Naisasiainliitto: Poliisi ylittänyt valtuutensa

"Aron mielestä iso kysymys asiassa on poliisin vastuu. Poliisin tehtävä on pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja tiedottaa todenperäisesti asioista. Kun aihe on tällainen, Aro toivoisi, että poliisi nojaisi ainoastaan varmistettuun tietoon.

- Poliisi on tässä ylittänyt valtuutensa. Toivoisin, että lausuntoja ensinnäkin korjataan ja toiseksi tiedottamisessa otetaan vastedes tiukka asialinja."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010920934553_uu.shtml
54210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

"Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro sanoo, että pelon tunne on aina liittynyt naisten ulkona liikkumiseen.

Helsingissä muistetaan esimerkiksi klassinen keskustelu Kaisaniemen puiston turvallisuudesta 2000-luvun alussa.

Aro pitääkin Ilkka Koskimäen näkemyksiä uudesta ilmiöstä erikoisina.

- Helsingin poliisin poliisipäällikkönä hänellä pitäisi olla pääsy poliisin omiin tilastoihin, joissa näkyy se, kuinka paljon seksuaalista väkivaltaa poliisille ilmoitetaan.

Pykälä seksuaalisesta ahdistelusta astui voimaan reilu vuosi sitten.

- Ensimmäisen vuoden aikana eli syyskuun loppuun mennessä oli tehty jo melkein neljäsataa rikosilmoitusta ja niistä reilu kolmannes oli johtanut esitutkintaan vuoden puoliväliin mennessä.

Uhritutkimusten mukaan seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat olleet iät ja ajat arkipäivää suomalaisille naisille. Ongelma on todellinen ja Aron mielestä siihen on puututtava, mutta oikeaan tietoon nojaten.

- Suomesta löytyy poliisin tueksi osaamista esimerkiksi naisjärjestöistä ja väkivaltatutkijoista.

Aron mielestä iso kysymys asiassa on poliisin vastuu. Poliisin tehtävä on pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja tiedottaa todenperäisesti asioista. Kun aihe on tällainen, Aro toivoisi, että poliisi nojaisi ainoastaan varmistettuun tietoon.

- Poliisi on tässä ylittänyt valtuutensa. Toivoisin, että lausuntoja ensinnäkin korjataan ja toiseksi tiedottamisessa otetaan vastedes tiukka asialinja.

Aron mielestä Koskimäki on toistanut faktana sitä, että toiminta Helsingissä uutenavuotena olisi ollut suunniteltua, vaikka Keskusrikospoliisi on jo torstaina sanonut, ettei näyttöä mistään laajamittaisesta suunnitelmallisuudesta ole.

- Silti tässä yhä luodaan mielikuvaa, että on ollut suunniteltua toimintaa ja massahäirintää ja että se vaikuttaa samalta kuin Kölnissä. Tosiasiassa on tullut kolme ilmoitusta, jotka ovat tapahtuneet muualla kuin asematunnelissa ja näyttöä siitä, että se olisi ollut suunniteltua, ei ole
vahvistettu."

Äänestä
  • Tuhat mamua asematunnelissa,ei sinne muita enää mahu ahdisteltavaksi ?
    Koitappas nyt ymmärtää FEMINISTIEN kunigatar.
    Muslimit lisääntyvät,mitään naisliiton unioneita ne ei tule Suomessa suvaitsemaan.

    Jos siinä jotaki on hyvää,loppuvat arojen lausunnot.

    Äänestä

  • siihen_varautukaa kirjoitti:

    Tuhat mamua asematunnelissa,ei sinne muita enää mahu ahdisteltavaksi ?
    Koitappas nyt ymmärtää FEMINISTIEN kunigatar.
    Muslimit lisääntyvät,mitään naisliiton unioneita ne ei tule Suomessa suvaitsemaan.

    Jos siinä jotaki on hyvää,loppuvat arojen lausunnot.

    Taharrush gamea! Tullut suomeen turviksien mukana. Unioni paljastaa tässä idioottimaisuutensa! Sietäisi hävetä ja pyytää anteeksi poliisilta!

    Äänestä

  • Katju Aro ei ole vihainen naisia ahdisteleville ja raiskaaville vaan poliisille joka kertoo totuuden. Onko tuo Aro mielisairas, eikö mielisairaala olisi hänelle oikea paikka?

    Äänestä

Naiset haluaa tulla matujen raiskaamiksi

Äänestä
  • Isoa neeketimulkkua ,siitä vaan.Kunhan ette sen jälkeen enää toosaanne tarjoa
    suomalaisille. Siinä on kaikenlaisten tautien mahollisuus levitä,sitä me ei suomalaiset todellakaan haluata.

    Tuomosia akkoja jotka vääristelevät tosiasioita minä en halua nähdä silmissäni.

    Heksinkiläinen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki sanoi selvin sanoin totuuden julki
    siitä,mitä mamujen maahntulo on vaikuttanut.( Uusi kulttuuri seksuaalinen häirintä isoilla joukoulla ) on tullut heidän mukana maahan.

    Sitte joku Katju Aro mikä lie,on vaatimassa poliisia tilille tiedottamisesta :
    Omasta puolestaan tuo voi puhua,jos häntä ei ole viellä tarpeeksi häiritty,
    ei kenenkään muiden !!!

    Siis kansalaisilta pitäis pimittää mitä maassa tapahtuu ?

    Äänestä

Näiden naisasianaisten ainut tarkoitus on suomalaisen miehen lyttääminen kaikin mahdollisin keinoin. Kaisaniemessä oli tosiaan mamuja jo 2000 luvun alussa.

Äänestä

No poliisin on " AINA " kerrotava kaikki tuntomerkit heti eikä päivien viiveellä.
Että silleen.

Äänestä

Suki, suki valtiontuki.

Äänestä

Täytyy todeta että punavihreät feministit ovat hulluja!

Äänestä

saako tää ompelukerho valtion tukia? No olihan siellä Arhis kulttuuriministerinä.Nyt se säikähtäneen näköinen tyttö.

Äänestä

Eihän kukaan ole kieltänyt ettei naisia olisi ahdisteltu aiemminkin, mutta tavat on raaistuneet se olisi myönnettävä ääneen. Just sanoi poliisi kello 5 uutisissa että ulkomaalaisten tekemistä rikoksista pitäisi pystyä puhumaan ääneen. Sehän nyt on selvä ettei se riitä että sanoo että onhan tätä ollut aiemminkin. Siis pitääkö ehdontahdon tuoda tänne henkilöitä jotka myös syyllistyvät väkivaltaan naisia kohtaan ja todella väkivaltaisiin otteisiin, kun uskonnon sanelma kulttuuri ja naisten halveksunta niin vaatii. MIKSI NÄISTÄ ASIOISTA EI SAA PUHUA ÄÄNEEN. Kukaan ei ole sanonut että kaikki pakolaiset ovat syyllisä eivät ole, mutta moni on ja se on tosiasia. Tosiasia on myös ettei suurin osa tule koskaan kotoutumaan meidän vapaaseen tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Puhutaan sitten Suomipojan tekemisistä kun ensin keskustellaan pois tämä ajankohtaisempi pakolaisten osuus, eikä sekotella aikakausia, nyt on nyt, nämä tapahtumat tapahtuu nyt eikä menneisyydessä, elämme näitä jokapäivä tavalla tai toisella.

Äänestä

Punavihreä ääriaktivismi femakko kostoretkilepakkolaisuus taas koettaa nostaa päätään, sen mielestä tänne nyt pesiytymään pyrkivät etnoporukka raiskaajalaumat
ovat tervetulleita, nämä suomalaisen miehen lyttyynlyönti talkoot ovat sille enemmänkin sen lauman porukkahengen nostattaja ja ylläpitäjä.

Äänestä

Muslimit halventaa naisia

Äänestä

Kielletäänkö poliiseilta vielä tilastojen julkaisukin, jos se kertoo totuuden?
Onko feministisuvakki ylin "poliisiviranomainen", joka voi halutessaan kieltää rehellisten tilastojen julkaisun?

Äänestä

jos naisasialiike puolustaisi naisten oikeuksia se vaatisi kovempia tuomioita ahdistelijoille eikä arvostelisi poliisin työtä?

Äänestä
  • Valkoiselle raiskaajalle vaativat kymmenen vuoden tuomioita, mamuille ehdollista koska he ovat itsekin uhreja.

    Äänestä

  • Reilu.peli kirjoitti:

    Valkoiselle raiskaajalle vaativat kymmenen vuoden tuomioita, mamuille ehdollista koska he ovat itsekin uhreja.

    Jos suomalainen raiskaa,sille saakin antaa 10 vuotta ja jousi poikki.
    Jos suomalainen tuon tekee,hän pn alentunut silloin apinoiden tasolle.

    Nuitten nekkerien raiskauksiin ja tuomioihin, en ota enää mitään kantaa.

    Äänestä

Helsingin poliisin mukaan uudenvuoden ahdistelut olivat suunniteltu rikos. KRP:n mukaan eivät olleet. Rikosylikomisario Thomas Elfgren KRP:stä on tätä mieltä, kuka puhuu totta?

Äänestä
  • Tuo Elfgren on mielenkiintoinen tapaus. Adoptoinut kuusi aikuista nuorta mustaa miestä Ruandasta, perheetön poikamies jonka omien sanojen mukaan hänen tärkein naisensa on hänen äitinsä...

    Äänestä

Poliisilla ON toteennäytettyä tietoa, että helsingissä suuret mamumiesjoukot ovat AHDISTELLEET NUORIA TYTTÖJÄ, ELI LAPSIA.

Ja kun tuo FAKTA on olemassa, vaatii naisasiainliitto poliisia pimittämään tiedot, jotta lasten seksualinen ahdistelu mamulaumojen toimesta saisi jatkua ennallaan.

On vaikea ymmärtää, millaiset ihmiset tukevat tuollaista liittoa, kun ainakin itseäni isänä raivstuttaa ja ahdistaa se, että miesjoukot kourivat nuoria lapsia ja yrittävät näiltä seksiä, jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten väksin.

Tunnetko sinä yhtään ätiä, joka on naisasialiiton jäsen?

Äänestä

Nassia mukana naisasialiitossa!

"Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön Ilkka Koskimäen haastattelu brittilehti The Telegraphissa sai mm. feministit, kuten Naisasialiitto Unionin, Hanna Huumosen ja Nazima Razmyarin ihmettelemään, miksi haastattelussa nostettiin vahvasti esiin turvapaikanhakijoiden osuus tekijöinä naisiin kohdistuvassa seksuaalisessa väkivallassa."

Äänestä
  • Ai miksi? Eikö se selviä näille femakoille siitä artikkelista. Tai Kölnin tapahtumista. Miksi tätä maata on rangaistu tyhmillä ämmillä.

    Äänestä

Pitää muistaa että sairaus ei ole tyhmyyden synonyymi, tai siis pikemminkin kehityshäiriö ei ole tyhmyyden synonyymi.

Mutta elämä on vaikeaa jos pään tilalla on kehittymätön sukuelin.

Äänestä

Poliisi ylittänyt valtuutensa kun kertoo totuuden? Ei vittu nuo femakot on pahasti sekaisin. Eikö ne vois mennä hakemalla hakemaan sitä mustaa mulkkua ulkomaille, eikä hyysätä niitä täällä jolloin viattomatkin kärsivät??

Äänestä

Ennen femakot sentään ajoivat naisten asiaa, nyt ovat ilmeisesti siirtyneet ajamaan muslimien asiaa eli itseään vastaan. Olen aina tiennyt että naiset on vähän ristiriitaisia ja sekavia, mutta jotain rajaa!

Äänestä

Punavihreyteen kuuluu valheet ja rikollisuuden ymmärtäminen. Perinteet nimittäin velvoittavat, sillä monet näistä punavihreistä ovat entisiä stallareita eli stalinisteja.

Äänestä

Googlatkaa TAHARRUSH GAME. Sehän on jo ihan vanha arabihuvi. Nykyisenä some- ja internetaikana muodit leviävät nopeasti, nyt siis Pohjois-Afrikasta Eurooppaan.

Äänestä

yksi tiukka kysymys näille "naisasialiiton"ihmisille jos on joutunut itse raiskatuksi niin pitääkö muidenkin joutua raiskatuksi että itselle tulee parempi olo meinaan vaan että eihän näissä ulostuloissa ole enää mitään järkee?

Äänestä

Ei oikein voi olla nauramatta ja kun kerran aloitin, en pysty lopettamaan.

Siis mikä ihmeen instanssi tämä naisasiainliitto oikein on?

Maallikko voisi kuvitella, että olisi nimenomaan naisten ongelma kun heitä ahdistellaan seksuaalisesti. Nyt poliisi kertoo, että ahdisteluun on tullut uusi muoto - joukkoahdistelu, joka tapahtuu julkisella paikalla ja siihen syyllistyy erityisesti maahanmuuttajat.

Naisasiainliiton mielestä Suomessa ahdistellaan naisia, mutta poliisi ylittää valtuutensa kertoessaan uudesta ahdistelumuodosta. Liiton mielestä on selvää, ettei kyse voi olla joukkoahdistelusta, koska uutena vuotena ei Helsingissä tehty yhtä monta ahdistelurikosilmoitusta kuin Kölnissä.

Mistään erityisestä maahanmuuttajien harjoittamasta ahdistelusta ei edes pitäisi puhua, koska Suomessa on ennenkin ahdisteltu naisia, jopa ennen kuin täällä maahanmuuttajia olikaan.

Kaikki miehet ovat siis ahdistelevia sikoja, paitsi maahanmuuttajamiehet, koska he ovat uhreja. Aivan kuten naisetkin ovat miesten uhreja - aina ja kaikkialla.

Minä en ainakaan murehdi yhdenkään joukkoraiskatun teinin takia, en sekuntiakaan, niin kauan kuin idiootit antavat lausuntoja naisten ahdistelusta. Yrittävät vielä estää poliisiakin puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä.

Äänestä

Poliisi ylittää valtuutensa?
Eikö poliiseilla ole valtuuksia kertoa totuutta?

Äänestä

Liitto ja mistä puolueesta? Siitä samasta p---läjästä

Äänestä

Mitähän mieltä ne sadat-tuhannet ahdistelluksi tulleet tai raiskatut naiset ja tytöt on mieltä asiasta, ei taida tämä ns. naisasiainliitto edustaa heidän mielipidettään?

Äänestä

Jääkö naistenkin suojelu siis miesasiainliiton tehtäväksi, kun naisiasiainliiton porukka näyttää olevan kykenemätön jopa oman asiansa ajamiseen? Jonkinlaisen edunvalvojan nuo naiset tarvitsevat, vähän kuin vammaiset jotka eivät itse ymmärrä mitä tekevät.

Äänestä

Poliisin mukaan iso n.30-50 hengen ryhmä ahdistelee naisia ja alaikäisiä tyttöjä. Myös Aseman lapset on kertonut asiasta viranomaisille. Kyseessä on suorastaan ilmiö. Tässä kuitenkin näkyy suomalaisten feministien pyhä viha suomalaisia miehiä kohtaan. Tästä ei saisi puhua, koska kaikki paha on heidän mielestään lähtöisin suomalaisista miehistä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452394815312.html

Äänestä

Olen useaan otteeseen näillä palstoilla kysynyt seuraavaa:
Kun pitkin mennyttä syksyä suomen kansalaiset kansanedustajista lähtien ovat vaatineet,että rikoksesta tuomittu turvapaikanhakija on karkoitettava Suomesta, niin heitä kohtaan on julkisesti nostettu vastalauseryöppy, ja haukuttu rasisteiksi.
Mutta nyt kun Angela Merkel on vaatinut Saksassa samaa, niin miksi hänen sanomisiaan ei tuomita rasistisiksi?
En ole saanut näillä palstoilla yhtäkään vastausta tähän kysymykseeni.
Tämä nykyinen tilanne kuvastaa sitä, että yleinen mielipide on asiaan muuttumassa!
PS. Oleteeko muuten huomanneet, että esim YLe teki vielä vuosi sitten uutisiinsa paljon ns. Katugallupeja haastattelemalla ihmisiä kaduilta, kysyttiin mielipidettä ja mielipide näytettiin puhuvana ihmisenä kanavalla.
Nykyään näitä videohaastatteluja uutisissa ei enää ole! Miksi ei?
Media vaan yksilinjaisesti toteaa, että siitä ja siitä ollaanpaljon sitä ja sitä mieltä...
Onko näille toisten mielipiteiden esittämiselle jotain haastattelupohjaa.
Vaadin, että verovaroin kustannetulla kanavalla haastatellaan ihmisä jälleen uutusiin. Esim maahanmuuttoasiaa, ym päivän polttavia kysymyksiä jauutisaiheita koskien.

Äänestä

Taitaa olla tuossakin liitossa nykyään pelkkiä äärisuvakkeja. Eivät aja enään naisten asiaa vaan matujen.

Äänestä
  • Mamuilla on oikeus raiskata, tämä on naisliikkeen virallinen kanta.

    Äänestä

  • Tosi.on kirjoitti:

    Mamuilla on oikeus raiskata, tämä on naisliikkeen virallinen kanta.

    Raiskaus ei ole raiskaus jos sen tekee muslimi. Tämä on feministien virallinen kanta.

    Äänestä

"ja toiseksi tiedottamisessa otetaan vastedes tiukka asialinja."
Ruhahhaa ja mitähän mahtaakaan tarkoittaa feminististen suvakkivajakkien "tiukka asialinja"...?
Vihdoinkin alkaa varmaan hitaampiälyisempikin ymmärtämään ketä nämä ns. "sosiaalisessa mediassa" viuhkaavat suvakkivajakit oikein loppujenlopuksi on...
Feministejä, niitähän ne.
Vai mitä mieltä asiasta on palstan oma aloitustehtaileva ja itselleen vastaileva skitsofreenikkofemakko, hä..?

Äänestä

Sairaaksi on suomi mennyt kun jopa naisten etuja puolustava järjestö hyökkää lapsia suojelevan poliisin kimppuun. Punavihermätä tässä haisee, nyt on unionin mietittävä onko puheenjohtaja luottamuksen arvoinen vai ei.Mikä yhteys krp elfgrenillä ja tällä järjestöllä on, meni nimittäin vähän liian läheiseksi tämä vertaaminen, pitivät e:tä auktoriteettina vs poliisi.

Äänestä

Tarja Halonen on ainakin turvassa, kukaan mamu ei häneen koske. Luulevat punatukkaiseksi piruksi, häntä voitaisiin käyttää mamujen pelotteluun.

Äänestä
  • Eiköhän tuo ryntää laittamaan mamun vetoketjun kiinni, vieläkin on verrkokalvoilla näky kun tuo oikaisi putinin solmiota.

    Äänestä

Toisin sanoen naisasialiiton mukaan suomalaiset naiset eivät itse pelkää, eivätkä näe mitään suurta ahdisteluongelmaa pakolaisten taholta. Ainoastaan vähäpojat pelkäävät pakolaisia ja ovat itse luomansa joukkohysterian vallassa.

Äänestä
  • Ei ne naisia siellä väkijoukoissa ahdistele, vaan teinejä, jotka ne saartaa noissa massoissa. Tekeekö teinit rikosilmoituksia, teitkö itse 13 -16 -vuotiaana? Vaatii aika paljon pokkaa mennä laitokselle, et hei mun alushousut vietiin.
    . Jo viitisentoista vuotta sitten maahanmuuttajaukot käytti näitä päihdeongelmaisia nuoria likkoja hyväkseen, pelkkiä lapsia vielä, ei ketään kiinnostanut pudokkaat muuta kuin Poliisia. Ei tainnut tämä mätäjengikään reagoida, ei ne heikkoja auta, niit kiinnostaa vaan oma sairas maailma jonka agenda on jotain mitä terve ihminen ei ymmärrä.Toivoisin että Suomeen tulisi/muodostuisi joku feministijärjestö, sellainen terveellä pohjalla oleva, joka pitäisi ottaa näiden maahanmuuttajien kotouttamiseen mukaan, mutta tällainen unioni ei sellainen ole.

    Äänestä

  • Kerronnyttotuuden kirjoitti:

    Ei ne naisia siellä väkijoukoissa ahdistele, vaan teinejä, jotka ne saartaa noissa massoissa. Tekeekö teinit rikosilmoituksia, teitkö itse 13 -16 -vuotiaana? Vaatii aika paljon pokkaa mennä laitokselle, et hei mun alushousut vietiin.
    . Jo viitisentoista vuotta sitten maahanmuuttajaukot käytti näitä päihdeongelmaisia nuoria likkoja hyväkseen, pelkkiä lapsia vielä, ei ketään kiinnostanut pudokkaat muuta kuin Poliisia. Ei tainnut tämä mätäjengikään reagoida, ei ne heikkoja auta, niit kiinnostaa vaan oma sairas maailma jonka agenda on jotain mitä terve ihminen ei ymmärrä.Toivoisin että Suomeen tulisi/muodostuisi joku feministijärjestö, sellainen terveellä pohjalla oleva, joka pitäisi ottaa näiden maahanmuuttajien kotouttamiseen mukaan, mutta tällainen unioni ei sellainen ole.

    "Ei ne naisia siellä väkijoukoissa ahdistele, vaan teinejä"
    Hyvä pointti sillä juuri noinhan se on.

    Äänestä

  • Lapsimorsioiden kulttuuri. Vanhempikin kelpaa kuitenkin pimeässä puistossa pahemman puutteessa. Neitsyttä sen olla pitää. Huolehtikaa lapsistanne! Teinitytöistä ja nuoremmista. Vakava varoituksen paikka. Lukkojen taakse iltaisin. Hätähälyttimet ja turvasuihkeet koulureppuun, sekä opetus, miten niitä käytetään.

    Koskakohan ensimmäinen siepataan? Ennen paluumatkaa. Suvakit saisivat katsoa muutaman raflaavan videon netistä, mitä väkijoukko arabimiehiä tekee vaalealle taaperotytölle, ennen kuin kamera sammuu.

    Äänestä

Olen ihmetellyt mistä maailmalla on käsitys suomalaisen naisen "huorahtavasta" maineesta mutta nyt se on viimeinkin selvinnyt. Suomessa on näitä parempia ihmisiä ja nimenomaan naisia, jotka edustaa maatamme maailmalla ja näiden perseenjakamis vietti on tämän tiedon pohjana. Tavallinen suomalainen nainen on tähän syytön, mutta nämä heidän edustajansa näyttävät olevan kyltymättömiä seksin perään, koska kaivataan jopa raiskauksia tyydyttämään heidän käsittämätöntä kullin kaipuutaan.
Asiaan on kuitenkin nyt ratkaisu, laitetaan nämä naiset VOK seksipalveluita tarjoamaan niin saadaan hoidettua kaksi asiaa samalla kertaa. Luulen että muutaman kuukauden jälkeen nämä partalasten morsiamet ovat saaneet kylliseen mitä kaipaavat ja voivat siirtyä sen kulttuurin pariin minne ovat kaivanneet.

Äänestä

Tutkimusten mukaan Irakissa on pienemmät mulkut kuin Euroopassa. Syyriasta ei saatu mittatulosta. Tätä on oikeasti tilastotiteenä tutkittu. Afrikkalaiset joo ehkä ylemmässä kastissa keskimäärin.

Naisena en halua kumpaakaan, vaan suomalaista. Sitten yritetään väkisin haaruksiin. Ja tämä fakta yritetään kieltää? Mikä tätä maata vaivaa? Naisten joukkoahdistelu ja suulle väkisin suutelu on uusi ilmiö.

Äänestä
  • Varmasti lähetän terveisiä!

    Äänestä

Oli muuten hetken voimaannuttava tunne, kun käveli pienen irakilaismiesten ryhmän ohi ryhti suorana vierestä hipoen, päätä pidempänä, yksin ja ne kavahtivat. :D Koolla on väliä, vaikka normipainoinen olisikin. On ne vaan tappeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poliisille.moitteet kirjoitti:

"Aron mielestä iso kysymys asiassa on poliisin vastuu. Poliisin tehtävä on pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja tiedottaa todenperäisesti asioista. Kun aihe on tällainen, Aro toivoisi, että poliisi nojaisi ainoastaan varmistettuun tietoon.

- Poliisi on tässä ylittänyt valtuutensa. Toivoisin, että lausuntoja ensinnäkin korjataan ja toiseksi tiedottamisessa otetaan vastedes tiukka asialinja."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010920934553_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu