USA, Eurooppa keskitysleirejä rakennettu nyt juuri

MaailmaVaara

USA alkanut tapattaa omaa kansaansa. Sitä seuraa Eurooppa. Ensin lähtevät kodittomat kaduilta ja muut "ei niin toivotut" yksilöt, joita on jo viety lukemattomiin Fema leireihin. USA on lähes kaikkien terrori-iskujen takana, jotta on voinut rauhassa toteuttaa suunnitelmiaan Uudesta maailmanjärjestyksestä, jossa hengissä pysyvät vain rikkaimmat eliittiin kuuluvat ihmiset. Uusi maailmanjärjestys on lähes sama kuin NatsiSaksa, mutta suuremmassa mittakaavassa. Usa ja Eurooppa haluaa ottaa aseet ihmisiltä pois uusien aselakien myötä. Syynä on oikeasti se, ettei ihmiset pysty enää vastustamaan hallitusten joukkoja, kun se hetki koittaa, että pitäisi lähteä heidän mukaansa kohti Fema leirejä. Näistä asioista Suomen hallitus ei ole puhunut sanaakaan, koska siellä on johdossa juuri sellainen eliitti, joka on ilmeisesti itse mukana touhun takana. Sipilä on monimiljönääri ja Stubb on puhunut Uudesta maailmanjärjestyksestä viattomasti sivulauseissa (mukamas hyvänä asiana, vaikka se tekee ihmisistä joko orjia tai murhaa heidät femaleireillä paremman ihmisaineksen tieltä). Taisi Kataisen kanssa stubbi osallistua aikoinaan myös eliitin Bilderbergiin, jossa NWO suunnitelmia kai suunniteltiin. Natsiajat ovat tulossa ja ihmiset ovat tiedon pimennossa.

https://www.youtube.com/watch?v=wpD6hDOe71A
https://www.youtube.com/watch?v=8TcMC7ZQ_6w

Euroopan tulevat keskitysleirit;

https://www.youtube.com/watch?v=wS6oGLt_LuA

5

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Politiikkaonpaskaa

      Kaikki politiikka on paskaa

      • kunhanmietinvaan

        Vain järjetön ja tuhoava.
        Ymmärrän, että tuntuu turhauttavalta seurata typeriä ihmisiä jotka ahneuksissaan rohmuavat itselleen verovaroista ja yhteiskunnan veroista / voimavaroista.
        Yhteisten asioiden hoito = politiikkaa.
        Jopa mielipiteesi on politiikkaa koska kommentoit yhteisiä asioita.
        Ihmiskunta on yhteisö jota pitäisi ohjata siten, että rikollisuus ei rehota eikä pahuus ota valtaa. Ihmisillä on oikeus elää omassa kotimaassaan rauhassa. Sen häiritsijöitä tulisi rangaista ( oli se sitten verotus tai ulkopuolelta tuleva häiriö).


    • Palstoille

      Mielenkiintoista! Miten Fema-leirien olemassaolon saisi median palstoille, että tieto niista leviäisi julkiseen keskusteluun? Stillerin ajankohtaisohjelma olisi mielestäni yksi foorumi keskustelun aloittamiselle?
      Kiinnostusta varmasti läytyisi, kun vaan media tekisi aloitteen.

    • jessefani

      Katsokaa" watch the hawks", RT- kanavalta, toimittajina mm.Tyrel Ventura ja Sean Stone.

    • jjjjjjjjjjjjjjjjjjji

      järkyttävää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      35
      3767
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      50
      1687
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1369
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1201
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1057
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1051
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      925
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      40
      829
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      781
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      750
    Aihe