saako YLE:llä olla agenda?

tämäonväärin

en voi ymmärtää sitä että YLE:n joka verovaroin kustannetaan, saa pitää agendoja. YLE:n agendaan on kirjattu monikulttuurisuuden edistäminen. ei riippumattoman median pitäisi uutisoida ja tehdä ohjelmia minkään agendan perusteella. kun tällainen agenda on olemassa, se vääristää uutisointia. se on vastoin journalistisia periaatteita. YLE:n ei pitäisi pyrkiä vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin mutta niin se kuitenkin tekee.

148

1095

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallituksen_tiedottaja

      YLE on hallituksen työrukkanen, siis sen julkisen vallan, joka toteuttaa edustuksellista demokratiaa maassamme. Sen pitää tehdä sellaista ohjelmaa, mitä hallituksemme haluaa. Ohjelmalinjoista on sovittu YLE:n hallitusneuvostossa ja sitä päätöstä toimittajat toteuttavat.
      Miksi YLE:n toiminta on vastoin "journalistisia periaatteita"? Ei minusta niin ole, YLE toimii vapaan median tavoin. Ei YLE ole mikään yhden asian liike, esimerkiksi että siten puolustaisi monikulttuurisuutta
      Monikulttuurisuus ei ole pelkästään mikään "mielipide", vaan se on laajasti kannatettava ja tunnustettava fakta nyky-yhteiskunnassamme, siis aivan globaalisti. Miksi niin ei saisi olla?

      • kerroperustelut

        Osaisitko kuvailla millä tavoilla monikulttuurisuus on laajasti kannatettava? Tutkimusten mukaan monikulttuurisuus aiheuttaa monenkirjavia ongelmia ja lisää rasismia. Se lisää rikoksia ja vähentää ihmistenvälistä luottamusta. Se aiheuttaa vastakkainasettelua ja erilaisia yhteenottoja täysin vastakkaisten arvojen edustajien välille. Monikulttuurisuuden hintalappi on ollut Ruotsille erittäin kallis ja kansalaiset kokevat sen Ruotsissa nykyisin ongelmana laajasti. Rikollisuus myös lisääntyy merkittävästi.

        Yhdysvallat on ollut monikulttuurinen kauan ja siellä on edelleen vakavia ongelmia asian kanssa. Ihmiset ovat sielläkin ghettoutuneet omiin ryhmiinsä kuten Ruotsissakin, joka osoittaa sen että ihmisellä on tapana muodostaa omia laumojaan.


      • Pakko_sopeutua
        kerroperustelut kirjoitti:

        Osaisitko kuvailla millä tavoilla monikulttuurisuus on laajasti kannatettava? Tutkimusten mukaan monikulttuurisuus aiheuttaa monenkirjavia ongelmia ja lisää rasismia. Se lisää rikoksia ja vähentää ihmistenvälistä luottamusta. Se aiheuttaa vastakkainasettelua ja erilaisia yhteenottoja täysin vastakkaisten arvojen edustajien välille. Monikulttuurisuuden hintalappi on ollut Ruotsille erittäin kallis ja kansalaiset kokevat sen Ruotsissa nykyisin ongelmana laajasti. Rikollisuus myös lisääntyy merkittävästi.

        Yhdysvallat on ollut monikulttuurinen kauan ja siellä on edelleen vakavia ongelmia asian kanssa. Ihmiset ovat sielläkin ghettoutuneet omiin ryhmiinsä kuten Ruotsissakin, joka osoittaa sen että ihmisellä on tapana muodostaa omia laumojaan.

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.


      • eimukavaihtoehtoja
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Mistä keksit tuon että on pakko sopeutua ongelmin? Onko Kanada eristäytynyt vaikka noudattaa tiukkaa linjaa maahanmuutossa? Eurooppalaiset ovat EU:ssa joka on itsessään iso alue. Ei se mitään eristäytymistä ole jos ei oteta vastaan pakolaisia avoimien ovien periaatteella. Paremminkin kun rajoitetaan liikkumista se takaa vapaan liikkumisen EU:n sisällä. Jos nykymeno saa jatkua joudutaan tekemään jopa miettimään onko EU:lla tulevaisuutta. Ei massojen liikehdintä ratkaise ongelmia vaan lisää niitä. Heikoin osa jää aloilleen ja kukaan ei taistele muutoksen puolesta kun vahvimmat lähtevät. Esität asian kuin tyypillinen poliitikko sanoen ettei ole vaihtoehtoja. Rajojen kiinni laittaminen ja jopa eristäytyminenkin on parempi kuin ne haitat mitä kansainvaellukset ja monikulttuurisuus aiheuttaa. Jos siis pitäisi noiden väliltä valita.


      • vanha_ilmiö
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        se on juuri näin, ei monikulttuurissa mitään "vikaa" ole, päinvastoin.
        Onhan Suomessakin ollut sitä vaikka kuinka kauan, täällä on monia sukuja
        jotka ovat tulleet Ruotsista, Saksasta tai Venäjältä tänne.

        Ilmiönä vanha sinäänsä


      • määräratkaiseee
        vanha_ilmiö kirjoitti:

        se on juuri näin, ei monikulttuurissa mitään "vikaa" ole, päinvastoin.
        Onhan Suomessakin ollut sitä vaikka kuinka kauan, täällä on monia sukuja
        jotka ovat tulleet Ruotsista, Saksasta tai Venäjältä tänne.

        Ilmiönä vanha sinäänsä

        Ei olekaan silloin kun kyse on siitä että on pieniä vähemmistöjä eri kulttuureista. Mutta kun esimerkiksi ajattelee Britanniaa tai Ruotsia joissa islam on nostanut päätään paljon, siitä ei ole seurannut kuin pelkkää harmia. Britanniassa on lähes jopa eri lakeja muslimeille. Kuin valtio valtion sisällä. Islam romuttaa kaikki sivistyneet yhteiskunnat kun sen vaikutusvalta on riittävän suuri.


      • vasennevammanen

        Olet niitä kuuluisia medialukutaidottomia. Jaksamista punavihreiden marssille ahdistelijoiden puolesta.


      • EKrikoolis

        EK on antanut käskyn, että yleissitovuus poistetaan ja näin saadaan mutakuonoja korvaamaan nälkäpalkalla suomalaiset työmiehet


      • Pakko_sopeutua
        eimukavaihtoehtoja kirjoitti:

        Mistä keksit tuon että on pakko sopeutua ongelmin? Onko Kanada eristäytynyt vaikka noudattaa tiukkaa linjaa maahanmuutossa? Eurooppalaiset ovat EU:ssa joka on itsessään iso alue. Ei se mitään eristäytymistä ole jos ei oteta vastaan pakolaisia avoimien ovien periaatteella. Paremminkin kun rajoitetaan liikkumista se takaa vapaan liikkumisen EU:n sisällä. Jos nykymeno saa jatkua joudutaan tekemään jopa miettimään onko EU:lla tulevaisuutta. Ei massojen liikehdintä ratkaise ongelmia vaan lisää niitä. Heikoin osa jää aloilleen ja kukaan ei taistele muutoksen puolesta kun vahvimmat lähtevät. Esität asian kuin tyypillinen poliitikko sanoen ettei ole vaihtoehtoja. Rajojen kiinni laittaminen ja jopa eristäytyminenkin on parempi kuin ne haitat mitä kansainvaellukset ja monikulttuurisuus aiheuttaa. Jos siis pitäisi noiden väliltä valita.

        Tavalla tai toisella on sopeuduttava. Niin ovat joutuneet kaikki valtiot esimerkiksi Euroopassa tekemään, tai vaikkapa USA. Eurooppa on niin iso ja hajanainen alue, että sen ulkorajat vuotavat aina teemmepä mitä tahansa. Emme voi nostaa maiden välisiä rajoja uudelleen EU:n alueella. Piikkilanka ei estä pakolaisia.
        Emme voi jättää miljoonaa vainajaa ajelehtimaan Välimerelle. Ei meillä ole vaihtoehtoja. Niin, no olisi se, että lopetettaisiin Lähi-Idän ja Afrikan sodat. Lisänä vielä Turkin levottomuudet. Kohennettaisiin osin Afrikan maiden tilannetta. Mutta eihän varsinkaan suomalaisilla ole siihen haluja.


      • jgfdsgkdfsjgh
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Me voimme itse asiassa hyvin paljon sille, että ihmiset muuttavat maasta toiseen. Jo jostain 1600-luvulta lähtien "sivistyneet" länsimaat ovat sekoittaneet lähi-idän ja Afrikan maiden asioita. Sama jatkuu edelleen ja kaikesta aiheutetusta sekasorrosta on seurauksena se, että ihmisiä muuttaa paikkoihin jossa on rauhallista. Mitä muuta voi odottaa?

        Monikulttuurisuuden ajaminen on seurausta tarkoituksellisesti luodusta kaaoksesta. On luotu kriisejä, joiden seurauksia nyt kannetaan.

        Monikulttuurinen valtio Suomi ei ole. Monietninen voi jossain määrin olla mutta Suomessa on yksi ainoa kulttuuri, suomalainen kulttuuri. Kun se kulttuuri kuihtuu, tulee Suomesta kuin Amerikka, jossa mitään omaa kulttuuria ei enää ole. Ainoa amerikkalainen kulttuuri on se kulttuuri jonka Euroopasta tulleet hävittivät Amerikkaan muuttaessaan. Kansallista kulttuuria on olemassa enää paikoissa, joissa sen ei anneta kadota eikä mikään ole toistaiseksi tullut sitä kovin pahasti haastamaan. Hyvä esimerkki on Venäjä.


      • ÄänestäkääJaloillanne
        kerroperustelut kirjoitti:

        Osaisitko kuvailla millä tavoilla monikulttuurisuus on laajasti kannatettava? Tutkimusten mukaan monikulttuurisuus aiheuttaa monenkirjavia ongelmia ja lisää rasismia. Se lisää rikoksia ja vähentää ihmistenvälistä luottamusta. Se aiheuttaa vastakkainasettelua ja erilaisia yhteenottoja täysin vastakkaisten arvojen edustajien välille. Monikulttuurisuuden hintalappi on ollut Ruotsille erittäin kallis ja kansalaiset kokevat sen Ruotsissa nykyisin ongelmana laajasti. Rikollisuus myös lisääntyy merkittävästi.

        Yhdysvallat on ollut monikulttuurinen kauan ja siellä on edelleen vakavia ongelmia asian kanssa. Ihmiset ovat sielläkin ghettoutuneet omiin ryhmiinsä kuten Ruotsissakin, joka osoittaa sen että ihmisellä on tapana muodostaa omia laumojaan.

        Jokaisella diktatuurilla tulee olla oma aivopesukoneistonsa. YLE on yhdenlainen propagandakoneisto. Jo se että kansa pakotetaan maksamaan tietyn lehdiston budjetti, osoittaa koneiston olemassa olon.
        Onneksi nyky-TVssä voi valita suosikkilistan johon voi jättää YLE-kanavat listaamatta. Näin voi suojata itsensä aivopesulta ja säilyttää mielenrauhan.
        Minulle riittää MTV3n uutiset ja netistä luettavat maksuttomat uutislehdet.


      • Synkistelijä
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Nimenomaan voimme, jos haluamme. Mm. Japani, Korea ja Kiinakin voivat. Tuo "väistämättömyys" on samaa kuin 40 vuotta sitten hoettu "juu, lähitulevaisuus on sosialismi (nimenomaan neuvosto-) ja sille emme voi mitään".
        Aikuiset ihmiset...!


      • Kalewi

        Menneisyyteen tai johonkin vallitsevaan tilaan vetoaminen on argumentointivirhe. Ei ole mikään argumentti, että ei eletä enää 1900-luvun alkupuolta. Rajat voidaan laittaa kiinni jos niin halutaan. Monikulttuurisuus voidaan lopettaa, jos näin halutaan tehdä.

        Median tehtävä on informoida ja pitää ihmiset ajantasalla. Jos medialla on agenda, niin silloin ei tietyistä asioista (Ylen tapauksessa mamujen raiskaukset, rikokset yms) informoida ollenkaan. Agendat tekevät tiedotusvälineistä propagandatuutteja ja vain älyllisesti epärehelliset henkilöt eivät näe tässä journalistisia ongelmia.

