaiset on tuomittu ryhmänä lasten hyväksikäyttäjiksi. Keskustelu on laskenut kynnystä syytösten esittämiseen, ja lestadiolaisalueella on liikkeellä valtavasti lestadiolaisiin liittyviä huhuja.

Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää.

Saan yhteyden mieheen marraskuussa 2014. Hän kieltäytyy ensin haastattelusta, mutta kun sanon, että olen kiinnostunut median toiminnasta tapauksen käsittelyssä, hän suostuu sanomaan jotakin.

”Silkkaa painajaista”, hän vastaa, kun kysyn millaisia viimeiset vuodet ovat olleet. ”Ihmiset ihmettelevät, miten pääni on kestänyt tällaista pyöritystä.”

Mies sanoo, että koko sinä aikana, jona Maijan tarinaa on käsitelty mediassa, mikään media ei ole kysynyt hänen kantaansa tai pyytänyt häneltä haastattelua. Hän olisi sanonut, että kirjan väitteet raiskauksista ovat perättömiä. Samaa mieltä ovat haastattelemani ihmiset samasta lestadiolaisyhteisöstä. Sanon miehelle, että en voi ottaa kantaa väitteiden todenperäisyyteen. Kysyn kuitenkin miehen kautta, haluaisivatko hänen perheenjäsenensä antaa haastattelua, mutta he eivät halua puhua toimittajalle. "He ovat joutuneet kärsimään tästä kohusta jo riittävästi", mies sanoo.

Mies sanoo, että kirja ei koskettanut vain häntä, vaan viilsi syvät haavat monien perheiden elämään. "Monille ihmisille on olemassa aika ennen Maijan tarinaa ja sen jälkeen."

Moni ajattelee, että jos Maijan tarina on totta, mies sai mitä ansaitsikin. Mutta onko se totta?

Maijan tarina voi tietenkin olla totta. Emme kuitenkaan voi tietää sitä varmuudella, sillä tarina on puhdasta subjektiivista kerrontaa. Se on kerronnan laji, jota laatumedia usein välttelee, sillä yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella.

Sain itse kuulla Maijan tarinasta ensimmäisen kerran vuonna 2013. Silloin minuun otti yhteyttä psykologi, joka oli lukenut kirjan, ja hän oli huolissaan kirjan viittauksista valemuistojen mahdollisuuteen. Maija kertoo esimerkiksi käyneensä hypnoterapiassa, ”jotta pääsisin traumojeni sisälle”. Maija kirjoittaa: ”Kokemukseni tulivat enemmän pintaan ja päivätajuntaan, jolloin pystyin työstämään asioita lisää ja ymmärtämään, miksi jotkin asiat herättivät minussa niin voimakkaita reaktioita. Samalla minulle tuli varmuus siitä, että asiat olivat oikeasti tapahtuneet.” Tämä katkelma viittaa erittäin voimakkaasti siihen, että Maijalle on uskoteltu traumojen voivan unohtua ja että ne voidaan sieltä jollakin tekniikalla palauttaa muistiin.

Toisessa otteessa Maija kertoo aloittaneensa silmänliike- eli EMDR-terapian. ”Näin kävin läpi kaikki pahimmat kokemani seksuaaliset väkivaltatilanteet. Yhdenkin tapauksen purkamiseen meni puoli vuotta, helppoa se ei ollut.”

Valemuistoproblematiikan historiaa tuntevalle nämä ovat huolestuttavia signaaleja. Hypnoterapia ja silmänliiketerapia sisältävät suuren riskin valemuistojen syntymisestä. Psykologiliiton asiantuntija kuvailee niitä väärissä käsissä "vaarallisiksi menetelmiksi".

Maijan tarinasta ilmenee, että Maijalla on ollut useita terapeutteja. Näistä suurin osa on varmasti päteviä, mutta selvitykseni nostavat esiin kaksi terapeuttia, jotka elättelevät epätieteellisiä käsityksiä traumasta ja muistin toiminnasta.

Ensimmäinen on ei-akateemiselta pohjalta toimiva kehoterapeutti, jonka toiminta on pitkälti samanlaista kuin Eeron tapauksen kehoterapeutilla. Haastattelemani henkilöt kertovat, että terapeutti tunnustelee kehoa, ja jos hän löytää jäykkyyksiä lantion tai alaselän alueelta, hän tulkitsee herkästi niiden johtuvan lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämäkin terapeutti puhuu lihasmuistista, jonne unohtuneet traumat tallentuvat...

http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350
1381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olet Jari Kaaro tietenkin älykkäänä ihmisenä jo vuoden sisään oppinut tunnistamaan nämä tuuliviirit, jotka ovat kierompia kuin onkimadot ja joihin ei edes luoti osu ;)

Näitä, aivottomia auktoriteettiongelmaisia (nyt Juntunen nojapuuna) joka-alan-asiantuntijoita ja totuutta halveksivia aivopestyjä henkisiä tyhjiöitä on vl-liikkeen siivellä pyörimässä noin satakunta (100 henkeä ) .

Nämä oikeasti eivät toivo sitä ettei Maijaa raiskattukaan. EGO vei voiton.

Lyhyesti totean, vaikka varmaan olet saanut kiitettävästi palautettakin, 100 % vanhoillislestadiolaisista tukee arvokasta työtäsi. Juntunenkin - tottakai, ilman muuta! Jos nyt tiedät Juntusen, tosin eihän se ole oleelista, ihminen vaan kuten Idakin, heh ;)

Kiitos vielä Jani Kaaro

Äänestä
  • Huvittavia nämä vaiheeseen jääneet, kirjoittavat
    kilometrin mittaisia täysin järjettömiä kirjeitä kotimaalehteen. Ikään kuin Kaarolla olisi joku oma intressi ja sitä olematonta vastaan taistelevat. Pitävät ikään kuin vastapuolena. Ääretöntä hulluutta. Kaarohan sivullisena kertoi sen mitä muut eivät ole kertoneet ja senkin taidolla! Siinä kaikki.

    Luin tuota Kotimaalehden pitkää kirjettä ehkä puoliväliin... Tuolla typerällä vastaavalla tavalla voi jankuttaa ihan mistä asiasta tahansa maan ja taivaan välillä. Tikusta voi siis kirjoittaa ja pisteistä ja pilkusta. Oikeastaan kirje ei liittynyt lainkaan Kaaron artikkeliin, vaan koko paskanjauhanta oli pilkkujen nussimisharjoitus. Ehkä sen verran liittyi Kaaron historialliseen artikkeliin, että siinä käytettiin samanlaisia kirjaimia ja välilyöntejä.

    Itseasiassa lopetin lukemisen siihen kun kesken kaiken purskahdin nauruun, aloin miettimään et minkähän näköinen "ruuneperi" mahtaa olla kirjoituskoneen takana, kun kirje ikinä lopu vaikka asiaa ei ole lainkaan :)

    Äänestä

  • nauruaSekaan kirjoitti:

    Huvittavia nämä vaiheeseen jääneet, kirjoittavat

    Kotimaan tasosta kertoo että päästivät ylipäänsä läpi sen mitäänsanomattoman ja äärettömän pitkän vatulointikirjeen.

    Äänestä

  • vatulaJabbasia kirjoitti:

    Kotimaan tasosta kertoo että päästivät ylipäänsä läpi sen mitäänsanomattoman ja äärettömän pitkän vatulointikirjeen.

    Mutta ei se ole ainoastaan se luonnollinen ylpeys, joka sekoittaa sen luonnollisen järjen, vaan myös huoruus tekee järjen niin sokeaksi, että yksi huora ei ymmärrä, että hänelle tulee viimein hätä huoruuden tähden. Juopumuksen himo tekee myös ihmisen järjen niin sokeaksi, että yksi juomari ei ymmärrä itse, että hän tulee köyhäksi juopumuksen kautta.

    Katso, tämä on se savu, joka nousee syvyyden kaivosta, nimittäin ne synnin himot, ja halut, jotka tulevat lihasta, jossa rietas on hallitsijana, ja se syvyyden kaivo on se maailmalllinen viisaus, joka panee semmoisia syntiä luvalliseksi. Kuu, eli luonnollinen järki, tulee viimein niin pimeäksi, ettei ihminen ymmärrä, kuinka hänen pitää elämän, että hän tulis aikaan tässä maailmassa.

    Mutta viimeisen ajan merkit näkyvät vielä tähdissä. Johannes näki ilmestyksessä monta tähteä putoavan taivaasta maan päälle, ja hän näki sen suuren lohikäärmeen pyrstöllänsä vetävän kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Tähtien kanssa ymmärretään hengelliset opettajat, jotka osottavat syntisille, mistä tie menee taivaaseen. Koska aurinko ei paista, eikä kuu anna yhtään valoa yksinäiselle matkamiehelle, kuinka hän saattais vaeltaa, jos ei olis joku tähti taivaan reunalla, joka osottaa hänelle sitä kurssia, jota myöten hänen pitää vaelluksensa ojentaman, ettei hän joutuisi peräti eksymään tässä pimeässä maailmassa. Parempi se on, jos yksikään tähti näkyy.

    Mutta jos nyt tähdet putoavat taivaasta maan päälle, jos hengelliset opettajat tulevat niin maailmallisiksi, että he rupeavat maailman turhuutta seuraamaan, mistäs pitää sanan kuulijat silloin saaman ojennusta? Jos hänen oppinsa olis vielä jonkunlainen, eli niin kuin Jumalan sanan jälkeen sopivainen, mutta hänen elämänsä olis sitä oppia vastaan sotivainen, niin eläisit sanankuulijat opettajan esimerkin jälkeen: olisit jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana; istuisit siivosti kirkossa ja tappelisit kirkon takana, siunaisit kirkossa ja tappelisit ja kiroaisit kirkon takana, itkisit kirkossa ja nauraisit kirkon takana, ja sanoisit: "Niinpä tekee pappiki, ilmanki se on oikein." Semmoinen elämä tulee seurakunnassa, koska hengelliset opettajat tulevat maailmallisiksi, se on, tähdet putoavat taivaasta.

    Valitettavasti on se suuri lohikäärme alkanut varsin kristikunnan alussa vetämään tähtiä taivaasta maan päälle. Ja Lutheruksen aikana oli hän visusti pudottanut kaikki tähdet taivaasta maan päälle. Eikä nytkään ole monta tähteä taivaassa, jotka ei ole pudonneet maan päälle. Juuri harva tähti näkyy nyt taivaan reunalla, jonka yksinäinen kulkija saattaa pitkällä silmällä nähdä. Mutta jos nekin harvat tähdet putoavat maan päälle, mistä pitää teidän saaman ojennusta, te köyhät matkamiehet, jotka yksinäisyydessä matkustain haette pimeydessä jotakuta merkkiä taivaasta, joka osottaa teille tien Betlehemiin?

    Rukoilkaat sitä suurta taivaan kuningasta, te taivaaseen matkustavaiset. Huoatkaat, te yksinäiset kulkijat ja rukoilkaat, ettei ne harvat tähdet, jotka näkyvät taivaan reunalla, ettei ne harvat tähdet, sanon minä, putoaisi maan päälle, ettekä joutuisi peräti pimeyteen ja eksyisitte pois kokonansa autuuden tieltä. Rukoilkaat, te yksinäiset kulkijat ja te köyhät matkamiehet, ettei lohikäärme pääsis niitä harvoja tähtiä vetämään pyrstöllänsä taivaasta maan päälle, jotka nyt osottavat teille tien autuuteen. Kuule valkeuden Isä köyhäin matkamiesten huokaus. Isä meidän jne.

    Äänestä

  • KaritanHäät kirjoitti:

    Järki näyttää olevan uskon vihollinen. Miksi?

    Koko peruslähtökohtasi on se, että jokin tietty uskovaisten ryhmä on joko ainoana koko maailman uskonnoliisista ryhmittymistä oikeassa tai ainakin enemmän oikeassa kuin muut. Tästä luonnollisesti seuraa se, että muut ovat enemmän tai vähemmän väärässä ja seuraukset ovat heidän kannaltaan ilmeisen synkät; Taivaspaikkahan siinä menee.

    Uskonnon pitäisi siis ilmeisesti muodostaa jonkinlainen saareke maailman muiden asioiden keskelle. Saareke, joka on ulkopuolella kriittisen tarkastelun, kommentoinnin ja arvioinnin & arvostelun. Uskon pitäisi olla asemassa, joka on kiveen valettu ja muuttumaton; kaikenlaisen tutkiskelun tavoittamattomissa.

    Jos Raamattu tai jokin muu pyhä kirja olisi sellaisessa asemassa, ettei ristiriitaisia tulkintoja olisi olemassa, kantasi olisi ymmärrettävä. Lisäksi, jos Raamatun alkuperä voitaisiin määritellä 100 % varmuudella jumalalliseksi, keskustelu päättyisi. Minkään teoksen julmalallista alkuperää ei ole kuitenkaan toistaiseksi kyetty varmistamaan; pikemminkin päinvastoin. Kun vaikkapa Uuden Testamentin taustoja objektiivisesti tutkitaan, herää monia kysymyksiä.

    Sinusta uskontoa ei kuitenkaan tule tutkia järkeä käyttäen. Miksi ei? Kiellätkö ihmiseltä inhimillisyyden, koska siitä järjen käytössä on kysymys? Jos meillä ei ole järkeä, mikään ei meitä erota eläimistä. Jos emme kykene näkemään vaihtoehtoja ja valitsemaan näiden välillä, mitä hyötyä järjestä on? Eikö itse uskontokin ainakin vanhoillislestadiolaisilla edellytä näitä valintoja?

    Mikäli ensimmäiset alkukantaisten uskontojen kannattajat olisivat olleet samallla kannalla, mitään nykyuskontoja ei olisi ikinä syntynyt. Me uskoisimme edelleen Aurinkoon, Kuuhun ja muihin luonnonilmiöihin, joita esi-isämme palvoivat. Kas uskonnotkinhan ovat nimittäin oikeasti kokeneet evoluutiota: alkukantaisista uskonnoista on edetty kohti monimutkaisempia jumaluuksia. Konkreettisista jumalista on siirrytty palvomaan jumalia, jotka eivät meille näy.

    Uskoon siis kuuluu ajatus siitä, ettei uskon asioita järjellä ratkota. Ymmärrän sen ajatuksen hyvin. Uskonnot vaikuttavat aina ihmisen psyyken tasolla ja on selvää, että kyseenalaistaminen on pahasta Sinunkin taustaryhmässä. On täysin psykologisesti ymmärrettävää, että eri tavoin uskovat leimataan pahoiksi ja heidän kohtalonsa hirveäksi. Uskontojen on annettava sekä keppiä että porkkanaa, vai mitä?

    Sinä tiietenkin kyseenalaistat psykologian TÄSSÄ tapauksessa. Uskontoa sillä ei pysty tutkimaan, mutta toivottavasti hyväksyt psykologian tieteenä ja apuna edes sairaiden ihmisten tapauksessa. Vai hyväksytkö? Onko usko ainoa apu vaikkapa jakomielitautisillekin? Vai huolehtiiko Jumala heistä? Ilman lääketiedettä?

    Uskovaisille rationaalinen ajattelu ja järki ovat siis asioita, joita voi joissakin asioissa käyttää ja hyödyntää, mutta uskon suhteen realiteetit on yhtäkkiä heitettävä narikkaan. Vanhoillislestadiolainen hyväksyy historian tutkijan tiedot vaikka Egyptin historiasta, mutta kun sama tutkija saa selville kristinuskon taustasta asioita, jotka eivät oppiin sovi, hän onkin väärässä! Näin yksinkertaista se on.

    Kun uskova on "tosissaan", aletaan käyttää termejä kuten "huoruus" tai "synti" tai peräti "sielunvihollinen". Niillä osoitetaan toisinajattelijoille heidän paikkansa. Jos oikein vakavaksi käy, heitetään peliin vielä käsite "Lopunajat". Silloin on tosi kyseessä! Synkkääkin synkempi kohtalo odottaa niitä karkureita, jotka pakenevat sääntöjä "maailmaan", eikö niin?

    Ja kuitenkin KAIKKI ihmiset elävät maailmassa. Uskonnolliset ryhmät vain haluavat korostaa omaa erilaisuuttaan ja muiden, ryhmään kuulumattomien ihmisten väärässä olemista kaikin mahdollisin tavoin. Sen sijaan, että Jeesuksen tavoin ymmärrettäisiin ihmisten erilaisuus ja hyväksyttäisiin erilaiset elämäntyylit ja keskityttäisiin uskoon, rakennetaan muureja tiukoilla säännöillä puhuen toisaalta pelkän uskon tärkeydestä. Ja kuitenkin vaaditaan pilvin pimein mitä erilaisimpia tekoja tai ainakin sitä, ettei tee tiettyjä asioita.

    Raamatun taakse piiloutuminen on pakoilua. Suuremmat auktoriteetit ovat tarpeen kun oma perustelukyky ei enää riitä perustelemaan niitä normeja, joita usko vaatii. Ja siinä vaiheessa, kun vaikkapa Raamattu ei ikivanhana aikansa ihmisten ajattelua kuvaavana teoksena enää pysty tukea antamaankaan, vaaditaan lukemaan rivien välistä ja tulkitsemaan. Ja kas, kyllähän tulkitsijoita aina löytyy!

    Äänestä

  • IlonaValonKoitto kirjoitti:

    Raamattu on Jumalan sanaa. Raamattu on uskon, opin ja elämän ylin ja ainoa lopullinen ohje. Jos jokin oppi ei pohjaudu Raamattuun, se on ihmisoppi, joka tulee hylätä.

    Mutta raamatullisuus ei tarkoita sitä, että esim. syntiä on vain se, mikä nimeltä mainiten kielletään Pyhässä Kirjassa. Raamattu ei suoraan kiellä esim. huumeiden käyttöä, ylinopeuden ajamista autolla, väkivaltaviihdettä tai pedofiliaa.

    Siksi tulee pohtia myös sitä, mikä on Raamatun Hengen vastaista. Kun Raamattua lukee rehellisesti ja Pyhän Hengen ohjaamana, voi muiden raamatunkohtien perusteella päätellä, mikä on Jumalan sanan selvä asenne kuhunkin ilmiöön.

    Äänestä

  • vlvlvlvlvlblvl kirjoitti:

    Sen sijaan tämä seuraava on totta. Uhrin kertomaa tällä forumilla.

    VAROITUS:

    Tämä voi aiheuttaa järkytyksen tunteita sekä uskovaisille, että myös muillekin, esim mahdollisesti palstalla joskus käyvälle helluntailaisellekin.

    Copyright alempaa:

    raiskattu ex-hellari 1.1.2014 18:08 ... Minua vuosia raiskannut helluntaimies vaipui aina aktin jälkeen polvirukoukseen sängyn viereen ja rukoili Jeesukselta ääneen "erehdystään" anteeksi. Joka kerta hän jossain vaiheessa kertoi, että nyt Jeesus vastasi, häntä ei enää syytetä taivaassa. Minulta hän ei pyytänyt anteeksi, haukkui vain huoraksi, ettei saisi "antaa" miehille, jos ei ole naimisissa. Sen sijaan helluntaimies vannotti, että jos minä Jeesukselta polvirukoiltua ja rukousyhteydssä anteeksisaatua syntiä alan muistella kenellekään, joudun tulimereen. Uskoin kaiken, pidin suuni visusti kiinni."

    Äänestä

  • JulmatHellarit kirjoitti:

    Huhhuh

    On se raakaa

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14047859/no----helluntailainen-quotherattelijaquot

    touhua

    Äänestä

Kyllä sitä lapsi tietää millon on raiskattu
Tyypillistä kieltää lapsen mielikuvituksena
Valemuisto hienompi nimitys mielikuvitukselle
Piiri pieni pyörii

Äänestä

Maailmaakoei tuomitse, jossa 100 kertaa enemmän tuollaIsta!Laestatiolaisllasiihyviin vähäpedofiliaa ja tehneet uskonpuhdistuksen tuossa asassa. Vl:läiset noudattavat Raamattua tuossakin asiassa, joka kieltää tuollaiset!
"Panettelijat eivät peri Jumalan Valtakuntaa!"UT

Äänestä
  • Täällä alhaalla helluntailainen melperi tekee epätoivoisesti täysillä töitä ettei lestadiolaisten ihanuus pääsisi palstalla voitolle :))))))))))))))

    Äänestä

  • helluntailainenPapukaija kirjoitti:

    Täällä alhaalla helluntailainen melperi tekee epätoivoisesti täysillä töitä ettei lestadiolaisten ihanuus pääsisi palstalla voitolle :))))))))))))))

    Ei aina välttämättä melperi. Itsellä tuli mieleeni palstan kolmas häirikkö, se joka esiintyy vl:nä ja käyttää nimimerkkiä "vl-mies".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

LöytöjäAlempaaCopyPaste kirjoitti:

Maijan tarina ja Taivaan taimet ovat saaneet valtavasti mediahuomiota. Kirjojen väitteet on julkaistu lehdistössä pitkälti kritiikittä, ja mediakäsittely on saanut aikaan tyypillisen someajan keskustelun, jossa lestadiolaiset on tuomittu ryhmänä lasten hyväksikäyttäjiksi. Keskustelu on laskenut kynnystä syytösten esittämiseen, ja lestadiolaisalueella on liikkeellä valtavasti lestadiolaisiin liittyviä huhuja.

Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää.

Saan yhteyden mieheen marraskuussa 2014. Hän kieltäytyy ensin haastattelusta, mutta kun sanon, että olen kiinnostunut median toiminnasta tapauksen käsittelyssä, hän suostuu sanomaan jotakin.

”Silkkaa painajaista”, hän vastaa, kun kysyn millaisia viimeiset vuodet ovat olleet. ”Ihmiset ihmettelevät, miten pääni on kestänyt tällaista pyöritystä.”

Mies sanoo, että koko sinä aikana, jona Maijan tarinaa on käsitelty mediassa, mikään media ei ole kysynyt hänen kantaansa tai pyytänyt häneltä haastattelua. Hän olisi sanonut, että kirjan väitteet raiskauksista ovat perättömiä. Samaa mieltä ovat haastattelemani ihmiset samasta lestadiolaisyhteisöstä. Sanon miehelle, että en voi ottaa kantaa väitteiden todenperäisyyteen. Kysyn kuitenkin miehen kautta, haluaisivatko hänen perheenjäsenensä antaa haastattelua, mutta he eivät halua puhua toimittajalle. "He ovat joutuneet kärsimään tästä kohusta jo riittävästi", mies sanoo.

Mies sanoo, että kirja ei koskettanut vain häntä, vaan viilsi syvät haavat monien perheiden elämään. "Monille ihmisille on olemassa aika ennen Maijan tarinaa ja sen jälkeen."

Moni ajattelee, että jos Maijan tarina on totta, mies sai mitä ansaitsikin. Mutta onko se totta?

Maijan tarina voi tietenkin olla totta. Emme kuitenkaan voi tietää sitä varmuudella, sillä tarina on puhdasta subjektiivista kerrontaa. Se on kerronnan laji, jota laatumedia usein välttelee, sillä yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella.

Sain itse kuulla Maijan tarinasta ensimmäisen kerran vuonna 2013. Silloin minuun otti yhteyttä psykologi, joka oli lukenut kirjan, ja hän oli huolissaan kirjan viittauksista valemuistojen mahdollisuuteen. Maija kertoo esimerkiksi käyneensä hypnoterapiassa, ”jotta pääsisin traumojeni sisälle”. Maija kirjoittaa: ”Kokemukseni tulivat enemmän pintaan ja päivätajuntaan, jolloin pystyin työstämään asioita lisää ja ymmärtämään, miksi jotkin asiat herättivät minussa niin voimakkaita reaktioita. Samalla minulle tuli varmuus siitä, että asiat olivat oikeasti tapahtuneet.” Tämä katkelma viittaa erittäin voimakkaasti siihen, että Maijalle on uskoteltu traumojen voivan unohtua ja että ne voidaan sieltä jollakin tekniikalla palauttaa muistiin.

Toisessa otteessa Maija kertoo aloittaneensa silmänliike- eli EMDR-terapian. ”Näin kävin läpi kaikki pahimmat kokemani seksuaaliset väkivaltatilanteet. Yhdenkin tapauksen purkamiseen meni puoli vuotta, helppoa se ei ollut.”

Valemuistoproblematiikan historiaa tuntevalle nämä ovat huolestuttavia signaaleja. Hypnoterapia ja silmänliiketerapia sisältävät suuren riskin valemuistojen syntymisestä. Psykologiliiton asiantuntija kuvailee niitä väärissä käsissä "vaarallisiksi menetelmiksi".

Maijan tarinasta ilmenee, että Maijalla on ollut useita terapeutteja. Näistä suurin osa on varmasti päteviä, mutta selvitykseni nostavat esiin kaksi terapeuttia, jotka elättelevät epätieteellisiä käsityksiä traumasta ja muistin toiminnasta.

Ensimmäinen on ei-akateemiselta pohjalta toimiva kehoterapeutti, jonka toiminta on pitkälti samanlaista kuin Eeron tapauksen kehoterapeutilla. Haastattelemani henkilöt kertovat, että terapeutti tunnustelee kehoa, ja jos hän löytää jäykkyyksiä lantion tai alaselän alueelta, hän tulkitsee herkästi niiden johtuvan lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämäkin terapeutti puhuu lihasmuistista, jonne unohtuneet traumat tallentuvat...

http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu