Tämä on sinulle särjetty ja pahasti pieksetty. Sinulle, jota maailma ei arvosta. Jeesus haluaa saada sinut omakseen, ja kerran taivaalliseen iloon. Jos minun kokemukseni auttaisi sinua siinä, että jaksat vielä askeleen ottaa eteen päin.
Olen joutunut kokemaan erityisen voimakasta säteilytystä. Eräänä iltana niin pahaa, että oksensin. En hoksannut riittävästi suojautua, ja ehti vainooja tulittamaan suoraan mahaan, niin että aloin voimaan pahoin.
Siitä jokunen päivä eteen päin. Kuuntelin yhtenä iltana Youtubesta suviseurasaarnaa vuodelta 60, ajonraasin kanavalta. Puheen loputtua, tai sen ollessa loppupuolella, menin suihkuun. Suihkussa ollessani ajattelin, että puolisoni laittoi soimaan Siionin laulun "Oi armon mitta, kuin suuri se on". Katsoin suihkusta tullessani, ettei puheen jälkeen kuitenkaan ollut laitettu lauluja, sillä se puhe, mikä Youtubesta oli tullut, näkyi siinä. Olin myös laittanut asetukset, niin ettei toistoa ollut. Kysyin puolisoltani, laittoiko hän sen laulun Youtubesta soimaan. Hän sanoi, ettei laittanut. Kysyin myös, kuuliko hän sen laulun. Ei ollut kuullut. Katsoin vielä, oliko muita selaimia auki, josta se olisi voinut tulla. Ei ollut. Kuuntelin vielä tuon saarnan loppuosan, josko videon lopussa olisi ollut laulu. Ei ollut.
Seuraavan päivän iltaseuroissa laulettiin tuo samainen laulu. Mieleeni nousi ajatus siitä, että "muutamat ovat tietämättään enkeleitä vieraanaan pitäneet". Tuli myös ajatus siitä, että oli meillä vieraita tuon puheen kuuntelun aikana, ja että enkelit lauloivat sen jälkeen.
Elämme jo lopun aikoja, on kiire teille kaikille kutsut! Tulkaa pian Jeesuksen opetuslapsijoukkoon! Ja Jeesuksen nimessä, joille Hänen omansa saarnaavat synnit anteeksi, niille ne on anteeksi, joilta pidättävät, niiltä ne on pidätetyt - aivan niin kuin siitä Raamatussa kirjoitettu on.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Enkelit lentää sun muniin ja tekee sinusta kauriin.