        Puolueelliset mediat vesittävät koko demokratian, koska ihmiset vetävät johtopäätöksensä ja muodostavat mielipiteensä laajassa mittakaavassa tiedotusvälineiden puolueellisesta propagandasta.


      • EdesUnissa
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Tavalla tai toisella on sopeuduttava. Niin ovat joutuneet kaikki valtiot esimerkiksi Euroopassa tekemään, tai vaikkapa USA. Eurooppa on niin iso ja hajanainen alue, että sen ulkorajat vuotavat aina teemmepä mitä tahansa. Emme voi nostaa maiden välisiä rajoja uudelleen EU:n alueella. Piikkilanka ei estä pakolaisia.
        Emme voi jättää miljoonaa vainajaa ajelehtimaan Välimerelle. Ei meillä ole vaihtoehtoja. Niin, no olisi se, että lopetettaisiin Lähi-Idän ja Afrikan sodat. Lisänä vielä Turkin levottomuudet. Kohennettaisiin osin Afrikan maiden tilannetta. Mutta eihän varsinkaan suomalaisilla ole siihen haluja.

        Höpiset turhaa semantiikkaa. Kyllä Eurooppa voi rajojaan vartioida, ei missään maassa voi loputtomasta luurata viranomaisia pakoillen. Ja tuo esimerkki Yhdysvalloista on puhtaasti hölmö. USA käyttää miljardeja vartioimiseen Meksikon rajaansa ja siihen on rakennettu jopa aita. Sekö on se sopeutuminen, eli Euroopan pitäisi myös rakentaa aita ? Yhdysvalloissa pakolainen ei tietysti rasittaisi veronmaksajia vastaavasti kuin Suomessa, koska sosiaaliturvaa ei ole.

        Tällä hetkellä Eurooppa on kiinnostava alue, koska olemme sotineet vuosisatoja ja oppineet siitä jotain. Jos Eurooppaan lisätään esim 100 miljoonaa ihmistä Afrikasta ja Lähi-Idästä niin vieläkö meidän tulee vain sopeutua ja hyväksyä ?
        Afrikan ja Lähiidän alueella on 500 miljoonaa ihmistä, voiko mielestäsi puolet heistä kävellä tänne ?

        Selkein ratkaisu olisi poistaa turvapaikanhakijat suomalaisen sosiaaliturvan parista. Se vaatisi että tulijalla on aidosti kyky elättää itsensä täällä. Uskoisin että se poistaisi 95% tulijoista.
        Nykymaailmassa tieto muiden maiden sosiaaliturvasta siirtyy internetin välityksellä nopeasti. Se toimii myös motivaatiotekijänä "pakolaiseksi" ryhtymiseen.
        Eihän Suomeenkaan ole tullut aitoja pakolaisia, vaan turvapaikanhakijoita maista joita esim. Belgia ei hyväksy ollenkaan pakolaisstatukselle. Turvapaikkaa Suomesta saa hakea vaikkapa Ruotsin kansalainen, mutta jos alamme myöntämään turvapaikkoja ihmisille jotka ovat alueilta joita YK ei ole määritellyt pakolaisiksi, niin tama ihmisvirta ei lopu ikinä vaan kannustamme seuraavan aallon lähtemään ensi kesänä kohti Suomea.


      • Rubinoi
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Jos laajennamme tuon logiikkasi muihinkin asioihin, voimme esim. sanoa että sama lopettaa poliisilaitokset, koska rikollisuus on todellisuutta kautta maailman.

        Samaa tapahtuu niin Amerikassa, Australiassa kun Aasiassa. Emme voi vain kieltää rikollisuutta ja eristäytyä siitä.

        Sitten kun paneudumme rikollisuuden hoitamiseen, päästäänkin yht'äkkiä tilanteeseen, jossa meille nousee kysyntä laista ja asetuksista joilla ihmisten toimintaa säädellään että ihmisillä on käsitys millainen käytös on sallittua ja ei. Sen jälkeen taas jonkinlaisista lainvalvojista jotka ylläpitävät sitä järjestystä ja lopulta jonkilaisesta eristys ja rangaistusjärjestelmästä, jota voidaan käyttää sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät uskokaan pelkkää sormen heristämistä.

        Ja kummasti olemmekin suunnilleen lähtötilanteessa, jossa meillä on edelleen asia jota ei voi täysin estää, mutta jota pyritään säätelemään ja sen aiheuttamia ongelmia poistamaan ja ehkäisemään erilaisin työkaluin, kuten viranomaisten ja lakien avulla.

        Rajoja ei tarvitse laittaa kiinni, niitä voidaan valvoa. Samoin kuin voidaan pyrkiä seulomaan kävijöitä esim. vaarallisten ihmisten varalta, sekä säätelemään määriä alueellisten tilanteiden varalta. Esim. työvoiman tuominen tilanteeseen jossa työtä ei ole, ei ole järkevää tai reilua tulijoitakaan kohtaan.

        Esim. Steinbeckin Vihan hedelmät saattaa olla avartavaa luettavaa jos näitä asioista ei osaa muuten hahmottaa.

        Käytit myös eräänä esimerkkinäsi Australiaa. Kyseessähän on maa jossa on jo pidempään ollut erilaisia sääntöjä maahan tulemiselle. Lähtien koulutustasosta ja mennen jopa ihmisen elämäntapoihin.
        Esim. tuolla on erilaisia ehtoja viisumeille Australiaan lähtien ikä ja kielitaitovaatimuksista ja sinun pitää selviytyä testeista ja työlupaa hakiessa pitää yleensä olla ammatissa jolle on korkea kysyntä ja/tai erikseen kutsuttuna:

        http://www.visabureau.com/australia/emigrate-to-australia.aspx

        Ja toki reilua olemassaolevaa varallisuutta omaavien pääseminen on aina helpompaa lähes minne tahansa.

        Väite ettei asiaan voisi vaikuttaa on joko tietämättömyyttä, tai epärehellisyyttä. Asiaan voidaan pyrkiä vaikuttamaan erilaisilla lailla ja asetuksilla ja Australia on aiheesta yksi toimiva esimerkki.
        Ja tässä ei ole vielä päästy edes sosiaalisiin vaikutuksiin ja sosiaalijärjestemän kantokykyyn jne. jne.


      • valikoivaa.nykyään
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Australia on oppinut virheistään ja harjoittaa nykyään erittäin valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Siellä luetteloidaan yksityiskohtaisesti, mitä osaamisalueita tarvitaan. Esim. eri alojen insinöörejä ja näiden erityisosaamisen osa-alueita tarvitaan, toisia ei.
        Australian suurkaupungit ovat vahvasti ghettoutuneet etnisen alkuperän mukaan. On omat kaupat, ravintolat, vaatekaupat jne.
        Näistä ghetoista kyllä käydään virallisessa Australiassa töissä. Työpukeutumisessa etninen tausta ei välttämättä näy. Koulutetutkin puhuvat enemmän tai vähemmän ghettoenglantia, ääntämyksestä ym. on vaikea irtautua eikä se usein haittaa. Vapaa-aika ja kotielämä menee pääosin etnisten taustojen mukaan, mikä ei tietysti estä esim. oopperakäyntejä, jos siihen on varaa.


      • rättvisa
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Kokemuksesta voinen sanoa, Arabimaissa / muslimien parissa ei edes tiedetä muitten kulttuureista, vaan meidän on sopeuduttuva siellä tai...


      • Kkkllå
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Miksi sitten ei osata


      • toimiikoranskassa
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        On syytä etsiä tietoa itse, jos haluaa saada paremman perspektiivin maailmaan, kuin sen mitä meille syötetään. kts video ja kysy miksi Yle ei ole tästä kirjoittanut mitään

        https://www.youtube.com/watch?v=KLhqTmIRaMY


      • tyytty
        määräratkaiseee kirjoitti:

        Ei olekaan silloin kun kyse on siitä että on pieniä vähemmistöjä eri kulttuureista. Mutta kun esimerkiksi ajattelee Britanniaa tai Ruotsia joissa islam on nostanut päätään paljon, siitä ei ole seurannut kuin pelkkää harmia. Britanniassa on lähes jopa eri lakeja muslimeille. Kuin valtio valtion sisällä. Islam romuttaa kaikki sivistyneet yhteiskunnat kun sen vaikutusvalta on riittävän suuri.

        Ongelma onkin juuri islam ja myöskin kommunismi, jotka ovat yhteiskunnalle vaarallisia ja moraalittomia.


      • totuusonkukasensanoo

      • EiOlePakko
        Pakko_sopeutua kirjoitti:

        Emme voi mitään sille ilmiölle, että ihmiset muuttavat maasta toiseen kiihtyvällä vauhdilla. Emme elä enää 1900-luvun alkuvuosia. Kansainvaellus on tosiasia kautta maailman. Ei Eurooppa ole asiassa yksin, samaa tapahtuu Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
        Monikulttuurisuus toimii, kunhan se osataan hoitaa oikein. Tai paremminkin pitää sanoa, että ei ole muuta mahdollisuutta. Emme voi laittaa rajojamme kiinni, ei Eurooppa voi eristäytyä.

        Monikulttuurisuus nimenomaan EI TOIMI. Ei yhdessäkään maassa.
        Nyt jopa Saksa ja Ruotsi ovat alkaneet pakittaa kun alkaa realismi iskeen vasten kasvoja.
        Mikään pakko ei ole näitä tänne huolia olipa vuosiluku mikä tahansa, rajat kiinni.


      • MediaMoguli

        YLEn pitäisi olla eduskunnan laitos, mutta se on aina ollut ja tulee olemaan opposition laitos.


      • M.Urdoch

        Tosi on. 1990-luvulta alkaen YLE on ollut opposition asialla. Siihen on luonnollinen selitys: Toimittajan älykkyys ja tarmo riittävät vain siihen missä rima on matalin. Riittää kun hallitsee 'tyrmäämisen'.
        Joskus aikoinaan saattoi ystävällismielinen hallitus saada kiitostakin YLE:ssä.


      • yle.pakko.mamuttaa

        GOOGLE : YLE WATCH.


    • YLE_laki

      Ylen toiminnasta säädetään Laissa Yleisradio Oy:stä. Laki muun muassa määrittelee hallintoneuvoston ja hallituksen tehtävät sekä Ylen julkisen palvelun tehtävät.

      Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:
      1) tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;
      2) tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;
      3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;
      4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;
      5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;
      6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;
      7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

      • agendaonolemassa

        "5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;"

        Tarkoittaa sitä että tehdään sellaisia juttuja jotka vähättelee monikulttuurisuuden ongelmia. Monikulttuurisuuden ongelmista on turha odottaa YLE:ltä juttua. Turha on odottaa tutkimuksien julkaisemista aiheesta.


      • Lakimuutoksia.kiitos

        I. Ja 2. On kyllä unohdettu kokonaan ohjelmien toteutuksessa.
        4. Ja 5. On muutoksen tai poiston tarpeessa.


      • miten_niin_
        agendaonolemassa kirjoitti:

        "5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;"

        Tarkoittaa sitä että tehdään sellaisia juttuja jotka vähättelee monikulttuurisuuden ongelmia. Monikulttuurisuuden ongelmista on turha odottaa YLE:ltä juttua. Turha on odottaa tutkimuksien julkaisemista aiheesta.

        eihän missään niin väitetä että ongelmia vähätellään?!?!
        http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat/


      • mäväitän

        Minä väitän niin.


      • No_ei_se
        miten_niin_ kirjoitti:

        eihän missään niin väitetä että ongelmia vähätellään?!?!
        http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat/

        nyt mitenkään äärimmäisen vaikea voi olla Suomeen tulo jos kerran maahan on Ruotsin kautta tullut yli 30000 paperitonta vuoden sisällä.


      • rättvisa
        agendaonolemassa kirjoitti:

        "5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;"

        Tarkoittaa sitä että tehdään sellaisia juttuja jotka vähättelee monikulttuurisuuden ongelmia. Monikulttuurisuuden ongelmista on turha odottaa YLE:ltä juttua. Turha on odottaa tutkimuksien julkaisemista aiheesta.

        Ylellä mennään Jääskeläisten / Tervojen, Rubenien sekä A-studioiden suomalaisen enemmistön vastaisesti.


    • Kimylebuu

      Yle on aina ollut yhden totuuden mediatalo. Aikoinaan 1960 luvun lopulta aina 1990 luvun alkupuolella räikeästi vasemmistolainen ja nyt sama jatkuu vihreällä sävytettynä.
      Ylen toimittajat saa verovaroin ilmaista mielipiteensä, vaikka turvapaikanhakijoista, mutta Ylen toimintaa ylläpitävät veronmaksajat ei saa esim. Ylen nettisivulla kertoa omaansa, niin onhan se outoa. Ovat nostaneet itsensä kansan yläpuolelle.
      En pidä Ylen toimittajia oikeina journalisteina vaan lähinnä suomalaisina versioina Pohjois-Korean kollegoistaan.

    • YLEalas

      YLE pitäisi lakkauttaa nykymuodossaan.

      • joriittääyle

        Juuri näin! Ylestä ja heidän agendastaan on nyt saatu tarpeeksi. Veronmaksajien rahoilla ei kerta kaikkiaan voi toimia näin.


    • lue_lisää
      • asdafg

        Afrikassa on ainoastaan yksi demokraattinen maa ja se on Etelä-Afrikka. Muissa maissa vallassa on autoritaarinen järjestelmä jossain muodossa. Pahimpia ovat islamistiset Afrikan maat. Miksi Euroopan tulisi ottaa yhtään
        elintasosurffaria Eurooppaan?


    • eisaamuton

      "saako YLE:llä olla agenda?"

      ei saisi. mutta sillä on.

      • YLE_

        Yle on persujen johtama laitos.


      • punainensuojatyöpaikka

        paremminkin vasemmistolainen yle on. valtion laitoksissa on aina ollut niille suojatyöpaikkoja jotka tunnustaa aatteessaan punaista väriä enemmän kuin sinivalkoista.


      • tottakai_pitää_olla

        miksei saisi olla agendaa, pitäisikö niiden pyöriä siellä täysin vailla
        ilman mitään suunnitelmaa, tai tehtävää?

        Tottakai yhtiön tehtävät tulee määritellä ja listata


      • Eikä_ole
        punainensuojatyöpaikka kirjoitti:

        paremminkin vasemmistolainen yle on. valtion laitoksissa on aina ollut niille suojatyöpaikkoja jotka tunnustaa aatteessaan punaista väriä enemmän kuin sinivalkoista.

        YLE on Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama laitos.
        Hallintoneuvosto johtaa laitosta.


      • rtyhth
        Eikä_ole kirjoitti:

        YLE on Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama laitos.
        Hallintoneuvosto johtaa laitosta.

        Toimittajat vain kaikki kehitysvammaisia äärisuvakkeja, niin ihan sama kuka sitä johtaa.


      • punaatte
        Eikä_ole kirjoitti:

        YLE on Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama laitos.
        Hallintoneuvosto johtaa laitosta.

        Voi sua vassu raukkaa kun et tiedä toimitusjohtajan tehtäviä yrityksessä. Se on Atte Jääskeläinen joka päättää uutis- ja ajankohtaisohjelmien sisällöstä ja miten asiat tuodaan julki. Ja hän on punikkivihreä sukuunsa myöten. Ja suhteellisen tyhmä ja suhteilla tehtäväänsä päässyt mies.


      • Toimitusjohtaja_Kivinen
        punaatte kirjoitti:

        Voi sua vassu raukkaa kun et tiedä toimitusjohtajan tehtäviä yrityksessä. Se on Atte Jääskeläinen joka päättää uutis- ja ajankohtaisohjelmien sisällöstä ja miten asiat tuodaan julki. Ja hän on punikkivihreä sukuunsa myöten. Ja suhteellisen tyhmä ja suhteilla tehtäväänsä päässyt mies.

        Kokoomukselainen toimitusjohtaja Lauri Kivinen. Eikö toimitusjohtaja hoidakaan tehtäviään? Tai oikeistolainen hallintoneuvosto. Jopas vasemmistolaiset ovatkin taitavia, ohittavat mennen tullen koko YLE:n hallinnon.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Kivinen


      • annanYLEn
        Eikä_ole kirjoitti:

        YLE on Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama laitos.
        Hallintoneuvosto johtaa laitosta.

        mutta suoltaa SDP:n uutisia


      • YLEsucks
        tottakai_pitää_olla kirjoitti:

        miksei saisi olla agendaa, pitäisikö niiden pyöriä siellä täysin vailla
        ilman mitään suunnitelmaa, tai tehtävää?

        Tottakai yhtiön tehtävät tulee määritellä ja listata

        Oletko kuullut puolueettomuudesta tai riippumattomuudesta?
        On suorastaan naurettavaa että joku katsoo YLEn propagandaa ja pitää sitä vielä jonain totuuden torvena.


    • eiagendaa

      On pakko tehdä kansalaisaloite yle lain muuttamiseksi.
      Kuka sen tekis?

    • 3264567567

      Mitenköhän vois boikotoida YLEä?

      • kerro_se_ylelle

        Olemalla katsomatta niiden ohjelmia.

        Ai nii, jos YLE ei tiedä että et katso ... ;-)


      • Visioton-uusinta

        Ei mitenkään !
        Eihän aikoinaan Tsekkoslovakiassa valopylväissä olevia kaijuttimia voinut sulkea. Nehän soivat tykkäsi kansa siitä tai ei. maksoivat veroillaan nuo "sontatorvet".
        sama on meno YLE:llä katso jos katsot jos et maksast kuitenkin. Rahahana toimii hallitus nostetaav veroa jos raha ei riitä. Ainoa mihin voi vaikuttaa kantaa toosat ulos ja normalisoida verenpaineensa. On muuten piristävää kun "politrukkihara" on poistettu katolta. Työpaikalla voi TV ohjelmakeskusteluun vastata "enpä kuullut kun "matolaatikko" on kierrätyksessä.


    • YkkönenOnKakkonen

      Missäköhän vaiheessa Ylen tiedotussuunnittelu alkaa pyörittämään "lööpeissään" perseennussijahinttihomon vääntämistä taas ykköspaikan varmistavalle kakkospaikalle pressanvaaleissa..?

      • tervetuloamafiaanrunkle

        niinpä ...

        Suomi on yllättävän pian unohtanut Talvisodan. Ja sodat muutenkin.
        Kaikki on niin hyvin ... että voidaan heittää hommat persiilleen.


    • joutaisilopettaa

      Yle on vihervasemmiston pää-äänenkannattaja! Ja siitä me kaikki joudumme maksamaan.

      • Kreikasta_opittavaa

        Kreikassa silloin kun siellä vielä oli täysjärkinen hallitus, se lopetti Kreikan yle:n. Perustettiin pitkän tauon jälkeen uusi järkevänkokoinen yhtiö.
        Se täysjärkinen hallitus myös saneerasi valtiontalouden niukasti ylijäämäiseksi. Kansa tietysti suuttui ja äänesti valtaan pelle-tsiprasin, joka palkkasikin radioon tuhatviisisataa jouto-suojatyöläistä
        Suomessa pitäisi vuosittain supistaa YLEn puolen miljardin budjettia viiden vuoden ajan. Siis aina 20% edellisestä vuodesta, jäisi 32% nykyisestä


    • getitbacktoyou

      Suvakki YLE saa valehdella, manipuloida ja antaa vain monikulttuuriseen suomeen tarkoitettuja uutisia. Ulkomaalaiset, pikkulellikit.

    • maasmaantavall
    • Ankeuttaja

      Ei kuulu. Ei varsinkaan pakkoverolla ylläpidettynä.

    • Voisko tuon Ylen myydä toimitajineen Pohjois -Korealle ? Ne varmaan maksaisi noin hyvästä propakandattuutista kovat rahat. Että silleen.

      • Dääääää

        Nii-iin. Ja Pohjois-Koreahan se varsinainen demokratian ja avoimuuden mallivaltio onkin. Sairasta edes läpällä naputtaa tollasta.


    • agendapuhukaajoskustotta
      • Missäkommentti

        Missä on tuo "asiantuntijalääkärin" linkkaama kommentti, kun ei näkynyt?


    • köörhh_pöhhurr_rr

      Totta kai sen lauluja laulat joka, maksaa ruuan (tai jotain). Ylen tärkein agenda on pitää kansa, nöyränä ja sopuisana niin on helpo hallita ja hoitaa asioita, tämä on pitkälle monikulturisminkin idea

    • MVLEHTI

      yle on paska valehteva ja kieroutunut ,MVLEHTI ON TOTUUS.

    • Bathsuua

      en pidä niistä nuorista. Olen aina nähnyt kunnioituksen ja kuullut.,
      Että on JJumalan tietoiusuus , keitä olemme olleet, muistamme itsekin,
      terveen ja oikeudenmukaisen kehityksen
      tuhannet vuodet.
      Ne nuoret ei saa olla minua älykkäämpiä esimekiksi
      ei heille pidä opettaa jotain agend asanoja
      ja mihin he käyttävät niitä?
      tyhj päiv
      ei ole rakkaus

    • Bathsuua

      Toivon että Jumala vaan hallitsee,
      eläkää vain
      ( On vaan paha olla kun ei ne Ismo ja Toni välittäneet ikinä
      tähän mennessä

    • Bathsuua

      Osaan olla mitä pitää suhteessa erilaisiinihmisiin
      en osaa elää rakkaudetta!! että minua ei tavata!
      tai että en saa yhteyttä

    • Sivistäkääitseänne

      Juuri niin YLEn pitää tehdä, muokata kansalaisten mielipiteitä, koulia niitä, kasvattaa. Omasta mielestäni mielipide- tai mielenmuokkaus'mainokset', tietoiskut kaikkia koskettavista yhteisistä yhteiskunnallisista tms. asioista, jotka eivät ole läheskään niin selviä ihmisille kuin luulisi ja kuvittelisi, ovat aivan paikallaan.

    • pois.yle

      Paska yle on aikansa elänyt instituutio, voisi hyvin lopettaa. Kaupalliset toimijat onnistuvat paremmin ja tasapuolisemmin kertoman uutiset ja ajankohtaisasiat.Juuri tuo kohta "edistää suvakkiutta vääristää tiedonjakoa.

    • usdfusdf-aka-asdfasdf

      verirahalla perustettu yle on kestävän kehityksen politrukkeja täynnä.

    • listat

      on valmiina,kaikki uusitaan min 10 kertaa uudet ja vanhat jo 100 kertaa kymmenien vuosien takaa. mistä me maksetaan?

      toimittajien mm. uutisankkurien kaameat palkat taivaissa, jo 6-10000e kk ja pomolla lienee jo 30 000e kk.

      mamut kaikessa esillä,vaikka kansa ei niitä pakko rasitteekseen halua. mamutus on perseestä,sanokaa mitä lystäätte.

      eu kiima nielee kaiken,normi hlöt ei enää mitään.

      kaikki sanat tarkoin vartioitua soopaa,sekin silkkaa eu-sontaa.

      • sdsddsgdgdssd

        Tienaako sonnan levittämisellä noin hyvin?


      • uskomatonta

        mutta totta. vaikea ymmärtää,mistä heidän palkat todella koostuu.
        onko ilmaiset pakkoverovarat noin löperöä tavaraa jakaa lähes pelkkiin turhuksiin ?
        parempia ankkureita ym. toimittajia löytyy 50-70% halvemmalla.

        joku perkele asuu ylessä,se on varmaa...toimii lähes samoin kuin venäjän pakko-tv kanavat pakkosanomin. sananvapaus on tipotiessään.

        kusitolpat kaiken paskan takana,jotta heidän himonsa tulisi toteutetuksi.


    • Bathsuua

      Siellä on lumimyrskyissä kuollut ihmisiä , eri puolilla maailma a
      ehkä on paha olo siksi?
      Toni eikö se olisi tarpeeksi?
      että antaisit jotain tukea. Jos Toni on liian mitätön älkää soittako radiossa hänen lauluja. Olen kokenutsen viimeisimmän ettäääni sietämättömän omahyväinen itsesttyyväinen
      vaikka meidän asioita ovat tuollaiset, että miten ihmiset selviää elossa
      Voisiko se Mike Monroe? Keskustella kanssani normaalisti??
      ett minulla olisi hyvä mieli
      tajuaako

    • Bathsuua

      Kirjoitelkaa nyt vaan radiosta??
      En ole paljoa kuunnellut
      kun tarvitsisin kahdenkeskisen se jota rakastan ihmisen.
      [email protected] jos olet oikea Saint maria Salomelle
      jokatahtoisi toimia aktiivisesti.
      Rukoilal jatkuvasti jne.
      ( eilen esim kuulin ( Lee ja Outi ) mikä lohduttaa tässä siksi että ymmärrän ( Jumala on kanssa, hän oli ilkeä minulle! Se Outi.!
      Jo son mies, joka ei nauti itsevarmuudesta vaan olisi mitä tahansa mikä totuudessa elää tahtoo
      ( minulleon aika hyvä itsetunto kasvatettu.. oik, Jumalan kanssa..
      siksi Mike Monroeta ajattelin jne
      (Jo stahdotte, Jumalankanssa ! elää ja

    • Mielipiteenohjausta

      NYTKÖ vasta ihmisiä kiinnostaa, että YLE:llä on agenda? YLE:llä on aina ollut agendoja, ja sen agendat on hyvin pitkälle juuri ne, mitkä on Suomen hallitusten ja johtavien puolueiden agendat. Todellakaan, ei ole mikään riippumaton media!

      Käykääpä ihhmiset joskus lukemassa pientä mediaa ja tutkivaa journalismia Internetistä. Ja mieluummin muutakin kuin suomenkielistä, jos vain ulkomaiden kieliä osaatte. Kyllä huomaatte, että maailmankuva ja uutiset ovat AIVAN TOISET kuin Suomen massamediassa. Massamedia on massojen mielipiteiden ohjailua, ja on ollut sitä aina. Joka ei tietoa itse aktiivisesti etsi, on valitettavasti propagandan uhri.

      Surkea on tämän maan tilanne, kun kansalaisoista suurin osa saa maailmankuvansa pelkästään siitä mitä massamedia työntää silmille: tutkiva journalismi on KUOLLUT, ja massamedia on kansainvälisten agenda-talojen mukana ollut jo kymmeniä vuosia. On järkyttävää, että se viihdemössö jota Iltasanomat "uutisoinnillaan" edustaa, on Suomen luetuin "uutismedia". Ihmiset on propagandan uhreja, eivätkä edes tiedosta sitä.

    • Yleontyhmä

      Ei saa olla. Nyt on ja suomalaista vihaava. Ehkäpä nykyiset Ylen johtajat tulevat saamaan tuomionsa tulevaisuudessa toiminnastaan.

    • Ihmetellen

      Pitääkö kaikkiin mahdollisiin olympialaisiin, MM-kilpailuihin yms. lähettää niin valtava armeija urheilutoimittajia? Ennen riitti yksi ammattitaitoinen urheiluselostaja selostamaan jääkiekon MM-kilpailuja televisiossa, yksi radiossa. Ei tarvittu Kaj Kunnaksia palloilemaan mikki kädessä ympäri katsomoa. Ei kiinnosta haastattelu juuri maaliviivan ylittäneestä juoksijasta tai hiihtäjästä, joka huohottaen, kuola valuen yrittää vastata toimittajan naamaa vasten työntämään mikkiin. Kerkiää ne kyselyt myöhemminkin tehdä esim. lehdistötilaisuudessa.

    • Tietoinenkansalainen

      YLE:n Agenda uutisointia on ollut niin pitkään kun muistan. Harva tietää että Ylen taustalla vaikuttaa virkamiehistä koostuva porukka, korporaatio, eli korruptiota ja sen agendaa palveleva ryhmä. Ko. ryhmällä vahvat siteet ministeriön kulissien taustalla hääräävään työryhmään. Kyseisen työryhmä ohjailee pääasiassa koko Suomea alusta loppuun sisä- ja ulkopoltitiikasta lähtien. Ryhmä valikoi uutisia joita julkaistaa ja muokataan agendaa vastaavaksi. Tämän tieto tuli Ylen sisältä.
      Hurjinta tässä koko kuviossa on se että STT on tuossa paskassa mukana joka levittää disinfortaatiota kansalaisia aivopesten ja kusettaen sekä ollen yhtä ja samaa korruption ajamaan agendaa. Kysyin agendaa ja sen tarkoitusta. Vastattiin kysymällä että tiedätkö mikä on NWO.. NEW WORLD ORDER NWO?
      Yleis-sivistykseen tietysti kuuluu tietää mikä on NWO ja mikä on sen syvin ajatus ja olemus.

      Suomeksi NWO on eliitin, eli korruption salainen hanke ajaa omaa yhteiskuntavastaista toimintaa kohti täydellistä diktatuurihallintoa. Tavoitteeseen on myös kerätä kansalta rahat ja pääoma täysin erilaisin keinoin sekä velkaannuttaa ihmiset. Jos et vielä tiennyt, nyt tiedät että Yleltä ja tv:stä sekä radiosta yleisesti tuleva uutinen on täysin disinformaatiota jonka tehtävä on pestä ihmisten aivoja. Pahinta tässä on se että se tehdään salakavalasti ihmisten huomaamatta.

    • JaTätäPuljuaMeRahoitetaa

      Ylen juontajat on pahimpia vihervassareita mitä tiedän. Etenkin aamu tv juontajat. Läski sanna kaikista pahin. On säälittävää katsoa jotain kansanedustajan haastattelua joka ei ole tämän vihervassarin mieleen kun hän oikein hampaat kireellä kihisten joutuu tenttaamaan näitä tietenkin vain omien arvojen mukaisesti. Mamutus ohjelmat törkeinmpiä ihmisten käännyttämisiä kun olla ja voi. Kaveripiiriini kuuluu entinen tunnettu ylen radiojuontaja. Hän on äärimmäisen maahanmuutto ja homo vastainen mutta julkisuudessa taas kuva hänestä täysin päinvastainen. Joskus kysyin miksi jauhat tuollaista paskaa radiossa mitä vastaan olet itsekin. Vastaus oli vain "jos aion pitää työpaikkani en saa olla kuin yhtä mieltä eli myötämielinen näitä kohtaan" Että sellainen verovaroin kustannettu läävä.

      • SuutarinLeski

        Onkohan siellä työpaikkakiusaamista?


      • ÄitiApuun

        Kun keskustellaan aikomuksesta alentaa työnantajan kustannuksia, joku älykkö väittää, että hallitus ei ole tasapuolinen. Tuleeko yhdellekään toimittajalle mieleen kysyä, miten tässä tilanteessa voi olla tasapuolinen? Ei tule. Tyhmiä ovat. Tai sitten kiusattuja.


    • mikä_pellejä_tää_on

      joo YLE on suuri salaseura ja siellä on salaisia voimia millä kansaa johdetaan.

      Mutta onneksi meillä on "luotettava" MV "lehti" joka tietää totuuden

      BUEHEHHEHHH joopa joo

      • Komiikkapolitiikka

        Hei mikä_pellejä_tää_on -nimimerkki kommentoija siellä.

        Sinulla meni puurot ja vellit sekaisin tuossa kommentissasi. Kommentistasi huomaa ettet edes tiedä perusteita etkä ko. asia-aihetta. Selkeästi sinulla on dysleksia. ja paha sellainen. Sen verran ala-arvoinen kommentti sinulla on. Et edes ymmärrä lukemaasi mutta on pakko kommentoida jotain. Teet itsestäsi todellakin naurettavan ehkä tarkoituksella. Jatka samaan malliin saadaan lisää nauraa :D

        BUEHEHHEHHH joopa joo juupa juu :D


    • Ylevirasto

      Ikävä KYLLÄ . Suomesta ei oikeasti löydy ainuttakaan ei ensimmäistä taikka yhtäkään verovaroilla= tukirahakin toimivaa riippumatonta puolueetonta kanavaa
      tai toimijaa kun ei edes virastoakaan, Jäsenkirja yhä on passiakin ratkasevampi tekijä monessa johtavassa suojatyössä joka jaetaankin äänivyörynperusteella aivan kuin muka piilossa ja salaa kaikelta rehelliseltä.
      Ylestä saa toimittaja ja/tai tuottaja taatusti kenkää ja hänet sekä hänen ohjelmansa hyllytetään jos rupee ryppyilee ISOkenkäsille jo ohjelman sisällönpetusteella vaikka samma se on muuallakin.
      Ja toimittajat on nii olevinaan oikeissa kunnon "suojatöissä" olevia julkkiksia siellä ylen kiva palkkasessa virassa , ulkopuoliset sää -ennustajat mukaan lukien.

    • Mainoksia

      Ylellä. Olen aina ollut siinä uskossa, ettei ylellä ole mainoksia. Tässä muutama aamu sitten olikin systeemit muuttuneet. Aamujuontaja Pekkinen mainosti useaan kertaan tietokonepelejä ohjelmassaan. Eli,ylekin on lähtenyt mainoslinjalle ja ehkä tämä mediavero sitten poistuu.

    • YLEN-linja

      YLE, toteuttaa kulloinkin vallassa olevaa Eduskunnan poliittista tahtoa. Nyt YLE on Kokoomuksen äänitorvi pääsääntöisesti, jopa enemmän kuin Kokoomuksen parlamentaarinen kannatus edellyttää.
      Tj. Kivinen ymm.. päälliköt on kokoomuslaisia jopa toimittajia myöten.

      On väärin ja ehkä tarkoituksellista väittää ja nimittää "Vihervasemmistolaista" yleä?

      Todellisuudessa YLE on Viher Kokoomuslainen, sillä moni ns. vasemmistolainen takinkääntäjä on löytänyt henkisen kotinsa Viher Kokoomuksesta, ehkä työpaikkansa säilyttääkseen?
      Kokoomuslainen politiikka on ottanut mallia Stalinin Neuvostoliitosta monessa suhteessa, YLE on yksi hyvä esimerkki siitä.

      Mitä turvapaikan hakijoihin tulee niin niiden tänne tulemiseen on Kokoomus ja Kepu-Sipilä tehnyt kaikkensa.
      Ihmekös tuo kun Suomi toteuttaa nykyään enemmän USA-rähmälään olo politiikkaa kuin koskaan ennen. Olemme samoilla linjoilla kuin Saksan Merkkel ja poskisuudelma Stub.
      Nyt kun saksassa ollaan herätty tähän pakolaiskriisiin ja Merkkelin suosio on hiipumassa, jää nähtäväksi miten siinä Kokoomus Stubin käy täällä suomessa??

    • Bathsuua

      Miksi teillä on Radio, ja minulal ei ole mitään.
      Tahdon maatilan, lampaita pitää,

      ( Hengellistä elämää.
      kun on paikka minne voi tulla ihmisiä )

    • Bathsuua

      Onhan se hirveää rahaa pyytää. En ymmärrä miksi Jumala ei ole antanut mitä tarvitsen.
      Olen alkanut piirtää suurikokoisia kolhon näköisiä hevosia,
      vaikka aina olen 15 v ainakin piirtänyt arabianhevosia joita kasvatin Warsowassa.

    • Bathsuua

      Tahtoisin pelastaa lapsia tilalleni, missä ei olisi tietokoneita eikä televisiota eikä monikullttuurisuutta,
      vaan Prinsessakoulu ( mutta vahingoittunene joka tykkää syömisestä! )
      Se on ainoa pahe. En ymmärrä huumeiden käyttöä alkoholia enkä tupakoimista, ( Mutta en ehkä syökään liikaa ( eihän sitä edes voi )

    • Nähtäväksi

      YLE ja maahanmuutto: YLE on valjastettu suomalaisten aivopesuun suoltamalla uutisia pakolaisten kotouttamisesta jne.. unohtamalla maahanmuuton kielteiset puolet ja seuraukset.
      YLE,ssä toimittajat ja päälliköt on vaihdettu mamumyönteisiin suvakkeihin, mitään kriittistä suhtautumista ei sallita.

      Siinäsuhteessa se kyllä muistuttaa totalitääristä Staalinin neukkulaa ja Pohjoiskoreaa.

      Tämän "ViherKokoomuksen" tavoite vaihtaa suomalaiset mamuihin, kyllä muistuttaa Staalinin toimia aikoinaan Virossa, missä paikalliset karkoitettiin Siperiaan ja tilalle tuotiin Venäläisiä.

      Täällä näyttää että Kokoomus/EK pyrkii samaan tuomalla pakolaisten nimissä halpaa orjatyövoimaa jolla pyritään murtamaan ammattiyhdistysten taistelemat yleissitovuuden lait ja aikaansaada tilalle "viidakon lait" taistelu kaikkia vastaan, tyyliin jokainen on vihollinen toisilleen.

      Sellaista kansaa on toki helpompi komennella. Nähtäväksi jää?

    • Bathsuua

      Nunna Prinsessat..
      ( minulal ei ollut lapsuudessa tietokonetta, eikä kännykkää, eikä radiotakaan kuunneltu..
      Sitten rakastuin Radioon..
      mutta he olikin pahoja ( voisin pelastaa sellaissia joista tulisi narkomaaneja tai itsemurhan suunnittelijoita.
      vähän mielisairaita lapsia tai nuoria.. Puhtaaseen elämään..
      ( sellaisen vain kuin olen?
      kun olen Jeesuksen ssko
      ( Siis oliishan s eparempi kuin se itsemurha
      tai narkomaani olla ( Jos Jumala antaisi ne oikeat

    • Bathsuua

      ( Tai en tiedä olivatko he pahoja... H eolivat ihanimpia ihmisiä joista kuullut olin. Älykkäitä ja herkkiä ja innostuneita . eläviä..
      ( aina kunnioittavia.. Ismo Alangollekin ym
      ( He oli ihanimpi a ihmisiä mitä oli olemassa?
      He oli kokemus rakkaudesta. Ihmeistä ja Jumalasta

    • Bathsuua

      ( Ei saa ruveta narkomaaniksi päästäkseen meidän maatilalle. Jumala ei päästä sellaista.
      ( mutta voisin pelastaa ajotain narkomaanien tai alkoholistien tms lapsia?
      Jotka tahtoisi, kotuiopettajan lapsille maatilallemme
      ( he pärjäisi...
      Katselisin sivusta vain.
      Tässä vaiheessa
      Kun Toni W ei antanut minun eikä Ismo
      parantua tunne elämältä ( tai joku muu )
      ( mutta tahtoisin itse seuraavassa elämässä
      muualle kuin suureen laitosmaiseen kouluun.
      ( säälinnuoria, syksyllä nähdessäni että joutuivat aikain aamulla lähtemäänkohti koululaitosta.. massa ihmismäärän joukkoon.
      Rakastan olla se joku joka olin
      Margaret of England vaikka
      ( tykkään luke a uutisia Prinsessojen lapsista yms

    • Bathsuua

      Toimittajissa koin sitä, millaiseksi olisin tahtonut kehittyä?
      ( meillä onliian vähän rakkautta? )
      Kun onnainen, hän haluaa olla ylepä ja ylimielinen..

      Jos on Jumalasta... Jumala antanut yksilölle, minulle, mitä tarvitsen..
      ett voin olla eheä
      ( ajatella vain itseäni )
      Elämänikoostuu vain sellaisesta mistä Jannika lauloi "Onnellinen "
      Mutta Jannikakin jos koki sitä mikä voisi olla olisi voinut olla, tulevaiuus
      vaikka ei vielä ollut hänen aika, kuin ei minunkaan
      ( vaan meidän pitäisi kehittyä kohti
      ;
      ( en tiedä oliko välttämätöntä että minulal ei ollut mitään,
      ( olisinniin vähästä ollut tyytyväinen
      ( mutta he halusi juuri 6ttuhota sen mikä teki meidät onnelliseksi Tms
      ;
      Voimmeko taistella vastaan, ulkomaisia, kehittymättömämpiä kansoja,
      jotka
      tahtoivat vain painaa alas suomalaiset,
      kuninkaalliset,
      ylhäiset

    • Bathsuua

      Agenda monikulttuurisuus, tarkoittaa,
      että ulkomaalaisten pitää kunnioittaa
      Kristittyjen pitää kasva a vahvoiksi..
      (olla ylpeä St salomen pitää voida olla, kristytyistään. )
      Suomalaisista jotak ovat hyvin kehittyneitä.
      Mutta ( jotkut ylhöisimmät alas painetuimpi a niin se on sekavaa..
      Mutat teidän pitäisi osata, niidne ulkomaalaisten kanssa.
      ( Joskus he ovat jotka ovat
      olleet kristittyjä
      ( erärän kiinalaisen näin josta löysin oli sukulaiseni? 1700 aristokraattina..
      oli kuuluis a näyttelijä ed elämässä
      ( mutta oli nyt , minusta ylimielinen ehkä hieman
      tms
      nuori
      ( en tiedä miten selvitään kun
      minuakin vahingoitettu niin pahoin. )
      ;
      Mutta jokatapauksessa
      ulkomaalaisten pitää kunnioitta a suomalaisa.
      Siitä on helppo pitää kiinni,.
      H e luonnostaan ymmärtää sen,
      että ovat armostamme täällä.
      ( Kristillisyys olisi pitänyt kasvattaa
      ( Jeesuss miksi minulta vaaditaan mahdottomia?
      että se raiskaus oli ylitsepääsemätön

    • rättvisa

      Ei, koska se vääristää.
      Nytkin Yle on jo varsin rasistinen sekä toisia vainoava laitos.
      Ylessä mennään suomalaisvastaisella agendalla, pakookoruotsipopulaatio määrää liikaa, sekä vassari /piipertäjät vanhat taistolaiset liikaa äänessä.
      Uutisvuoto rasistinen , ennen hyvä nyt täyttä rasismia niitä kohtaan jolla on eri näkemys kuin natsipomo Tervolla Stanilla sekäBaballaa liikaamyös svedulaumojen puolella.
      Rubenin Pressiklubi täyttä vihaa, muita kuin samoin ajattelevia kohtaan.
      Mamut määräävät liikaa Ylellä, Kioski, A-ohjelmat.

    • joku_hallitusko

      Mikä taho voisi muuttaa ylen linjan. Monikulttuurisuuden edistäminen pitäisi ehdottomasti lopettaa maallemme haitallisena.

    • Bathsuua

      ... H eolivat ihanimpia ihmisiä joista kuullut olin. Älykkäitä ja herkkiä ja innostuneita . eläviä..
      ( aina kunnioittavia.. Ismo Alangollekin ym
      ( He oli ihanimpi a ihmisiä mitä oli olemassa?
      He oli kokemus rakkaudesta. Ihmeistä ja Jumalasta

      ( Siis nämä olivat Radio Toimittajia..
      Nuo.. Outi Pop.. Njassa, Norppa, Pullakuskit,
      yms se......... En nyt muista kaikkia.
      Mutta kaikki he olivat! Tuolloin hyviä minusta , ihania!
      s4ellainen nuoruus...
      n 24- ( Ismokin lauloi " Media.. Rakas mediaa.. "

    • kenen_lauluja_laulat

      Eiköhän Ylelle ole annettu maan ylimmän johdon taholta käsky yksipuoleistaa uutisointia tai ei hyvä heilu yleveroa seuraavan kerran tarkasteltaessa. Voisihan siinäkin olla ihan potentiaalinen leikkauskohde, ei vaikeuttaisi yhdenkäään kansalaisen elämää millään tavalla.

    • Bathsuua

      En oikeasti kunnioita ketään. Mike Monroella on oikeasti tummat hiukset?
      Siinä on kuvass a nainenjonka kanss a nainut kun minua raiskattiin ( hymyilee vaan )
      Jostain pillusta hän aina on tehnyt jumalattaren,
      J anyt aikoo vaan kitua seuraavan elämänsä
      (milloinkaan ei ole tarpeeksi
      annettuaaan raiskata tämän lapsen.
      Mikään k9ituminene ei maksa sitä, ei korvaa.
      Rukoilin aina että eivät voi hyötyä,
      en tahdo mitään en siedä mitään korvausta raiskauksesta
      Minuun oli mahdoton kajota sek murt o osaakaan
      ( hän ei täällä sitä tiedä
      mutta jossain hemmetin sieluns aylä osiss aniillä oli suunnitelma,
      raiskautta atämä lapsi ( joka en missään sielun osissa uhraudu,
      en suostunut uhrautumaan, en voinut uhrautua

      ai hän aikoo vaan lakata olemasta! sitä vittua sielua tai kehoa hymyilevää naituaan
      samalla kun lasta raiskattiin?
      Ei voi korvata sellaista, että saanut tuhansi a vuosia kehittyä tunteissa, herkkkydessä, ja että tyhjästä ilmasta annettiin raiskata fyysisesti.
      Koin sen vaan että absoluuttisesti
      Häntä kidutetaanniin pahoin
      ( vähimmästäkin säälin
      toisin kuin hänenvittu, joka hymyilee vaan
      mutta kidutetaan kunnes lakkautetaam olemasta
      ?? Kidutetaan sen mukana mitä oli lapsen raiskauttaminen ja nauttiminen niiden naisten ,
      joista tehty kauniimpi kehoisia pitkä selkäisia kaunis naamaisia
      ( se näkyy siinä elokuvassa..
      missä kuvitteelliset hahmot..
      Vinicius ja Lydia..
      Olin se Lydia käsitinniin
      Elokuvassqa näkyy miten ne irstailivat ne naiset,
      ja että se Lydia oli ainoa siveä
      ( olin juuri sellainen,
      tunsin ne tunteet, ( siis tietysti,m ne oli ainoa ymmrärys , normaali tajunta, normaalit tunteet
      ( Miten tällaista painajaista voi olla?
      että Jumala antoi hävfäistä ja kiduttaa sen jonka antoi olla
      jo Viniciuksen ja Luyydian aikaan
      ( siis Maria Salome,
      jonka Jeesus valitsi kahden opetuslapsen äidiksi,
      joka oli sisko Jeesuksen,
      ;
      siis en siedä, että lamautettu aivojeni tunne alueet.
      Ju,mal ei siedä asitä.
      En ole sietänyt sitä sek murto osaa.
      Samoin kuin hammaslääkärissä kun puudutetaan ikenet. puoli kieltäkin puutuu..
      ( kokeilkaaa vaikka 9 ei pysty maistamjaan makuja
      Kieli on kuin kuollut,.
      Samoin tunne alueet
      ovat kykenemättömät
      ( onko Mike Monroe viaton?????
      onko hänelläkin lamautettu ne tunne alueet ?
      Epäilenkö syyttä?
      Mutta kuulen, laulajista että he tietävät , sieluina,
      ja että he ovat aina välinpitämättömiä.
      Piittaamattomai.
      Tiedän pyhän rakkauden, tunteet, sAD9ISMIN, MASENNUKSEN ( JOTA TÄSSÄ TILASSA EI VOI TUNTEA.
      nÄMÄ AIVOT, VOIVAT NAURAA, TUNETA NAURUA,
      EIVÄT MASENNUSTA
      ( KUTEN PAULA KERTOI, LAULOI ( NÄIN LEVY VIHOSTA HÄNENKIN PÄÄ VAHINGOITTUI
      sE TYYLIKÄÄNNÄKÖINEN, VAHVAN, ISON
      MUUTTUI RÄÄPÄLEEN NÄKÖISEKSI..
      JA KOKO LEVY KUULOSTI PAHOLAISEBN VALLASSA TEHDYLTÄ
      Hänkään ei ollut viaton
      Näin sen, etä hän pillkkasi minua,.
      Tiedätkö Mike Monroe?
      ( ja minä en halua muslimi yhteisöä
      Tietäisin aina j ettyä ne naiset jotkja "hirveen kivoja" samanlaiselle kaapupukuiselle ovat oiekasti petoja todell apahoja
      jos minul olis jotain
      Rakkautta tms En suostu koskana mihinkään sisar pillurinkiin
      ( olen sileu jonka äidit kuoli aina..
      että sain oolal joku
      , ihminen,
      Äidit ovat vain kateellisia pilluja
      jotka ei anna tytärtensä elää,
      ja olla itseään vahvempia.

      Jostain Jumalan siunauksesta..?
      Äitini Cadogan, kuoli kun olin 6 vuotias..
      1700 luvulla. Lady sarah olin
      ( mutta isosisko Emily tuskin oli parempi???)
      Hän kasvatti.. ( ehkä liioittelen ??
      1200 luvulla, lähettetiin 11 vuotiaana Englannista , äitini luota pois,,
      ( mutat ei he ole enää niin pahoija vai ne vitun kantajat?? kun ne sai ra9iskauttaa
      sieluina seurrATA
      SELLAISTA MITÄ EI VOI
      VAIKKA TELEVISIO NÄYTELMÄNÄ TAI ELOKUVANA
      ( SITÄ MIETIN AINA )
      ETTÄ NE OOLI IHANIA NE ELOKUVAT JA SARJAT
      joihin samaistui
      ( ei niissä olisivoitu raiskata kertaakaan,
      seurata sellaista tapahtumankulkua ( ei aainakan toista raiskausta..
      ei sellaista mikä sadismia.. ( ole tv ssä eikä elokuvissa..
      ;
      Mike näen sen naisesi ilkeänä tunnottomana
      annettiin johdattaa siihen ettei he muka tietäisi
      Hän luulee että hän voi hymyillä ?
      Mutta kuulen sen niistä laulavista naisista,
      että he ei vain piittaa, He ovat todella röyhkeitä.
      h evain käyttää kristinuskon keksintöä' ja eivät osoita mitään kunnioitusta kristinuskon perustajalle, tai Jeesukselle.
      See kunnioitus oli suuri.
      Muttat kun raiskattiin, he eivät enää kunnioita.

    • Bathsuua

      Anteeksi minun teoria äideistä ei ole ehkä loppuun ajateltu..
      En tiedä.
      En missään tapauksessa tahdo äidin kuolevan
      ( en oikeastaan tiedä äiti teoriasta. En ollut ajatellut, en ole!!
      ,
      ( Voi olla.... Että sain olla Pyhä
      ( kuten muotokuvast anäkyy..
      Mieheni Alexanderin taustalla..Olin nöyrä,
      jne ( ne tunteet.. Olivat ihanat
      rakastaa, kunnioittaa miestään
      ( ainakin o0lin nöyrä.. ja hurskas, N e tunteet ovat ihanat!
      ;
      ( ei se kidutus auttaisi.
      Oikeasti, en siedä, kestä kenenkään kärsimystä!
      Eilenkin taisin siksi voida niin pahoin että joku lumimyrskyssä
      luvmivyöryn uhri?
      oli ehkä meidän kritittyjä sieluja, ( jonkunnuoren tummatukkaisen pojan näin )
      Unohdin aamulla ottaa alapasetkin!
      Its ekuljin hihoja ( nekin liian ohuet ) käsien yli vetäen päivän
      Ehkä myötäkärsin sitä jonkun ( en tiedä mitä?
      Voin vanapahoin.
      en tiedä pelastettiin,
      ( näinkö paarit?
      vai lähtikö hän (taivaaseen ?
      ( Kyyneleet alkoi vuotaa..
      ( mutta myöhemmin yöllä olisin murskannut sen saman sielun, jos hän oli raiskiaaja)( ne tuntete onvaan sellaiset ei voi mitään.
      On mahdoton tunkeutua väkivalloin toisen ihmisen ytimeen
      täyttää se alue m9issä on Jumal,
      ja tunteet sielun
      se on niin totaalinen raivo
      ( kuten Jumalakin pudotta ataivaasta? sielun joka ei kuulu sinne.

    • Bathsuua

      Mies ei tajua sirtä??
      että naisen sisällä on se taivas, miksrokosmos
      Että ei voi kuin jos on rakkaus, sydämen, ja kaulan kommunikkataio, ja pää pään rakkaus
      ( se oli suuri asia..
      Oli yksinäinen todella yksinään..
      ja odotti sitä suurta rakkautta.
      ,
      ( minusta se on hyä jos ei ole 15 000 raiskausta tänä vuonna..
      ( en ole tiennyt yhdestäkään koskaan
      Voisiko ne loppua kokonaan.

    • veronmaksajat

      Viime vuosisadalla YLE ajoi Suomea sosialismiin.
      Nykyään YLE on perinyt kirkon aseman Suomalaisten arvokasvattajana ja moraalin vartijana.
      Kirkosta voi erota mutta YLE: stä ei voi erota.
      Eroa YLE:stä.fi palvelua odotellessa.

    • Bathsuua

      Ei saa katso asitä Quo Vadis! En ole nähnyt sitä!!!
      Nyt niitä pätkiä katsoin You tubesta kun muistan vaan sen yhden jojon osuin..
      Missä oli siveä se Lyygia ja muut anaiset siellä irstailevia.
      Mutta ei noita voi katsoa
      koska siellä on niitä missä areenalla petohjen uhriksi ihmisiä ( sadismia en katso sekuntiakana tietenkään,.
      Ei saa katsella sellaisia ( ja muutenkaan ei kiinnosta. )
      En suosittele, vaan kiellän! katsomasta.
      Kodska en voi olla vaikutin katsoa tuollaisia
      lAITAN SEN KO0HTAUKSEN, MISSÄ ON SIVEÄ JA PELASTETTU , JOS LÖYDÄN
      TMS ( ENKÄ PIDÄ TUOSTA MELKEIN VAALEASTA NÄYTTELIJÄTTÄRESTÄ! MYÖSKÄÄN. )
      uudemmassa filmissä näkyi joku viaton tumma pitkätukkainen..
      Joka hyvä siinä kohtauksessa..
      Mutta pina hänetkin näyettiin
      jonain uima altaan reunalla minusta häväistynä.

    • YLEajettavaALAS

      YLE huoraa.

    • Bathsuua

      En tahdo Mike Monroeta kidutettavan!
      Enkä ketään. paras unohtaa varmaan.
      En kiroa ketään kidutettavaksi ( tahdon että Jumala vain huolehtii
      koko asiasta. ( Minä rupean nyt muistelemaan 30 lukua !! Hei hei !

    • mielipiteetmuuttuu

      Veroylen voikin lakkauttaa täysin . Yksityiset tv ja radioyhtiöt voivat näitä jokalähtöön mielipiteitä ja jokaisen Maan omia etujaan ajavia tv lähetyksiä suoltaa eetteriin miten huvittaa. Mutta kun joukolla käydään yhden ihmisjoukon Eli suomen suomalaisten päälle vihapuheineen se on vääryyttä. Sitä ei veronmaksajan kuulukaan rahoittaa Tässä maassa . Otetaan veroyle pois. Perustetaan muutama puhtaasti valtiollinen tiedotustv ja radio virallisia asioita varten joka ei Ole kaupallinen. Sitten yleisille asioille oma tvradio suomenkielinen . Samanlainen ruotsinkielinen verio sekä englanninkielinen suomen englanninkielisille . Sitten muut uutisoinnit voi hoitaa yksityiset yhtiöt omilla varoillaan ja mainosrahoilla. Mutta näitä suomiruotsiskandinavia asioita ei pidä sotkea muihin mielipiteisiin maailmantilasta ja idän maista. Mainostajat voivat rahoittaa yksityiset kanavat . Suomen alueen eurorajatkin vuotavat täysin vastoin unionin turvamääräyksiä . Siis suomiunionin oma tvradio veroilla Ylen voi lopettaa. Unionin tiedotukset ovat unionin sisäisiä asioita täällä asuville muita mielipiteitä voi yksityisillä kanavilla käsitellä.

    • hoonoosoomee

      Toimittajat venäläisiä joten lopetetaan turvallisuuden vaarantamisesta koko yle. Ei voi luottaa. Niin paljon suomenkielioppivirheitä!

    • finengelskaa

      Voittekos selittää miksei itärajan ylityspaikoilla lue englanninkielisiä ohjeita tai opasteita . Olisko aika siirtyä englanninkielen käyttöön myös rautateillä suomienglantiruotsi sekä espanja .

    • euroopanunion

      Suomen armeijalle oma tiedotustv ja radio sekä ruotsinkielinen että englannin . Ylessä riehuu venäläiset poliittiset hullut. Pitää olla unionia puolustava union tv myös. Ylen kuulluisi olla vapaan kansan ja unioni puolella eikä mikään polittiinen helvetti. Puolueena on kuulkaa ihmisten tuvallisuus ja vapaus elää rauhassa. Yle on eksynyt.

    • MitäSeNiilläTekis

      Saako idiootilla olla aivot?

    • KalleTietääKertoa

      Haastateltavat myyntityössä

      Kirjoittanut Kalle Isokallio
      Monilla toimittajilla on kovat luulot itsestään. He uskovat, että elleivät raahaudu aamulla työpaikoilleen katsomaan somesta mistä viime yönä kohistiin, sananvapaus Suomessa vaarantuu. Koska he ovat sananvapauden ritareita, kaikkien tulisi palvella heitä nöyrästi. Jos toimittaja työskentelee Pasilan päiväkodissa, haastateltavien tulisi olla myös kiitollisia siitä, että toimittaja tarjoaa heille mahdollisuuden päästä TELEVISIOON.

      Haastateltavat katsovat asiaa toisella tavalla. Mitä enemmän ihminen asioista tietää, sitä vastenmielisempää hänelle on antaa haastattelua asiasta tietämättömälle, ennakkoasenteiselle toimittajalle. Siksi toimittajat saavatkin helpommin haastatteluja ammatillisten taitojensa johdosta unohduksen yöhön vajonneilta professoreilta. Heiltä he saa mieleisiä lausuntoja, joilla useinkaan ei ole mitään tekemistä todellisuuden, tai professorin tieteenalan kanssa.

      Sanomalehdet ovat kaupallisia yrityksiä, jotka yrittävät tehdä voittoa myymällä mahdollisimman paljon lehtiään. Kun toimittaja pyytää sinulta haastattelua, se on sama asia kuin Kesko pyytäisi sinua mainokseensa. Haastattelusi tarkoituksena on myydä nimelläsi lehteä, aivan samoin kuin Keskon mainoksen tarkoitus on myydä naamallasi makkaraa. Sillä, että kieltäydyt haastattelusta jonkun tai joidenkin lehtien kohdalla, ei ole tekemistä sananvapauden kanssa. Se tarkoittaa vain, ettet ole halukas osallistumaan kyseisen lehden myyntityöhön. Toimittajat tietenkin inkuttavat sananvapaudesta ja se heille sallittakoon. Jos he eivät saa haastateltavaa myymään lehteä, seuraavan kuun palkka voi olla hentoisempi tai loppua ajan kanssa kokonaan.

      Kun Soini ilmoitti, ettei ole tunne tarvetta edistää haastatteluillaan ruotsinkielisten lehtien myyntiä, eräs lausuntoautomaatti-professori riensi arvostelemaan Soinia ja ölisemään demokratiasta ja sananvapaudesta. Kyseinen professori onkin tunnettu halukkuudestaan saada naamansa ruutuihin ja palstoille.

      Suomessa on Sanomalehtien liiton mukaan kaksisataa sanomalehteä. Jos niille kaikille pitäisi antaa kerran kuussa haastattelu, kuten professori vaatii, siihen ei kuukauden työtunnit riittäisi. Ministereillä, toisin kuin kyseisellä professorilla, on muuta järkevämpää tekemistä. Siksi ministeriöissä on tiedottajat, jotka antavat tiedotteita ja tarpeen tullen myös haastatteluja. Ministerin virkatehtäviin ei kuulu osallistuminen minkään yrityksen menekinedistämiseen. Ei edes ruotsinkielisten sanomalehtien.

      Jos toimittajat eivät ymmärrä tiedotteita, vaan tarvitsevat ministereitä vääntämään niitä itselleen rautalangasta, kannattaisiko vaihtaa toimittajat päteviin? Kuten Gogol totesi, ei pidä syyttää peiliä, jos naama on vino. Sananvapautta on myös se, ettei ole pakko sanoa."

      http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2015/12/28/haastateltavat-myyntityossa/

      • CopyPaste

        Miksi olet kopioinut koko blogin?


    • Bathsuua

      Nuo ovat van aika monimutkaisia, että on mikrofoni esim, kuten kuvassa.
      Ensin pitäisi olla ( Ismo Alanko ja Toni W yms kasvatettuja.

      ;
      ( tämä sielu oli täysin kyvytön ( puhumana mikrofoniin vaikka )
      ( Mikä oli Hyvä! lapsuus ja nuoruus.
      Kyvytön esitelmää pitämään. Tai viitaamaan tunnilla.
      ;
      ( mUttatahdoins anoa sen että kiRjoitin van jostain tunteenpuuskasta äideistä..
      En tiedä sellaisita asioista! ( NIIN EN TAHTOISI NIIHIN VAIKUTTA.
      Äitien ja lasten suhteeseen.. että ovatko äidit pahoja .. toivon ( tai en ehkä jaksa ajatella! suurta määrää ihmisiä ja äitejä ja lapsia.
      ( MInut on rsyrjäöuytetty (!! )
      Jeesus! Mutta..Pätinitse, että minä kyllä kunnioitan äitiäni
      joka on Jumalan antama minulle
      uhrautuvasti.
      ( en tiedä 1400, 11 vuotiaana äiti läheti Kuningattareksi..
      1600 luvulla 16 vuotiaana lähdin sisarten kanssa Kuninkaanlinnaan Versaillesin
      ( ja minusta tuli Aurinkokuninkaan rakastettu sitten.. Kunnes 30 vuotiana.. 29? lähdin Nunnaluostariin
      ( 1700 luvulla se äiti kuoli.. kun olin 6 vuotta
      ( en oiekastaan osaa suhtautua siihen
      Kumpa Toni auttaisi!!!!
      Jos vaik kerran vkos avosiin Mike Monroen kans apuhua äsken ajattelin ( tunteet! olisivta suuret !! niin jaksaisin.

    • Baathsuua

      Nin en toivo että äidit olisivat pahoja .. Van pitäisi sanoa että toivon että olisivat hyviä..
      Mutta minulla ei mielstäni ole tekemistä..
      ( äsjken !juuri tuli eteentaas, että harsolla peitetty lastenvaunujen kuomu.
      Kysyin saako vauva happea. Hänen mielestä se meni sideharson lävitse.
      Minusta voisi kokeilla itse pitää päätä kuomun sisällä ja peittää se sideharsolla..
      meneekö happi sisälle? Ei täyty hiilidioksidilla se kuomu??
      Tuulettaa pitää sisälläkin.
      ;
      Mutta ei minua ole koskaan häirinnyt radiossa puhuvat ihmiset..
      Jonkinlaisiksi ihmiset kasvavat.
      Pitäisikö minun alka akuunnella radiota ja jaksaa? Alamaisiani.. Jotka..
      koettavat selviytyä ryöstämänsä Kristinuskon rikkauden kanssa..

    • Bathsuua

      Minusta olisi hyvin tärkeää kasvattaa Kristillisiksi
      Tonin ja Ismon kanss a vaikka
      ( koska se on vaurioitunut ja
      siksi ( esim siveellisyys kun
      ( Kätännössä, jaksaisin sitä esim uimahallissa, että ymmärrettäisin että liian isoja poikia ei tuoda naisten pukuhuoneeseen ja pesutiloihin ( Esim radio voi vaikuttaa.
      Tv Seiska on kaamea..
      En pystynyt katsomaan minuuttiakaan sitä pakonomaista puhetta kuuntelemaan.
      ( Kun heillä on ohjelma aika, esim tunti, ja se on pakko täyttää
      ( se on vain hallaa sille Jeesuksen opille ja sanomalle
      Se on pahaksi sille... koska sitä EI voi kuunnella.
      ( Ei sekään kasvata terveitä nuoria tai ihmisiä..

    • Bathsuua

      Onkohan minulla nyt tarve kirjoitta huonosti tai lapsellisesti,.
      Tämä kone on huono, se tekee vvirheitä.
      Ymmärrän että minun asia on oikea.
      Niistä pojista kasvaa oikeasti sairaita
      N 10 vuotiaan näköisistä pojista, jotka viedään naisten pukuhuoneeseen ja pesutiloihin. Olen kysynyt iän, ja se oli 7 yleensä.
      Minusta tuntuu se on lähtenyt siitä, että on ollut poika vauva,
      ja enintään vuoden ikäinen poika lapsi..
      mutta sitten he ovat alkaneet tuoda sinne aina vain vanhempia poikia.
      ;
      Mutta jutelkaa te nyt vaan radiosta?
      Ne toimittajat olivat minusta ihania ,
      mutat en nyt aikoihin ole kuunellut.
      Eikö olisi hyvä, jos Ismo Alangon kanss atutustuisimme ?
      Kun Ismokin tajusi että "Rakas Media"
      Nuo ihmiset kin kasvaneet jotenkinkieroon?
      kun he ovat niin vihamielisiä toimittajia kohtaan
      ;
      ;
      Ismo myös puuttui siihen Seksi Internet seksi seksi seksi
      laululla.. ( että mediassa siveettömyys

    • Bathsuua

      Siis uimahalleihin ei saa viedä yli vauva iän olevia poikia naisten pesutiloihin ja pukuhuoneseen.
      Kaikki menee pieleen kun meidän kuninkaalliset rock tähdet esim ei ole kommunikointui kykyisiä kuin siveettömien naisten kanssa.
      Minua loukattiin pahoin ja vaadin Mike Monroeta keskustelemaan kanssani kerran viikossa esimerkiksi.

    • Bathsuua

      Minäkin voin vaikka ottaa yhteyttä Toimittajiin!
      vastatka a sitten kiltisti , jos kirjoitan teille!!
      Jo s te olette lukeneet tätä
      Koska minä oikeasti olen Valaistunut
      ja olen
      joka ymmärrän Jeesuksen opetusta
      ja olen huolissani
      ett rakkaus kadonnut, tunteet vammautuneet
      Eihän se haittaa jos te vaikka olette minua älykkäämpiä?
      Voin vaikka kysellä.. Mitä olette koulussa oppineet.. J a mitä ajatelette maailmanmenosta. Olemmehan kuitenkin eläneet yhteisessä maailmassa, ja Jumala on voinut tehdä meistä toisiamme ymmrärtäviäkin?
      Mutta teidän pitää osata vastata esim sähköpostiin, ja kunnioittavasti!

    • tuttuaon

      Aamun pääuutinen nyt tarvitaan etätulkkausta. Ulkoministerin lausuntoja piti tietysti myös kommentoida.

    • finski1

      Ghetot eivät kuulu Suomeen, maassa maan tavalla tai ulos.

    • Kommentoija

      Ei Ylellä saa olla agendaa eikä se saa värittää tarinaa mihinkään suuntaan. Missä hvetin vaiheessa tästä hädänalaisten elintasopakolaisten auttamisesta on tullut monikulttuurikysymys? Kuka suvakki sen sellaiseksi on muuttanut? Muslimituristit kotiin!

    • yleistystä

      2"Yhdysvallat on ollut monikulttuurinen kauan ja siellä on edelleen vakavia ongelmia asian kanssa. Ihmiset ovat sielläkin ghettoutuneet omiin ryhmiinsä kuten Ruotsissakin, joka osoittaa sen että ihmisellä on tapana muodostaa omia laumojaan.
      "
      Asioiden yleistystä.... amerikansuomalaisetkin muuttivat alueille joissa oli ennestään suomalaisia jotta olisi omaa kieltä puhuvia seurana. Aiheuttiko se vakavia ongelmia? Ei.

    • ylealaspian

      Yle muokkaa mielipiteitä tehokkaasti entiseen neukkulan malliin! Aivopesu on mitä tehokkain pilata ihmisen omanarvontunto! Minusta yle haluaa tuhota oikean suomalaisuuden. Inhoan suunnattomasti sitä nykyään "tietoiskuna" esitettävää ällötystä...tumma ja vaalea mes rinnakkain kuvassa. Tummat ovat yleensä siistejä ja tietoisia olemuksestaan, suomalaiset eivät useinkaan välitä ulonäöstään! Nyt tumma mieskin on valunut sen rinnallaan poseeraavan nuhjakkeen tasolle! Musta mies on epäsiistin näköinen tukka hapsottaa ja ihokin on nihkeä! Sitten musta mies on PANTU toteuttamaan suomalaisten haluja rikkoa ja vandalisoida toistenb omaisuutta, omaahan näillä surkimuksilla ei koskaan tule olemaankaan! Musta mies paiskoo tuolia niin kauan kunnes se on rikottu kokonaan! Suomalainen nuhjakkeen näköinen inhotus sivelee tyynesti olemattomia partahaiveniaan ollen tyypillisen vihervasemmiston tyhjäpäinen edustaja mitä parhaiten! MIKSI TÄTÄ ESITETÄÄN PÄIVÄSTÄ TOISEEN, lisäksi verovaroilla! En ghalua maksaa enää tuota rahaa ylelle ...yle pilaa ihmisten elämän!

      • wetwa

        Niin mikäs se tällanen ohjelmma on


    • NEWS_VIEWS

      Ruotsissa kehitys on mennyt nopeasti eteenpäin. Vain alle puolet ruotsalaisista seuraa enää valtamediaa. Yli puolet on siirtynyt vaihtoehtoismedian puoleen, koska vain sieltä löytää enää todellista tietoa. Toinen seikka, joka on saanut ruotsalaiset siirtymään vaihtoehtoisten medioiden puoleen, että ruotsalaisella valtamedialla on jo ollut jo muutaman vuosikymmenen erilaisia agendoja, joilla se on yrittänyt rakentaa ruotsalaisia ajattelemaan sopivalla tavalla. Tätä siis kutsutaan toiselta nimeltä aivopesuksi tai propagandaksi. Nyt monet ruotsalaiset ovatkin hylänneet valtamedian saatuaan tarpeeksi sen valheista ja propagandasta. Suurin syy Ruotsissa on se järkyttävä tapa millä tavalla media on käsitellyt maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia. Maahanmuuttajat tehtailevat suurimman osan ruotsin vakavista rikoksista sekä henkeen kohdistuvista että aineellisista. Maahanmuuttajat hallitsevat kokonaisia kaupungin osia, mihin ruotsalainen poliisi ei uskalla enää mennä mainitsemattakaan kantaruotsalaisia. Raiskaustilastoissa Ruotsi on tällä hetkellä maailman kakkonen heti erään Afrikan valtion jälkeen. Ruotsissa valtauutisista ei käytetä enää nimitystä NEWS vaan se on VIEWS, koska se ei enää edusta perinteistä uutisointia, vaan sillä on jokin poliittinen tai maailmankatsomuksellinen suodatin, jonka läpi kaikki väärät mielipiteet suodatetaan.

      Myös Suomen valtamedialla on ollut jo pitkään uutisoinnissa tämä VIEWS suodatin päällä. Erityisesti tässä ovat kunnostautuneet YLE ja kylläkin myös kaupallinen media. MTV ja iltapäivälehdet. Nyt kun kaikki ovat havainneet, että maahanmuuton uutisointi on ollut pitkälle valhetta ja propagandaa, niin osa kaupallisesta mediasta on pelästynyt ja vetänyt hiukan takasinpäin. Ilmeisesti maksavia tilaajia on lähtenyt paljon. Sen sijaan YLE jatkaa VIEWS lähetyksiään Pohjois-Korean tapaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    • eisaayleistää
    • eitervo

      ylen Tervo on etunenässä ollut kannattamassa pääkaupunkiseudun taksimiesten suiden tukkimista. Hesarissa hän sanoi ettei halua taksissa keskustella.
      Ihan vähän aikaa sitten hesan taksikuski kertoi minulle matkan aikana, että Tervo on hänenkin kyydissään itse aloittanut keskustelun!
      Herää kysymys, että onko Tervo itse rasistava, ja suostuu keskustelemaan vain hänen älykkyyden tasoa (omasta mielestään) lähellä olevien kuskien kanssa?
      Eikö jokaisella ihmisellä olekaan hänen mielestään ihmisarvoa, ja hänen ei tarvitse vaivautua keskustelemaan kaikkien kanssa, etenkään niiden, jotka ajateelevat asioista omilla aivoillaan?

      Tervo varmaankin seuraavaksi alkaa ajamaan sopimusta kaupan n kassoille, että he eivät saa sanoa hänelle mitään, jos hän ei ensin avaa suutaan.

      Tai ehkä Tervo on tottunut yksinpuheluun kirjoja kirjoittaessaan?
      Hänen ei tarvitse miettiä, mitä mieltä joku muu on asiassa.

      En muuten ole ostanut yhtään (enkä myöskään lue), enkä tule lukemaan yhtään hänen kirjaansa. Ja veikkaan että, koska hän tv:ssä ihmisiä haukkuu tyhmiksi, niin ihmkset äänestävät kukkarollaan.

    • laki.määrää.mokuttamaan
    • eiismeille

      Liian moni on perustellut ylen toimtaa monikulttuurellisuudella.
      Monikultturellisuus ei voi kuitenkaan tarkoittaa että asioita valehdellaan, asiota pimitetään, asioita väärennellään.

    • eiismeille

      Kuka tietää miten mielenosoitus järkätään?
      Siis yleisradion eteen, pääovelle primetime aikaan?
      Pitääkö mielenosoitukselle olla lupa?

    • eitervo

      Tuosta jutusta Tervosta jäi sanomatta, että taksikuskin mukaan Tervo oli aloittanut itse keskustelun kolmella matkalla

    • enolesika
    • punavihreästudio

      Jos katsoo miltä kantilta Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmissa asioita käsiteellään, niin siitä voi päätellä että Ylellä on agenda.
      Koska näissä ohjelmissa asiaa lähestytään yrittäjän näkökulmasta?
      Onko toimittajien kohtelu oikeistolaista poliitikkoa kohta sama kun punavihreää?
      A-Studioa väki on pahinta hyvää journalismia loukkaavaa ohjelmatuotantoa. Kiitos siitä kuuluu journalismin etiikan roskakoriin heittäneet toimittajat ja etenkin vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Sama mies poisti suomalaisilta sananvapauden Ylen sivuilla. Siis ei vain vihapuhetta vaan kaiken.
      Sellanen agenda Ylellä ja pahemmaksi vaan menee.

      • mokutus_ja_ruotsalaisuus

        Yle määritteli kaksikielisyydelle uuden linjauksen

        "Yle vahvistaa aktiivista rooliaan sillanrakentajana ja yhteistyökumppanina, tavoitteena on entistä elävämpi kaksikielinen Suomi.

        Ylen hallitus teki kokouksessaan 31.1. päätöksen uusista toimintatavoista, joiden avulla kaksikielisyyttä rakennetaan Ylessä. Linjauksia ovat mm. että Ylen tarjonnassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan määrä pysyy nykytasolla ja että koko yhtiö tukee toimivaa ja aktiivista kaksikielisyyttä.

        ”Yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi ja elävät kaksikielisessä ympäristössä. Julkisen palvelun yhtiönä ja Suomen suurimpana suomen- ja ruotsinkielisenä mediatalona Ylen pitää ottaa tämä huomioon”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

        ”Meillä on pitkä kokemus omasta ohjelmatuotannosta sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt haluamme vahvistaa kielirajoista riippumatonta yhteistyötä Ylessä. Tämän lisäksi tarkoituksena on löytää uudenlaisia yhteistyötä tukevia toimintatapoja. Urheilutapahtumat, Areena-palvelu ja Elävä Arkisto ovat muutamia esimerkkejä tuotannoista, joissa yhteistyö toimii jo nyt erinomaisesti”, arvioi Kivinen.

        Uudet suuntalinjat pitävät sisällään selvän sisältötavoitteen ja selvän vision Svenska Ylestä. Svenska Ylen visio on tähän asti tarkoittanut läsnäoloa suomenruotsalaisella kielialueella. Tulevaisuudessa Svenska Ylen toiminnan tavoitteena on läsnäolo ruotsiksi koko Suomessa.

        ”Svenska Ylen tehtävänä on välittää ruotsiksi se, minkä tietäminen on juuri nyt tärkeätä koko yhteiskunnalle. Erittäin tärkeätä tämä on ruotsinkielisille, mutta tärkeätä myös kaksikielisille ja suomenkielisille. Svenska Ylen tapa tehdä ohjelmistoja omalla otteellaan tuo lisäarvoa koko Ylen ohjelmatarjonnalle”, sanoo Kivinen.

        Lisätietoa:
        Lauri Kivinen, toimitusjohtaja, p. (09) 1480 5003
        Gunilla Ohls, strategiajohtaja, p. (09) 1480 2836
        "
        http://web.archive.org/web/20131011232412/http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/yle-maaritteli-kaksikielisyydelle-uuden-linjauksen

        .


    • juttuvinkkiylelle

      Kehitysmaavoittoisilta alueilta, joissa vielä asuu kantaruotsalaisia, kuuluu uutisia, joista kasvava sukupolvi tulee kiittämään aikuisia. Nimittäin eräänlainen kiristys, ”bötning” on kasvanut räjähdysmäisesti. Esimerkiksi Tukholman lähiöissä Hässelby- Vällingby on poliisi aloittanut operaation yhdessä koulutoimen kanssa, jotta kiristys saatasiiin edes miten kuten hillintään. Viime vuonna tästä kiristyksen yhdestä muodosta tehtiin yksin Tukholman läänissä yli 1000 rikosilmoitusta.

      ”Bötning” tarkoittaa eräänlaista vääräuskoisten maksamaa ”dhimmiä”, joka toimii aivan samoin kuten aikuisten muslimirikollistenkin piirissä. Kun muslimi kokee egoaan loukatun, hän alkaa kiristämään ”loukkaajalta” kipurahaa. Loukkaus on yleensä ”loukkaus”, jota ei oikeasti ole edes tapahtunut vaan se keksitään. Liian pitkä katse, katsomatta jättäminen tai ihan mikä vaan kepaa syyksi. Tätä tehostetaan väkivallalla tai sen uhalla. Jos uhri erehtyy maksamaan kerran, hän ei pääsekään irti ikeestä vaan painostus saattaa jatkua itsemurhaan asti.

      Uhrin kannalta asian tekee pahaksi myös se, että tällaiset muslimikiristäjät käyvät lähes aina samaa koulua ja jopa luokkaa, joten tilanteita ei voi edes välttää. Lisäksi jos koulussa on muslimienemmistö, on mahdotonta saada tuekseen edes koulun enemmistöä asioiden parantamiseksi.

      Riikka Ylikouri Hässelby- Vällingbyn poliisista kertoo, että nuo 1000 rikosilmoitusta ovat vain jäävuoren huippu. Uhri häpeää monesti tapahtumaa ja iso osa rikoksista jää ilmoittamatta. Poliisin tulee nyt jatkossa näkymään kouluilla, jotta asiaan saataisiin hiukan helpotusta.

    • vapaa_oikeus_kantaa
    • Komikat.asialla

      Suurin osa suomalaisista kannattaa yle:ä ,siksi saa jatkaa.Punaisten propagandaahan ne on kannattaneet ww2:n jälkeen, NL:n valvontakomission tekeleitä.

    • TriplaX

      Se, että Yle-lakiin on kirjattu monikulttuurisuuden edistäminen ja että Ylen on myös palveltava kansallisia kielivähimmistöjä ei minusta tarkoita edes sitä, että Ylellä olisi jokin agenda. Päinvastoin, Suomi on demokraattinen maa ja demokraattinen maa perustuu aina ihmisoikeuksien kunnioittamiselle ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. En minä voisi kuvitellakaan, että Yle toiminnassaan voisi toimia mitenkään muutoin. Ylen on pakko puolustaa yhteiskuntaa jossa kaikilla olisi hyvä asua. Yleä kritisoidaan erityisesti niiden ihmisten toimesta, jotka edustavat brutaalia enemmistövaltaa. Tuo brutaali enemmistövalta perustuu ajatukseen, jonka mukaan 51% enemmistö voisi vaikka takavarikoida 49% omaisuuden ja tehdä sen täysin laillisesti. Tai 51% enemmistö voisi koska tahansa poistaa 49% poliittiset oikeudet.

    • TriplaX

      Toki tiedän, että Ylen ja valtamedian toimittajat Suomessakin ovat toisinaan syyllistyneet asenteellisuuteen, mutta tätä tapahtui muistaakseni lähinnä 1980-1990-luvuilla jolloin toimittajat suhtautuivat hyvin vihamielisesti esim. uskovaisiin tai maalaisiin. Tuolloinhan sai jatkuvasti lukea puolivillaisia juttuja joissa puhuttiin "fiksuista kaupunkilaisista ja tyhmistä maalaistolloista" tai suhtauduttiin hyvin vihamielisesti vaikka lähiöihin, ikään kuin Espoon Westend muka ei olisi lähiö koska asunnot maksavat miljoonia. 2000-luvulla taas valtamedian jutut ovat huomattavasti tasapuolistuneet ja niiden taso mielestäni noussut. Joten hämmästelen tälläistä kansan "viivästynyttä reaktiota". Tosin luulen tietäväni siihen syyn: Yleinen koulutustaso on muuttanut yhteiskunnan sosioekonomista rakennetta ja heikosti koulutettujen duunareiden on vaikea sopeutua siihen, etteivät enään olekaan yhteiskunnassa enemmistö.

      • osaatko.edes.hävetä

        Moi, Ylen suojatyöläinen.


    • nonyle2

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011720971400_uu.shtml


      " Iltalehden Tietoykkösellä teettämän kyselyn mukaan vain viidennes suomalaisista haluaisi kieltää katupartiot. 57 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, ettei katupartioita tule kieltää."


      Mitä se kertoo, että YLE on koko ajan yrittänyt löytää ääneen uusia ihmisiä, jotka haluavat kieltää katupartitot. Asian "varmistamkseksi" on kysytty mielipide katupartioiden kieltämistä kannattavalta professorilta.
      Ja tuutista on yleltä tullut, että suurin osa kannattaisi katupartioiden kieltämistä.

      Miten ihmeessä jonkun muun median teettämä kysely todistaa jotakin muuta?

      Yle ei toid näk uutisoi tutkimusta....kertokaa toki jos uutisoi

    • jösjöfsösfösöföss

      Yle on kaiken aikaa joka asiassa suurinta osaa suomalaisia vastaan tuomalla esiin vääristynyttä kuvaa Suomen turvallisuudesta sekä suomalaisten turvallisuudesta väheksymällä tosiasioita mm. naisten jatkuvaa ahdistelua...jopa toimittajat näköjään valitaan tietyn puolueen perusteella, kaikki ovat suvakkeja.

    • mokkakimppakivaa

      Täällä kehdattiin taas mainostaa ihmisoikeuksia, joopa joo. YLE on pulju, mikä pyrkii manipuloimaan ja aivopesemään kansaa. Tätä lähetys systeemiä, on olemassa vastaanotin ja siihen yhteydessä olevaa teknologiaa radioaalloin, on käytetty DDR stasi tyyppiseen kansalaisten seurantaan ilman näiden lupaa. Tähän puljuun on ainakin ollut pesiytyneenä tätä "stasi" porukkaa, kuinka paljon nykyisin se on kysymysmerkki.
      Tätä teknologiaa on käytetty lähes saman tapaisesti kuin nykyään näitä nettipas.ka latteita, nythän lähes kenen tahansa kotitietokone tai muu vastaava laite voidaan kaapata haltuun ja alkaa käyttää sitä tämän laitteen käyttäjän vakoiluun ja kyttäykseen, suurimman osan edes siitä tietämättä. Myös laajemmassa mittakaavassa kaikkiin kohdistuvaa urkintaa näillä tehdään koko ajan - tässä YLEssä on ollut myös tämän kaltaista toimintaa. Pelkästään jo tuo valehtelu ja kansalaisten mielipiteiden johdattelu aivopesu on verovaroilla tapahtuvana häpeällistä ja erittäin tuomittavaa.
      Niin kuin näiden katupartioiden kohdalla, melko iso osa kansasta hyväksyy katupartiot ja kuitenkin tämä aivopesu/kyttäysorganisaatio koettaa koko ajan järjestelmällisesti muuta joka helevatan ulostulossaan väittää. Yksistään jo tuon tietoisen valehtelun ja johdatteluaivopesun vuoksi alan olla myös sitä mieltä, että luotettavan tiedon vääristelemättömänä lähteenä tätä stasimaista vääristelypuljua ei voi enää pitää, luotettava tieto pitää jokaisen hankkia muuta kautta - tämä pulju ei sitä enää tarjoa.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      225
      1588
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      37
      1449
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      62
      1288
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1280
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1008
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      992
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      179
      883
    Aihe