mm. Saksan ghettolähiöistä, joissa poliisilla ei ole kontrollia. Vaan muslimien jengit pitävät valtaa, eivätkä poliisit ole tervetulleita. Nämä lähiöt ovat omia pienoisyhteiskuntia, yhteiskunnan sisällä. Juuri tätä muslimit haluavat.
Yle voisi nyt myös kertoa Ruotsin ja esim. Tukholman mamulähiöistä, joita siellä riittää, itsekkin aiemmin parissa sellaisessa tuli asuttua. Ruotsin tilanne on aivan sama kuin Saksassa, ja Ruotsissa on jo 55 ns. "no go"-aluetta, joihin poliisin on mentävä suurella joukolla että pärjäisivät.
Ihmettelen millä Suomi pystyy estämään saman kehityksen, sellaiseen en vaan usko.
Ja mitä tähän kotouttamiseen tulee, niin Ruotsi Saksa, Norja jne. eivät ole koskaan edes tosissaan halunneet kotouttaa. Eikä Suomi, siitä vaan paljon hössötetään ja suojatyöpaikkoja luodaan kyllä. Todelliseen kotouttamiseen kun ei riitä rahat missään maassa, toisekseen ei mamu kotoudu jos ei sitä itse halua. Se on se iso ongelma, nimenomaan muslimien keskuudessa.
Suomessa hössötetään jostain katupartioista, kun se suuri vaara on ihan toisaalla. Se vaara pitäisi ottaa ihan tosissaan, kun on nähnyt ja kokenut miten Ruotsissa on käynyt.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Yle on vähän pakotettu kertomaan "ikävistä" asioista, ettei kaikki uskottavuus menisi.
Kymmenen vuotta eteenpäin, niin täälläkin on no go-alueita.
Jopa Lieksassa.
Eipä tuonne reunatielle paljoa huvita enää mennä, on jo " no go " !!
Ei sitä yleensä viihdy sellaisessa paikassa, jossa on paljon tummia.