Mamut valittaa, emme ole palvelijoita !

Nyt he pyytävät meitä siivoamaan, osallistumaan keittiöhommiin ja niin edelleen. Kyllä me teemme mitä he käskivät, mutta tiedäthän, ettemme ole tottuneita tähän kohteluun. Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa.
1686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eräs Multisillan hätämajoitusyksikön asukas kertoi Ilta-Sanomille kokemuksistaan. Voimme huonosti. Emme saa unta. Irakissa olevat perheen jäsenemme kärsivät siellä ja me täällä, hän kertoi viikonlopun välikohtauksen jälkeen.

Äänestä
  • Ehdottomasti mielummin sitten he menevät kotiinsa kärsimään, ja me jäämme kotiimme kärsimään.

    Äänestä

Pääministeri Juha Sipilä on kutsunut näitä tänne Suomeen ja kyllähän kutsuvieraita pitää kohdella kutsuvieraina ja antaa niille kaikki palvelut. Ruokakin pitää olla sellaista, että jokaisen pääministerimme kutsuvieraan etninen tausta on huomioitu. Maailmallehan oli lähetetty oikein kehuja maastamme, miten ihanaa täällä on, miten ihmisiä me olemme ja miten hyvin pidämme toisistamme huolta mummosta vauvaan.

Äänestä
  • nissä sopimuksissa joiden perusteella turvapaikka on annettava ei ole Sipilän nimeä !

    Äänestä

Irakissa ei muusta puhutakaan kuin Suomesta, jossa pääministeri lupaa asuntonsa pakolaisille. Ko. mulkku ei itse edes verojaan maksa kuten muut.

Äänestä

Täälläkö kohdellaan kansalaisia hyvin ja inhimillisesti?
Leipäjonot on kilometrin mittaisia, mummut ja papat jäätyy vanhoissa vetosissa hörskyissään, jotta pystyy syömään, ja ostamaan välttämättömät lääkkeet, maksaa sähkölaskut jne.
Työtön elää köyhyysloukussa halveksittuna vailla ihmisarvoa.
Vanhemmat joutuvat olemaan huolissaan tyttöjen yleistyneestä ahdistelusta.
Ensimmäisen luokan oppilaat joutuvat menemmään kouluun (5km.raja suunta) vailla koulukyyditystä, raskas reppu selässään, luistemet kainalossa, huonosti hoidettujen teiden ja vaarallisten risteysten seassa .
JA NÄMÄ KEHTAAVAT RUTISTA OLOISTA ,MITÄHÄN HE LUULIVAT TÄÄLTÄ SAAVANSA, KAIKKIKO SIPILÄN ASUNTOA VAASTAAVAA TASOA OLEVAN ASUNNON JA TÄYDELLÄ YLÖSPIDOLLA JA HYVÄLLÄ TASKURAHALLAKO ?

Äänestä
  • Kehtaavat rutista oloista, vaikka ovat "lähteneet sotaa ja vainoa pakoon". Luulisi täällä olevan helpompaa, vaikka koti-ikävä vaivaakin. Luultavasti missään muualla heillä ei taida olla mukavammat ja helpommat olot kuin Suomessa.

    Oletteko muuten miettineet tätä? He tulevat tänne, koska heidän mukaansa heitä pahoinpidellään ja uhkaillaan. Se ei kuitenkaan näytä vaivaavan heidän mieltään, kun joko yksin tai porukalla päättävät raiskata ja ahdistella suomalaisia naisia. Lapsetkaan eivät ole heidän ahdistelulta turvassa.

    Eikö sotaa ja väkivaltaa pakoon lähteneen kuuluisi jollain tavalla olla mieleltään järkkynyt, ellei peräti traumatisoitunut? Sellaisen henkilön käytösmalliin ei kuulu naisten ja lasten ahdistelu.

    Joko valkeni? Tulijat, ainakin nämä häiriköt, valehtelevat lähtönsä syyn ja tulevatkin Suomeen vain hyväksikäyttämään systeemiä ja ihmisiä. Siinä kukkahatulle pohtimista.

    Äänestä

  • kuullu kenenkään jäätyneen ja lääkkeet ja sähkön maksaa tarvittaessa sossu, lopettakaa nyt paskan jauhaminen palstalla..

    Äänestä

  • Enole kirjoitti:

    kuullu kenenkään jäätyneen ja lääkkeet ja sähkön maksaa tarvittaessa sossu, lopettakaa nyt paskan jauhaminen palstalla..

    Joka vuosi löytyy kylmyyteen kuolleita ihmisiä. Lopeta paskan jauhaminen.

    Äänestä

  • Ota.asioista.selvää kirjoitti:

    Joka vuosi löytyy kylmyyteen kuolleita ihmisiä. Lopeta paskan jauhaminen.

    ryypätä niin paljon että sammuu hankeen !

    Äänestä

  • Eipitäisi kirjoitti:

    ryypätä niin paljon että sammuu hankeen !

    Ikäihmisten kotona asuminen in niin ihqua että siinä ei paljon paina realiteetit. Kotona pidetään vaikka väkisin mm. pitkälle dementoituneita vanhuksia. Pärjäähän se vanhus kun kotihoito muutaman kerran viikossa piipahtaa katsomassa ollaanko hengissä enää.

    Äänestä

Hienoa, mamut takaisin kotimaihinsa! Suomessa huonokuntoiset vanhukset rämpivät huonostihoidetuilla kaduilla ja teillä ruokakauppaan; näille pitäisi kaikki olla valmiina! Miten tähän on tultu?

Äänestä

Meitä ei kiinnosta paskaskaan mihin olette tottuneet, kiittäkää vaan onneanne siitä että teitä kohdellaan hyysärien pykälien mukaan.

Äänestä

Siin se taas näkyy. Mulsu ei työtä tee, ei ikinä eikä missään. Ovat niin kusipäitä, geneettisesti mätiä, vuosisataisen sukurutsan tuloksia. . Sipin vaimo saa mennä jynssäämaan niitten lattiat ja nuolemaan kullit puhtaiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kärsimme kirjoitti:

Nyt he pyytävät meitä siivoamaan, osallistumaan keittiöhommiin ja niin edelleen. Kyllä me teemme mitä he käskivät, mutta tiedäthän, ettemme ole tottuneita tähän kohteluun. Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu