-kuntien-parannettava-avoimuuttaan

51115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Meillä kärsämäellä tästä avoimesta tiedottamisesta hallintosäännön mukaan vastaa kunnanhallitus.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja opiskelee mediaassistentiksi Piippolan akatemiassa. Hänellä tulee olla tämäntason viestintä hallinnassa.
Näyttää kuitenkin siltä, että tämä suomi 24 kärsämäki tai pohjoispohjanmaan sivuilta sen tiedon kuntalainen löytää, ei lehdet Pyhäjokiseutu anna muuta kuin kj:n virheellistä tietoa, samoin Selänne on saanut kärsämäen asioista vain tietoa joka ei ole ajantasalla ja enemmistöpäättäjille mieluista.

Äänestä
  • Pyhäjokiseutu kirjoitti aikoinaan asiat niin kuin ne ovat sitten asia muuttui johtuen varmaan toimittajasta tai harjoittelijasta jonka nimen jätän mainitsematta. Selänne vastaavasti on aina kirjoittanut aika puolueettomasti ja asiallisesti. Haastattelut molemmat painaa sanasta sanaan ja vääristelyjä esim. kuntatalouden tilasta tulee ja paljon molemmissa.
    Mitä väliä media-alan koulutuspohjalla kun se vain avaa ovia viestinnälle joka on niin raskasta probagandaa ja asioiden vääristelyä ettei siinä ole mitään rajaa? Terveisiä (luet tämän kuitenkin).
    Suomi 24:lla tulee ihan uskomatonta sontaa seassa on vain pieniä määriä ihan fatkapohjaista infoa. Uusi kuntalaki vastaavasti pakottaa kunnat tiedottamaan aikaisempaan verrattuna laajemmin käytäntö onkin sitten ihan eri asia millä viittaan avauksessa esille tuotuun.

    Äänestä

Kuntalaisilta tuo tiedon salaaminen ja jopa vääristely kunnilla näyttäis olevan yleistä, eikä Kämäki jää siinä toiseksi, "emme ole vihaisia, olemme pikeminkin myötätuntoisia" vastasi kunnan media-assistentti kuntalaisille, em lausuntoon ei pysty muuta kuin piitkälle tiedottamiseen opiskellut asistenti- medianoomi- insinööri- kultturelli, sukuperimän avittamana

Äänestä
  • Se oli kyllä kaiken huippu. Niin VN, Mo kuin KHO joutui puuttumaan kuntajohdon toimintaan ja kun kuntalaiset kantansa julki toi adresseilla syyllistettiin kuntalaisia. Täydellinen pohjanoteeraus eikä se siitä miksikään muutu.

    Äänestä

Kärsämäen kunnan tiedotus Pohjois-Korean luokkaa. Onneksi meillä on media-assistentti.

Äänestä
  • jarruvelien mielestä.... .pohjois koreaa.Kylillä kuitenkin puhutaan,että hyvin se tieto kulkee.

    Äänestä

  • Kyllä se sulle kyyyllä kulkee kun kuulut sisäpiiriin. Ja älä muuta väitä, sinun kirjoitukset on semmoisia että vaaditaan sisäpiiritietoa.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    jarruvelien mielestä.... .pohjois koreaa.Kylillä kuitenkin puhutaan,että hyvin se tieto kulkee.

    Hyvinhän se tieto kulkee. Väliaikaisen sopimuksen allekirjoittamisestakin kunnan ja attendon välillä sai tietoa osa hallituksen jäsenistä lukemalla paikallislehdistä asiasta. Sitten kun ao:t alkoi vaatimaan nähtäväkseen sopimusta ei tahtonut löytyä mistään heh heh..Hyvin kulkee tieto

    Äänestä

  • Koskensukua kirjoitti:

    Kyllä se sulle kyyyllä kulkee kun kuulut sisäpiiriin. Ja älä muuta väitä, sinun kirjoitukset on semmoisia että vaaditaan sisäpiiritietoa.

    Riippumatonajattelija.En kuulu mihinkään kinkeripiiriin.

    Äänestä

  • Pahasti silti näyttää siltä että olet puolesi valinnut. Et hyväksy minkäänlaista enemmistöpäättäjien arvostelua ja Attendo on sinulle rakas. Itse odotan mielenkiinnolla jatkoa, miten Attendon palvelut asettuu vs. Selänne. Jos osoittautuu hyväksi niin ok sitten. Mutta pitää sinunkin muistaa että asioilla on puolensa ja riippumatonajattelija jos on ,niin ymmärtää myös muita mielipiteitä.

    Äänestä

  • Ei pienintäkään epäselvyyttä yksi koskenlaskijoista. Haukkui eilen viimeksi selänteen kuten taudinkuvaan kuuluu ja ylistää attendoa ja kehuu miten kepujen kuntayhtymästä päästiin karkuun kepujen lakia kiertämällä. Toistaa saman tämänkin päivän aikana ei voi pakkomielteilleen mitään.
    Hullu mies huittisista. Kiihkokepu joka sotii kepuja vastaan. Vitutuskäyrä tapissaan mikä näkyy raivareina jotka alkaa aamutunneilla ja loppuu puolilta öin. Purkaa kaiken paskan kärsäpersuihin joita kutsuu jarruveljiksi mikä kuuluu edelleen taudinkuvaan. Jokainen ko. klaanissa toimii samoin julistaen Aimon pahuutta ja vääryyksiä jokaiselle vastaantulijalle. Jos luottamustoimien vastaanottaminen edellyttäisi palikkatestien läpäisyä järkytävän monelta hyväveljelltä jäisi testi läpäisemättä.

    Äänestä

  • vaan äläpäs taas käytä oman mielikuvituksesi tuotteita ,eihän kaikki ole jarruveljiä, eikä edes kaikki persukset,vaan jarruvelit ne sitä on.Sinulla se vitutuskäppyrä on päällä ihan ja aina se vituttaa tuo atte,kanssa ihmiset ja heidän mielipiteensäym.ym.Jos jotakin palikkatestiä luottamus toimeen valittaville tehtäisiin,niin sinä et pääsisi edes yrittämään ko.testiä ,pihalta jo käännyttäisivät takaisin sinne mistä olet tullutkin.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    vaan äläpäs taas käytä oman mielikuvituksesi tuotteita ,eihän kaikki ole jarruveljiä, eikä edes kaikki persukset,vaan jarruvelit ne sitä on.Sinulla se vitutuskäppyrä on päällä ihan ja aina se vituttaa tuo atte,kanssa ihmiset ja heidän mielipiteensäym.ym.Jos jotakin palikkatestiä luottamus toimeen valittaville tehtäisiin,niin sinä et pääsisi edes yrittämään ko.testiä ,pihalta jo käännyttäisivät takaisin sinne mistä olet tullutkin.

    Mutta miten se kyyyllä? Sinä syyllistät muita Attendon haukkumisesta mutta itse syyllistyt samaan Selänteen kohdalla. Keskusta on huippupuolue. Ja silti väität ettet kuulu mihinkään kinkeripiiriin ja olet riipumatonajattelija. Sellainen hyväksyy muittenkin mielipiteet.

    Äänestä

  • Riippumaton on sitoutumaton mitä kyyylä ei todellakaan ole minkä käy täällä päivittäin todistamassa missä leirissä seisoo haukkuen selänteen ylistäen attendoa ja kun on luojalta saaliseen jäänyt haukkuu hallituksen kepulaiset järestään jos aihe liittyy ulkoistamisien vastustamiseen mitä Sipilän keputkin tekevät. Ylpeilee onneton päivittäin miten nopeat syö hitaat ja nauraa päälle ja sitten kertoo olevansa riippumaton. Yksi kärsäkepuista jotka käy sotaansa kepujen kuntayhtymiä ja lakeja vastaan. Hyvin tarkalle rajattua politiikkaa julistaa joka päivä ja haukkuu kaikku muut millä todistaa ettei todellakaan ole puolueeton vaan päinvastoin kiihkokepulainen. Naurettavinta kaikessa jarruveljien perään itkeminen joilla tarkoittaa kärsäpersuja vaikka he puolusti keskustan kuntayhtymiä, kuntayhtymän sopimuksia ja keskustan lakeja. Edellisellä edelleen todistaa päivittäin mihin ryhmittymään kuuluu ja kun ei kaikki inkkarit ole kanootissa käy todistamassa sen tänäänkin vielä ja monet kerrat riippuen miten trollit jaksaa vähämielisen kanssa leikkiä.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    vaan äläpäs taas käytä oman mielikuvituksesi tuotteita ,eihän kaikki ole jarruveljiä, eikä edes kaikki persukset,vaan jarruvelit ne sitä on.Sinulla se vitutuskäppyrä on päällä ihan ja aina se vituttaa tuo atte,kanssa ihmiset ja heidän mielipiteensäym.ym.Jos jotakin palikkatestiä luottamus toimeen valittaville tehtäisiin,niin sinä et pääsisi edes yrittämään ko.testiä ,pihalta jo käännyttäisivät takaisin sinne mistä olet tullutkin.

    Ei se ole mikään salaisuus kaikki sen tietää miten siellä on seassa niitä, joilta on ne palikkatestit jääneet läpäisemättä. Nimet jätän sanomatta mutta onhan se nyt kaikille selvää ettei kukaan täysipäinen vie valtion lakeja käräjille laittomina kun ensin itse jää kiinni niiden rikkomisesta. Kunnan kassasta maksoivat omat käräjänsä joissa ottivat paskaa ropeliin ja sitten palkitsivat itse itsensä hallintopaikkojen jatkoajalla samassa kokouksessa missä esityslistalla oli KHO:n päätös jossa edellisten toimet julistettiin laittomiksi.
    Kova poika sinä olet muiden mielipiteet kieltämässä mutta et ole vielä kertaakaan kyennyt etkä koskaan tule kykenemään omia kantojasi perustelemaan et koskaan. Liian vaikeaa sinulle ja vastauksien sijaan tulee ne perinteiset pakkotoistot ja viestien kopioinnit joihin vastaat. Tyypillinen laumasielu jonka puolesta muut hoitaa sen ajattelupuolen kun ei itsellä ole omia mileipiteitä saati aivoja niiden luomiseen.

    Äänestä

  • Jarruvelien masinoima prosessi tämä valitusjuttu,

    "Kärsämäen kunnanhallitus on valituksessaan vaatinut, että valtioneuvoston päätös kumotaan lainvastaisena ja päätöksen täytäntöönpano kielletään tai keskeytetään, kunnes korkein hallinto-oikeus on käsitellyt asian."

    Äänestä

  • OttaakoSilmään kirjoitti:

    Ei se ole mikään salaisuus kaikki sen tietää miten siellä on seassa niitä, joilta on ne palikkatestit jääneet läpäisemättä. Nimet jätän sanomatta mutta onhan se nyt kaikille selvää ettei kukaan täysipäinen vie valtion lakeja käräjille laittomina kun ensin itse jää kiinni niiden rikkomisesta. Kunnan kassasta maksoivat omat käräjänsä joissa ottivat paskaa ropeliin ja sitten palkitsivat itse itsensä hallintopaikkojen jatkoajalla samassa kokouksessa missä esityslistalla oli KHO:n päätös jossa edellisten toimet julistettiin laittomiksi.
    Kova poika sinä olet muiden mielipiteet kieltämässä mutta et ole vielä kertaakaan kyennyt etkä koskaan tule kykenemään omia kantojasi perustelemaan et koskaan. Liian vaikeaa sinulle ja vastauksien sijaan tulee ne perinteiset pakkotoistot ja viestien kopioinnit joihin vastaat. Tyypillinen laumasielu jonka puolesta muut hoitaa sen ajattelupuolen kun ei itsellä ole omia mileipiteitä saati aivoja niiden luomiseen.

    edellisen kuittaen

    Äänestä

  • aakkupätsytädev kirjoitti:

    Riippumaton on sitoutumaton mitä kyyylä ei todellakaan ole minkä käy täällä päivittäin todistamassa missä leirissä seisoo haukkuen selänteen ylistäen attendoa ja kun on luojalta saaliseen jäänyt haukkuu hallituksen kepulaiset järestään jos aihe liittyy ulkoistamisien vastustamiseen mitä Sipilän keputkin tekevät. Ylpeilee onneton päivittäin miten nopeat syö hitaat ja nauraa päälle ja sitten kertoo olevansa riippumaton. Yksi kärsäkepuista jotka käy sotaansa kepujen kuntayhtymiä ja lakeja vastaan. Hyvin tarkalle rajattua politiikkaa julistaa joka päivä ja haukkuu kaikku muut millä todistaa ettei todellakaan ole puolueeton vaan päinvastoin kiihkokepulainen. Naurettavinta kaikessa jarruveljien perään itkeminen joilla tarkoittaa kärsäpersuja vaikka he puolusti keskustan kuntayhtymiä, kuntayhtymän sopimuksia ja keskustan lakeja. Edellisellä edelleen todistaa päivittäin mihin ryhmittymään kuuluu ja kun ei kaikki inkkarit ole kanootissa käy todistamassa sen tänäänkin vielä ja monet kerrat riippuen miten trollit jaksaa vähämielisen kanssa leikkiä.

    taas kämäkijarruveli päästänny yhden vakio vinkumisistaan.Piskit haukkuu mutta karavaani se vaan kulkee.Ps. Kysyhän taas että mihin se kulkee,kysy,kysy saat kysyä.Naurattaa

    Äänestä

  • 656676747477 kirjoitti:

