"Moni köllöttelee sen 500 päivää putkeen"

tehtaat.kaput

20

108

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maksaja

      Tunnen lukuisia työttömiä, jotka eivät köllöttele vaan matkustelevat veronmaksajien laskuun koko ajan.

    • köllöttelijö

      Itsekin köllöttelen, tosin eipä nuo hakemuksiin vastaa, taitaa köllötellä siellä työnantajan puolellakin. Mikäs tässä vokeissa köllöttellään, hallituksessa köllötellään, köllöttely yhteiskunta.

    • jddddddddddh

      No maksakaa se "eroraha" kerralla kouraan, niin ei tarvitse odotella kahtavuotta, että saa saman summan kun saksalainen.

    • Työtön-perheellinen

      Ei perheellinen Suomalainen työtön voi liikkua samalla tavalla kuin virolainen keikkatyöläinen. Suomalaisella perheellisellä työttömällä miehellä on vaimo ja lapset ja asunto jossain, vaikkapa pääkaupunkiseudulla. Kuinka sellaisista olosuhteista singahdetaan johonkin Kokkolaan tai Jyväskylään vuodeksi pariksi? Ei mitenkään. Kaikki kaatuu vaimon kontolle. Varsinkin omakotitalo olosuhteissa vaaditaan miehen kättä kaikkina vuodenaikoina ja varsinkin nyt kun lunta tulee helposti metrin verran. En ymmärrä miksi Suomalaiselta vaaditaan liikkuvuutta työn perässä? Vaikka olisi yksinäinenkin niin silti kodissa mahdollisesti oleva koira tai kissa vaatii huoltoa ja hoivaa. Ei siitä niin vain lähdetä työn perässä mihinkään. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle mutta tätä ei tunnuta tajuttavan.

    • TyötönSippiMulqvist

      Yli 50 vuotiaista suurin osa saa köllötellä iäisyyteen saakka.

      • homma_vaikeutuu

        Eläkeputkenkin alaikäraja nousee vuosi vuodelta. Olikos se nyt 1957 ja jälkeen syntyneillä jo 61 vuotta. Kyllä ansiosidonnaisella ollessa kannattaisi tilapäisiäkin töitä ottaa vastaan, jos vain saa, se säästäisi nimittäin niitä arvokkaita anssipäiviä.


      • Minkämenivättekemään

    • kohtaexrekkis

      no ei ennen kyllä ollut työn tekeminenkään näin pirun vaikeaa. nykyään pitää olla kaikki helvetin lippuset ja lappuset todistamassa että oot HELVETIN PÄTEVÄ. ja sitten kun meet töihin ei töitä saa tehdä kunnolla . tahtoo sanoa ettei siis saa vahingossa hankkia LIIKAA. voi perkele tätä menoa. eihän parempaa motiivia töihin lähtöön ole kuin raha, itse en ainakaan lähe töihin sen takia että tuntisin itseni niin pirun tarpeelliseksi, orjatyö kuuluu puuvillan kerääjille...kaveri joka hankkii hyvin ja on tyytyväinen, TEKEE TYÖNSÄKIN PAREMMIN, näin se vaan menee...itsellä ei suuria vaikeuksia löytää töitä, oottelen vaan kotona että pomot hakee töihin...talvet nostelen liiton rahoja ja teen omia harrastehommiakun on kerran aikaa.mutta kiinnostus on kuitenkin töihin tapettu. onneksi tulee noita kamelikuskeja kohta itseäni korvaamaan, vaikkakin tulee hyttiin ahdasta, 1 ei riitä....

    • törkeäärasismia

      Talouselämän paskalinkkejä en vaivaudu tutkimaan. Kuinka paljon erilaisia tukia saa tuommoinenkin törkyjulkaisu järjestelmälliseen kansanryhmien sortamiseen?

    • Töihinsiitä

      Suomessa on laskutavastariippuen työttömiä 200000-500000 ja avoimia työpaikkoja reilu 20000.
      Joo menkää töihin???

    • eiolemitään

      Työllistämisrahoja ei ole eikä mitään uudistuksia työttömyyden katkaisemiseksi ole tullut, ei osallistavaa sosiaaliturvaa vaikka siitäkin kovasti puhuttiin, ei yhtään mitään. Oikeat työt, niihin pitää jokaisen pyrkiä mutta kun maassa on ennätystyöttömyys niin tarvitaan selkeitä toimia työttömyyden katkaisemiseksi.

      • Seväse

        Matalapalkkaisuutta ja matut töihin. Tuo on suomen tulevaisuus.
        Rahaa pois kiertämästä, niin hyvää tekee.


    • Töitäonkyllä

      Krimillä olis töitä. Työttömyysprosentti vain yksi. Kaikkia osaajia tarvitaan.

    • uber.alles
    • reryuuiykollluiyuhjtr

      Minäkin köllöttelin sen 500 päivää ja sen jälkeen en ole edes laskenut monta sataa päivää on tullut köllöteltyä päälle. Sen 500 loppumisen kohdalla en huonmanut mitään isompaa kannustinloukkua. Liiton rahat kun olivat bruttona niin suuret, ettei saanut yhtään asumistukea ja maksoi laskunsa itse. Nyt saa täydet asumistuet ja laskut vie sossuun, niin mulle se on oikeastaan ihan sama. Voisin mä sen 300euron työn käydä tekemässä jos ellaisen jostain löytäisi.

    • RyhtyäRyhtyttömäksi

      Kannattaa ryhtyä työttömäks..... ja köllötellä 24/7..... paperihommia lähinnä...

    • tympeäikäukko

      Miten Siskovitsi on edistänyt tietokoneiden saamista pitkäaikaistyöttömille työnhakua varten? Herra on lakkauttanut urakalla TE-toimistoja. Lähimpään ei ole varaa matkustaa korkeilta ruoka- ja asumiskuluilta. TE lähetti viimeksi tekstiviestin kesäkuussa, voimassa toistaiseksi.
      Siskovitsi hyväksyi Kelan kirjekuori- ja postimerkkisäästöt. Nyt työtön saa maksaa anomuskirjekuoren ja postimerkin. Eduskunta pienensi työmarkkinatukea parilla eurolla kuukaudessa ja asumistuesta lähti kympin verran per kk Siskovitsin palkankorotukseen.
      Eduskunta on täynnä köyhiä sortavia Monstereita, joiden kotityötkin maksavat köyhät veronmaksajat kotitalousvähennyksen kautta veroina. Arvaa Siskovitsi harmittaako? Tarjoa palkkatöitä tai jupise itseksesi!

    • eisilleen

      Hesari taas eliitin asialla. 500 päivää ollaan, jos töitä ei ole.

    • samaalusta

      Vuodeksi palkkatukipaikkaan työpajalle tai yhdistykseen pääsyyn vaaditaan kahden vuoden työttömyys. Eikö se ole aikalailla se 500 päivää? Sitten taas sama alusta.

    • Nämä tällaiset kirjoittelut ovat kyllä niin kuraa. Työpaikkoja on tarjolla vain pieni osa työttömien määrään nähden, mutta aina jaksaa joku keksiä syitä, miksi muka työ ei 'kelpaa'. Että köllöttelevät vaan ikään kuin huvikseen.

      Ansiosidonnaiselta tuelta ei kannata välttämättä lähteä yrittäjäksi, sanoo Lindholm. Niin. Yrittäjyyttä voisi tukea ja kannustaa enemmän eikä pyrkiä torpedoimaan niin niitä työpaikkojakin voisi muodostua. Ei tarvitsisi sitten syyllistää työttömiä, jotka muka vain köllöttelevät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe