Ja mitä tekee Nato

Neljä turkkilaista hävittäjää tunkeutui Kreikan ilmatilaan tammikuun seitsemäntenä päivänä, ilmoitettiin Kreikan puolustusministeriöstä.

Nato pelaa likaista peliä

Kuten uutisoidaan, Turkin ilmavoimien lentokoneet ylittivät kolme kertaa naapurivaltion rajan Egeanmeren yläpuolella, ja kaksi hävittäjistä oli aseistettuja.




Kreikka kieltäytyi sulkemasta ilmatilaansa Venäjän lentokoneilta

Kreikkalainen Kathimerini —lehti kertoo, että joka kerta kun ilmatilaa rikottiin, kreikkalaiset hävittäjät nousivat ilmaan ja seurasivat turkkilaisia koneita.

Kreikan yleisesikunnan entinen päällikkö, kenraaliluutnantti Frangoulis Frangos kertoi Rossiskaja Gazeta —lehden haastattelussa, että Turkin provokatorisilla toimilla on yksi päämäärä- Sen tarkoitus on tehdä kansainväliselle yhteisölle selväksi, ettei Turkki tunnusta Välimeren itäosassa olemassa olevia ilma- ja merirajoja.

Turkki ei tunnusta kymmenen meripeninkulman vahvuista ilmatilavyöhykettä Kreikan ympärillä, vaan katsoo että naapurimaan ilmatila rajoittuu vain kuuden meripeninkulman päähän. Tämän tuloksena vuonna 2015 Turkin ilmavoimat loukkasivat Kreikan rajoja vähintään 1 300 kertaa, mukaan lukein 31 suoraa lentoa Kreikan saarialueiden yläpuolella.

Ilmian
9128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nato on sekaisin kuin suomen talous.

Äänestä

Kreikan pitäisi ampua alas pari Turkin hävittäjää, nähtäisiin kuinka Nato toimii käytännössä?

Äänestä
  • Venäjää ne siitä tietenki syyttäisivät.

    Äänestä

  • Miksi uskot, että kaksi Nato-maata sotisi keskenään vaain SINUN toiveesi takia? Aika lapsellinen möläytys:-)

    Äänestä

  • RommelOnVäpelö kirjoitti:

    Miksi uskot, että kaksi Nato-maata sotisi keskenään vaain SINUN toiveesi takia? Aika lapsellinen möläytys:-)

    Olisi mielenkiintoista nähdä miten Nato selvittäisi sotkun ja Turkin jatkuvan provosoinnin?
    Typerää puhua kahdesta Nato maasta, ikinä maitten välit eivät ole olleet hyviä ja ihmekö tuo?

    Äänestä

NATO ei pysty ratkaisemaan edes oma keskinäisiä sotiaan, Turkki vs. Kreikka, ETA Espanjassa ja Ranskassa jne.

Äänestä
  • Naton tehtävä onkin turvata jäseniään lähinnä Venäjän uhasta. Siinä se on onnistunut erinomaisesti. Ja varsinkin nyt se toteennäytetty, kun Venäjä on myös Euroopassa hyökännyt naapuriinsa. Jopa Naton ulkopuoliset Suomi ja Ruotsikin ovat hyötyneet ja hyötyvät edelleen Naton läsnäolosta.

    Äänestä

Turkki ja Kreikka ovat natomaita, kai heillä on sen verran yhteistä ideologiaa, etteivät sohi toisiaan näin rauhallisissa oloissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natoton kirjoitti:

Neljä turkkilaista hävittäjää tunkeutui Kreikan ilmatilaan tammikuun seitsemäntenä päivänä, ilmoitettiin Kreikan puolustusministeriöstä.

Nato pelaa likaista peliä

Kuten uutisoidaan, Turkin ilmavoimien lentokoneet ylittivät kolme kertaa naapurivaltion rajan Egeanmeren yläpuolella, ja kaksi hävittäjistä oli aseistettuja.




Kreikka kieltäytyi sulkemasta ilmatilaansa Venäjän lentokoneilta

Kreikkalainen Kathimerini —lehti kertoo, että joka kerta kun ilmatilaa rikottiin, kreikkalaiset hävittäjät nousivat ilmaan ja seurasivat turkkilaisia koneita.

Kreikan yleisesikunnan entinen päällikkö, kenraaliluutnantti Frangoulis Frangos kertoi Rossiskaja Gazeta —lehden haastattelussa, että Turkin provokatorisilla toimilla on yksi päämäärä- Sen tarkoitus on tehdä kansainväliselle yhteisölle selväksi, ettei Turkki tunnusta Välimeren itäosassa olemassa olevia ilma- ja merirajoja.

Turkki ei tunnusta kymmenen meripeninkulman vahvuista ilmatilavyöhykettä Kreikan ympärillä, vaan katsoo että naapurimaan ilmatila rajoittuu vain kuuden meripeninkulman päähän. Tämän tuloksena vuonna 2015 Turkin ilmavoimat loukkasivat Kreikan rajoja vähintään 1 300 kertaa, mukaan lukein 31 suoraa lentoa Kreikan saarialueiden yläpuolella.

Ilmian

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu