Mitäs luulette ?

Kuinka käy kesällä kun naiset vähentävät vaatetustaan , Matut varmaan pitää sormensa ja elimensä kurissa ??
21122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Silloin helvetti repeää, saatanan sipilä.

Äänestä
  • Kun aikoinaan ilmoitettiin nuorten miesten osuus niin sanotuista 'turvapaikan hakijoista', tuli heti mieleen, että asiassa on paljon mätää. En silti suostu yleistämään kaikkia tulijoita roistoiksi enkä Sipilää syylliseksi.
    Jos turvapaikan hakija aiheuttaa pienintäkään turvattomuuden tunnetta toisille ihmisille, hän ei ole ansainnut paikkaa Suomessa. Kusipäitä riittää omasta takaa ihan riittävästi.

    Äänestä

  • Vuosia telttamajoituksessa elänyt pakolainen, jolla ei ole varaa matkustaa mikinkään, on ansainnut kiintiöpaikan Suomesta. Kantokyvyn mukaan. Tietysti.
    Sitä en ymmärrä, että sotaa käyvän maan nuorisolla on varaa maksaa matkoistaan tuhansia euroja, kun Suomen nuoriso elää köyhyysrajan alapuolella.
    Suomessa on muuten paljon työtä, joka ei suomalaisille kelpaa.

    Äänestä

  • On se Sipilä pätevä mies. Koko Eurooppa täynnä pakolaisia Sipilän ansiosta.

    Äänestä

On naisten omalla vastuulla pitää miesjoukko kädenmitan päässä tai pysyä kesä kotona. Vapaa valinta.

Äänestä

Ittehän ne itteään tarjoilee pikk_uhuorat puolialasti pitkin pitäjää prkl. Oma vika jos per_settä keikuttaa kaikenmaailman puoliapinoiden edessä ja tulee raiskatuksi.

Äänestä
  • Voisit suvakin kuvatus painua mistä olet tullutkin ,ainiin sinähän ole vajaaälyinen,ettei voi vaatia mitään.

    Äänestä

  • munanmitan_päässä...Voi Ziisus mikä trolli...

    Äänestä

Niin, ja sitten kun tarjotaan turvapartioita aletaan haukkumaan. Mielestäni on ihan sama mitä matut kesällä täällä tekee, kunhan pysyvät minusta erossa. Sen aion varmistaa tavalla ja toisella. Jos ei saa olla partioita, yksityinen oma partio takaa oman turvallisuuden.

Äänestä

Katupartiot on silloin yleisiä.
Myös vanhemmat huolehtii osaltaan valvomisesta.
On myös mahdollista että Suomalaiset on suuttuneet siihen mennessä, ja matu ongelma on poispyyhkäisty.
Tahto kysymys toi on.
Jos on halua niin hoituu.

Äänestä

Sipilä tykkää kun kesä tulee ja hänen ystävät pääsee riehumaan koska on lestadiolainen

Äänestä
  • Jos on tarkoitus vastustaa maahanmuuttoa, niin jotkut kommentit saattavat aiheuttaa päinvastaisen reaktion.
    Sisäpoliittinen foorumikin löytyy.

    Äänestä

Sipilä vaan uhoaa ottavansa enempi noita rintamakarkureita ja pysyy esim talonsa heidän käyttöönsä aloitteen takana !! vähät välittää mitä Suomalaiset siitä on mieltä, vaaleihin tarpeeksi aikaa .

Äänestä

Yhä useamman neidon pitää suvaita ja ottaa pöksyt pois. Se on meinaan pakkolaki ny. Matu tulee ja ottaa. Annat tai itket ja annat. Tää on nääs hallituksen, eduskunnan ja virkakoneiston tahto. Ethän halua olla suvaitsematon iRak -pojujen lähestyessä. Olisi rasistista vastustaa luonnon viettiä ja tyhmää torjua geenien rikastuminen.

Äänestä

SIPILÄÄ!! Perkeleestä seuraava sanansaattaja ja huononpaan suuntaan! Pitäisköhän tehdä jotain? ? Vai ethän sää pysty kyllä tekeen mitään.

Äänestä

Kuulemma Isis iskee pääsiäisenä tai viimeistään kesäkuussa, kun on jo lämmintä Suomessa. Vähäpukeiset tytöt ja naiset varmaan eliminoidaan Isiksen toimesta.
Eli siitä vaan uimarannalle bikineisssä!

Äänestä

Armeijan pojat partioimaan kaduille tai mamut aitojen taakse.

Äänestä

Ihanaa, kesä tulee ja kulttuurimme taas rikastuu ja moninkertaistuu. Puskaissa kahisee ja kuhisee, litisee ja ulisee.

Äänestä
  • kyllä kantasuomalainenkin raiskaa. Täällä asuvalla turvapaikanhakijalla pitää olla sama oikeus varsinkin alle 17v lapsukaisilla, joilla on muutenkin laajempi käsitys seksuaalisuudesta.

    Äänestä

Katupartioiden jäsenmäärä lisääntyy tuhansiin.Suomalaisten ja loisten
kohdatessa yhteenotto on varma.Silloin katsotaan kuka on talossa herra.
Tämä tulee tapahtumaan aivan varmasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wellseee kirjoitti:

Kuinka käy kesällä kun naiset vähentävät vaatetustaan , Matut varmaan pitää sormensa ja elimensä kurissa ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu