On ikävää, että tällaisia katastrofeja sattuu, mutta miksi suremaan ventovieraiden ihmisten puolesta? Luonnonkatastrofeja sattuu, ihmisiä kuolee ja elämä jatkuu. Jos joku läheinen kuolee, niin toki silloin on aihetta surra. Jos ketään tuttua ei ole ollut alueella, niin minua ei sureta suomalaisten kohtalo sen enempää kuin indonesialaistenkaan. Minulla on muutakin ajateltavaa kuin surra ventovieraiden suomalaisten puolesta. Myötätuntoni toki on heidän puolellaan. Ei sitä pidä ottaa kaikkien murheita omaksi taakakseen, paitsi jos omia murheita ei ole tai muuten vaan pitää suremisesta.
Nyt moni varmasti pitää minua kyvyttömänä empatiaan, mutta missä se suomalaisten suru ja empatia oli esim. viime vuoden joulun jälkeen, kun 30 000 ihmistä kuoli maanjäristyksessä Iranissa? Uutisissa asiasta puhuttiin muutamana päivänä ja joku koirapartio lähetettiin matkaan. "Empaattisia" suomalaisia ei järkyttänyt se, että monta kymmentätuhatta arabia menetti henkensä. "Empaattisia" suomalaisia ei myöskään kiinnosta Afrikassa tapahtuvat kansanmurhat, Bangladeshin tulvat jne. Onko järkytyksen aste todellakin kiinni uhrien kansallisuudesta?
Minä olen rehellisesti suhteellisen välinpitämätön kaikkia ventovieraita katastrofien uhreja kohtaan kansallisuudesta riippumatta. Miksi minun pitäisi tekopyhästi surra Phuketissa kuollutta lomailevaa suomalaista enemmän kuin Indonesiassa asuvaa köyhää talonpoikaa?
Uutisissakin puhutaan lähinnä vain Thaimaan tilanteesta, vaikka siellä kuoli "vain" 4 500 ihmistä kun Indonesiassa on löydetty 80 000 kuollutta ja todellinen lukema voi siellä nousta joidenkin arvioiden mukaan satoihin tuhansiin. Empaattinen suomalainen tosin kuittaa ne >100 000 kuollutta indonesialaista tilastolukuna.
Nyt moni varmasti pitää minua kyvyttömänä empatiaan, mutta missä se suomalaisten suru ja empatia oli esim. viime vuoden joulun jälkeen, kun 30 000 ihmistä kuoli maanjäristyksessä Iranissa? Uutisissa asiasta puhuttiin muutamana päivänä ja joku koirapartio lähetettiin matkaan. "Empaattisia" suomalaisia ei järkyttänyt se, että monta kymmentätuhatta arabia menetti henkensä. "Empaattisia" suomalaisia ei myöskään kiinnosta Afrikassa tapahtuvat kansanmurhat, Bangladeshin tulvat jne. Onko järkytyksen aste todellakin kiinni uhrien kansallisuudesta?
Minä olen rehellisesti suhteellisen välinpitämätön kaikkia ventovieraita katastrofien uhreja kohtaan kansallisuudesta riippumatta. Miksi minun pitäisi tekopyhästi surra Phuketissa kuollutta lomailevaa suomalaista enemmän kuin Indonesiassa asuvaa köyhää talonpoikaa?
Uutisissakin puhutaan lähinnä vain Thaimaan tilanteesta, vaikka siellä kuoli "vain" 4 500 ihmistä kun Indonesiassa on löydetty 80 000 kuollutta ja todellinen lukema voi siellä nousta joidenkin arvioiden mukaan satoihin tuhansiin. Empaattinen suomalainen tosin kuittaa ne >100 000 kuollutta indonesialaista tilastolukuna.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joka päivähän kuolee hirvittävä määrä ihmisiä erilaisiin sairauksiin, nälänhäntään ja muihin katastrofeihin. Miksi tätä tapahtumaa pitäisi surra sen enempää, jos sielä ei omia tuttuja ole? Ettei vaan media ole manipuloinut hieman näitä suomalaisia?
mieltä edellisten kanssa ja useastihan se sama on myös tuotu julki tälläkin palstalla, mutta eihän se kaikille sovi, etteivät toiset pysty suremaan "yhtä paljon" kuin ammattisurijat. Suruun siis kaiketi pitäisi pakottaa ja antaa siitä erillinen direktiivi mittoineen ja ilmentämismuotoineen? Onnistuisikohan?
Oli kyllä asiaa tuo viesti! Allekirjoittaisin myös mielipiteesi.
Sä oletkin eläimestä kehittynyt,ja jäänyt kehityksessä alemmalle asteelle; oikea dinosaurus joka ei sääliä tunne.
Kyllähän viestin kirjoitta osoitti myötätuntonsa.
Sääli ja suru on kuitenkin vähän eri asia.
... miksi paria sataa kuollutta suomalaista pitää surra enemmän kuin sataa tuhatta indonesialaista? Eikö sureminen onnistu ilman, että televisiossa ja iltapäivälehdissä toitotetaan ko. kuolleiden puolesta?
On teennäistä osoittaa empatiaa vain tietyille ventovieraille. Ei Suomi24:n keskustelupalstoilla juuri surra sodassa menehtyneitä, lähi-idän itsemurhapommituksissa kuolleita tai vaikkapa laitapuolenkulkijoiden kuolemia.
Minä olen vain tasapuolinen. Maapallon toisella puolella esim. mielipuoli tappaa lapsen enkä minä tiedä mitään. Minä en siis voi surra, koska en edes tiedä tapahtuneesta. Aasiassa ihmisiä kuolee luonnonkatastrofissa ja kaikki media suoltavat tietoa aiheesta. Koska en voi surra kaikkien maailman ventovieraiden puolesta, niin en sitten sure kenenkään ventovieraan puolesta. Minä kun en hakemalla hae surtavaa tai murehdittavaa.
Tämän hetken suru liittyy siihen paikalliseen väestöön ja ennenkaikkea eloonjäänneisiin orpolapsiin. Siellä kun ei ole enää sitäkään vähää mitä ennen onnettomuutta.
Elonjäänneet suomalaiset pääsivät lämpöiseen kotiin lämpimän takkatulen loisteeseen, ruoka-antimet ja raikas vesi tarjolla. Paskakin huuhdotaan huippulaatuisella vedellä viemäristä alas
Loukkaantuneet pääsevät/pääsivät ammattilaisten hyvään hoitoon, myös kuntoutukset ovat taattu kuten myös keskusteluhetket psykologin tms. mielenterveysasiantuntijan kanssa. On ystäviä ja minimi toimeentulokin on valtion toimesta turvattu, jos sattumoisin joku on työtön.
ja listaahan voi jatkaa...
No.. Siel kuoli monta sataa lasta... Ja tää hyökyaalto tapahtuu kerran 300 vuodess..
En minä ainakaan pysty järkevästi valitsemaan tunteideni kohdetta. Jos sinä pystyt niin hyvä niin, mutta taitat olla poikkeus. Jos meitä muita jokin asia surettaa, niin sitten surraan. Jos ei sureta, niin ei kai sitä tarvitse silloin näytellä.
Surevia on ehkä paljon siksi, että niin moni miettii että itse tai joku läheinen olisi niin helposti voinut olla mukana. On paljon helpompaa järkyttyyä sellaisesta, joka voi sattua omalle kohdalle kuin sellaisesta, joka ei edes ajatuksen tasolla kosketa omaa elämää. Itsekin harkitsin syksyllä lähteväni Thaimaahan jouluksi, mutta jäi lähtemättä. Vuotta aiemmin en todellakaan harkinnut lähteväni Bamiin jouluksi. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan?
Toinen asia on vielä tiedonsaanti. Katastrofit, jotka eivät kosketa länsimaisia, ovat uutisarvoltaan pieniä. Eli tiedotusvälineet eivät silloin mässäile surulla ja kurjuudella. En sano että se on oikein, mutta niin se kuitenkin on. Nyt lehdet ja uutislähetykset ovat täynnä kuvia ruumiskasoista ja surevista ihmisistä. Ja tunteilla on taipumus tarttua ihmiseltä toiselle, jopa tiedotusvälineiden kautta.