Punikkitaustainen Halonen palkattiin SAK:hon 1970. Meriittilistaan kuului jo SEXPO ry:n perustaminen 1969. Palopuheiden pitäjäksi Halosesta ei ole koskaan ollut, mutta kiitolliseksi ja hyödylliseksi muuhun kyllä. SAK luotti Haloselle mm. keskeisen DDR-tunnustamiskomitean työn.
Suomessa lakkoiltiin 1970-luvulla enemmän kuin missään itäblokin ulkopuolisessa maassa. Halonen kuuluu antaneen jopa radiossa työelämäneuvontaa.
Itäblokissa lakkoilu ei ollut mahdollista. Ajatusvirhe olisi vienyt Siperiaan, mikäli henki säilyi ollenkaan.
Aamulehden toimittajat onnistuivat selvittämään vasta 2007, että Halosen toiminta DDR-tunnustamiskomiteassa oli paljon aktiivisempaa kuin Halonen oli antanut ymmärtää. Mutta vahinko oli jo tapahtunut, Halonen oli jo valittu toiselle kaudelle.
Suomessa lakkoiltiin 1970-luvulla enemmän kuin missään itäblokin ulkopuolisessa maassa. Halonen kuuluu antaneen jopa radiossa työelämäneuvontaa.
Itäblokissa lakkoilu ei ollut mahdollista. Ajatusvirhe olisi vienyt Siperiaan, mikäli henki säilyi ollenkaan.
Aamulehden toimittajat onnistuivat selvittämään vasta 2007, että Halosen toiminta DDR-tunnustamiskomiteassa oli paljon aktiivisempaa kuin Halonen oli antanut ymmärtää. Mutta vahinko oli jo tapahtunut, Halonen oli jo valittu toiselle kaudelle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Halonen vähättelee toimiaan entisen Itä-Saksan hyväksi
– Minulla ei ole siihen mitään muuta sanottavaa kuin että olin aikoinaan SAK:ssa lakimiehenä.
Aamulehti 3.9
Halonen toimi DDR:n hyväksi luultua aktiivisemmin
Presidentti Tarja Halosen toiminta entisen Itä-Saksan hyväksi DDR:n tunnustamiskomiteassa oli tähän asti tiedettyä aktiivisempaa. Komitea vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa ja levitti itäsaksalaista propagandamateriaalia.
Halonen myös valittiin yhtenä komitean edustajana presidentti Urho Kekkosen luo vetoamaan DDR:n puolesta. Ulkoministeri Keijo Korhonen on kuvannut komitealaisia Suomen virallisen linjan ”selkään ampujiksi”.
Et silleen ”Meidän” Tarjamme ja Supo salaa asiakirjat DDR:n sen aikaisista vakoojista. Kas kas kenen nimi sieltä mahtaisikaan paljastua,
osaako luonnevikainen mummu edes punastua ...
ddrmyyrä on itse luonnevikainen, joka ei ymmärrä historiasta yhtään mitään.
Valhetta sanasta sanaan, ei yksi ihminen pysty asioita noin hoitamaan.
Jyrä se on, ei mitään inhimillistä koko ämmässä suomalaisia kohtaan.
Kekkonenkin heitti myyrän ulos kun meni hyppimään sen varpaille;)))
Näyttää siltä, että muutamat ovat saaneet elinikäisen vamman sieluunsa presidentti Tarja Halosesta. Voin kertoa teille, että tasavallan presidentti vaihtui jo lähes neljä vuotta sitten.
Terveyskeskuksien ja varmaankin myös työterveyden kautta saa ammattiapua fobioihin ja traumoihin. Kannattaa hakea psykologin apua ensin sitä kautta. Lääkärit varmaan kirjoittavat myös hyvin mielellään reseptejä mielialalääkkeille.
Mitä puolestaan tulee Sauli Niinistöön niin olen hänen paasikiveläiseen linjaan erittäin tyytyväinen. Saimme harkitsevan ja sovittelevan presidentin. Meinaan, ettei tullut talvi- ja jatkosota-revanssi-harhoissaan elävälle uusnuorisolle mitään "paraatimarssia Uraliin niin että nuppi tutajaa -pressaa". Oikeistolaisten haihattelijoiden mahtanee olla syytä etsiä seuraavan parin vuoden kuluessa ehdokkaakseen "hurja-hermanni", joka pystyy tyydyttämään heidän viihteelliset kuvitelmansa.
Stasi-listat on avattava ja Halosen tekemät 60-70 vuoden salauspäätökset on purettava. Suomen historiaa ei enää saa pimittää. Asiat on tutkittava. Siihen ei terveyskeskusta tarvita.
Stasi-listat ovat edelleen SUPON kassakaapissa ja Halosen tekemät 60-70 vuoden salauspäätökset ovat edelleen voimassa. Salailulla ja salatuilla toimilla on vaikutettu Suomen kohtaloon ja suomalaisten elämään. Asiattomilla ja virheellisillä Stasi-vihjailuilla yritettiin tuhota tohtori Alpo Rusin ura ja elämä.
Halosen 2002 salaamat Koiviston konklaavin dokumentit kertovat koruttomasti siitä, miten kokousten myötävaikutuksella satojen tuhansien ihmisten elämän edellytyksiä heikennettiin ja jopa tuhottiin lopullisesti. Ne vaikuttivat jopa miljoonan suomalaisen elämään.
Halosi salasi myös Nobel-komitealle lähetetyn presidentti Ahtisaarta koskevan haukkumakirjeen. Kirjeen tarkoitus oli estää Ahtisaarta saamasta Nobelin rauhanpalkintoa. Selkään puukotus epäonnistui. Nobelin rauhanpalkinto on kunnianosoitus Ahtisaaren työlle, josta suomalaiset ovat ylpeitä. Arvellaan, että kirjeen kirjoittaja oli Halonen itse.
Halonen on perustellut salauspäätöksiään sillä, että salaaminen on presidentin tehtävien hoitamisen kannalta välttämätöntä. Salaus oli siis silloisen presidentti Halosen kannalta välttämätöntä. Sama ei koske Halosen seuraajia.