KEMPELEELLÄ EI LUOTETA ENÄÄ SIPILÄÄN

EPÄLUOTTAMUS

8

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyhänne

      Ei kai kukaan täysijärkinen luota maaniseen sipilään?? Minkälainen sen eukko on VAMPYYRRI ei kai ole ihan normaali aivopesty hullu????

    • naisnais

      Suomi on pilattu. Suomi on nykyisin kehitysmaa ja eläintarha.

      Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat syyttämään sukupolveamme Suomen pilaamisesta ja kysyvät syistä.

      Toivottavasti Sipilä kumppaneineen on hengissä vastaamassa. Toivon, että historia tullaan kirjoittamaan kirjoihin niin kuin asiat tapahtuivat, nimien ja päivämäärien kera. Vuosi 2015 jää historiaan. Suomi antoi luvan, päättäjämme varta vasten kutsuivat mediassa alkuasukkaat ja pahuuden Suomeen, kaikkialta maailmasta.

      Hän, joka tämän kutsun maailmalle viestitti mediassa, tuntenee nahoissaan vastuunsa ja seuraukset. Suomelle ja naiviudelle nauretaan. Suomi on häväisty. Suomen kehitys on lamaannutettu, olemme menettämässä kulttuurisen identiteettimme - ruskeakielisenä (globaaliutta ylenpalttisesti ihannoivina) pikkupojat , siis hallituksemme, antoi tämän tapahtua.

      Suomessa toistaiseksi on vielä hengissä veteraaneja - jotain kunnioitusta hallitukselta ja vasinkin SSS-miehiltä ! Julkinen anteeksipyyntö ja virheen myöntäminen veteraaneille ! Hävetkää. Suomi ja suomalaiset ovat päättäjille toisarvoisia, lapsellinen globaaliusihanne on harhaa.

      Pahalle ja pahuudelle Suomeen päin avattiin ovet , vapaat ovet, ilman mitään kontrollia, kutsun kanssa vuonna 2015.

      Joku tuntee piston sydämessään. Sitä niittää, mitä kylvää.....

    • Skenaario2015-2016

      Kuinka kattava työterveyshuolto ministereillä on ? Onko varmasti tarpeeksi kattava ? Huolestuneena pohdin itse kuumeisena, onko mahdollista, että sairas ihminen on työssä ministeriössä päätöksiä tekemässä ja olisi esim. täysin sairaudentunnoton ???

    • hoitoon

      Menkää itse hoitoon.

    • TOMOnews

      Syyrialainen "sotalapsi" paljastuu aikuiseksi kehonrakentajaksi ja entiseksi sotilaaksi.
      Tuomittu mm. vankilaan pahoinpitelystä ja asunut jo vuosia Euroopassa.
      (onko Sipilän asunto pakoloisten käytössä?)
      https://www.youtube.com/watch?v=HMPVlDvox8s

    • Nytkö.se.on.sallittua

      Nettilehden tiedon mukaan uhkailu julmilla murhatavoilla on Suomessa sallittua viitaten Helsingin hovioikeuden ennakkopäätökseen: http://mvlehti.net/2016/01/30/nyt-kaikki-laittomasti-uhkailemaan/
      Lienee varmuuden vuoksi silti syytä odottaa kirjallisen päätöksen julkituloa ennenkuin paikalliset Eugen Schaumanit aloittavat edes puheet siitä, mitä aikovat tehdä. Sitä ennen asiasta kiinnostuneet juristit antakoot lausuntonsa.
      Ja palstan aloittaja ásunee "Helsingillä" kun ei osaa sanoja taivuttaa oikein, vaikka malli on edessä...

    • moottt

      sipilä on paras me ollaan mielenterveys ongelmaisia ja sosiaalipummuja ei sipiilä

    • pakolaispesäkempele

      Onko sinne sipilän taloon jo tullut niitä parrakkaita lapsisotilaita? Kai te naapurit ja paikkakunnan ihmiset osaatte kertoa jos liikettä näkyy???

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      138
      3159
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2992
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1408
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      138
      1129
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1077
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      997
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      969
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      797
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      783
    Aihe