Kristinusko pitäisi rakentaa lähinnä Jeesuksen opetusten varaan. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa voida tehdä, sillä emme voi tietää, mitä Jeesus on todella opettanut.
Se, että evankeliumeita on neljä, ei todista yhtään mitään. Jotkut kristityt jaksavat kuitenkin väittää, että meille on selvillä, mitä Jeesus on tehnyt, koska evankeliumeita on useita ja ne siitä huolimatta kertovat suunnilleen saman tarinan.
Kaikkia evankeliumeita ei kuitenkaan kirjoitettu samaan aikaan. Ensimmäinen (Markuksen) evankeliumi kirjoitettiin vuoden 50 jKr. paikkeilla (tai hieman myöhemmin), ja se kirjoitettiin ilmeisesti siten, että keräiltiin tietoja jessestä ja sitten järjestettiin niistä evankeliumi. Varmoja ei kuitenkaan olla. Ja mikseivät kirjoittaja olisi voinut lisäillä juttuun uusia juonenkäänteitä?
Myöhempien evankeliumien kirjoittajilla olikin sitten käytössään aiemmat evankeliumit, joten he ilmeisestikin kirjoittivat uudet niiden pohjalta. Tästähän se evankeliumien samankaltaisuus johtuu.
Evankeliumeita oli muuten alun perin paljon enemmän kuin neljä, mutta nämä neljä valittiin juuri sen takia, että ne olivat niin samankaltaisia. On silti perusteetonta väittää, että raamattuun päätyneiden evankeliumien tiedot olisivat luotettavampia kuin sinne päätymättömien.
Eräässä evankeliumissa, joka ei Raamattuun päässyt, jeesusta pidettiin niin mahtavana oliona, ettei hän ole maan päälle voinut ihmisen hahmossa tulla. Millainenkohan uskontomme olisi, jos tämä evankeliumi olisi päätynyt Raamattuun?

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kaikkia evankeliumeita ei kuitenkaan kirjoitettu samaan aikaan. Ensimmäinen (Markuksen) evankeliumi kirjoitettiin vuoden 50 jKr."
Toisaalta, emme voi varmasti tietää tuotakaan, kun sinulla ei ole yhtään todellista kunnollista todistetta asialle. :)
Jos eka evankeliumi kirjoitettiin 50 jkr., niin sehän on 20 vuotta siinä kerrottujen tapahtumien jälkeen.
Mitäs, jos tammikuussa 1996 tuomittujen kahden kettutytön tarina kirjoitettaisiin ylös vasta nyt toisien kettutyttöjen toimesta. Tähän saakka ei olisi ollut tapahtumista muuta tietoa, kuin muistinvaraista ja kettutyttökokouksissa kerrottuja tarinoita. Olisiko kettutytöt kohonneet jo kettutyttöjumaliksi? Mitähän Kauhavalaisella turkistarhalla olisi oikein väitettykään tapahtuneeksi?
Jeesushan ei kohonnut jumalaksi vielä evankeliumeissa, eikä oikeastaan vielä Raamatun myöhemmissäkään kirjoituksissa, vaan vasta sen jälkeen.