Eihän ainakaan liberaalin ajattelun mukaan siihen näytä olevan mitään perustetta.
Armostahan kaikki vaan pelastuu. Siis kaikki. Mitä ihmettä jollain veden valelemisella kakaran päähän on tekemistä armon kanssa.
Armostahan kaikki vaan pelastuu. Siis kaikki. Mitä ihmettä jollain veden valelemisella kakaran päähän on tekemistä armon kanssa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ortodoksit edustavat kristikunnassa apstliista perinnettä! Jossakn säännössä määrävät kaikki lapset kasteelle,joita ei ole kastettu!
SAMA KOSKEE HAUTAAN SIUNAAMISTA.
JOS SELLAISEN JOKU HALUAA, MIKSI ODOTTAA KUOLEMAA, VAAN OTTAKOON SEN ELÄESSÄÄN.
TULEE AINAKIN MIELEISENSÄ)
"Pilkkaajat eivät peri Jumalan Valtakuntaa!" UT
Kyllähän ne ortodoksi munkut niin tekivätkin, elia suivat hautaluolassaan ja veistivät oman arkkunsa puusta ja nukkuivat jatkuvasti niissä ja kansikin oli valmiiksi veistettynä eli tee itse samoin. Luterilaiset kuitenlin elävät tavallista elämää niinkauan kunnes Jumala kutsuu pois!
Vois perua koko kastehomman. Ei tarvis ihmisten pakkokummeiksi alkaa
Voisi käydä kirkossa jo syyskuussa ja välttää jouluruuhkat.
Samoin voisi siunauttaa itsensä jo elävänä arkussa, niin voisi tarkkailla tilannetta.
Lapsihan on kastettava sen vuoksi, että kirkko saisi uusia jäseniä. Jos liittyminen jätettäisiin aikuisikään, loppuisi kirkosta veronmaksajat.
Tuollaisia voi kirjoittaa, kun Jumaa ei ole rakas ja Jeesuskin ylönkatsottuna!
Kuka tämä "jumaa" on????
Lapsethan kastetaan yleensä koska vanhemmat kuuluu kirkkoon ja halutaan lapselle nimi perinteen mukaisesti. Kirkon lahkolaisilla se on vakavampi tapahtuma.
"Armostahan kaikki vaan pelastuu." on kirkkomme liberaalien esittämä harhaoppi, jota laajalti viljellään. Se on vain osa totuutta, koska me pelastumme vain syntisyytemme tunnustamalla ja vetoamalla Jeesuksen sovitustyöhön ja hylkäämällä syntielämämme ja SITTEN VASTA meidät armosta pelastetaan.
Toinen harhaoppi, jota laajasti viljellään, että pelastuisimme hyviä tekoja tehden. Sekin liittyy edelliseen. Syntinsä tunnustanut ja ne anteeksisaanut tekee hyviä töitä ja on hylännyt mielestä pahuuden ja vääryyden halun, vaikka täydellisiksi emme sittenkään tule.
Kaste taas on uudestisyntymisen peso, jota jatkamme elämämme loppuun asti ja se ei meitä pelasta miltään kadotukselta yksinään, vaan on uusi polku, jota kuljemme ristejämme kantaen, syntejä anteeksi pyytäen ja pyhiä polkuja kulkien. Kaste, oli se sitten lapsena tai aikuisena, on ensimmäinen askel uuteen elämään, koska se on Jumalan lahja ihmiselle aloittaa uusi polku elämässään. Kirkko välittää pyhän kasteen myös aikuisille, joita ei ole ennen kastettu.