Vihdoinkin hyviä uutisia taloudesta !

Viikko alkaa hyvillä talousuutisilla: Suomen vienti kääntyi nousuun heinäkuussa. Tulli kertoi maanantaina, että Suomen tavaraviennin arvo oli heinäkuussa Tullin ennakkotilaston mukaan lähes 4,5 miljardia euroa eli prosentin suurempi kuin viime vuoden heinäkuussa. Kasvu olisi ollut vielä suurempaa, jos öljyn hinnan laskua ei huomioitaisi. Tämä ei ole ainoa (joskin himmeä) valopilkku Suomen taloudesta: Viime viikolla myös Tilastokeskus kertoi, että Suomen talous ei olekaan taantumassa. Toisella vuosineljänneksellä talous kasvoi 0,1 prosenttia ja alkuvuonna kasvu oli nollassa.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En kutsuisi uutisiksi puolen vuoden takaisia tietoja.

Äänestä
  • Kyllä ne täällä sellaisia tuntuvat olevan, jopa 90-luvulta peräisin olevat.

    Äänestä

  • laahaa aina jäljessä..

    Äänestä


  • taas vuoden kuluttua..

    Äänestä

Helvetin hyvä. Voin jatkaa työttömänä oloani rauhassa, rahaa ylläpitooni siis riittää.

Äänestä
  • Tottakai, makoile rauhassa uunin pankolla kepuloinen mutta käännä kylkeä välillä ettei tule makuuhaavoja.

    Äänestä

työttömyyskin laskussa !

Äänestä
  • Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi viime Lahtarihallituksen toimien tuloksena 22 %. Samaan aikaan Lahtarihallitus onnistui työllistämään uusia työntekijöitä lähes puolet vähemmän kuin 2014.

    Äänestä

  • Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi viime vuonna Lahtarihallituksen toimien tuloksena 22 %. Samaan aikaan Lahtarihallitus onnistui työllistämään uusia työntekijöitä lähes puolet vähemmän kuin 2014.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maassamuttaeilyöty kirjoitti:

Viikko alkaa hyvillä talousuutisilla: Suomen vienti kääntyi nousuun heinäkuussa. Tulli kertoi maanantaina, että Suomen tavaraviennin arvo oli heinäkuussa Tullin ennakkotilaston mukaan lähes 4,5 miljardia euroa eli prosentin suurempi kuin viime vuoden heinäkuussa. Kasvu olisi ollut vielä suurempaa, jos öljyn hinnan laskua ei huomioitaisi. Tämä ei ole ainoa (joskin himmeä) valopilkku Suomen taloudesta: Viime viikolla myös Tilastokeskus kertoi, että Suomen talous ei olekaan taantumassa. Toisella vuosineljänneksellä talous kasvoi 0,1 prosenttia ja alkuvuonna kasvu oli nollassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu