Näyt Eiffel-tornista ja Suomesta

Om Pedersen Myhrenin tammikuussa 2016 näkemä näky Eiffel-tornista ja Suomen miehityksestä

Olen nähnyt viime aikoina kaksi näkyä. Toinen koskee Eiffel-tornia, toinen Suomea.

Katsoin näyssä Eiffel-tornin kuvaa. Kun katsoin kuvaa, tiesin, että tornia ei enää ollut. Se oli hävinnyt. Jotain oli tapahtunut Eiffel-tornille. En tiedä, mitä, milloin tai miten, mutta tunsin oloni surulliseksi, koska jotain traagista oli tapahtunut. En tiedä, pitääkö näky tulkita kirjaimellisesti vai edustaako Eiffel-torni jotakin muuta.

Toisessa näyssä olin katsomassa Euroopan karttaa. Kun katsoin Suomea, tiesin, että Suomea ei enää ollut. Suomi oli miehitetty. En tiedä, kuka oli miehittäjä enkä sitä, milloin ja miten se tapahtuu.

Kun tämä tapahtuu, Suomi tulee taistelemaan mutta häviää. Suomi ei tule saamaan mitään apua maailman muilta kansoilta. Muut valtiot sallivat miehityksen tapahtua, koska vaihtoehto olisi pahempi.

On siis syytä rukoilla Ranskan ja Suomen puolesta.

Minulla on myös Hengen vaikuttama tunne siitä, että jotain tulee tapahtumaan Vienanmerellä ja sen ympäristössä. Herra on sanonut: ”Minä tulen näyttämään voimani Vienanmerellä.”

Jouko Pihon kommentti:

Uskon, että molemmat näyt toteutuvat.

Terrori-iskusta Eiffel-tornia vastaan on tullut muitakin sanomia. Uskon, että jonain päivänä terroristit onnistuvat räjäyttämään Eiffel-tornin taivaan tuuliin. Tai sitten on kyse lännen false flag –iskusta, josta sitten syytetään muslimeja. Joka tapauksessa lopputulos on sama eli Eiffel-tornia ei enää ole kuin matkamuistojen pienoispatsaana.

Suomen miehityksestä on myös tullut hyvin monia eri sanomia. Miehittäjä tulee olemaan Venäjä. Koko Suomea ei kuitenkaan miehitetä, vaan osa eli Itä- ja Pohjois-Suomi. Voi olla, että alussa on pieniä kahakoita, mutta mitään suurimittaisempaa sotaa ei synny, koska Suomen hallitus ymmärtää, että tällä kerralla on parempi suostua venäläisten pyyntöihin.

Kuten Myhren näki, niin mitkään valtiot eivät auta Suomea, ei myöskään EU eikä NATO. Suomi jää täysin yksin. Muut maat eivät uskalla auttaa Suomea, koska se voisi merkitä sitä, että ne joutuvat itse sotatoimien kohteeksi ja Kolmas maailmansota alkaa.

Vienanmeren tapahtumat voivat viitata siihen, että kun Venäjän miehitys Suomessa loppuu, Suomi laajenee suuresti itään päin. Syntyy suur-Suomi, johon kuuluvat nykyisen Suomen lisäksi Petsamo, menetetty Karjala, Aunuksen ja Vienan Karjala sekä Kuolan niemimaa aina Vienanmereen asti.

5

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuttunutkarttaoli

      Jos Suomi ei ole kartalla enää Suomen muotoinen, se on kadonnut. Ei kertonut mihin, missä rajat minnekin.

      • EmmeNäeMitään

        Emme pidä köniistä.


    • huomiokaa

      Juutalaisen rabbin varoitus: sota on hyvin lähellä

      Rivkah Lambert Adler kirjoitti 26.8.2015 Breaking Israel News –sivustolla 76-vuotiaasta juutalaisesta rabbista, joka varoittaa sodan olevan hyvin lähellä.

      Kyseessä on rabbi ja mystikko Amram Vaknin, joka sai varoituksen tuonpuoleisesta ollessaan 3½ tuntia huoneensa lattialla lauantaina, 22.8.2015.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe