Päivän pakina: Vahingonlaukaus esti virkavirheen käsittelyn korkeimmassa oikeudessa.
VAHINGONLAUKAUS ESTI VIRKAVIRHEEN KÄSITTELYN KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Pena oli uudenvuoden aattona päättänyt tehdä valituksen hänelle vääriä tuomioita lyöneitä lakimiehiä vastaan. Akateemista Penaa olivat vastassa asiat keskenään sopineet oikeustieteilijät. Matemaatikkona Pena ymmärsi finanssimatematiikan päälle ja kykeni todistamaan lakimiesten vetäneen välistä ja sopineen omaisuudenjaosta ohitse lain.
”Virkavirheellä siitä selviää ystävä hyvä. Ole huoletta, minä järjestän nämä miljoonat sinulle tuon Penan kustannuksella.” oli Pena lukenut rivien välistä kuultuaan miten Turun hovioikeuden tuomari oli sopinut asiasta paikallisen punaisen pääoman vartijan kanssa Tampereella.
Tampereella oli hyvät yhteydet toiseen punaiseen työläispaikkakuntaan Turkuun, joten asioista sopiminen kävi kätevästi. Lisäksi Pena oli kotoisin pieneltä tehdaspaikkakunnalta, joka oli punaistakin punaisempi ja jossa omistuksen määrää vartioivat samaisen punaisen Tampereen lakimiehet.
Poliisi ei ollut tehnyt Penan asialle sen kuluessa mitään. Olihan poliisi kuluttanut jopa puoli tuntia sen materiaalin läpikäyntiin, jonka laatiminen oli vaatinut kolme kuukautta asiantuntijalta. Oli itsestään selvää, ettei koulutasoinen poliisi ymmärtänyt lukemansa tekstin sisältöä, koska asian sisältö perustui Suomen lakiin ja finanssimatematiikkaan, eikä työväen aatteeseen tai Venäjän takapirun Leninin oppeihin.
Pena oli yrittäjänä nähnyt vähän niitä sun näitä ja todennut ”ettei parane enää yrittää kun omat voimavarat ja omaisuus yritetään valjastaa Tampereen kommunistien tarpeisiin”. Pena oli edellisessä ammatissaan tehnyt valan ja todistanut, ettei ole fasisti tai kommunisti. Päätös oli tehty, ettei enää tehdä omaisuutta väärien tuomioiden seurauksena Suomen sosialistiselle valtiolle, sen vääryyttä jakaville lakimiehille tai lakimiesten liikeyrityksille.
Enää oli yksi tehtävä jäljellä ennen maasta muuttoa. Penan tulisi tehdä valitus korkeimmalle oikeudelle alioikeuden ja hovioikeuden tuomarien ja lakimiesten sopimisesta. Pena tiesi jo vanhana tekijänä, etteivät tuomarit asiaa käsittele, vaan tuomio tulee heille kenttäoikeudessa joko suomalaisen kädestä, ulkomaisen tappajan tai ammattipalvelun edustajan toivottamana. Niinpä Pena ajatteli jättää valitustyön seuraavalle päivälle ja nauttia vuoden vaihteesta.
Maalla uudenvuoden vaihde on niin rauhallinen, joten Pena joi illalla kupin kuumaan kahvia ja meni ajoissa nukkumaan. Hyvältä maistui uunilämmin nisu ja tuore kahvi. Uni tuli Penalle heti ja uni maistui makoisasti seuraavaan aamuun.
Aamulla Pena joi aamuteen, söi pari voileipää ja unisena avasi radion kuunnellakseen päivä uutiset. ”Suomessa on uutena vuotena kuollut 12 henkilöä. Aattoyönä oli Tamperelaisen tuomarin koti syttynyt ilmeisesti kytevästä tai väärin suunnatusta ilotulitteesta surmaten koko nelihenkisen perheen. Turussa puolestaan on saanut surmansa valopistoolin harhautuneesta ammuksesta keski-ikäinen lakimies – toistaiseksi turman syy on epäselvä, mutta lakimiehen epäillään ampuneen vahingossa itseään. Pirkanmaalla on lisäksi päivystysvuorossa olut poliisi ampunut vahingossa itseään lonkkaan, mutta välitöntä hengenvaaraa hänellä ei ole, sairaalasta kerrotaan. Lisäksi Porissa on kahta nuorta miestä puukotettu. Helsingin Pasilassa on saanut surmasta kolmihenkinen perhe auto-onnettomuudessa ja kolaroinut kuljettaja on kuollut myöhemmin sairaassa saamiinsa vammoihin. Uuden vuoden paluuliikenne on käynnistynyt hiljalleen maassamme…”
Onpa epätoivoisia uutisia suomen lakimiesten ja poliisin kannalta tuumi Pena ja sulki radion. Sitten Pena katsoi ikkunasta ulkona kirkkaana paistavaa aurinkoa ja mietti hiljaa itsekseen ”Jumalan vasen käsi on oikeudenjaon kannalta vakava asia.” ja jatkoi itsekseen ”Voi poika ressuja, sen siitä saa kun ottaa aseen käteen uutena vuotena. Eihän sen paukkeen ja juhlimisen keskeltä sitäkään Turkulaisen lakimiehet kuolemaa varmasti huomannut kukaan. Ja on se kyllä ihmeellinen asia tuo paloturvallisuus. Lakimies tietysti polttanut humalapäissään oman talonsa lähettelemällä raketteja miten sattuu. Ja perhe palanut siinä mukana… Kyllä on punaisen alueen ihmisillä säälittävää kerrakseen.”.
”Jos tuo kuollut lakimies oli nyt sitten se minut väärin tuominnut tuomari, niin eihän minun enää mitään valitusta hänen ystävillensä kannata hänestä tehdä. Kai sitä voi olla kuolleen kanssa sinut, mutta omaisuuteni takaisin punapääomalta otan” jatkoi Pena miettimistä.
Niin alkoi Penan uusi vuosi rauhallisesti maalla. Pena ei koskaan kertonut miten varovaiseksi hän oppi saatuaan (armeijan) erikoiskoulutuksen samaan aikaan Lauri Törmin kanssa – sitä vain oppii varovaiseksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.