Usko ja epäusko

Pyhien kirjoitusten kohtia Raamatusta:

USKO. Katso myös Epäusko; Jeesus Kristus; Luottamus; Toivo.

Luottamusta johonkin tai johonkuhun tai jonkin hyväksymistä todeksi. Pyhissä kirjoituksissa usko on useimmiten sellaista luottamista Jeesukseen Kristukseen, että se saa ihmisen olemaan hänelle kuuliainen. Uskon täytyy kohdistua Jeesukseen Kristukseen, jotta se johdattaisi ihmisen pelastukseen. Myöhempien aikojen pyhät uskovat myös Isään Jumalaan, Pyhään Henkeen, pappeuden voimaan ja muihin tärkeisiin palautetun evankeliumin opettamiin asioihin.

Uskoon sisältyy toivo sellaisesta, mikä ei näy, mutta mikä on totta (Hepr. 11:1; Alma 32:21; Et. 12:6). Usko syttyy Jumalan lähettämien valtuutettujen palvelijoiden opettaman evankeliumin kuulemisesta (Room. 10:14–17). Ihmeet eivät tuota uskoa, mutta vahva usko kehittyy kuuliaisuudesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kohtaan. Toisin sanoen, usko tulee vanhurskaudesta (Alma 32:40–43; Et. 12:4, 6, 12; OL 63:9–12).

Todellinen usko tuo ihmeitä, näkyjä, unia, paranemisia ja kaikkia Jumalan lahjoja, joita hän antaa pyhilleen. Uskon kautta ihminen saa syntien anteeksiannon ja voi lopulta asua Jumalan edessä. Uskon puute johtaa epätoivoon, joka tulee pahuuden tähden (Moroni 10:22).

Ihmisen täytyy tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen Kristukseen voidakseen pelastua Jumalan valtakuntaan (OL 20:29).

Luottakaa Herraan, Jumalaanne, luottakaa hänen profeettojensa sanaan, 2. Aik. 20:20. Daniel ei vahingoittunut leijonien luolassa, koska hän uskoi Jumalaan, Dan. 6:23. Vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena, Hab. 2:4. Tapahtukoon niin kuin uskot, Matt. 8:13. Uskosi on parantanut sinut, Matt. 9:22 (Mark. 5:34; Luuk. 7:50). Tapahtukoon teille niin kuin uskotte, Matt. 9:29. Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, mikään ei olisi teille mahdotonta, Matt. 17:20 (Luuk. 17:6). Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte, Matt. 21:22. Älä pelkää, vaan usko, Mark. 5:36. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo, Mark. 9:23–24. Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva, Mark. 16:16 (2. Nefi 2:9; 3. Nefi 11:33–35). Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi, Luuk. 22:32. Sillä, joka uskoo Poikaan, on iankaikkinen elämä, Joh. 3:16, 18, 36 (Joh. 5:24; OL 10:50). Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä, Joh. 6:69. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, Joh. 11:25–26. Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, Ap. t. 3:16. Usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta, Room. 10:17. Ellei Kristusta ole herätetty, silloin teidän uskonne on turhaa, 1. Kor. 15:14. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko, Gal. 5:6. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon, Ef. 2:8 (2. Nefi 25:23). Ottakaa suojaksenne uskon kilpi, Ef. 6:16 (OL 27:17). Olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni, 2. Tim. 4:7. Me, jotka uskoimme, pääsemme lepoon, Hepr. 4:3. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, Hepr. 11:1. Ilman uskoa ei kukaan ole Jumalan mielen mukainen, Hepr. 11:6. Usko ilman tekoja on kuollut, Jaak. 2:17–18, 22. Meidän tulee uskoa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, 1. Joh. 3:23.

EPÄUSKO.
Uskon puute Jumalaan ja hänen evankeliumiinsa.

Koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa, Matt. 13:58. Epäuskonsa tähden Jeesuksen opetuslapset eivät pystyneet ajamaan pois pahaa henkeä, Matt. 17:14–21. Auta minua epäuskossani, Mark. 9:23–24. Jeesus moitti apostoleitansa epäuskosta ja heidän sydämensä kovuudesta, Mark. 16:14. Ei kai epäusko tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi? Room. 3:3.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä sinä jaksat, mutta et ilmeisesti ajattele yhtään mitä kirjoitat .Otetaan nyt esimerkiksi tämä " Luottakaa jahveen, Jumalaanne, luottakaa hänen profeettojensa sanaan, 2. Aik. 20:20. Lainaat tuotakin kohtaa uudestaan ja uudestaan, mutta et silti itse kykene sanomaan yhtään kohtaa Raamatusta jossa Jahve, jos on Jeesus toisella nimellä, on ilmoittanut itsestään edes jotain johon VOISI luottaa .

Sama pätee Jahven profeettoihin, kaikkihan sen mitä he ovat sanoneet olet joutunut selittämään pois: Jahvea ei edes ole , vaan on Jeesus toisella nimellä, Jahve ei ole ainoa jumala, ei ole henkiolento, ei ole muuttumaton vaan muuttunut, ei ole kuolematon vaan kuolee, vaihtaa nimeä vaikka lupaa ettei vaihda, ei ole kaikivaltias vaikka väittää jne
Uskontosi on niin älytön että se hölmöydessään vetoaa jopa niihin raamatun kohtiin jotka se itse toisaalla yrittää osoittaa vääriksi.

"Ei kai epäusko tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi?" Room. 3:3.Eipä kai, vaikka mormonismi yrittääkin tehdä koko raamatun jumalan tyhjäksi. Mukava silti kuulla että Jeesuksen nimikin antoi voimaa jollekin miehelle, ilmeisesti kuitenkin ennen kuin Jeesuksen sanatkin katosivat ja pelkkä tyhjä nimi jäi? Paavali tai muutkaan perille juoseet eivät juosseet teidän jumalaanne uskoen, ette ole edes rehellisiä mikään muu uskonto ei mainosta omaa jumalaa toisen uskonnon kirjoituksilla, paitsi te .

Äänestä
  • Sinä jaksat olla kiinni virheellisissä tulkinnoissasi.

    Sanot perättömyyksiä opistamme kuten: " Jahvea ei edes ole , vaan on Jeesus toisella nimellä." - Kyllä Jahve on, mutta Häntä kutsutaan myös toisella nimellä: Jeesus Kristus.

    Jeesus on yksi ja ainoa. Vanhassa testamentissa Hän edusti myös Isäänsä. Ei ollut aina tarpeen sanoa, tarkoittiko Hän itseään vai meidän kaikkien taivaallista Isää.

    Tämäkin on täyttä puppua ja vain kuvittelusi tulosta: "...mormonismi yrittääkin tehdä koko raamatun jumalan tyhjäksi."

    Mormoismissa on kysymys aidon ja alkuperäisen kristinuskon palauttamisesta. Sitä et tunnista, koska olet niin kiinni luopumuksen ajan käsityksissä. Niinpä kristillisyys oli alussa muuta kuin uskoa kolminaisuusoppiin, johon uskomista pidetään edelleen oikeana kritillisyytenä. - Näin virallisesti, mutta ihmiset luonnostaan ymmärtävät asian oikein eli, että on erikseen Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolminaisuusoppi on järjenvastainen, mutta harvat ovat ajatelleet sitä selkeällä mielellä ja sivuuttaneet sen mielestään.

    Äänestä

  • Selkeyttä kirjoitti:

    Sinä jaksat olla kiinni virheellisissä tulkinnoissasi.

    Raamattu sanoo toista ja jos Jeesus on myös Jahve, eli vain käyttää tuota nimeä, silloin ei Jahvea Jeesuksen isänä ja luojana lainkaan ole ja koko VT perustuu valheeseen. Eihän Jahveen voi luottaa kun ei häntä ei edes ole vaan jonkun pakanajumalan poika puhuu tuolla nimellä. Olen pyytänyt että kerrot jonkun Jahven ilmoituksen VT:ssä itsestään joka EI olisi valhetta jos jeesus käyttää jahven nimeä, et ole antanut yhtään eikä sellaisia edes ole . Silti vain jatkat sönkötystäsi , paljon porua ei yhtään villoja tyyliin.

    "Kyllä Jahve on, mutta Häntä kutsutaan myös toisella nimellä: Jeesus Kristus" .Ei tietenkään ole Jahvea jos se on Jeesus joka vain jossain vaiheessa käyttää tuota nimeä . Jahvehan on se joka lupaa lähettää messiaan, sanoo itsestään että on ainoa jumala, ei muutu , ei valehtele, ei muuta nimeään joten Jeesus siis valehtelee koko ajan tuota nimeä käyttäessään.
    "Luottakaa Jahveen, Jumalaanne, luottakaa hänen profeettojensa sanaan, 2. Aik. 20:20. Ei ole tulkintaa, vaan on totta sanoa että ei voi luottaa olemattomaan eikä sellaiseen joka vieraan jumalan käskystä toisella nimellä valehtelee keksittyään ensin jonkun fiktiivisen "Israelin jumalan " eli Jahven joka muka puhuu kansalleen ja tekee liitonkin.
    Muuten sanoit itsekin ettet voi ymmärtää miten voi uskoa niin hirveään jumalaan kuin israelilaisten jumala on, olen tätäkin kysynyt aiemmin: miksi Jeesus uudella nimellään muuttui kiltimmäksi aivan yhtäkkiä, eihän siitä kun hän viimeksi oli käskenyt surmata lapsia, ollut kuin hyvin hyvin lyhyt aika ja jopa kerta kerran jälkeen aiemmin tappanut Israelin viholliset ja nyt pitkin kääntää toinen poski?

    Äänestä

  • kaksipisteto kirjoitti:

    Ei Jahve olekaan Jeesuksen Isä, vaan Hän on sama Isä, jonka henkilapsia ovat kaikki ihmiset. Jeesus on ainutkertainen siinä, että Isämme on Hänen Isänsä myös ruumiinsa puolesta.

    Et osaa erottaa persoonia toisistaan.

    Mitä VT:n Jumalan julmuuteen tulee, niin pidän noita kertomuksia sepitteinä, kansanrunoutena, joiden tarkoitus oli korostaa kansallista itsetuntoa. Niin tai näin, jotain pitää jättää epäselvyyden peittoon, ja kiinnittää huomio vain hengelliseen puoleen. "Hengelliset on tutkittava hngellisesti."

    Tapani, kymmenen käskyn antaja on nimenomaan Jahve. Jos kyseessä on Jeesus-Jahve, hän valehtelee törkeästi olevansa ainut Jumala, joka ihmisellä saa olla.

    Jotta Jahve ei olisi silkkaa petkutusta niin Jahven on oltava Jahve ja itsenään pysyä sekä puhua totta, eikä kukaan muu hahmo saa tuota nimeä käyttäen petkuttaa ja valehdella. Niin kauan kun et kykene esittämään edes YHTÄ (1) kohtaa jossa Jahve ilmoittaaa itsestään israelille jotain johon voi luottaa joka ei osoittaudukaan hetken kuluttua valheeksi, sinun on turha tätä asiaa jatkaa .On sama onko soopa "hengellistä" vai muuta.
    Raamatussa ei kukaan ole kenenkään henkilapsi eikä VT:ssä ole vaikea erottaa persoonia kun sen jumala aina kertoo kuka ja mikä on.

    " Mitä VT:n Jumalan julmuuteen tulee, niin pidän noita kertomuksia sepitteinä", Kun jeesus sinusta kuljeksii israelilaisten mukana erämaassa ja sinusta, mutta ei Paavalista, on siellä "Jahvena" sekin kyllä on sepite, ei ´ julmuuksien vuoksi joita siinä tapahtuu, vaan historiallisesti, tutkimus on sen sellaiseksi osoittanut. Se ei ole ongelma, totta kai muinoin kansat kirjailivat itselleen suuremmoisen menneisyyden ja maailman mahtavimmat hallitsijat .Eivät israelilaiset olleet mikään poikkeus .
    Varsinainen kultin alue on ongelma , jos lain antoi, liiton teki ja profeetoilla itsestään ilmoitti jumala jota ja jollaista ei ole koskaan ollut, ei Jahvea muuta kuin toisen käyttämänä nimenä, ei yhtä ainoaa jumalaa, ei kaikkivaltaista kaikkivoipaa muuttumatonta ja nimensäkin aina samana säilyttävää maailman luojaa, silloin koko Raamattu perustuu petokselle eikä UT:kaan voi selvitä tuosta valhevyyhdistä. Israelilaisia vedätettiin pahan kerran ja heidän uskontonsa ja sen kirjoitusten perusteella myöhemmin jo yli puolta maailmaa.

    Äänestä

  • Hehheheh kirjoitti:

    Tapani, kymmenen käskyn antaja on nimenomaan Jahve. Jos kyseessä on Jeesus-Jahve, hän valehtelee törkeästi olevansa ainut Jumala, joka ihmisellä saa olla.

    Entä sitten? Kaikki ilmoitukset on saatu Jahven kautta. Isä-Jumala toimii siten.

    Äänestä

  • kaksipisteto kirjoitti:

    Jotta Jahve ei olisi silkkaa petkutusta niin Jahven on oltava Jahve ja itsenään pysyä sekä puhua totta, eikä kukaan muu hahmo saa tuota nimeä käyttäen petkuttaa ja valehdella. Niin kauan kun et kykene esittämään edes YHTÄ (1) kohtaa jossa Jahve ilmoittaaa itsestään israelille jotain johon voi luottaa joka ei osoittaudukaan hetken kuluttua valheeksi, sinun on turha tätä asiaa jatkaa .On sama onko soopa "hengellistä" vai muuta.
    Raamatussa ei kukaan ole kenenkään henkilapsi eikä VT:ssä ole vaikea erottaa persoonia kun sen jumala aina kertoo kuka ja mikä on.

    " Mitä VT:n Jumalan julmuuteen tulee, niin pidän noita kertomuksia sepitteinä", Kun jeesus sinusta kuljeksii israelilaisten mukana erämaassa ja sinusta, mutta ei Paavalista, on siellä "Jahvena" sekin kyllä on sepite, ei ´ julmuuksien vuoksi joita siinä tapahtuu, vaan historiallisesti, tutkimus on sen sellaiseksi osoittanut. Se ei ole ongelma, totta kai muinoin kansat kirjailivat itselleen suuremmoisen menneisyyden ja maailman mahtavimmat hallitsijat .Eivät israelilaiset olleet mikään poikkeus .
    Varsinainen kultin alue on ongelma , jos lain antoi, liiton teki ja profeetoilla itsestään ilmoitti jumala jota ja jollaista ei ole koskaan ollut, ei Jahvea muuta kuin toisen käyttämänä nimenä, ei yhtä ainoaa jumalaa, ei kaikkivaltaista kaikkivoipaa muuttumatonta ja nimensäkin aina samana säilyttävää maailman luojaa, silloin koko Raamattu perustuu petokselle eikä UT:kaan voi selvitä tuosta valhevyyhdistä. Israelilaisia vedätettiin pahan kerran ja heidän uskontonsa ja sen kirjoitusten perusteella myöhemmin jo yli puolta maailmaa.

    Raamatun mukaan:
    Ihminen, taivaallisen Isän henkilapsi: He painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: Oi Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, 4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:29. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Meillä on syy alistua taivaallisen Isämme tahtoon, Hepr. 12:9.

    Jahve on VT:n mukaan ihmisen, elämän ja kuoleman luoja, samassa merkityksessä kaikki ovat Jahven lapsia ja hänen käsissään. Ps. 82 puhuu pakanajumalista ei ihmisistä ,lopulta kokoustavat jumalat kuolevat " kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa."

    Ps 144:3-4 "Jahve, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet!
    Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niinkuin pakeneva varjo. "

    Ps.8 "Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
    4 (8:5) niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?
    5 (8:6) Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;
    Ihminen ei ole kenenkään henkilapsi, eikä tietenkään jumala, ei edes "lähes" vaikka yksi runonlaulaja psalmissaan niin halusi ajatella. Tiedämme jo oman sukumme, kehityksemme ja paikkamme evoluutiossa mitä muinoin ei tiedetty .

    Äänestä

  • Selkeyttä kirjoitti:

    Entä sitten? Kaikki ilmoitukset on saatu Jahven kautta. Isä-Jumala toimii siten.

    Ymmärrätkö Tapani mikä on yksikön ensimmäinen persoona?

    Äänestä

  • Selkeyttä kirjoitti:

    Entä sitten? Kaikki ilmoitukset on saatu Jahven kautta. Isä-Jumala toimii siten.

    Eli tulee entistä suurempi valhe, kun Jahve oik. Jeesus valehtelee hän sanoo minä Jahve määrään ,minä teen minä, luon, eikä puhu totta edes siinä, vaan täysin tuntematon pakanajumala käskyttää häntä ja määrää valheet !!!!

    Jos mormonien skenaario olisi totta, Raamattu olisi maailman suurin ja tunnetuin uskonnollisten valheiden kokoelma.Siinä on kaksi jumalaa petkuttamassa israelilaisia, toinen väärällä nimellä, toinen salassa ja mormoneista valehtelevat jumalat ovat ihan ok: "Entä sitten? Kaikki ilmoitukset on saatu Jahven kautta. Isä-Jumala toimii siten." Palautettu kristinusko nyt vain on tuota, entä sitten jos puhutaankin p- aa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Selkeyttä kirjoitti:

Pyhien kirjoitusten kohtia Raamatusta:

USKO. Katso myös Epäusko; Jeesus Kristus; Luottamus; Toivo.

Luottamusta johonkin tai johonkuhun tai jonkin hyväksymistä todeksi. Pyhissä kirjoituksissa usko on useimmiten sellaista luottamista Jeesukseen Kristukseen, että se saa ihmisen olemaan hänelle kuuliainen. Uskon täytyy kohdistua Jeesukseen Kristukseen, jotta se johdattaisi ihmisen pelastukseen. Myöhempien aikojen pyhät uskovat myös Isään Jumalaan, Pyhään Henkeen, pappeuden voimaan ja muihin tärkeisiin palautetun evankeliumin opettamiin asioihin.

Uskoon sisältyy toivo sellaisesta, mikä ei näy, mutta mikä on totta (Hepr. 11:1; Alma 32:21; Et. 12:6). Usko syttyy Jumalan lähettämien valtuutettujen palvelijoiden opettaman evankeliumin kuulemisesta (Room. 10:14–17). Ihmeet eivät tuota uskoa, mutta vahva usko kehittyy kuuliaisuudesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kohtaan. Toisin sanoen, usko tulee vanhurskaudesta (Alma 32:40–43; Et. 12:4, 6, 12; OL 63:9–12).

Todellinen usko tuo ihmeitä, näkyjä, unia, paranemisia ja kaikkia Jumalan lahjoja, joita hän antaa pyhilleen. Uskon kautta ihminen saa syntien anteeksiannon ja voi lopulta asua Jumalan edessä. Uskon puute johtaa epätoivoon, joka tulee pahuuden tähden (Moroni 10:22).

Ihmisen täytyy tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen Kristukseen voidakseen pelastua Jumalan valtakuntaan (OL 20:29).

Luottakaa Herraan, Jumalaanne, luottakaa hänen profeettojensa sanaan, 2. Aik. 20:20. Daniel ei vahingoittunut leijonien luolassa, koska hän uskoi Jumalaan, Dan. 6:23. Vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena, Hab. 2:4. Tapahtukoon niin kuin uskot, Matt. 8:13. Uskosi on parantanut sinut, Matt. 9:22 (Mark. 5:34; Luuk. 7:50). Tapahtukoon teille niin kuin uskotte, Matt. 9:29. Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, mikään ei olisi teille mahdotonta, Matt. 17:20 (Luuk. 17:6). Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte, Matt. 21:22. Älä pelkää, vaan usko, Mark. 5:36. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo, Mark. 9:23–24. Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva, Mark. 16:16 (2. Nefi 2:9; 3. Nefi 11:33–35). Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi, Luuk. 22:32. Sillä, joka uskoo Poikaan, on iankaikkinen elämä, Joh. 3:16, 18, 36 (Joh. 5:24; OL 10:50). Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä, Joh. 6:69. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, Joh. 11:25–26. Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, Ap. t. 3:16. Usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta, Room. 10:17. Ellei Kristusta ole herätetty, silloin teidän uskonne on turhaa, 1. Kor. 15:14. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko, Gal. 5:6. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon, Ef. 2:8 (2. Nefi 25:23). Ottakaa suojaksenne uskon kilpi, Ef. 6:16 (OL 27:17). Olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni, 2. Tim. 4:7. Me, jotka uskoimme, pääsemme lepoon, Hepr. 4:3. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, Hepr. 11:1. Ilman uskoa ei kukaan ole Jumalan mielen mukainen, Hepr. 11:6. Usko ilman tekoja on kuollut, Jaak. 2:17–18, 22. Meidän tulee uskoa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, 1. Joh. 3:23.

EPÄUSKO.
Uskon puute Jumalaan ja hänen evankeliumiinsa.

Koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa, Matt. 13:58. Epäuskonsa tähden Jeesuksen opetuslapset eivät pystyneet ajamaan pois pahaa henkeä, Matt. 17:14–21. Auta minua epäuskossani, Mark. 9:23–24. Jeesus moitti apostoleitansa epäuskosta ja heidän sydämensä kovuudesta, Mark. 16:14. Ei kai epäusko tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi? Room. 3:3.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu