Nannan kokemuksia Uudenvuoden yöstä.
– Olin tuolla ylätasanteella yhden kahden aikaan yöllä. Siellä oli varmaan 200 turvapaikanhakijaa. Tuntui epämukavalta olla siinä tilanteessa, kun heitä oli niin paljon, Nanna kertoo tavatessamme Helsingin rautatieasemalla.
Nannan mukaan rautatieasema oli likainen.
– He sotkivat ja tekivät kaikenlaista, ja halusin sieltä heti pois. Ei ollut yhtään mukava olla siinä. Ärsytti, että jouduin venaamaan bussia.
– Heitä oli niin paljon ja he veivät koko tilan. Ei ennen ole ollut tuollaista.
Tapaamme rautatieasemalla, vaikka se on nykyään paikka, jonne Nanna ei mielellään mene.
– Just ja just voin tulla moikkaamaan kaveria, tulla syömään ja sitten lähteä, mutta en tykkää enää hengata täällä.
– Puhuimme päivällä, että pelottaa kulkea täällä illalla enemmän kuin ennen. Olen jonkin verran varovaisempi. Saatan pitää puhelinta lähettyvillä, jos jotain tapahtuisi.
– Tänne tulen illalla kuitenkin mieluiten kaverin kanssa enkä yksin.
Joensuussa on ilmeisesti vasemmistosakkia, jotka haluaa tuollaista myös sinne.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten sinne ?johan noita nuorempia tyttöjä ja naisia pakenee paiholan alueelta muualle ,sielä kun ei voi elää turvallisesti.
Oliko ne justiinsa ne Kyllikit?