KANTASUOMALAISET VÄHÄPOJAT PUUKOTTI TAMPEREELLA

onneksi vain toisiaan, toinen on pidätetty toinen sairaalassa, rikostaustasta päätellen paikallisia vastarintaliikkeen urhoja!
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kyseessä seurue?

Äänestä
  • Ei vaan tämä:

    "Nuori nainen oli lenkillä torstai-iltana noin kello 20.45, kun mies pyysi häneltä tupakkaa Tesoman Käräjätörmän ja Tesoman jäähallin välisellä alueella. Naisen vastattua kieltävästi mies tönäisi hänet kohti kävelytien reunaa ja löi kasvoihin. Tämän jälkeen mies otti taskustaan teräaseen ja yritti lyödä naista useita kertoja rinnan alueelle. Uhrin onnistui suojata itseään, mutta hän sai neljä viiltohaavaa rintaansa ja yhden käteensä.

    Poliisi kaipaa nyt yleisön havaintoja tapahtuneesta.

    Puukotusta tutkivat samat poliisit, jotka ovat selvitelleet viime joulukuussa samassa kaupunginosassa puukolla tehtyä murhaa. Tekijää ei ole vieläkään löydetty huolimatta mm. sadoista dna-näytteistä.

    – On tarkoituksenmukaista että Tesomalla sattuvia väkivaltaisuuksia tutkii sama ryhmä kuin Tesoman murhaa, muotoilee tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista.

    – Ei voi sanoa, että tämä liittyy Tesoman murhaan, mutta sitä mahdollisuutta ei voi myöskään sulkea pois.

    Uhrin antamien tuntomerkkien perusteella puukottaja on taustaltaan ulkomaalainen, joka puhuu suomea ontuvasti, mutta ymmärrettävästi. Mies on ihonväriltaan tummempi kuin kantaväestö, muttei musta. Iältään mies saattoi olla noin 30-vuotias, hän oli noin 170 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka."

    http://yle.fi/uutiset/nuorta_naista_puukotettiin_tampereella__onko_yhteyksia_tesoman_murhaan/8442152

    Äänestä

  • Bzczxg kirjoitti:

    Ei vaan tämä:

    Pelkkää vouhotusta Yliviskasta kantautui vastaavia linkkejä miten kävi , kaikki pelkkää paskaa!

    Vähäpojat ne jaksaa kopioida linkkejä, jos oikein muistan Ylivieskan, Kempeleen, ja Raision tapauksista oli samanlaisia pilvin pimein, ja yht äkkiä poliisi ilmoitti että tytöt olivat sepittäneet tarinat!

    Äänestä

  • HuuhaaHommia kirjoitti:

    Vähäpojat ne jaksaa kopioida linkkejä, jos oikein muistan Ylivieskan, Kempeleen, ja Raision tapauksista oli samanlaisia pilvin pimein, ja yht äkkiä poliisi ilmoitti että tytöt olivat sepittäneet tarinat!

    Ei ole Kempeleen tapauksesta ilmoittaneet eivätkä SADOISTA muista, joten olepa työtön siiderivalas jo hiljaa!

    Äänestä

  • Ylivieskan Kempeleen ja Raision tekijät olivat mutakuonoja.

    Äänestä

Mitä sitten?

Äänestä

Kun nimet ja kuvat julkaistaan nähdään mitä partiomiehiä nämä sankarit ovat!

Äänestä

Oliko matuja kuiteskii?

Äänestä

tekijät ulkomaalaistaustaisia?

Äänestä

nimimerkit Kkjhnxvc ja HuuhaaHommia on sama .
Mutta miksi kirjoittaa noin? Suhteellisen hyvää suomea kuitenkin, siitä pisteet ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bzczxg kirjoitti:

onneksi vain toisiaan, toinen on pidätetty toinen sairaalassa, rikostaustasta päätellen paikallisia vastarintaliikkeen urhoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu