Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro sanoo, että pelon tunne on aina liittynyt naisten ulkona liikkumiseen.
Poliisi on ainakin useaa mieltä lausunnoista päätellen.
Kotiuttajat ovat omaa mieltään ja "tulijat" esittävät mielipiteitään jo kansainvälisessä lehdistössä.
Kansantapako vai vallitseva käytäntö ?
Nähtäväksi jää mikä on totuus !
Katselin tänään dokumenttia USA:n korkekoulutetuista TV1 ssä. Voiko joku siis väittää, että jonkin piirteen vahvistuminen on koko yhteisön osalta pelkkä rahakysymys. Sen kuvan siitä helposti sai. Alkoholin tiukka säätely urheilun ihannointi ja mahdollinen doping ovat varmaan myös selittäviä tekijöitä. Vahva usko siihen ,että vastuuseen ei joudu sekä "yksiarvoistettu" yhteiskunta ylemmyydentunteineen. Väreistä ja kolhoosimaisesta yhteisasumisesta en edes mainitse siitähän on jo vanhempia esimerkkejä jopa lähiympäristöstä. "Tuollaistahan ei meillä ylemmissä sfääreissä tapahdu" asenne kuultaa usein taustalla. Eli mikä lienee uskonnon osuus siellähän vilahti myös katolisuus, kukaan ei ainakaan muuta tuonut esille kuten meillä usein tapahtuu.
Kukahan näistä lienee oikeassa ,kysyn vaan ??
elämänkolulainen
0
77
Luetuimmat keskustelut
- 551109
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust551023Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1131014Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7910- 90851
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5725Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25655Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191652- 73617
- 58609