    Mutta miten se kyyyllä? Sinä syyllistät muita Attendon haukkumisesta mutta itse syyllistyt samaan Selänteen kohdalla. Keskusta on huippupuolue. Ja silti väität ettet kuulu mihinkään kinkeripiiriin ja olet riipumatonajattelija. Sellainen hyväksyy muittenkin mielipiteet.

    se on ihan "käsinkosketeltavissa" olevaa tietoa mitä selänteestä olen kirjoittanut.Mitä taas atteen tulee olen vaan kirjoittanut siitä miten se on tk:hn saatu. Monen puolueen yhteisellä enemmistö päätöksellä se on sinne valittu.Tosiasiat on sitten vaan demokratiassa hyväksyttävä.Ei se asia enään muuksi muutu vaikka täällä muutama jarruveli ammatikseen vinkuu,että meidän tahto se on se "jumalan sana"

    Äänestä

  • Mutta sinunkin kirjoituksista kyyyllä välillä tuntuu että se on jumalan sanaa ja ainoaa oikeaa. Kyllä demokratiassa voi olla eri mieltä.

    Äänestä

  • hei vaan idiootti...runkikkimikäRUNKKI. Kysyhän taas,kysy,kysy kysy,kysy, kysy,kysy,kysy,kysy saat kysyä. Kertaus on opinojen äiti.

    Käräjistä täällä puhut ,sano vaan haluatko. Olet.sinä.kova.jätkä,mutta ei kannata uhota kun ei sitä koskaan tiedä mitä voi tulla vastaan. nimen ommaan.kuulit oikein.joko ymmärrät,että nopeat syövät hitaat.Liian vaikeita sinulle jarruveli. Viisaita nuot kämäki enemmistö päättäjät kun valitsivat yksityisen=Attendo.Ihan naurattaa.Riippumaton hyvinkin mikä ei ole laitonta sehän on laillista.Sano mitä sanot,yksityinen siellä nyt toimii kämäki tk:ssa.Koeta jo ymmärtää..Naurattaa.yksityinen tuli.Vain se tässä on sitä konkretiaa...kaikki muu on selittelyä.Surkeana vinkuu kärsäpersus Riippumaton hyvinkin.älä nyt sotke politiikkaa tähän.Helpotetaan vähän.Riippumatossa loikova ajattelija=Riippumatonajattelija tosi uskottavaa.Naurattaa..Ymmärrätkö täällä jarruveli ammatikseen vinkuu,että meidän tahto se on se "jumalan sana"Piskit haukkuu mutta karavaani se vaan kulkee.

    oletko muuten se homo loput ne ei ymmärrä"hyvänpäälle" mitään.. silkkihansikkain käsitellään jarruveli käy kuumana. jonkun se on tehtävä yölläkin töitä.Työ kyllä haittaa tätä harrastusta,mutta tavotteissa ollaan...jytky.jytky.jytky.Otti muuten pikkusen vähän silmään tuntuuko ihan niin kun sinulla kipinöisi..Naurattaa.V_I_T_T_U. Jytkyttääkö.

    Äänestä

  • enemmistön päätökset ne on sitä"jumalan sanaa".Eri mieltä saa ja pitääkin olla, silloin kun se siltä tuntuu,vaan kun tehtyjen päätösten jälkeen vuosia vingutaan ja päättäjiä haukutaan niin onko se sitten enään kovinkaan fiksua ja rakentavaa demokratiaa.

    Äänestä

  • jotkut on vaan yksinkertaisesti,niin ylivoimmaasen hyviä.Joka kerta kun tämä maa on ajettu vaikeuksiin niin keskustaa siihen on tarvittu ne on sitä"jumalan sanaa". Riippumatonajattelija tosi uskottavaa.Naurattaa..

    Äänestä

  • Hyvät--syötit kirjoitti:

    hei vaan idiootti...runkikkimikäRUNKKI. Kysyhän taas,kysy,kysy kysy,kysy, kysy,kysy,kysy,kysy saat kysyä. Kertaus on opinojen äiti.

    Käräjistä täällä puhut ,sano vaan haluatko. Olet.sinä.kova.jätkä,mutta ei kannata uhota kun ei sitä koskaan tiedä mitä voi tulla vastaan. nimen ommaan.kuulit oikein.joko ymmärrät,että nopeat syövät hitaat.Liian vaikeita sinulle jarruveli. Viisaita nuot kämäki enemmistö päättäjät kun valitsivat yksityisen=Attendo.Ihan naurattaa.Riippumaton hyvinkin mikä ei ole laitonta sehän on laillista.Sano mitä sanot,yksityinen siellä nyt toimii kämäki tk:ssa.Koeta jo ymmärtää..Naurattaa.yksityinen tuli.Vain se tässä on sitä konkretiaa...kaikki muu on selittelyä.Surkeana vinkuu kärsäpersus Riippumaton hyvinkin.älä nyt sotke politiikkaa tähän.Helpotetaan vähän.Riippumatossa loikova ajattelija=Riippumatonajattelija tosi uskottavaa.Naurattaa..Ymmärrätkö täällä jarruveli ammatikseen vinkuu,että meidän tahto se on se "jumalan sana"Piskit haukkuu mutta karavaani se vaan kulkee.

    oletko muuten se homo loput ne ei ymmärrä"hyvänpäälle" mitään.. silkkihansikkain käsitellään jarruveli käy kuumana. jonkun se on tehtävä yölläkin töitä.Työ kyllä haittaa tätä harrastusta,mutta tavotteissa ollaan...jytky.jytky.jytky.Otti muuten pikkusen vähän silmään tuntuuko ihan niin kun sinulla kipinöisi..Naurattaa.V_I_T_T_U. Jytkyttääkö.

    vaan mihin se karavaani kulkee.Joko tiedät,kun et kysynny.Naurattaa.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    enemmistön päätökset ne on sitä"jumalan sanaa".Eri mieltä saa ja pitääkin olla, silloin kun se siltä tuntuu,vaan kun tehtyjen päätösten jälkeen vuosia vingutaan ja päättäjiä haukutaan niin onko se sitten enään kovinkaan fiksua ja rakentavaa demokratiaa.

    "kyyyllä (riippumaton heh hehe) enemmistön päätökset ne on sitä"jumalan sanaa" - päättäjiä haukutaan niin onko se sitten enään kovinkaan fiksua ja rakentavaa demokratiaa."
    __________________________________

    VN - "Kärsämäen kunta ei täytä päätöksillään puitelain mukaisia terveydenhuoltoa koskevia yhteistoimintavelvoitteita ja poikkeaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissä aiemmin valtioneuvostolle ilmoittamastaan. Valtioneuvostolla on puitelain mukainen toimivalta velvoittaa kunta pysymään ilmoittamassaan yhteistoiminnassa terveydenhuollon osalta.

    Valtioneuvoston päätös esitetään pantavaksi täytäntöön heti, koska Kärsämäen kunta aikoo irtaantua yhteistoiminta-alueesta jo 1.6.2014 lukien. Edellä esitettyjen perusteiden mukaisesti päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä."

    MO - "Markkinaoikeus kumoaa Kärsämäen kunnanhallituksen 7.4.2014 tekemän hankintapäätöksen § 117. Markkinaoikeus kieltää Kärsämäen kuntaa tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 1.000.000 euron sakon uhalla."

    KHO - "Kunnan esittämät perusteet jättää lain velvoitteet täyttämättä eivät ole lain mukaisia."

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    enemmistön päätökset ne on sitä"jumalan sanaa".Eri mieltä saa ja pitääkin olla, silloin kun se siltä tuntuu,vaan kun tehtyjen päätösten jälkeen vuosia vingutaan ja päättäjiä haukutaan niin onko se sitten enään kovinkaan fiksua ja rakentavaa demokratiaa.

    Kärsämäen demokratia= Salon Jaana ja kunnanjohtaja. He sanelevat askelmerkit ja enemmistö tekee päätökset niitten mukaan. Mutta se nyt vaan kuuluu demokratiaan. Ja kyllä tuo vinkuminen voi johtua sitä että iso osa kuntalaisista ei ole tyytyväinen päätöksiin, mene ja tiedä.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    vaan mihin se karavaani kulkee.Joko tiedät,kun et kysynny.Naurattaa.

    Kepujen kuntayhtymästä toiseen kepujen kuntayhtymään. Kysymys tiedätkö sinä minne se karvaani kulkee? jotkut on vaan yksinkertaisesti,niin ylivoimmaasen hyviä. Liian vaikeita sinulle jarruveli.

    ps. Valta menee. Selänteen syytä kaikki ja ihan kaikki on sitä"jumalan sanaa"..Naurattaa meidän tahto se on se "jumalan sana" Piski haukkuu mutta karavaani se vaan kulkee.Ps. Kysyhän taas että mihin se kulkee,kysy,kysy saat kysyä.Naurattaa

    Äänestä

  • 765434567 kirjoitti:

    Kärsämäen demokratia= Salon Jaana ja kunnanjohtaja. He sanelevat askelmerkit ja enemmistö tekee päätökset niitten mukaan. Mutta se nyt vaan kuuluu demokratiaan. Ja kyllä tuo vinkuminen voi johtua sitä että iso osa kuntalaisista ei ole tyytyväinen päätöksiin, mene ja tiedä.

    Valtaosa äänestysikäisistä kuntalaisista vastusti ja allekirjoitti adressin mikä kertoo kaiken oleellisen kuntalaisten kannoista mutta minkäs teet kun alle 20 käveli yli 800:n kuntalaisen yli vittuilen perään itse äänestitte tämä on sitä demokratiaa. Valtioneuvoston kertoessa estävänsä eron hätäpäissään menivät nimen ensimmäiseen hankintasopimukseen laittamaan päivää paria ennen vn:n päätöstä kun attendon lakimies neuvoi siten attendon aloittavan kesäkuun 2014 alusta ilman että kukaan voi mitään. Valehteli mutta sillä sai nimen sopimukseen ja se oli sitten siinä. Sen jälkeen kuntaa on johtanut attendo 100-0. Attendon projekti kärsämäki oli pelkkä kohde. Nauravat matkalla pankkiin kun taas yhden maalaispitäjän einari epätoivoiset meni retkuun.

    Äänestä

  • ja kämäessä juoruilla

    Äänestä

siitäkö atten syönnöksistä ei saada selvää, kiintoisaa olisi verrata kuin kallis oli PpkySelänne

Äänestä
  • Miten sinä vertailet niitä toisiinsa kun attendo ei tuota palveluja samassa mittakaavassa kuin selänne? Oli kait se hullua vierestä seurata kun kilpailutuksen jälkeen kun voittaja oli julistettu alettiin miettimään mitä siihen sopimukseen sisällytetään? Samalla kun palvelujentarjoaja vaihtui samassa yhteydessä palvelut vedettiin minimiin mitä lait vaatii. Suurin ongelma kuitenkin menojen määrittämisessä se, että esim. Rääkkylässä Attendo pimitti saataviaan vuosia Rääkkylän joutuessa ottamaan miljoonia velkaa vaikka kokonaisulkoistamiseen oleellisesti kuului se, että riskit kantaa Atendo ei Rääkkylä. Toisin kävi jonka pelkään käyvän kärsämäessäkin. Itse en pidä edes tärkeänä menojen suuruutta vaan sitä, että terveyspalvelujen taso romahti välittömästi Attendon aloittaessa.

    Äänestä

  • Taisi olla Rehula joka lupasi selvittää miksi yksityiset palvelujentarjoajat eivät anna selvityksiä mistä he laskuttavat? Selänne vastaavasti esim. kärsämäelle on antanut aina selvitykset pennilleen miten paljon rahaa on mennyt ja mihin. Edellisen lisäksi kaikki tilinpäätökset löytyy arkistoista julkisia asiakirjoja. Kuten myös selvitykset joissa tuodaan esille kuinka kärsämäen sairastavuusindeksi on ollut vuosien ajan nousujohteinen ollen kirkkaasti ppky Selänteen sairain kunta. nekin tiedot löytyy googlehaulla julkisia asiakirjoja. Asia (sairaiden määrä kasvoi ja kasvoi mikä kasvatti sotemenoja) käännettiin selänteen syyksi ja erottiin. Todellisuudessa incapin kaatuminen vei työkykyiset kunnasta pois ja jäljelle jäi sairaat ja vanhukset. Siinä asiassa ei ole tullut muutosta jäljelle jääneet veronmaksajat maksavat vain enemmän veroja kun väestöpohjan rakenne on mitä on.
    Selänteen menoja ei voi oikein verrata Attendon menoihin koska palvelujentarjoajan vaihtuessa sopimussisältö meni ihan uusiksi. Jopa siinä määrin että ppky Selänne tuottaisi paljon halvemalla sotepalvelut kärsämäkisille uuden sopimuksen pohjalta mutta asia käännetään päinvastaiseksi kertomalla kuinka Attendo tuottaa samat palvelut halvemmalla. No ei pidä paikkaansa millä viittaan avauksen aiheeseen. Tulet näkemään kuinka ulkoistajat haukkuu vielä tulevaisuudessakin selänteen mihin se seepra raidoistaan. Tilinpäätöskikkailuja luvassa joilla käännetään häviöt voitoiksi.

    Äänestä

  • niin sitä pittää Rehulla ja entäs Töli.Tilinpäätöskiksuttelua,vuodesta toiseen, tosi uskottavaa.Naurattaa.

    Äänestä

se jatkuva Selänteen haukkuminen juurikin siksi ja osoittaa sen, että tietävät ja se painaa pulloperekauppiaita hautaan asti, eskokin jo kutsui Saatanaa avuksi valvotut yöt petti harkinnan.

Äänestä
  • olikait se kun uskonmiehetkin saivat pirunkelkkaan lakeja rikkomaan muillahan ei ole koskaan ollut mitään häpyä? Hyvin pelasi attento pelinsä kun saivat maalaisia huijattua kädestä pitäen nauravat matkalla pankkiin. Tai siis matkalla pörssiin. Selänne haukutaan vielä ja monesti. Selänne joka oli kepujen aikaansaannos. Selänne joka oli kunnan itsenäisyyden ratkaisevana vuotena ainoa joka toi kärsämäelle säästöjä kärsämäkisillä kun meni aika käräjöidessä.

    Äänestä

  • Edelleen lainaten ex kvpj Flankkilaa " jostain meidän säästettävä " tämä 13.1.2014:sta.
    Nyt toteutuu tämä enemmistöpäättäjien 19.12.2013 tekemä päätös.Rouvat Satu ja Jaana - Te olitte vetureina, muistakaa tämä - me mamogravia omalla kustannuksella tulemme muistamaan.

    Äänestä

  • Kyllä se päätös oli tehty aikoja sitten ennen kokousta 19.12.2013. Jos olit jo unohtanut Attendon edustajille oli varattu ennalta kokouksen loppuun aika puheenpidolle vaikka ko. kokouksessa piti vasta äänestää erotaanko vai ei. Tulivat siten todistaneeksi miten homma oli pedattu Attendolle jo ennen kokousta joka oli vain junttaustilaisuus aikaisemmin sovitulle. Rivilampaat oli sitä ennen jo painostettu hankkeen taakse manipuloimalla ja syyllistämällä kunnan kaatajiksi jos ette ulkoistamista kannata.

    Itseä kiinnostaa eniten miten hyvävelit laatii seuraavien kuntavaalien ehdokaslistat? Ei passaa päästää ketä sattuu ehdolle vaan nimittävät itse itsensä ehdolle eivät muuten pääse edes varajäseniksi? Siellä kun on nykyisillä luottamuskepuilla niin huono maine omienkin keskuudessa että jäävät hiekkalaatikon ulkopuolelle jos muita päästävät ehdolle? Voisin pahimmat pätemisentuskasta kärsivät, omasta mielestään korvaamattomat nimetä jo ennalta jotka nimensä ehdoslistalle käyvät taas laittamassa kysyttiin ehdolle tai ei. Samalla palkitsevat muutkin joojoot ja lampaat siinä sivussa ehdokkuudella. Omantunnon omaavat jättäytyvät suosiolla pois maine kun meni jo.

    Äänestä

  • oskenkohinaa kirjoitti:

    Kyllä se päätös oli tehty aikoja sitten ennen kokousta 19.12.2013. Jos olit jo unohtanut Attendon edustajille oli varattu ennalta kokouksen loppuun aika puheenpidolle vaikka ko. kokouksessa piti vasta äänestää erotaanko vai ei. Tulivat siten todistaneeksi miten homma oli pedattu Attendolle jo ennen kokousta joka oli vain junttaustilaisuus aikaisemmin sovitulle. Rivilampaat oli sitä ennen jo painostettu hankkeen taakse manipuloimalla ja syyllistämällä kunnan kaatajiksi jos ette ulkoistamista kannata.

    Itseä kiinnostaa eniten miten hyvävelit laatii seuraavien kuntavaalien ehdokaslistat? Ei passaa päästää ketä sattuu ehdolle vaan nimittävät itse itsensä ehdolle eivät muuten pääse edes varajäseniksi? Siellä kun on nykyisillä luottamuskepuilla niin huono maine omienkin keskuudessa että jäävät hiekkalaatikon ulkopuolelle jos muita päästävät ehdolle? Voisin pahimmat pätemisentuskasta kärsivät, omasta mielestään korvaamattomat nimetä jo ennalta jotka nimensä ehdoslistalle käyvät taas laittamassa kysyttiin ehdolle tai ei. Samalla palkitsevat muutkin joojoot ja lampaat siinä sivussa ehdokkuudella. Omantunnon omaavat jättäytyvät suosiolla pois maine kun meni jo.

    tieäthän tuon, että "hyvävelistä ne järkevimmät siirtyy takaoikialle(niitäkin on), jäljelle jääneet alamarginaalit jäävät ehdolle pönöttämän jolloin perfomanssi on valmis, erillistä esitystä ei tarvitse, se tulee oheisena

    Äänestä

  • Niin pääsi käymään ja jäljelle edelliskauden jälkeen jäi enää ne, jotka kadon omassa puolueessa aiheutti omalla käyttäytymisellään. Nyt kun saatanan lampaat loikkasi takarivin joojoo pyrkyreille aukesi ovi paratiisiin. Juuri niille joiden asema kuntapolitiikassa on perustunut kepupomojen nuolemiseen. Marttakerho lampaineen jatkaa ei näy kepujen tulevallakaan ehdokaslistalla enää ensimmäistäkään täysillä käyvää vaikka niitäkin Kärsämäestä löytyisi. Kepujen pohjasakka jäljellä miinus rkp. Iso osa nykyisistä puolueesta riippumatta jättää leikin sikseen

    Äänestä

  • aakkupätsytädevajaaisa kirjoitti:

    Niin pääsi käymään ja jäljelle edelliskauden jälkeen jäi enää ne, jotka kadon omassa puolueessa aiheutti omalla käyttäytymisellään. Nyt kun saatanan lampaat loikkasi takarivin joojoo pyrkyreille aukesi ovi paratiisiin. Juuri niille joiden asema kuntapolitiikassa on perustunut kepupomojen nuolemiseen. Marttakerho lampaineen jatkaa ei näy kepujen tulevallakaan ehdokaslistalla enää ensimmäistäkään täysillä käyvää vaikka niitäkin Kärsämäestä löytyisi. Kepujen pohjasakka jäljellä miinus rkp. Iso osa nykyisistä puolueesta riippumatta jättää leikin sikseen

    presiisss

    Äänestä

kyyylä se niin on nähtävä, että tämä Kämäki kuntavaltuutettujen, enemmistöllä, Atten lobbaus-kusen nouseminen sille tasolle missä pitäisi annettu luottamus tiedostaa ja ymmärtää kuntalaisten eduksi, lunastaen annetun luottamuksen odotukset, on Atten mitä erinomaisen taidokaan manipuloidun vilpillisesti, sen maistuvilla kahvilla ja bullalla myyty, omakxi bönötyksen jatkumoxi.

Äänestä
  • edeliseen tarkennus, että nämä "bönöttäjät ei bonotustaan tunnista, vaan atten lobbareitten kehumalla tanssivat vaikka ripaskaa ja> "isät katsovat poikiaan"..jaa Alkio!

    Äänestä

  • mahtalainentaas kirjoitti:

    edeliseen tarkennus, että nämä "bönöttäjät ei bonotustaan tunnista, vaan atten lobbareitten kehumalla tanssivat vaikka ripaskaa ja> "isät katsovat poikiaan"..jaa Alkio!

    suomeksi, ilaman kumerluuksia; nykyiset k-valtuutetut on vain ja ainostaan oman egonsa nostajia imbessilejä, mitään mistään ymmärtämätöntä porukkaa, Tulevan Kämkin jouhevan kunta- asioitten hoidon maakuntaan varmistaa vain ja ainoastaan Kämäki -asiat asiantuntija Mauno Ranto!. Tämän tunnustaa kaikki, yli puoluerajojen!

    Äänestä

  • minävai kirjoitti:

    mikäli "rouvat" on vastaan(kuin ovat), niin "lista kierätä´mään, on tullut aika hapatuksen" ja hapanteen juuri- saavin pöydälle kumomiseen; se on suomeksi; josta leipoa noussesta taikinasta uusi Atten- bulla.. tuntien Kämäki yhteisön em on kämäkiläisen vain unelma"

    Äänestä

  • ymmärtäen kirjoitti:

    minulla on "unelma!

    Äänestä

  • pum.in.memoriam kirjoitti:

    minulla on "unelma!

    pum!

    Äänestä

  • UPDATE_10662416 kirjoitti:

    pum!

    nussi 2seen ja mene kiinaan sano "neuvottelutauko

    Äänestä

pidä "unelmasi, sulje silmäsi, nouse mene töihin, tule töistäsi, eläkä "pussikerholaisen päälle aja, 40v työverollasi "harmaa eliitti elää... ja shiwa

Äänestä

Kämäki kunnan toiminnot on olleet lapsusustten käsissä, "saatanalliset karjaisut ei tehoo, ottakaa "mauno asioitten hoitoon niin kunta stabiloituu. "Tohtorista ei ole apuja.

Äänestä
  • ei sillä ole väliä mikä on parasta kunnalle ja kuntalaisille uuden kunnanjohtajan tulee palvella keskustan aluejärjestön etuja ja tavoitteita

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

metsamaapv1 kirjoitti:

http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/94524-kuntien-parannettava-avoimuuttaan

presiis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu