adventistiarkeologit
pyhpyh
15106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Iloitsen toki itsekin arkeologisista löydöistä, jotkja tuovat valoa historiaan, oli sitten kyseessä juutalaisten tai muiden kansojen menneisyys, mutta en ymmärrä mitä niin ihmeellistä näissä löydöissä on.
Hiskian sinetin painanteen löytyminen on hienoa siinä mielessä, että vastaavia juutalaisten kuninkaiden sinettejä tai niiden painanteita ei ole löytynyt Jerusalemista.
Kannattaa kuitenkin huomioida, että Raamattuun kirjaimellisesti uskovien kannalta löytö on hieman epämiellyttävä: Hiskia, jonka Raamattu kuvaa innokkaana Jumalan palvojana ja juutalaisen uskonnon suurena kannattajana, käytti sinetissään läpeensä pakanallisia egyptiläisiä auringon ja elämän symboleja.
Muut löydöt ovat vähemmän ihmeellisiä esim.:
Esikaanalainen piirtokirjoitus, jossa ihmeellisintä on se, että vastaavia löytyy hyvin harvoin.
Piirtokirjoitus, jossa mainitaan samanlainen nimi, jota Raamatussakin käytetään. Kukaan ei varmaan ylläty siitä, että Raamatun kertomuksissa esiintyy nimiä, joita juutalaiset käyttivät kuvattuna aikana.
Etpä sitten ole Raamattuasi lukenut ...
Miten niin en ole? Mistä sen päättälet? Eikä Raamattu esitäkkään Hiskiaa hyvin uskonnollisena ja Jumalalle omistautuneena kuninkaana, joka " teki sitä, mikä oli hyvää, oikeata ja totta Herran, hänen Jumalansa, edessä" (2. aikakirja 30:20?
Niin ja olen lukenut Raamatun alusta loppuun neljä kertaa ja lisäksi kerrannut juttuja sieltä täältä useita kertoja.
Michel. TÄRKEÄÄ:
> Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle. <
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm
Jos olet aikuinen, on luultavaa, että olet saanut ainakin yhden kutsun.
Job 33:22 Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä kuolonvaltoja. 33:23 Jos silloin on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään, 33:24 niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun.' 33:25 Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuoruuden voimaa, hän palajaa takaisin nuoruutensa päiviin. 33:26 Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa. 33:27 Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin tehnyt syntiä ja vääristänyt oikean, mutta ei sitä kostettu minulle; 33:28 hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.' 33:29 Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, 33:30 palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.
Maranatha!
https://www.youtube.com/watch?v=03vhhbdwH6E
Kiintoisaa tämäkin.
http://1.bp.blogspot.com/_MzENrZaq67U/THPltTYmcnI/AAAAAAAAAUs/jSIXUh32SUg/s1600/joseph-imhotep.bmp
Sanot että löytö on epämiellyttävä. Ei ole mitenkään, vaan sopii täysin yhteen sen kanssa mitä Hiskian ajasta kerrotaan.
Eikös se olisi parempi, että uskokin perustuisi enemmän tosiasioiohin kuin toiveajatteluun. Raamatuntulkintoihin perustuvan toiveajattelun romuttumisestahan Adventtikirkkokin on saanut alkunsa.
" Ei ole mitenkään, vaan sopii täysin yhteen sen kanssa mitä Hiskian ajasta kerrotaan."
Eli Sinun mielestäsi se, että Raamattu kertoo Hiskian tehneen "sitä, mikä oli hyvää, oikeata ja totta Herran, hänen Jumalansa, edessä", on täysin sopusoinnussa sen kanssa, että Hiskia käytti omassa tunnuksessaan läpeensä pakanallisia egyptiläisten jumalten symboleja? Pitääkö minun siis päätellä tästä, että Jumalan mielestä egyptiläiseen uskontoon liittyvien kuva-aiheiden käyttö oli täysin hyväksyttävää?
Omalehmä sitten asettui Jumalaksi Jumalan paikalle. Voi voi :(
Michel. Raamattu on Luojamme ilmoitus meille kaikille: "Herra pelastaa SYNTISEN."
Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
MERKKEJÄ TAIVAALLA
http://www.signs-of-end-times.com/celestial-signs-sun-stars-moon.html
Muistaakseni olet lukenut Raamattua. Eri asia on oletko saanut ymmärrystä ylhäältä.
Heprean taw/tav = risti, merkki(sign) ja 400.
Genesis 1:14 Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, 1:15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle." Ja tapahtui niin: :16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. 1:17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle 1:18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. 1:19 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä.
Siis. Aurinko valaisee. Niinikään Jumala on antanut ateisteille kykyä valaista luomakuntaan liittyviä seikkoja:)
> Dosentti Juhani Huovelin toimii yliopistonlehtorin virassa Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksessa. Hän toimii kolmen Aurinko- ja planeettatutkimukseen liittyvän avaruushankkeen vetäjänä. Hankkeet ovat tällä hetkellä Kuuta kiertävä avaruusluotain SMART-1 ja sen XSM aurinkomonitori, vuonna 2007 laukaistavan intialaisen Chandrayaan-1 kuuluotaimen aurinkomonitori, sekä vuonna 2012 laukaistavan BepiColombo-Merkuriusluotaimen SIXS-aurinkomonitori.
Esitelmöitsijä aloitti tarkastelemalla Auringon ja Kuun suhdetta. Aurinko ja Kuu näyttävät taivaalla täsmälleen samankokoisilta. Aurinko on kuitenkin todellisuudessa suunnilleen 400 kertaa suurempi kuin Kuu, mutta se on myös 400 kertaa kauempana. Täysikuu näyttää yötaivaalla melko kirkkaalta, mutta Maasta katsottuna Aurinko on noin 400.000 kertaa kirkkaampi! Aurinko paistaa neliömetrille sähkölieden pikalevy teholla (noin 1,4 kW/m^2). <
https://www.ursa.fi/yhd/komeetta/esitelma/juhuovelin.htm
Alatko nähdä? Luojamme on pannut tähtitaivaan osoittamaan aikoja ja aikoihin liittyviä tapahtumia. Jumala antoi meille kyvyn lukea tähdistä tulevia tapahtumia. Vielä tänäänkin tähdistä ennustetaan, vaikka sellainen touhu onkin Jumalalle kauhistus. Meidän kuuluu luottaa yksin Kristukseen ja Hänen sanaansa.
DANILO VALLA valaisee "merkkiin" liittyviä seikkoja Raamatusta käsin:)
http://www.tv7.fi/vod/player/5365/
Psa 104:1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi. 104:2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;
"Sun, Light, and the Son"
> Although sun worship was strictly forbidden in ancient Israel (cf. Deut. 4:19; 17:3), imagery associated with the sun is instructive for the life of faith. In what follows we shall examine various facets of this imagery and contrast it with the worship of God as the sun’s creator as well as the themes of sun and light in relation to God’s Son, Jesus Christ. <
https://bible.org/article/sun-light-and-son
>>Omalehmä sitten asettui Jumalaksi Jumalan paikalle. Voi voi :(>>
Mistähän tuollaisenkin möläyksen keksit? Mielestäni ei minun tarvitse mihinkään asettua: olen jo tämmöisenäni omalla paikallani.
Sekös se oli hankalasti sanottu, että esitin uskonkin perustuksina tosiasiat paremmiksi kuin toiveajattelun? Totta kai toivoa ja toiveajatteluakin tarvitaan mutta toiveajattelu pitäisi tunnustaa toiveajatteluksi ja tosiasiat tosiasioiksi ja tunnustamaan, että on paljon asioita joita joista ei tiedä - ei itse, eikä luultavasti kukaan muukaan.
FAKTA: Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde.
http://kjv1611.org.ua/images/KJV-devil.gif
Jumalan lapset ovat nähneet vaivaa. Käytä eduksesi ja iloksesi:)
http://www.kingjamesbibleonline.org/Inspirational-Images/
Tunnetko juuresi? TREY SMITH näki vaivaa, jotta me muut voisimme nojata taakse ja "enjoy the ride". Käyttäkäämme eduksemme ja iloksemme:)
"Nephilim: TRUE STORY of Satan, Fallen Angels, Giants, Aliens, Hybrids, Elongated Skulls & Nephilim"
https://www.youtube.com/watch?v=1zz8_MxcnzY
Neljä kertaa ei vaikuta suurelta määrältä, mutta onko se paljon vai vähän, riippuu lukutavasta ja lukemansa miettimisestä.
Neljä kertaa Raamatun lukenut voi ymmärtää siitä enemmän kuin 50 kertaa hätiköiden ja väsyneenä lukenut.
Hyvästä muistista on myös paljon apua.
Huomioitavaa:
> Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. <
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm
Yksi neljästä maaperästä on otollinen Jumalan sanalle.
Markuksen evankeliumi:
4:1 Ja hän rupesi taas opettamaan järven rannalla. Ja hänen luoksensa kokoontui hyvin paljon kansaa, jonka tähden hän astui venheeseen ja istui siinä järvellä, ja kaikki kansa oli maalla järven rannalla.
4:2 Ja hän opetti heitä paljon vertauksilla ja sanoi heille opettaessaan:
4:3 "Kuulkaa! Katso, kylväjä lähti kylvämään.
4:4 Ja hänen kylväessään osa putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät sen.
4:5 Ja osa putosi kallioperälle, jossa sillä ei ollut paljon maata, ja se nousi kohta oraalle, kun sillä ei ollut syvää maata.
4:6 Mutta auringon noustua se paahtui, ja kun sillä ei ollut juurta, niin se kuivettui.
4:7 Ja osa putosi orjantappuroihin; ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat sen, eikä se tehnyt hedelmää.
4:8 Ja osa putosi hyvään maahan; ja se nousi oraalle, kasvoi ja antoi sadon ja kantoi kolmeenkymmeneen ja kuuteenkymmeneen ja sataan jyvään asti."
4:9 Ja hän sanoi: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon."
4:10 Ja kun hän oli jäänyt yksin, niin ne, jotka olivat hänen ympärillään, ynnä ne kaksitoista kysyivät häneltä näitä vertauksia.
4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi."
4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
4:14 Kylväjä kylvää sanan.
4:15 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan.
4:16 Ja mitkä kallioperälle kylvettiin, ovat niinikään ne, jotka, kun kuulevat sanan, heti ottavat sen ilolla vastaan,
4:17 mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois.
4:18 Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan,
4:19 mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi.
4:20 Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän, mikä kolmikymmen-, mikä kuusikymmen-, mikä satakertaisen."
4:21 Ja hän sanoi heille: "Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi?
Kiitos aloittaja. Laitan jonon jatkoksi:
https://www.google.fi/#q=bible archeology
Videoita
https://www.google.fi/#q=bible archeology&tbm=vid